Nautintoa Vaimolle

03/10/2022 | Kirjoittaja: Anonyymi |
5 min
Kertoja: Mies | ParinvaihtoCuckoldSivustakatsoja
4
(39)
Vieras mies nussii vaimoani silmieni edessä ja vaimoni nauttii siitä, kuten rakastelustamme joskus vuosia sitten.

Napitan kauluspaitaani katsoen samalla vaimoni pukeutumista. Hanna veti tummanharmaata stay up -sukkaa jalkaansa. Vaaleanharmaa villahame ulottui hieman polvitaipeen alapuolelle.

"Tarviitkohan sä noita?", kysyin Hannan vetäessä mustia pikkuhousuja jalkaansa.

Hanna katsoi minuun. Kiristin kravattia katsoen Hannaa silmiin. Hän kohautti olkapäitään, ja riisui sitten pikkuhousut jalastaan. Kaluni kovettui välittömästi.

"Valmis?", kysyin. Hanna nyökkäsi.

Fantasia oli elänyt mielessäni pitkään, mutta kesti kauan, ennen kuin sain ehdotettua sitä Hannalle. Harri löytyi netin kautta, en ollut koskaan tavannut häntä. Komea kolmikymppinen, kohtuullisen hyvin varustettu. Ei mikään lihaskimppu, mutta ei mikään kaljamahakaan. Kaikin puolin muutenkin Harri vaikutti luotettavalta ja asialliselta kaverilta.

Kerättyäni rohkeutta ehdottaa asiaa, ja Hannan nähtyä Harrin kuvat asia eteni yllättävän nopeasti. Sopivan ajankohdan löytyminen viivytti kuitenkin fantasian toteuttamista. Pelkäsin jo Hannan muuttaneen mieltään, kun yhteistä sopivaa aikaa ei meinannut löytyä. Jätettyäni yhden työ-päivällisen väliin sain varattua illan tähän tarkoitukseen.

---

Soitin ovikelloa. Ovi aukesi hetken kuluttua. "Moi, sä oot varmaan Hanna?", oven avannut nainen sanoi vaimolleni. "Joo, moi", Hanna vastaa. "Mä oon Helena, Harrin vaimo", nainen toteaa. Minulla ei ollut aavistustakaan, että Harri oli naimissa, mistään vaimosta ei ollut puhetta, vaikka toki kuvissa naisiakin näkyi. Mietin hetken, pitääköhän suunnitelmamme.

Kättelimme Helenan kanssa, ja kävelimme sisään. Harri odotti meitä aulassa: "Tervetuloa", hän sanoi: "Helena toivoi voivansa liittyä seuraan."

Katsoimme Hannan kanssa toisiamme. "Joo, tottakai, ei siinä mitään", totesin.

"Saako olla jotakin juotavaa?", Helena kysyi.

"Joo, ihan mielellään", Hanna vastasi: "punaviintä, jos löytyy."

"Toki", Helena sanoi jatkaen perään: "Entäs sinä Heikki?"

"Punaviintä, kiitos", totesin.

Helena siirryttyä keittiöön sanoin Harrille, etten tiennyt hänen olevan naimisissa. Harri vastasi Helenan olevan paljon matkoilla, hän on ammatiltaan valokuvaaja. Suunnitelma pitää, Harri vakuutti.

Helena laski lasit olohuoneen sohvapöydälle ja avasi pullon. Hän maistoi viinin ensin itse, ja todetessaan sen hyväksi kaatoi meille kaikille. Kilistimme laseja ja maistoimme viintä. Se oli erinomaista.

Asunto oli sisustettu vähäeleisen tyylikkäästi. Sohvakalusto muodostui kahdesta mustasta Rolf Benz -nojatuolista ja kolmenistuttavasta sohvasta. Istuin alas nojatuoliin, Helena istui toiseen. Hanna katsoi minuun, ja istuutui sitten sohvalle asettaen toisen jalkansa toisen päälle. Hameen sivuhalkio paljasti Hannan kiinteän reiden stay up -sukan pitsireunukselle asti. Harri istui sohvalle Hannan viereen.

Harri katsoi Hannaa: "Sä oot tosi kaunis, Hanna", hän sanoi.

"Kiitos", Hanna sanoi hymyillen. Hanna vilkaisi minuun. Hymyilin itsekin.

Harri laski kätensä Hannan paljaan polven päälle. Hanna värähti hieman, tuskin havaittavasti. Harri katsoi Hannaa silmiin. Hannan katse kiersi Harrin, minun ja Helenan kautta takaisin Harriin. Olihan tilanne vähän outo, tosin ei se siitä miksikään olisi jutustelulla muuttunut, päinvastoin se olisi tuntunut teennäiseltä.

Harri liikutti hitaasti mutta rohkeasti ja määrätietoisesti kättään vaimoni reittä pitkin ylöspäin. Hanna katsoi taas minuun. Nyökkäsin.

Harrin käsi liukui Hannan reittä pitkin liu’uttaen hameenhelmaa samalla ylöspäin, kunnes hame kiristyi ja pysäytti Harrin käden liikkeen. Hanna siirsi jalkansa toisen viereen, jolloin hameenhelma löysentyi kohoten samalla Harrin käden päälle. Helena nousi tuolistaan, ja otti takana pöydällä olevan kameran käteensä. "Voinks mä ottaa vähän kuvia?", Helena kysyi.

Katsoin Hannaa, joka ei sanonut mitään.

"Toki", vastasin: "Ois mukava saada kopiot kuvista."

"Joo, mä poltan ne cd:lle", Helena sanoi.

Harri liu’utti sormiaan Hannan reittä pitkin siirtyen sisäreiden puolelle. Hanna seurasi katseellaan Harrin kättä, kuten minäkin. Aina välillä kuului kameran sulkimen ääni Helenan ottaessa kuvia.

Harrin sormenpään koskettaessa Hannan paljasta reittä stay upin pitsireunan yläpuolella Hannan vartalo värähti taas. Samalla Hanna siirsi toista jalkaansa hieman sivuun.

Harrin käsi eteni hyvin hitaasti. Välillä hän katsoi Hannaa, välillä seurasi kätensä etenemistä sikäli kun sitä näki sen liukuessa eteenpäin Hannan hameen alla. Kaluni sykähti nähdessäni Hannan taas värähtävän, nyt nähtävästi - tiesin, mihin Harrin sormet olivat osuneet.

"Vaimosi ei ole turhaan peittänyt itseään pikkuhousuin", Harri totesi minulle hymyillen.

"Tiedän", vastasin. Katsoin Helenaa. Hänen ilmettään oli vaikea tulkita.

"Ja kovin tuntuu pimppi kostealta", Harri jatkoi.

"Niinkö?", kysyin: "Haluatko sitä?"

"Kyllä, kukapa mies ei haluaisi noin upeeta vaimoa...", Harri totesi kääntäen katseensa Hannaan.

Hanna värähti taas, joko Harri vei sormensa Hannan sisään, tai kosketti klitorista. Hanna oli sulkenut silmänsä ja painoi huulensa yhteen. Hän oli huomattavan kiihottunut, huomasin, sillä nännit nöpöttivät selvästi ohuiden rintaliivien ja paitapuseron alla. Olin helpottunut, sillä pelkäsin hieman Hannan reaktiota. Ainakin tässä vaiheessa hän näytti haluavan edetä.

Hanna laski kätensä Harrin etumukselle ja kouraisi Harrin kalua hänen housujensa läpi. "Hmmm...", Hanna sanoi hymyillen. Vilkaisu Helenaan paljasti hänen hymyilevän nyt myös.

Harri avasi housunsa ja laski boxereitaan alas päästäen kovettuneen kullinsa niistä ulos. Hanna kietoi kätensä Harrin kalun ympäri ja veti esinahan taakse. Terskan päähän ilmestyi kirkas pisara. Hanna kumartui, huiskaisi toisella kädellään hiuksensa sivuun ja nuolaisi pisaran. Nyt oli Harrin vuoro värähtää. Hanna hymyili Harrille, ja imi sitten tämän kalun suuhunsa runkaten sitä samalla kädellään. Hämmennyin kieltämättä hieman Hannan rohkeutta ottaa vieras kalu tällä tavalla käteensä ja imeä sitä. Tosin en voi kieltää, etteikö tämä teko olisi kiihottanut minua suuresti.

"Kiva kalu", Hanna totesi kohottaessa ylävartaloaan ja päästäessään Harrin kalun pois suustaan.

"Kiva, että tykkäät", Harri totesi.

Harri riisui itsensä alasti. Sitten hän avasi Hannan paitapuseron napit ja rintaliivien hakaset. Harrin ottaessa Hannan täyteläiset rinnat käsiinsä Hanna otti jälleen Harrin kullin käteensä. Harrin imiessä Hannan nännejä Hanna runkkasi Harrin kyrpää. Toivottavasti Harri ei ole nopeasti laukeavaa lajia, ajattelin... Helenan kamera räpsi kuvia hänen etsiessä parasta kuvauskulmaa.

Ehkä Hannan käsi stimuloi liikaa, sillä Harri työnsi Hannaa hartioista sohvan selkänojaa vasten, jolloin Hanna joutui päästämään irti Harrin kalusta.

Sitten Harri avasi Hannan hameen vetoketjun ja veti hameen pois Hannan jaloista. Valkoinen paitapusero roikkui vielä Hannan hartioilla mutta stay uppeja lukuun ottamatta Hanna istui nyt selkänojaan nojaten alasti Harri edessä.

Helena pyysi Harria hieman väistämään, jotta hän saisi hyviä kuvia. Ihailin Helenan ammattimaisia liikkeitä. Helenalla oli päällään polvitaipeisiin ulottuva musta hame, musta paitapusero ja mustat nylonit. Helenan kyykistyessä ottamaan kuvaa pakaroita vasten pingottunut hame ei paljastanut pikkuhousujen rajoja.

Harri laskeutui polvilleen Hannan jalkojen väliin levittäen ja kohottaen niitä käsillään. Hanna on todellakin aivan kiimainen, totesin nähdessäni Hannan kostean pimpin.

Harri asetti kätensä Hannan reisien takapinnalle pitäen Hannan jalkoja näin kohotettuina ja levitettyinä. Sitten Harri kumartui, ja nuolaisi vaimoni paljaaksi ajeltuja häpyhuulia. Hanna voihkaisi vaimeasti Harrin kielen koskettaessa hänen klitoristaan. Harrin nuoltua muutaman kerran Hanna asetti kätensä hänen päänsä päälle ohjaten käsillään tämän kielen liikkeitä.

Harrin kieli kulki vaimoni häpyhuulia alhaalta ylös, ja ylhäältä alas, kutitellen välillä kielenpäällä häpyhuulien reunaa pysähtyen hetkeksi klitoriksen päälle ja palaten takaisin vaginan suulle. Harrin kyrpä sojotti pystyssä odottaen sisäänpääsyä. Hanna voihki nyt äänekkäästi. "Sä tunnut tosi hyvältä Harri", kuului aina välillä: "Sä nuolet ihanasti mun pimpsaa."

Harri kohotti ylävartalonsa pystyyn pitäen kätensä edelleen Hannan reisiä vasten. Harrin kyrpä sojotti nyt vaimoni kostean pillun edessä, tai oikeastaan päällä. Hanna veti jalkojaan itseään kohden ja levitti niitä tarjoten Harrille kiimaista pilluaan. Harri koukisti jalkojaan ja laski kyrpänsä Hannan pillun päälle ja hyväili sitä hetken paljaalla kalullaan kuljettaen kalunsa vartta Hannan turvonneiden häpyhuulten välissä.

Harrin komea, kookas kyrpä oli valmiina tukeutumaan vaimoni pilluun. Hanna katsoi minuun kuin anoen lupaa päästää Harri sisään. Hanna oli vaatinut, että Harri pitää kumia, mutta nyt tämä vaatimus näytti unohtuneen täysin. Hanna haluaa tuntea vieraan, paljaan kalun sisällään. Nyökkään. Hanna ottaa kädellään kiinni Harrin kalun varresta ja hieroo sillä hetken pilluaan, kunnes ohjaa sen vaginansa suulle.

Helena ottaa lisää kuvia, mutta pitelee kameraa nyt vain toisella kädellään toisen työntyessä jalkojensa väliin.

Hanna asettaa kätensä Harrin pakaroiden päälle ja vetää Harria itseään vasten. Harrin kova kyrpä tunkeutuu hitaasti vaimoni kiimaiseen, kosteaan pilluun. Näky on aivan uskomaton.

"Ihana kulli…", Hanna toteaa.

"Ihana pillu!", Harri vastaa.

Harri vetää kalunsa ulos, kokonaan, ja työntää itsensä uudestaan syvälle Hannan sisään. Han-na voihkaisee voimakkaasti. Tämä toistuu useita kertoja. En tiedä miksi, mutta nautin tästä suunnattomasti. Vieras mies nussii vaimoani silmieni edessä. Ja vaimoni nauttii siitä, kuten rakastelustamme joskus vuosia sitten.

Helena on istuutunut takaisin nojatuoliin kohottaen ja levittäen polvista koukistettuja jalkojaan. Hänellä ei todellakaan näytä olevan pikkuhousuja. Helenan sormi liukuu hänen kosteata vakoaan pitkin jääden aina välillä pyörimään klitan päälle.

Harri työntyy Hannan sisään yhä nopeammin ja voimakkaammin. Hanna voihkii ja vaikeroi. Hanna näyttää alkavan olla valmis, sillä Harrin kalu lipsahtaa muutaman kerran ulosvedon yhteydessä pois Hannan pillusta vaginan laajettua kiihotuksen kasvaessa. Harri ottaa tällöin kalunsa käteen, pamputtaa sillä muutaman kerran vaimoni pillua, kunnes työntää jälleen itsensä kovaa Hannan sisään, niin syvälle kun hän pääsee tunkeutumaan. Näky on aivan järjettömän kiihottava!

Harrin paljas kyrpä liukuu vaimoni sisällä ees-taas. Hannan lantio painautuu yhä voimakkaammin Harria vasten. Harrin irvistyksestä arvaan hänenkin olevan tulossa.

Helenan sormi hyväilee kiihkeästi itseään. Hän laukeaa ensimmäisenä vartalon jännittyessä kaarelle.

Harri katsoo hetken Helenaa, mutta kääntää sitten katseensa takaisin Hannan jalkoväliin. Harri hidastaa liikkeitään. Hanna laukeaa seuraavana. Siitä on pitkä aika, kun olen itse saanut hänet laukeamaan kalullani, ajattelen. Mukavaa, että hän nauttii tällä tavalla vieraan miehen kanssa nussimisesta.

Sitten on Harrin vuoro voihkia. Harrin kyrpä sykähtelee sperman roiskuessa Hannan sisään. Tämä saa Hannan laukeamaan uudestaan. Harrin liikuttaessa hitaasti itseään Hannan sisällä sperma valuu taaksepäin vetäytyvän kalun mukana ulos vaimoni pillusta.

Arvostele Novelli:

Arviot 4 / 5. Arvostelijoita 39

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu