Työpäivän Jälkeen

24/04/2023 | Kirjoittaja: Anonyymi |
5 min
Kertoja: Mies | HeteroParisuhdeOrgasmi
3.7
(36)
Nean värisevän vaimea voikinta täytti makuuhuoneen.

Ajan raskaan yövuoron jälkeen kotiin. Kello on vähän yli kymmenen aamulla ja pinnani on kireänä, kun liikenne jumittaa huonosti ajoitettujen liikennevalojen takia. Vaihtuisivat nyt saatana, sadattelen mielessäni.

Viimeiseen pariin viikkoon en ole pahemmin nähnyt puolisoani Neaa. Nea on työssä päivisin koulussa ja itse olen viimeisen 2 viikon aikana ajanut rekkaa ilta- ja yövuorossa. Oli minulla toki muutama arkivapaa, mutta molemmilla meillä oli omat menomme silloin.

Kaarran kotipihaan viimein autoni kanssa. Edelleen ärsyyntyneenä ja väsyneenä avaan kotimme oven. Moikkaan ulko-ovelta puolisoani, mutta en saa vastausta. Riisun työtakkini ja turvakengät. Ootsä täällä, huudahdan hieman äreällå äänellä. Täällä, kuuluu vastaus kuin hän olisi jossain kellarissa. Missä, kysyn hieman hämilläni. Vaatehuoneessa, Nea vastaa. Ok, kuulosti vaan siltä kuin olisit ollut jossain maan alla.

Riisun vielä työhousuni ja sukat. Vien ne pyykkikoriin kylpyhuoneeseen. Jätän päälleni T-paidan ja bokserit. Menen katsomaan mitä naiseni touhuaa. Nea on makuuhuoneessa ottamassa pois petivaatteita. Ootsä just herännyt, kysyn häneltä. Oon mä jo pari tuntia ollut hereillä.. kui ni, Nea vastaa. Aattelin vaan, kun oot vielä yöpaita päällä ja näytät siltä kuin olisit just herännyt, totean.

Nealla on yllään hopeanharmaa satiininen yöpaita, mikä yltää juuri ja juuri hänen puoleen reiteen asti. Hänen vaaleat rinnoille ulottuvat hiukset ovat sekaisin, aivan kuin hän olisi hetki sitten herännyt. Nea on saanut kerättyä pyykkiin menevät petivaatteet lattialle. Hän heittää valkoisen lakanan sängylle ja alkaa taitella sitä petauspatjan alle.

Mitä meinaat tehdä tänään, kysyn Nealta. Ei mulla ole mitään erityistä menoa tänään, mutta ajattelin vähän siivota hän vastaa. Mentäiskö illalla johonkin, kysyn häneltä. Kai sitä vois, hän vastaa ja jatkaa: Onko sulla jotain mielessä? Ei ole, mutta kai sitä vois käydä syömässä tai jotain. Mietitään Nea vastaa. Sitten Nea kysyy työpäiväni kulusta. Alan tilittämään työviikkonir askaudesta ja ärsyttävistä liikennevaloista. Samalla seuraan makuuhuoneen oviaukosta hänen sängyn petaamistaan.

Nea näyttää houkuttelevalta lyhyessä yöpaidassaan. Entisenä yleisurheilijana hänellä on kiinteät pohkeet sekä reidet, tosin lihaksista johtuen reidet ovat paksuhkot. Tiukka pyöreä peppu on hädin tuskin peittynyt yöpaidan alle, kun hän on kumartunut taittelemaan lakanaa petarin alle.

Paasatessani työpäivästäni, Nea toteaa, että sä kuulostitkin vähän kireältä. Pyydän anteeksi äksyilyäni, mutta sanon hänelle kuinka tärkeää on, että hän kuuntelee minua murheissani. Hän kääntyy selvästi ilahtuneena kommentistani ja antaa petaamisen ohessa nopean suudelman suulleni.

Makuuhuoneessamme on yksi pieni miinus ja se on ahtaus. Tosin tällä kertaa se on siunaus. Nean on noustava sängyn päälle saadakseen pedattua sängyn toisen päädyn ja sivun, jotka ovat kiinni seinässä. Hän kehuu minua, kuinka hän tykkää huomaavaisuudestani.

Nea nousee nelinkontin sängyn päälle ja alkaa taitella lakanaa petarin alle seinän puolelta. Hänen yöpaitansa nousee helma ylös peittäen hädin tuskin hänen peppunsa. Nautiskelen näkymästä ja mietin, mahtaakohan hänellä olla pikkuhousuja allaan. Saan pian vastauksen, kun hän kurottautuu hieman enemmän. Yöpaidan helma nousee yli vesirajan ja paljastaa naiseni ihanan paljaan ja sileän pillun. Astun lähemmäs katsomaan tuota upeaa näkyä. Suora viiva vaaleiden, pulleiden ja silkkisten ulompien häpyhuulien välissä, jonka kuumankosteaan syleilyyn nyt halusin.

Nea puhui jotain illan vietosta, mutta en pystynyt keskittymään hänen sanoihinsa, koska olin lumoutunut pimppinsä ihanuudesta. Myötäilin hänen puhettaan samalla, kun katseeni oli nauliintunut hänen jalkoväliinsä. Pikkuhiljaa Nea siirtyi kohti sängyn kulmaa. Hän muutti hieman asentoaan levittämällä polviaan ja nostamalla peppuaan ylöspäin. Samalla hänen häpyhuulensa aukenivat paljastaen hänen kauniin vaaleanpunaisen vulvansa. Kaluni oli ollut jo hetken aikaa kovana mutta nyt tuntui siltä, että voisin lähes laueta boksereihini tuota näkyä katsellessa.

Istahdin sängyn reunalle ja mietin ottaisinko Nean rajusti takaapäin. Muistin hänen sanoneen joskus seksifantasioista puhuessamme, että hän haluaisi minun ottavan hänet, kun hän siivoaa tai tekee jotain kotityötä. Nean paljas pillu oli kiusannut minua jo tarpeeksi, joten päätin tarttua häntä reisistä ja nuolla hänen pilluaan.

Tartuin tuumasta toimeen ja käteni hyökkäsivät hänen reisilleen voimakkaasti. Heiii, hän huudahti... Mitä nyt. Vein suuni hellästi hänen klitorikselleen ja imaisin sen suuhuni. Nea yllättyi hieman ja vastusteli aluksi työntämällä päätäni muutaman kerran pois, mutta lopulta hän antautui.

Pidin melko kovalla otteella hänen reisistään kiinni samalla kun kieleni pyöri hellästi hänen klitoriksen ympärillä. Jatka vaan hän voihkaisi tuoden samalla kätensä jalkoväliinsä levittämään häpyhuuliaan. Nean värisevän vaimea voikinta täytti makuuhuoneen, minun nauttiessa hänen silkinpehmeästä pillusta suussani. Välillä imin klitorista, välillä maistoin kielelläni hänen lempeään sisältä. Nean huohotus kävi entistä voimakkaammaksi ja hän siirsi kätensä pois jalkovälistäån. Hänen pimppinsä oli jo todella märkä, joten työnsin sormen hellästi sormen hänen sisälleen. Värisenä voihkinta kiihtyi, kun imin klitorista voimakkaammin ja sormi hieroi g-pistettä. Nea oli lähellä orgasmia sen tiesin joten laitoin toisen sormen sisään. Nyt, nyt hän voihkaisi, kunnes hänen vartalonsa tärisi voimakkaasti muutaman heleän kiljahduksen kera.

Hellitin otteeni Nean reisistä ja nousin pois hänen jalkovälistään. Hän laski peppunsa alas ja hengitti syvään voipuneen oloisena. Hänen kauniit pyöreät kasvonsa punoittivat voimakkaasti kauniin hymyn kera. Lakanassa oli iso märkä läikkä hänen jalkovälinsä kohdalla. Riisuin bokserini pois ja kysyin jatketaanko. Hän hymyili viettelevästi ja kysyi haluanko takaapäin. Nyökkäsin myöntymyksen merkiksi.

Hän nosti peppunsa sykkivää penistäni vasten. Sitten hän toi todella märän pimppinsä kullin varttani vasten. Hän alkoi liuttaa liukkaita häpyhuuliaan penikseni vartta vasten, katsoen minua silmiin halukas hymy kasvoillaan. Hetken aikaa hän kiusoitteli minua, kunnes tarttui munaani vieden sen häpyhuulilleen.

Katsoin kun penikseni työntyi hänen sisäänsä hitaasti. Nean pillu punoitti hieman suuhoitoni jäljiltä ja näytti siltä kuin se olisi rasvattu. Urahdin voimakkaasti, kun olin työntynyt niin syvälle kuin mahdollista. Nea hivutti yöpaitaansa ylöspäin rintojen yläpuolelle. Hän tiesi minun haluavan pitää niistä kiinni, kun panen häntä takaapäin. Tartuin hellästi Vaaleisiin D-kupin rintoihin, joilla hän oli antanut minulle joskus myös tissihoitoa kalulleni. Kovettuneet vaaleanpunaiset nännit asettuivat keskisormien ja nimettömien väliin.

Aloitin hitailla työnnöillä siten, että työnnyin niin syvälle kuin pääsin ja vedin lähes ulos asti. Nean liukas, kuuma ja tiukka pillu tuntui taivaalliselta, varsinkin kun edellisestä kerrasta oli muutamia kertoja aikaa. Pisteenä I.n päälle oli, kun hän katsoi minua suoraan silmiin nautinnollinen hymy kasvoillaan. Kiihdytin hieman tahtia ja Nea myös laittoi pyllynsä liikkeelle tehden seksistä vielä nautinnollisempaa. Kiimani oli sen verran kova, että kiihdytin tahtia oikein kunnolla. Herran jumala, Nea parkaisi, kun aloin tikkaamaan niin kovaa tahtia kun pystyin. Hän vastasi kuitenkin samalla mitalla ja laittoi perseensä liikkeelle. Riettaat äänet raikuivat makuuhuoneessamme. Minä huohotin, Nea voihki ja ähki todella äänekkäästi, pillun litinä ja ihon lätinä, kun kivekseni osuivat hänen paljaaseen ihoonsa.

Älä vaan lopeta hän aneli muutamia kertoja. Nea oli lähellä orgasmia taas. En jaksanut tikata loppuun asti, mutta pysyin paikoillani Tiesin Nean ollessa himonsa huipulla, hänen vievän sen loppuun asti. En ollut nähnyt Neaa näin himokkaana pitkään aikaan.

Nousin polvilleni jolloin Nea pääsi ratsastamaan kovan kaluni päällä. Hyväilin samalla hänen rintoja ja suutelin intohimoisesti kaulalle. Tunsin hänen pillunsa supistelevan ja eikä aikaakaan, kunnes hän laukesi intensiiviseen orgssmiin. Munani syvällä hänen pillussaan ja käteni puristaessa hänen rintojaan hän laukesi väristen. Suutelimme intohimoisesti toisiamme, kunnes päädyimme makaamaan sylikkäin sängylle.

En muista, koska olen saanut viimeksi tuollaisen orgasmin, Nea rikkoi hetken hiljaisuuden. En mäkään, komppasin. Sä olit aika himokas, jatkoin ja virnistin. Laukesitko sä lainkaan, Nea kysyi. Pudistin päätäni. Haluatko, että mä hoidan sut loppuun, Nea kysyi. Hymyilin pilke silmäkulmassa ja näytin kaluani, joka seisoi vieläkin.

Nea tarttui munaani ja alkoi hyväillä sitä molemmilla käsillä. Sitten hän kääntyi selin minuun ja asetteli penikseni taas pillunsa huulille. Se oli edelleen todella märkä. Hän hieroi kaluani liukasta pilluaan vasten. Hän nosti hieman jalkaansa ja työnsin koko komeuden sisään. Hän voihkaisi nautinnosta. Kiedoin kateni hänen ympärilleen, jotta voisin leikkiä taas hänen rinnoillaan. Pääsin hyvään rytmiin ja työntelin rauhallisia työntöjä hänen sisäänsä. Voitko hyväillä sun pillua samalla, kun panen sua, kysyin. Nea toi kätensä klitorikselleen ja alkoi hyväillä sitä. Lähellä totesin. Kiihdytin hieman tahtia ja suutelimme intohimoisesti toisiamme. Muutaman minuutin kuluttua tunsin kuinka munani oli räjähtämäisillään. Nea laittoi jalat tiukemmalle. Muutaman sekunnin kuluttua urahdin voimakkaasti, kun kullini sykki valtavan lastin Nean ihanaan pilluun.

Sä teit aikamoisen sotkun, Nea totesi. Paraskin puhuja, kuittasin. No mut sä tän alotit, Nea vastasi. Onko sulla jotain valittamista, sanoin pilke silmäkulmassa. On, hän vastasi nauraen ja juoksi suihkuun karkuun. Siellä otimme toisen erän, mutta ei siitä sen enempää.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.7 / 5. Arvostelijoita 36

Subscribe
Notify of

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu