Koronakaranteenia oli kulunut reilu kuukausi, ja minua panetti niin helvetisti, että teki mieli kiivetä seinille. Vielä vähän ennen sulun alkua kaikki meni hyvin. Olin 18-vuotias poika, jonka seksivietti oli huipussaan. Olin saanut ensimmäisen oikean tyttöystäväni ja kuukauden päivät panneet kuin kanit. Sitten suhteemme meni poikki ja viikkoa myöhemmin jäin kotiin nalkkiin perheeni kanssa.
Vedin käteen joka ikinen päivä, useimmiten kaksi kertaa. Aluksi se toimi, mutta jo viikon jälkeen runkkaaminen ei enää riittänyt. Jos en kerennyt runkata heti aamusta niin jouduin syömään aamiaista perheen kanssa kyrpä teräksenkovana pystyssä. En ole koskaan kokenut mitään niin noloa, jouduin koko ajan asettelemaan kyrpääni, etteivät housuni olisi pullottaneet. Tunne ei helpottanut koko päivänä. Panemisen tarve alkoi vääristää ajatuksiani. Himoni muuttuivat yhä perversseimmäksi. Olen todella tyytyväinen, ettei meillä ollut koiraa, koska olisin täysin varmasti pannut sitä.
Oidipus-kompleksi iski seuraavaksi. Kuvittelin joka päivä panevani äitiäni. Kun sain vessan varattua itselleni vedin käteen nähden mielessäni äitini pomppivan kullillani. Hänen tissinsä heiluivat työntöjeni tahdissa ja hän huusi minulle rivoja kehuen kuinka panen paljon paremmin kuin isä. Olisin ollut täysin varma tunkemaan kyrpäni syvälle hänen vittuunsa oikeastikin, mutta tajusin, ettei se onnistuisi. Hän ei suostuisi harrastamaan seksiä oman poikansa kanssa. Ei mitenkään. Runkkaaminen jatkui, mutta äiti hiipui pois mielestäni.
Eräänä aamuna heräsin taas rautakangen tasoiseen stondikseen. Sitten tajusin ratkaisun, joka oli siskoni Emilia. Hän on minua noin pään mitan verran lyhyempi ja hänellä oli pitkä tumma palmikoitu tukka. Unenpöpperöisissä ajatuksissani hän oli nelinkontin edessäni. Hetkeäkään empimättä tartuin häntä palmikosta, työnsin kyrpäni hänen sisäänsä ja nain häntä rajusti samalla riuhtoen häntä tukasta. Yllättävä kiimafantasia sai minut tarttumaan kulliini. Runkkasin. Noin kymmenessä sekunnissa sain orkun ja ruiskin aamumällit itseni päälle ja pitkin vuodetta. Huohottaessani vuoteella oman spermani kastelemana tiesin, että minun oli saatava Emilian herkkuvittua. Mutta miten se onnistuisi?
Tiesin, ettei hän ollut enää neitsyt. Kerran koulusta kotiin tullessani kävelin hänen huoneensa ohi, ja sieltä kaikuvien äänien perusteella tyttö sai mulkkua niin kovaa kuin teini-ikäisestä pojasta irtosi. Myöhemmin illalla hän sanoi opiskelleensa yhdessä ystävänsä Pasin kanssa. Naureskelin itsekseni, että ainoa oppiaine, jota he harjoittivat, oli seksuaalivalistus. Innostuksen puutteesta heitä ei todellakaan voinut syyttää. Jos siis Emilia oli samanlainen kuin minä, niin häntäkin varmasti panetti salaa. En kuitenkaan voinut mennä ehdottamaan mitään suoraan, hän kieltäytyisi ja varmaan kävisi kertomassa vanhemmille. Pitkällisen mietinnän jälkeen keksin lopulta juonen, joka voisi hyvinkin toimia.
Vanhempamme kävivät kerran pari viikossa autolla kaupassa ostamaan monen päivän ruokatarpeet kerralla. Se oli ainoa aika, jolloin olimme siskoni kanssa talossa kaksistaan. Kun auto seuraavan kerran lähti kohti kauppaa, laitoin suunnitelmani täytäntöön. Menin yläkerran vessaan ja asetuin pöntölle istumaan. Levitin vessapaperia rinnuksilleni suojaksi ja vedin munani esiin. Se luonnollisesti oli kivikova. Vetelin sitä muutaman kerran ja kaikki oli valmista. Käännyin vielä niin, että kyrpäni näkyi esteettä vessan ovelle ja jäin odottamaan.
Vedin käteen hyvin hitaasti. Minun täytyi pysyä kovana ja valmiina laukeamaan hyvin nopeasti, mutta ei vielä. Aika kului. Huolestuin jo, ehtisivätkö vanhempani palata takaisin, mutta sitten kuulin siskoni askeleet käytävällä. Runkkasin hieman kovempaa.
Olin jättänyt oven selkeästi raolleen, jotta Emilia tulisi sisään pahaa aavistamatta. Hän pysähtyi aivan oven eteen, työnsi sen auki ja astui oven perässä sisään. Nyt oli aika! Rupesin runkkaamaan niin kovaa kuin pystyin. En katsonut suoraan ovelle, mutta sivusilmälläni näin, kuinka hän jähmettyi paikalleen ovensuuhun nähdessään isoveljensä vetävän käteen edessään. Jo tämä ajatus kiihotti minua niin valtavasti, että tulin. Sykäys sykäykseltä kullistani lensi kiimaroiskeita sylissäni olevalle paperille. Päästin kullistani irti, jotta se Emilia saisi katsella sitä koko mitaltaan. Pussien paine oli niin suuri, että spermakaaret ylsivät miltei leualleni asti. Kun puolet orkustani oli ohi, käänsin pääni ovelle ja katsoin Emiliaa suoraan silmiin. Jos hän olisi päässyt karkuun niin, ettei olisi nähnyt minun katsovan häneen, yritys olisi mennyt myttyyn. Näin ei kuitenkaan käynyt. Hän seisoi yhä jähmettyneenä ovensuussa katse nauliutuneena sykkivää kyrpääni.
- Hyi yök! Et sitten Jyri viitsinyt edes lukita ovea?
- Mua panettaa niin helvetisti, ettei moisilla jutuilla ole väliä, murahdin.
Emilia seisoi yhä paikallaan. Hän epäröi. Tiesin onnistuneeni, nyt oli vain annettava viimeinen tönäys.
- Tässa talossa jumittaminen saa mut niin hulluksi, että olisin valmis panemaan naapurin lehmää. Tai vaikka sua.
Emilia ei vastannut mitään. Hän peruutti ulos huoneesta. Nyt piti vain odottaa.
***
Noin viikkoa myöhemmin vanhempamme lähtivät kauppaan seuraavan kerran. Sekä minä että Emilia olimme hakeutuneet olohuoneeseen. Istuimme nojatuoleilla kaukana toisistamme tekemättä mitään. Kun autonrenkaiden ääni oli kadonnut kokonaan, näin kuinka Emilian kasvoille levisi hivenen nolostunut ilme. Tiesin heti, että tässä se olisi. Pysyin mahdollisimman tyynenä.
- Jyri?
- Niin?
- Se juttu, minkä sanoit viime viikolla kun … no, tuolla vessassa?
Otan keskustelun suunnan haltuuni.
- No kyllähän se kelpaisi mutta, hetkinen, onko Emmi kasvanut jo niin, että on munan tarpeessa?
Emilia ei pitänyt enää lempinimestä, jolla olin häntä koko elämäni kutsunut.
- Et tiedäkään, mitä kaikkea olen jo tehnyt!
- Ai, kuten ”opiskelu” Pasin kanssa?
- Miten tiesit siitä? Tai oikeastaan mitä sen väliä. Kyllä, olen nussinut jo moneen kertaan ja nytkin panettaa niin paljon, että taju meinaa lähteä.
- Mulla on kortsuja, heitin ikään kuin ohimennen.
Emilia mietti vain hetken.
- Hae ne ja tuu mun huoneeseen.
Joudun taistelemaan, etten juossut portaita ylös huoneeseeni.
Kun pääsin Emilian huoneen ovelle, hän istui vuoteensa reunalla odottamassa. Istuuduin hänen viereensä.
- Ennen kuin tehdään mitään niin sovitaan pari juttua, Emilia aloitti.
- Toki.
- Tästä et sitten kerro kenellekään. Koskaan!
- En tietenkään. Hullu.
Emilia rauhoittui hieman tajutessaan vaaran, johon antauduin.
- No hyvä. Toinen juttu: tehdään tämä vain, koska ollaan jumissa. Heti kun karanteeni päättyy, niin kaikki meidän välillä loppuu.
- Tai siis mitään ei ole koskaan tapahtunutkaan.
- Aivan oikein!
Kun olimme päässeet yhteisymmärrykseen, tunsin olevan toiminnan aika. Käännyin hänen puoleensa. Laitoin oikean käteni hänen olkapäälleen ja kumarruin hivenen alas. Emilia nosti leukaansa niin, että huulemme kohtasivat. Jo heti ensisekunneista kävi ilmi, että tämä tulisi olemaan alkukantaisempaa ja villimpää kuin mikään aiemmin kokemani. Imin Emilian huulia lujaa, ja hän vastasi imemällä koko ylähuuleni suuhunsa. Olimme molemmat kärvistelleet puutteessa pitkään ja nyt kaikki padottu kiihko purkautui kerrasta. Mikään yhteiskunnan kielto ei estäisi minua työntämästä kulliani siskon vittuun ja naimasta sitä voimieni takaa.
Työnsin kieleni hänen suuhunsa. Hän vastasi voihkimalla. Hän imi ja nuoli sitä kiihkoissaan ja työnsi sitten oman kielensä suuhuni. Tuntui siltä kuin hän olisi yrittänyt nuolla kurkunpäätäni. Imimme, nuolimme ja käpälöimme toisiamme himojemme ajamina. Lopulta henkeni loppui ja jouduin vetäytymään irti.
Emilia pyyhki kuolaa leualtaan.
- Voi vittu että sä osaat suudella hyvin.
- Osaan mä muutakin, vastasin vinkaten.
Enempää kutsua ei tarvittu. Emilia kierähti istumaan syliini ja aloitti taas kiihkeän suutelun. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja puristin häntä itseäni vastaan. Tuntui helvetin vapauttavalta päästä vihdoin naimaan niin pitkän tauon jälkeen. Tartuin Emiliaa kaksin käsin perseestä. Puristelin sitä muutaman kerran kielisuudelmieni välissä ja hän palkitsi minut ihanan kuuloisilla voihkaisuilla. Hyväilin toisella kädelläni palmikon päätä. Mieleni teki nykiä sitä, mutta se saisi odottaa myöhempään. Nyt kiinnostukseni siirtyi alemmas.
Emilia oli puristunut minua vasten niin kovaa, että hän käytännössä istui suoraan kullini päällä. Ajatella, vain muutama hassu kangaspala esti kyrpääni työntymästä suoraan siskoni vittuun. Irrottauduin naamannuolennasta ja painoin Emiliaa kyrvänvarttani vasten.
- Mä tunnen jopa vaatteiden läpi kuinka sun pillu on ihan kuumana.
- On se märkäkin. Ihan niin kuin sulla on kyrpä kovana! Onpa mulla pervo isoveli, käydä nyt noin kuumana omaan siskoonsa.
- Just niin! Mä olen saastainen pervo, enkä häpeä sitä yhtään!
Tartuin Emilian t-paidan helmaan ja vedin sen yhdellä nykäisyllä hänen päältään. Rintsikat tulivat samalla riuhtaisulla mukana. Niiden alta paljastuivat siskoni pienet tissit. Niissä oli hädin tuskin täytettä A-kuppeihin, mutta se vähä oli ylpeästi pystyssä nännien nöpöttäessä yläviistoon kuin pienet kyrvät konsanaan. Yritin imaista toisen niistä suuhuni, mutta Emilialla oli eri ajatukset. Hän veti paitani pois, nousi päältäni ja veti minutkin seisomaan.
- Housut pois, mä haluan nähdä sun kullin uudestaan!
Tottelin käskyjä. Potkin farkut ensin jalasta. Jäljelle jäivät vain mustat alushousut, jotka eivät olleet pystyneet pitämään kankeani sisällään. Kyrvännuppini sojotti ulos housunkauluksesta. Emilia ei tuhlannut aikaa vaan tarttui siihen heti. Hän tunnusteli kyrpäni vartta ja kiveksiä alushousujen läpi hetkisen. Se ei riittänyt, vaan hän kumartui vetämään kalsarit nilkkoihini. Kun hän aikoi nousta ylös, laitoin käteni hänen olkapäälleen ja pidin hänet kontallaan.
- Nuole sitä!
Hetkeäkään epäröimättä Emilia tunki päänsä syvälle jalkojeni väliin ja alkoi nuolla kiveksiäni. Hän tiesi mitä teki. Kokematon tyttö olisi joko nuollut vartta tai yrittänyt ottaa kullin kerralla suuhunsa. Emilialla oli kokemusta siitä, mistä miestä pitää lipoa. Systeri on selkeästi tehnyt läksyjä useampaan otteeseen. Jos tätä jatkuisi niin tulisin hänen naamalleen alta aikayksikön. Oli otettava tilanne haltuun.
Tartuin häntä olkapäistä ja asetin hänet vuoteen reunalle istumaan.
- Kun kerran halusit nähdä, niin tästä tulee.
Kaadoin Emilian selälleen vuoteelle ja asetuin nelinkontin hänen päälleen. Kyrpäni oli aivan hänen naamansa yläpuolella liimautuneena vatsaani.
- Siinä on veljesi kyrpä kovana sulle. Mitäs tykkäät?
- Onpa herkku! En ole koskaan nähnyt noin isoa kyrpää luonnossa.
- Jatka nuolemista sitten.
Hetkeäkään epäröimättä Emilia nosti päänsä ja työnsi kielensä kullinnuppini juureen. Voihkin nautinnosta kun siskoni lipoi kulliani kuin tikkaria.
- Ai vittu että sä nuolet hyvin!
- Sitä ne meidän luokan pojatkin aina sanoo.
Emilialla tuntui olevan suihinoton taito hallussaan, joten päätin kokeilla sitä. Työnsin hänen päänsä patjaa vasten ja ohjasin toisella kädelläni kullini hänen suuhunsa. Hän imi sen hetkeäkään epäröimättä suuhunsa. En aikonut jäädä pekkaa pahemmaksi, joten panin häntä suuhun pitkin vedoin. Lämmin ja kostea onkalo tuntui taivaalliselta mutta vielä paremmalta näytti siskoni himokas naama hänen imiessä mulkkuani. Käänsin katsettani vielä alemmas ja sieltäkin löytyi herkkua. Emilia oli vetänyt housunsa puolireiteen ja runkkasi tarmokkaasti oikealla kädellään.
Olin jo lähellä laukeamispistettä, mutta en halunnut sitä vielä. Vetäydyin ulos.
- Mun vuoro nyt!
Peruutin Emilian jalkojen väliin. Riuhtaisin hänen housunsa lattialle. Hän oli pukeutunut enää kiimalimasta märkiin pikkuhousuihin. Työnsin pääni aivan pilluun kiinni ja nuolaisin pikkuhousuja klitoriksen kohdalla. Kimeä huudahdus kertoi, että olin osunut kerrasta oikeaan. Hän nosti jalkansa ilmaan, joten tartuin pikkuhousujen vyötäröstä kiinni ja ujutin ne pois. Ohuen kankaan alta paljastuikin sitten paratiisi.
Jos tässä maailmassa voi olla sellainen asia kuin täydellinen pillu, niin se piileskeli sisareni jalkojen välissä. Se oli niin mahtava, että taju meinasi lähteä. Emilia levitti säärensä antaakseen minulle vielä paremman näköalan. Otin siitä kaiken irti. Pillunhuulet olivat sievät, pulleat ja kirkuvan punaiset. Niissä ei tuntunut olevan rypyn ryppyä, vaan ne kiiltelivät nuoruuden jämäkkyyttä. Karvoitustakin oli juuri oikea määrä. Pillun alue oli täysin sileä ja klitoriksen yllä oli aivan vähäinen karvatupsu.
Levitin pillun avonaisemmaksi. Sen sisältä löytyi lisää kiimasta märkää punaista lihaa. Työnsin kieleni sen sisään aivan refleksinomaisesti. Emilia jopa maistui hyvältä. Minulla on käynyt ihan älytön tuuri, että olen päässyt asumaan saman katon alla tämän panopakkauksen kanssa. Normaalisti olisin nuollut pillua niin kauan, että nainen alkaa kerjätä kyrpää sisäänsä, mutta nyt kävikin toisin. Tunsin pakottavaa tarvetta panna siskoni kiimareikää nyt heti. Rullasin kortsun päälle maailmanennätysajassa. Tällä välin Emilia tarttui polvistaan kiinni ja levitti reisiään vielä leveämmälle. Maailman täydellisin pillu oli valmis ja kutsui minua tunkeutumaan sisäänsä.
Sillä hetkellä tajusin olevani kaikkien maailman miesten kateuden kohde. Olin tekemässä jotakin kiellettyä. Kaiken muun hyvän lisäksi hän kerjäsi minua naimaan itseään. Tätä herkkua vain hyvin harva pääsee nauttimaan, joten aioin ottaa siitä kaiken irti. Työnnyin siskoni vitun pohjille yhdellä ainoalla survaisulla. Kauniin ulkonäön lisäksi se oli myös täydellisen pantava. Emilia oli pienikokoinen ja se sama päti hänen pilluunsa. Se oli samaan aikaan uskomattoman tiukka ja liukas kuin saippuoituna. Kyrpäni puristui joka puolelta. Jos Emilian pillu ei olisi ollut märkä niin epäilen, että en olisi saanut aisaani hänen sisäänsä. Nyt kuitenkin nain häntä kiimantäyteisin nopein vedoin. Kullini liukui tiukassa puristuksessaan eestaas. Naiminen tuntui syntisen hyvälle niin minulle kuin hänellekin. Hän suorastaan huusi korvaani.
- Vittu että sulla on iso! Nai mua! Kovempaa!
Tein työtä käskettyä.
- Tykkäätkö veljesi kyrvästä?
- Vittu joo! Nai! Nai siskoasi senkin pervo!
- Totta vitussa!
Olin lähellä. Kumarruin Emilian ylle ja suutelin häntä. Aloimme taas imeä toistemme kieliä. Tunsin, kuinka Emilia kietoi kätensä ympärilleni ja kuinka hänen kyntensä upposivat ihooni. Tämä oli villeintä seksiä, mitä olin koskaan kokenut. En kestänyt enää.
- Mä tuun!
Emilia tarttui perseestäni.
- Tuu sisään! Ruiskuta spermat siskosi vitun perukoille. Mä oon niin kaivannut miestä laukeamaan mun sisään!
Enempää ei tarvittu. Työnsin vielä viimeisen kerran kyrpääni niin syvälle kuin suinkin kykenin ja sitten laukesin. Silmissäni sumeni. Rojahdin kaikella painollani Emilian päälle ja annoin orkun nytkähdysten pyyhkiä ylitseni. Enpä ollut moista kokenut koskaan. Voi helvetin vittu, että kielletty hedelmä maistuukin parhaalta.
- Taisit tykätä?
Vetäydyin ulos. Kortsu oli pullollaan valkoista kiisseliä. Se ulkopinta kiilteli pillumehuista.
- Uhhuh, oli ainoa mitä sain sanotuksi.
- Löytyykö vielä tarmoa, täällä olisi vielä tarvetta munalle, Emilia kiusoitteli.
Sain itseni vedettyä kasaan.
- Nouse kontallesi.
Emilia teki työtä käskettyä ja asettui eteeni nelinkontin. Hän pyllisti suoraan naamaani päin ja keikutti persettään edestakaisin. Se iski minua suoraan hermoon. Maailman kaunein pillu näytti entistäkin himottavammalta. Emilian napakat pakarat kehystivät kirkkaanpunaisen pillun kuin taideteoksen. Tummanpunainen pyllyreikä kruunasi kokonaisuuden. Huomasin, että pillumehut valuivat reisien sisäpintoja pitkin. Halusin hangata niitä naamaani. Halusin nuolla ne. Halusin imeä siskoni pillusta kosteuden viimeiseen pisaraan ja niellä sen kaiken.
Työnnyin Emilian jalkojen väliin ja aloin nuolla hänen reisiään. Pillun maku tulvahti suuhuni ja siskoni voihkinta korviini. Maun hälvettyä siirryin lähemmäs lähdettä. Lipaisin pillua koko mitaltaan. Se sai Emilian kiemurtelemaan ja hänen karvatupsunsa pyyhkäisi nenääni. Nappasin sen huulieni väliin ja nyin karvoja.
- Lisää!
Kiersin karvat sormeni ympärille ja nytkytin niitä voimakkaammin. Kieleni tanssi samalla klitoriksen päällä. Emilian jalat kramppasivat ja puristivat pääni väliinsä. Jouduin pitämään hetken taukoa ja tajusin, että kyrpäni oli taas panokunnossa. Se ei ollut pehmennyt missään vaiheessa. Kiimani ei ollut antanut sille hetkenkään rauhaa. Nousin istumaan, vetäisin kortsun pois ja rullasin uuden sen tilalle.
Emilia oli yhä perse pystyssä minua kohti. Hän oli kääntynyt katsomaan minua. Lisäviekoitteluna hän oli imenyt alahuulensa kokonaan suuhunsa niin, että ylähampaat näkyivät. En tarvinnut lisää houkuttelua, mutta sitä oli nyt tarjoilla. Hyökkäsin polvilleni hänen taakseen ja tyrkkäsin kyrpäni hänen sisäänsä. Maailman ihanin pillu tuntui saavan oman tahtonsa ja imevän kullini sisuksiinsa. Nojauduin hänen ylleen ja aloitin nainnin. Märän pillun litinä täytti huoneen kyrpäni pumpatessa syvällä herkkupillussa. Jos huoneen ikkuna olisi jäänyt raolleen huudot kantaisivat jalkakäytävälle asti. Nyt estoton naimisemme jäi meidän kahden väliseksi salaisuudeksi.
Koska ei ollut mitään takuuta, että pääsisin naimaan tätä herkkua enää toisen kerran, päätin toteuttaa vielä viimeisen haaveeni. Kiersin Emilian palmikon käteni ympärille ja nykäisin sitä niin kovaa, että hänen päänsä nytkähti taaksepäin.
- Ihanaa! Vedä lujempaa. Ratsasta mua kuin hevosta!
- Laukkaan siis!
Päästin hiuksista irti vain hetkeksi, jotta pystyin läpsäisemään häntä avokämmenellä pyllylle. Sitten tartuin palmikosta ja palasin naimiseen. Joka kerralla kun työnnyin hänen vittunsa perukoille, nykäisin samaan aikaan hiuksia taaksepäin. Voihkimme yhteen ääneen, mutta Emilian äänestä pystyi kuulemaan, että hän oli lähellä. Oli loppuhuipennuksen vuoro.
Kaaduin koko painollani hänen päälleen. Litistin häntä koko painollani patjaa vasten. Vedin hiuksista vielä viimeisen kerran, jotta hänen päänsä kääntyi taaksepäin. Työnsin kieleni hänen huuliensa välistä ja aloitimme kiihkeän kielisuutelun. Emilia nytkähteli. Minä jatkoin naimista. Hänen pakaransa tuntuivat ihanan pehmeiltä puristaessaan vatsaani joka työnnöllä. Vittuun porautuminen takaapäin tuntui vielä paremmalta kuin edestä.
- Mä tuun! Voi helvetti! Mä tuuuuuun!
Enempää hän ei pystynyt puhumaan vaan päästi ilmoille huutoja. Seurasin hänen esimerkkiään ja kiihdytin naimisen tahtia. Emilia laukesi. Joka ikinen lihas hänen kehossaan tuntui jännittyvän yhtäaikaa. Kädet ja jalat viuhuivat omaa tahtiaan kyrpäni tunkeutuessa yhä uudestaan hänen sykkivään vittuunsa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Emilia rentoutui. Nousin käsieni varaan ja aloitin loppukirin. Survoin kyrpääni siskoni vittuun sanoinkuvaamattoman kiiman ajamana. Tätä unelmaa ei kukaan kestäisi kauaa ja jo muutaman sekunnin jälkeen toinen spermalastini lähti liikkeelle. Ruiskutin sen siskoni pillun perukoille ja lysähdin hänen viereensä vuoteelle.
***
Loppuosa karanteenista sujui mukavammin kuin sen alku. Naimme Emilian kanssa aina kun se vain oli mahdollista. Kun vanhempamme kävivät kaupassa, lähti hommat saman tien käyntiin. Joskus kullini pumppasi Emilian vitussa jo ennen kuin auto oli päässyt pois pihatieltä. Pääsin höyläämään siskoani joka reikään, joskus kaikkiin kolmeen yhden ostosreissun aikana. Kerran kävi jopa niin, että laukesin Emilian perseeseen noin viisi sekuntia ennen kuin äiti palasi taloon. Jouduin silloin juoksemaan siskoni huoneesta omaani pukeutuneena pelkkään spermaa pursuavaan kortsuun. Edes tämä ei saanut meitä lopettamaan kiellettyjä seksileikkejämme, olimme jatkossa vaan varovaisempia. Karanteenin loputtua Emilia hankki itselleen poikaystävän heti ensimmäisenä koulupäivänä. Naiminen loppui, eikä asiasta enää puhuttu. Joskus tosin mietin, että kuinka moni muu sortui paineiden purkamiseen insestillä karanteenin aikana? Muutamakin kaverini asui koko karanteenin ajan äitinsä kanssa pikkukaksiossa. Kuinkakohan moni heistä nussi äitiään? Minä ainakin olisin tehnyt niin.
Nyt näyttää siltä, että uusi karanteenisulku tulee voimaan ensi viikolla. Odotan pääsyä Emilian unelmapimpsalle jo muna kovana.