Astuin sisään, kun ovi avautui hitaasti narahtaen. Lihaksikas mies seisoi ovensuussa, sama ilme kasvoillaan kuin edellisenä päivänä – itsevarma, lähes röyhkeä hymy, joka sai vatsani muljahtamaan sekavan tunteiden sekoituksen kourissa. Hän nyökkäsi minua peremmälle, sulki oven takanani ja sanoi matalalla äänellään: ”Tiesin, että tulet” En vastannut mitään, seisoin vain eteisessä kengät jalassa, kädet taskuissa, yrittäen näyttää rennolta, vaikka sydämeni hakkasi kuin olisin juossut kilometrin täysiä.
Hän käveli ohitseni olohuoneeseen, heilauttaen kättään merkiksi seurata. Huone oli hämärä, valaistu vain muutamalla lattiavalaisimella, sohvalla lojui pari tyynyä. Hän istahti sohvalle, levitti kätensä selkänojalle ja katsoi minua odottavasti.
”No, käy alas nyt. Et sä tänne seisomaan oo tullut,” hän sanoi, ja äänessään oli jälleen se käskevä sävy, joka oli eilen saanut minut polvilleni ilman, että olin edes tajuta vastustaa. Hetken meinasin polvistua hänen eteensä ja… Istuin vastapäätä häntä nojatuoliin ja yritin saada ääneni kuulostamaan vakaalta: ”Mä en tajua, miks mä oon täällä. Eilen oli… se oli vaan hetken juttu. Mä en oo sellanen.”
Hän naurahti, kumartui eteenpäin kyynärpäät polviin nojaten ja katsoi minua suoraan silmiin. ”Joo, sä sanoit samaa silloinkin. Että sulla on tyttöystävä ja et oo hintti. Mut sun kroppa kertoi aika eri tarinaa. Ja nyt sä oot mun kämpillä, vaikka sanoit, ettet tuu. Mieti sitä.” Sanat osuivat kuin nyrkki vatsaan, koska hän oli oikeassa – olin täällä, vaikka olin vannonut itselleni, että eilinen oli viimeinen kerta, että se oli vain vahinko, hairahdus.
Nousin ylös, kävelin levottomasti pari askelta ja sanoin: ”Mä meen nyt. Tää oli virhe.” Mutta ennen kuin ehdin kääntyä ovelle, hän oli jo noussut ja seisoi edessäni, käsi kevyesti rintaani vasten – ei pakottaen, mutta tarpeeksi napakasti, että pysähdyin. ”Älä kiirehdi. Istu alas. Jutellaan hetki,” hän sanoi, ja äänessä oli nyt jotain pehmeämpää, melkein houkuttelevaa.
Istuin takaisin, enkä tiedä, miksi totelin jälleen. ”Sä oot hermostunut. Rauhotu.” Hän istuutui takaisin sohvalle, katsoi minua hetken hiljaa ja sanoi sitten: ”Sä et oo eka, joka tulee mun luo tollasessa tilassa. Et edes teidön joukkueesta. Sekasin omista fiiliksistään, pelkää ja haluaa samaan aikaan. Mä en pakota sua mihinkään, mut sä tiedät, miks sä tulit.”
Nielaisin. Tiesinkö mä? Päässäni pyöri. Tyttöystäväni nauru, meidän yhteiset illat, se normaali elämä, jota olin elänyt tähän asti. Ja sitten eilinen – se tunne, kun hänen kätensä oli ohjannut mua, kun olin antanut periksi, vaikka kaikki logiikka huusi vastaan. Mä vihasin sitä, miten hyvältä se oli tuntunut, ja vihasin vielä enemmän sitä, että olin nyt täällä, hänen katseensa alla, enkä vieläkään ollut kävellyt ulos. Sitten se iski. ”Meidän joukkueesta? Mitä..? Kuka…?”
Hän nousi ja tuli lähemmäs, seisomaan mun eteen. Hän kumartui, asetti käteni etumukselleen ”Sä saat päättää. Mä en tee mitään, jos sä sanot ei. Mut jos sä jäät, me molemmat tiedetään, mitä tapahtuu.”
Hetken oli hiljaista. Mä tuijotin mun käsiäni, jotka puristivat miehen etumusta. Tunsin hänen jäykistyvän ja se kiihotti minua, hieroin sitä varovasti. ”Okei,” sanoin, ja ääni oli heikko, melkein katkeava. Hän hymyili ”Hyvä poika. Mennään tonne.” Hän nyökkäsi kohti käytävää, joka johti ilmeisesti makuuhuoneeseen. Nousin hitaasti, jalat tuntuivat heikoilta, mutta seurasin häntä, askel askeleelta, kuin olisin jälleen se koira, joka ei osaa sanoa ei uudelle isännälleen.
Makuuhuoneessa hän kääntyi, painoi minut eteensä polvilleen – vaativasti, kuin merkiksi siitä, että olin nyt hänen. Ja mä vastasin, vaikka osa musta huusi, että mun pitäisi juosta. Pian olin jälleen siinä tilassa, missä järki oli hiljaa ja kroppa otti vallan. Mies kaivoi kalunsa esiin ja avasin suuni. Se oli raakaa, nopeaa. Mies painoi käteni tiukasti vasten sänkyä. Levitin jalkojani tarjoten itseni helposti hänen saatavilleen. Välillä hän käänsi minut vatsalleni. Voimakkaat työnnöt melkein painoivat minut alas sängyltä. Hädissäni yritin painaa käsilläni seinästä vastaan, mutta mies oli voimakas. Työnsin selkä kaarella peppuani vasten miehen työntöjä. Samassa rytmissä. Mies veti hiuksista selkääni voimakkaammin kaarelle. Kipu sekoittui nautintoon. Tunsin vartaloni jäykistyvän. Kurkustani tuli naisellisia nautinnon huokauksia. Tulin räjähtäen tuntiessani miehen laukeavan sisääni.
Lopulta makasin hänen vieressään, hengitys raskasta, ja tuijotin kattoa. Tunsin itseni likaiseksi. Aloin kiireesti vetää vaatteita päälleni. Hän käänsi päänsä, hymyili vinosti - tietävästi ja sanoi: ”Sulla on numero. Soita ennen, kuin tulet” Mä en vastannut heti, mutta tiesin jo, että tulisin. Olin uponnut tähän, enkä tiennyt, miten pääsisin enää pois – tai halusinko edes. Nousin ja kävelin ulos, hänen katseensa polttaessa selkääni. Kotimatkalla puhelin värisi taskussa – tyttöystäväni viesti: ”Missä sä oot? Ootko ok?” En vastannut. En vielä tiennyt, mitä sanoisin.
