Salaiset Hetket Maisa-Tädin Kanssa, osa 2

02/05/2023 | Kirjoittaja: LeePee |
10 min
Kertoja: Mies | Vanhempi NainenSalasuhdeAnaaliseksi
4.5
(58)
”Tervetuloa...seksisaunaan”, hän sanoi kuin bordellin emäntä ja iski silmää.

Jatkoa osaan 1.

”Aih, aih, aaah”, huokaili nainen allani. Hänen notkeat reitensä puristivat lanteitani, kun kiihdytin kohti orgasmia. Sängyn patja narahteli. Suutelimme, tartuin hänen kiinteisiin keskikokoisiin rintoihinsa ja nopeutin lantioni tahtia. Munani upposi tiukkaan, vaaleakarvaiseen, kosteaan pilluun yhä nopeammin. Tunsin, kuinka hän alkoi värähdellä allani. Puskin vielä muutaman työnnön ja pääsin vapauttavaan laukeamiseen.

Lepäsimme Jessikan sängyllä vierekkäin. Olimme juuri naineet ensimmäisen kerran yhdessä, perjantaisen baari-illan jälkeen. Olihan se maukasta seksiä, ei siinä mitään. Oli syyskuun puoliväli, ja olin pari viikkoa tapaillut Jessikaa, itseäni aavistuksen nuorempaa eli juuri kaksikymmentä täyttänyttä hoikkaa vaaleahiuksista neitoa. Hän oli jostain kaverin kaverin kotibileistä tullut elämääni, olimme käyneet muutaman kerran treffeillä ja nyt olimme tässä pisteessä.

Tuntui hyvältä. Tosin mieleni pohjalla pyörähteli ajatus, että jotain tuntui puuttuvan.

Syyskuu oli ollut muutosten aikaa. Olin aloittanut osa-aikaisen työn opiskelujen ohessa, hankkinut auton ja tosiaankin löytänyt Jessikan. Maisa-tädin kanssa olimme vaihtaneet pari tunnustelevaa viestiä, joissa haimme sopivaa tapaamisen paikkaa ja ajankohtaa. Sitä ei vielä ollut järjestynyt. Yksi syy siihen oli, että Maisan miesystävä Markku oli päättänyt pitää syyskuussa lomaa ja oli vienyt Maisan mukaansa matkalle eri kohteisiin kotimaassa ja ulkomaillekin.

Maisa laittoi aika harvoin sosiaaliseen mediaan mitään, mutta viime aikoina hän oli postannut pari kuvaa. Pakko myöntää, että olin tuntenut jonkinlaisen ärsytyksen ja mustasukkaisuuden piston, kun näin hänet aurinkoisessa satamassa tai terassilla hymyilemässä kevyessä paidassa tai mekossa, Markku vierellään tai kuvan ottajana.

Mutta nyt päätin keskittyä omaan elämääni. Ja Jessikaan. Suutelin häntä, hivelin paljaita olkapäitä, hipaisin rintoja ja nukahidin hänen viereensä.

Lokakuu saapui. Jessika alkoi viettää enemmän aikaa parinsadan kilometrin päässä kaupungissa, josta hän oli saanut työpaikan. Tarkoituksemme oli kyllä tapailla ainakin viikonloppuisin. Juttelimme suoraan, millainen tulevaisuutemme olisi. Jessika nauroi sievästi ja raikkaasti, kun hän sanoi: ”Sä oot mulle tosi ihana, ei mulla muita poikaystäviä tietenkään oo tässä kaupungissa. Katellaan ihan vapaasti, miten tilanne etenee, kyl mä haluun ainakin jatkaa sun kanssa.” Ilmeisesti hän siis halusi pitää vaihtoehdot auki ja mahdollisuuden jollekin toiselle poikaystävälle toisessa kaupungissa.

Laitoin eräänä päivänä Maisalle viestiä, jossa kyselin hänen tunnelmiaan. En kehdannut viestitellä kauhean myöhään illalla, jos vaikka Markku sattuisi olemaan hänen seurassaan ja alkaisi kysellä, kuka Maisalle tähän aikaan viestitteli. Maisa vastasi, että hieman on ollut kipeänä ja nyt yhdessä Markun kanssa tekevät pientä pintaremppaa hänen projektitalolleen. Kysyin suoraan, olivatko heidän välinsä syventyneet viime viikkoina. Hetkeen ei vastausta tullut, mutta vartin päästä Maisa kirjoitti: ”Kyllä tavallaan, ainakin Markku on tehny töitä sen eteen. Eikös sullakin ole se tyttöystävä, ja sehän on kiva juttu?” Vastasin jotain, että ihan kivaa meillä on yhdessä. En siis kirjoittanut ”mahtavaa” tai ”parasta”.

Seuraavana viikonloppuna olin Jessikan kanssa käymässä kauppakeskuksessa, kun käytävällä tulivat vastaan Maisa ja Markku. Pysähdyimme tervehtimään, esittelimme toisemme. Maisa näytti upealta: hän oli leikkauttanut uuden kampauksen ja pukeutunut rennon tyylikkäästi. Muhkeat rinnat kohosivat upeasti valkoisen kauluspaidan alla.

Kun jatkoimme matkaa, vilkaisin olkani yli. Myös Maisa katsoi taaksepäin minuun. Hän hymyili viekkaasti, silmissä oli hieman haikeutta, hän mutristi huuliaan ja nyökkäsi. Mitähän sekin tarkoitti? Lopullinen sinetti suhteelle? Anna mennä vaan tuon tytön kanssa? Tykkään susta vieläkin sillä tavalla?

”Hei, ei se mitenkään nolo täti ollu”, Jessika nauroi vieressäni ja tökkäsi olkapäätäni. ”Ei tarvii punastella.”
Tosiaan, poskeni olivat alkaneet punoittaa. Maisan aiheuttamaa tunteiden myllerrystä oli vaikea pitää salassa.

Alkoi ärsyttää, toisaalta panetti. Kun pääsimme Jessikan asunnolle, aloin suudella häntä kiihkeästi ja availla hänen farkkujensa nappeja. Tartuin häntä hiuksista ja vein sängylle. Saatanan pikku… Revin housuni auki ja vapautin kaluni. Pian panin häntä rajusti takaapäin kondomiin verhotulla kullillani. Sain mahtavan orgasmin. Samalla mielessäni vilisivät irstaat hetket Maisa-tädin kanssa.

”Uhhuh, sähän olit kiihkee”, Jessika myhäili panon jälkeen.
”Mä halusin sua niin paljon”, sanoin.

Lokakuun viimeisellä viikolla Maisa laittoi maanantaina someen kuvan ja tekstin, josta selvisi, että he viettivät Markun kanssa yhteistä aikaa tämän mökillä. Ihan asiallinen, tavanomainen harmaaksi maalattu hirsimökki sen perusteella, mitä kuvan reunasta pystyi erottamaan. Toisessa kuvassa hymyilevät Maisa ja Markku kohottivat laiturin penkillä oluttölkkejä kohti kameraa. Vai niin, Maisa näköjään halusi tosiaan julistaa kaveripiirilleen olevansa tämän tyypin kanssa suhteessa.

Pieni uteliaisuus tietysti kutkutti, miten tätini viihtyi tuolla mökillä, missä se sijaitsi, kuinka kauan he olisivat siellä ja niin pois päin. En kuitenkaan alkanut pommittaa Maisaa viesteillä – nythän Markku olisi koko ajan varmaankin aika lähellä, ja saattaisi huomata ja alkaa kysellä, jos Maisalle tulisi jatkuvasti viestejä. Niinpä odotin, että Maisa viestittäisi rauhallisena hetkenä. Jos viestittäisi.

No, eipä sieltä mökiltä viestejä tullut. En halunnut jäädä murehtimaan sitä, ja sitäpaitsi tuon viikon keskiviikkona Jessika ilmoitti, että hänellä olisi seuraavana päivänä aikaa yhden yön visiitille luonani. Niinpä hän saapui torstaina opiskelijakämpälleni. Hän näytti iloiselta ja reippaalta ja sai minut hyvälle tuulelle.

Sinä iltana panimme kahdesti. Ensin sohvalla hitaasti nautiskellen, kun olimme ensin katselleet elokuvaa yhdessä peiton alla. Jessikan pillu tuntui jotenkin ihanan kuumalta ja liukkaalta ja hän puski lantiollaan kiimaisesti työntöjäni vasten.

Tunnin päästä kun menimme nukkumaan, Jessika halusi ottaa minulta suihin. Hän teki sen rauhallisesti maistellen, pehmeästi ja ihanan tuntuisesti. Makasin sängyllä ja hän oli sängyn vieressä polvillaan. Ennen kuin ehdin laueta, pyysin hänet viereeni. Otin hänet lusikka-asentoon ja aloin naida kyljelläni takaapäin. Jossain vaiheessa kostutin sormen suussani ja tunnustelin sillä hänen sileän, kiinteän peppunsa vakoa. Puraisin hänen niskaansa ja kosketin sormenpäällä pientä tiukkaa pyllyreikää. Hän hymähti, tarttui käteeni ja ohjasi sen rinnalleen.
”Mmmh, ei aleta nyt mitää, uh, pornoleffajuttuja tekemään”, hän sanoi veikeästi ja katsoi olkansa yli virnistäen. Tartuin hänen hiuksiinsa, riuhtaisin rajusti ja annoin munan upota pikku kiimapilluun yhä nopeampaan tahtiin. Hän voihki viehättävästi ”aih, aih, aih…”

Perjantaina Jessika jatkoi matkaa. Hänen oli tarkoitus mennä viikonlopuksi vanhempiensa luokse. Vein hänet autolla rautatieasemalle. Suutelimme ja sanoimme hei hei. Mietin, että olihan meillä ihan hauskaa, mutta aivan kuin olisimme saavuttaneet nyt sen perusmukavan tason, jonka suhteemme meille antaisi. No, ehkä olin väärässä. Ajattelin, että pitää katsella miten hommat kehittyvät.

Lauantaiaamuna nukuin pitkään. Olin viettänyt edellisen illan terveellisesti salilla käyden ja tehnyt siihen päälle vielä pitkän kävelylenkin kuulaassa syysilmassa. Ei baaria tai muuta alkoholin läträämistä. Kunnon unien jälkeen tunsin oloni vahvaksi ja tasapainoiseksi.

Puhelin piippasi, kun olin syönyt aamupalan ja pukemassa päivävaatteita ylleni. Otin puhelimen käteeni. Viesti, lähettäjä Maisa. Sydämeni hypähti, kuten monta kertaa ennenkin häneen liittyen. Viestissä hän kertoi: ”Täällä mökillä meillä on ollu mukavaa. Tosi hyvin ollaan viihdytty.” Vai niin. Heitin puhelimen sivuun, puuhailin muuta ja vastailin muutaman minuutin päästä viileästi: ”Ok, kiva juttu.”

Uusi piippaus.
”Markku on ollut kultainen, se on kyllä kunnon mies.”
Aha. Vai sellaista Maisa nyt vihjaili. Hyvä, jos oikea sopivan ikäinen ukko on löytynyt. Eihän meidän kahden suhdetta edes oikeasti voisi olla olemassa. Päähäni nousivat kuvat, miten vakaa ja asiallinen Markku oli saanut Maisan järkiinsä ja tuntemaan syvemmin kuin tällaisen jätkän kanssa ikinä voisi. Samalla Maisa oli varmaan tajunnut, miten sairas tämä juttu siskonpojan kanssa oli ollut. Markku taisi olla paras mies hänelle nyt.
”No hyvä.” Toivoin, että tämän vastauksen jälkeen Maisa ei enää kiusaisi minua. Jumalauta, ehkä tässä olisi paras lähteä illalla baariin ja huuhtomaan ajatuksia railakkaan bailaamisen merkeissä!

Puolen tunnin päästä, kun olin lähdössä käymään kaupassa, tuli uusi viesti.
”Harmi vaan, että Markku lähtee käymään kohta jossain.”
Oho. Nyt jokin toivonkipinä heräsi eloon.
”Mitäs, pitkäksi aikaa?” näppäilin vastauksen kävellessäni kerrostalon pihan poikki. Kului ehkä minuutti, ennen kuin täti vastasi.
”Kotonaan käy. Oli luvannu naapurille, että auttaa tänä viikonloppuna yhessä hommassa. Saattaa ehtiä yöksi takasin, mutta todennäkösemmin jää yöksi sinne.”
Jännitys ja innostus kuohahti rinnassani.
”Mitäs sitten…?” Ylitin suojatien ja jatkoin kohti kauppaa. Odotin, mitä hän ehdottaisi.
”No voisit tulla täyttämään tätä...tyhjää kohtaa. Jos vaan pääset”.
Melkein komapastuin askeliini.
”Kyllä pääsen!”
Astuin sisään kauppaan ja yritin keskittyä ostosten tekemiseen.

Kun ehdin takaisin kotiin, sain Maisalta osoitteen. Sinne olisi autolla matkaa tunnin verran.
”Laitan sulle viestin myöhemmin päivällä, kun reitti on selvä”, Maisa viestitti. Seuraavaksi häneltä tuli vielä kuvaviesti. Siinä hän istui pöydän ääressä, pöydällä oli kahvikuppi. Toisella kädellä hän otti tuota selfietä ja toinen käsi nosti t-paidan helmaa niin, että punaisten pitsiliivien kannattelemat rinnat tulivat näkyville. Hän iski silmää.

Aika kului seuraavien tuntien ajan hitaasti. Lueskelin lehteä, katsoin netistä jotain dokumenttia, tein kevyen lounasruoan mutta en pystynyt kunnolla keskittymään mihinkään. Teki mieli heittäytyä itsetyydytyksen pyörteisiin, mutta päätin, että hitto, annan kunnon paineiden kerääntyä! Kävin vielä ulkona kävelyllä. Viileä tuuli puhalsi ja syysaurinko paistoi viistosti kaupungin korkeiden talojen välissä.

Vihdoin vähän ennen kolmea iltapäivällä tuli viesti: ”Nyt lähti.”
Vastasin: ”Lähden ajamaan 5 min päästä.”
Kun kävelin autolle, eräs kaveri soitti ja koetti maanitella illaksi baariin. Sanoin, etten pysty, koska pitää mennä vanhempien luona käymään – ensimmäinen jotenkin uskottava selitys, joka tuli mieleen. Tuon lyhyen puhelun jälkeen pääsin starttaamaan ja ajamaan ulos kaupungista.

Ajelin syksyisten maisemien lävitse. Jännitys kasvoi kilometri kilometriltä. Mietin jo, että ehkä sittenkin pitäisi käydä jossain huoltoaseman vessassa vetämässä käteen, mutta päätin pidätellä. Sitä paitsi jännitys hieman esti panetusta nousemasta huippuunsa. Mietin, että entä jos Markku yhtäkkiä kääntyisi takaisin ja saapuisi paikalle, kun minä olisin siellä? Tai olisi jo siellä paikalla, kun minä ajaisin mökin pihaan? Olisi hieman selittelemistä. Keksin varmuuden vuoksi mielessäni syitä, miksi olisin tullut autolla tuolla mökillä käymään. Luotin kylläkin siihen, että Maisa pitäisi minut ajan tasalla, mikäli jokin tuollainen yllättävä käänne tapahtuisi.

Mutkittelevan hiekkatien päässä, metsäisellä rantarinteellä näin vihdoin tuon harmaan hirsimökin. Pihassa ei ollut autoja. Ajoin mökin viereen, vedin syvään henkeä ja nousin autosta.

Kiersin etupuolelle, astuin portaat kuistille. Ovi aukesi ennen kuin ehdin koputtaa.
”No moi”, sanoi Maisa hiljaisella äänellä.
Astuin ovesta sisälle ja vedin sen perässäni kiinni. Pehmeävaloinen kattolamppu valaisi huonetta, jossa oli sohva, ruokapöytä sekä takka.
Maisa seisoi edessäni ja katsoi minua silmiin. Siinä hän oli, t-paidassa ja verkkareissa, lämpimän ja odottavan näköisenä. Hän puri huultaan ja astui lyhyen askeleen lähemmäs. Olimme kymmenen sentin päässä toisistamme.

Suutelin häntä. Hän antautui huulten ja kielten tanssiin välittömästi. Suutelimme pitkään ja hitaasti, salaisen lemmenpesämme ovella. Kielletty ihana suudelma, jota kukaan ei saanut nähdä. Munani jäykistyi, farkut alkoivat välittömästi tuntua ahtailta.

”Ota vaan takki pois”, Maisa sanoi ja osoitti naulakkoa. Riistuin takin ja kengät. Maisa otti huikan pöydällä odottavasta viinilasista. ”Otatko säkin?”
”Juu, voisin mä pikku tilkan.”
”Niin, katotaan, pitääkö sun olla ajokunnossa, jos...pitää lähteä”, Maisa sanoi ja kaatoi pullosta toiseen lasiin tilkan viiniä. Hänen poskensa punoittivat, hänkin oli jännittynyt ja odottava.
Otin lasin vastaan ja maistoin viiniä.
Laskin lasin pöydälle, kiersin Maisan taakse ja kiedoin kädet hänen ympärilleen, noihin muhkeisiin rintoihin tarttuen. Maisa huokaisi nautinnollisesti ja kallisti päätään taaksepäin. Samalla hän työnsi takapuoltaan taaksepäin, niin että se painui kiihottavasti pullistunutta etumustani vasten.

Olisin voinut jo riuhtoa t-paidan tädin yltä, mutta hän astui pois syleilystäni.
”Tuu, esittelen sulle vähän paikkoja.” Maisa hymyili raukeasti.
Mökki ei ollut iso, mutta Maisa tosiaan esitteli sen kuin isommankin lukaalin. Keittiö oli lähinnä kapea syvennys, jossa oli pieni ruokapöytä.
”Ja tässä on...makuuhuone”, Maisa sanoi huokaisten, kun aukaisi oven pieneen huoneeseen, jossa oli parivuode, nyt siististi päiväpeitolla peitettynä. Hän katsoi silmiini merkitsevästi. Laskin käteni hänen takapuolelleen.
”Ootteko...Markun kanssa…” kysyin ja osoitin vuodetta.
”Mm-m. Mutta tiiätkö, ei tänään, ei eilen...ei toissapäivänä.” Hän kietoi kädet kaulalleni ja antoi kostean suudelman huulilleni. ”Maisa-täti ei oo saanu yhtään tarpeeksi.”
Meinasin paiskata hänet vuoteelle ja antaa kunnolla, mutta Maisa kääntyi ja jatkoi kierrostaan. Hän näytti yläparven, jonne johtivat kapeat tikkaat. Siinäpä se. Siivouskomeron hän näytti vielä.
”Sitten käydäänkin kattomassa sauna”, Maisa sanoi ja venytteli käsiään niin, että rinnat venyttivät t-paitaa ihanasti. Hän joi viinilasinsa tyhjäksi ja vilkaisi puhelintaan. Ei ilmeisesti ollut tullut uusia viestejä.
”Sais se yksi ilmoitella jo, meinaako jäädä sinne”, täti huokaisi.

Kävin hakemassa autosta kassini, josta otin verkkarit. Vaihdoin ne farkkujen tilalle. Verkkareissa puolijäykkänä heiluva kaluni sai olla hieman väljemmillä vesillä. Maisa huomasi tilanteeni, hipaisi sormillaan etumustani, hymyili viekkaasti ja sanoi: ”Tuu, mennään”.

Mökin etupihalta laskeutui kivetty polku kohti rantaa, jonka lähellä sauna oli. Matkalla oli myös ulkohuussi. Syksyinen iltapäivä oli kirpeä ja hiljalleen hämärtyvä. Keltaiset lehdet ja neulaset rapisivat kenkiemme alla.

Sauna oli pieni ja tunnelmallinen. Sinne ei tullut sähköjä. Maisa sytytti öljylampun ja avasi oven. Astuimme pukuhuoneeseen. Maisa heitti paitansa pois ja riisui rintaliivit. Nännit kohosivat pystyyn pukuhuoneen viileydessä. Hän kääntyi minua vasten ja suutelimme taas. Muhkeat tissit painuivat rintakehääni vasten. Annoin käsieni vaeltaa hänen selällään.

Maisa laskeutui polvilleen eteeni.
”Tervetuloa...seksisaunaan”, hän sanoi kuin bordellin emäntä ja iski silmää. Sitten hän vetäisi verkkarini ja kalsarini nilkkoihin ja tarttui esiiin ponnahtavaan kulliini. ”Mä haluun tän suuhun, isäntä”, hän jatkoi anelevalla äänellä kuin mikäkin orjatar. Ja sitten, pitkästä aikaa, ihana kostea halukas keski-ikäisen naisen suu nappasi terskan sisäänsä. Siinä öljylampun heilahtelevassa valossa hän näytti upealta, kun sylkinen kyrpä upposi huulien väliin. Välillä hän piti silmiä kiinni, sitten nuolaisi kyrvän päätä ja katsoi minua silmiin tummalla himokkaalla katseella.

”Ah, kohta tulee”, ähkäisin.
Juuri ennen kriittistä hetkeä Maisa lopetti suihinoton ja nousi seisomaan. Rinnat heilahtivat upeasti hämärässä valossa. Hän sytytti toisen öljylampun, aukaisi löylyhuoneen oven ja astui sinne. Menin hänen perässää tuohon intiimiin, tummaan hirsiseinäiseen tilaan. Sauna oli lämmin, kiuas oli palanut jo hiillokselle. Maisa lisäsi pari puuta, jotka alkoivat palaa hiljaa humisten. Kaadoimme kauhalla lämmintä vettä päällemme. Kova kyrpäni vaappui edessäni, yhä laukeamista odottaen.

”Istu vaan tuohon”, Maisa sanoi alempaa laudetta osoittaen.
Istuin ja levitin jalkojani. Kyrpä vavahteli, tein hitaasti pari runkkausliikettä ja katselin edessäni seisovaa Maisaa, jonka vartalolla vesipisarat valuivat. Hän polvistui eteeni, tarttui kyrpään ja kysyi silmiini katsoen:
”Vai että oli laukeeminen lähellä…” Hän suuteli terskaa. ”Hmm, ootko tänään runkannu?”
”Uh, e-en, vaikka mieli teki. Halusin säästää sulle.”
”No hyvä, ei hukata hyviä liemiä, Maisa-täti ottaa ne...suuhun, tai muualle…”
Hän työnsi kasvonsa jalkoväliini, suuteli ja nuoli kiveksiä, juoksutti kieltään kalun vartta pitkin samalla kun veteli esinahkaa hitaasti taakse-eteen-taakse. Toisen käden sormet hyväilivät kivesten alapintaa, koskettivat välilihaa ja sitten tunsin sormenpään varovasti painavan peräaukkoani samalla, kun Maisa otti kyrvän syvälle suuhunsa.

Laukesin. Maisa nieli ensimmäisen sykäyksen, mutta otti sitten munan ulos suustaan ja antoi loppujen satsien roiskua märille rinnoilleen. Karjahtelin, lihakseni nykivät.

Sen jäkeen oli pakko levätä. Maisa huuhteli spermat rinnoiltaan. Menimme ylälauteelle vierekkäin istumaan. Heitimme löylyä.

Kohta pukuhuoneesta kuului piippaus. Maisa meni lukemaan viestin.
”Jes!” kuului oven takaa. Maisa astui saunaan oluttölkit kädessään. ”Se ilmoitti, että jää yöksi kotiinsa.”
Tartuin oluttölkkin ja sihautin sen auki. Olin helpottunut ja iloinen.

Kävimme ulkona vilvoittelemassa.
”Nyt syksyllä ei ole tässä lähellä naapureita”, Maisa kertoi, kun kävimme laiturilla katsomassa viileänä väreilevää tummaa järveä. Taivas alkoi tummua. Jossain kauempana näkyi rannalla valo. ”Eli jos pidetään vähän ääntä, ei haittaa”, hän lisäsi naurahtaen.

Kun olimme taas pukuhuoneessa, Maisa otti käsilaukustaan jotain. Hän vei minut taas saunan puolelle. Oranssi lampun valo teki hänen kosteasta rehevästä vartalostaan upean näköisen.
”Hei kuule, muistatko kun puhuttiin siitä, mitä voisin antaa sulle…” Maisa painautui kiinni minuun ja suuteli kaulaani. Kullini nytkähti. Hän vetäytyi hieman taaksepäin ja näytti kädessään olevaa liukuvoidetuubia.

Sen kummempia puhumatta hän antoi tuubin minulle ja asettautui kontalleen siten, että hänen yläkehonsa muhkeine rintoineen lepäsi alalaudetta vasten ja polvet olivat lattiaa peittävän puisen saunaritilän päällä. Persettään hän työnsi taaksepäin odottaen.

Kädet täristen valutin liukastetta kämmenelleni ja levitin sitä hänen pyllyvakoonsa. Maisa huokaili. Mikä salainen irstauden paikka tästä saunasta olikaan tullut! Ja mikä onni, että pääsin tällaista tekemään. Hieroin pillunhuulia ja koskettelin klitorista. Toisella kädellä tunnustelin Maisan tiukkaa peräreikää, painoin peukalonkärjen sisään, pidin sitä paikoillaan, sitten työnsin hieman syvemmälle, taas hieman ulospäin.

Kun olin hetken runkannut reikää peukalollani, asetin sojottavan kyrvän pakaroiden väliin ja lantiotani liikuttamalla annoin sen soutaa edestakaisin. Litisevä ääni ja huokailumme täyttivät saunan. Kiuas naksahteli kuumana.

Läimäytin kädelläni pulleaa pakaraa. Maisa-täti voihkaisi.
”Lujempaa”, hän pyysi.
Släp! Iskin oikein kunnolla.
”Eikö sua haittaa, jos...jää jälkiä...uh, Markku näkee?” kysyin ja painoin terskaa peräaukkoa vasten.
”Ei, ihan sama...aah, se vaan panee mua peiton alla pimeessä, ei se nää”, kuului Maisan vastaus, jonka hän huokaisi laudetta vasten.

Työnsin eteenpäin. Sulkijalihas vastusti liikettä, mutta terskan kärki painui sisään. Otin hieman taaksepäin, työnsin uudestaan. Nyt se upposi enemmän. Pidin kyrpää paikoillaan, tärisin kiihkosta. Jumalauta, olin panemassa Maisa-tätiä perseeseen ja hän halusi sitä! Työnsin taas, Maisa vingahti. Kyrpä upposi hitaasti mutta varmasti kokeneen lutkan pyllyyn.

Lauteet natisivat, kun aloin nylkyttää edestakaisin. Maisa huohotti kiihkoissaan ja hieroi klitoristaan samalla, kun parruni teki nykivää liikettä perseessä. Hän laukesi kiljahtaen. Läiskäytin pari rajua läimäytystä pakaroille ja työnsin kyrvän syvälle. Sperma purkautui Maisan suoleen ja huusin nautinnosta.

Peseydyimme, joimme oluet, vilvoittelimme. Olimme raukeita ja onnellisia. Juttelimme ja ihmettelimme, miten hyvin meidän kemiamme sopivatkaan yhteen.

Illalla mökissä joimme hieman lisää olutta ja Maisa innosti minua ottamaan itsestään eroottisia kuvia. Napsin kuvia puhelimeni kameralla. Yhdessä hän oli pelkässä sadetakissa ja kumisaappaissa niin, että toinen rinta oli esillä. Toisessa hän pyllisti takan edessä ja piti sormea pakaroiden välissä samalla, kun katsoi olkansa yli kameraan. Kolmannessa hän makasi mökin pöydällä ja oli työntämässä kurkun päätä pilluunsa, suu auki nautinnollisessa huokauksessa. Totesin, että nämä kuvat oli pakko tallettaa johonkin salaiseen sijaintiin ja poistaa puhelimesta, ettei kukaan muu vahingossakaan pääsisi niitä katsomaan.

Kuvaussessio päättyi kiihkeään panemiseen sängyssä. Nukahdimme sinne.

Aamuyöllä heräsin pimeässä hätkähtäen. Huminaa, auton ääni!

Nousin puolittain istumaan. Kuuntelin. Oli hiljaista, paitsi jääkaappi hurisi. Mutta juurihan äsken oli auto, se ajoi, hiekkatie… Huh, tajusin sen olleen unta. Rojahdin takaisin sängylle. Kuulin Maisan huokaisevan.

Paniikki vaihtui panetukseen. Suutelin Maisan niskaa, olkapäitä ja selkää. Otin sängyn vierestä liukuvoiteen, levitin sitä pillulle ja pyllyreiälle.

Pian jo nussin häntä takaapäin tuossa vuoteessa, jonka hän oli viime päivät jakanut Markun kanssa. Mutta kiihkoissani ajattelin, että Maisa oli nyt minun. Painoin peukaloni tädin perseeseen.
”Ihana huora”, huokaisin.
”Mä haluun, haluun olla sun oma huora”, Maisa voihki pää tyynyyn painettuna.

Seuraavana aamupäivänä kävimme vielä saunassa pesulla ja naimme vielä kerran, hitaasti nautiskellen. Ehdin paikalta pois tuntia ennen kuin Markku palasi.

Lue osa 3.

Katso kaikki kirjoittajan LeePee novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 58

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu