Nuoret miehet kuunteli ihmeissään vanhan ukon juttuja ja joivat kaljojaan vähän järkyttyneenä.
"Kaikki on pilattu!" Kiroili Antero Baarissa nuorille kolleille. Arto on sataviisikymmentä kuusi kiloa ja viisikymmentä kuusi vuotta. Karvainen ja äkäinen ukko, joka vietti aikaans...
Hänen iso kyrpänsä hankaa liukasta pilluani, joka litisee ja lotisee riemukkaasti.
Lopetin alkoholinkäytön elokuun lopussa 2026. Olen aiemmin kirjoittanut kommelluksista ja häpeällisistä tapahtumista, joihin olen päihtyneenä ajautunut. Lisäksi olen ajoittain ollu...
Juuri silloin sisältä kuului taas kouluraipan ääni. Ja huuto.
Tämä tarina perustuu 1980-luvun alun “Keravan noitapiirinä” tunnetun nuorten tyttöjen löyhän yhteisön muistiinpanoihin ja aikalaisten kertomuksiin. Tapahtumat ovat dramatisoituja. ...
’’Haluisitko vielä jälkiruokaa?’’ Sari kysyy viettelevällä äänellä.
Tämä tarina kertoo kuinka Kiellettyä intohimoa sai alkunsa. Kuinka elämä antaa äkisti täysin uudet kuviot.Ajan Golfillani pitkin katua ja nappaan vierestäni penkiltä kartan. Mi...
Magnus asettui vaimoni jalkojen väliin ja suuteli samalla Sonjaa kun työntyi kyrvällään hänen pilluunsa.
Olimme pitkän, lähes seksittömän kauden jälkeen löytäneet halukipinän uudelleen, kokeilemalla aisankannatusta. Olimme valinneet "sonniksemme" Magnuksen, meidän ikäluokkaa olen rote...
Ai että kuinka ihanaa saada pitkästä aikaa mieheni kunnon lasti suoraan syvälle nieluuni.
Loppuvuodesta syntyi toinen lapsemme mieheni kanssa. Tosiasiassa kumpikaan lapsistamme ei ole biologisesti mieheni, koska hän ei voi saada omia lapsia. Olemme molempiin raskauksiim...
Isot rinnat hyllyivät hänen takanaan seisovan pojan hyväilevissä kourissa.
Tiivistelmä:Tarinassa tarkastellaan jälleen Ronyn alkavan uran vaiheita, sekä pojan ja ison kullin hiljalleen kasvavaa mainetta. Mukana on myös kutkuttava Vanhempien silmien alla -...
Huomenna alkaa uusi elämäni, olen nainen, vaikka en vielä julkisesti.
(Jatkoa tarinalle Birgitta ja Toni, osa 2)Viime päivät ovat olleet aikamoista sekamelskaa päässäni. Ensin hotellimatka tätini kanssa naisena ja samankaltaisten ihmisten tapaami...