Tyttären Kaveria 3

31/03/2025 | Kirjoittaja: Baisemoi |
5 min
KiusausPettäminenHetero
3.8
(45)
Olin juuri viettänyt yön hänen tyttärensä kanssa ja nyt pitäisi nuolla Saria!

Linkki aikaisempaan osaan.

Aamu valkeni harmaana, sateisena ja tuulisena, kuin kuvastaen sisäistä myrskyäni. Mietin elämää, jota olin vaarantamassa tämän takia. Jennin takia. Ja silti, vaikka syyllisyys repi minua, jokin sairas osa minusta kaipasi häntä jo nyt, kun hän oli vain muutaman metrin päässä nukkumassa.

Kuulin askeleita takanani. Jenni ilmestyi ovensuuhun, hiukset sekaisin ja yllään vain minun vanha t-paitani, joka oli hänelle liian iso. Hän näytti taas siltä viattomalta tytöltä, mutta hänen hymynsä kertoi muuta.

”Huomenta”, hän sanoi pehmeästi ja käveli luokseni. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja painoi päänsä rintaani vasten. Tunsin hänen lämpönsä paidan läpi, ja hetken aikaa annoin itseni vain olla siinä.
”Kuule, meidän täytyy lähteä kohta”, sanoin.
”Miksi? Luulin että tykkäsit?” Jenni vastasi.
”Tykkäsin. Liikaa. Mutta tää on väärin. Sä tiedät sen itsekin. Mulla on vaimo, perhe ja hyvä virka. Tämä vaarantaa kaiken.”
”Mä en välitä sun perheestä”, hän sanoi kylmästi.
”Ja sä et selvästikään välitä, koska sä oot täällä mun kanssa”, Jenni jatkoi.
”Äitisi pyysi, että vien sut isälles. Mä vien sut sinne”, sanoin ja käännyin pakkaamaan tavaroitani.

Ymmärrys, että nyt olisi oikeasti lähdettävä näkyi Jennin silmissä.

Automatka oli piinaava. Jenni istui hiljaa vieressäni, tuijotti ulos ikkunasta ja näpräsi puhelintaan. Yritin keksiä jotain sanottavaa, mutta sanat tuntuivat turhilta. Kun pääsimme hänen isänsä kotitalon eteen, hän avasi oven ja nousi autosta sanomatta sanaakaan. Mutta ennen kuin hän sulki oven, hän kääntyi, työnsi dildonsa käteeni ja sanoi hymyillen:
”Älä hermostu. Ei äiti mitään tiedä ja kohta voidaan taas leikkiä yhdessä. Pidä toi tallessa sillä aikaa”, Jenni sanoi huolettomasti antaen kuuman kielisiudelman.

Säikähdin! Jumalauta! Toivottavasti Jennin isä tai kukaan muukaan ei nähnyt!

Sitten hän oli poissa, ja minä jäin istumaan autoon, tuijottamaan tyhjää etupenkkiä. Sydämeni hakkasi, ja tunsin kylmän hien nousevan niskaan.

Lähdin ajamaan Sarin talon suuntaan. Jos hän halusi puhua, nyt oli sen aika. Oli parempi kohdata tämä suoraan kuin jäädä odottamaan, että tilanne räjähtäisi käsiin.

Pysäköin auton Sarin talon eteen ja hengitin syvään. Sydän sykkien vain minuutti annettua aikaa jäljellä soitin ovikelloa. Sari avasi oven tiukka musta mekko yllään. Hän näytti yhtä aikaa äärettömän hyvältä, rennolta ja pelottavan päättäväiseltä.

”No, sä tulit sittenkin”, hän sanoi avatessaan oven. Hänen tuoksunsa täytti aistini ja tunsin oloni entistä pienemmäksi.

”Joo, mä… tota, sä sanoit että haluat puhua”, sain änkyttäneeksi.

Sari katsoi minua pitkään, ja hänen silmänsä tuntuivat näkevän suoraan lävitseni. Sitten hän hymyili, mutta se oli kylmä hymy, sellainen, joka ei luvannut mitään hyvää.

”Onko sulla jotain sanottavaa? Miksi luulet että käskin sut tänne?” Sari kysyi.

Sydämeni putosi vatsanpohjaan. Olin mennyttä!

”Tota, en mä tiä. Miksi sä pyysit mut?” Vastasin naama punaisena.
”En pyytänyt. Käskin. En tiedä mitä mökillä tapahtui, mutta jotain tapahtui. Meillä on siis ongelma. Tai sulla on ongelma” Sari sanoi itsevarmasti.

Nielaisin tyhjää kykenemättä sanomaan mitään. Sari tuijotti minua intensiivisesti.

”Mä voisin jutella sun vaimolle Katille tästä. Kysyä mitä se on mieltä. Tai sitten on toinenkin vaihtoehto.”
”Mikä”, kysyin hiljaa.
”Usko pois, että tykkäät siitä enemmän”, Sari sanoi kääntyen sisään taloon.

Mekko nuoli vartalon kurveja. Kauniit muodokkaat sääret vilkkuivat korkokengissä, ja upea kampaus paljasti siron niskan. Pienessä paniikissa suljin oven ja lähdin Sarin perään näkyä edessäni ihaillen.

Sari keikutti lantiotaan talonsa läpi takapihalle, minun kulkiessa jännittyneenä perässä. Sari kaatoi lasin viiniä itselleen viitaten minut eteensä istumaan. Aloin saavuttamaan normaalia itsevarmuuttani. Ainakaan Sari ei ollut heti kertomassa vaimolleni ja litki viiniä keskellä päivää. Tämä olisi jo tutumpi peli minulle. Istuin tuolille nojaten eteen päin polviini.

”No kerro. Mitä sä oikein haluat?” Sanoin vakava ilme kasvoillani tiukasti Saria silmiin katsoen.

Sari huokaisi taakse rennosti nojaten. Hän nosti korkokengässä verhotun jalkansa rintaani vasten painaen minut päättäväisesti selkänojaa vasten. Hätkähdin! Ehkä en voinutkaan kovistella tietäni ulos tästä? Vuosia opetellut defenssit eivät nyt toimineet. Mua ei ollut oikeastaan kukaan koskaan köskenyt. Olin itse yleensä se joka piti langat käsissään

”Alotetaas siitä, että otat multa kiltisti nuo kengät jalasta”, Sari sanoi

Sarin pitkö muodokas sääri näkyi koko mitaltaan. Jalkojen välistä vilkkuivat laadukkaat pikkuhousut. Jotain kimaltelevaakin. Olivatko Sarin pikkarit kirjailtu timantein? Nyt oli jotain ihan muuta, kuin vaimoni Katin kotona käyttämät haalistuneet ja kulahtaneet pikkuhousut.

Koitin olla vilkuilematta Sarin jalkoväliä samalla ottaen häneltä korkkarit jalasta. Olin ihan riittävästi kusessa jo muutoinkin.
Laskeuduin polvilleni Sarin jalkoihin toista kenkää varten, kun puhelimeni piippasi.

Asettuessani takaisin tuolille katsoin viestin. Jenni! Selfie jossa hön puristi alastomia rintojaan yhteen. ”Mä haluun sua”. Samalla Sari tempaisi puhelimen kädestäni! Jumalauta! Nyt kuva puhelimessani olisi vapaasti tytön äidin nähtävissä, jos hän vain sattuisi sitä vilkaisemaan! Sydämeni jätti taas lyönnin väliin. Onneksi Sari ei katsonut puhelinta vaan asetti sen pöydälle ruutu alaspäin.

”Nyt tehdään niin, että sä keskität huomion kokonaan minuun. Otas paita pois”, Sari käski

Seisoin Sarin edessä paitaa riisuen. Sarin viehättävyys lisäsi paineita, mutta olin tyytyväinen, että olin salilla ja lenkkipolulla pitänyt kroppaani kunnossa. Vaikka ikää oli jo yli 40v vatsalihakseni erottuivat selvästi ihon alta.

”No joo”, Sari katseli minua tyynesti arvioiden samalla viiniä hörpäten.
”Mikä toi on? Onko se fritsu?” Sari jatkoi eteenpäin kumartuen.

Yritin peittää fritsua kädellä, mutta Sari pyyhkäisi käteni syrjään.

”Kati ei varmaan ole tota tehnyt”, Sari totesi kylmästi.
”Teki se”, yritin puolustella.
”Älä puhu paskaa! Kukaan 20-vuotta naimisissa ollut ei enää tee fritsuja. Kyllä ne on teinien juttuja”, Sari kivahti.
”Kuule. En voi käskeä mitä Jenni tekee. Se tekee omat päätöksensä minusta riippumatta, vaikka salaa. Voi vitun äijä, sun pitäisi kyllä tietää paremmin!” Sari puuskahti nousten kulkemaan kohti taloa.

En sanonut mitään. Hetken emmin, mitä tehdä. Lopulta kiiruhdin Sarin perään. Sari kiipesi portaat yläkertaan minun tullessa perässä. Huolimatta tilanteesta ihailin hänen muotojaan. Sari meni makuuhuoneeseen ja riisui tyynesti mekkonsa. Häkeltyneenä seisoin ovella. Mitä mun pitäisi tehdä? Lähteä? Jäädä? Sulkea silmät… kääntyä? Sari tuijotti minua häpeilemättä alastomana silmiin.

”Voi vittu”, hän sanoi halveksuen.
”Nyt otat tosta öljyn ja hierot mua. Oon ihan jumissa. Varsinaista rangaistusta mietitään myöhemmin. Ja housut pois. Farkut jalassa ei tulla sängylle.”

Sari meni sängylle makaamaan. Otin öljyn ja aloin levittää sitä Sariin. Sarin iho tuntui kimmoisalta ja treenatut lihakset kiinteiltä.
Erittäin kauniin, alastoman naisen hierominen pelkissä boksereissa aiheutti luonnollisen reaktion. Hillitsin mielitekoni kosketella ja annoin ihan asiallista hierontaa yrittäen peitellä erektiotani.

Sari kääntyi selälleen huomaten erektioni.

”Etkös sä ollut nuorempien perään?” Hän murjaisi.
”No en. Ja en mä haluaisi pettää Katia. Oikeesti. Mulla on perhe ja koko elämä pelissä”, yritin puolustella.
”Nuole mua. Ja teekin se hyvin”, Sari käski.

Olin juuri viettänyt yön hänen tyttärensä kanssa ja nyt pitäisi nuolla Saria! Eipä silti, siinä kun Jenni oli yllättänyt täysin, enkä ollut tajunnut edes varoa häntä, tästä olin joskus unelmoinutkin. Nyt kuitenkin emmin.

”Tota, kun mä en oikeestaan ole pettänyt Katia kahteenkymmeneen vuoteen.”
”Paskapuhetta. Sullahan on lontti just kyrvän päällä!” Sari nauroi ivallisesti.

Vaieten painoin pääni Sarin jalkojen väliin. Annoin Sarille parasta suuseksiä, mitä osasin.

”Nyt panet mua”, Sari käski.

Nousin ylemmäs sovittaen penistäni Sariin. Tajusin hänen rintansa olevan ihan yhtä isot, pyöreät ja terhakat alastomanakin. Tuon on pakko olla osaavan kirurgin tekemää!

Sari huokaili allani saaden kohta orgasmin. Hän työnsi minut päältään.

”Oota”, yritin anella.
”Nyt ylös siitä! Heti!” Sari käskytti.

Kimposin pystyyn.

”Mut mä en edes tullut vielä”, sanoin.
”Ihan sama. Ei tää sulle ollutkaan, vaan mulle. Vaikka kuin anteeksipyyntö.”

Aloin nolona vetää vaatteita päälleni.

”Rangaistuksen saat myöhemmin. Mietin sitä vielä”, Sari sanoi sängyllä edelleen maaten.

”Okei. Mikä se on?”

Sari nousi ylös ja kaivoi laatikon sängyn alta.

”Avaa se.”

Avasin laatikon kysyvä ilme kasvoillani. Laatikosta löytyi nahkaruoska, käsiraudat, anaalitappeja, dildoja, strapon valjaat…
Naamani punoitti todella kovasti.

”Pitää vielä suunnitella, mutta noi on sulle. Nyt suksit äkkiä vittuun täältä”, Sari kovahti napakasti.

Vedin vauhdilla vyön kiinni ja painelin paita kainalossa portaikkoon.

”Ja pidä puhelin päällä!” Kuului vielä napakka käsky yläkerrasta.

Voi perhana! Mua ei ollut koskaan pompoteltu näin! Olin ollut töissä johtavassa asemassa ainakin 20-vuotta, intissäkin RUK:n käynyt, reservin kapteeni ja hyvässä virka-asemassa. Nyt teinityttö ja hänen äitinsä pompottelivat mua, kuin nappulaa pelissä enkä mahtanut mitään!

Arvostele Novelli:

Arviot 3.8 / 5. Arvostelijoita 45

Katso kaikki kirjoittajan Baisemoi novellit.

Samankaltaiset Novellit

Lataa Uudet
Kirjoittaja: Anonyymi |
19.9.2023
4.7
(73)
Vaimo
Puhelinseksi
Kaunis, tumma karvainen pillu näkyi puhelimeni ruudulla.
Lue Novelli
Kirjoittaja: Dickinson |
08.2.2022
4.6
(70)
Teinityttö
Ryhmäseksi
Vanhempi Mies
Pauliina levittää jalkansa äärimmilleen keinuttaen lantiotaan himoissaan.
Lue Novelli
Kirjoittaja: 1.vävy |
28.2.2025
3.6
(105)
Suuri Ikäero
Teinityttö
Neitsyt
Työnsin yhden sormen sisäänsä ja tiukka pillunsa supisteli sen ympärillä.
Lue Novelli
1 2 3 418
Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2025, All Rights Reserved. 

crossmenu