Tyttären Kaveria 2

26/03/2025 | Kirjoittaja: Baisemoi |
7 min
SalasuhdeVanhempi MiesViettely
4.3
(46)
Jenni oli vetänyt stringinsä syrjään hieroen pimppiään kiimaisen näköisenä.

Pitkästä aikaa vanhan harrastuksen parissa novelleja kirjoittaen. Vuorossa toivottua jatkoa muutaman vuoden takaiselle tarinalle ”Tyttären Kaveria”. Lukeminen kannattaa aloittaa siitä. Muutin hieman kirjoitustyyliäni ja kerrontaa. Lisäsin psykologisia ulottuvuuksia ja draaman kaaren. Tarina on pituuden vuoksi pilkottu osiin ja kannattaa lukea järjestyksessä.

Vaimoni kantoi kauppakasseja keittiöön ja höpötteli jotain mökkireissusta, mutta korvissani humisi. Jennin ääni, hänen tuoksunsa ja se järjetön tilanne, joka oli juuri hetki sitten tapahtunut. Yritin keskittyä lätkämatsiin, mutta silmissäni pyöri vain Jennin tiukka vartalo, hänen röyhkeät hymynsä ja se, miten hän oli ottanut tilanteen täysin haltuunsa. Olin kuin vahaa hänen käsissään ja mikä pahinta, olin antanut sen tapahtua. Vihasin heikkouttani.

”Hei, ootko sä kunnossa?” Vaimoni ääni tunkeutui ajatusteni läpi. Hän seisoi keittiön oviaukossa, kädessään maitopurkki, ja katsoi minua kysyvästi.
”Joo, joo, ihan fine. Väsy vaan painaa”, vastasin nopeasti ja hörppäsin oluesta, joka oli ehtinyt lämmetä käteeni.
”No hyvä, näytät vähän... oudolta.” Hän jatkoi, mutta kääntyi sitten takaisin kaappeja täyttämään.

Oudolta? Voi luoja, toivottavasti se oli ainoa, mitä hän huomasi. Sydämeni hakkasi ja yritin epätoivoisesti keksiä jotain järkevää sanottavaa, mutta pääni oli tyhjä. Jennin sanat "ensi kerralla" kaikuivat mielessäni, ja tunsin, miten syyllisyys ja kiihko löivät toisiaan vasten kuin aallot rantakallioon.

Nousin sohvalta ja menin keittiöön auttamaan vaimoani kauppakassien kanssa normaalia teeskennellen.
”Mitä sä ostit?” kysyin yrittäen kuulostaa kiinnostuneelta.
”No, vähän kaikkea. Leipää, juustoa, maitoa... ai niin, ostin sulle sitä sun lempimakkaraa”, hän vastasi hymyillen.

Hymyilin takaisin, mutta se tuntui väkinäiseltä. Jennin maku oli yhä suussani, ja joka kerta kun vaimoni katsoi minuun, pelkäsin, että hän aistisi totuuden.

Illan mittaan tilanne rauhoittui. Vaimoni ja nuorin lapsemme istuivat kanssani olohuoneessa katsomassa jotain hömppäelokuvaa, ja minäkin yritin keskittyä siihen. Mutta joka kerta kun suljin silmäni, näin Jennin. Hänen ilkikurisen hymynsä, hänen kehonsa liikkeet… Syyllisyys painoi, mutta samalla osa minusta odotti seuraavaa kertaa.

Yöllä tuijotin pimeään kattoon ja mietin, mitä ihmettä tekisin. Jenni oli tyttäreni ystävä, ja minä olin... Mitä minä edes olin? Heikko mies, joka oli menettänyt kontrollin? Vai vain idiootti, joka ei osannut sanoa ei? Puhelin värähti yöpöydällä, ja katsoin sitä varovasti. Viesti oli tuntemattomasta numerosta.

"Mä en malta odottaa ens kertaa. Sä lupasit. J"

Sydämeni hyppäsi kurkkuun. Jenni oli päättänyt leikkiä kanssani, ja minä olin antanut hänelle narut käteen. Mitä helvettiä minä nyt tekisin?

Aamulla heräsin väsyneenä.
”Kuule, mulla on ollut aika paljon stressiä ja tarttisin vähän omaa aikaa. Mitäs jos mä meen itekseni mökille pariksi päiväksi?” Sanoin vaimolleni.
”Hä? Ethän sä koskaan käy siellä yksin? Sadettakin luvannut. Oonko mä tehny jotain?”
”Et kulta! Mulla on vain stressiä. Muutama bisse, katiska veteen ja vähän virvelöintiä vaikka kaatosateessakin voisi olla nyt vain aika paikallaan. Hidastaa hetkeksi.”

Todella tarkoitin mitä sanoin. Nyt tarvitsisin todella rauhoittua yksikseen. Hetken pohdin vastaisinko Jennin viestiin. Ehkä pyytäisin hänet mukaan? Ei! Pyyhin ajatuksen mielestäni. Nyt vähän terästä selkärankaan, käskytin itseäni!

Kaarsin autollani mökin pihaan ja järvelle katsellessa tunsin miten mieli alkoi vihdoin rauhoittua. Nostin tavarat sisään ja työnsin veneen järveen. Olin juuri laskemassa katiskaa, kun huomasin auton lähestyvän mökkiä! Mitä hittoa, ajattelin tuskastuen. Tuo ei ole vaimon auto.

Soudin rantaan ja pääsin pihaan samaan aikaan auton kanssa. Jennin äidin auto! Polvet tuntuivat veteliltä.

Jenni nousi autosta ja otti repun takapenkiltä. Tarmokkaasti hän käveli ohitseni huikaten moikat ohi mennessään.

Jenni näytti erittäin hyvältä. Pienet punaiset bikinin yläosat, erittäin lyhyt minihame, jonka vyötärön yläpuolelle hän oli vetänyt stringien narut selvästi näkyviin. Hiukset olivat kauniisti kiharrettu ja ponnarit pään molemmin puolin saivat aikaan tyttömäisen vaikutelman. Meikki puolestaan oli ehkä turhan räikeä. Enemmin yökerhoon, kuin mökille. En voinut olla vilkaisematta hänen peräänsä, vaikka Jennin äiti Sari käveli jo kohti minua. Sari oli myös erittäin näyttävä nainen. Sellainen ”teinipojan märkä päiväuni” oli jopa vaimonikin joskus letkauttanut. Tyttö oli selvästi tullut äitiinsä.

”Moikka! Missäs Salla?” Sari sanoi hymyillen. Hänen katseensa tuntui poraavan suoraan lävitseni
”Tota… se lähti kävelylle. Mettään.” Änkytin järkyttyneenä.

Mitä ihmettä tämä on ajattelin, yrittäen samalla miettiä oikeita vastauksia.

”Sanoihan tytöt, että Jenni on tulossa?” Jennin äiti kysyi kulmiaan kurtistaen.
”No ei kyllä sanoneet”, vastasin
”Eikä se kyllä haittaakkaan”, lisäsin kiireesti perään.
”Ok. Mä meen sitten. Moikka”, Sari sanoi autoaan kohti lähtien.

Voi perkele! Olisi ehkä ollut mahdollista päästä tilanteesta ja ottaa Jennin kanssa tilanne omiin käsiini lähettämällä hänet äitinsä kyydissä takaisin. Nyt olin kuitenkin luovuttanut heti alkuun. Olisinhan voinut sanoa suoraan, ettei Salla tullutkaan mökille. Kaikki olisi mennyt väärinkäsityksen piikkiin, eikä riskiä tuleviin hankaliin kyselyihin olisi.

Lähdin sekavin ajatuksin kohti mökkiä. Nyt tämä pitää loppua! Ihan liian iso riskikin. Mitä ihmettä Jennikin oikein ajatteli? Pakkaisin Jennin autoon ja vien heti takaisin kotiin. Päätös oli tehty ja se pitää!

Oven avatessani Jenni syöksyi syliini jo kuistilla.

”Ei! Varo! Sun äitis kääntää vasta autoa pihassa!”

Jenni kuitenkin kiersi kätensä kaulaani ja kietoi jalkansa ympärilleni suukotellen päättäväisesti. Melkein menetin tasapainoni ja minun oli pakko ottaa kiinni Jennistä. Toisen käden kietaisin Jennin vyötärön ympärille, toisella pepusta kannatellen. Miten kiinteältä ja hyvältä hän tuntuikaan! Naisellinen tuoksu valtasi aistini. Vaivoin pääsin ovesta sisään. Laskin Jennin sohvalle ja hän veti minut päällensä suudellen kiihkeästi.

Sivusilmällä näin ikkunasta auton jarruvalojen palavan pihassa. Jennin äiti nousi autosta! Rimpuilin väkisin pystyyn. Ohi kiitävän hetken harkitsin jopa pakenemista metsään.

Jennin äiti käveli päättäväisesti kohti mökkiä. Oven avautuessa olin vielä kävelemässä kohti tuvan keittiötä. Jenni veti rauhassa hamettaan alaspäin. Jennin äiti seisahtui ovelle katsoen meitä vuorotellen. Aloin ottaa kahvitarpeita esiin. Ihan vain jotain tehdäkseni.

”Ai, moikka Sari. Unohtuiko jotain”, huikkasin kiireesti Jennin äidille.

”Tota… Siis tuotko sä sit Jennin vai pitääkö hakea?” Sari selvästi aisti huoneessa jotain erikoista. Ei varmaan kuitenkaan ollut nähnyt mitään? Sarin silmät kuitenkin vaeltelivat kysyvästi meissä vuorotellen.

Vilkaisin Jenniä. Hän istui rennosti sohvalla takakenossa kantapäät sohvan reunalle nostettuna puhelintaan räpläten. Hameen helman alta näkyi jotain punaista… Käänsin hätäisesti katseen takaisin Sariin.

”Mä voin tuoda”, vastasin kiireesti.
”Missä Kati on?” Sari kysyi vaimoani tiedustellen vaativalla äänellä.
”Hei mutsi, mun allergialääkkeet jäi autoon. Kehtaatko hakea”, Jenni huikkasi sohvalta puhelimensa takaa.
”No mä käyn”, Sari vastasi kääntyen ovella.

Sarin poistuessa käänsin katseeni totisena Jenniin. Jenni oli vetänyt stringinsä syrjään hieroen pimppiään kiimaisen näköisenä. Katse oli nauliintunut suoraan silmiini. Mätin kahvia hädissäni suodattimeen yhtään laskematta.

Sarin askeleiden kolistessa jo kuistin portaissa Jenni hymyili irstaasti vetäen stringinsä rauhallisesti pimppinsä suojaksi ilkikurisesti hymyillen, ehtien valmiiksi vasta samalla sekunnilla, kun ovi jo aukesi.

Sari heitti paketin Jennille. Hieman kulmiaan kurtistaen.

”Älkää juoko liikaa tota”, Sari sanoi.

Katsoin häntä hämmentyneenä. Sari katsoi kukkuralleen täytettyä kahvisuodatinta. Nyt olin varma, ettei ainakaan ilmapiiri ollut jäänyt häneltä huomaamatta. Sarin täytyi ymmärtää ilmassa olevan jotain, joka ei sinne kuulunut.

”Niin tota Kati tulee vasta myöhemmin”, sanoin Sarille.

Hymähtäen Sari kääntyi ympäri poistuen autolleen.

”Näet sä nyt. Ei se mitään tajunnu”, Jenni sanoi sohvalta iloisesti.
”Mitä? Sehän selvästi arvasi kaiken”, vastasin hämmentyneenä.
”Sut täytyy viedä takaisin. Nyt heti. Nouse niin lähdetään”, käskytin tyttöä

Jenni katsoi minua sohvalta hymyillen rauhallisesti.

”Okei, mut sun täytyy hakea mut täältä”, Jenni venkoili

Huokaisin syvään Jenniä lähestyen. Kumarruin hänen puoleensa tarkoituksena nostaa hänet käsivarresta ylös. Jenni kuitenkin kietaisi käsivartensa kaulani ympärille vetäen minut päälleen. Jenni imaisi voimalla kaulaani.

”Ei! Älä, jää jälki”, vastustelin paniikissa fritsua peläten.

Olin hankalassa asennossa Jennin päällä hänen pitäen minut tiukasti lähellään. Jenni kiemurteli huokaillen teatraalisesti, suudellen kaulaani ja rintaani. Miten hyvältä hän tuntui ja tuoksui! Yritin nousta ylös, mutta Jenni kietaisi pitkät säärensä ympärilleni. Hieroen lantiotaan minua vasten. Käteni Jenni ohjasi rinnalleen nostaen paitani ylös. Pyrin edelleen ylös, mutta Jenni imaisi nänniäni, kuljettaen kieltään alemmas. Kohta hän jo imi voimakkaasti alavatsaani!

”Ei, älä tee fritsua”, parahdin veren kohistessa lantionseudullani.

Otin paidan päältäni tutkien vatsaani. Hitto, alavatsalihasteni päällä lepäsi ihan selvä fritsu! Samalla Jenni oli riisunut vähät vaatteensa, hieroen kiimaisesti pilluaan.

”Sun täytyy naida mua. Lupasit!”

Vaaleiden hiusten kehystäessä kauniita kasvoja ja tiukkoja rintoja, käsien vaellessa paljaaksi ajellulla pimpillä näky oli täysin vastustamaton.

Seisoin jäykkänä sohvan vieressä tietämättä mitä tehdä, jolloin Jenni nousi istumaan. Hän suukotteli vatsaani, raapi selkääni hellästi, hieroi rintaan ja pakaroitani. Jennin suukot lähestyivät vyötäröäni avaten vyöni ja laskien housuni nilkkoihin. Kohta tunsin Jennin lämpimän hengityksen penikselläni. Pettymyksekseni Jenni ei kuitenkaan ottanut sitä suuhunsa. Hän suukotteli ympäriltä lempeästi. Hänen kätensä leikittelivät hellästi kiveksilläni. Aloin olla täysin valmis. Kävin sohvalle selälleni.

”Ime mua” pyysin täysin luovuttaneena.

Jenni vilkaisi ilkikurisesti hymyillen. Vielä hetken hän nuolaisi lanteitani ja nivusiani. Jalkani Jenni nosti olalleen ennen kuin imaisi minut kokonaan suuhunsa. Jenni nuolaisi muutaman kerran peppuani ennen kuin otti minut uudestaan suuhunsa työntäen samalla sormensa sisääni! Peppuleikit olivat minulle edelleen uutta, mutta kauaa en tätä kestäisi! Tunsin lähestyvän orgasmin täristävän vartaloani. Voiko mieskin tuntea näin? Jenni lopetti yllättäen juuri ennen laukeamistani!

”No vietkö sä mut nyt himaan”, Jenni kysyi viaton ilme kasvoillaan.
”Mitä?” Kysyin hämmästyneenä ja hengästyneenä.
”Sun piti viedä mut kotiin.”
”Tota, ei kun mä…” takeltelin.

Jenni kävi makuulleen selkää kaarelle taivuttaen. Terhakat rinnat kohosivat kohti kattoa.

”Jos sä meinaat, että mä jään tänne, nuolet mua nyt heti!” Jenni käskytti päättäväisesti.

Syöksyin pää edellä Jennin jalkojen väliin. Nuolaisin pimppiä varovasti. Raotin sormilla häpyä klitorista nuolaisten. Nostin Jennin lantiota käsilläni tarjoten pimpin paremmin saatavilleni. Kohta yllätyin! Mikäs tämä on? Pepussa oli jotain? Anaalitappi!

”Ota se pois. Varovasti”, Jenni pyysi.
”Mua ei ole naitu sinne, kuin pari kertaa joten oon aika tiukka. Laitoin sen jo kotona sulle valmiiksi. Ota mun laukusta liukkari samalla”, Jenni jatkoi.

Vaimoni ei ollut kiinnostunut, kuin vaniljaisesta perusseksistä, joten nyt oli jotain harvinaista luvassa. Poistin tapin hellästi Jennistä. Tyttö kääntyi kontilleen selin minuun.

Korvat kiimasta punoittaen levitin liukkaria Jenniin ja penikseeni. Jennin peppu sykki kiimaisena odottaen minua sisäänsä. Vein terskani tuolle kauniille pyllylle alkaen hitaasti painamaan sisään. Pikkuhiljaa suostutellen sain koko varteni uppoamaan syvälle Jenniin. Tyttö huokaili nautinnollisesti lykkien vastaan, kun kiimasta sekaisena nussin tuota jumalaista olentoa! Kohta Jenni nousi ylös painaen minut istumaan. Itse hän istui syliini selin minuun ujuttaen kullini takapuoleensa. Mikä näky! Kapea vyötärö, pyöreä lantio, ja kiinteät pakarat liikkuivat villisti ja kullini upposi uudestaan ja uudestaan hänen peppuunsa. Kauaa en kestänyt, kun laukesin syvälle hänen sisäänsä.

Jenni kääntyi ympäri istuen hajareisin syliini. Hän suukotteli minua hellästi ja kun olin taas valmis, upotti minut sisäänsä. Tällä kertaa naiden sylissäni syvin rauhallisin liikkein samalla suudellen. Annoin huulteni vaellella noilla täydellisillä rinnoilla hyväillen samalla kiinteää pyöreää peppua.

Kohta tunsin Jennin orgasmin lähestyvän. Orgasmin kouristellessa pimpin lihaksia Jenni lypsi myös minulta jälleen lastin sisälleen.

Raukeana ja hengästyneenä kävimme makuulleen sylikkäin. Jennin sormi piirteli vatsaani pään levätessä rauhallisesti rintaani vasten.

Nautin tuosta kiinteästä lämpimästä vartalosta omaani vasten. Pieni nolous pyrki pintaan, mutta päätin olla vain tässä hetkessä. Murehtia ehtisi huomennakin. Suljin silmäni.

Heräsin yllättäen. Tajusin nukahtaneeni, enkä hetkeen tiennyt paljon kello on tai missä olen. Ulkona oli jo pimeää ja Jenni tuntui nukkuvan rintaani vasten. Penikseni lepäsi kuitenkin jäykkänä hänen kädessään.
Melkoinen tyttö, jopa unissaan tyydyttää minua ajattelin. Huomasin puhelimeni vieressä pöydällä. Viestikö mut oli herättänyt?

Nostin Jennin syliini ja kannoin sänkyyn. Miten kevyeltä tyttö tuntuikaan voimakkailla käsivarsillani. Rakastelin Jenniä vielä kerran rauhallisesti pitäen huolen, että hän tulee ensin. Olin itse saanu jo kaksi kertaa parasta seksiä koskaan. Nyt oli aika huolehtia Jennin nautinnosta. Rakastelun jälkeen palasin tuvan puolelle lukemaan viestin:

”Kun pääset mökiltä, tuleppa suoraan tänne. Tarttee jutella vähän ihan kahdestaan. Sari”

Hitto vie!! Jennin mielestä oli mennyt hyvin ja Sari ei tajunnut muka mitään! Mitäs mä nyt teen?

Hikoilin kylmästä huolimatta, kun tuijotin Sarin viestiä. Sydämeni jyskytti kuin olisin juossut maratonin. Mitä hän tarkoitti "jutella kahdestaan"? Oliko hän sittenkin nähnyt jotain? Vai aistinut sen, mitä en itse osannut peittää. Syyllisyyden, kiihkon ja pelon sekaisen myrskyn, joka myllersi sisälläni?

Katsoin Jenniä, joka nukkui rauhallisesti sängyssä. Hänen vaaleat hiuksensa valuivat tyynylle, ja tuo täydellinen vartalo näytti niin viattomalta nyt, kun kiima oli laantunut. Mutta minä tiesin paremmin. Hän oli sytyttänyt tämän tulipalon, ja minä olin antanut sen levitä. Nyt olin kusessa. Ja pahasti.

Päätin, että en vastaisi viestiin vielä. Tarvitsin aikaa miettiä. Nousin varovasti ja kävelin mökin pieneen keittiöön. Kaadoin lasiin vettä, mutta käteni tärisivät niin, että puolet läikkyi tiskipöydälle. Ulkona tuuli ulvoi järven yllä, ja sade piiskasi ikkunoita. Luonto tuntui heijastavan sisäistä kaaostani.

Istuin keittiön pöydän ääreen ja hautasin kasvoni käsiini. Olin tullut mökille rauhoittumaan, katkaisemaan tämän kierteen, mutta täällä olinkin uponnut syvemmälle kuin koskaan. Jennin kanssa oli helppo heittäytyä hetkeen, unohtaa seuraukset, mutta nyt en enää voisi paeta. Mitä Sari halusi? Ja jos hän ei tiennyt, miksi tämä viesti tuntui niin uhkaavalta?

Puhelin värähti uudestaan. Katsoin näyttöä sydän kurkussa. Toinen viesti Sarilta.

”Älä pelaa mun kanssa mitään. Tulet huomenna klo 14. Vie Jenni isälleen.”

Voi luoja! Tämä ei ollut satunnainen pyyntö. Hän tiesi jotain! Sari oli fiksu nainen, sellainen, joka luki ihmisiä kuin avointa kirjaa. Olin nähnyt sen jo aiemmin, niissä ohimenevissä katseissa ja terävissä kommenteissa, joita hän heitti hymyn takaa. Olin ollut idiootti luullessani, että voisin peittää tämän hänen edessään.

”Joo, tuun käymään kun ehdin. Mikäs juttu?” kirjoitin ja painoin lähetä, yrittäen pitää sävyn kevyenä.

Sitten heitin puhelimen pöydälle kuin se olisi polttanut käsiäni. Hengitin syvään ja yritin koota itseni. Jennin piti lähteä aamulla, se oli varma. Mutta miten selittäisin sen hänelle? Hän oli päättäväinen, manipuloiva ja tiesi tarkalleen, miten sai minut polvilleen. Olin nähnyt sen jo.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 46

Katso kaikki kirjoittajan Baisemoi novellit.

Samankaltaiset Novellit

Lataa Uudet
Kirjoittaja: astarboy |
15.4.2020
4.3
(191)
Äiti
Teinipoika
Vanhempi Nainen
Jere työnsi kyrpänsä vielä kerran äitinsä pillun pohjaan asti.
Lue Novelli
Kirjoittaja: Henkka |
11.1.2021
4.1
(37)
Nuorempi Nainen
Työpaikalla
Aikuisten Kesken
Nussin Tiinaa eläimellisesti.
Lue Novelli
Kirjoittaja: Baisemoi |
06.5.2021
4
(56)
Teinityttö
Kimppakivaa
Vanhempi Mies
Panin kiimasta sekaisin tuota teiniä katsellen samalla, miten hän nuoli ystäväänsä
Lue Novelli
1 2 3 94
Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2025, All Rights Reserved. 

crossmenu