Salaiset Hetket Maisa-Tädin Kanssa

25/04/2023 | Kirjoittaja: LeePee |
13 min
Kertoja: Mies | Suuri IkäeroNuori MiesTäti
4.6
(79)
Kukaan ei saisi tietää, anna sitä kyrpää, anna sitä pillua!

Se alkoi vappuna. Se alkoi kyrpääni hamuavasta kädestä. Ja kosteasta pillusta, joka otti kyrvän vastaan. Salaisesta panosta, jonka ei olisi pitänyt tapahtua.

Olin ollut juhlimassa vappua ja kävelin väsyneenä mutta hilpeänä kevätyössä majapaikkaani. Se oli tätini Maisan asunto, jonka vara-avaimen hän oli luovuttanut minulle – sillä ehdolla, että mitään bileitä en toisi mukanani. Olin pyytänyt tällaista järjestelyä, koska oma opiskelijakämppäni sijaitsi toisessa kaupungissa kuin nämä vappukemut, joihin olin kavereideni luokse saapunut. Sitäpaitsi Maisa oli kertonut, että hyvin todennäköisesti hän menisi jollekin tuttavalleen yöksi.

Saavuin keskustan laitamilla sijaitsevan kerrostalokaksion rappukäytävään. Nousin hissillä viidenteen kerrokseen ja avasin asunnon oven avaimellani. Sisällä oli siistiä, hämärää ja hiljaista. Olin siellä yksin. Olohuoneeseen oli sijattu valmiiksi peti vuodesohvalle.

Asetuin taloksi, otin huikan vettä ja haukkasin leivän. Sitten pesin hampaat, jätin ylleni pelkät bokserit ja vetäydyin miellyttävän viileisiin lakanoihin vuodesohvalle nukkumaan. Toivoin, että saisin nukkua rauhassa koko yön. Melko pian uni valtasikin raukean mieleni.

Harmikseni heräsin, kun ovi kävi joskus aamuyöllä ja kuulin, kuinka Maisa saapui eteiseen hieman tunnustelevin askelin, riisui kenkänsä ja laittoi takin naulaan. Kuulin huokaisun ja muutaman itsekseen lausutun sanan, joista en saanut selvää. Käänsin kylkeä ja jatkoin unia.

Havahduin käteen olkapäälläni.
”Hei kuule, nukutsä?” kuulin Maisan juopumuksesta hieman pehmeän äänen kysyvän.
”Mjoo”, vastasin puoliunessa.
”Se yks hölmö ei halunnu mua yöksi. Siis höh. Suoraan sanottuna vähän harmittaa. Olin vähän varautunut jo… Voinko tulla sun viereen nukkumaan?”
”Juu, ei siinä mitään”, sanoin hieman ärsyyntyneenä. Toivottavasti Maisa ei kuorsaisi tai potkisi minua unissaan.
Tunsin selkäni takana patjan keinahtavan ja peiton liikkuvan. Maisa oli tuonut oman peiton makuuhuoneesta ja kääriytyi siihen. Hän huokaisi syvään vaihtoi asentoa pari kertaa. Tunsin, miten hän painui lähemmäksi selkääni. Polvi taisi peiton läpi osua pakaraani. Kai hän kaipasi jotain turvallisuuden tunnetta. Seinäkello tikitti hiljaa. Vaivuin vähitellen takaisin uneen.

Heräsin ja tunsin Maisan olevan hieman liian lähellä. Ajattelin, että hän oli vahingossa lipunut osin oman peittoni alle. Tunsin hänen hengityksensä niskassani, kämmenen lantiollani, reiden takareittäni vasten – ja rinnat selkääni vasten. Tunsin niiden ihon, joka peittyi alempana jonkinlaiseen pitsireunukseen. Hänellä oli ilmeisesti yllään jokin yöasu, joka jätti etumuksesta paljon paljaaksi. Tilanne oli hieman huvittava ja kiusallinenkin. Pitäisikö minun hellävaraisesti töniä tuota viisikymppistä leidiä kauemmaksi?

Tilanteessa oli jotain muutakin. Hänen paljas reitensä painui tiukemmin takareittäni vasten. Huokaisin ja yritin asentoani korjaamalla hieman vihjata, että Maisan tulisi siirtyä kauemmaksi. Mielessäni vilahti se tosiasia, että jossain teini-ikäisen unelmassani oli aikoinaan vilahtanut myös uhkea Maisa-täti, äitini sisko. Myöhemmin hän toki oli ollut vain yksi sukulaisista, enkä ajatellut hänestä tietenkään...sellaisia. Enkä alkaisi ajaella nytkään.

Suoristin vartaloani saadakseni enemmän tilaa itselleni. Silloin tunsin, miten hänen sormensa etenivät lantiollani eteenpäin ja tunnustelivat boksereiden etuosaa, kuin varovasti pianon koskettimia tapaillen. Nukkuiko hän edes?

Yskähdin.
”Ollaan. Ollaan vaan näin, jooko…” kuulin kuiskauksen aivan korvani vierestä. Rinnat painautuivat selkääni vasten aavistuksen selkeämmin, niin, että se ei enää tuntunut vahingolta. Reisi liikahti ja nousi hieman omani päälle. Peiton alla tuntui jo kovin lämpimältä.

Kullini nytkähti. Hänen sormiensa täytyi tuntea se. Ne pysähtyivät. Olimme paikoillamme. Hengitimme vain, ehkä hieman virittyneemmin kuin äsken. Kello tikitti. Aamuyön himmeä valo kajasti verhojen raosta.

Nyt olisi tilaisuus sanoa, että ei käy. Eihän tässä ollut järkeä. Nyt oli aika nousta istumaan ja pahoitella: ei tehdä tällaista virhettä.

Mutta en noussut, en sanonut. Silitin omalla kädelläni Maisan kämmenselkää, mutta en siirtänyt sitä pois. Sormet puristuivat varovasti boksereiden peittämän kaluni ympärille. Kyrpä suureni taas. Maisa teki kädellään liikkeen, joka veti esinahkaa alaspäin. Ähkäisin nautinnosta. Kyrpä kovettui. Käsi liikkui toiseen suuntaan. Pysähtyi.

”Tykkäätsä?” hän kysyi varovasti kuiskaten.
”Joo”, sanoin, tartuin hänen ranteeseensa ja ohjasin käden boksereideni sisälle. Kuulin Maisan hymähtävän tyytyväisenä, kun hän tunsi patukan paljaan ihon sai kietoa sormensa kuuman nuoren kaluni ympärille.

Hän teki pari runkkausliikettä. Venytin selkääni, nautinnon aallot ajoivat pois häpeän ja epävarmuuden. Käännyin ympäri toiselle kyljelleni, kasvot vasten tätini kasvoja. Maisan käsi korjasi asentoaan ja jatkoi otettaan kyrvän ympärillä. Hämärässä valossa silmämme katsoivat toisiinsa lähietäisyydeltä. Uhkeat silkkisen yöpuvun osittain peittämät rinnat painuivat rintakehääni vasten. Nenämme koskettivat toisiaan, sitten huulet. Suutelimme. Varovasti maistellen, pikku suukko, sitten toinen, sitten kielemme koskettivat. Himokkaasti nautiskellen antauduimme kielletyn salaisen suudelman pyörteisiin. Huokailimme ja kiehnäsimme peiton alla.

Maisa irrottautui suudelmasta, otti kätensä pois boksereistani, katsoi minua silmät puoliavoimina ja kääntyi sitten ympäri niin, että oli selin minuun. Hetken ajattelin, että hän oli saanut tarpeekseen ja havahtunut siihen, että oli tapahtumassa jotain epätoivottavaa.

Sitten tunsin hän muhkean takamuksensa töytäisyn etumustani vasten. Peitto valahti pois päältämme. Pitsireunaiset pikkupöksyt verhosivat reheviä pakaroita. Hän kohotti lantiotaan hieman, vei peukalonsa pöksyjen reunan alle ja hivutti kiusoittelevasti pari senttiä kerrallaan niitä alaspäin. Katselin lumoutuneena. Kyrpäni sojotti boksereissa kuin puukeppi.

Maisa taivutti jalkojaan, kun pöksyt ehtivät polvien kohdalle. Sujuvalla liikkeellä hän riisui ne ja viskasi lattialle. Sitten hän katsoi minua olkansa yli raukeasti hymyillen, himosta usvaisella katseella. Riisuin omat bokserini kiireesti ja nekin lensivät lattialle. Sydän hakaten, raskaasti hengittäen laskin toisen kämmeneni muodokkaalle pakaralle. Tuntui kuin sähkövirta olisi kulkenut sormenpäistäni hänen takapuolensa iholle.

Kurottauduin eteenpäin ja Maisa vastasi innokkasti suudelmaani. Samalla hänen kätensä tavoitti taas kyrvän, teki pari runkkausliikettä ja alkoi ohjata sitä kohti jalkoväliään. Hän koukisti toista jalkaansa ja nosti sitä ylemmäs, jotta kyrpä löytäisi kohteensa helposti. Ja se löysi. Samalla kun terska painui kosteiden kuumien häpyhuulten väliin, suutelimme täynnä himoa ja jännitystä.

Suudelma loppui, Maisa laski päänsä tyynylle ja työnsi takapuoltaan taaksepäin. Kyrpä upposi muutaman sentin takaapäin vittuun. Tuntui niin hyvältä, että olisin voinut huutaa. Tyydyin murahtamaan vaimeasti. Laskin kämmeneni pakaralle, jolloin kuului pieni läpsähtävä ääni. Maisa työnsi peräpäätään lisää taaksepäin, ja pillu haukkasi lisää kyrpää. Nojauduin kyljelläni toiseen kyynärpäähäni ja työnsin kullin niin syvälle kuin pystyin.

Maisa päästi kiihottavan, kuin yllättyneen inahduksen.

Aloimme naida kyljellään nytkytellen. Yhteisymmärryksessä, sanoitta, kiimaa täynnä. Ymmärsimme, että tämä oli meidän hetkemme. Tunnelma oli kuin yhtäkkiä olisi esirippu revennyt pois himon tieltä. Molemmilla oli seksuaalisessa mielessä jäänyt illalla jotain toteutumatta, ja nyt olimme huomanneet, että jumaliste, tässä aivan lähellä oli toinen ihminen, joka oli täynnä himoa ja tuoksui ja maistui ja tuntui upealta. Hän oli tätini, olin hänen siskonpoikansa, mutta vitut siitä, nyt oli tilaisuus tyydyttää ja saada tyydytys. Kukaan ei saisi tietää, anna sitä kyrpää, anna sitä pillua!

Painauduin aivan kiinni Maisaan. Suutelin hänen poskeaan, korvaansa, kaulaansa, huuliaan. Käteni vaelsi hänen pakaraltaan yöpuvun verhoamalle rinnalle. Maisa nosti yöpaidan helman kiihottavan näköisesti, ja upeat pulleat tissit tulivat esiin. Käteni tarttui värähtelevään, heilahtelevaan rintaan ja tunsin kovettuneen nännin kämmentäni vasten. Puristin. Maisa voihkaisi. Pillu litisi.

Verhojen takana kevätaamun valo oli voimistunut. Ulkoa kuului oven kolahdus ja jonkin humaltuneen ryhmän naurunremakkaa. Vuodesohva natisi. Panin tätiäni takaapäin kyljelläni ja voi helvetti miten hyvältä se tuntui. Välähdyksenomaisesti mietin, että tämä on paras panoni tämän nuoren elämäni aikana. Jotenkin niin irstas värinä välillämme oli. Jokainen äännähdys ja liike oli yhteistä kiiman tanssiamme.

Toinen välähdys tuli mieleeni siitä, kuinka joskus teininä olin salaisessa fantasiassani pannut Maisaa saunassa märkien saippuaisten rintojen väliin. Tai se toinen kuvitelma, että kerrostalon pyörävarastossa naisimme seinää vasten. Sperma oli silloin runkatessa lentänyt omiin lakanoihini, nyt se oli lentämässä tuon upean nartun kuumaan pilluun.

Toinen käteni puristi rintaa tiukasti, toinen tarttui Maisan ruskeisiin niskahiuksiin. Suutelin hänen kaulaansa. Kyrpä souti pillussa sisään-ulos-sisään, yhä nopeammin. Lantioni läpsähteli pulleaa persettä vasten. Maisa vei kätensä klitorikselleen ja alkoi tehdä kevyttä pyörivää liikettä sormenpäillään.

Hän alkoi tulla. Hänen rehevä vartalonsa nytkähteli ja värähteli, pää taipui taaksepäin ja suusta kuului katkonaisia huudahduksia. Hän sanoi nimeni ja pyysi: ”Laske...sisään, laske sisään”. Nuo sanat noilta huulilta, joilta ennen olin kuullut lähinnä kyseilyitä opiskelusta, kesäloman vietosta ja muista päivittäisistä asioista. Lensin huipulle. Puristin, suutelin, nuolin, nussin. Läps, läps, läps...ja vuodesohva natisi. Säkenöivä orgasmi pyyhki läpi tajuntani, annoin sperman lentää Maisan pillun pohjalle.

Makasimme hetken vierekkäin, vaihdoimme muutaman pienen suudelman.
”Kiitos”, Maisa sanoi kevyesti naurahtaen ja silitti poskeani. Sitten hän nousi ja kävi vessassa pesulla. Hän palasi vessasta raukean näköisenä, yöasussa ilman pikkuhousuja. Näin himmeässä valossa, että pillu oli posliini lukuun ottamatta pientä lyhytkarvaista viivaa häpykummun päällä. Olin jotain sellaista äskeisissä touhuissa jo tuntenutkin.

”Mä meen omaan huoneeseen. Nukutaan nyt”, hän sanoi hiljaa, poimi pikkuhousunsa lattialta ja meni. Itse nousin vielä vessaan, huuhtelin munani ja menin takaisin vuodesohvalle nukkumaan. Kylläpä kaikki oli muuttunut nopeasti lyhyessä hetkessä.

Nukuimme pitkään. Heräsin siihen, kun Maisa keitti kahvia keittiössä. Nousin ylös, hieman kuiva suu ja epävarama olo, mutta ei ollenkaan paha krapula. Puin vaatteet päälleni ja menin keittiöön. Maisa näytti hieman kalpealta mutta ei erityisen pahoinvoivalta. Hän oli pukenut ylleen t-paidan ja flanelliset olohousut. Kieltämättä hän näytti nytkin kovin viehättävältä ilman meikkiä ja huolettomassa kotiasussa.

”Huomenta”, hän sanoi. ”Ota kahvia ja leipää tuosta”.
Tuntui ristiriitaiselta: olisin toisaalta halunnut halata ja suukottaakin häntä, mutta toisaalta nyt oltiin taas normaalimaailmassa, edellisen yön erikoiset olosuhteet olivat ohi.
”Ja hei kuule, se viimeöinen, varmaankin on sullekin selvää, että ei puhuta siitä kellekään. Ikinä”, hän sanoi lempeästi mutta painokkaasti, silmissä häivähdys epävarmuutta.
”Joo, ei tietenkään.”
”Nää on tällaisia juttuja, jotka...no, tapahtui nyt kuitenkin. Mutta siihen saa jäädä”, hän lisäsi ja meni kahvimukinsa kanssa omaan huoneeseensa.
Mumisin vastaukseksi jotain, yrittäen kuulostaa huolettomalta ja itsevarmalta.
Tunnin päästä lähti juna kohti opiskelukaupunkiani. Otin tavarani ja sanoin Maisalle heipat, nähdään.

Emme pitäneet yhteyttä. Se tuntui luontevalta. Sanaton sopimus, mitäs sitä nyt tädilleen alkaisi soitella tai viestitellä. Keskityin omaan elämääni ja kevään viimeisiin opintoihin. Totta kai usein tuon hullun vappuyön tapahtumat palasivat mieleeni, mutta annoin niiden pyöriä siellä aikansa ja mietin ennemmin, miten löytäisin itselleni uuden tyttöystävän (edellisen kanssa oli mennyt poikki aikaisemmin keväällä) ja mitä kaikkea hauskaa tekisin kavereiden kanssa kesällä.

Kesä tuli. Välillä oli hauskaa, välillä tylsää. Elokuussa äiti soitti kertoi, että seuraavalla viikolla olisi sukulaisten kesken talkoohommia tiedossa Maisa-tädin ostamalla vanhalla puutalolla. Maisa oli tosiaan hankkinut maaseudulta sellaisen projektikseen jokin aika sitten. En kehdannut suoraan kieltäytyä, vaikka ensimmäinen ajatukseni olikin vältellä Maisaa. No, ehkä nimenomaan normaali sukulaistouhu hautaisi kiusallisen salaisuutemme pikkuhiljaa alleen.

Seuraavalla viikolla, miellyttävän lämpimässä puolipilvisessä säässä, saavuin vanhempieni kyydillä tuonne projektitalolle. Se oli kaksikerroksinen puutalo, hieman ränsistynyt kieltämättä, mutta ei aivan läpilaho. ”Kyllä tästä vielä asuttava saadaan”, myhäili serkkuni.

Meitä oli paikalla kymmenisen henkeä. Maisa asteli tervehtimään minua ja vanhempiani repaleisissa farkuissa ja ruutupaidassa. Nytkin hän oli jotenkin todella hehkeä. En voinut olla kiinnittämättä huomiota silmien ovelaan välkkeeseen ja ruutupaitaa venyttäviin rintoihin. Siinä missä oma kultainen äitini oli sellainen kohtelias, asiallinen ja kuivakan oloinen, Maisa oli hersyvämpi ja nauravaisempi, päättäväinen mutta samalla huolettoman oloinen.

”Tervetuloa työleirille”, hän nauroi ja halasi vanhempiani. Minullekin hän sanoi ystävällisen moin, mutta vain katsoi nopeasti, hipaisi sormillaan olkapäätäni ja kääntyi pois kohti ulkovarastoa.

Maisa oli alkanut tapailla kesällä itseään hieman vanhempaa miestä, Markkua. Tämä oli ihan mukava, notkea hoikka mies, osin kaljuuntunut. Huomasin, että talkootouhujen keskellä hän keskittyi asiaan eikä hirveästi lähtenyt mukaan kenenkään huumorijuttuihin.

Maalasimme, purimme, kannoimme tavaraa, hoidimme puutarhaa, teimme kaikenlaista pientä hommaa.

Illalla grillailtiin. Oli hieman myös viiniä ja olutta tarjolla. Markku oli kuulemma sopinut ystäviensä kanssa, että he kävisivät läheisen pikkukaupungin keskustassa kymmenen kilometrin päässä viettämässä poikien iltaa. Niinpä hän hyppäsi tilataksin kyytiin myöhemmin illalla. Huomasin, että Maisa ei ollut kauhean tyytyväinen kyseiseen ratkaisuun, mutta ei heille varsinaista riitaa asiasta syntynyt.

Osa talkoovieraista lähti autolla pois, niin myös vanhempani. Talolle jäivät minä ja Maisa sekä isäni veli Mikko ja tämän poika, Janne-serkku. Istuimme vielä vähän aikaa iltaa ja vetäydyimme joskus yhdentoista aikoihin yöpuulle. Otin itse yläkerran vinttihuoneen. Maisa nukkuisi alakerran makuuhuoneessa ja Mikko ja Janne olohuoneen puolella.

Talossa oli kaksi kylpyhuonetta, yksi alakerrassa olohuoneen lähellä ja toinen yläkerrassa. Sovittiin, että Janne ja Mikko käyttäisivät alakerran kylpyhuonetta iltapesuihinsa ja Maisa ja minä kävisimme vuorotellen yläkerran suihkussa. Tämä oli luontevaa, koska portaat yläkertaan nousivat kätevästi Maisan makuuhuoneen oven vierestä.

Olin yksin yläkerran huoneessani, kun kuulin Maisan astelevan yläkerran kylpyhuoneeseen. Huoneeni ja kylpyhuoneen välissä oli yksi remontoitava tyhjä huone. Istuskelin ja rentouduin, join viimeisen huikan oluttölkistäni. Sitten rohkaisin mieleni ja päätin tehdä pientä tunnustelua Maisan suhteeen. Riisuuduin, kiedoin pyyhkeen vyötäisilleni ja astelin kylpyhuoneen ovelle. Se oli lukitsematon.

Avasin oven hiljaa. Kylpyhuoneen ilma oli kosteaa ja lämmintä. Maisa oli suihkukopissa. Suihku kohisi, vesi valui lattialle. Näin suihkukopin sumennettujen lasien läpi, kuinka Maisa pesi itseään. Kiihottavan näköinen epäselvä hahmo, kuin jokin hedelmällisyyden jumalatar, rinnat heilahtivat, nyt hän kumartui hieman, nyt pyörähti lantio…

Hän huomasi minut.
”Ai, sä tulit odottamaan vuoroas”, kuului hänen äänensä suihkun kohinan alta.
”Niin tulin”, sanoin, ja laitoin pyyhkeen seinäkoukkuun roikkumaan. Olin nyt alasti. Välissämme oli vain tuo suihkukopin seinä. Kyrpäni suureni puolikovaksi. Jännitys ja odotus värisivät lävitseni.

Hän sulki suihkun. Arvelin, että hän varmaankin erotti lasisen seinän läpi, että olin alasti kahden metrin päässä.
”Antaisitko pyyhkeen, sen turkoosin, siitä naulasta?” Maisa kysyi ja raotti suihkukopin ovea. Hän ei astunut ulos vaan ojensi odottavan kätensä.

Annoin pyyhkeen hänelle. Häveliäästi hän kuivasi hiuksensa ja vartalonsa suihkukopin sisällä. Sitten hän kääri pyyhkeen ympärilleen ja astui ulos kopista. Pyyhe riitti peittämään hänen rintansa ja ulottui hänen polviensa yläpuolelle.

”No niin, nyt pääset”, hän sanoi kepeästi, katsoi silmiini ja asteli ohitseni. Ehdin kuitenkin huomata, kuinka hänen silmänsä kulkivat nopeasti pitkin paljasta vartaloani ja huomasivat taatusti myös paisuneen kaluni.

”Kiva nähdä sua”, sanoin, kun astuin suihkukoppiin.
Maisa kääntyi katsomaan taakseen, kun oli avaamassa kylpyhuoneen ovea.
”Joo, samoin”, hän sanoi hieman tukahtuneesti, kuin asia olisi ollut vaikea myöntää.
Käännyin vielä katsomaan häntä niin, että en sulkenut kopin ovea, joten hän näki minut yhä alastomana.
”Mä olen ajatellut...tai siis, mä haluaisin jutella. Tule puolen tunnin päästä käymään mun huoneessa”, ehdotin.
”No ei...en, tai siis miksi?”
”Tule vain. Haluun puhua.”
”No...okei. Ehkä”, hän sanoi hiljaa, melkein kuiskaten. Tuo ääni kuulosti yhtäkkiä todella kiihottavalta. Hieman samanlaiselta kuin sinä salaisena yönä. Hän poistui kylpyhuoneesta ja sulki oven. Laitoin suihkun päälle ja aloin peseytyä.

Hetken kuluttua istuin omassa huoneessani nojatuolilla ja katselin pienestä ikkunasta ulos puidenlatvoja ja pimentyvää loppukesän taivasta. Ylläni oli pelkkä kylpytakki. Mietin, ottaisinko Maisan vastaan pelkästään se ylläni. No, ehkä se olisi liian...alleviivaavaa. Muutaman minuutin kuivattelun jälkeen Laitoin jalkaani bokserit ja shortsit ja yläkehon peitoksi t-paidan. Toivoin, että käyttämäni suihkusaippua ja suihkun jälkeen suihkauttamani pieni määrä partavettä saisi minut tuoksumaan hyvältä. Minua alkoi hieman jännittää. Katsoin puhelimeni kelloa: suihkussa käynnistäni oli jo yli 20 minuuttia.

Istuin hiljaa ja kuuntelin. Ulkoa kantautui linnun kiljaisu ja etäinen maantiellä kulkevan rekan jyrinä. Alakerrasta kuului jokin kolahdus. Keittiö taisi olla minun huoneeni alapuolella. Varmaankin Mikko tai Janne kävi keittiössä. Aloin selailla puhelintani hajamielisesti.

Kun oli kulunut lähemmäs neljäkymmentä minuuttia suihkussa käynnistä, kuulin vaimeat askelten tumahtelut portaista. Kyllä, hän se varmasti oli. Laskin puhelimen alas pienelle pöydälle. Askeleet lähestyivät, yksi lattialauta narahti vaimeasti. Askeleet olivat kevyet, varovaiset. Maisa kuulosti hiipivän sukkasillaan. Ajatus hänestä hiipimässä salaa luokseni tuntui kiihottavalta.

Askeleet pysähtyivät oven taakse. Yksi terävä koputus.
Nousin ylös ja avasin oven varovasti.
”Moi”, kuiskasin. ”Kiva kun tulit.”
Istuin lattialle levitetylle patjalle, jonka päällä minun oli tarkoitus nukkua. Taputin patjaa ja Maisa istuutui viereeni ja suoristi jalat eteensä. Hänellä oli yllään polviin asti ulottuva yöpaita ja ohuet nilkkasukat. Hiukset olivat vielä aivan aavistuksen kosteat. Hän tuoksui hyvältä istuessaan siinä vasemmalla puolellani, puolen metrin päässä minusta.

”Niin, mitäs, jutella halusit”, hän sanoi kuulostaen hyvin arkiselta, kuin mitään erikoista puheenaihetta ei olisi valmiiksi mielessä.
”Kyllä, ihan siitä...viimekertaisesta.” Kurkkuni tuntui yllättäen karhealta.
Maisa nojasi selkänsä takanaan olevaa nojatuolia vasten ja naputteli sormillaan yöpaidan verhoamia reisiään. Hänellä vaikutti olevan rintaliivit yöpaidan alla, koska ilman liivejä isot rinnat olisivat varmaankin roikkuneet hieman alempana.
”No, se nyt oli...siis olihan se tietysti, siinä hetkessä tuntui hyvältä, mutta me oltiin molemmat humalassa ja se ei enää tapahdu”, hän sanoi hiljaa, viimeisiä sanoja painotaen, tuijotti yöpaitansa helmaa ja sormiaan, vilkaisi minua varovasti. Nyt emme olleet kovin humalassa, hieman olutta ja viiniä nauttineita toki. Maisastakin näki tietyn raukean rentouden.
”Niin, en minä sitä. Mutta olihan se. Siis varmaan parasta, mitä mulla on ollut. Ainakin melkein”, selitin ja tunsin punastuvani. ”Jotenkin se toimi. Mutta kyllä mä ymmärrän, että eihän se käy, kun me ollaan, siis sä olet mun täti.” Punastuin lisää.
”Juu, näin on. Oot tärkeä mulle joka tapauksessa”, Maisa sanoi ja laski kätensä olkapäälleni kuin lohduttaakseen. Katsoin hänen kasvojaan. Ihastuttava vino hymy, hohtavat ystävälliset silmät.
”Milloin Markku muuten tulee takaisin sieltä baarista?” kysyin.
”Eiköhän se kohta. Ei nyt ole hetkeen laittanut viestiä”, Maisa huokaisi. Käsi laskeutui silittämään selkääni.
Olimme hetken hiljaa. Viilenevälta katolta kuului naksahduksia.
”Täytyy kyllä sanoa, että sen meidän jutun jälkeen kokeilin hakea seuraa, no, siis, kokeneesta naisesta”, tunnustin. Jotenkin oli pakko saada kertoa, mikä vaikutus kokemuksella oli ollut. Maisa naurahti kevyesti.
”Oho, katos, mikäs siinä. No, mites kävi flaksi?” hän kysyi ihastuttavan kujeilevasti.
”No yhden kanssa kävin treffeillä. Mutta ei se...se oli sellainen vähän väärän tyyppinen kuitenkin. Ei tuollainen eloisa, niin kuin sinä.”
”No kiitos kiitos. Miten sinä tällaisesta viisikymppisestä ämmästä muka tykkäisit?” hän kysyi ja tökkäsi kyynärpäällä kylkeäni.
”Oothan sä nyt upea, tollanen kiinnostava ja, no, uhkea”, tunnustin ja nolostuin heti sanoistani.
”Vai niin, tissejä ja kurvejako pitää olla”, Maisa nauroi.
Hänen puhelimensa piippasi. Hän otti sen yöpaidan taskusta ja luki viestin.
”Jahas, Markku kertoi, että vielä menee hetki, menevät yökerhon puolelle. Eli varmaan pari tuntia, saakeli”, hän manaili leikillisesti, mutta äänestä kuului myös aito ärtymys.
”Mitenkäs muuten, kuuluuko tämä meidän juttelu tuonne Mikon ja Jannen luokse?” kysyin.
”Ei varmaan, se niiden makuupaikka olohuoneessa on tuolla toisessa siivessä. Keittiö kyllä on suunnilleen tuossa alapuolella.”
Olimme taas hetken hiljaa.
Kurkotin lattialla olevaan vissypulloon, avasin sen ja otin huikan. Tarjosin myös Maisalle. Hänkin otti huikan, antoi pullon takaisin ja huokaisi.
Nousin ylös. Kävelin valonkatkaisijalle ja sammutin valot. Laitoin päälle himmeän yölampun nurkkapöydällä. Maisa katsoi minua kysyvästi, ei kuitenkaan noussut ylös.
”Mä käyn kohta nukkumaan”, kuiskasin ja riisuin shortsini. Boksereissani pullotti, seisoin patjalla istuvan Maisan edessä.

Laskeuduin polvilleni hänen viereensä ja riisuin t-paitani. Hänen silmänsä laajenivat, hän puri huultaan.
”Sä jäät tänne”, sanoin itsevarmasti silmiin katsoen, tartuin häntä olkapäistä ja painoin selälleen patjalle. Laskeuduin Maisan päälle. Hän painoi reitensä yhteen, laittoi kätensä rintakehääni vasten mutta ei kovin vahvasti työntäen ja kääsi päänsä sivuun. Suukotin hänen poskeaan.
”Hei, mitä sä nyt, älä”, Maisa huokaisi mutta ei edelleenkään mitenkään raivokkaasti työntänyt minua pois.
Suutelin huulia. Hän kääntyi vastaamaan suudelmaan. Nyt se alkoi taas, yhteinen kiimamme. Vitut kaikesta muusta, tämä oli meidän hetkemme.

Makasimme patjalla suudellen. Rullasin Maisan yöpaitaa kiireisesti ylös. Pitsisten liivien kannattelemat tissit tulivat näkyviin. Vetäisin itseltäni bokserit nilkkoihin ja potkin ne pois. Tartuin Maisan pikkuhousuihin ja vedin. Hän suoristi auliisti jalkansa ja niin sain riisuttua pöksyt nopeasti. Ihana lähes posliiniksi ajeltu vittu tuli väkyville. Sydämeni hakkasi kiihkeästi.

Nousimme molemmat polviseisontaan. Maisa veti yöpaitansa pois päänsä ylitse ja riisui sitten rintaliivinsä. Muhkeat tissit pääsivät vapauteen. Tartuin niihin heti, kuin magneettinen voima olisi vetänyt käteni niihin kiinni. Puristelin ja hypistelin, nipistelin nännejä sormenpäissäni. Suutelimme taas. Tunsin Maisan tunnustelevat sormenpäät kaluni varrella ja kiveksillä. Toinen käsi silitti niskaani.

Nousin ylös ja menin nojatuolille istumaan. Levitin jalkojani hieman.
”Tuu tänne”, käskin matalalla äänellä.
Maisa konttasi eteeni ja tiesi, mitä piti tehdä. Hän silitti käsillään reisiäni ja vatsaani, antoi sitten reisille muutaman suukon. Kiusoitteli sormenpäillään nytkähtelevää kyrpää, antoi suunsa lähestyä sitä, vielä aivan lähelle, antoi suukon terskalle.

Maisa nuolaisi kyrvän päätä ja nappasi sitten sen suuhunsa. Minulta pääsi huudahdus ”Ah!”, niin hyvältä se tuntui. En tiedä, olisiko se kuulunut alakerran keittiöön, jos siellä olisi ollut joku. Maisa tarttui kyrpään ja aloitti kunnon suihinoton. Hän nuoli, imi, suukotteli, hitaammin, nopammin. Toinen käsi hyväili kalun vartta, toisen käden sormet hipelöivät kiveksiä ja välilihan seutua. Hänen hiuksensa valahtivat kauniisti poskille ja kasvoille.

”Hei, laita…” sain sanottua lähestyvän orgasmin partaalta, ”sun tissit tähän”, ja osoitin syliäni.
”Aha, tissien väliin pano”, Maisa kuiskasi käheästi, kumartui eteenpäin ja lepäsi reisieni välissä niin, että pystyi painamaan käsillään tissit kyrvän ympärille. Tartuin häntä hiuksista ja tein lantiollani pientä liikettä niin, että kullin kärki kohosi korkeammalle rintojen välistä, hipoen Maisan leukaa.

Hän imaisi terskan taas suuhunsa. Rintojen pehmeä iho reisiäni ja kyrpääni vasten, Maisan himokkaan suun maiskuttelu terskalla...nyt oli pakko laueta. Orgasmi iski rajusti. Tiukensin otettani Maisan hiuksista, puristin reisilläni hänen kylkiään, työnsin kyrpääni ylöspäin ja huokaisin tai huudahdin karheasti. Annoin tulla ja pakotin hänen nielemään. Sen hän tekikin hiljaa ynähdellen. Sykäys, toinen, kolmas. Lopulta hän otti munan pois suustaan. Viimeiset sperma- ja sylkinorot levisivät hänen leualleen ja rinnoilleen, joita vasten lauennut kyrpäni laskeutui lepäämään.

Maisa naurahti, otti huikan vissypullosta ja huuhteli suunsa.
”Se oli uskomatonta, Maisa, siis huhhuh”, kiittelin voipuneena.
”Anna vaan niin Maisa-täti hoitaa”, hän sanoi silmää iskien. ”Jäänkö vielä vähäksi aikaa?”
”Joo, jää vaan”, sanoin ja menin patjalle makaamaan. Hän tuli viereeni. Olimme siinä vierekkäin selällämme maaten, alasti ja vapautuneina. Tiesin, että hän halusi varmaankin vielä tyydytystä. Tiesin myös, että omat himoni heräisivät hyvin pian tuon kiihottavan kokeneen nartun seurassa.

Maisa tarttui käteeni ja ohjasi sen pillulleen. Se oli hyvin kostea. Pidin silmäni kiinni ja tunnustelin. Hyväilin sormenpäilläni häpyhuulia, käytin sormia sisällä, koskettelin klitorista. Maisa huokaili vierelläni. Jatkoin liikkeitä ja kysyin häneltä hiljaa:
”Ei vissiin ole vaaraa mistään raskaudesta, me kun ei viimeksi käytetty…”
En kehdannut mainita, että ehkä Maisan iänkään puolesta se ei ollut kovin todennäköistä.
”Juu ei, se on kyllä hoidettu”, Maisa vastasi.
”No hyvä. Eikä mulla mitään tautejakaan ole”, lisäsin varmuuden vuoksi.
”Kiitos tiedosta, ei mullakaan – ah!” Maisa voihkaisi, kun työnsin kaksi sormea hänen sisäänsä. Aukaisin silmäni ja näin, että hän oli vienyt toisen kätensä rinnoilleen ja hyväili nännejään. Toinen käsi lepäsi lantiollani, kuin odottaen kyrvän uutta kovettumista.
”Ootko Markun kanssa...onko se käyttäny kortsua?” kysyin hetken mielijohteesta.
”Oih, joo, kyllä, ihan varmuuden vuoksi, kun en vielä oo varma, onko sillä, uh...muita”
”Ai jahas...hmm, jotenkin mua kiihottaa ajatus...joo, se, että sä laitat sen käyttämään kumia, mutta tuut mun luokse ja annat mun panna paljaalla, roiskia sisään...että sellanen täti.” Pyörittelin sormia Maisan klitoriksella, hän päästi vikisevän kiimaisen äänen. Käännyin kyljelleni ja kumarruin suutelemaan häntä. Hän vastasi suudelmaan himokkaasti ja tunnusteli kädellään kyrpää. Se oli taas kova.

Siirryin patjan jalkopäähän ja menin alas hänen reisiensä väliin. Hän levitti jalkansa ja tarjosi pillun näkyville kasvojeni eteen. Upea tuoksu täytti tajuntani.

Lattialle jätetty Maisan puhelin piippasi.

Pysähdyimme, olimme pari sekuntia hiljaa paikoillamme. Maisa kääntyi kyljelleen ja kurotti puhelimen käteensä. Näin, mitä Markun viestissä luki: ”Otetaan kohta taksi. Siellä puolen tunnin päästä. Pusuja.”
Maisa vastasi: ”Hyvä. Pusuja.”
Sitten hän viskasi puhelimen sivuun, kävi uudestaan selälleen makaamaan ja levitti jalkansa. Ilman erillistä pyyntöä painoin kasvoni pillulle ja nuolin. Suukottelin ja maistelin. Ohjasin sormen, sitten toisen sisään pilluaukkoon. Toisen käden sormilla tunnustelin, miten pillunesteet olivat valuneet alemmas välilihalle ja pyllyvakoon. Kostutin tämän alemman käden keskisormen myös suussani ja tunnustelin sillä pyllyreikää samalla, kun kieleni kierteli klitoriksen ympärillä. Maisa huokaisi nopeasti, yllättyneesti. Sitten hän alkoi työnnellä lantiotaan eteenpäin, antaen sormelleni lisää tilaa. Sormen kärki upposi tiukkaan anukseen. Pyöritin sitä kevyesti. Hän työnsi lantiotaan taas, ihanan kiimaisesti lisää himoten. Sormi upposi syvemmälle. Samalla työnsin toisen käden sormia syvemmälle vittuun.

Halusin panna kunnolla. Nousin ylös ja asetuin lähetyssaarnaaja-asentoon Maisan reisien väliin. Hän toivotti minut tervetulleksi, painoi kämmenensä pakaroilleni ja voikaisi, kun työnsin kyrpäni yhdellä survaisulla pohjaan saakka. Tiesimme, että meillä ei ollut paljon aikaa.

Suutelimme ja panimme patjalla silmittömän himon vallassa.
”Ootko antanu Markun panna sua perseeseen?” kuiskasin hänen korvaansa.
”Aa-a-ah. E-en. En mä...sille, en… Mu-mutta sä, sä saisit”, hän sopersi korvaani, kun lantiomme läpsyivät vastakkain ja pillu litisi.
”Mä haluisin”, huokaisin ja tartuin muhkeisiin rintoihin, joiden nännejä aloin vuorotellen suukotella ja näykkiä hampaillani.
”Uuh, oon mä siitä...tykänny. Sun kanssa olis...varmasti ihanaa”, hän kuiskasi ja veti minua pakaroista itseään vasten entistä tiukemmin.
”Mä laukeen just”, varoitin.
”Aah, anna, anna Maisa-tädille, a-a-aaa…”
Tulimme molemmat huipulle samaan aikaan. Nuolin ja purin hänen tissejään, työnsin kyrpää rajusti niin syvälle kuin pystyin. Hän kietoi reitensä ympärilleni ja tarttui käsillään hiuksiini. Yritimme tukahduttaa huuhdahduksemme, en ole varma miten hyvin onnistuimme. En usko, että alakerrassa nukkujat kuulivat mitään. Tämä oli meidän salaisuutemme.

Puolen tunnin päästä Maisa oli alhaalla nukkumassa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minäkin nukahdin raukeana ja onnellisena. Seuraavana päivänä tehtiin hieman lisää talkoohommia. Varastimme Maisan kanssa pienen yhteisen jutteluhetken, jolloin sovimme, että laitellaan viestiä, kun olisi sopiva hetki molemmille, että voisimme yhdessä taas...jutella asioista.

Lue seuraavaksi osa 2.

Katso kaikki kirjoittajan LeePee novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 79

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu