Joanna vikisi kivusta ja nautinnosta Reijon lyödessä tätä perseelle.
Toukokuun ensimmäinen tiistai oli alkanut aivan samalla tavalla kuin Joannan kaikki muutkin päivät. Tyttö opiskeli lukiossa toista vuottaan. Joanna oli aivan tavallinen 18...
Kyrvät hieroutuivat toisiaan vasten Annen sisällä vain ohuen seinämän erottamina.
Anne oli 36-vuotias opettaja Espoosta. Hän oli toiminut opettajan paikallisessa lukiossa jo 10 vuoden ajan. Anne oli 160 senttinen hyvännäköinen brunette. Hän piti itsensä hyvässä ...
"En minä voi Pyry. Mulla on aviomies ja minä olen naimisissa!"
Heräsin aikaisin aamulla ennen seitsemää. Haukottelin ja käänsin kylkeä. Oli tiistai ja viikonloppuun olisi vielä pitkä aika. Nousin ylös unenpöpperöisenä, eikä oloani yhtään paran...
Menin pulpetin päälle makaamaan selälleni ja avasin haarani opelle.
Tää tarina tapahtui muutama vuosi sitten, mun vanhalla kotipaikkakunnalla. Oon pitkään miettiny pitkään uskallanko julkasta, mutta se kiihottaa mua niin paljon, että päätin tehä ni...
Hän käveli tuolilleen heiluttaen seksikkäästi persettään. Tyttö oli varmasti tottunut pääsemään helpolla tälläisistä tilanteista.
Suuren koulun pitkäaikaisena rehtorina olen nähnyt vaikka mitä. Kaikenlaisia tapauksia sattuu jopa kuukausittain. Tappeluita ja uhkailuja. Jälki-istuntoja ja erottamisia. Joidenkin...
Ähkin pannessani tytärtäni rangaistukseksi. Upotin kyrpäni syvälle häneen ja tunsin pillulihasten kiristyvän.
Nykyään on erityisen hankalaa olla lukion opettaja. En viittaa sillä häiriköihin, työpaikka kiusaamiseen tai mihinkään vastaavaan. Suurimman ongelman muodostavat naispuoliset oppil...