Pirjo selvästi huomasi erektioni ja alkoi puristella housujeni etumusta.
Kolme vuotta sitten sain aivan loistavan idean. Olin 21-vuotias ja täysin kokematon seksin suhteen, joten voisin kirjoittaa aivan alusta lähtien kaikki kokemukseni talteen ja muist...
Jonin perse puristui uskomattoman tiukasti mutta samalla hyväilevästi kyrpäni ympärille.
Piti oikein kirjoittaa tämä tarina vuosien takaa, kun se mukavasti vielä välillä minua muistuttaa.Me olimme silloin vielä kaverin kanssa nuoria miehen alkuja ja kuten arvata sa...
Senkin pervo, katselit vaan meitä ja vedit käteen siellä" Pauliina nauraa.
Lue ensin osa IX.Olin aamun ja päivän kauppareissusta ja muustakin ”touhuamisesta” niin väsynyt että nukuin sikeästi melkein pari tuntia ennen kuin heräsin. Nousin sängystä ja ...
Alaovi kolahtaa. Portaat narahtelevat tuttujen askelten tahtiin, vaikka yrität olla herättämättä muita. Se on turhaa, sillä olen odottanut sinua. Janonnut koskettamistasi ja fantas...
Aloimme hitaasti naimaan rouvan miehen kanssa samaa reikää.
Olen taas menossa kyläilemään tuttava pariskunnan luo, olemme tapailleet muutamia kertoja ja tuttavuus on syventynyt niin että uskallamme puhua avoimesti.Saunan jälkeen siirryimme ...
Hapuilin käsilläni otetta flyygelin kannesta ja päästin tukahdutettuja ynähdyksiä.
Olen pianisti. Kuten joku saattaa jo sen perusteella arvata, viihdyn treenikopissa flyygelin äärellä liiankin hyvin. Minuutit muuttuvat nopeasti tunneiksi, eikä ajalla ole lopulta ...
Kati inahteli ja kohahteli, kun annoin kielenkärjen kulkea pitkin vakoa.
Olin kolmilapsisessa perheessä keskimmäinen, ja kaksi siskoani ovat minua pari vuotta vanhempi Seija ja viisi vuotta nuorempi Kerttu.Nuorena olin hävettävän useiden siskojeni k...
Sylkäisin terskan päälle ja liu'utin sitten mun huulet sen ympärille.
Istuin keittiönpöydän ääressä ja katsoin ulos vesisateeseen. Pyöritin lusikkaa kahvikupissa ja tunsin oloni tyyneksi. Sade rummutti kattoa ja ajatukseni alkoivat seesteisen äänimai...
Menimme keittiöön, jossa Jaana nojasi pöytään minun seistessä ja laittaessa takaapäin.
Kuten aiemmassa tarinassa kerroin, olivat varhaisimman nuoruuden romanssini, joissa yleensä myös päädyttiin kiihkeisiin puuhiin varsin nopeasti, melko usein kahden siskoni kavereit...
Ei haittaa, anna tulla vaan, mä nielen! Johanna sanoo.
- Näin se ei ainakaan onnistu, ajattelin kun jo varmaan kuudennen kerran yritin kertoa tunteistani ihastukselleni. Hän vaikutti ihanan luonnonläheiseltä ja iloiselta nuorelta naise...