Jennan Kanssa

16/01/2023 | Kirjoittaja: Pinkku |
4 min
Kertoja: Nainen | LesboTeinityttöEka Kerta
4
(41)
Hieroin Jennan turvonnutta klittaa ja sitten ujutin muutaman sormen kosteaan pilluun.

En tiedä, milloin aloimme puhua seksiin liittyvistä asioista niin avoimesti. Ennen sitä nimittäin niistä ei puhuttu, sillä siihen aikaan se taisi olla Jennan mielestä yököttävää tai vastaavaa. Itse olin jo silloin erittäin touhukas leikkimään itsekseni neljäntoista kesän ikäisenä. Tilanne kuitenkin muuttui joskus niihin aikoihin, kun Jenna koki ensimmäisen kertansa vanhemman jätkän kanssa baari-illan aikana vessan kopissa. Siinä oli minulla kadehtimisen aihetta, sillä itse olin vielä neitsyt silloin. Jenna oli minua pari vuotta vanhempi ja olimme olleet kavereita vaippaikäisistä asti.

Noh, alkoi milloin alkoi, keskustelimme niistä asioista laidasta laitaan. Suihinotosta ja siitä, onnistuisiko sen toteuttamaan ilman oksennusrefleksiä, ja lopuksi makeat naurut päälle. Kuuntelin uteliaana Jennan kertomuksia niistä muutamista kerroista, joita hän oli kokenut miesten kanssa. Kerran eksyimme aiheeseen biseksuaalisuus. Yllätyksekseni Jennalla oli vahvoja mielipiteitä seksuaalisen suuntautumisen puolesta. Sain kuulla pitkät luennot siitä, miten olisi typerää kieltäytyä kokeilemasta jotain ihan vain sillä periaatteella, että se olisi väärin ym. Itse olin ollut asiasta eri mieltä, mutta puheet saivat minutkin vakuuttumaan.

Sinä kesänä loma kului nopeasti töitä tehden. Elokuun alkaessa työtkin päättyivät ja loppuaika oli pyhitetty ihan lomailulle. Muutama jäljellä oleva viikko vietettiinkin Jennan kanssa nenätysten joka päivä. Eräs ilta kokoonnuimme muun porukan kanssa rannalle ottamaan kuppia. Tunnelma oli katossaan, mankka pauhasi Suomi-hittejä ja jätkät läähättivät kiimaisina yrittäen houkutella jonkun vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssaan jatkoille. Osa siitä sitten aamuyöstä lähtikin kokonaan pois ja ne muutamat ketkä jäivät, etsivät rannalta rauhallisen sopukan jossa viettää kahden keskistä aikaa... kröhöm... mitä sitten tehdäkseenkään.

”Annaa, ihan tosi. Sua nätimpää en oo...” Koskela mongersi huojuen laiturilla selkäni takana. Lause jäi kuitenkin kesken, kun hän istahti ja sammui selälleen. Istuimme Jennan kanssa siinä ja nauroimme katketaksemme. Naurun alla piili kuitenkin pieni pettymys. Rupattelimme niitä näitä ja tunsin laskuhumalan hiipivän kavalasti. Koskela kuorsasi kuuluvasti. Muita siellä ei sitten enää ollutkaan.

”Kiva, nyt toi jäi meidän vastuulle”, Jenna tuhahti. Samalla hän hivuttautui vähän lähemmäs minua ja käänsi sitten katseensa takaisin järvelle. Aurinko oli pikkuhiljaa nousemaisillaan ja maisema näytti kivalta. Jenna korjasi taas asentoaan, ja huomasin, että hän oli jo ihan lähellä. Yllättäen aloin tuntea pientä kihelmöintiä vatsanpohjalla.

”Alkaa tulla jo vähän kylmä”, sanoin ja hieroin käsivarsiani, jotka menivät kananlihalle.

”Joo, siltä näyttää”, Jenna naurahti ja huomasin sivusilmällä, että hänen katseensa viivähti rinnoillani. Sitten hän tuijottelikin taas järvelle. Katsahdin alas ja huomasin, että nännini näkyivät kovettuneina bikinien yläosan sekä paidan läpi. Tunsin punan kasvoillani ja kihelmöinnin leviävän muuallekin kuin vatsanpohjaan.

”Sul on ihanan kiinteet reidet”, Jenna totesi hetken päästä ja laski kätensä toiselle. Naurahdin hieman hermostuneesti, mutta peitin sen liittymällä leikkiin mukaan.

”Mistä lähtien selluliitti on ollu kiinteetä?” heitin takaisin irvistäen ja jatkoin: ”Mutta sun rinnat on jotain, mistä oon sua aina kadehtinut.”

Jenna nauroi taas. ”No nii-i, nää on kyllä täydelliset”, hän huokaisi ja alkoi heilutella rintamustaan puolelta toiselle. Enää ei voinut kuin nauraa. Yhteistuumin päätimme soittaa Koskelalle hakijan ja sen saavuttua lähdimme kotiin.

Viimeinen viikonloppu ennen koulun alkua, päätimme juhlistaa sitä ihan kaksin. Jennan vanhemmat lähtisivät sukuloimaan ja talo olisi tyhjillään. Normaalin kaavan mukaan illanviettoon kuului musiikkia, vuokraleffa ja booli, josta riitti lipittämistä kahdelle koko yöksi. Johtuen Jennan keveämmän elämän aloittamisesta, joka ei kyllä usein harrastettavan juomisharrastuksen takia toiminut moitteettomasti, jätimme muut mässyt nurkkaan ja nautiskelimme hedelmistä ja marjoista. Samapa tuo minulle, sillä en välittänyt karkista ym. muutenkaan.

Kun katselimme leffaa, katseeni karkasi vähän väliä muualle. Rannalla tuntemani kihelmöinnin jälkeen en ollut muuta pystynyt ajattelemaankaan kuin Jennan rintoja. Seurasin, kuinka hänen rintakehänsä nousi ja laski hengityksen tahdissa. Yhtäkkiä hän käänsi katseensa minuun ja hymyili ilkikurisesti. Naurahdin ja aloin taas seurata leffaa. Nyt kuitenkin huomasin, että Jenna katseli minua. Jännityin ja kihelmöinti alkoi taas. Korjasin asentoani ja istahdin jalat ristiin nojaten käsiini. Pienesti, olevinaan ohimennen työnsin rintaani vähän eteenpäin.

Leffassa alkoi kohtaus, jossa teini-ikäiset jätkät alkoivat vetää käteen tirkistellessään naapurin tyttöä ottamassa aurinkoa yläosattomissa. Kihelmöinti alkoi muuttua kiihotukseksi ja kasvoilleni nousi ilkikurinen hymy. ”Pojat löysi jotain mielenkiintosta”, naurahdin ja Jenna mumisi vastaukseksi jotain, mistä en saanut selvää. Tunsin välillämme selvän jännitteen. Olimme hiljaa ja tuijotimme, kuinka jätkät seisoivat rivissä piilossa vänkyttämässä, kunnes jäivät kiinni. Olimme koko leffan ajan hiljaa, milloin nyt toinen nousi juomaan lasistaan.

Leffa loppui ja laitoin mankan päälle. Käänsin musiikin kovalle ja valitsin menevän kappaleen. Laskin lasin pöydälle ja aloin liikehtiä tiukkarytmisen biisin tahtiin. Jenna istui sohvalla tuijottaen minua tiiviisti, pieni hymy huulillaan. Tunsin humalan olevan parhaimmillaan, sen antaessa minulle rohkeutta. Muutin tanssini mahdollisimman vietteleväksi. Heilutin persettäni rytmin mukana, samoin rintojani suurella liikkeellä. Liikuin Jennan eteen ja laskeuduin musiikin tahdissa polvilleni ja siitä taas ylös. Jenna nuolaisi huultaan ja läpsäytti kädellään pakaraani. Tunsin, kuinka kosteus housuissani alkoi levitä mustille pitsihipstereilleni.

”Mikäs lutka susta on tullu?” Jenna sanoi hieman karhealla äänellä. Otin hänen kätensä ja asetin ne vyötärölleni. Istuin puolittain hänen syliinsä ja heilutin lantiotani saaden liikkeen muistuttamaan panemista. Nousin ylös ja peruutin kauemmas hänestä heilutellen sormeani kutsuvasti. Jenna nousi ja alkoi myös liikehtiä taidokkaasti. Tanssimme lähellä toisiamme, kuin haastaen toista tekemään seuraavan siirron, jonka Jenna lopulta teki. Hän otti minua lanteilta kiinni ja veti meidät kiinni toisiimme. Nyt liikkeet olivat kuin yhtä. Hän siirsi käsiään perseelleni puristaen sitä kaksin käsin. Minä puolestaan siirsin hieman epäröiden käteni hänen rinnalleen. Katsahdin hänen silmiinsä ja sain varmistuksen hänen kiihkon kiillottamista silmistään. Kouraisin rinnan kämmeneeni ja aloin hieroa sitä. Kappale loppui ja hiljaisuus vallitsi olohuonetta.

Sanaakaan sanomatta Jenna sammutti mankan, otti minua kädestä ja lähti kulkemaan yläkertaan. Kiihotukseni oli niin kova, että järkiajatukset pysyivät vaiti. Noustessamme rappusia en saanut katsettani irti Jennan kauniisti keinuvasta perästä. Hän ohjasi minut huoneeseensa, istutti sängylleen ja istui hajareisin syliini. Annoin käsieni vaeltaa hänen alaselälleen, siitä ylemmäs, sitten rinnoille ja lopulta riisuin hänen toppinsa, jonka alta paljastuivat suuret täyteläiset rinnat liiveihin vangittuina. Painoin huuleni toiselle ja suukotin. Mm, hänen ihonsa tuoksu oli huumaava.

Jenna kyllästyi odottamiseen, nousi ja riisui itsensä täysin alasti. Sitten hän nosti minutkin seisaalleni ja riisui minunkin vaatteeni. Alusvaatteisiin päästessään hän hidasteli kiusoitellen. Sitten hän kaatoi minut jopa hieman kovakouraisesti sängylle. Annoimme käsiemme vaeltaa toistemme iholla. Käteni hyväilivät hänen rintojaan leikitellen kovettuneilla nänninnupukoilla. Aloin laskea toista kättäni alemmas. Vatsalle, alavatsalle ja lopulta häpykummulle. Hitaasti liikutin käteni hänen kosteaan alapäähänsä. Hieroin sormin hänen turvonnutta klittaansa ja sitten ujutin muutaman sormen hänen kosteaan pilluunsa. Jenna huokaisi nimeni nautinnollisesti. Vapaalla kädelläni jatkoin toisen rinnan nännin hieromista ja toisella työntelin sormia hänen sisäänsä. Jenna alkoi huokailla kuuluvasti sulkien silmänsä.

Katso kaikki kirjoittajan Pinkku novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4 / 5. Arvostelijoita 41

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu