Simo ja Antsa vetäytyivät sivuun, kun Tuomas puristeli rintojani kaksin käsin.
Olin 34-vuotias yläkoulun opettaja, nainen, joka kantoi itsensä varmuudella luokkahuoneen eteen. Oppilaat pitivät minua usein turhan tiukkana – ainakin ne, jotka eivät vielä olleet oppineet tuntemaan tapojani. Silti tiesin, että varsinkin...
Kohta nousin seisomaan sovittaen penistäni rehtorini pillulle.
Olin jo pari viikkoa ollut koulussa, kuin mallioppilas. Rehtori oli esittänyt tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä! Kesken matikan tunnin luokan oveen koputettiin ja ovi avattiin samantien vastausta odottamatta. ”Janne. Meillähän oli aika...
Kohta rehtori kumartui nuolaisten pallien alta ja jatkaen kielellä ylös kyrpäni alapuolta samalla nuollen.
Oli kulunut viikko siitä, kun jouduin rehtorin kansliaan. Odotin koko perjantain mitä tulisi tapahtumaan. Rehtorista ei kuitenkaan kuulunut mitään ja jännitys kasvoi pitkin päivää. Koulu alkoi jo loppumaan ja jännitys oli kasvanut niin suureksi...
Nuori opettajar hihitti heleästi ja heilutti jalkojaan vimmatusti pinnan alla.
“Saanko mä koululta vielä ilmaisen kylpyläloman?” kysyin virnistäen. Oli kylmä. Potkaisin koulun rähmäisiä 90-luvun suksia saaden maikalta kiukkuisen varoituksen. Mutisin takaisin ja istahdin perseelleni hyiselle lumelle...
Opettaja meni suihkuun ja pyysi minua pesemään itsensä.
Päästyäni armeijasta halusin etelänlomalle johonkin. Sain peruutuspaikan seuraavalle päivälle. Kohde oli Kreeta, jossa olin käynyt nuorempana vanhempieni kanssa. Saavuttuamme lennon jälkeen hotellille, tarkastelin muita saapuneita hotelli...
Noora nosti jalkansa munalleni ja alkoi runkkaamaan minua jaloillaan samaan aikaan, kun ratsastin dildolla.
Tämä kaikki tapahtui minulle 8. luokan loppupuolella. Oli toukokuun puoliväli ja meillä oli viimmeisen jakson kurssit meneillään. Tässä jaksossa meillä oli vielä terveystietoa. Muilla luokilla oli ollut jo tämä kurssi aijemmin, mutta meidän...
Mä olen ihan täynnä sua. Sä tunnut niin lämpimältä ja kovalta”, Emma huokaisi.
“Osku, mäkin haluan seksiä. Sun kanssa”, Emma virnisti. Aivoissani löi tyhjää. “Mitäh? Sanotko uudestaan, sillä musta sä sanoit että sä haluat seksiä mun kanssa?”, sain vastattua. “No hitto, jos mun pikkusysteri kelpaa sulle ja sä näemmä erittäin...
Noora istui naamalleni, että pystyin nuolemaa hänen herkkupilluaan ja hän ja Elina suutelivat toisiaan.
Oli tavallinen kesäinen perjantai-päivä. Viimeisellä tunnilla oli musiikkia. Odotin taas innolla kyseistä tuntia, koska musiikin opettajamme, Noora (nimi muutettu) on mielestäni melkein maailman seksikkäin nainen, n. 30-vuotias, oikein...
Hanna, hyvänen aika... apua, huokailen hänen painellessaan klitoristani.
Kävelen hieman epävarmoin, harhailevin askelin pitkin käytävää kohti hänen työhuonettaan. Mahassani pyörii, sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa ja vuorotellen lämpimät ja kylmät väreet kulkevat pitkin selkääni. Kello on jo paljon eikä koulussa...
Mikko näkee kaapista, kun Ville asettelee patukkaansa Liisan pillua vasten.
Pitkän päivän jälkeen Ville istahtaa kotisohvalleen ja napauttaa Netflixin päälle. On pari tuntia aikaa, kunnes Liisa tulisi. Ville virittää kahvipannun valmiiksi ja tekee muutamia voileipiä jääkaappiin. Sitten nuorukainen nappaa pöydältä äly...