Yhteinen Syrjähyppy

13/05/2024 | Kirjoittaja: Anonyymi |
4 min
Kertoja: Mies | HeteroRyhmäseksiKaverin Vaimo
3.8
(40)
Anneli makasi alasti ja jalat levällään suuressa parisängyssä.

Autoin kaveriani Hanskia kantamaan uuden sohvan sisälle omakotitaloon, jossa hän asui viehättävän vaimonsa Annelin kanssa. Ikeasta ostettu sohva lennähti kuin heitettynä auton peräkärrystä olohuoneeseen, kun kaksi riuskaa miestä ryhtyi toimeen.

- Sinä voisit jäädä vielä vähäksi aikaa. Otetaan palasta ja juomaa ja mennään vaikka saunomaan, Hanski sanoi.

Mikäpä siinä. Oli arki-ilta, enkä muutenkaan olisi lähtenyt minnekään, kun aamulla piti lähteä töihin.

Anneli kantoi pian pöytään lihavartaat ja salaattia. Kyytipoikana oli punaviiniä. Pöydässä vallitsi rentoutunut tunnelma. Olin tuntenut Hanskin jo vuosia, ja Anneliinkin olin tutustunut hyvin heidän seurusteluaikanaan.

- Saunan pitäisi olla lämmin, Hanski ilmoitti ja nousi pöydästä.

- Menkää pojat ensin, minä tulen perässä, kun olen puhdistanut pöydän, Anneli vastasi.

Siirryimme Hanskin kanssa pukuhuoneen puolelle. Riisuessamme kysyin Hanskilta, aikooko Anneli todella tulla saunomaan meidän kanssa.

- Totta kai, Pertsa. Se tyttö tykkää tosi paljon saunomisesta komeiden miesten kanssa.

Hanski vinkkasi silmää. Olin hieman hämmentynyt, mutta kohautin olkapäitäni ja siirryin suihkuun ja sieltä saunaan.

Hanski tuli perässäni. Istuimme vierekkäin lauteilla hiljaisuuden vallitessa. Vain löylyvesi sihahti kiukaalla.

Kohta kuulin kuinka ovi kolahti ja suihkusta alkoi kuulua veden kohinaa. Pian kohina loppui, ja Anneli astui sisään saunan ovesta.

En voinut olla ihailematta kaverini alastonta vaimoa. Anneli oli suihkuttanut pitkät vaaleat hiuksensa märiksi. Hän katsoi meitä suurilla sinisillä silmillään. Pitkäsäärisellä ja hoikalla naisella oli yllättävän suuret ja pystyt rinnat, joita hän esitteli estottomasti työntämällä rintakehäänsä eteenpäin.

Ehdin huomioida myös, että hänen häpykumpunsa oli ajettu täysin posliiniksi.

- Tule tänne meidän väliin, Hanski kehotti.

Anneli nousi lauteille. Hän keplotteli itsensä väliimme niin, että hänen sileä pyllynsä melkein kosketti kasvojani.

- Onpa ihanaa päästä komeiden miesten keskelle, Anneli kujersi.

Vaikka lauteilla oli ahdasta, Anneli asettui istumaan haarat sen verran levällään, että hänen reitensä nojasivat meidän kummankin reisiin. En voinut olla vilkaisematta nopeasti hänen jalkojensa väliin. Samalla tunsin kuinka kaluni alkoi paisua, ja ristin jalkani nopeasti.

Sekä Anneli että Hanski huomasivat vilkaisuni. Anneli naurahti ja levitti polvensa entistä etäämmäksi toisistaan.

- Eikös ole sievä näkymä, Hanski kiusoitteli minua.

Punastuin. Sain vastattua että sievä on. Elimeni pyrki väkisin pystyyn reisieni välistä. Vain vaivoin onnistuin saamaan sen aisoihin.

Kun olin rauhoittunut hieman, lähdin kylpyhuoneeseen. Mennessäni peittelin kädelläni puolijäykkää siitintäni.

Menin istumaan rahille. Pian ovi kolahti ja Anneli astui ulos saunasta. Hanski jäi kiukaan sihahduksista päätellen lyömään löylyä. Sisälle saunaan ei nähnyt, sillä ovi oli umpinaista mallia.

Anneli asettui seisomaan eteeni niin, että hänen posliinipillunsa oli suurin piirtein silmieni korkeudella. Ihmettelin mitä hän aikoi.

- Olisit antanut vain seisoa reilusti tuolla saunassa. Tytöt ovat mielissään sellaisesta.

Nyt ei auttanut mikään risti-istunta, vaan kullini ponkaisi esiin täydessä seisokissa.

- No nyt päästään asiaan, Anneli ilostui. Hänen kasvoilleen levisi hymy.

Hän laskeutui polvilleen eteeni ja otti kalustani kiinni. Hän veti esinahkaani ylös ja alas hitain vedoin. Käden puristus oli juuri sopiva, tämä nainen osasi asiansa.

- Älä, Hanski voi tulla, sain ähkäistyksi.

- So what, Anneli vastasi.

Hän kumartui ja suuteli terskani päätä. Juuri silloin saunan ovi avautui ja Hanski astui kylpyhuoneeseen.

- Jaaha, täällä onkin jo täysi touhu käynnissä, kaverini sanoi.

Kavahdin säikähtäneenä, mutta Hanski ei näyttänyt yhtään yllättyneeltä saati vihaiselta.

- Niin, Pertsalla on kuule tosi makoisa kulli, Anneli vastasi aviomiehelleen.

Hän katsahti Hanskiin hymyillen ja imaisi sitten kaluni syvälle suuhunsa. Hänen päänsä alkoi nousta ja laskea sylissäni, mikä sai minut huokailemaan syvään kiihotuksesta.

- Noin, antakaa mennä vaan, Hanski kannusti meitä molempia. Huomasin, että hänen tanakka vehkeensä sojotti suoraan eteenpäin.

Minulla oli viikon satsi pusseissani. En kestänyt pitkään kiihotusta, vaan tunsin kuinka siemeneni alkoivat pyrkiä ulos.

- Minulta tulee, huudahdin mutta Anneli jatkoi työtään kivikovana seisovan parruni kimpussa.

- Ime, Anneli, ime, Hanski komensi ja läimäytti samalla vaimonsa takapuolta.

Spermani lähti liikkeelle, ja laukesin suoraan Annelin suuhun. Linkosin siementä hänen nieluunsa sykäys sykäykseltä kunnes laavapurkaukseni vähitellen laantui.

Anneli nieli nestettäni niin paljon kuin pystyi. Sitten hän alkoi nuolla kaluani puhtaaksi. Hänen suupielestään valui vaaleata spermaani.

- Ai että oli hyvää, Anneli sanoi ja kääntyi Hanskin puoleen.

Hän otti aviomiehensä kullin saman tien suuhunsa. Seurasin voipuneena imutusta. Hanskin ilme oli autuas.

Hän sai vihdoin mällinsä lentämään. Siirryimme sen jälkeen saunaan ottamaan vielä yhdet löylyt. Anneli tuli väliimme aivan kuten ensimmäisellä kerralla.

- Pertsa, kokeilepas Annelia pillusta. Siellä voi olla märkää, Hanski sanoi istuuduttuamme lauteille.

Epäröin, mutta Anneli otti kädestäni kiinni ja ohjasi sen jalkojensa väliin. Aloin hieroa varovasti sormellani hänen klitoristaan.

- Kunnolla, Anneli komensi.

Pyöritin kättäni voimakkaammin hänen paljaaksi parturoidulla sukuelimellään. Levitin häpyhuulia ja löysin liukkaan aukon, jonne työnsin etu- ja keskisormeni. Jatkoin klitoriksen hieromista peukalollani.

Huomasin sivusilmällä kuinka Hanski hyväili vaimonsa rintoja ja imi toista nänniä.

Löysin sormillani paikan, jonka koskettaminen sai Annelin huokailemaan syvään ja katkonaisesti. Työnsin ja pyöritin sormiani yhä rajummin hänen pillussaan. Yhtäkkiä hänen kehonsa jännittyi. Hän tarttui kiinni ranteestani ja hänen jalkansa suoristuivat rajusti.

Anneli laukesi kimeästi ulvaisten.

Peseydyimme ja siirryimme takaisin olohuoneeseen. Olin ymmälläni, ja kysyin isäntäpariskunnalta, mikä on meininki.

- Katsos, meillä molemmilla on ollut syrjähyppymme, emmekä me viitsi enää ottaa niistä pultteja, Hanski selitti.

- On paljon mukavampaa hoitaa sellaiset tarpeet kotioloissa, Anneli jatkoi.

- Ei tarvitse olla mustasukkainen, kun tietää missä mennään.

Hanski ehdotti, että hoidellaan Anneli kunnolla tänä yönä. Kaiken kokemani ja kuulemani jälkeen suostuin mielihyvin ehdotukseen.

Kun tulin iltapesulta makuuhuoneeseen Anneli makasi alasti ja jalat levällään suuressa parisängyssä. Hanski oli aivan hänen vieressä kyljellään. Hän katseli hellästi vaimoaan.

Menin hitaasti sänkyyn ja työnsin pääni Annelin jalkojen väliin. Nuuhkaisin hänen tuoksuaan ja aloin nuolla hänen paljasta häpyään pitkin, rauhallisin vedoin. Hänen rakonsa oli avoin ja kostea.

- Oih miten ihanasti Pertsa nuolee minun vittua, Anneli sanoi osoittaen sanansa Hanskille.

Nousin Annelin päälle ja työnsin kullini hitaasti hänen sisäänsä. Vedin kaluani rauhallisesti edestakaisin hänen tiukassa pillussaan. Nautimme syvästä ja tunnokkaasta panosta Hanskin katsellessa vieressä.

Kiristin vähitellen tahtia. Annelin huokailut kävivät äänekkäämmiksi. Minun ei tarvinnut edes panna parastani, kun hän laukesi vikisten hiljaa ja katkonaisesti.

Työnsin pari kertaa rajusti ja purkauduin nautinnollisesti hänen sisäänsä.

Kierähdettyäni Annelin päältä pois Hanskiin tuli vauhtia. Hän tunkeutui orgasmin jälkimainingeissa lepäävän vaimonsa jalkojen väliin ja survaisi kyrpänsä siementämääni vittuun.

Se oli oikea rynkytyspano. Hanski nussi kuin viimeistä päivää. Anneli ulisi hänen allaan.

- Nyt saat huora kunnon kyrpää, Hanski huohotti.

- Minä olen sinun huora, nussi huoraa, nussi huoran vittua oikein kunnolla, Anneli kiljui ja sai samalla hurjan orgasmin.

Hanskin selkä taipui kaarelle. Hänen lantionsa teki muutaman nykivän liikkeen, ja hän purki lastinsa vaimonsa spermaiseen pilluun.

Hanskin siirryttyä pois katsahdin Annelin jalkojen väliin. Häpyaukko oli kahden miehen jäljiltä täynnä siemennestettä. Sitä valui avonaisesta reiästä lakanoille.

Minulla seisoi jälleen. Hyppäsin Annelin päälle ja työnsin kankeni hänen sisäänsä.

Tällä kertaa Annelin ei tarvinnut odotella yhtään, vaan hänen orgasminsa alkoivat välittömästi. Hän vääntelehti ja ulisi allani nussiessani häntä hirmuisella kiihkolla.

Minullakaan ei mennyt kauan, kun räjähdin Annelin sisään. Karjuin ja murahtelin kun tyhjensin pussini voimalla hänen hyvin nussittuun vittuunsa.

Nukahdimme sotkuiseen sänkyyn. Tiedustelin aamulla ennen töihin lähtöä, onko mahdollista järjestää uusinta.

- Ehei, näissä vieraissa käynneissä pitää olla aina uutta jännitystä, Anneli vastasi hymyillen.

No, olihan tuossa yhdessäkin kerrassa tarpeeksi kokemusta. Jatkoimme siitä lähtien ystävinä.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.8 / 5. Arvostelijoita 40

Subscribe
Notify of

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu