Alustus: Olen 24-vuotias työssäkäyvä ja urheiluhullu miehenalku isosta kaupungista Suomesta. Harrastan uintia ja suunnistusta lähes ammattitasolla mutta tällä hetkellä suurin ja toistaiseksi salainen harrastukseni on TYTTÖILY! Viihdyn peilin edessä pitkään ja suurin elein ja liikkein korostan naisellista puoltani. Olen KOUKUSSA! Muut harrastukset pienentävät mahdollisuuksia pidempiin aikoihin olla siveyslukossa ja leikkiä imukupeilla nänneilläni koska en vielä ole tarpeeksi rohkea tulemaan ulos tämän harrastukseni kanssa.
Toukokuu 2019
Helteet oli saapuneet ajoissa Suomeen, kesälomakausi ei ollut vielä alkanut mutta minulla oli huhtikuussa revähtänyt pohje harjoituksissa ja töissä oli etätyö mahdollisuus niin päätin siirtyä vanhempieni kesämökille viikoksi yksin asustelemaan ja nauttimaan saaristosta. Oikea tarkoitukseni oli siirtyä uudelle tasolle tyttöilyn saralla ja viettää koko viikko naisena ja noh välillä myös täysin lutkamaisesti leikkien omilla dildoillani.
Suunnittelin mökkireissuani malttamattomana koko viikonlopun kotonani ja tilailin uusia vaatteita sekä leluja mukaan. Pakkasin mukaani kaksi urheilukassia, toisessa oli minun mökkivaatteeni ja pyyhe ja toinen kassi oli toiselle persoonalleni joka pursui vaatteita, leluja ja meikkejä.
Maanantai aamu:
Heräsin kotona ja vatsassa kihelmöi, se päivä oli koittanut kun sain olla vapaa kuin taivaan lintu. Kävin suihkussa, sheivasin itseni huolellisesti ja lukitsin pienen munani. Laitoin ajomatkaksi kukkakuvioidut mukavat pikkarit ja olkaimettomat rintsikat ja niiden päälle shortsit ja t-paidan. Lähdin ajelemaan kohti mökkiä, kajareista kuuntelin sissy hypnoja ja välillä omaksi huvitukseni puin itselleni peruukin. Matkalla myös päätin vaihtaa nimeni viikoksi ja päädyin kutsumaan itseäni Neeaksi. Nyt oli Neean aika loistaa. Mökille saapuessani näin ettei kumpikaan mökkinaapuri ollut paikalla joten jo melkein liikkuvassa autossa revin shortsit ja paidan päältäni ja vaihdoin ne rentoon valkoiseen kesämekkoon.
Olin suunnitellut kaiken valmiiksi ja mökille päästyäni vaihdoin sänkyyn siskolta viedyt vaaleanpunaiset pellavalakanat, tein itselleni avocado-pastan jääkaappiin ja siivoskelin mökin Neean näköiseksi. Hain niityltä vielä kukkia pari maljakollista piristämään päiviäni. Asettelin kylppäriin rasvat ja hajuvedet siististi peilin eteen ja asetin suihkun lasiseinään maltillisen kokoisen dildon sille korkeudelle että polvistuessani olisin valmis koska tahansa viikon aikana antamaan sille suuhoitoa. Laitoin vielä timanttisen tapin pyllyyni ja vaihdoin pikkarit stringeihin kesämekon alle.
Olin päättänyt etten maanantaina koske lukkoon, tiistaina saisin tulla vain lukossa ja keskiviikkona tai torstaina vapauttaisin itseni ja antaisin kaiken tulla.
Maanantai ilta:
Olin tehnyt mökkiaskareita Neeana jo monta tuntia ja mielen valtasi valtava kiima. Olin ajatellut valmistavani itselleni illallisen ja meikata sekä laittautua kuin jollekkin hienolle illalliselle. Meikkailin tunteja ja katsoin youtubesta tutorial-videoita. Valitsin päälleni uuden yönsinisen juhlamekon jossa oli korkea kiila reidessä ja piikkikorot jalkaan. Korviini laitoin kuunmuotoiset kultaiset korvikset, meikki oli vahva ja tumma joka korosti poskipäitäni ja tummanpunainen huulipuna sai huuleni näyttämään täyteläisiltä. Peruukiksi valikoitui puolipitkä musta melkein polkkatukka jonka asettelin toiselta puolelta korvani taakse ja asun kruunasi ohuet stay-upit jotka oli kiinni korkeavyötäröisissä pikkareissa. Olin jo sunnuntaista asti pitänyt kaulakorua johon nyt vielä kiinnitin sydämen viereen, lukittuna olevan munani siveyslukon avaimen.
Räpsin kuvia itsestäni peilin edessä ja itse ruokailusta ei tahtonut tulla mitään. Viestittelin parille ”nettisedälle” jotka pitivät kyllä huolen siitä että kiimani vain kasvoi antamalla ihania kehuja ja lähettämällä kuvia upeista ja toinen toistaan suonekkaammista ja isommista kyrvistä sekä lihaksisista vartaloistaan. Illallisen syötyäni ja kiiman kasvaessa useamman herkullisen vieraan ilmottautuessa mökkeilemään kanssani päätin lähteä vielä pienelle kävelylle pukeutuneena, harjoittelin mökkitiellä illan hämärtyessä koroilla kävelyäni ja välillä nostin helmaani ja toivon että joku olisi näkemässä tai katsoisi edes salaa. Kävin tien vierustalla kyykkypissallakin ja kuulin kaukaa mökeistä naurua ja musiikkia. Neeaa nolostutti valtavasti mutta päälimmäinen tunne oli silti kiimainen.
Tiistai aamu:
Heräsin aamulla linnunlauluun ja ensimmäinen ajatus oli että olin onnistunut eilen pitämään näppini erossa lukosta ja pyllystäni, olin ylpeä itsestäni. Ehkä tosiaan olin siirtymässä uuteen vaiheeseen harrastuksessani. Päälläni oli satiininen kellertävä yöpuku ja olin laittanut niihin sopivat puuvillaiset pikkarit jalkaan vielä ennen nukkumaan menoa. Kurkistin pikkareihini ja yö oli ollut kovin kostea ja saatoin jopa saada vähän valkoista kuplivaa limaa sormiini kun testasin haarakiilasta pikkareitani. Äkkiä sormi suuhun ja hymyssä suin kieriskelin sängyssä tovin, kädet vaeltelivat sileillä pakaroillani ja nänneilläni. Käsi hamusi välilihalleni ja huokaisin kovaan ääneen kun painoin kivesteni juuresta hellästi mutta varmaotteisesti. Vieressäni oli ipad laturissa ja huomasin että olin myöhään yöhön selaillut pinterestista upeita naisten asukokonaisuuksia ja välilehdillä oli useita nettikaupan sivustoja auki ostoskorit pullollaan Neean uusia vaatteita. Klikkailin pari ostosta loppuun asti ja hyppelehdin iloisesti kylppäriin, matkalla puin sotkuisen blondin peruukin päähäni ja potkaisin yöasun housu-osan jaloistani lattialle. Nostin pikkarit kahdella kädellä tukevasti pakaroiden väliin ja asettelin peruukkiin suttuisen oloisesti pompulan. Kylppärin kynnyksellä siirryin konttaamaan ja siellä huoneen perällä minua odotti vakaasti tanassa seisova dildo. Konttasin sen luokse kuin mikäkin munankipeä pikkuhuora ja istuin polvieni päälle tämän feikki-ihanuuden eteen. Aloitin hellästi terskasta nuolemalla ja välillä vartta pitkin kiveksille asti kieltäni käyttämällä palasin aina terskaan ja huomasin kuinka suupieleni valuivat kuolaa. Lopulta tungin sen kokonaan suuhuni ja tunsin kakoamis reaktion. En antanut sen häiritä vaan rauhassa otin päätäni taaksepäin ja taas sulloin sen ihanasti kurkkuuni. Hetken aikaa dildotettuani kurkkuani, laitoin suurimman tappini pyllyyni, jonka kanssa kuitenkin pystyi vielä touhuamaan aamurutiineja vaikka se joka askeleella muistuttikin olemassa olostaan.
Keitin aamukahvin ja tein itselleni ruisleivät nätisti tarjottimelle. Vaihdoin yöasun jumppahousuihin ja -rintsikoihin ja kiedoin vielä ohuen neuleen päälleni. Lähdin rantaan aamupalalle. Minä ihana elävä Neea!
Tiistai päivä:
Olin pulahtanut meressä alasti (lukko pysyi) ja torkkunut auringon paahteessa koko aamupäivän ja nyt kiima sai minut valloilleen. Nyt oli aika päästä ratsaille, nyt oli aika saada orgasmi! Neean ensimmäinen orgasmi! Lähdin ylämökkiin ja pysyin suunnitelmassani, asettelin kookkaan dildon peilin eteen ja tyynyjä vierelle. Pukeuduin rentoon kukalliseen kesämekkoon ja laitoin haarakiilaiset pikkarit jalkaan, rintsikat eivät ehkä sopineet asuun mutta halusin laittaa lempparit, hyvin ihonmyötäiset ja mukavat roseen väriset pitsiset ja hyvin vähän peittävät. Astelin mökkiin ja valmistauduin taas alkuun kuvaamalla videoita ja kuvia tilanteesta sekä puhumalla vähän tuhmia itselleni sekä suonekkaalle vieraalleni joka sojotti keskellä lattiaa. Istahdin dildon päälle ja se sukelsi sisääni kuin itsestään. Dildo oli juuri sen kokoinen kuin haluaisin ensimmäisen aidonkin kyrpä kokemuksen olevan, ei mikään jättiläinen vaan yhteen käteen sopiva, hiukan kaartuva ja suonet pinnassa. Terska osa hiukan vartta paksumpi että sen saa maiskuteltua huulten väliin mukavasti ja no toki posliini. Ratsastelin peilin edessä muutaman minuutin ja tunsin kuinka puna nousi poskilleni, hiki karpaloita alkoi syntyä otsalle ja tunsin kuinka reisissä alkoi tuntua tärinää ja mukavaa lämpöä. Välillä intouduin nostamaan kädet ylös ja mietin miltä perseeni näyttää takaa päin kun ratsastan villisti kyrvän päällä. Olin välillä lähellä orgasmia mutta sitä ei tullut, olisi pitänyt repiä lukko pois tai siltä ainakin minusta tuntui mutta annoin sen olla paikoillaan, tunsin kuinka hyvältä alkoi tuntumaan se pelkkä dildo suolessani ja nautin sen tuomasta täyteläisyyden tunteesta. Päätin vielä siirtää leikkini terassille luonnonmaisemiin, siinä terassin pöydällä hajareisin ratsastaessani ja voihkien kovaan ääneen sain ikimuistoisen loppuelämän mielikuvan mökistämme.
Tovin ratsastettuani terassilla päädyin välillä vain pysähtymään pohjaan istuttu dildo pyllyssäni ja näpräämään omia nännejäni ja hymyilin kuin hullu. Kesken kaiken kuulin kaukaa hiekkatieltä auton ääntä ja jähmetyin. Olin aivan hiljaa enkä nähnyt mihin auto kaartaa, ääni kuului koko ajan lähempää ja lopulta se kaartoi mökkinaapurin pihaan. Samaan aikaan ärsytti aivan valtavasti että sinne menivät iltaiset mekkokävelyt ja keskellä pihaa stringipomppimiset mutta myös hymyilytti kun tiesin ketä sinne oli tullut.
Mökkinaapurimme Antti ja Kati tulivat koiransa kanssa remppaamaan mökkiään jonka Antti oli saanut perinnöksi vanhemmiltaan muutama vuosi sitten. Antti on minua 11 vuotta vanhempi ja Kati varmaankin saman ikäinen. Muistan nuorena varhaisteininä kävin mökkiemme välisellä kalliolla katsomassa kun Antti oli upean tyttöystävänsä kanssa aurinkoa ottamassa heidän tontillaan. Sitten vähän vanhempana noin 18-vuotiaana kun Anttikin enää harvemmin oli samaan aikaan mökillä niin muistan ensimmäiset tyttöilykokeiluni mökillä ja silloin silmäni olivat jo välillä siirtyneet miehiin, heidän vahvoihin käsivarsiin ja isoihin pakaralihaksiin. Antilla oli mielestäni ne molemmat ja näin kun hän hakkasi halkoja ilman paitaa ja sitten pulahti alasti uimaan. Minä istuin kalliolla äitini pikkarit jalassa kuvitellen kuinka vielä joskus saan maistaa jonkun ison ja vahvan miehen kyrpää suullani.
Keräsin terassilta tavarat sisälle ja laitoin punaiset stringit jalkaan, päälle kokoa liian pienet futisshortsit koska koin että ne tuovat muotojani esiin muttei paljasta muuta ja sitten vielä hihattoman rennon t-paidan päälleni koska olin leikkinyt nänneilläni imukupeilla ja nipistimillä koko eilisen ja aamun niin en halunnut minkään epäilyttävän näkyvän.
Kävin pikaisesti moikkaamassa Katia ja Anttia sekä Onni koiraa joka vähän liiankin pitkään työnsi kuonoansa haarojeni väliin koska olinhan minä jo kaksi päivää valunut limojani lukon sisään. He kertoivat jäävänsä pariksi yöksi ja huomenna heille tulisi palju toimitus sekä uusi piippu asennettaisiin saunaan. Sanoin omat aikatauluni ja lähdin kohti mökkiä, vilkaisin pari kertaa taakseni ja näin kuinka Antti oli ottamassa paitaansa pois ja siirtymässä hommiin kun taas Kati katsoi oudosti selkämystäni. Huomasin paitani olleen liimaantunut vähän hiestä selkääni ja punaiset stringit näkyivät heille pois päin kävellessäni. Huitaisin nopeasti vain paidan alas ja Kati sitten huikkasikin että tervetuloa huomenna saunomaan.
Tiistai ilta:
Neea oli edelleen ilman orgasmia ja olin sulkeutunut pariksi tunniksi mökkiin lepäämään sekä katsomaan ikkunoista naapuripariskunnan touhuja. Päätin mennä vielä laiturille hakemaan viimeiset päivän auringonsäteet, otin kangaskassiin mukaan, oranssin peruukin, sivuilta sidottavat bikinien alaosan ja siihen sopivan yläosan. Otin pienen imukupillisen dildon myös jos tekeekin mieli vähän pyöritellä pakaroita meren tuntumassa sekä vähän luettavaa ja Pepsi Maxia. Hipsin iloisesti pyyhe päällä ylämökiltä alas ja heilautin kättä tervehdykseksi kun Antti oli työntouhussa heidän alapihallaan hietikolla. Laituri oli pienen kaislikon takana joten sinne ei voinut nähdä mistään naapurustosta ja jos joku vene ajoi ohi niin nekin olivat sen verran kaukana etteivät ilman kiikareita voinut nähdä mitään. Levitin pyyhkeen laiturille, puin bikinit ja peruukin päähäni, asettelin mukavan tyynyn pääni alle ja aloin lueskelemaan. Huomasin parinkymmenen minuutin kuluttua että seilaan vaan samalla aukeamalla edelleen ja mielessäni on vain yksi asia ja sitä en saa mielestäni. Se palaa aina vaan vahvemmin mieleeni, haluan KYRPÄÄ. Haluan nähdä kuinka mies nauttii minun kosketuksesta ja kuinka iso suonekas kyrpä värähtelee käsissäni ennen kuin purkautuu naamalleni, keholleni, lukolleni, perseelleni, suuhuni. Mihin ikinä tahansa. Suljen kirjan ja asetan dildon tukevasti lankkua vasten, siirryn kontilleni ja alan nuolemaan sitä antaumuksella. Välillä kostutan sormiani suussani ja tungen yhden sitten kaksi sormea ahnaaseen reikääni samalla kun syväkurkutan.
Yhtäkkiä tunnen kuinka bonttoonilaituri vähän heilahtaa ja kuulen pientä sipsutusta takaani, Antin ja Katin Onni koira on tullut hajujen perässä katsomaan mitä täällä tapahtuu. Olen aivan hädissäni ja yritän vain pitää Onnin pois dildoni luota. Samalla kun katsahdan laiturilta rantaan päin näen sen mitä oikeasti haluaisinkin nähdä mutta en näin yllättäen. Antti seisoo ilman paitaa, revityissä farkkushortseissa, moottorisaha kädessä, laiturin päässä ja katsoo minua. Minua jolla on oranssi peruukki päässä, bikinit päällä joista on sivuun vedettynä haaraosa jotta pääsen sormettamaan itseäni ja lukko pullahtanut ulos bikineistä myös. Kumpikaan ei sano sanaakaan, riisun samalla vaatetustani pois ja siirryn makaamaan mahalleni laiturille ettei lukkoni näkyisi. Antti käskyttää Onnin pois luotani ja sanoo minulle miehekkäällä ja hyvin kiihottavalla äänellään TIESIN. Jonka jälkeen he lähtevät pois ja toivottaa minulle nautinnollista illan jatkoa. En saa sanaa suustani vaan jään makaamaan pää käsieni välissä laiturille.
Noin tunnin itseni kokoamisen jälkeen siirryn laiturilta vähin äänin ylämökkiin ja alan taas kurkkimaan ikkunoista missä naapurit menevät, he ovat jo siirtyneet mökkiinsä yöpuulle ja minä lukittu, häpäisty ja säälittävä Neea alan kiihottumaan uudestaan kaikesta tästä tapahtuneesta ja siirryn makkariin. Nyt olen niin kiimassa että en enää välitä pukeutua tai muutakaan ylimääräistä touhuta. Laitan ison dildon seinään kiinni, siirryn nelinkontin sen eteen, otan toisella kädelläni kiveksistäni tiukasti kiinni ja toisella kädellä selaan Katin Instagramin auki jossa on lomavideoita heidän Kreikan matkastaan viime kesältä ja alan painamaan itseni kohti seinää. Tunnen kuinka alun paineen jälkeen hyväolo valtaa koko kehon ja olen valmis antautumaan koko komeudelle. Toki miettien ja kännykästäni nähden Antin miehekkään sopivan lihaksikkaan vartalon edessäni ja suonekkaan kyrvän tuntiessani sisälläni. Purkaudun lukkooni hetkessä ja hieron spermat naamalleni. En ole, enkä tule ikinä saamaan noin vahvaa orgasmia elämäni aikana,, tai niin minä ainakin luulin…
Jatkuu.