(ainakin) kerran vielä

Kirjoittaja: R&R
21/07/26
: [rounded_avg_rating]
(13) Ääntä
min. lukuaika
4.2
(13)
min. lukuaika
Lue novelleja ilman mainoksia hintaan 1€/kk!  Klikkaa tästä ja lue lisää jäsenyydestä. 

Olin eronnut Ronjan kanssa muutama vuosi sitten yhteisestä päätöksestä, koska molemmat tunsimme että olimme kasvaneet parisuhteesta ulos. Vaikka erosta oli jo aikaa ja molemmat olimme aloittaneet uudet parisuhteet, pyöri Ronja kuitenkin edelleen välillä mielessäni. Ronja on 165-senttinen, 50-kiloinen urheilullinen blondi, joka tietää itsekin miltä näyttää ja kantaa itseään sen mukaisesti. Luonnostaan hoikka, pitkäjalkainen, mutta kuitenkin pyöreäpeppuinen ja sopusuhtaiset rinnat omaava tyttö oli aiheuttanut useammankin kerran kavereideni suusta kysymyksen, miten ihmeessä te oikein olette päätyneet yhteen.
Kumpikaan meistä ei ollut uudessa suhteessaan missään nimessä onneton, mutta ilmeisesti pitkä parisuhde, jonka aikana ehdimme molemmat kasvaa yhdessä aikuisiksi, jättää ihmiseen jälkensä. Eron hetkellä kysyin Ronjalta, mitä hän haluaa että teen niille kuville, joita hän on minulle vuosien varrella lähettänyt. "Pidä tallessa jos haluat, itsehän mä ne oon sulle halunnut lähettää", vastasi Ronja. Hetken aikaa pidinkin kuvat tallessa, mutta uuden suhteeni alkaessa muuttua vakavammaksi, päätin lopulta poistaa kuvat. Mietin kuitenkin noita kuvia ja Ronjan uskomatonta vartaloa edelleen aina välillä. Alastonkuvia Ronja ei koskaan halunnut lähettää, mutta alusvaate- ja rooliasukuvia hän sen sijaan lähetti. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, nämä kuvat olivat minusta aina olleet hyvin kiihottavia, ja piristivät erityisesti yksinäisiä yövuoroja.

Ehdimme olla yhdessä kymmenisen vuotta, ja hankimme myös yhteisen koiran. Koira asui pääasiallisesti Ronjan luona, mutta oli kuitenkin usein hoidossa myös minulla, jonka vuoksi olimme edelleen jonkin verran tekemisissä.
Juhannus teki tuloaan, ja olin jälleen matkalla hakemaan koiraa hoitoon Ronjalta hänen lähtiessä itse reissuun juhannusviikonlopuksi. Ronja toi monesti koiran itse minun luo, mutta pyysi että minä hakisin sen tällä kertaa, koska Ronjan puoliso Ville oli heidän autolla työmatkalla. Kun pääsin perille, Ronja tuli hymyillen avaamaan oven. Ronja oli ilmeisesti juuri valmistautumassa jonkinlaiseen kotijumppaan, enkä voinut olla kiinnittämättä huomiota hänen asuvalintaan ja olemukseen. Vaaleanpunaiset, lyhyet ja pakaroita korostavat urheilushortsit sekä hieman löysä, valkoinen ja hihaton treenipaita. Vaikka Ronjan rinnat olivatkin maltillisen kokoiset, erottuivat ne kuitenkin kuin vaivihkaa paidan läpi. En voinut olla miettimättä, etten muista Ronjan olleen kotona saati jumpalla juuri koskaan ilman rintaliivejä, ja sitä, että hän tiesi tasan tarkkaan paljonko pidin tuon tyyppisistä shortseista hänellä. Hiuksensa Ronja oli sitonut kahdelle saparolle sivuille, ja mieleeni hiipi väkisinkin jälleen ne muistot kaikista niistä kerroista, kun olin takana ollessani pitänyt noista saparoista kiinni.

Katseeni viipyi Ronjassa ehkä sekunnin liian pitkään, ja mietin, mahtoiko hän huomata tätä. "Voin kyllä hilpasta tästä saman tien, jos sulla oli treeni kesken", totesin. "Ei oo vaan hetki jos haluat, sain vasta vaatteet vaihdettua niin aloitan kun ootte lähteny", Ronja vastasi.

Tavatessa meillä on tapana vaihtaa hieman kuulumisia, ja laukalle lähteneen mielikuvitukseni rauhoittamiseksi kerroinkin Ronjalle hieman hymähtäen, että olin ilmeisesti hyvä vävykokelas, koska hänen äitinsä lähetti minulle hyvän juhannuksen toivotukset Whatsappilla.
"Hohhoijaa", Ronja totesi. "En tajua miksei se voi jättää sua jo rauhaan".
"No ei kai siitä nyt haittaa ole, kivahan se on että tein vaikutuksen", totesin naurahtaen.
"Se kai edelleen elättelee jostain syystä toiveita, että me oltaisiin palaamassa yhteen", Ronja jatkoi.
Katsoin Ronjan ilmettä. Hänellä oli kasvoilla sellainen pieni kohtelias hymynkare, joka hänellä oli aina, kun tapasimme, mutta muuten en nähnyt mitään erikoista. Ennen kuin ehdin ajatella mitä olen tekemässä, avasin taas suuni.
"Aijaa. Sulla ei ilmeisesti oo samanlaisia haaveita?", kysyin ja sanoin saman tien pääni sisällä itselleni, että nyt pää kiinni ennen kun nolaat ittes.
"No eipä sen enempää", Ronja vastasi ja jatkoi edelleen hymyilyä. "Onks sulla sit ollu ikävä?"
"Hmh, eipä oikeastaan", hymähdin ja mietin kuumeisesti vaihtoehtojani. Oliko Ronjan olemus, tämä kysymys ja se, että Ville oli jossain kaukana kaikki pelkkää sattumaa, vai oliko mielikuvitukseni oikeilla jäljillä?
Mielessäni ehti taas välähtää tuhat eri muistoa. Minä pitämässä Ronjan saparoista. Ronja selällään sängyllä. Ronja vilauttamassa rintojaan minulle Ikeassa. Helvetti, Ronja polvillaan vaatekaupan sovituskopissa minun edessä. Paine alkoi todellakin kertyä alapäähäni, ja olin valmis riskeeraamaan itseni nöyryyttämisen.
Ikuisuudelta tuntuneiden sekuntien jälkeen jatkoin vastaustani. "Tai siis, ei ainakaan sillä tavalla mitä tää kysymys yleensä tarkoittaa".

Ronjan hymy leveni hieman. Samalla se muuttui hieman... ilkikuriseksi? "Aijaa? No milläs tavalla sitten?" Ronja nojasi seinään, nosti teatraalisesti toisen kätensä leukansa alle ja nosti pikkurillinsä suupieleensä hymyillen entistä ilkikurisemmin.
Ei jumalauta, ei tämä voi olla enää sattumaa, mietin. "Fyysisellä tasolla ehkä välillä. Ne kuvat, mitä joskus lähetit mulle, autto asiaa, mutta poistin ne kun aloin seurustella tosissaan Jennin kanssa". Silmäilin Ronjaa päästä varpaisiin niin pitkään että hän varmasti huomasi, enkä voinut itsekään pidätellä hymyäni.
"Mietinki joskus, että mahoitko pitää ne", Ronja vastasi, lopetti seinään nojaamiseen ja astui askelen lähemmäs. Ronja tuijotti minua silmiin kädet puuskassa kuin korostaakseen rintojaan, ja huomasin, että pienen erottumisen oli korvannut paidan läpi kivikovana paistavat pienet nännit. "Poistit ne siis ilmeisesti jonkun moraalisen ylemmyyden takia etkä siks ettei ne kiinnostanu enää?"
Tässä vaiheessa penikseni oli jo sellaisessa kunnossa farkkujeni sisällä, että hyvä kun verta riitti enää päähän asti. "Voi sen niinkin ajatella", totesin. "Mutta jos tuut enää yhtään lähemmäs niin se moraalinen ylemmyys alkaa olla vaarassa lentää roskikseen". "Toivottavasti", Ronja ehtii sanoa syöksyessään minua päin. Ronja työntää minut seinää vasten, suutelee minua ja alkaa välittömästi vetää farkkujeni vyötä auki kaksin käsin. Vastaan eleeseen nostamalla ronjan syliini, painan hänet seinää vasten ja alan suudella hänen kaulaansa. Ronja kiertää jalkansa minun ympäri ja puristaa minua niillä voimiensa takaa. "Heitä vittuun toi paita", komennan Ronjaa samalla kun puristan häntä takapuolesta sylissäni ja otan askeleen taaksepäin seinästä. Ronja tekee työtä käskettyä ja paljastaa nuo täydellisen pyöreät, käteen sopivat rintansa. "Just niin hyvät mitä muistelinkin", totean pitäen Ronjaa edelleen sylissäni. Ronja hymyilee, kiertää oikein kätensä selkäni ympäri, vasemman niskan taakse ja siirtyy nuolemaan korvaani. Henkäisen syvään ja upotan kynteni Ronjan peppuun entistäkin kovempaa. Olin jo unohtanut, miten uskomattomalta Ronjan kosketus tuntuu.

Kannan Ronjan eteisestä aukeavaan ruokailutilaan ja lasken hänet istumaan keittiön pöydälle. Katsomme toisiamme hetken silmiin sanomatta mitään. Avaan farkkuni loppuun, potkin ne ja bokserit jaloistani, heitän paitani lattialle ja otan Ronjaa lantiolta kiinni. Ronja laskee kyynärpäänsä keittiön pöydälle, ja kiskaisen hänen lantionsa pöydän reunan yli. Ronja hengähtää nopeasti, ja revin häneltä urheilushortsit sekä näiden alla olleet mustat, pitsireunaiset alushousut jalasta. Nostan Ronjaa sen verran, että hänen pakarat ovat taas pöydän reunalla ja menen polvilleni.
Ronja näyttää sheivanneen juuri, ja hänen pillu on kosteudesta kiiltävä. Laitan käteni Ronjan reisien ympäri ja alan nuolla, suorastaan syödä, häntä ahnaasti. Ronjan oikea käsi hieroo hänen rintojaan, ja vasen käsi pitää pöydän reunasta kiinni. "Just noin", Ronja kuiskaa. Nuolemiseni ei ole enää mitään pornoleffoista tuttua pientä kielen heiluttelua, vaan olen niin kiimassa, että puoli naamaani on märkänä Ronjan nesteistä. Kun olen nuollut Ronjaa niin, että kasvolihakset meinaavat krampata, minun on pakko lopettaa. "Oliks lupa lopettaa?", Ronja kysyy ilkikurisesti. "Pysy siinä", kuiskaan Ronjalle ja kierrän pöydän toiselle puolelle Ronjan pään puolelle. Ennen kuin ehdin edes sanoa mitään, Ronjan oikea käsi on jo siirtynyt hänen rinnoilta runkkaamaan minua. Ronja korjaa asentoaan niin, että hän saa päänsä pöydän reunan yli, ja alkaa imeä minua hieroen kädellään kiveksiäni. Kurotan pöydän yli ja alan hieroa Ronjan klitorista oikealla kädelläni samalla, kun pidän hänen vasenta kättään paikoillaan pöytää vasten.

Tiesin, että kiinni pitäminen toimii Ronjaan aina. Hieroessani hänen klitorista huomaan, kuinka hänen jalat alkavat väristä, ja työnnyn samalla syvemmälle Ronjan suuhun. Ronja alkaa huohottaa, siirtyy huohotuksesta ininään ja ottaa lopulta kiimassaan minut niin syvälle suuhunsa, että hänen on pakko lopettaa imeminen kakomisen saattelemana. Kakominen vaihtuu heti hengitysteiden vapauduttua kiljunnan sekaiseen ininään ja lopulta suoraan kiljumiseen Ronjan saadessa räjähtävän orgasmin keittiön pöydällä. Lopetan klitoriksen hieromisen vasta, kun Ronja puristaa jalkojaan yhteen ja alkaa repiä kättäni pois jalkovälistään. "Lopeta nyt vittu en mä kestä enempää", Ronja saa haukottua.
Annan Ronjalle muutaman sekunnin aikaa levätä, kunnes huomautan, että meillä on vielä jotain kesken. Ronja nousee istumaan, hymyilee minulle hiukset sekaisin ja nyökkää. Ronja hyppää alas pöydältä, ottaa minua kädestä ja vetää minut olohuoneeseen. Ronja asettaa polvensa sohvalle, seisoo toisen jalan varassa ja nojaa eteenpäin ottaen kiinni sohvan selkänojasta. Astun Ronjan taakse ja asettelin graniitinkovan kullini Ronjan sisään takaapäin. Kun ensimmäisen kerran työnnyn pohjaan asti, Ronja laskee päätään alaspäin käsiensä väliin ja ähähtää. "Olin jo unohtanut et se menee noin syvälle", Ronja sanoo. "Ihan sama, nussi mua".

Teen työtä käskettyä, ja alan panna Ronjaa. Kiihdytän pikku hiljaa tahtia, ja Ronja alkaa taas vinkua. "Kovempaa, kovempaa", Ronja kuiskaa. Kiihdytän tahtiani, ja kohta nussin Ronjaa jo niin lujaa, että pelkään jomman kumman meidän menevän mustelmille. Ronja katselee minua olkansa yli ja vinkuu kuin pornotähti. En muista hänen tehneen näin ennen, mutta en anna sen haitata vaan kiihdytän tahtia entisestään. Kohta raivonussin Ronjaa niin että hänkin on siirtynyt vinkumisesta huutamiseen, ja lopulta käännän itsekin pääni taakse, nostan Ronjan lantiota käsilläni ja alan työntyä pienillä, sekunnin tauoilla uudestaan ja uudestaan Ronjan sisään niin että tunnen jo itsekin olevani hänen pohjalla. Ronjan pitämä vinkumisen ja huudon sekoitus kuulostaa jo hieman tuskaiselta, mutta hän ei anna merkkiäkään siitä että minun pitäisi lopettaa. Jatkan vielä muutaman kerran, kunnes lopulta itsekin saan elämäni orgasmin ja upottaudun vielä kerran niin syvälle Ronjaan kuin pääsen.

Jalkani alkavat täristä, ja kaadumme Ronjan kanssa kyljelleen sohvalle minun ollessa edelleen hänen sisällä. Ronja vetäytyy irti minusta, kääntyy toisinpäin ja suutelee minua. Makaamme huohottamassa toisiamme vasten, kunnes kummankin hengitys on tasaantunut.

Tilanne alkaa valjeta minulle, kun olemme maanneet hetken yhdessä. Ei vittu. Ei vitun vitun vittu. Petin puolisoani exäni kanssa. Myös Ronjalla näyttää pyörivän samat ajatukset mielessä.
"Ollaan varmaan yhtä mieltä että tätä ei koskaan tapahtunut?" Kysyn Ronjalta. Hän on jo noussut keräämään vaatteitaan, ja on marssimassa pikkuhousut kädessä suihkuun. "Ai mitä ei tapahtunut?" "Niinpä", vastaan. Ronja hymyilee suihkun ovensuussa ja katsoo minua hieman haaveilevan näköisenä. Vastaan katseeseen, ja alan kerätä omia vaatteitani. Ronjan ollessa suihkussa tyydyn pesemään omat paikkani vessassa. Puen vaatteet päälleni ja jään eteisen ovensuuhun odottamaan, että Ronja tulee suihkusta. Ronja tulee suihkusta hetken kuluttua pelkkä pyyhe päällään, kävelee luokseni, antaa suukon ja vilauttaa vielä tissejään pyyheen välistä hymyillen taas ilkikurisesti. "Jäisin mielelläni kattomaan, mutta mun pitää lähteä ennen kun Jonna alkaa oikeasti epäillä jotain". Käännyn ympäri ja alan avaamaan ovea, kun Ronja pyytää odottamaan. "Meinaaks ton koiran ottaa? Ainakin Jonnalla ois vähän vähemmän ihmeteltävää."
Ei helvetti. Olin niin taivaissa Ronjan käsittelystä, että olin jo unohtanut miksi olin tullut. "Niin joo, voishan se olla ihan hyvä", totean ja nauramme.

Lähden koiran kanssa ulos ja kävelen autolle, kun puhelimeeni tulee viesti. Viesti on Ronjalta, ja se tulee telegramiin, jota en juurikaan käytä. Avaan viestin. Ronja lähetti kuvan itsestään alusvaatteissa peilin edessä. "Onpahan edes yksi, jos vielä kaipaat näitä :)", hän kirjoittaa perään. Mietin hetken ja vastaan Ronjalle. "Kauankos se Ville on reissussa?" Jään odottamaan, kunnes saan uuden viestin telegramiin. "Tarpeeks kauan että ehdit tuoda koiran takaisin ennen sitä". Hymyilen ja lähden ajamaan kotia kohti.


Katso kaikki kirjoittajan R&R novellit.
Arvostele novelli: 

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 13

0 Kommenttia

Samankaltaiset novellit

Päivitä
Kirjoittaja: Anonyymi
10.6.2022
7 min. lukuaika
4
(52)
Pirjo selvästi huomasi erektioni ja alkoi puristella housujeni etumusta.
Lue lisää
Kirjoittaja: Milkyway
02.1.2024
10 min. lukuaika
4.2
(42)
Häpyhuulet näytti suorastaan imevän mun poikaystävän paksua kullia sisäänsä.
Lue lisää
Kirjoittaja: Yksinhuoltaja
12.7.2026
9 min. lukuaika
4.2
(40)
Riisuin paitani ja avasin rintaliivini paljastaen kookkaat rintani heille.
Lue lisää
ETUSIVUKATEGORIATLÄHETÄ NOVELLIOTA YHTEYTTÄ
Seksinovellit.org © 2026. Kaikki oikeudet pidätetään.
crossmenu