Kerttu istui autossa kadun varressa. Sade ropisi ikkunoihin ja vesipurot juoksivat asfaltilla. Oli elokuinen iltapäivä, kesä tuntui yhä jatkuvan.
Kerttu tiesi, että nyt hänen oli tehtävä ratkaisu: hän joko menisi Roopen luokse, tai ei menisi. Oharit olisivat ymmärrettävä asia, ja nuori nainen mietti jo pahoitteluviestiä, jonka laittaisi miehelle.
Toisaalta jos hän ei menisi, ei hän koskaan saisi tietää kaipaamaansa totuutta. Hän halusi päästä selvyyteen kahdesta asiasta.
XXX
Tuntiessaan miehen pian hämärässä eteisessä suutelevan hänen kosteita ruskeita hiuksiaan, kaulaansa, korvannipukoitaan, ja miehen vahvojen mutta herkkien käsien silitellessä hänen kylkiään, reisiään ja takapuoltaan, Kerttu sai vastauksen ensimmäiseen pohdintaansa. Kyllä, mies oli ollut kiinnostunut hänestä ja halunnut häntä edellisviikonloppuna ystävän häissä, jossa hän oli ollut kaasona – ja Roope bestmanina.
He eivät olleet jutelleet sen illan aikana. Katseet ja hymyt olivat kuitenkin olleet jotakin, mitä ruskeatukkainen siro Kerttu, 25, kaipasi elämäänsä. Hän tunsi huumaavaa sanatonta yhteyttä häntä muutaman vuoden vanhempaan nuoreen mieheen.
Toki mies oli frakissaan komea, mutta muutenkin. Lisäksi hyvännäköinen Roope ei tuntunut ylimieliseltä tai keikaroivalta.
Mies oli vienyt hänet loppuillasta tanssiin. Silloinkaan he eivät olleet vaihtaneet oikeastaan sanaakaan. Miehen käsivarsilla nainen tunsi silti lentävänsä ajan ja paikan rajan tuolle puolen. Se oli ollut täydellinen tanssi.
Miehen käsi hänen kädessään ja vyötäröllään. Hän oli tuntenut itsensä kauniiksi, pieneksi ja hennoksi – vietäväksi sanan kauneimmassa merkityksessä.
Ilta päättyi, mutta Roopea hän ei ollut voinut unohtaa. Kun puhelimeen tuli viesti seuraavana aamuna, Kertun kasvoille kipusi tahaton, onnellinen, ihastuneen naisen hymy.
– Mitä nyt, toinen kaaso Inkeri oli kysynyt hymyillen.
– Ei mitään, työjuttuja, sairaanhoitaja-Kerttu oli valehdellut, tietäen kuulostavansa niin epäuskottavalta kuin rakastunut ja yllättävään seksuaaliseen haluun syttynyt nainen vain saattoi.
XXX
Asunnossa hento nainen parahteli nyt halunsa kourissa. He makasivat ja kiehnäsivät puolialastomina kyljellään vuoteella. Tyytyväisenä murahteleva mies suuteli naista yhä takaapäin harteille, niskaan, tummanruskean laineiseen tukkaan. Hänen taitavat sormensa tekivät jo työtä naisen pillulla.
Mies koski juuri oikein, juuri oikeaan kohtaan.
Kerttu kuuli inahtelevansa kiihottuneena. Takapuoltaan vasten hän tunsi miehen vielä kalsareissa ryhdistyvän erittäin ison kullin.
Niin, Roopen iso kulli. Se oli toinen asia, josta Kerttu oli janonnut päästä selvyyteen. Hän oli morsiamen Martan polttareissa saanut kuulla tulevalta rouvalta itseltään, tämän hieman humaltuneena kertoessa tietävänsä, että bestmanilla olisi valtava kalu. ”Se on isompi kuin Miksulla”, Martta oli höpissyt muiden kuunnellessa loppuillasta hieman vaivaantuneina.
Mistähän morsian sen saattoi tietää, Kerttu oli miettinyt. ”Miksu kertoi”, Martta oli sitten sanonut vapauttavana tietona.
Nyt mies nousi vielä vuoteelta, riisui äärirajoille venyvät bokserinsa, ja 23-senttinen kyrpä heilahti esiin nousten jo kohta äärimittaansa komeasti yläviistoon.
– Mieletön kyrpä!.., Kerttu ihasteli katsellen pystyssä huojuvaa kyrpää.
Sormet kietoutuivat varren ympäri. Nainen istui vuoteen reunalla, mies seisoi makuuhuoneen lattialla. Etusormi ja peukalo liukuivat renkaana paksun ja suonikkaan varren ympärillä. Totta se oli, miehellä oli mahtava kulli.
– Ihana, iso kyrpä!
Nainen tunsi, kuinka miehen elin oli jäntevä ja voimakas, erektio tanakka. Hän tiesi hinkkaavansa jotain sellaista, minkälaisen kanssa ei kuunaan pääsisi enää tekemisiin. Roopen mahtava kyrpä.
Mies asetteli kohta itseään sängyllä naisen päälle. Toisella kädellä hän nojasi sivulle, toisella ohjasi seivästään portteja kohti. Nainen levitti jalkansa mahtavuuden edessä, tiesi halusta turvonneen pillunsa tiukaksi. Hän tiesi sen vahvuudekseen, koska suuria rintoja hänelle ei oltu suotu.
Kun mies työntyi sisään, tämä huudahti selvästi tyytyväisenä.
– Upea, ihana.. pillu!..
Kohta takapuoli souti jo jalkovälissä. Nainen hengitti katkonaisesti tarraten miehen lapoihin. Hän tunsi olevansa aivan täynnä miehen upeutta ja mahtavuutta.
Takapuoli heilui, mies nai. Kohta nainen ei enää kestänyt, vaan päästi parahtelevan nautintohuudon lauetessaan.
– Ooo! Ooo! Ooooo!!…
Mies vain nai, köyri ja nussi.
– Ihana pillu! Upea pillu!
Nainen voihki ja nautti. Koska sen hän halusikin kuulla, yhä uudelleen. Että hänellä olisi ihana pillu – hyvä upean miehen tulla ja naida.
Kohta Kerttu nojasi eteenpäin suuren, seinää vasten painautuvan nojatuolin selkänojaan. Mies tuli takaapäin, asetteli aisaansa alemmalle reiälle. Sitten urahtaen työnsi sisään. Kosteaa oli, ja iso kyrpä painui sisään helposti.
Lanteilta kiinni ja mylly pyörimään.
– Oh-oh-oh-oh!.., mies ohotteli etumuksen läiskyen osuessa naisen kauniiseen pyöreään takapuoleen.
Nainen alkoi huudahdella samassa rytmissä.
Miten hän nauttikaan! Mies otti hänet, nussi selvästi halukkaasti. Ja hän oli ollut rohkea: tullut upean miehen luo tietäen, että pantaisiin.
Oliko miehellä puutetta? Oliko hän ajatellut naista, runkaten ja toivoen, että tämä jo tulisi? He olivat tavanneet häissä lauantaina, nyt oli tiistai-ita. Kolme päivää he siis olivat kestäneet elämää ilman toisiaan.
Ihania viestejä, täynnä salaista toivetta. Kerttu tiesi, että nyt halut saivat täyttymyksensä.
– Oh-oh-oh-oh!
Mies vain pani ja pani. Kerttu vaikersi. Iso kyrpä alkoi ja tuntua pillussa puutumisena.
Miten kestävä mies olikaan? Kerttu ei elätellyt toivetta olevansa miehen ainoa, tämän täytyi olla hyvin kokenut.
Roope pani menemään, mutta tunsi olevansa jo pian tulossa. Hän oli tyytyväinen, koska oli nyt 31-vuotiaana päässyt tavoitteeseensa ja nainut jo yli kolmea sataa eri naista. Hän oli tyytyväinen isoon ja voimakkaaseen kyrpäänsä, joka teki naisen toisensa perään onnelliseksi – ja kyrpä jaksoi innostua uusista naisista, uusista sopukoista, joihin pääsi työntymään ja tekemään upeaa työtään.
Kohta mies ynähteli lauetessaan. Hän heilutti voippuvana huudahtelevaa, onnellista siroa naista kyrpänsä ympärillä. Siementä puski magnum-kokoiseen kondomiin, jonka mies mahtavan vartensa päälle oli rullannut.
XXX
Hääpaikalla oli ollut hillityn hilpeä tunnelma.
Inkeri korjasi meikkiään naistenhuoneessa. Ilta oli edennyt ja kohta olisi hääkimpun aika. Morsiuspari poistuisi paikalta.
Edessä olisi vielä yöhön venyvät jatkot juhlapaikalla, joihin Inkeri tiesi jäävänsä. Ykköskaaso Kerttu lähtisi hääparin kanssa, kakkoskaason osa oli jäädä vielä hääpaikalle sopimaan juhlapaikan yrittäjien kanssa aamun siivouksista.
Vaalea Inkeri, 23, katsoi peiliin. Hän kallisti hieman päätään ja hymyili viehkosti. Hymyyn oli syynsä: hän oli viimein päässyt käymään ihanan juttutuokion mukavan ja komean bestmanin Roopen kanssa – hänen, josta Inkeri ei ollut etukäteen tiennyt muuta, kuin että miehellä morsiamen hupsun lipsautuksen mukaan olisi uskomattoman suuri elin frakin housujen kätköissä. Miten tuo asia olikin jäänyt mieleen polttareista, Inkeri mietti.
Hänellä oli kaunis olo. Kolmen viikon karppaus näkyi. Kroppa oli ihanan kiinteä. Rintoja itsekuri ei ollut nuoren naisen onneksi pienentänyt, ja nuori nainen korjasi jälleen etumustaan peittämään hieman paremmin suuria F-kuppisia tissejään. Niitä mies oli katsellut, ainakin vilkaissut keskustelun lomassa, Inkeri tiesi.
Samalla hän rekisteröi itsessään kiusallisen panetuksen, joka oli iskenyt hänen keskustellessaan upean miehen kanssa. Syvälliset, kauniin siniset silmät. Vahvat, hienosti leikatut hiukset, ja linjakas nuoren miehen parta, jossa ei harmaita näkynyt. Oliko hän törmännyt unelmiensa mieheen, Inkeri mietti. ”Jos sillä vielä on mahtava kullikin, niin…”, Inkeri pudisteli päätään hymyillen peilin edessä.
Ei, niin onnekas hän ei voisi olla, että saisi miehen tai edes seuraa kaverin häistä.
XXX
Kun pukeutumishuoneen ovi puoli yhden aikaan napsahti heidän perässään kiinni, Inkeri tiesi astuneensa maailmaan, jossa ei koskaan aiemmin ollut käynyt.
Hän oli jo käytävällä uskaltanut tarttua miestä kädestä tietäen, että kohtalo ohjasi heitä nyt toteuttamaan fyysisen himon vaatimia kiihkeitä toimenpiteitä.
Pukeutumishuone, jossa he olivat päivällä pitäneet huolta morsiamen meikistä ja asusta, oli muuttumassa nyt hänen, kakkoskaason, lemmenpesäksi. Inkeri katsoi tyytyväisenä, kun mies napsautti oven lukkoon. Heitä ei häirittäisi – tai ainakin olisi muutama hetki peliaikaa, jos he tulisivat yllätetyiksi.
Tavallaan Inkeri olisi halunnut jonkun näkevän, kun mies kohta hämärässä heidän seisoessaan keskellä huonetta vaaterekkien ja peilien ympäröimänä riisui häntä vaatekappale vaatekappaleelta.
Mies oli kiihkeä, selvästi halukas. Hän selviytyi tukevien rintaliivien hakasista helposti. Kohta Inkeri katseli peilistä, kun häntä hartioihin, niskaan ja päälaelle suuteleva mies samalla pyöritti, vaivasti ja hellästi puristeli käsissään hänen kookkaita meloneitaan.
– On sulla isot tissit!.., mies parahti.
Inkeri oli juuri ja juuri 160-senttinen, pieni ja erittäin muodokas nuori nainen. Hän tiesi, ettei ollut mikään kaunotar, mutta rinnat kiinnostivat miehiä – näköjään Roopeakin.
Hän oli morsiamen tavoin nuori opettaja, ja aloittanut juuri ensimmäisessä koulussaan. Kerttu riisui silmälasinsa kääntyessään suutelemaan miestä, joka samalla jatkoi hänen riisumistaan. Pikkuhousut valuivat pois pyllyn päältä, ja mies hellästi kouri muodokasta takapuolta.
Mies nosti nuoren naisensa hämärässä istumaan syvälle ikkunalaudalle – mitään varsinaisia naimapaikkoja pukeutumishuoneessa ei juuri ollut. Mies tuli jalat jo levittävän naisensa eteen. Mies tuoksui hyvältä, suudelmat jatkuivat. Miehen henkselit saivat mennä, puvunhousut myös.
Kohta Inkeri näki hämärässä miehen pystyssä heilahtelevan suuren kullin. Vaikka hän oli likaisessa salaisessa mielikuvituksessaan jo miettinyt, miltä miehen mahtikyrpä näyttäisi, oli se tosielämässä vielä runsaasti kookkaampi – ja ihanampi, nainen mietti.
– Sulla on.. valtava kalu!..
Inkeri oli jo valmis. Hän nojasi ikkunaan takanaan, ja tiesi näkymän olevan rivo. Hän maata retkotti, jalat levällään pillu paljaana miehen edessä.
Kevyesti huohotteleva, lattialla seisova mies nosti naisensa jalat hartioilleen. Sitten mies ähkäisi parin ensimmäisen työntönsä tahtiin, ja iso kyrpä suoriutui sisään.
Mies piteli lanteilta ja alkoi seuraavaksi jo naida rytmikkäästi. Inkerin olisi tehnyt mieli huutaa, nautinnosta.
Takaa salin puolelta kuului musiikin jumputus ja puheensorina, bileet olivat vielä käynnissä.
Nuoren naisen suusta lähti muutama kimakka, hallitsematon kiekaisu. Niin uskomattoman hyvältä tuntui, kun mies halukkaana pisti menemään.
Isot rinnat tutisivat nainnin tahtiin.
– Ihanat tissit! Ihana pillu!, mies kehui huohotellen, selvästi nauttien.
Kulli kiilteli naisen nesteistä. Paljaalla mentiin, ja se oli ainoa asia, mikä Inkeriä arvelutti. Kohta hän tunsi silti, kuinka orgastinen paine laukesi.
– Oooo!.. Ooooaaiih!!.., hän vaikersi yrittäen hallita ääntään.
Inkeri valahti ikkunalaudalta miehen käsivarsille, joka otti nuoren naisen suudellen vastaan.
Hetken Inkeri retkotti pöydällä, mies keskittyi suutelemaan ja vaivaamaan isoja rintoja. Nainen näki, kuinka iso kyrpä heilui jalkovälissä innokkaana puolelta toiselle, kuin kiimaisen koiran häntä konsanaan.
– Sulla on Roope.. ihan mahtava kyrpä!..
Mies käänsi huohottelevan naisen pöydän yli vatsalleen, ja työnsi sisään takaapäin.
Jälleen nainti jatkui rytmikkäänä, ja nainen nytkähteli tyytyväisenä miehen nussiessa. Ei häntä koskaan oltu näin otettu, näin upeasti läpensä nussittu.
Miehen tahti hieman herpaantui.
– Kuule.. mulla ei ole kumia.., mies aloitteli vetäen samalla kullin ulos.
Inkeri arvasi kyllä, mitä miehellä oli mielessä.
Meikkipöydällä oli käsirasvaa ja ihoöljyä. Mies osasi käsitellä naisensa peppureiän hellävaroen, ja voiteli vielä kookkaan terskansakin. Sitten oli aika työntää sisään.
Nainen tuijotti huohotellen eteensä, ja näki peilistä, kuinka takana mies nauttien työnsi mahtavaa kanuunaansa hänen peräportistaan sisälle. Hän oli pelännyt sen olevan kivuliasta, mutta miehen asiantuntemus ja hellä varmaotteisuus oli sitä luokkaa, että tuntui vain hyvältä. Lisäksi miehen kasvoilta näkyi, että nyt päästiin asiaan.
– Heti kun näin sinut.. mietin, että olisi mukava laittaa sua näin!.. Puristella rintoja ja panna perseeseen!.., mies sanoi.
Kasvoilla oli kiitollinen ilme, ja Inkeri saattoi vain voihkia onnellisena ja nyökytellä peilin kautta suostumusta ja omaa nautintoaan miehelle.
– Joo! Joo! Pane.. laita.. ihana kun vaan.. nussit mua perseeseen!..
Hän tunsi ennen kokematonta iloa siitä, että sai olla ikään kuin upean miehen astuttavana. Tämän halujen kohde. Hänen pyllynsä oli niin upea, että mies halusi sitäkin naida. ”Annan pillua ja persettä!..”, hän mietti ja olisi halunnut sanoa asian julki, muttei kehdannut.
Salissa soi Vauhti kiihtyy. Niin kiihtyi tahti nyt miehelläkin. Takapuoli vemputti varovasti, kun hän laittoi nuorta sen kertaista kumppaniaan takapuoleen.
– Oh-oh-oh-oh!, mies ohotteli.
Nuori nainen kohottautui hieman käsiensä varassa, niin, että mies pääsi puristelemaan ja hyväilemään hänen kookkaita rintojaan.
Mies näki edessään ison kyrpänsä liukuvan peppureiässä. Kourissa tuntuivat nuoren naisen uhkeat ja painavat, isot rinnat. Vaalea tukka oli edelleen kauniilla juhlakampauksella palmikoituna ja valkoisilla kukilla koristettuna.
Kohta miehen isoissa säkeissä tuntui paine vastustamattomana. Mies huudahti, kun siemen lähti liikkeelle. Vapaasti sykähdellen, lämpöiseen sopukkaan.
– Kiitos! Ihana! Inkeri!…
Mies vemputti pitäen naisensa muodokkaista kankuista kiinni, antoi koko lastin tulla, sykähdellä ja valua sopukkaan. Nainen pöydän päällä ynähteli, hymyili nauttien nähdessään miehen nautinnon.
– Kiitos… itselles!..
XXX
Martta, 28, istui shampanjanruskean Bentleyn takapenkillä. Yö viileni heidän ympärillään, musta maantie juoksi alla.
Hän oli onnellinen siitä, että Miksu oli saanut valita mieleisensä hääauton. Oli se hänestäkin upea, niinkuin juhlatkin.
Kaikki tärkeimmät ystävät ja sukulaiset olivat olleet paikalla.
Marttaa oli etukäteen pelottanut se, että juhlijoiden joukossa oli Roope, vieläpä Miksun bestmanina.
Neljä vuotta sitten, ennen kuin hän oli tavannut tuoreen aviomiehensä Miksun, Martalla oli ollut lyhyt ja kiihkeä suhde Roopen kanssa.
Hän oli tuolloin opettajana koulussa, jossa Roopen työnantajayritys hoiti talon huoltotyöt. Niin vain hänkin oli ajautunut flirttivaihteelle komean huoltomiehen kanssa.
Hän vieraili salaa miehen luona monta kertaa parin kuukauden aikana. Seksi miehen kanssa oli uskomatonta.
Martta saattoi yhä tuntea miehen huulet ja kädet hiuksissaan, huulillaan, ihollaan, rinnoillaan, ja tekemässä ihania asioita hänen vaginassaan.
Miehen kyrpä oli ollut uskomattoman suuri ja voimakas. Mies käytti sitä taiten, loihtien naiselleen toinen toistaan mahtavampia orgasmeja.
Martta tunsi yhä kiihottuvansa, jos vain ajattelikin miehen upeaa kullia.
Ja kun Martta nyt oli ennen heidän lähtöään nähnyt Roopen keskustelemassa kaasonsa Inkerin kanssa, hän näki Inkerissä hymyn ja ihastuksen punan, joka nousi hänen poskipäilleen.
Martta tiesi, että kun silmä välttäisi, tuo kaksikko panisi eläinten lailla kiihkeästi ja toisilleen nautintoa tuottaen - kuten hän joskus miehen kanssa.
Mies todennäköisesti herkuttelisi Inkerin mahtavilla rinnoilla. Panisi kiihkeästi ja nautiskellen takaapäin naisen huutaessa nautintonsa aalloilla.
Inkeri hyväilisi mahtavaa kyrpää, runkkaisi sitä silmät lautasen kokoisina, suunsa ihastuksesta ammollaan.
Ajatus kiihotti Marttaa, ja hän tiesi nähneensä, mitä kohta tulisi tapahtumaan. Hän ei edes pohtinut naivatko he vai eivät, vaan lähinnä aktin yksityiskohtia. Ottaisiko Inkeri mahtavan kyrvän suuhunsa? Antaisiko panna peppuun, kuten hän itse oli antanut ja myös suullaan miehelle aikanaan nautintoa tuottanut.
Martta oli vannottanut aikanaan miestä, ettei tämä kertoisi koskaan heidän seksisuhteestaan. Mies oli lupauksensa pitänyt, ja Martta arvosti nyt hänen tahdikkuuttaan - olihan hänen ystävänsä Miksu menossa naimisiin Martan kanssa.
Etupenkillä kaaso Kerttu mietti häissä kohtaamaansa miestä. He eivät olleet vaihtaneet kunnolla sanaakaan. Oliko siis edes normaalin rajoissa tuntea kiusallista panetusta, joka pakotti hänet koskettamaan itseään.
Kerttu toivoi saavansa pian olla rauhassa, jotta voisi masturboida - ajatellen miestä ja tämän huhujen mukaan isoa ja vahvaa kullia.
XXX
Nyt tiistaina, Kertun lähdettyä rakastelun jälkeen miehen luota, Roope mietti suihkussa viikonlopun häitä.
Häissä oli ollut paikalla lopulta kuusi naista, jotka olivat naineet hänen kanssaan, tai joita hän tulisi myöhemmin panemaan.
Ensinnäkin morsian Martta, vuosia sitten. Seuraavaksi tämän nuorempi sisko Meeri, jonka kanssa hän oli ollut aikanaan kohta Martan jälkeen - ison siskon tietämättä.
Tästä nuoren miehen kulku oli johtanut vielä siskosten isotädin, kuusikymppisen Larissan luo. Pari kuukautta ennen häitä hän oli ollut Martan serkun Mirellan, 22, kanssa. Mirella oli tumma, kaunis ja isorintainen.
Kaikki he olivat olleet nyt häissä, ja tervehdykset hymyjen kera oli toki vaihdettu. Mirellan kanssa miehellä oli meneillään aktiivinen vaihe, ja nuori nainen oli tänäänkin miehen naidessa Kerttua laittanut kohtuullisen kiihkeitä viestejä, ja halusi tulla vielä illalla käymään. Iso kyrpä pääsisi siis vielä hommiin tänään uudelleenkin.
Häissä hän oli siis takahuoneessa kohdannut Inkerin, ja nyt äskettäin vielä siis Kertunkin.
Roope saippuoi ja samalla hieman hyväili kookasta penistään suihkussa. Hän piti häiden saldoa tietysti miellyttävänä.
Toki hän myös koki, että miehenä hänelle oli täysin luonnollista harrastaa seksiä jatkuvasti uusien naisten kanssa.
Kaikkien kanssa tuntui hyvältä, ja naisetkin vaikuttivat nauttivan.
XXX
Tämä riittänee naisista ja Roopesta. 🙂
Kiitos lukijoille tähdityksista ja kommenteista, ja ylläpidolle hyvin hoidetusta palstasta.