Sänky paukkui ja kolisi kun nussin kiihkeästi Riikan kiemurrellessa silmät ummessa.
Olimme viettämässä kaverini 30-vuotisjuhlia ravintolassa samana lauantaina kun oli ylioppilaiden suuri juhla. Olimme vuokranneet mökin merenrannasta josta lähdimme liikkeelle vauhd...
”Avaappas suu lutka” Joel seisoi nyt kulli kovana edessäni ja tämä kulli halusi suuhuni.
Oli kulunut kuukausi siitä, mitä Matiaksen kanssa oli tapahtunut. En ollut aivan varma, tiesikö Matias minun olleen koko ajan hereillä. Olin aikalailla unohtanut jo tapahtuneen, va...
Sanna vei Iinan käden väliimme ja mun seisovalle kyrvälleni.
Kaksi viikkoa kului naapurin pihasynttärilahja aamupäivästä, oli saatu kavereiden kanssa onkireissu tehdyksi, naamanaarmuni selittelin hakkuupölkyltä lennähtäneellä klapilla. Juhan...
Ehkä kaikille kuitenkin kelpaisi kokonaan posliiniksi sheivattu pikku pillu?
Minulle on kehittynyt huono tapa tuijotella miehiä liian alas. Huomasin tänäänkin tekeväni niin, kun istuin kahvilassa koulun jälkeen. Onneksi Anna ehti tänään tulla moikkaamaan mi...
Nuori opiskelija blondi vei sormeaan edestakaisin sisään ja ulos pilluunsa litinän käydessä pyykkituvassa.
Amanda oli 19-vuotias Turussa opiskeleva nuori nainen. Rauhaa rakastava Amanda oli kotoisin pienemmältä paikkakunnalta ja oli tämän takia muuttanut hiljaisemmalle alueelle kauemmas...
Dildon soutaessa reiässäni Jenni imi ja runkkasi toiselta puolelta.
Neljäs ja viimeinen osa sarjaan ”Tyttären kaveria”. Linkki aikaisempaan osaan.Kotiin päästyäni yritin palata arkeen, mutta Jennin ja Sarin varjo lepäsi ylläni. Puhelin pysyi k...
Minulla oli käynyt ihan älytön tuuri, että olin päässyt asumaan saman katon alla tämän panopakkauksen kanssa.
Koronakaranteenia oli kulunut reilu kuukausi, ja minua panetti niin helvetisti, että teki mieli kiivetä seinille. Vielä vähän ennen sulun alkua kaikki meni hyvin. Olin 18-vuotias p...
Susannan suusta purkautui heikko huokaus ja sylissäni oleva pylly pysähtyi sekunniksi ja värähti sitten.
Olen reilu kolmikymppinen mies ja töissä pienessä insinööritoimistossa tutkijana. Lähin - ja paras - työtoverini on Riitta, parikymmentä vuotta itseäni vanhempi assistentti. Riitta...
Jenni oli vetänyt stringinsä syrjään hieroen pimppiään kiimaisen näköisenä.
Pitkästä aikaa vanhan harrastuksen parissa novelleja kirjoittaen. Vuorossa toivottua jatkoa muutaman vuoden takaiselle tarinalle ”Tyttären Kaveria”. Lukeminen kannattaa aloittaa si...
Josefiina uikutti ja tunsi kuinka veden alla liukuva paksu kyrpä alkoi liikkumaan hänen supertiukassa vaginassa.
Henna ja Josefiina olivat 18-vuotiaat pariskunta. He olivat tavanneet kolme vuotta sitten koulun keikka-illassa, joka oli pidetty nuorisotalon hämärässä kellarissa.Ensimmäiset ...