Naimasuvun Naiset III

09/12/2023 | Kirjoittaja: Qapla |
27 min
Kertoja: Mies | AnaaliNuorempi TyttöPettäminen
4.7
(56)
Käänsin tytön ympäri, että hän oli selällään maassa ja tartuin Jenskua molemmista ranteista ja painoin hänet maahan.

Linkki aikaisempaan osaan.

Tartuin kaksin käsin kiinni edessäni heiluviin reilun kokoisiin ja maukkaisiin rintoihin. Allani vinkuva kälyni Marika levitti lihaisia jalkojaan vieläkin leveämmälle ja jyräsin itseäni syvemmälle hänen avoimena litisevään pilluunsa. Puristelin rajusti ja voimakkaasti kouristani ulos pursuavia utareita ja hymyilin, kun näin allani hyllyvän naisen sulkevan silmänsä nautinnosta. Kiihdytin nussimisvauhtiani entisestään sillä halusin epäitsekkäästi laueta pian tuon kiihottavan lehmämäisen naisen sisuksiin. Emme vaihtaneet sanaakaan, mutta kumpikin tuossa rakkaudenteossa mukana olevista puuskutti ja ähki kuin kaksi parittelevaa villipetoa. Minun oli pakko myöntää, että tämä nainen kyllä rakasti nussimista!
Virallinen avopuolisoni Saara oli lähtenyt piiitkälle työmatkalleen Alankomaihin vasta alle viikko sitten. Tuossa ajassa olin jo tietysti useamman kerran himokkaasti nussinut hänen vanhan äitinsä, rakkaan anoppini Sirpan kanssa, ja nyt porauduin jo toista kertaa puolisoni isosiskoon Marikaan. En kyennyt olemaan tippaakaan surullinen, kaihoisa tai edes ikävissäni puolisoni ulkomaanmatkasta: pääsinhän nyt melkoisen paljon vapaammin ja ihanammin nauttimaan hänen muodokkaista ja auliista sukulaisnaisistaan, joiden kanssa olin aloittanut kuumottavan kolmoiselämän kaltaisen vehtailuni menneenä kesänä. Olin myös jotenkin aistinut yksinkertaisillani miehenvaistoillani Saarasta, että hänkin lähti enemmän kuin mielellään viettämään aikaa "yksin" kaukana minusta.

Jyystin tasaista tahtia ja tunsin kutini lähtevän liikkeelle, kumarruin hetken mielijohteesta suutelemaan allani olevaa lyhyttukkaista, vaaleaa ja isokokoista naista. Kännipäissä alkaneet panot Marikan kanssa olivat johtaneet nyt oikein mukavaan suhteeseen, jossa kumpikin meistä sai mitä kaipasi; helposti saatavilla olevaa panoseuraa. Mutta valehtelisin, jos kertoisin, etten myös tuntisi jotain hellempää ja lämpimämpää tuota hekumallista naista kohtaan. Jouduin myöntämään itselleni, että Marikan välitön luonne, iloisuus ja iloluonteisuus olivat mukavaa vaihtelua älykkääseen ja akateemiseen Saaraan...

Nitkutin nyt lanteitani hitaasti ja pumppasin tottuneesti samalla mällini Marikan yhtä kokeneeseen pilluun. Lopetimme kiihkeän suudelmamme vasta, kun olin vapauttanut jokaisen lämpimän siemenpisarani häneen. Nousin pikaisesti ylös isotissiseltä naimapatjaltani ja 18-senttinen ympärileikattu kaluni kiilteli irstaasti pillulimasta ja spermasta.
Marika laski jalkansa alas ja ja veti hetken huohottaen henkeä. "Ota Jensku viikonloppuna mukaas sinne äidin luo", nussittu kälyni sanoi kohta, vieläkin hengästyneenä. Jensku? Maalle? Jenniina eli Jensku oli yksi Marikan lukuisasta jälkikasvusta, vanhin tai toiseksi vanhin tämän suuresta pesueesta eli ehkä noin 15-vuotias, mutta varsin vittumaisen oloinen pieni naisenalku. Olin tietoisesti vältellyt tämän äkeän teinin ja muidenkin Marikan kakaroiden kohtaamista, koska en halunnut sotkeutua ja upputua Marikan perhe- ja suhdekuvioihin yhtään syvemmälle kuin minun olisi pakko. Anoppivaimoni Sirpa oli nimittäin naimasuvun naisistani se, joka oli vienyt kaluni lisäksi myös sydämeni... Marika oli juuri nyt minulle vain tämän ensimmäisen salasuhteen mukavan pehmeä sivulisä.

"Mahtaako niin menevä tyttö viihtyä siellä maaseudun rauhassa?" Vastasin astellen takaisin sängyn ääreen. Marika nousi istumaan sängyn reunalle ja tarttui huolimattomasti puolikovaan ja limaiseen kyrpääni. "Sepä se, ku se tyttö on vähä liiankii menevä ja nopee täällä kaupungissa, niin mä haluisin, ett se rauhottus välillä", hän vastasi ja silitteli kaluani hellästi. Olin nimittäin menossa ensi viikonloppuna aivan ypöyksin anoppini (ja appiukkoni...) maaseututalolle, koska Sirpa viipyisi sunnuntai-iltaan asti jossain kalastusosuuskunnan vuosikokouksessa tai vastaavassa muussa maaseudun ihmisten juhlatapahtumassa. En heti varsinaisesti innostunut ajatuksesta viettää viikonloppua maalla äreän teini-ikäisen tyttöihmisen kanssa. Marika kohensi asentoaan sängyllä ja otti tiukaksi vetäytyneet kivekseni kuppiin toiseen suureen kouraansa. Toisella kädellään hän silitteli jo vaativammin puolikovaa kaluani. “Kyllähän mä sen sulle korvaan, sä tiedät sen…” Marika maanitteli ja upotti puolikovan limaisen kaluni kokonaan ahnaaseen suuhunsa ja tarttui tiukasti molemmilla käsillä pakaroistani. Ähkäisin tahtomattani ja virnistin munaani lupsuttavalle Marikalle.

Autoni takapenkillä oli nyt siis äänetön pienikokoinen teinityttö. Hiekkatie rohisi auton renkaiden alla ja vilkuilin liian usein takapenkillä istuvaa ilmestystä. Jenniina oli noin 150 senttimetriä lyhyt, varsamaisen hoikka, sirojäseninen ja vaaleatukkainen nuori nainen.

Raskasrakenteisempaa äitiään hän muistutti lähinnä kasvojensa lievän pyöreyden sekä tumman ja vahvan silmämeikkinsä vuoksi. Tuo maalaismatkani nuorisojäsen oli pukeutunut ylisuureen harmaaseen huppariin, jonka alta kuitenkin onnekseni vilkkuivat välillä jo valmiiksi revityt farkkushortsit. Älykännykän vilkkuva näyttö tuntui kiinnittävän tytön koko huomion, joten pystyin tarkkailemaan häntä kiinteästi taustapeilistä. Tuo nuori neiti oli kyllä varsin nätti, jopa vetäväkin, kehittymässä oleva naisihminen, ja tunsin sen johdosta luissani ja ytimissäni pelonsekaista jännitystä; kuinka onnistuisin pysymään kunniallisen kaukana tuosta minulle oudosta olennosta. Aikaisemmat yritykseni viettää aikaa tuossa rauhallisessa maalaismaisemassahan olivat päätyneet siihen, että munani oli lipsahtanut ensin ihanaan anoppiini ja sen jälkeen kurvikkaaseen kälyyni. Olikohan maalaisilmassa jotain, mikä sekoitti minunlaisteni miesten harkintakykyä…

Kannoin sekä omani että Jenskun tavarat sisään tupaan. Älypuhelin kasvojensa edessä teinivieraani istahti tuvan suurelle sohvalle ja gasellimaisen notkeasti veti jalkansa sykkyrälle alleen, päästäkseen istumaan kaikkien nuorten naisihmisten suosimaan, outoakin oudompaan istuma-asentoon. "Öö, hmm, haluisitko sä jotain syötävää?" rikoin näin kysyen automatkamme alusta asti jatkuneen hiljaisuuden. "Emmätiiä", Jenniina vastasi katsettaan kohottamatta. Tarkkailin hetken intensiivisesti hänen maidonvalkeita paljaita jalkojaan, jotka törröttivät ylisuuren hupparin alta. Ne olivat sirot, täysin virheettömät ja marmorin sileät. Vaaleanpunaiset pikkusukat pienten jalkaterien peittona toivat hänen olemukseensa mielestäni vaarallista pikkutyttömäistä söpöyttä. Mutta pikkutyttöhän tämä olento vielä olikin, näin yritin vakuuttaa itseäni…! Hitto! Eihän minulla ollut mitään aavistusta siitä minkä ikäinen Jenniina oikein oli! Tarkkailin häntä vielä asiantuntevasti hetken ajan, mutta nykynuorten ikää on niin vaikea arvioida... Oman mielenterveyteni vuoksi päätin, että Jensku oli varmasti jo aloittanut ysiluokalla nyt syksyllä. Täten hän olisi siis suurella todennäköisyydellä varmaan... 16-vuotias? 16-vuotias, sovittu.

Laitoin kahvinkeittimen päälle ennen kuin älysin kysyä, että ottaisiko Jenniina myös kahvia. "Voin mä kait ottaa" oli hänen vastauksensa. Vaalea pitkä tukka roikkui hupparin hupun alta, kun Jensku oli koohta tuvan keittiön pöydän ääressä kumartuneena älypuhelimensa ääreen. Kaadoin kahvia meidän kummankin kuppiin ja olin kerrankin onnellinen, että tuvassa ei ollut äänekästä kaappikelloa: täydellisen hiljaisuuden rikkoi vain kahvinkeittimien sihinä ja teinivieraani älypuhelimesta kuuluvat värinähälytykset. Siinä hetkessä ajattelin ryhtyä pelaamaan avoimin kortein: nyt oli vasta perjantai-iltapäivä ja minun tulisi säilyttää järkeni tämän neitokaisen kanssa aina sunnuntai-iltaan asti. "Miltä susta tuntuu olla nyt koko viikonloppu täällä maalla?" kysyin häneltä kahviani maistaen. "Aika vitun cringeltä, mutta onneks netti
toimii..." Jenniina vastasi silmiään puhelimesta kohottamatta. Jalkovälissäni särähti, kun tuon nuoren tytön huulilta karkasi noin ruma sana. Huomasin myös samalla, että kiroillessaan Jensku muuten muistutti to-del-la paljon äitiään. Hymyilin näille ajatuksille ja jatkoin kyselyä. "Mitä sä
haluaisit tehdä? Ikävä kyllä kaikki lehdet on jo haravoitu pihalta pois, mutta ehkä me voitais keksiä jotain muuta, niinku vaikka halkojen hakkuuta..." sanani aiheuttivat ensimmäisen kerran Jenniinassa todellisen reaktion, sillä hän nosti katseensa puhelimesta ja katsoi minuun kirkkaan sinisillä silmillään.

"FYI, mua ei kiinnosta vittuakaan nää landepuuhat" tuo nyt ärsyyntyneen näköinen pikkunainen vastasi minulle. "Oikeestaan sä voisit vaan keskittyä omiin juttuihis, niinku vaikka mun mutsin nussimiseen" Jenniina jatkoi ja laskoi puhelimensa pöydälle. Purskautin melkein kahvit suustani, kun kuulin tuon syytöksen purkautuvan tuon teinin suusta. "M-miks sä sanot noin?" sanoin takellellen ja pyyhkien kahvia keittiön pöydältä.Voihan vitun vittu, oliko Marika oikeasti laverrellut Jenniinalle vai oliko tämä nuori Sherlock päätellyt kaiken itse. Jenniina virnisti minulle voitonriemuisena ja näytti siinä hetkessä yhä enemmän äidiltään. "Mä kyll huomaan, kun mutsilla on uus mies kierrossa... Sitä mä en vaa ymmärrä, että nussitko sä vielä Saara-tätiäkin samaan aikaan?" Yritin vastata jotain, jolla olisin päässyt kiemurtelemaan ulos tästä tilanteesta, mutta sanani tuntuivat juuttuvan kurkkuuni. Vetäisin kahvikuppini kerralla tyhjäksi ja selvitin kurkkuani. "Kuules, minusta tuntuu, että tämä ei ehkä ole ihan sopiva puheenaihe sun kanssasi, eikö niin?" yritin nyt oikein kovasti esittää aikuista ihmistä, joka hallitsisi tätä yht'äkkiä oudoksi muuttunutta tilannetta.

"Joo joo boomer!" Jenniina vastasi naurahtaen ja tarttui nyt vasta kahvikuppiinsa. "Ei mua oikeesti kiinnosta, et kenen kaa sä oikein nussit", hän sanoi nyt jo vähemmän ärtyneenä ja maistoi kahviaan. "Mutta mua ei oikeestaa kiinnosta yhtää olla täälläkään metässä vankina. Tiedät sä kai mitä mutsi tekee nyt kaupungissa?" Pudistin päätäni ja kuuntelin kuin lumoutuneena. "No se varmaa nussii Teemun tai Mikon kanssa just nytkin!" Tunsin pienen mustasukkaisuuden piston rinnassani. Tiesinhän minä, että Marika viihtyy miesseurassa emmekä olleet kumpikaan halukkaita muuttamaan panosuhdettamme yhtään sen virallisemmaksi, mutta Jenniinan suorat sanat loivat mieleeni epämiellyttäviä mielikuvia vieraista kyrvistä Marikan herkkujen ja sulojen äärellä.

"N-no, oli miten oli..." yritin pelastaa tilannetta johonkin suuntaan, mutta olin äärimmäisen helpottunut siitä, että Jenniina ei ainakaan vielä ollut soittamassa avovaimolleni Saaralle paljastaen tälle, että nussin hänen siskoaan... "Siis tuota... Noh, oli miten oli, ehkä me voitas vaan yrittää nauttia tästä viikonlopusta, vai mitä?" sanoin yrittäen epätoivoisesti tavoitella rentoa, mukavaa ja melkein kaikki naiset tähän asti hurmannutta puhetapaani. Jenniina joi kahvikuppinsa tyhjäksi ja katsoi minua taas suoraan silmiin. Pitkä valkea hiussuortuva tipahti hupparin hupun alta hänen kasvoilleen. Voi luoja sentään, miten kauniit silmät ne ovatkaan... "Nojoojoo, mutta mäen tiedä ett mitä vittuakaan täällä voi tehä!" Jensku vastasi ärtyneenä. Johtuikohan se muuten murrosiän kuohunnasta vai naishormoonien määrästä tuossa pienessä ihmisessä, mutta Jenniina tuntui kiihdyttävän koko ajan nollasta sataan ja vielä takaisinkin alle sekunnissa.

"No mitä sä normaalisti tekisit viikonloppuna?" Yritin purkaa tilannetta ja voittaa tuon teinin puolelleni. "Kerro vaan tällaselle boomerille..." lohkaisin vielä loppuun ja hymyilin. Se toimi! Jensku kikatti heleää tytön kikatustaan ja hymyili minulle takaisin. "Noemmä ainakaan istuis pöydän ääressä juomassa kahvii! Mä näkisin mun frendejä ja me oltas kaupungilla ja ja..." Jenniina punastui hiukan ja minä täydensin hänen lauseensa: "ja te joisitte siellä jotain?" Ehdotin hänelle. "Joo! ja vedettäs röökiä!" tuo teini huudahti naurahtaen. Minäkin nauroin tälle yht'äkkiselle rehellisyydelle. "Tupakasta mä en välitä yhtään, mutta eiköhän me keksitä jotain sillä juomisen saralla..." sanoin viekkaasti hymyillen. "Eihän sun äidin tarvitse ihan kaikkea tietää, eihän?" Laskelmoin, että minun kannatti pysyä ystävänä tämän pikkuneidin kanssa, joka selvästi tiesi tai oli arvannut syrjähyppysalaisuuteni Marikan kanssa. Vaaleatukkaisen teinineidin silmät kirkastuivat heti, kun mainitsin juomisen ja nauroin hiljaa mielessäni miten samanlaisia he olivatkaan äitinsä kanssa.

"Emmä kerro mutsille muutenkaan nykyään enään mitää", Jensku vastasi ja kikatti hymyillen taas. Nousin sanattomasti pöydästä ja menin keittiön nurkassa olevalle kaapille. Olin nimittäin saanut talon emännältä, anoppivaimoltani Sirpalta luvan ottaa tuon kaapin juomisieni säilytyspaikaksi. Tiesin myös Marikan nauttivan kaapin sisällöstä maaseudulla vieraillessaan, mutta laskeskelin, että hupenevat sidukat olivat pieni hinta kälyni auliista pillutarjoilusta…

"Juotko sä yleensä pelkkää siideriä vai maistuisko välillä ihan oikeat aikuisten juomat?" Odottamatta Jenniinan vastausta nostin pöydälle puolikkaan pullon Vana Tallinnaa ja avaamattoman pullon Koskenkorvaa. Muistan yhä tänäkin päivänä sen tähtimäisen tuikkeen, mikä syttyi tuon tyttölapsen sietämättömän kauniisiin silmiin, kun hän näki tarjoiluni. "Pari viskiäkin tuolta kaapista löytyy, ja sitten tietysti sitä sidukkaakin…" en ehtinyt lauseeni loppuun, kun Jensku tarttui lapsenomaisen innokkaasti Koskenkorvapulloon, aivan kuin varmistuakseen siitä, että kyseessä oli ns. aito tavara.
Nostin pöydälle kahvikuppien seuraksi korkeareunaiset drinkkilasit. Otin viinapullon hellästi teinitytön kädestä ja se aukesi kourassani narahtaen. Jääkaapista löytyneen colan kanssa tein Jenskulle maailman yksinkertaisimman viina-colan, mutta nuori seuralaiseni tuijotto sitä suurin silmin. "Oota oota! Anna se pullo mulle!" hän sanoi iloisesti. Ojensin pullon suojatilleni ja käytin tilaisuuden hyväkseni; sipaisin Jenskun silkinpehmeää kättä omallani. Innostuksissaan tyttö tuskin edes huomasi sitä.
Olin hetken ihmeissäni, mutta sitten älysin, että Jenniina taltioi edessään olevan harvinaisuuden jonnekin nuorison somepalveluun. "Snäppiin", vastasi hän minulle, kun tiedustelin vanhusmaisesti asiasta. Tämä nuori tyttönen vain kikatteli minulle, kun ilmaisin pelkoni siitä, että hänen äitinsä saattaisi nähdä tämän kuvamateriaalin. "Mutsi ei osaa käyttää es fassee…" Jensku vastasi ja otti vielä itsestään yhden selfien tai mahdollisesti kymmenen sellaista viinapullon kanssa; kieli ulkona silmää iskien.

"Saanko mäkin nähdä?" kysyin muka kiinnostuneena. Jensku käänsi puhelimensa näytön minua kohti: ruudulla viekasteleva, vahvasti meikattu kaunis nainen poskipunafilttereineen harmaa huppu päässään näytti ainakin kaksikymppiseltä somevaikuttajalta. Vain kuvasta huokuva lapsenomainen innostus viinapulloa kohtaan saattoi paljastaa mallin teini-iän. "Nätti on", sanoin kaikkein boomereimmalla äänelläni ja sain Jenskun nauramaan. Ojensin drinkkilasin tälle nuorelle influensserille, jotta hän viimein irrottaisi otteensa puhelimestaan. Kohotin oman drinkkilasini juhlallisesti ja Jensku seurasi esimerkkiäni: "Toivottavasti oikein kivalle ja vähemmän tylsälle viikonlopulle!" Kilautin lasiani seuralaiseni lasiin ja maistoimme molemmat juomiamme.
Jenniina joi omansa kerralla tyhjäksi ja yskäisi pari kertaa kuuluvasti, kun viinanpolte saavutti hänet. "H-hei! Äläs hätäile, ei tämä ole loppumassa kesken", sanoin ja maistoin hiukan omaa liian makeaa drinkkiäni. Jenniina yskäisi vielä pari kertaa ja siristi sen päälle silmiään. "Oletko sä koskaan juonut mitään sidukkaa vahvempaa?" kysyin varovasti ja vedin viinapullon vaivihkaa omalle puolelleni pöytää. Tuo nuori tyttönen sai viimein yskänsä loppumaan niin, että pystyi vastaamaan minulle: "Oommä joskus vähä yhtä… Yhtä semmosta drinkkii…" Jenskun äänessä oli ensimmäisen kerran lapsenomaista epävarmuutta, joten arvelin hänen laskevan luikuria. "Okei, mutta mä en haluu, että sun äiti repee liitoksistaan ja raivostuu mulle tämän takia", sanoin jämeryyttä tavoitellen.
"Älääh! Pliis, mutsi ei tiedä vittujakaan mun jutuista!" Jensku katsoi minuun anovasti ja laski samalla hupparin hupun päästään. Kultaisen keltaiset hiussuortuvat laskeutuivat kehystämään noita virheettömän tasaisia vaaleita kasvoja. "Sitä paitsi… me ollaan tääl kaksisteen", tuo sinisilmäinen teinineiti sanoi dramaattisen tauon pitäen. Tuskin koskaan yksikään miessukupuolen edustaja on voinut vastustaa yhtään ajatusta, miten typerää tahansa, joka on purkautunut tuollaisilta huulilta, tuollaisten silmien tuikkiessa vahvaa valoaan.

Tunsin sanojen juuttuvan kurkkuuni hetkeksi. "O-okei, okei sitten, mutta minä olen sitten baarimikkona tässä klubissa ja illalla menet kiltisti nukkumaan just silloin, kun mä sanon", sanoin virnistäen ja kaadoin Jenskun lasiin nyt vaihtelun vuoksi etelänaapuriemme mausteista likööriä. "Äläkä sitten juo kaikkee kerralla! Maistele ja nauti, hyvä nainen!" ohjeistin ja sain Jenniinan nauramaan. Luoja! Miten voikaan naisihminen olla yhtä aikaa noin kaunis, viettelevä ja viaton! Huomasin viinakokistani nauttiessani pohtivani sitä, miltä tuon nuoren naisen loppuvartalo näyttäisikään massiivisen hupparin alla… Tytön! Tytön, eikä naisen! Taistelin ankarasti ulos päästäni kaikki sellaiset kuvitelmat ja unelmat, missä minä makasin ilkialastoman Jenskun vieressä anoppivaimoni Sirpan sängyllä…
Ohjeeni mukaisesti Jensku maistoi varovasti ruskeansävyistä juomaansa ja hymyili. “Tää on jotenkin parempaa!” tuo tyttö sanoi minulle innokkaasti ja maistoi uudestaan. Samassa kuvittelin näkeväni pienen viinanpoltteen tuoman punan nousevan tuon nuoren naaraan poskille. Jensku näytti juuri siltä, miltä kuvittelin langenneen enkelin tai kerubin näyttävän. Sanaakaan sanomatta tuo tyttönen nousi ylös pirttipenkiltä ja alkoi asetella kameraansa nojaamaan pystyasennossa viinapulloa vasten. "Mitäs nyt?" kysyin taas liioitellulla boomeriäänelläni, kun seuraavat sanani juuttuivat kurkkuuni ja suuni jäi apposen auki.

Huolettoman oloisella liikkeellä Jenniina tarttui ison hupparinsa helmaan ja veti sen yltään. Tuijotin lumoutuneena ja häpeilemättä edessäni olevan teinin lievästi sotkeutunutta vaalean vaaleaa tukkaa, ohuita käsivarsia, litteää vatsaa ja paljasta virheetöntä ihoa. Yllään Jenskulla oli nyt musta ihonmyötäinen toppi, mikä pysyi ylhäällä langanohuilla olkaimilla. Toppi oli nuorison tapaan liian lyhyt ja täten reilu kaistale paljasta ihoa, tytön pikkuinen napa mukaan lukien, välkkyi topin ja farkkushortsien vyötärön välissä. Ohuiden olkaimien alta paistoivat paljon paksummat rintaliivien(?) sähkönsiniset olkaimet. Liivin paksut saumat paistoivat mustankin topin lävitse, mutta mitään kuppeja ei suojattini liiveissä ollut; vain herkät, pienet kohoumat osoittivat hänen tulevien rintojensa paikat. Jensku näytti nyt enemmän paljasta ihoa kuin vaatetta ja hän taisi tietää sen itsekin.

"Mä teen tiktokin", tuo pikkuruinen neiti vastasi aivan kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Nyökkäsin tyhmästi ja Jensku taisi huomata hölmistymiseni. Hän kurotti puhelimelleen ja taisi laittaa nauhoituksen päälle. Kokeneesti tuo tyttö pyyhkäisi tarpeettoman seksikkäästi auki olevia hiuksiaan ja ryhtyi sitten töihin. Ensin Jensku iski silmää kameralle ja alkoi sitten keikuttaa villisti lanteitaan. Nopeasti hän pyörähti ympäri ja keikutti tottuneesti peppuaan kameralle ennen kuin pyörähti taas ympäri ja alkoi kikattaa itselleen ja liikkeilleen. Minä taasen näin ensimmäistä kertaa tuon villivarsan farkkukankaan verhoaman takapuolen. Se oli sietämättömän söpö, pieni ja tiukka. Kovetuin taas tahtomattani lisää.

Yhä kikattaen Jensku nappasi puhelimensa ja lopetti nauhotuksen. "Mää en kestääh!! Vittuh!" hän sai viimein kikatukseltaan sanottua. Minä vain seurasin suu auki ja housut tiukentuen tätä loputtoman viehättävää naista. Tai siis tyttöä! Tyttöä! "Tuu kuvaamaan", Jensku komensi minua kuulostaen pelottavan paljon äidiltään. Siirryin toiselle penkille ja Jensku ojensi kalleimman aarteensa eli puhelimensa minulle. "Osaat sä? Painat tota punasta, ja katot että mä näyn kokonaan!" Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. Jensku kurottautui aivan ohitseni pirttipöydän yli ja vedin häpeilemättä sieraimiini ihanaa teinin tuoksua: vaniljaa kainaloissa ja aivan liian tuoksuvaista shampoota hiuksissa…

Kälyni tytär piteli nyt Koskenkorva-pulloa käsissään ja valmistautui esiintymään. "Okei, rekkaa nyt", nuori Spielberg neuvoi minua ja minä tottelin. Nostin peukaloni ylös nauhoituksen merkiksi ja jostain syystä aloin hymyillä tahtomattani. Edessäni Jensku piteli viinapulloa kaksin kuin arvokasta aarretta ja keikutteli taas lanteitaan. Pian hän antoi pikaisen suukon pullolle ennen kuin hän hitaasti ja koko pieni vartalo kevyesti keinuen liu'utti sen jalkoväliinsä ja puristi sen kevyesti pienten reisiensä väliin, aivan nivusten kohdalle. Tein kaikkeni, jotta kamera ei tärissyt käsissäni, kun Jensku tarttui taas kaksi käsin pullonkaulaan ja liikutteli lanteitaan sillä tavalla, että yhdellekään katsojalle ei jäisi epäselväksi se, mitä symbolista roolia viinapullo tässä elokuvassa näytteli. Jensku veti pullon jalkojensa välistä ja kuljetti sen taas pientä vartaloaan hyväillen kasvojensa eteen. Liioitellun pitkän silmäniskun jälkeen hän reippaasti pyörittäen avasi pullon ja veti reippaan siivun kirkasta viinaa kurkkuunsa. Muutaman sekunnin ajan tuo videotähti onnistui säilyttämään pokkansa ennen kuin viinapolte sai tytön irvistämään rajusti. Samalla hänen suustaan pääse primitiivinen ähkäisy, mikä yskimisen lomassa muuttui pian tutuksi kikatukseksi. Lopetin nauhoituksen samalla, kun villisti kikattava teinityttö istui rojahtaen viereeni ja vääntyi kaksinkerroin naurusta ja yskästä.

"Ootko kunnossa?" kysyin äänessäni yhtä aikaa huolta ja kasvavaa kiimaa. Sillä sekunnilla paha puoleni sai minusta hetkeksi vallan ja laskin käteni huolehtivaisesti Jenskun olkapäälle. Hän oli kuuma, sillä tytön olkapää oli paljas, liikunnan sekä kikatuksen kuumentama. Silitin tuota pikkuhiljaa rauhoittuvaa pientä naista vielä hetken ennen kuin vedin käteni pois. Minuutin päästä Jensku pystyi taas puhumaan, kun hän kohotti kasvonsa ja ojensi tyhjän kätensä minulle: "näytä". Annoin tytölle hänen puhelimensa, Jenniinan kasvot olivat naurusta ja viinasta punoittavat ja raskas silmämeikki oli levinnyt hiukan: hänen äitinsä Marika nousi taas mieleeni ja tämä ajatus kovetti minua vielä hiukan lisää.
"Vittuuh! Kato!" Jensku käänti puhelintaan puoleeni ja näin kuvaamani materiaalin: koko villi näytelmä kesti alle viisitoista sekuntia, mutta pienikokoisen teinin vihjailevat liikkeet yhdistettynä lopun ähkäisyyn tekivät videosta kieltämättä melko seksikkään. Vieressäni istuva tyttönen naputteli puhelintaan pari kertaa ja näytti sitä taas minulle. Nyt villin viinatanssin taustalla kuului kiihkeärytmistä nuorisomusiikkia, joka huipentui Jenskun viinaryypyn kohdalla. "Ihan vitun jepa!" Nuori videotähti sanoi vieläkin nauraen. "Tää menee nettiin", kälyni tytär sanoi lievääkin lievempi humala äänessään ja yhdellä sormenliikkeellä lähetti pehmopornonsa koko maailman katseltavaksi.

"Eikö sua huoleta, että joku kalkkis tai sun vanhukset näkee tuollasen videon?" Yritin kysyä jonkinlainen vanhemman ihmisen huoli äänessäni. Jensku joi liköörinsä loppuun ja ähkäisi. "Huoohhh! Kaikkihan noit tekee! Sitä paitsi ne on vaa tiktokkei!" Jensku järkeili minulle. Ilmeisestä hänen seksikäs biletanssinsa sai netissä huomiota, koska Jenskun puhelin alkoi täristä ja kilistä kuin japanilainen kolikkopeli. Jätin hihkuvan somevaikuttajan keittiöön ja astelin itse kodinhoitohuoneen kautta sisäsaunaan. Sekin oli puulämmitteinen kuten takapihalla sijainnut, minulle kohtalokkaaksi käynyt ulkosauna; siellä olin nussinut ensimmäistä kertaa sekä huumaavaa anoppiani Sirpaa että hänen tytärtään Marikaa. Kiuas humisi pian kodikkaasti ja tunsin saman huminan päässänikin.

Olin ehkä päästänyt tämän illan asiat liian pitkälle ja nyt minua odotti tuvan puolella nousuhumalainen, tanssihalukas teinityttö, jolla tuntui olevan lutkahtavan äitinsä sanavarasto ja murrosikäisen mielialanvaihtelut. Toisaalta mitään peruuttamatonta ei ollut vielä tapahtunut. Jensku tuskin kertoisi kenellekään viinatarjoilustani ja en edes uskonut, että se edes haittaisi Marikaa vaikka hän saisi kuulla asiasta… Astelin ulos saunasta ja ennen paluutani tupaan astuin kodinhoitohuoneen takaovesta ulos viileään syysilmaan. Tienoo oli täysin pimeä. Syysilta oli täydellinen. Vain muutama taivaan tähti sekä ulkosaunan ääriviivat erottuivat pimeydestä.

Yht'äkkiä Jenniinan aikaisemmat sanat Marikasta ja hänen nussimisistaan nousivat mieleeni ja kaivoin puhelimeni esille. "Moro, miten siellä menee? Eikai ole liian kiireistä? :)" Lähetin tiedustelevan viestini Marikalle. Työnsin puhelimen taskuuni ja astuin sisään aina tupaan asti. Pysähdyin heti kodinhoitohuoneen ovelle. Jensku istui olohuoneen sohvalla, mutta tällä kertaa ei siveästi jalat sykkyrässä, vaan nelinkontin puolittain keittiön pöydällä olevaa kameraa kohti. Hän ei häiriintynyt saapumisestani vaan cheerleaderin notkeudella pyöräytti itsensä istuvaan asentoon sohvalle, jalat irstaasti harallaan. Katselin tätä voimistelua aivan hiljaa, kun samalla teiniprinsessani liikutti jalkansa hi-taas-ti yhteen ja pomppasi sitten sohvalta ylös napaten puhelimensa käteensä.

"M-mitäs toi oli?" Kysyin ja yritin kuulostaa mahdollisimman rennolta. Se oli vaikeaa, koska kaluni oli taas kivuliaan kovana housunlahkeessani. Punaposkinen Jensku hymyili minulle ja näpytteli taas puhelintaan. Oma puhelimeni tärisi ja näinkin, että siinä oli kaksi viestiä. Ensimmäinen viesti oli Marikalta ja toinen oli vielä tuntemattomasta numerosta saapunut linkki. Avasin ensin Marikan viestin. Siinä oli kuva kälyni jättisuurista rinnoista ja alla teksti: " Tääl on ihan rentoo ja ihanaa ;P 😉 mut onks siel maaseudun rauhassa päästy jo puuhailee? <3 ;DD" Häh? Mitä vittua Marikan viesti tarkoitti? Ajatukset sinkoilivat kuumeisesti päässäni, kun avasin toisen viestin linkin. Se oli linkki Jenniinan äskeiseen esitykseen. Kolmekymmentäsekuntinen rytmimusiikin täyttämä sohvatanssi lähti pyörimään puhelimessani. Vilkaisin Jenniinaa, joka istui hymyillen pöydän ääressä ja kaatoi itselleen loput likööripullosta. Videolla tuo vaalea herkutar esitteli pientä vartaloaan joka kulmasta, kokoajan kuitenkin katsoen tuimasti ja vaativasti suoraan kameraan. Olin nähnyt samankaltaisia videoita ennenkin, mutta pääosan esittäjän läheisyys sai tämän filmin tuntumaan kovin spesiaalilta…

Istuin kuin lösähtäen itsekin pöydän ääreen. Minulla oli taas kuuma. "M-meneeks tämänkin nettiin? Kysyin nyt jo selvästi änkyttäen. Jensku kikatti ja laski puhelimen kädestään. "Se on jo!" Hän sai kikatuksensa välistä vastattua. Täysin häpeilemättä laitoin videon uudelleen pyörimään puhelimellani, mutta en sentään kehdannut pausettaa filmiä siihen kohtaan, kun Jenskun peppu on kameraa kohti ja farkkushortsit kiristyivät hänen pyllyvakoonsa… Tiesin, että tulisin vielä runkkaamaan tuolle filminpätkälle ja mietin kuinka voisinkaan saada puhelimelleni Jenniinan ensimmäisen filmin viinapullon kanssa… "Jensku hei… Käydäänkö ulkona? Siel oli oikein viileetä ja kivaa", sanoin ja nousin seisomaan. Hän ei vaikuttanut mitenkään innostuneelta joten lisäsin teinitytölle sopivaa houkutinta. "Musta, musta tuntuu, että saunalla saattais olla ehkä pari tupakkia sun mutsin jäljiltä…" Jenskun ilme kirkastui ja hän pomppasi pystyyn. Otimme muutamat siiderit mukaamme ja astuimme takaovesta pimeään syysiltaan. Kodinhoitohuoneesta löytyneet feikkikroksit jaloissamme selvisimme ulkosaunan terassilla, missä napsautin ulkovalot päälle. Samalla muistin ja huomasin, että Jenniinalla ei ollut hupparia yllään, vain pelkät farkkushortsit ja liian lyhyt toppinsa…
En sanonut asiasta mitään ja suojattini ei vielä hytissyt kylmästä, joten ajattelin hänen pärjäävän. Marikan jättämät tupakkikamat löytyivätkin pian ja Jensku pääsi tottuneesti sytyttämään itselleen syöpäkääryleen. Vaikka itse vihasin tupakointia oli pakko myöntää, että humalainen nainen ja palava tupakka olivat seksikkään turmiollinen yhdistelmä. Savupilvi pakeni Jenskun huulilta ja tuo neitokainen näytti taas niin kovasti äidiltään. Omena ei tosiaan putoa kauas puusta ajattelin, ja avasin siiderini. "Eiks täällä ole ihan yhtä kivaa kuin kaupungissakin?" Kysyin Jenskulta rikkoen syysillan lievästi tuulisen hiljaisuuden. Hän avasi siiderinsä ja maistoi taas tupakkiaan. "Vituttaa ku frendit on kaupungil… Ja mä tääl metässä jumissa", hän vastasi nyt hiukan surumielisesti. Jensku joi yllättävän tottuneesti melkein täyden siiderinsä tyhjäksi ja veti yhdellä kertaa puolet kirkkaanpunaisena palavasta tupakasta. Yhtäkkiä hän säpsähti ja kääntyi kasvot loistaen puoleeni.

"Vittuuh! Sähä voit heittää mut sinne? Sinne on alle puol tuntii jos lähetään nyt! Pliisjoohan?" Jensku kääntyi anovasti puoleeni ja minä hätkähdin. Levittelin käsiäni ja pudistelin päätäni kuten jokainen vastuullinen teinitytön humalaan juottanut holhoaja tekisi. "Ei me kuule lähdetä keskellä yötä minnekään ajelemaan… Ja mä en koskaan ota ja aja", sanoin mielestäni jämärästi takaisin. "Vittu!" oli Jenniinan ytimekäs vastaus. "Vittu vittu vittu!" hän toisteli ja siideritölkit lentivät kolisten menojaan, kun satavauhtia suuttunut, tuhmasta enkelistä pirulaiseksi muuttunut teinityttönen polki jalkaa ja marssi ulkosaunan terassilta pimeälle pihalle. "Minne sä nyt meet?" Huhuilin tulistuneen teinitytön perään. "Haista paska! Mä sitte vaik kävelen kaupunkiin!" Jenniina vastasi ja lähti marssimaan etupihaa kohti. Enemmän kuin lievästi hölmistyneenä katsoin hetken aikaa suu auki suojattini perään kunnes tämä katosi talon taakse etupihalle. "Voi vittusaatanat…" mutisin itsekin hiljaa ja lähdin tytön perään.

Multitaskaavana ihmemiehenä näpyttelin samalla puhelimella Marikalle avunhuudon omaista viestiä; "Miks tä pikkuäkäpussi suuttuu kok ajan ja miten se raihottuu??" Oikeinkirjoitus oli vituillaan humalan ja kiireen vuoksi, mutta eiköhän Marika ymmärtäisi ahdinkoni. Lyhyeksi pikkuihmiseksi Jenniina harppoi melkoista vauhtia, koska näin hänen siluettinsa jo kaukana hiekkatiellä. "Jensku! Jenniina! Nyt vittu seis!" Huutelin karkulaisen perään, mutta turhaan. Jouduin ottamaan reilusti juoksuaskelia, jotta pääsin tytön rinnalle. "Jensku pysähdy!" Sanoin ja astuin hänen eteensä. Sanattoman ja selittämättömän vihan vallassa hän vain harppoi ohitseni vaalea pitkä tukka hulmuten. Sisuunnuin ja nappasin Jenniinaa tiukasti ranteesta kiinni. "Älä koske muhun!" tyttö rääkäisi ja kääntyi puoleeni. "Päästä irti vitun kusipää!" Jensku raivosi ja yritti riuhtoa itseään irti otteestani. Tartuin häntä yhtä tiukasti toisestakin ranteesta ja vedin lähelleni. "Kuuntele, kuuntele! Sä et mene nyt yhtään mihinkään!" Sanoin tiukasti. Jenniina ähki ja pyristeli nyt kahta rajummin otteessani ja koitti potkiakin minua helliin paikkoihini niin, että laina-kroksit lensivät menojaan hänen jaloistaan.

Enemmän reflekseillä kuin järjellä tartuin tuota villikissaa vyötäisiltä (hänen paljas ihonsa tuntui hehkuvan kuumalta) ja heitin yllättävän kevyen, alkoholin, vaniljan ja tupakan tuoksuisen kuorman olkapäälleni. Jenskun sirot paljaat jalat heiluivat villisti etupuolellani samalla, kun hän hakkasi selkääni pienillä nyrkeillään, kirkuen ja huutaen kirosanojen täyttämiä vastalauseita. Vastustamattomasti etenin takaisin talon etupihalle ja laskin siellä puolipukeisen ja sukkajalkaisen Jenskun pihamaalle. Tyttö yritti pinkaista saman tien karkuun kuin aropupu, mutta sain kiinni Jenskun ranteesta ja hän tipahti polvilleen maahan. "Päästä irti! Päästä irti musta!" Hän huusi itkunsekaisella äänellä ja yritti nyt jo melko voimattomasti riuhtoa itseään vapaaksi. Laskeuduin itsekin polvilleni ruohikolle, mutta siinä samassa Jensku repäisi itsensä irti otteestani ja alkoi ryömiä nelinkontin karkuun. Päässäni oleva kuvitteellinen hermokattila kiehahti yli, kun tämä teinineiti ei totellut järkeä, kohtuutta tai mitään muitakaan normaalin ihmiselämän sääntöjä.

Nelinkontinkin tuo raivotar eteni niin kovaa vauhtia, että sain hänet kiinni vasta perunapellon laidalla. Tartuin kiinni Jenskun sirosta nilkasta ja pysäytin hänen karkumatkansa. En ottanut lisäriskejä, vaan vedin itseni räpistelevän tytön päälle, jotta pystyisin koko painollani estämään hänen tulevat pakomatkansa. Käänsin tytön ympäri, että hän oli selällään maassa ja tartuin Jenskua molemmista ranteista ja painoin hänet maahan. "Nyt… Rauhotutaan… Hetki…" Sanoin hengästyneenä ja ärtyneenä. Jenniinan äänekäs vastarinta laantui pikkupikkuhiljaa, kun huohotimme päällekkäin kylmässä mullassa. Allani olevan tytön raivon täyttämä ilme muuttui pikkuhiljaa pelkän kiukun ja teinikapinan täyttämäksi. Lisäksi Jenniinan kiemurteleva, lämmin ja sirovartalo aiheutti tahtomattani kiihkoa ja kuumotusta jalkovälissäni. Myös pelkäsin, koska hänen oli pakko tuntea farkkujenikin läpi kivikova kaluni, joka painautui hänen pientä vatsaansa vasten. Ehkä noin viiden, tai kymmenen, minuutin päästä uskalsin päästää hänen ranteistaan irti ja nousta istumaan hajareisin hänen päälleen.

Jenniinan paksu, tumma silmämeikki oli levinnyt pitkin hänen kasvojaan ja tummaa multaa oli joka paikassa hänen yllään. Yllättävän hiljaisuuden rikkoi yht'äkkiä vaaleiden, joka suuntaan harottavien, hiusten keskeltä pitkä niiskutus. Jenniina alkoi nyyhkyttää ja niiskuttaa allani ja kohta hän itki täyttä päätä. "Mullon kylmä…!" Hän sai sanottua itkunsa keskeltä ja huomasin, että allani ei enää ollut raivoisa villikissa vaan tärisevä, itkevä ja avuton tyttö. Nousin vastentahtoisesti hänen päältään ja mietin tahtomattani, että mitä tekisin kivuliaan kovalla seisokilleni. Jenskun shortseista esiintyöntyvät maidonvalkeat jalat hytkyivät hervottomasti hänen itkiessään, ja muutenkin vähissä vaatteissa maassa makaava teinityttö oli todella puolustuskyvyttömän oloinen olio… Siirsin kuitenkin kaluni parempaan asentoon housuissani ennen kuin nostin Jenniinan kylmästä perunamaasta syliini. Tyttö mahtui helposti sykkyrälle syliini ja tällä kertaa hän ei vastustellut lainkaan, kun kannoin hänet takaoven kautta sisään taloon.

Talon lämpö ja valot kai herättivät Jenniinaa lisää ja hän itki yhä voimakkaammin sylissäni. Laskin hänet kodinhoitohuoneen korituolille ja hän käpertyi siihen pienelle kerälle. Vedin hetken aikaa henkeä ja mietin kuinka selviäisin tästä tilanteesta ehjin nahoin ja ilman vankilatuomiota… Muistin puhelimeni ja tartuin siihen kuin oljenkorteen. Merkkivalo kertoi viestin saapuneen. Marika oli lähettänyt minulle hyvin oudon kasvatusohjeen: "Pysy tiukkana (ja eritoten kovana ;P :D) pidä sitä tyttöö kuiteskin hyvänä ja ole mies ;PP". Laskin puhelimen entistäkin hämmentyneempänä pöydälle ja keskityin edessäni nyyhkyttävään surkeaan olioon. "Tules… Laitetaan sut kuntoon…", sanoin silittäen Jenniinan tukkaa ja nostin hänet pystyyn korituolista. Hän ei vastustellut lainkaan, kun vedin mustan topin hänen yltään. Tästä rohkaistuneena avasin revittyjen farkkushortsien napit ja shortsit tipahtivat Jenniinan nilkkoihin. Valkeat, melkeinpä pikkutyttömäiset, pikkarit tervehtivät minua. Vedin vielä pienet vaaleanpunaiset sukat hänen jaloistaan ja nyt edessäni oli enää hiljaa nyyhkyttävä, alusvaatteisilleen kuorittu vaaleatukkainen tyttönen.

Helposti talutin tuon tyttösen suihkuhuoneeseen. Asetin hänet hellästi suihkun alle ja väänsin sen auki. Jensku vingahti ensin, kun lämmin vesi yllättäen kasteli hänet, mutta kohta hän alkoi kuin hypnotisoituna pestä itseään, hiuksiaan, kasvojaan… Musta multa, hiekka ja ruohonkorret valuivat pois hänen yltään ja levinneiden silmämeikkien alta paljastuivat nyt jo varovaisesti hymyilevät enkelinkasvot. Vesi roiskui päälleni ja huomasin samalla, että sukkani olivat aivan märät. Poistuin kodinhoitohuoneen puolelle riisumaan ne ja hetken mietittyäni riisuin myös puolimärät farkkuni. Astuin takaisin suihkun puolelle ja jähmetyin. Jenniina riisui litimärkiä pikkuhousujaan ja viskasi ne litimärkien liiviensä seuraksi suihkun nurkkaan. Tuijotin häpeilemättä tuota vaaleaa, virheetöntä, hoikkaa ilmestystä. Tukka oli märkä ja liimautunut hänen olkapäilleen ja yläselkäänsä vasten. Suihkun kimalteleva vesi valui hänen ihoaan pitkin ihon läpi loistavilla solisluilla, kylkiluilla, poskipäillä… Puolikkaan vadelman kokoiset nännit erottuivat kuin punahohtavina marjoina muuten marmorisen ihon joukosta. Jalkoväli hohti karvattomana ja vain yksi kapea viiva sen keskellä kertoi minulle pulleista ulkoisista häpyhuulista, jotka kätkivät häveliäästi sisäänsä tämän neidon pyhimmät paikat…

"Tuotko mulle yhen kaljan?" Jensku seisoi häpeilemättä ilkialastomana edessäni ja rikkoi hiljaisuuden. Nyökkäsin, ähkäisin ja katsoin lasittunein silmin, kun hän astui saunaan. Tuo pikku nymfi oli aivan varmasti aivan ja täysin tietoinen siitä, miten hänen alaston pieni vartalonsa minuun vaikutti. Tärisevin jaloin menin t-paita ja bokserit päälläni keittiöön ja istuin alas. Kyrpäni halusi, että heitän ne bokseritkin jalastani. En tosiaankaan tiennyt, mitä järkeni tai älyni sillä hetkellä halusi. Kuulin, kun Jensku heitti löylyä ja se palautti minut säpsähdyksenomaisesti tähän maailmaan. Otin kaksi kaljaa jääkaapista ja jätin loputkin puolimärät vaatteeni keittiön lattialle. Kaluni nousi terhakkaasti pystyyn ja se heilahteli puolelta toiselle, kun astelin kohti saunaa. Nousin puhumatta lauteille ja ojensin kaljan Jenskulle, joka istuit sirot jalat koukussa lauteiden nurkassa. Pieni vartalo oli kumarassa ja vain terävät kylkiluut paistoivat saunan hämärässä. Sihahtaen avasimme kumpikin juomamme ja maistoimme niitä. "Ootko ookoo?" Kysyin vieressäni istuvalta tytöltä ja tämä nyökkäsi vastaukseksi. Hetken ajan vain kuuntelimme kiukaan sihinää ja huminaa. "En tiedä susta, mutta musta näyttää, että täällä maaseudullakin voi sattua ja tapahtua…", sanoin hymyillen ja sainkin Jenskun purskahtamaan kyyneltensekaiseen nauruun.

"Sori. Anteeks." Jensku sanoi hiljaa ja laski päänsä käsivarttani vasten. Kohotin kättäni ja otin kuuman ja märän tytön kainalooni. Levitin jalkojani hieman, koska seisova kaluni aiheutti taas kipua jalkovälissäni. Jenniina tuntui hyvältä kylkeäni vasten ja minusta tuntui hetken ajan, että saattaisinkin selvitä tästä illasta ilman onnettomuuksia ja/tai syytettä; rauhallisen saunomisen jälkeen taluttaisin Jenskun nukkumaan Sirpan sänkyyn ja kukaan ei enää koskaan puhuisi tämän illan tapahtumista. Suljin silmäni ja huokaisin syvään. Vain saunan humina kuului korvissani ja tuntui, että olisin voinut helposti nukkua pari tuntia.

En tiedä nukahdinko oikeasti, mutta heräsin ähkäisten. Avasin silmäni ja näin kuinka Jenniinan pieni käsi kiertyi kovana sykkivän kyrpäni ympärille. "Jensku äläh…", sain vaivoin urahdettua, mutta en tehnyt elettäkään estääkseni tuota nuorta tyttöä. Epäsuhta noiden pienten sormien ja jyhkeän kyrpäni välillä oli melkoinen, lisäksi niiden pehmeys tuntui niiiin hyvältä koko päivän kovistelleella kalullani… "Jensku ei…!" Sanoin taas ja laitoin käteni Jenniinan olkapäälle. "Turpa kiinni vitun idiootti, tää on anteeksipyyntö", Jensku sanoi terävästi, mutta kuitenkin täysin ilman kiukkua äänessään. Pikkiriikkiset sormet tiukensivat otettaan ympärileikatulla kalullani ja alkoivat runkata sitä varovasti. Ähkäisin taas tahtomattani ja laskin käteni Jenskun kostealle selälle. Pelot vankilasta ja vihaisista sukulaisista katosivat sitä mukaa, mitä pidemmälle innokas käteni kulki pienen saunakaverini selkää.

Värähdin, kun kourani saavutti sametin pehmeän, pikkupikku pienen pakaran yläosan. Puristin pientä pyllynpuolikasta varovasti ja sain sillä vuorostani Jenskun huokaamaan. Kyrpäni sykähti tuntuvasti, kun puristin tuota aivan epätodellisen pientä persettä uudestaan. En halunnut rikkoa tuonhetken lumousta puhumalla turhaan, ja lisäksi Jensku oli juuri vaatinut hiljaisuuttani, joten ujutin keskisormeni päättäväisesti lupia kyselemättä Jenniinan jalkoväliin. Löysin ensin sileän peppureiän, jota minun oli aivan pakko silitellä kevyesti. Koko tilanne oli aivan helvetin epätodellinen ja saattoihan olla niinkin, että kaikki tämä oli vain kännistä haaveunta. Joten järkeilin, että minun olisi parasta toimia nopeasti ennen kuin heräisin.

Jätin kuitenkin hänen peppureikänsä rauhaan ja hitaasti liu'utin sormeani eteenpäin. Jenniina puhisi varsin sievästi, kun sormeni saavutti hänen samettisen pillunsa. Herranjumala, minua tärisytti aivan kuin olisin ensimmäistä kertaa tutustumassa naiseuden salaisuuksiin ja tavallaan se oli varmasti tottakin; tällaista naarasta minulla ei ollut koskaan ollut syleilyssäni ja samalla hyvin pieni osa minua kertoi, etten saisi tehdä tätä, tätä kaikkea mitä juuri tein… En mitenkään uskaltanut edetä yhtään pitemmälle, joten tyydyin kevyesti sivelemään ja silittämään sormellani Jenskun kosteita häpyhuulia ja vain nauttimaan olostani.

Saunan äänimaailmana oli nyt vain kiukaan humina ja meidän molempien hienovarainen ähkintä. Kälyni Marikan pienikokoinen tytär Jenniina makasi puolittain sylissäni ja runkkasi jo melkoisella tahdilla kaluani. Erehdyin toisella vapaalla kädelläni silittämään hellästi Jenskun tukkaa, jolloin hän kuin tulikomennon saaneena laski päänsä syvemmälle syliini ja saman tien koruttomasti imaisi kalunpääni suuhunsa. Näin enää vaalean hiuspehkon sylissäni, kun murahdin syvään ja vaistomaisesti upotin samalla teinivieraani pillunhuulilla seilaavan sormeni vastavuoroisesti ja yllättävän vaivattomasti pieneen kosteaan pimppiin sisään. Hän värähti, mutta jatkoi urheasti kivikovana jököttävän kaluni imeskelyä ja lupsuttamista. Olin jotenkin kuvittelevani, että tämä tyttönen ei ollut ensimmäistä kertaa muna huulillaan, niin vilkkaasti hänen kielensä lipoi elintäni, joka kuitenkin pysyi tiukasti hänen pienessä suussaan… Koukistelin Jenskun pilluun uponnutta keskisormeani ja sain hänet vinkaisemaan joka kerralla. En vieläkään uskaltanut sormettaa täydellä teholla tuota sylissäni pientä keijukaista (vai paholaista) ja hetken jälkeen vedin sormeni lievän vastentahtoisesti ulos pienestä pimpistä, ja tyydyin kourallani leipomaan rajusti panourani taatusti pienintä ja söpöintä peppua.

Saunan lämpö ja voimisteluliikkeemme saivat minut kohta suorastaan pökertyneeksi, joten hellästi irrotin enkelinkasvoisen mökkivieraani kovasta kalustani. "Tuu", sanoin käheästi ja puoliksi kannoin Jenniinan saunasta ulos. Heti suihkussa kaappasin koko tytön syliini niin, että kannattelin häntä pienestä takapuolesta tukien, Jenskun pienet jalat kiertyivät tiukasti ympärilleni ja raivoavan seisokin vallassa oleva kaluni oli kuin männyn oksa, jonka päällä tuo pikku tipunen nyt istui. Sanattoman sopimuksen vallassa suutelimme. Jenniinan suudelma oli raju, suorastaan teinimäinen, kun hän yritti tutkia terävällä kielellään suuni jokaisen neliömillin. Sylissäni roikkuva taakkani ei ollut painava, mutta kiihkon vallassa rutistin Jenskun kaakeliseinän ja itseni väliin, kun vastasin suudelmaan. Hän vingahti, kun kylmä ja märkä kaakeli kohtasi hänen tulikuuman ihonsa. Tytön pieni lantio nyki kouristuksenomaisesti eestaas ja samalla tuon keijukaisen samettimainen jalkoväli hinkkasi kyrpääni vasten.

Järjettömän kiihkon vallassa suudellen levitin samalla Jenniinan pieniä perseposkia kourillani ja siirsin häntä sylissäni. Kyrpäni muljahteli jättiläiskäärmeen tavoin tuon teinienkelin jalkovälissä, ja tunsin nyt miten sen ennätysmittoihin paisunut nuppi osui ja upposi muutaman sentin Jenskun litimärkään pikkupilluun. Tyttö sylissäni huokasi syvään, kun ympärileikattu valtikkani pysähtyi hänen jalkovälinsä napakympin kohdalle. Jensku lopetti suudelmansa ja katsoi minua odottavasti ja hänen ilmeessään oli jopa hippunen huolestuneisuutta, pelkoakin. Muutaman mikrosekunnin ajan harkitsin laskevani sylissäni värisevän avuttoman pikkupillun alas kyrvälleni, mutta joku järjenhippunen voitti ja täristen laskin Jenskun jaloilleen kaakelilattialle.

Hän oli yhä minun ja kaakeliseinän välissä ja ilman eri komentoa Jensku kyykistyi ketterästi, imaisten kovasti koetellun kaluni suuhunsa. Otin itsekin tukea kaakeliseinästä ja ähkin; naisystäväni siskon teinitytär imi rytmikkäästi kaluani ja runkkasi sitä innokkaasti, ilkialastomana edessäni kyykistellen. Tämä ajatus ja mielikuva yhdistettynä kaikkiin päivän tapahtumiin oli minulle liikaa ja tunsin syvällä kupeissani, että lastini oli lähdössä liikkeelle. Annoin Jenniinan pumpata suutaan vielä muutaman kerran kaluni ympärillä kunnes tartuin itse melani juuresta kiinni ja annoin itseni tyhjentyä. Jalkani tärisivät hervottomasti, kun sykäys sykäykseltä syljin siementäni lievästi yllättyneen vaaleahiuksisen tytön päälle. Useampi spermanoro laskeutui lopulta Jenniinan hiuksille, mutta suurin osa viirutti hänen enkelinkasvonsa kiiltävän elämäntahman peittoon.

"Yääähhkk!" Jenniina äänteli spontaanisti ja nousi kikattaen seisomaan. Tartuin häntä huohottaen kaksin käsin olkapäiltä ja kumarruin suutelemaan häntä suulle. Kikatus lakkasi ja kielemme seikkailivat taas ahnaasti toistensa kimpussa. Spermanorot liimasivat välillä kasvomme yhtään, mutta kumpikaan ei välittånyt siitä. Nostin Jenniinan suorilta jaloilta taas syliini ja astelin muutaman askeleen matkan suihkun alle. Suutelemista ja ihanan siron vartalon hyväilyä lopettamatta rämpläsin hankalasti suihkun päälle. Lämmin vesi tulvahti meidän päällemme ja laskin Jenniinan maahan. Ryhdyin hellästi pyyhkimään hänen kasvojaan ja hiuksiaan puhtaaksi: se oli helppoa pituuseromme vuoksi.

"Ootko ookoo?" kysyin häneltä hiljaa ja sain vastaukseksi reippaan nyökkäyksen. Vedin käsiäni Jenskun pitkien vaaleiden hiusten läpi ja tunsin samalla hänen pienet kätensä liikkumassa varovaisesti suihkun kastelemalla vartalollani; reisilläni, kyljilläni ja vatsallani. Pian syntini jäljet olivat pestyt hänen yltään ja sammutin suihkun. "Oletko varmasti okei?" Kysyin toisen kerran ja laitoin käteni Jenniinan ympärille. "Oon, vitun idiootti", Jensku sanoi ja sai meidät molemmat nauramaan.

Jenniina näytti ihan takavuosien elokuvien haltiaprinsessalta valkoisessa kylpytakissaan, joka laahasi lattiaa pitkin sen yllättävän kantajan lyhyydestä johtuen. Olin itsekin saanut vedettyä ylleni tummansinisen takin ja rojahdimme Jenskun kanssa vierekkäin tuvan kiinteälle nahkasohvalle. Maaseudun hiljaisuus ympäröi meidät ja tuntui siltä, että kumpikaan ei halunnut rikkoa päällemme laskeutunutta outoa lumousta. Jenniinan känninen riehakkuus oli saunan myötä poissa, ja se oli korvautunut varsin söpöllä ja lämpimällä rentoudella… Aiempi villikissa oli nyt kuin uuninpankolla makoileva kotikissa. "O-otatko limpparia?" rikoin itse hiljaisuuden ja nousin sohvalta ylös. Jensku pudisti päätään, tarttui yllättäen käteeni ja veti minut takaisin sohvalle.

Koska olin juuri pari minuuttia sitten ejakuloinut naisystäväni siskon tyttären kasvoille, olin miehille epätavallisessa selkeyden ja kiimattomuuden tilassa. Tuo tila katosi hyvin pian, kun vieressäni istunut neitokainen heilautti itsensä ketterästi hajareisin syliini ja asetti pienet kätensä karvaisille reisilleni. Valkea kylpytakki valahti Jenskun sivuille ja putosi osittain hänen olkapäiltään, paljastaen kiusoittelevan näkymän tuon haltiaprinsessan sirosta vartalosta. Mutta, nyt tuvan kirkkaammassa valossa ja ilman raskasta silmämeikkiään Jenniina oli yllättäen nuorentunut kasvoiltaan liian liian monta vuotta… Tartuin suurilla kourillani tuota tyttöä ranteista, kun hän yritti kaivaa takkini liepeitä auki. "Hei… Jensku, miten vanha sä… Oikein olet…?" sain kähistyä kysymyksen ilmoille pikavauhtia umpeen kuivavasta kurkustani.

"Mä alotin just kasilla!" tuo keijukainen vastasi heleästi, nauroi selvästi ahdingolleni ja jatkoi voipuneen kyrpäni etsintöjä jalkovälissäni. En pystynyt tuossa tilassa enää tekemään luotettavia matemaattisia laskutoimituksia, mutta päässäni pamahtivat viimeisetkin sulkuportit ja syvään huokaisten nostin käteni kuin antautumisen merkiksi ilmaan, ja ristin ne alistuneesti niskani taa. Jensku kiljaisi voitonriemuisena, kun takkini liepeet aukenivat ja puolikova kaluni oli hänen pehmeiden ja pienten käsiensä hyväiltävänä. "Sullon iiihana kyrpä!" Jensku kikatteli ja hieroi leikattua kaluani taas henkiin.

Ajattelin, että minäkin osaan leikkiä tätä leikkiä varsinkin nyt, kun olin astunut jo kaiken järjen ja kunnollisuuden tuolle puolen. Tartuin Jenniinaa rajusti hänen pienistä pakaroistaan ja kohotin koko tytön yllättäen ilmaan. Tyttö kiljahti ja kikatti ihastuneena ja kylpytakki luiskahti hänen siroilta hartioiltaan lattialle. Laskin Jenskun puolimakaavaan asentoon sohvalle niin, että pieni herkullinen perse oli luiskahtaa reunan yli ja siro tyttö oli siinä melkein kuin kaksinkerroin edessäni. Laskeuduin itse polvilleni lattialle ja tartuin vaativasti Jenskun reisiin, levittäen niitä reilusti auki. Sama lievä pelko ilmestyi taas hänen silmiinsä, kun tuo sopimaton asento paljasti minulle tuon nyt taas ilkialastoman nuoren tytön kaikki salaisimmat paikat. Posliininvalkean ihon keskellä sykki vain lievästi nupulle auennut, melkein kokonaan pulleiden uloimpien häpyhuulien suojassa pilkottava haalean pinkki pikku pimppi, ja sen naapurina oli täydellisen kaunis ja melkein sileä, mutta kaikin tavoin upea peppureikä. Näky sai melkein äsken lauenneen kaluni nykimään ja sykkimään taas…

Selvitin refleksinomaisesti kurkkuani ennen kuin kokosin rohkeuteni ja upotin itseni kieli edellä teiniprinsessani jalkojen väliin. En ollut hellä, vaan sen sijaan söin ja latkin, imin ja ryystin Jenniinan pillua suihini. Tunsin, että tyttö yritti hätäisesti kiemurrella karkuun altani, mutta lukitsin hänet paikalleen teräksenlujilla kourillani ja väänsin noita ohuita jalkoja aina vain kauemmaksi toisistaan. Jenskun suusta pakeni koiranpentumaisia, korkeita kiljahduksia, kun suorastaan nussin häntä levottomalla kielelläni. “Uijuijuihhiii!” Jensku ulvaisi taas, kun keskitin suullisen suoritukseni hänen klitalleen. Tai ainakin yleinen elämänkokemukseni kertoi naisväen herkkunappulan sijaitsevan suurinpiirtein noilla main. Totta puhuakseni en ollut koskaan nähnyt, tai herra paratkoon maistanut, tuollaista pulleaa pikkupimppiä. En nimittäin hetkisen tutkimisen jälkeen löytänyt herkällä kielelläni tuosta silkinsileästä piirakasta yhtään kovaa nappulaa, joten tyydyin lipomaan hullun lailla Jenskun pimpan yläosaa. Sekunnin ajan mieleeni nousivat ne muutamat kerrat, kun olin nuollut Marikan kokenutta ja hyvin käytettyä vittua. Tulin pikavauhtia siihen tulokseen, että tyttären karvaton namupillu voitti äidin kiimavitun latkimisen selkein luvuin 5 - 1…

Pikkuinen, saunapuhdas neitonen hinkkasi nyt jo vaativasti pientä pilluaan kasvojani vasten. Tiukensin kourieni otetta Jenniinan reisistä ja kohotin hänen siroja jalkojaan vielä tiukempaan yläkulmaan. Suunnitelmani toimi ja vaalean hailakka pieni peppureikä kohosi sopivalle nuolemiskorkeudelle. Lipaisin huuliltani teinimorsiameni maukkaan raikkaat pilluhunajat ja ryhdyin työstämään karhealla kielelläni hänen pyllyreikäänsä. Ihastunut hihkaisu karkasi Jenskun suusta ja sain ähkimisen väleistä sen verran selvää, että ilmeisesti kukaan ei ollut aikaisemmin huolehtinut hänen pikkuruisesta takaportistaan näin.
Minulle alkoi olla jo pikkuhiljaa selvää, että tämä teinityttö ei ollut enää mikään viaton neitonen. Ihmettelin kuinka noin nuori yläkoululainen oli jo antanut kiimaisten kollien uittaa melojaan pikku pimpissään, ja tehdä ties mitä muuta aikuisten ihania juttuja… Marikan vähemmän äidilliset tekstiviestitkin antoivat ymmärtää, että Jensku jakeli herkkujaan ja paneskeli ainakin jonkinlaisella siunauksella äitimuoriltaan. Jenniina tarttui minua pitkistä hiuksistani ja veti minua anellen palaamaan kielineni hänen pienelle pimpalleen. Tottelin auliisti, sillä Jenskun pillu maistui järkyttävän hyvältä ja pystyin helposti imaisemaan koko pikku värkin helposti suuhuni. Tunsin piston sydämessäni anoppivaimoani Sirpaa kohtaan, sillä tiesin jo tästä ensimmäisestä kerrasta, että Jenniinan pillu oli naimasuvun naisista se, jota nuolin mieluiten…

Nuo syylliset ajatukset pakenivat päästäni, kun tunsin nyt taas pelikuntoon kivettyneen kyrpäni ilmoittavan itsestään kivuliaalla pakotuksella jalkovälissäni. Nostin pääni Jenskun jalkovälistä ja nousin seisomaan. Kylpytakki tipahti harteiltani ja olin nyt itsekin ilkialasti. Tuijotin alhaalla edessäni huohottavaa, hajareisistä pikku prinsessaa, jonka vaalea pitkä tukka oli hujan hajan ja jonka pieni pimppa ja pyllyreikä hohtivat märkinä ja irstaina marmorinvaalean ihon ympäröiminä. Jensku tuijotti minua ja paksupäistä kyrpääni taas huolestunein silmin, mutta tällä kertaa en tuntenut sisimmässäni enää armoa. Järki, normaalit tunteet ja epämääräinen pelko pakenivat päästäni, kun kaappasin pajunvitsamaisen pikkutamman syliini ja kannoin vieläkin lievästi huohottavan tytön minun ja Sirpan makuuhuoneeseen.

Laskin Jenniinan selälleen sängynreunalle, samalla tavalla kuin sohvalle aiemmin ja, kuin vieterilelun raajat, hänen ohuet jalkansa kohosivat ilmaan ja koukkuasentoon: naaraani oli valmis nussittavaksi. Valehtelisin, jos sanoisin nyt, että minua ei olisi jännittänyt tuo tilanne: tärisen käsin avasin Sirpan yöpöydän laatikon ja otin esiin tuubillisen liukkaria. En halunnut satuttaa tuota pientä sängyssä makaavaa keijukaista isopäisellä kalullani yhtään enempää kuin olisi tarpeen. Mutta samalla myös tiesin sen, että nyt minä nussisin tuota tyttöä. Tuota pienen pientä siroa keijukaista. Jenniinaa. Marikan tytärtä. Sirpan tyttärentytärtä ja Saaran siskontytärtä. Kaiken tuon kiihkonkin keskellä huomasin ajattelevani, että en pettäisi Sirpalle antamaani lupausta; olin yhtymässä anoppini suvun naiseen. Naimasukuni naiseen.

Liukkarituubi pörähti vähemmän romanttisesti, kun voitelin jyhkeän kyrpäni paksulla kerroksella liukastetta. Jenniinan puolimärät hiukset olivat levinneet puolikuun muotoon sängylle ja hämärässä huoneessa pystyin erottamaan Jenskun ilmeen, mikä oli outo sekoitus pelkoa ja kiimaa. Hieraisin liukastetta aina palleillenikin asti ennen kuin kumarruin kiihkeästi hengittävän tytön ylle. Tartuin toisella kädellä kyrpääni ja toisella tuin itseäni patjaa vasten. Tunsin, että me kumpikin tärisimme, minä ja Jensku, kun ohjastin kaluni hänen pientä pilluaan vasten. Muutamia vakoja kyntäneenä ja jopa kylväneenä tiesin, että pillun portit olivat aina alempana kuin kuka tahansa mies arkijärjellään ajatteli. Säädin tulokulmaani hyvin lievästi ja samalla tunsin kyrvännuppini humpsahtavan melko kivuttomasti kohteeseensa.

Jensku vingahti allani, kun työnnyin häneen sisälle sen verran, että en enää vahingossa pullahtaisi ulos hänen varsin tiukasta lompsastaan. Tuin itseäni molemmilla käsillä ja laskeuduin koko painollani tuon illan aikana vahdittavasta tytöstä pantavaksi naiseksi muuttuneen naaraan päälle. Jenniinan siro, sileä ja pikkuruinen vartalo upposi monta senttiä syvälle muistivaahtomuovipatjaan ja hän ähkäisi, kun laskeuduin hitaasti hänen päälleen koko aikuisen miehen 180-senttisellä varrellani. Samalla aloin hiiitaaasti nytkytellä itseäni tuon teiniunelman jalkovälissä. Puuskahdin tahtomattani, kun pyrin joka työnnölle painamaan itseni syvemmälle, mutta pienen teinipillun sisäpoimut ja luontainen tiukkuus tuntuivat estävän minua siinä.

“Vittuuuhhh…” puuskahti tutunkuuloisesti tyttö allani. Runttasi itseäni sisään kasvavalla voimalla tuohon rasvattuun pikkupilluun ja puhtaalla periksiantamattomuudella tunsin kaluni nytkähtävän kuin jonkun näkymättömän esteen läpi. Nyt tuntui siltä kuin Jenskun pillu olisi puristanut kyrpääni sen koko matkalta, ja hymyilin voitonriemuisesti. “Aahh aahh ahh!” äänteli tyttö allani, kun ryhdyin naimaan häntä reippaammin. Vilkaisin alas väliimme, sillä halusin aina nähdä miten munani uppoaa naiseen, riippumatta siitä ketä nussin: hämärässäkin huoneessa näky oli huumaava, kun paksuhko kaluni upposi käsittämättömän kapeiden lanteiden väliin. Jenniinan pikkupillu näytti kuin repeävän hetkenä minä hyvänsä; sisemmät pillunhuulet olivat tulleet esiin ja ne liimautuivat tiukasti ees’ taas soutavaan melaani.

Liukkarin litinä ja Jenskun pimpin lätinä täyttivät Sirpan makuuhuoneen. Yläkoululaiseni kiroilu hiljeni, kun kasvava ähinä ja uikutus muuttivat tytön puheen käsittämättömäksi ääntelyksi. Tiesin, etten itse laukeaisi vielä, joten päätin antaa Jenskulle hänen elämänsä kyydit. Sanaakaan sanomatta kohottauduin hiukan vetäen kyrpäni moiskahtaen ulos piilopesästään. Tartuin vinkaisevaa tyttöä hänen reisistään. Hän henkäisi yllättyneesti, kun taivutin panokumppanini kaksin kerroin, ja cheerleaderin notkeudella Jenniinan jalat taittuivat helposti hänen päänsä yli. Jensku oli nyt entistä pahemmin minun vallassani, ansassa suorastaan. Pilluneste ja liukkari kimaltelivat ihanasti auenneella pillulla. Asetuin taas Jenniinan päälle ja väänsin häntä entistä enemmän kaksinkerroin. Keijuprinsessani kasvot vääntyivät kivusta, kun pukkasin kivikovan kyrpäni taas hänen sisäänsä, ja ryhdyin nussimaan säälimättömällä tahdilla.

Pelkäsin hetken aikaa, että tuo siro naisolento allani menisi kohta rikki, mutta ilmeisesti sukulahjana saatu himonussijoiden ruumiinrakenne(?) suojasi Jenskua siltä kohtalolta. Nyt Jensku mylvi kuin nuori hieho, ja viskeli samalla päätään sivulta toiselle, kun porasin häntä julmasti. Tyttö allani ei päässyt mihinkään karkuun, ja ainoa jousto tuli sängyn keskikovista jousista, joten Jenniina joutui ottamaan vasarointini vastaan ilman ns. pehmennystä. Pakonomaiset henkäisyt keskeyttivät nuoren hiehoni mylvinnät ja tunnistin hänessä nyt samat oireet, jotka olin nähnyt hänen äidissään ja myös lauman muissa naaraissa: Jenniina oli tulossa. Kiihtyvät ähkäisyt. Tärinä. Pillun epärytmikäs supistelu. Jensku laukesi, huusi, rähisi, kirkui ja yritti päästä pois altani. Mutta turhaan. Vedin pienen teinitytön vain tiukemmalle kerälle allani ja jatkoin nussimistani. Hetken sähistyään ja rimpuiltuaan kuin villikissa Jensku luovutti ja tunsin hänen jalkojensa valahtavan veltoiksi. Nussin vielä herken aikaa ja sain vastapelurissani aikaan enää pientä yninää joten vapautim tytön altani ja liu’utin munani ulos hänestä.

Jensku levisi sängylle x-asentoon kuin märkä meritähti ja huohotti samalla raskaasti. Katselin tuota pientä keijukaista huvittuneena ja tunsin vähän ylpeyttä aikaansaannoksestani. Kumarruin hänen ylleen ja imaisin tiukasti suuhuni toisen hänen pikkiriikkisistä rinnoistaan. Jensku ynähti ja säpsähti yllättävän aistimuksen myötä, mutta hyväksyi kohtalonsa. Olin monesti nussinut naisia huohotuksen partaalle ja joskus saanut leidit anelemaan armoa; tietyssä vireystilassa ja ensimmäisen laukeamisen jälkeen saatoin joskus pystyä nussimaan tuntikausia laukeamatta. Mutta nyt kuitenkin pakottava kyrpäni kehotti minua purkamaan siemenlastini hetikohta. Tartuin Jenskua jaloista ja käänsin hänet helposti mahalleen. Hänellä ei ollut voimia vastustella. Valkea, pieni perse hohti puolipimeässä huoneessa kuin majakka. Vedin Jenskun rajusti sängynreunalle niin, että hänen pienet jalkansa roikkuivat reunan yli, mutta pikkiriikkinen takapuoli jäi täydellisesti tarjolle.

“Mä en vielä tullut”, sanoin täysin arkipäiväisellä äänellä ja puristin tuubista reilusti lisää liukastetta vaalean pikkuhiehoni pyllyposkien väliin. Olin ottanut vanhemman vaalean tammani Sirpan muutaman kerran takaoven kautta, mutta tiesin hänen antavan kakkostaan vain minun hurjan himoni vuoksi. Marika sen sijaan suhtautui takaporttiinsa aivan yhtä hellämielisesti kuin etupankkiinsa ja minä itsekkäänä peppufanina otin hänestä kaiken irti… Levittelin liukastetta ympäriinsä Jenniinan pientä persettä ja myhäilin. Kokeilin etusormella hiehoni pyllyreikää ja se oli tiukka! Työnsin sormea voimalla noin sentin sisään ja sain Jenskun taas valittamaan koiranpentuäänellään. Vaihdoin suunnitelmaani ja polvia koukistamalla upotin itseni helposti nyt nussittuun ja uudelleen liukastettuun pilluun. Jensku valitti alistuneesti, kun ryhdyin taas nussimaan häntä.

Nyt kuitenkin ujutin toisen peukaloni Jenniinan anaaliin ja peukutin häntä työntöjeni tahdissa. Peukaloni upposi joka kerta syvemmälle kunnes tunsin tytön superkiireän perseen antavan noin millin verran enemmän periksi. Pieni tyttö tuntui kovin täydeltä, kun samalla puikotin häntä pilluun ja peukutin perseeseen. Alavireinen nuoren naaraan ujellus täytti huoneen, kun tyydytin itseäni Jenniinan ruumiinaukkoihin. Näin kuinka ylimääräistä liukkaria valui tytön jalkovälistä tahraten lakanat ja vedin munani ulos hyvin voidellusta pillusta ja peukaloni pehmitetystä pyllyreiästä. Jensku huokaisi kuuluvasti ja syvään, kun annoin hänelle tämän hengähdystauon. En suonut itselleni miettimistaukoa, koska olisin taas saattanut ryhtyä säälimään edessäni tärisevää teinineitiä,vaan sen sijaan kohdistin isonuppisen kyrpäni Jenskun peppureiälle.

Monesti jo pelkkä ajatus peppuseksistä saattoi saada minut kovinkin kiihtymään, mutta nyt kun työnsin kivikovaa kyrpääni vasten pikkiriikkisen pientä persereikää tiesin, että laukeaisin kohta. Jensku havahtui kohta siihen, mitä oli tapahtumassa hänen peräpuolellaan ja alkoi anoa armoa” “Vittuuhh.. äläh… älä älä älä…” Tytöllä ei kuitenkaan ollut voimia tehdä asialle mitään joten uppouduin milli milliltä syvemmälle Jenskun anaaliin. “Vittu eiiih!! Vittu et nai mua perrseesee!!” tyttö perusteli vaatimustaan, mutta minua moinen ruokoton kielenkäyttö vain innosti. Äitinsä tyttö. Pelkäsin jo kovasti, että laukeaisin aivan kohta, räjäyttäen siemenlastini ympäri Jenskun jalkoväliä, mutta sitten tunsin sen ihanan tunteen, kun kyrvännuppi humpsahtaa sulkijalihaksen ohi perseeseen. Jenniina kiljaisi kuin jalopeura ja löysi jostain voimia pieneen pyristelyyn, mutta painoin tytön heti takaisin mahalleen sängylle.

Liikutin itseäni varovasti Jenniinan perseessä. Tunsin, että laukeaisin yhtään rajumman liikkeen myötä. Jensku ähkäisi joka kerta, kun kyrpäni liikahtikin hänen suolessaan. Katsoin tarkkaan näkyä, minkä olisin halunnut tallentaa ikuisiksi ajoiksi muuallekin kuin verkkokalvoilleni: iso kyrpäni upposi hiiiitaaasti puoliksi piiloon nuoren hiehoni pyllyreikään,vetäytyi ulos niin, että vain kyrvännuppi pysyi sisässä ja upposi taas hiiitaaasti sisään. Sain tehtyä noin tusinan verran tällaisia täydellisiä suorituksia kunnes tunsin purkautuvani. Koko tämän illan paineet, ensimmäisestä laukeamisestani huolimatta, tuntuivat purkautuvan nyt ulos: Jenskun kiukuttelu, yhdessä saunominen, tiktok-tanssit, söpösti humaltuva teinityttö, mullan peittämä nyyhkyttävä pikkulapsi, Jensku tupakka suussa, munani avovaimoni siskontyttären suussa, persepano anoppini sängyllä… Illan tapahtumat sekoittuivat päässäni sekavaksi vyyhdiksi, kun aloin siementää Jenskun pyllyä. Kolmannen lastin jäljeen vetäisin itseni ulos. Tyttl kirkaisi yllättyneenä. Neljäs, viides ja kuudes suihkaus valkoista kultaa osuivat Jenniinan pieneen jalkoväliin ja koristelivat niin hänen nussitun persereikänsä kuin jo lievästi punoittavan pillunsa.

“Nyt mä tulin”, sanoin tarpeettomasti ja syvään huohottaen. Kaappasin nihkeän hikisen ja siemennesteelläni kuorrutetun tytön syliini ja kannoin tämän vielä kerran suihkuun. Kannattelin täriseväjalkaista Jenniinaa yhdellä kädellä ja toisella kädellä suihkutin itseni ha tuon vaalean kaunottaren jo kolmatta kertaa puhtaaksi tänä iltana. Kuivasin meidät nopeasti suureen kylpypyyhkeeseen, jonka jätin kodinhoitohuoneen lattialle lojumaa ja huomasin jostain syystä ajattelevani, että Sirpa-anoppi olisi torunut minua sellaisesta käytöksestä. Nostin Jenniinan syliini ja hän kiersi ketterästu jalkansa ympärilleni. “Oletko sä ookoo?” kysyin ja hän nyökkäsi vastaukseksi. Suutelin sylissäni roikkuvaa tyttöä ahnaasti suulle ja kannoin hänet anoppini sänkyyn. Laskin hänet pehmeän sängyn syleilyyn ja itse tartuin vielä puhelimeeni ja näpyttelin viestin Marikalle: “Oltu jämäkkänä ja pidetty Jenskua hyvänä ;))” Heitin puhelimen yöpöydälle ja otin Jenskun kainalooni. Muistan vain kiertäneeni käteni hänen ympärilleen ennen kuin nukahdin.

“Jenskulla oli kuulemma tosi kivaa mutsin luona ja haluis kuulemma käydä siel viel uudestaan ennen Jouluu :)”, luki Marikan lähettämässä tekstarissa pari päivää myöhemmin. Istuin taas anoppilan keittiönpöydän ääressä ja katsoin Sirpan muodokasta, jo kulahtaneisiin kotifarkkuihin verhottua takapuolta, kun anoppivaimoni keitti meille kahdelle kahvia. Hymyilin. “Nii ja kotiin tuli viikonlopun jäliltä sit yks tosi kiltti ja rauhallinen tyttö, ett kiitti siitä ;P 😉 <3”, luki Marikan viestin loppuosassa. Laitoin puhelimen pöydälle ja hymyilin entistä leveämmin.

Katso kaikki kirjoittajan Qapla novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.7 / 5. Arvostelijoita 56

Subscribe
Notify of

6 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu