Timo ja Mari Rippileirillä

01/10/2022 | Kirjoittaja: Kukkanen |
6 min
Kertoja: Mies/Nainen | TeinityttöSalakatseluRyhmäseksiä
4.5
(46)
Katson piilostani, kuinka Ville riisuu Elinan pikkarit ja Elina taas vapauttaa Villen seisovan kalun boksereista.

Kokeilin tällaista tyyliä, että näkökulma vaihtuu välillä tytöltä pojalle ja takaisin.

– –

Tekee niin kovasti mieli seksiä, että pakkaan rippileirille mukaan kortsupaketin. Ehkä siellä olisi joku söpö isonen… Ensimmäinen poikaystäväni jätti minut kuukausi sitten. Ehdin seurustella kolme vuotta vanhemman pojan kanssa pari kuukautta. Ensimmäisten seksikertojen sähläämisen ja jännittämisen jälkeen sängyssä alkoi olla niin kivaa, että me pantiin melkein joka päivä.

Leiri on seurakunnan leirikeskuksessa järven rannalla. Viikko on ollut helteinen. Onneksi paikassa on hyvä uimaranta. Ja söpö isonenkin täällä on, Ville, pitkä, komea ja lihaksikas jääkiekkoilija. Ja Villen ääni kuulostaa niin seksikkäältä. Olen varma, että Ville on vähän ihastunut minuun, ainakin hän vilkuilee minua sillä tavalla, varsinkin uimarannalla, niin ja futista pelatessa, kun laitoin tiukat urheilutrikoot jalkaan.

Tietysti saan katseita leiriläisiltäkin, varsinkin nörttipoika Timo tuijottelee persettäni. Kerran osoitin ilmeelläni, että olin huomannut tuijotuksen, ja Timo näytti vähän säikähtävän. Minun ikäiseni 15-vuotiaat pojat tuntuvat lapsellisilta verrattuna kaksi vuotta vanhempaan Villeen. Tietysti muutkin tytöt yrittävät saada Villen kiinnostumaan. Varsinkin Elina näyttää suorastaan tyrkyttävän tissejään Villen näkökenttään.

– –

En ole jaksanut kiinnostua rippileirin oppitunneista ja muista. Niissä puhutaan tietysti uskonnosta, mutta en ole käsittänyt, miten joku voi uskoa johonkin mielikuvitusolentoon taivaassa. Sen sijaan olen keskittynyt tyttöjen katseluun. Siihen lämmin sää tarjoaakin hyvän mahdollisuuden, kun tytöt liikkuvat lyhyissä shortseissa ja pienissä topeissa. Tiirailen kehittymässä olevia rintoja, naisellisia muotoja saavia peppuja ja paljaita reisiä.

Suosikkini on tietysti Mari, lyhyt hoikka tyttö, jolla on supertiukka takapuoli, tosi kapea vyötärö ja söpöt rinnanalut. Mari kiinnitti minuun huomiota vain kerran, katsoi ilkeästi, kun ihailin hänen peppuaan rannalla uimapuvussa. Toivoin vain, että katseluni ei häirinnyt tyttöä. Muuta huomiota tällainen laiha nörttipoika ei tietysti tytöiltä saa, vaan pari suosittua poikaa kerää kaikkien tyttöjen ihailun.

– –

Yhtenä iltana satun kuulemaan isosten juttelua, että Ville on seuraavan yön yövalvojana. Siinä olisi tilaisuus jutella Villen kanssa kahdestaan! Odotellessani huonekaverien nukahtamista hipelöin itseäni jalkojen välistä ja unelmoin Villen kosketuksesta. Kaivan hiljaa laukusta kortsun ja piilotan sen rintaliivien sisään. Hiippailen yöpaidassa aulaan ja ehdin juuri nähdä, kun Ville puikahtaa ovesta ulos, ja Elina perässä! Pettyneenä tajuan, että Elinalla oli sama suunnitelma kuin minulla, mutta minä myöhästyin.

Sitten mieleni valtaa uteliaisuus: mitähän Ville ja Elina tekevät ulkona? Ehkä se ei ole järkevä idea, mutta hiivin takaisin huoneeseen hakemaan puhelimen ja lähden ulos heidän peräänsä. Pari on helppo löytää samasta paikasta, mihin olisin itsekin Villen johdattanut: tiheän pensasaidan ympäröimä pieni nurmikkoalue, jossa on hyvin suojassa satunnaisten kulkijoiden katseilta. Ryömin pensaiden taakse, yritän pysyä näkymättömissä ja asetun vatsalleni maahan. Pensaiden välistä löytyy pieni rako, jonka kautta alan videoida tapahtumia.

– –

Makaan sängyssä ja yritän nukahtaa, mutta pystyn ajattelemaan vain Marin vartaloa. Nukkumisesta ei tulisi mitään, ennen kuin purkaisin paineita omalla kädellä. Nousen sängystä ja kävelen kohti vessaa. Aulassa näen Marin vilahtavan ovesta ulos! Yleensä aulassa on isonen yövalvojana, mutta nyt ei näy ketään. Hetken epäröinnin jälkeen päätän mennä katsomaan, mitä unelmieni tyttö tekee keskellä yötä ulkona.

Ehdin nähdä, että Mari kääntyi oikealle päin, joten kävelen samaan suuntaan. Pian huomaankin Marin seksikkään pepun, kun hän makaa vatsallaan pensasaidan vieressä. Marikin huomaa minut ja nostaa sormensa huulilleen merkiksi olla hiljaa. Hiivin Marin viereen ja näen pensaiden välistä Villen makaavan nurmikolla selällään ja Elinan hänen päällään. Sitten huomaan, että Mari pitelee käsissään puhelinta ja kuvaa tapahtumia. Asetun hiljaa Marin viereen. Pensaat peittävät näkyvyyttä niin, että minun täytyy hivuttautua ihan Marin kylkeen kiinni, että pystyn kunnolla näkemään pensaiden raosta.

– –

Säikähdän, kun Timo löytää minut salakuvaamasta Villeä ja Elinaa. Tämä on varmasti kiellettyä, ja saatan vain toivoa, että Timo ei kantelisi minusta. Lisäksi pelkään, että pari huomaa meidät pensaiden takana. Mutta he näyttävät keskittyvän pelkästään toisiinsa.

Olisin niin halunnut olla Elinan paikalla, tuntea Villen huulet omiani vasten ja kädet hiplaamassa takapuoltani. Mutta nyt siinä on Elina, joka riisuu jo paitansa ja antaa Villen avata rintaliivien hakaset. Olemme niin lähellä, että kuulen Villen kuiskaavan ”vau” nähdessään Elinan rinnat, jotka ovat rippikouluikäisten asteikolla suuret. Huomaan, että Elina on tottunut saamaan poikien huomion tisseillään, niin itsevarmasti hän työntää rintansa suoraan Villen silmien eteen. Ja Ville näyttää tykkäävän näkemästään kovasti, siirtää molemmat kätensä pepulta rinnoille, katselee ja hyväilee niitä ja alkaa sitten pussailla ensin vasenta, sitten oikeaa rintaa. Elina riisuu Villeltä paidan ja asettuu pojan päälle niin, että nöpöttävät rinnat painautuvat Villen rintaa vasten.

Hätkähdän, kun tunnen Timon käden takapuoleni päällä. Normaalisti suuttuisin tuollaisesta hiplauksesta ja tönäisisin pojan kauemmas, mutta nyt yritän keskittyä kuvaamiseen ja pitää puhelimen vakaana. Ja toisaalta, alan olla kiihottunut Villen sekstailun katselusta, ja pojan käsi takapuolella vain lisää tilanteen jännitystä.

– –

Kelaan hetken mielessäni, mitä on tapahtumassa. Olin menossa vessaan runkkaamaan, mutta olenkin päätynyt leirin kauneimman tytön viereen katsomaan, kun isonen köyrii toista seksikästä tyttöä. Tajuan, että Mari ei voi valittaa minun käytöksestäni kenellekään, koska samalla paljastuisi hänen salakuvauksensa. Uskaltaudun siis koskettamaan tuota peppua, josta olen koko leirin ajan unelmoinut. Kosketukseni selvästi yllättää Marin, mutta hän ei työnnä kättäni pois. Tulkitsen tämän luvaksi jatkaa. Hivutan käteni yöpaidan helman alle ja tunnustelen pakaraa. En ole koskaan ennen koskenut ketään tyttöä tällä tavalla. Nuoren tytön iho tuntuu ihanan sileältä, ja peppu on treenattu supertiukkaan kuntoon.

Kylki kyljessä Marin vieressä sivelen takapuolta, alaselkää ja reisiä yöpaidan alta ja tuijotan samalla Villeä ja Elinaa. Ville tykkää selvästi eniten Elinan tisseistä, ja niitähän minäkin olen kovasti vilkuillut. Ville kääntyy Elinan päälle, niin että tyttö on nurmikolla selällään jalat levällään. Molemmilla on enää alushousut jalassa, ja Ville painelee lantiotaan Elinan pillua vasten, samalla kun hyväilee ja imee tämän rintoja. Molempien hengitys alkaa kuulostaa raskaalta.

Sitten Ville kääntyy kyljelleen, siirtää kätensä Elinan pikkuhousujen sisään ja alkaa hyväillä sormilla. Valoisassa kesäyössä erotan pikkuhousuissa märän läntin. Olen lukenut netistä, että tyttöjen pillu kostuu, kun he kiihottuvat, mutta nyt näen sen ensimmäistä kertaa.

– –

Timo matkii Villeä ja työntää sormensa pikkuhousujeni sisään. Mielessäni kuvittelen housuihini Villen sormen. Käteni alkavat täristä, enkä saa pidettyä puhelinta vakaana kuvaamista varten. Onnistun tukemaan puhelimen pensasta vasten, niin että se pysyy itsekseen pystyssä.

Käännyn kyljelleni ja levitän jalkojani, että Timon sormi osuu klitorikselle. Katson, kuinka Ville riisuu Elinan pikkarit ja Elina taas vapauttaa Villen seisovan kalun boksereista. Oi, tuon vehkeen haluaisin sisääni. En vastusta, kun Timo hivuttaa minulta pikkuhousut nilkkoihin. Parin asento on sellainen, että Villen sormien liike Elinan jalkojen välissä näkyy hyvin, kun taas Elinan käsihoito Villelle jää vähän piiloon.

Timo matkii Villen sormityötä mahtavasti. Ville värisyttää Elinan klittaa sivusuunnassa, ja Timo tekee saman minulle, onnistuu jopa pysymään samassa tahdissa. Ville työntää keskisormen Elinan pilluun jatkaen klitoriksen sormeilua peukalolla, ja Timo toistaa saman tempun minulle.

– –

Kun Mari antaa minun koskea pikkupilluaan, unohdan kaiken varovaisuuden ja yritän vain oppia Villeltä, miten tyttöä kannattaa koskea. Tunnen sormissani, että Mari on ihan märkä, mutta en ole varma, johtuuko se minusta vai edessämme tapahtuvasta seksinäytöksestä. Sitten Mari pussaa minua! Ensimmäistä kertaa tunnen huulillani tytön pehmeät huulet.

Suudelman jälkeen käännämme taas katseemme pensaiden taakse. Elinan pillu alkaa sykkiä ja supistella, jalat tärisevät, tyttö työntää lantiotaan tiukemmin kohti Villen kättä ja huohottaa silmät kiinni. Tuon täytyy olla oikea orgasmi, ei mikään pornofilmien näytelty hekumahuippu.

– –

Olen yhtä aikaa pettynyt ja äärimmäisen kiihottunut. Pettynyt siitä, etten itse ole Elinan paikalla Villen käsittelyssä. Ja samaan aikaan kiihottunut Timon sormista jalkojeni välissä. Nörtti-Timon, jota en olisi ikinä kuvitellut kanssani sänkyyn.

Seuraan, kuinka Ville avaa kortsupaketin tärisevin sormin, rullaa kumin kullinsa päälle, asettuu Elinan päälle ja alkaa nussia lähetyssaarnaaja-asennossa. Elina näyttää olevan vielä puoliksi taju kankaalla orgasmin jäljiltä. Ville liukuu Elinan vitussa hitaaseen tahtiin. Timo hidastaa sormiensa liikettä klitoriksellani samaan rytmiin. Oi ihana Timo! Pystyn kuvittelemaan itseni Elinan paikalle.

Ville alkaa selvästi lähestyä tulemista ja kiihdyttää tahtia. Timo vastaa tahdin muutokseen omilla sormillaan. Tunnen pillussani, että nyt ylitettiin se piste, jonka jälkeen orgasmia ei voi enää pysäyttää. Katselen ja kuuntelen, kun Ville huohottaa tullessaan Elinan pilluun, ja laukean itse samaan aikaan Timon käsittelyssä.

– –

Peukalo Marin klitoriksella ja keskisormi tytön sisällä tunnen, kuinka pillu alkaa puristella sormeani. Muistan vielä jonkun netistä lukemani seksivinkin ja painan keskisormea hellästi emättimen etureunaa vasten. Marin huohotus pysähtyy, kun koko tyttö värisee ja painaa itseään kättäni vasten. En meinaa uskoa, että minä sain tuon aikaan omilla kokemattomilla sormillani!

Marin reaktiota seuratessani huomaan sivusilmällä, että Ville nousee Elinan päältä ja heittää kortsun pensaikkoon; onneksi ei meidän suuntaan. Sitten pari pussailee vielä hetken tyytyväisen näköisenä. Kun Ville ja Elina alkavat pukea housuja jalkaan, yritämme Marin kanssa pysyä pensaiden suojassa näkymättömissä ja ihan hiljaa. Ville halaa vielä Elinaa takaapäin, hiplaa tietysti tissejä ja painaa lantiotaan Elinan peppua vasten. Sitten he ovat poissa ja me Marin kanssa kahdestaan.

Haluan Maria ihan hirveästi ja samalla alan ensimmäistä kertaa koko aikana jännittää. Onneksi Mari hoitaa puhumisen: ”Ootko koskaan ollut tytön kans?” Samalla hän nappaa rintaliiviensä sisältä kortsun! ”En oo ollut”, vastaan ääni väristen. ”Nyt olis tilaisuus”, Mari kuiskaa ja riisuu samalla yöpaidan ja rintsikat. Nyt näen ihastukseni ihan alasti, lyhyen hoikan vartalon ja puolikasta tennispalloa pienemmät rinnat. Lasken katseeni litteälle vatsalle ja häpykummulle. Pilluvaon yläpuolella on vähän hentoa karvoitusta.

Riisun itsekin paidan ja housut, halaan Maria ja painan reiden tytön jalkojen väliin yrittäen päästä niin lähelle kuin mahdollista. Nautiskelen tunteesta, kun tytön sileä iho koskettaa minun ihoani rinnasta, mahasta, reisistä, käsistä, joka paikasta.

Mari irrottautuu syleilystäni, riisuu alushousuni, avaa kortsupaketin ja rullaa kumin kaluni päälle. Mielessä käy nolous, kun minulla on paljon pienempi kuin Villellä, melkein kuin pikkupojan pippeli. Onneksi se seisoo nyt kovempana kuin varmaan koskaan.

Olen selälläni nurmikolla. Mari nousee päälleni kuin ratsastamaan, sovittaa kädellään vehkeeni oikeaan paikkaan ja alkaa laskeutua alaspäin. Meinaan tulla saman tien, mutta Mari taitaa arvata sen ja pysähtyy paikalleen varmaan minuutiksi antaen minulle aikaa tottua siihen, miltä pillu tuntuu. Ihailen katseellani urheilijatytön vartaloa ja yritän tajuta, että minä olen tuon suloisen tytön sisällä. Minä! Tunnustelen käsillä täydellistä peppua, hipelöin reisiä, sitten kapeaa vyötäröä. Mari kumartuu lähemmäs, painaa pienet nöpöttävät rintansa ihoani vasten, suutelee hellästi, kohottautuu taas ylemmäs ja alkaa ratsastaa päälläni.

Mari liikkuu ihanan hitaasti. Ehdin tuntea lämpimän pikkupillun jokaisen poimun ja sopukan, kun kullini liukuu sen perukoille asti, sitten ulos niin että terskan pää koskettaa klitorista, ja uudestaan superhitaasti sisään ja taas ulos. Pidän kädet Marin pepulla ja katselen, miten kaluni liukuu häpyhuulten välissä. Alan tuntea lähestyvän orgasmin värinää. Mari onnistuu pitkittämään nautintoa vielä vähän pysäyttämällä liikkeen hetkeksi. Kun hän jatkaa ratsastamista, alan purkautua tuon ihanan tytön sisällä. Orgasmi jatkuu ja jatkuu, tuntuu kuin nesteet selkäytimestäni lähtisivät liikkeelle. Tyttöni painaa taas koko suloisen vartalonsa minua vasten, suutelee pitkään ja hymyilee.

Katso kaikki kirjoittajan Kukkanen novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 46

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu