Nea oli 18-vuotias ja lukion aloittanut nuori tyttö, kun hän matkusti vieraalle paikkakunnalle sukulaisperheensä luo. Perillä juna-asemalla häntä odottivat 5-vuotias serkku Minttu ja hänen äitinsä Sari. Sari ei ollut sukua Nealle, vaan hänen edesmennyt aviomiehensä, joka oli Nean setä. Nea oli viettänyt sedän elinaikana useita viikonloppuja ja oppinut sanomaan Saria tädiksi. Sedän kuolemasta oli kulunut jo 4 vuotta, mutta Nea kävi yhä useamman kerran vuodessa serkkunsa luona viikonloppuvierailuilla joka oli hänelle kuin kummityttö.
Sari katsoi laiturille pysähtyvää junaa ja huomasi ovesta ulos astuvan Nean. Hänen katseessaan oli pieni määrä kateutta, kun hän katsoi heinäkuisena päivänä niukkaan asuun pukeutunutta nuorta tyttöä. Tai nuorta naista, kuten Sari huomasi ajattelevan, vaikka pitikin Neaa aina mielessään samana pikkutyttönä kuin ennenkin. Nea oli pienikokoinen tyttö, jolla oli mustat hiukset ja tumman ruskeat, lähes mustat silmät. Hän oli lähes vastakohta vaaleahiuksiselle ja sinisilmäiselle tädilleen, joka oli pientä Neaa päätä pidempi ja kaikin osin rehevämpi, pian 40 vuotta täyttävä nainen. Ajomatka asemalta Sarin luo meni nopeasti ja Nea viskasi matkakassinsa vierashuoneen lattialle. Kello oli hieman yli seitsemän illalla, kun ovikello soi. Sari meni avaamaan oven ja olohuoneen sohvalla istuva Nea huomasi suuri kokoisen miehen tulevan huoneeseen. Hän esitteli itsensä Matiksi ja nuoresta iästä huolimatta, Neakin erotti miehen olevan jollain tavalla komea tai vähintäänkin karismaattinen. Hän kuunteli iltakahvia juodessa, kuinka Sari kertoi löytäneensä Matin muutama kuukausi sitten ja kuinka hän oli parasta hänen elämässään pitkään aikaan.
Kello löi kymmenen illalla ja Minttu-serkku oli vihdoin nukahtanut kolmannen iltasadun jälkeen. Nea hiipi lastenhuoneesta hiljaa, eikä tajunnut yllättävänsä Sarin ja Matin. Hän tuli olohuoneeseen ja huomasi kuinka Matin koura vetäytyi Sarin rinnalta ja he molemmat suoristivat oikopäätä ryhtiään. Sari ilmoitti saunan olevan valmis. Hän tiedusteli hieman, että meneekö hän Nean vai Matin kanssa saunaan. Matti ilmoitti, että hänen puolestaan he voisivat mennä kaikki kolme, luoden vihjailevan vilkaisun Neaan, mutta se kuitattiin Matinkin puolesta nopeasti vitsinä. Nea päätti antaa kyyhkyläisten mennä saunaan keskenään ja näin myös tapahtui.
Sarin omakotitalossa sauna sijaitsi hienosti remontoidussa kellarikerroksessa. Nea katsoi kuinka Sari ja Matti kuiskuttelivat kuin teinit ennen saunaan menoa, kunnes lopulta nappasivat saunajuomat jääkaapista. Nea räpläsi puhelintaan sohvalla, josta näki portaiden yläpäähän. Hän nosti katsettaan hetkeksi ja huomasi Matin puristavan Sarin suurta pyllyä samalla kun he lähtivät laskeutumaan portaita alas. Jostain syystä Nea tunsi poskillensa nousevan kuumotuksen ja sisällään heräävän uteliaisuuden. Nea kuuli kuinka vesi sihahti kiukaalle alemmassa kerroksessa. Uteliaisuus kasvoi hänen sisällään ja hän tunsi jalkojensa vievän kuin itsestään kohti kellariin vieviä portaita. Hän seisoi portaiden yläpäässä, eikä tiennyt itsekään mitä hän oikein oli tekemässä. Jokin hänen sisällään kuitenkin laittoi hänen jalkansa askeltamaan portaita porras kerrallaan, kohti saunatilaa. Hän saapui kellarikerrokseen ja säpsähti saunan oven aukeamisesta kuuluvaa ääntä, jota seurasi avautuvan suihkun ääni. Ovi suihkutilaan oli raollaan ja hän kurkisti sisään.
Suihkutilassa oli kaksi suihkua, mutta niistä toinen oli nyt vain auki. Nea säpsähti nähdessään suurikokoisen, hieman karvaisen miehen alastoman vartalon suihkun alla. Mies seisoi selkä Neaan päin ja antoi suihkun virrata niskaansa pyöritellen päätään puolelta toiselle. Nean sydän alkoi tykyttää, eikä hän saanut katsettaan irti miehen ruskettuneesta vartalosta ja vahvoista valkoisista pakaroista. Yhtäkkiä mies kääntyi ympäri ja Nea vetäisi päänsä piiloon. Hän kuitenkin kurkisti uudelleen ja hänen kätensä meni auenneen suun eteen suojaksi. Mies seisoi silmät suljettuna ja antoi saippuaisen veden virrata vartaloaan pitkin. Nea ei kyennyt kuin tuijottamaan miehen jalkoväliä, jossa rehotti tuuheaa mustaa karvaa. Karvoituksen seasta roikkui kaksi suurta palloa ja niiden etupuolella pitkänä roikkuva suonikas elin, joka heilahteli miehen sukiessa käsillä hiuksiaan suihkuavan veden alla.
Nea ei ollut täysin kokematon tai neitsyt. Hän oli ehtinyt jo seurustella kaksi kertaa ja oli harrastanut seksiä molempien kumppaniensa kanssa useamman kerran, mutta tuollaista hän ei ollut nähnyt. Hänen seurustelukumppaninsa olivat olleet hänen ikäisiä poikia ja heillä molemmilla ei ollut alapäässään karvan karvaa, eikä heidän peniksensä olleet ollut noin valtavan kokoisia ja suonikkaita. Nean alapäätä alkoi kuumottaa ja hän alkoi hivuttaa kättään kohti pikkuhousujaan, kunnes saunan ovi kävi toistamiseen ja hän säikähti.
Sari astui saunasta ulos ja syöksyi samantien saman suihkun alle Matin kanssa. He alkoivat suudella ja Nea näki kuinka tädin käsi tarrasi kiinni miehen elimeen. Siinä missä Sari kadehti salaa nuoren Nean timmiä vatsaa ja muutenkin hoikkaa olemusta, kulki kateuden juna myös toiseen suuntaan. Nea oli ehtinyt kadehtia tätinsä naisellista vartaloa jo muutaman vuoden. Hän oli aikaisemmilla vierailuilla huomannut vertailevansa pyllyään ja tissejään tätinsä vastaaviin ja jäävän, ainakin omasta mielestään, aina hopeasijalle. Sarin vartalo oli hyvin hedelmällisen näköinen. Suuri, mutta sopivasti höllyvä hyvin muotoutunut pylly ja isot DD-kupin tissit, jotka Nean mielestä näyttivät hyvältä jokaisessa asussa. Sari oli aina saanut huomiota miehiltä muotojensa ansiosta muidenkin naisten puolesta.
Kateus nosti vain enemmin päätään Nean mielessä, kun hän katseli tätinsä muhinointia komean Matin kanssa. Nea ei ollut koskaan nähnyt tätiään tuollaisena, himoisena ja kiihoittuneena. Hän katsoi kuinka täti runkkasi miehen, kovettuvaa elintä virtaavan veden alla ja tunsi yhä suurempaa kuumotusta pöksyissään. Käsi kulki kuin itsestään pikkuhousujen reunasta sisään ja alkoi liikehtiä klitoriksen päällä. Nea katseli vuoron perään tädin höllyviä isoja rintoja, miehen erektiota ja sitä kuinka tädin käsi veteli varmoin ottein edestakaisin liukuvaa esinahkaa. Miehen karvaista rintaa ja kättä, joka oli siirtynyt tädin tuuheakarvaisen häpykummun päälle tekemään pyörivää liikettä. Nea huomasi tädin liikkuvan miehen ja seinän väliin ja pyörähtävän ympäri. Hän katsoi, kuinka täti otti tukea suihkutilan kaakeleista levittäen jalkojaan, notkistaen alaselkäänsä ja tarjoten miehelle persettään. Mies tarrasi molemmilla käsillä takaapäin kiinni suurista rinnoista ja alkoi puristella niitä. Nea katsoi kuinka täti puski pyllyään miestä vasten ja kuuli veden läiskähtävän heidän lantioiden osuessa toisiinsa.
Mies irrotti oikean käden rinnalta ja valutti siihen suustaan sylkeä. Tädin kasvoilla oleva kiusoitteleva hymy ja tyttömäinen kikatus katosivat sillä hetkellä, kun mies notkisti polviaan ja työntyi hänen sisäänsä. Silmät sulkeutuivat ja otsa painautui vasten kaakeleita. Vahvat kädet puristivat hänen lantiostaan, miehen kaivellessa pitkällä elimellään hänen sisuksia. Nea tunsi sydämensä hakkaavan rinnassaan, kun hän katseli heidän naimistaan ja kuullessaan tätinsä voihkinnat, hän huomasi puristelevansa omaa pientä tissiään. Hän huomasi miehen valuttavan jälleen sylkeä sormiinsa ja vievän käden tädin etupuolelle. Käsi alkoi tehdä pyörivää liikettä ja se näytti olevan tädille liikaa. Nea kuuli kuinka tädin voihkinta voimistui ja hänen jalkansa alkoivat täristä. Yhtäkkiä voihkinta lakkasi kuin seinään ja jalkojen yhä täristäessä mies kuitenkin jatkoi naimista. Tädin käsi painoi nyt kaakelin sijasta miehen lantiota, kun hän jarrutteli miehen työntelyä.
“Aih.. sattuu.. lopeta”, Sari huohotti, mutta mies ei näyttänyt kuuntelevan. Hän yritti vielä hetken jatkaa naimista hitaammalla tahdilla, mutta täti vetäisi lantiotaan eteenpäin ja elin luiskahti ulos hänen sisältää. Hän kääntyi ympäri, kietoi kädet miehen kaulan ympärille ja alkoi suudella miestä. Miehen lantio ei selvästi tajunnut leikin olevan ohitse, vaan hinkkasi itseään tädin häpykarvoitusta vasten. Miehen kädet laskeutuivat muodokkaalle pyllylle ja alkoivat puristella molempia pakaroita.
“Mä oon niin hellänä. Sul on niin iso”, Sari kuiskaili suukkojen välissä. “Jatketaa huomenna. Jooko..”
Miehen silmät olivat suljettuna ja Nea oli näkevinään ärtyneisyyttä miehessä, mutta mies ei sanonut sanaakaan. Täti vetäytyi miehen luota, avasi oman suihkunsa ja alkoi pestä itseään. Nea katseli vielä hetken miehen puolikovana roikkuvaa valtavaa elintä, kunnes hänen oli pakko kiiruhtaa takaisin ylös. Matti ja Sari nousivat rappuset yhtäaikaa ja huomasivat, että Nea istui siinä missä silloinkin, kun he olivat lähteneet saunaan. Sari ajatteli kaiken olevan ennallaan, mutta Nea ei katsonut heitä enää samalla tavalla. Hän ei pystynyt näkemään tädissä muuta kuin kiimaisen, persettään tarjoavan naisen ja Mattia katsoessa hänen verkkokalvoilleen piirtyi viimeinen kuva, jonka hän miehestä oli nähnyt ennen kuin lopetti tirkistelyn. Suuri ja puolikova suonikas muna.
Matti vaikutti levottomalta, mutta Sari suorastaan hehkui, heidän syödessä myöhäistä iltapalaa Nean saunomisen jälkeen. Nea tunsi olonsa myös levottomaksi, sillä hän oli huomannut ensinmäistä kertaa elämässään uudenlaisen tunteen saunassa istuessaan. Hän oli sulkenut silmänsä, nostanut jalkansa levälleen saunan kaiteen päälle ja alkanut masturboida. Hän oli pyörittänyt klitoristaan aivan kuten sadoilla aikaisemmilla kerroilla runkatessaan, mutta nyt hänen sisällään kalvoi erilainen tunne. Hän oli kiihoittunut eikä hän saanut tuota sisällään myllertävää kutinan kaltaista tunnetta loppumaan. Hän oli antanut asian olla ja siirtynyt suihkutilaan. Sheivannut itsensä, peseytynyt ja suihkutellut kaikki paikat puhtaiksi.
Vierashuoneessa hän oli tonkinut vaatekassiaan valkoiseen pyyhkeeseen kietoutuneena ja miettinyt päälle pantavaa. Hän oli päättänyt pukea kirkkaat vaaleanpunaiset stringit ja ohutta kangasta olevan kesämekon. Hän oli peilannut itseään kokovartalopeilistä ja todennut vaatetuksen olevan juuri oikea. Nyt hän istui iltapalapöydässä Mattia vastapäätä, tädin häärätessä astiota iloisesti hyräillen. Hänellä ei ollut nälkä, mutta hän söi hitaasti leipäänsä ja kylpi Matilta saamassaan huomiossa. Ohuen kesämekon läpi erottuivat hyvin hänen nänniensä kärjet, eikä Matti näyttänyt saavan katsettaan irti hänestä. Täti ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota Nean asuun, sillä ainahan hän oli aikasemmillakin kerroilla pukeutunut saunan jälkeen lähes yhtä rennosti.
Nea sai leipänsä syötyä ja kiikutti lautasen tiskipöydälle. Hän katsoi ulos keittiön ikkunasta ja huomasi heijastuksesta, kuinka Matin katse oli kiinnittynyt hänen pieneen peppuunsa. Hän nousi varpailleen ja esitti katselevansa ulos ikkunasta, pitäen kuitenkin katseensa Matissa. Matilla oli kädessään kaljatölkki, eikä hän yrittänyt millään tavalla edes peitellä tuijottamistaan, vaan istui keittiön tuolilla jalat levällään ja nautti näkemästään. Nean valtasi outo tunne. Hän huomasi nauttivan aikuisen miehen osoittamasta huomiosta ja, kuin minkä tahansa nautintoa tuottavan aineen kanssa, hän halusi sitä lisää. Hän keikisteli vielä hetken esittäen ulos katselevaa, kunnes keksi kiusata miestä hieman. Hän kuuli hyräilystä, että täti touhusi jotain olohuoneessa, kun hän itse asteli jääkaapille. Hän tutki jääkaappia ja tunsi miehen katseen kropassaan. Jääkaapista löytyi leikkelerasia, jonka hän pudotti kuin vahingossa lattialle. Hän varmisti, että mekon helma olisi juuri sopivalla korkeudelle, kun hän kyyristyi nostamaan pakettia lattialta. Mekon helma nousi lantion tasolle ja pienen hetken ajan mies pääsi nauttimaan Nean kirkkaan värisistä stringeistä ja niitä ympäröivistä pienistä paljaista pakaroista. Hän ei ollut tuntenut oloaan koskaan naisellisemmaksi, kuin sulkiessaan jääkaapin oven ja vilkaistuaan kiusoittelevalla hymyllä keittiön pöydän ääressä istuvaa Mattia.
Kaikki kolme katsoivat yhdessä telkkarista toimintaelokuvaa, mutta Nea huomasi Matin vilkuilevan häntä aina kun tädin silmä vältti. Pian Sari ilmoitti, että hän lähtisi nukkumaan ja Matti sanoi lähtevänsä myös. Nea huomasi tädin taluttavan miestä kädestä pitäen kohti makuuhuonetta, kuin teini-ikäiset, eikä huomannut miehen vilkuilevan taaksepäin. Heidän päästyään makuuhuoneen ovelle, täti katosi makuuhuoneeseen, mutta mies vilkaisi vielä kerran. Miehen härnääminen ja nälkäiset katseet olivat saaneet Nean tuntemaan sisällään panetusta ja miehen katsoessa häntä viimeisen kerran, hän päätti antaa miehelle vielä jotain ajateltavaa. Hän tuijotti miestä flirttailevasti takaisin ja pussasi ilmaa. Miehen kadottua makuuhuoneeseen ja oven painauduttua kiinni, häntä alkoi hävettää kaikki typerät keikistelyt ja temput, joita hän oli Matille esittänyt.
Elokuva ei tuntunut enää miltään, eikä hän jaksanut siihen keskittyä. Kellokin näytti vasta yhtätoista. Häntä kuumotti liikaa. Ja panetti. Hän halusi munaa. Yksinkertaisesti sanottuna. Hän mietti sitä, kuinka viimeisestä kerrasta oli kulunut jo neljä kuukautta. Ei ketään sen jälkeen, kun hän oli eronnut tapailemastaan pojasta. Ei auttanut muuta, kuin lähteä sänkyyn ja koittaa saada unta. Hän sammutti television ja kaikki valot, jonka jälkeen hipsi kohti vierashuonetta. Tädin makuuhuoneen ovella hän kuitenkin pysähtyi hetkeksi ja painoi korvansa lähes oveen kiinni. Mitään ei kuulunut ja hän päätti lähteä kohti omaa sänkyään.
***
Sari heräsi yöllä ja katsoi kelloa kännykästä. Se näytti, ettei hän ollut nukkunut vasta kuin 40 minuuttia. Hän laittoi päänsä tyynyyn jatkaakseen unia. Hän oli ensimäistä kertaa Nean sedän kuoltua onnellinen ja hän oli tullut päivä päivältä varmemmaksi, että hän halusi vielä lapsen tai lapsia, sillä hänellä oli vasta yksi lapsi, mutta muutama hedelmällinen vuosi jäljellä. Hän ja Matti olivat keskustelleet aiheesta juuri tänään saunassa ja Matin sanat siitä, kuinka hänkin haluaisi tehdä vauvan, olivat saaneet Sarin onnensa kukkuloille. Sari oli tuntenut sisällään täysin uudenlaista tunnetta ja hän oli ollut valmis tekemään lapsen vaikka heti, virtaavan suihkun alla. Hän vaihtoi kylkeä kietoakseen kätensä Matin ympärille, mutta sänky oli siltä puolen tyhjä. Hän nousi silmiä siristäen katsomaan, mutta hän oli sängyssä yksin. Matin oli täytynyt lähteä käymään vessassa, mutta kun miestä ei kuulunut muutaman minuuttiin, Sari päätti nousta sängystä ja lähteä etsimään.
Hän avasi raollaan olevan makuuhuoneen oven ja astui ulos. Hän ohitti lastenhuoneen, jossa hänen tyttärensä nukkui tuhisevaa unta ja veti huoneen oven kiinni. Hän jatkoi eteenpäin ja saapui vierashuoneen ovelle. Hän säpsähti kun kuuli vierashuoneesta raskaan hengityksen ääntä. Hän työnsi raollaan olevaa ovea hieman ja katsoi sisään. Hänen hengityksensä salpautui, kun hän huomasi huoneen perällä olevat henkilöt. He molemmat olivat selkä ovelle päin ja Sari luhistui nojaamaan vasten oven karmia. Hahmot olivat sulautuneet yhteen ja keinuivat hämärässä, sälekaihtimien välistä tulevassa, valossa samaan tahtiin. Miehen suuret valkoiset pakarat työntivät lantiota vasten pienikokoisen tytön pakaroita. Sari tunsi järkytystä, muttei päästänyt ääntäkään. Hän katsoi sängyllä lojuvia miehen xl-kokoisia boksereita ja tytön vasemman nilkan ympärillä olevia kirkkaita vaaleanpunaisia stringejä. Huoneessa tuoksui karkkimainen nuoren tytön parfyymi, joka aiheutti Sarille nyt lähinnä oksettavaa tunnetta.
Sari ei voinut käsittää, kuinka järkevä aikuinen mies, kuten Matti, saattoi kyetä moiseen tekoon ja samaa hän ajatteli sukulaistytöstään. Hän katsoi heitä ja suuri kokoinen aikuinen mies sai Nean näyttämään aivan pikkulapselta. Nealla oli yhä yllään mekko, jonka helma oli nyt nostettu pyllyn ylitse, joka tärähteli nyt Matin lantion törmätessä siihen. Matin kädet olivat kietoutuneet Nean hoikan vartalon ympärille ja kiimasta huohottava Matti nuuhki hänen hiuksiaan. Sari huomasi myös lipaston päällä välkähtelevän muovin palasen, jonka hän tunnisti. Kiiltelevä kondomin kääre lepäsi auki revittynä lipaston päällä ja hän huomasi tuijottavansa sitä. Hän vetäytyi pois oven raosta ja nojautui selällään vasten käytävän seinää.
Hän kuuli yhä vierashuoneesta tulevat voihkinnat ja huohotukset ja kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän huomasi syyllistävänsä itseään tapahtumista. Siitä kuinka hän ei ollut kyennyt tyydyttämään Matin tarpeita ja siitä kuinka hän oli sallinut jonkun pikkulutkan vietellä häneltä unelmiensa miehen. Turhautuminen ja paha mieli valtasivat hänet, kun hän tuijotti käytävän valkoista seinää vierashuoneen oven ulkopuolella. Äänet lakkasivat ja Sari palasi ajatuksiensa pyörteistä takaisin maan pinnalle. Juuri kun hän oli kääntänyt rintamasuuntansa pois vierashuoneen ovensuulta, hän kuuli kuiskuttelua ja kääntyi takaisin. Hän vei korvansa niin lähelle oviaukkoa, kuin pystyi, muttei saanut sanoista selvää. Kuiskiminen vaihtui suudelmien maiskuttavaksi ääneksi ja viimeisen suudelman päätteeksi hän kuuli sängyn narahtavan. Hän katsoi sisään oven raosta ja näki kuinka kesämekko lennähti lattialle ja sänky narahti uudestaan. Nuoren tytön vaimea, mutta korkeaääninen, voihkaisu kaikui Sarin korvissa ja sänky aloitti tasaisen natinan.
Sari kurkisti jälleen sisään ja huomasi Matin istuvan sängynlaidalla Nea sylissään, eikä hän päässyt edelleenkään eroon siitä ajatuksesta, kuinka heidän kokoeronsa sai Nean näyttämään aivan pikkulapselta. Ajatusta vastaan soti kuitenkin se, kun hän näki nuoren Nean ratsastavan miehensä sylissä. Hennot kädet olivat kietoutuneet Matin kaulan ympärille ja pää lepäsi vasten olkapäätä. Hento lantio pyöri miehen sylissä, kuin ammattimaisella sylitanssijalla ja Matin suuret kädet lepäsivät pienillä pakaroilla. Sari oli ehtiny muodostaa mielessään kuvan, mutta nähtyään, kuinka nuori Nea olikin se joka nussi hänen miestään eikä toisinpäin, oli saanut Sarin mielen syyllisestä muuttumaan. Viimeinen pisara oli, kun hän näki kuinka teinitytön suu kääntyi salakavalaan hymyyn silmien ollessa suljettuna.
“Mä tuun ihan just”, Matti kuiskasi huohottavalla äänellä ja sen kuuleminen sai Nean kasvoille mairean hymyn.
“Tuu. Tuu vaa..”, hento tytön ääni kuiskasi aikuisen miehen korvaan. “Mä haluun…”
Kuiskailut jatkuivat, mutta loput niistä eivät kuitenkaan päätyneet Sarin korviin ja vetäytyessään oven raosta, hän kuuli tutun matalan murinan Matin laukeamisen merkiksi. Matalaa ääntä siivitti nyt myös hennon tyttömäinen voihkinta. “Oih.. oih.. oih”. Eikä hänen tarvinnut kiduttaa itseään enempää todistamalla lopputulosta. Sentään mies älysi käyttää kondomia pikkutyttöjä naidessaan. Hän laahusti rikki revittynä takaisin makuuhuoneeseensa ja asettui sänkyyn kyljelleen, selkä kohti ovea ja Matin puolta sängystä. Häntä ei väsyttänyt tippaakaan. Hänen silmänsä olivat auki ja kuvien vilistäessä verkkokalvoilla hän mietti asiaa lävitse. Seinän takana olevan vessan ovi kävi ja sisältä kuului vahvasuihkuista virtsaamisen ääntä. Vessa vedettiin ja pian sänky liikahteli toiselta puolelta, Matin ryömiessä hänen viereensä. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja kaikesta huolimatta nukahti.
***
Kello ei ollut kuin vasta yksitoista illalla, eikä Neaa väsyttänyt. Häntä panetti ja miehen vilkuilut kutkuttivat hänen sisällään omituisella tavalla. Hän oli nyt vierashuoneessa ja päätti avata läppäristään Netflixin. Ehkä se saisi hänen ajatuksensa pois seksistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Yksi jakso tuttua komediasarjaa, mutta panetus oli yhä läsnä. Sarin makuuhuoneen ovi avautui hiljaa ja hän sulki läppärinsä kannen. Askeleet olivat selvästi miehen ja vessan ovi aukesi ja sulkeutui. Nea päätti kaivaa laukustaan tutun karkkisen hajuveden ja suihkautti sitä yhden suihkauksen kaulalleen. Vessan ovi avautui, mutta vessaa ei koskaan vedetty. Nea hiipi hiljaa vierashuoneen ovelle ja raotti ovea.
Ovella seisoi boksereihin pukeutunut Matti, joka painoi vierashuoneen oven auki kädellään. Nea katsoi häntä silmiin ja pakitti syvemmälle huoneeseen. Matti työnsi oven perässään kiinni, jättäen sen kuitenkin raolleen ja lähti etenemää kohti Neaa. Kaikesta huolimatta Nea tunsi hetken olonsa pelokkaaksi, kun kaksi kertaa hänen kokoisensa mies lähestyi häntä hämärässä huoneessa keskellä yötä. Mies lähestyi häntä yhä, kunnes he saavuttivat huoneen takaseinän, eikä Nea voinut enää perääntyä. Mies ei sanonut sanakaan, vaan tuijotti Neaa suoraan silmiin.
Nean sydän hakkasi hänen rinnassaan ja hänen katseensa oli alkanut vaellella, erikoisen lähellä seisovan, miehen vartalolla. Rintakarvat ja selvästi erottuvat rintalihakset. Vahvat kädet ja hieman mauttomat löysät bokserit. Hän huomasi tuijottavansa miehen boksereihin ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes havahtui miehen käden liikkeeseen. Käsi laski jotain lipaston päälle ja Nea tunnisti sen kondomiksi. Hän nielaisi katsoessaan sen käärettä ja siirsi sitten katseensa takaisin miehen silmiin. Hän otti pienen askeleen, mutta tällä kertaa miestä kohti ja vei kätensä miehen bokserien päälle. Suuri elin alkoi turvota boksereiden sisällä, kun hän puristeli sitä kuin tunnustellen sen kokoa. Mies ei sanonut sanaakaan, kun hän yllättäen vetäisi bokserinsa alas ja viskasi ne sängyn päälle.
Nea katsoi miehen erektiossa olevaa elintä ja liikutteli esinahkaa edestakaisin, aivan kuten hänen tätinsä oli tehnyt suihkutilassa. Mies alkoi puristella pientä pakaraa mekon päältä vahvalla otteella, kunnes Nea käänsi selkänsä miestä vasten. Hän nojasi eteenpäin, notkisti selkäänsä ja nosti mekon helman ylös, tarjoten miehelle stringipeppuaan samaan tyyliin, kuin tätinsä. Mies puristi pakaroita voimakkaasti, jonka jälkeen painautui Neaan kiinni. Hän nuuhki hiuksia ja kaulaa samalla, kun hänen kätensä vaelsivat pitkin 18-vuotiaan tytön hoikkaa vartaloa mekon alla. Nea taivutti niskaansa ja mies suuteli sitä. Mies kouri hänen pieniä, lähes olemattomia, rintojaan, mutta miehen kiiman tuntiessaan, rintojen pieni koko ei häirinnyt Neaa ollenkaan. Miehen kiima oli saanut hänet tuntemaan olonsa maailman halutuimmaksi naiseksi.
Nea tuki itseään seinää vasten, levitti jalkojaan leveämmälle ja hinkkasi pyllyään vasten miehen etumusta. Miehen sormet uivat stringien narujen sisässä ja venyttelivät niitä, kunnes mies laskeutui alas ja vetäisi ne mukanaan. Nea astui toisella jalalla pois stringeistään ja ne jäivät hänen toisen jalkansa nilkkaan. Mies levitti nopeasti pieniä pakaroita ja upotti naamansa niihin. Nean silmät pyörähtivät hänen päässään, kun miehen kieli kohtasi vasta ajellun paljaan vaon. Hän ei voinut olla voihkimatta, kun mies söi hänen pilluaan, mutta onnistui pitämään ääntelynsä kurissa. Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin nuollut hänen pilluaan hänen seisoessaan ja hän tunsi, kuinka hänen jalkansa meinasivat pettää alta. Hänen pillunsa valutti nesteitä miehen kielelle ja tuntui kuin häneltä lähtisi pian taju. Miehen kieli vetäytyi pois ja hän sai hetken aikaa itsensä kokoamiseen. Hän huohotti silmät suljettuna, nojaten otsallaan vasten seinää ja kuuli kuinka jokin hänen selän takanaan rapisi. Hän ei kuitenkaan kyennyt ajattelemaan juuri nyt yhtään mitään.
Ajatuksen alkoivat hieman selkeytyä Nean päässä, kun hän tunsi miehen jäykistyneen elimen häpyhuulillaan. Hänen pillunsa oli läpi märkä miehen syljestä ja hänen omista nesteistään. Nea tunsi kuinka miehen elin upposi häneen, kuin veitsi voihin. Hän tunsi painetta vatsassaan asti, kun miehen kyrpä liukui edestakaisin hänen pillussaan. Kutina hänen sisällään, jota hän oli saunassa tuntenut ja jota hän ei ollut kyennyt itse raapimaan, alkoi samaan aikaan helpottamaan sekä kiihtymään. Miehen matalaääniset murahtelut ja nuuhkivat äänet saivat hänet sekaisin. Mies piti häntä lujassa otteessaan ja survoi suurta munaansa hänen sisäänsä, mutta hänelle alkoi tulla kuuma mekossaan.
“Oota”, Nea kuiskasi miehelle ja hän hiljenti naimistaan
“Mul on niin hiton kuuma, oota mä otan tän pois”, Nea jatkoi ja mies vetäisi kyrpänsä ulos. Nea kääntyi ympäri ja suuteli miestä hetken tarraten samalla kiinni miehen kyrvästä. Hän tunnusteli sen päällä olevaa kondomia ja sen liukasta kumimaista pintaa. Hän lakkasi suutelemasta ja poisti mekkonsa yläkautta, viskaten sen lattialle. He alkoivat suudella jälleen ja Nea ohjasi miestä sängyn laidalle istumaan. Miehen istuessa sängyllä hän runkkasi miestä kevyesti, kunnes tunsi pakottavaa tarvetta poistaa mieheltä kondomin. Nea viskasi sen lattialle ja siirtyi miehen syliin. Kädellä ohjaten, kyrpä upposi Nean sisään ja hän lyhähti miehen syliin, tarraten häntä kaulasta. Hän saattoi vaikka vannoa, että kyrpä tuntui paremmalta ilman kondomia. Miehen elin tuntui syvällä hänen sisällään ja hänen lantionsa alkoi lypsämään miestä kuin itsestään. Hetken aikaa hänestä tuntui, kuin hän oli siirtynyt kuljettajasta matkustajan paikalle ja hän päätti painaa päänsä miehen olkapäälle ja nauttia kyydistä.
Nea ei ollut koskaan ollut yhtä täynnä ja jokin liikehdinnässä hieroi hänen klitoristaan juuri oikealla tavalla. Hän ei halunnut koskaan päästää irti ja tiukenti otettaan miehestä. Mies alkoi huohottaa ja tuskailla ja sen huomaaminen toi hymyn nuoren tytön kasvoille. Nuori ja tiukka pillu tällaisellä tahdilla alkoi olla miehelle liikaa ja hän tunsi lastinsa kasautuvan.
“Mul ei oo sit ehkäsyy”, Nea kuiskasi, huulet miehen korvaan vasten painettuna. “Mut sä voit tulla muhun”, hän lisäsi ja suuteli miehen korvaa.
“Mä tuun ihan just”, Nea kuuli miehen kuiskaavan. Hänet valtasi täysin uudenlainen tunne. Tunne jota hän ei osannut sanoin kuvailla. Hän tunsi yletöntä mielihyvää siitä ajatuksesta, että hän olisi saanut aikaan miehen laukeamisen.
“Tuu. Tuu vaa..”, Nea kuiskasi miehen korvaan. “Mä haluun et sä tuut mun sisää. Tuu mun sisään”
Sanat olivat viimeinen pisara miehelle ja hän tunsi lastinsa lähtevän liikkeelle. Hän ei tiedä mitä hän oli tekemässä, kun hän laukesi tytön suojaamattomaan pilluun, mutta hän ei mahtanut itselleen mitään. Kyrpä alkoi nykiä vimmatusti, sylkiessään siemeniä ja mies huomasi Nean tuntevan sen. Nea voihki hänen korvaansa jokaisella pumppauksella, niin kauan kun sitä kesti. “Oih.. oih.. oih”. Mies tunsi kuinka jokaiselle sykähdyksellä hänen kyrpänsä pulpautti ulos spermaryöpyn eikä hän muistanut milloin oli viimeksi lauennut yhtä kovaa. Nyt hän piteli pientä teinityttöä sylissään ja hiveli hänen nihkeää selkäänsä käsillään tuntien pienoista katumista järjen vetäytyessä takaisin alapäästä yläpäähän. Mies päätti kuitenkin mielessään olla katumatta asiaa sen enempää, sillä tyttö oli kuitenkin yli kuudentoista ja naiminen oli ollut uskomattoman hyvää.
***
Sari nousi aamulla aikaisin, eikä saanut enää unta. Hän nousi ylös ja katsoi vieressä nukkuvaa Mattia sekavin tuntein. Ovi sulkeutui hiljaa hänen perässään, kun hän käveli kohti keittiötä. Matkalla hän törmäsi uniseen tyttäreensä, joka sai hänet hetkeksi unohtamaan viimeöiset tapahtumat. Aamukahvia juodessa, hänellä oli aikaa miettiä ja päätyi lopulta ratkaisuun. Naapuruston lapset tulivat hakemaan Minttua leikkipuistoon ja se sopi paremmin kuin hyvin. Talossa olivat enää hän, Nea ja Matti. Nea heräsi siihen, kun hänen päältään kiskaistiin peitto. Silmänsä avattua, hän huomasi määrätietoisen tätinsä tarraavan häntä hiuksista. Samassa hetkessä hän tunsi kämmenen lävähtävän naamalle. Poskeen sattui ja hän alkoi kyynelehtiä. Hän katsoi tätiä ja sai toisen samanlaisen iskun vasten kasvojaan. Neaa pelotti ja hän tajusi, että oli täti tiesi ainakin jotain hänen temppuiluistaan. Täti kehotti häntä pakkaamaan kamansa ja lähtemään, eikä koskaan tulemaan takaisin, tai hän pieksee paljon pahemmin. Nea sai tuntea poskensa ihossa sen, mitä seuraisi varattujen miesten kanssa leikkimisestä.
***
Tädin lähdettyä huoneesta hän alkoi kerätä tavaroitaan poskea pidellen ja kyyneleitä pyyhkien. Sängynlaidalla istuessa hänen silmänsä osuivat lattialla olevaan tyhjään käytettyyn kondomiin. Hän muisteli sitä, kuinka he olivat rakastelleet Matin kanssa. Hetken mietittyään hän vakuuttui siitä, että hän rakasti Mattia ja Mattikin rakastaisi häntä. Matin täytyi rakastaa häntä, ei hän muuten olisi tullut Nean luokse viime yönä. Nea oli varma, että hän oli saanut Matin omakseen tai siltä hänestä ainakin tuntui. Poskea jomotti, kun hän asteli kohti Sarin makuuhuonetta ja raollaan olevaa ovea. Hän ehti ainoastaan muutaman metrin päähän, kun kuuli huoneesta natisevan sängyn ääntä. Hän raotti huoneen ovea ja katsoi kuinka täti keinui leveällä lantiollaan Matin päällä ja voihki suuret rinnat heiluen. Nea veti oven takaisin kiinni ja kääntyi hiljaa itkien pois.
Hän tihrusti itkua ja pakkasi tavaroitaan voihkinnat ja sängyn rynkytyksen säestämänä. Laittaessaan kenkiä jalkaan, hän kuuli yhä kuinka makuuhuoneesta kantautui tasainen naimisen lätinä ja ulko-ovea perässään sulkiessaan, hän näki mielessään tätinsä suuren alastoman vartalon, joka ratsasti Matin päällä valtavat rinnat heiluen ja kuuli korvissaan voihkinnan.
***
Lähdettyään ulos vierashuoneesta, Sari huomasi voimaantuneensa jokaisella lyönnillä ja hän olisi halunnut lyödä vielä muutaman kerran, mutta hillinnyt itsensä. Hän oli nauttinut saadessaan näyttää pikkulutkalle kaapin paikan ja nyt hän tunsi kummaa kuumotusta haaroissaan. Hän suuntasi makuuhuoneeseen ja kömpi hereillä venyttelevän Matin kanssa saman peiton alle. Hän tarrasi kiinni Matin kädestä ja vei sen haaroihinsa. Matti tunsi tuuhean häpykarvoituksen seassa kostean vaon, joka herätti hänet täysin. Samalla hetkellä hän tunsi Sarin käden runkkaavan häntä peiton alla ja hän haukkasi suuren rinnan suuhunsa. Hän lutkutti rintaa ja tunsi kyrpänsä kohoavan. Hän ei tiennyt mitä hänen elämässään oikein tapahtui, mutta hän ei välittänyt, sillä pillu maistui hänelle aina. Hän kurkotti kohti yöpöydän laatikkoa, jossa kondomit olivat, mutta Sari esti häntä.
“Nyt tehää vauva”, Sari ilmoitti miehelle määrätietoisemmin, kuin hän oli koskaan nähnyt, eikä hän uskaltanut laittaa vastaan. Sari viskasi peiton lattialle ja nousi miehen päälle. Hän tarrasi kiinni miehen kovasta kyrvästä ja ohjasi sen sisäänsä. Mies tarrasi kiinni hänen lantiostaan, mutta hän läimäytti miestä ja painoi hänen ranteensa patjaa vasten niin lujaa kuin pystyi. Hän katsoi miestä ja nussi häntä niin, että sänky ryskäsi. Hänen antoi voihkintansa kantaa niin pitkälle, että se varmasti kaikuisi Nean korvissa, kun hän teki lähtöään viimeisen kerran. Matti ei edelleenkään tiennyt täysin mistä oli kyse, mutta hän päätti vain nauttia kyydistä.
He jatkoivat naimista ja Matti viskasi Sarin selälleen. Hän katsoi kuinka kuinka hänen suuri kyrpänsä sukelsi Sarin tuuhean karvoituksen sekaan ja hän alkoi naida voimalla. Sänky natisi ja makuuhuoneessa kaikui naimisen läiske, kun hän samalla kuuli ulko-oven käyvän. Hänen keskittymisensä herpaantui hetkeksi, mutta Sarin avokämmen vasten poskea teki tehtävänsä.
“Pikkulutka lähti”, Sari tokaisi läppäistyään miestään. “Kato mua. Sä nussit nyt naista”.
Matti ei tiennyt mitä hänen tulisi ajatella, mutta jatkoi naimista kunnes tunsi laukeavansa. Hän laski siemenensä jo toistamiseen suojaamattomaan pilluun tämän vuorokauden puolella eikä se vaivannut häntä ollenkaan. Päinvastoin hän tunsi olevansa miehisempi kuin koskaan ja ajatus kiihoitti häntä. Ehkä ensi vuonna sukujuhlissa olisi kaksi pyöreävatsaista naista yhtaaikaa hänelle tiineenä.
***
Sari heräsi yöllä ja katsoi kelloa kännykästä. Se näytti, ettei hän ollut nukkunut vasta kuin 40 minuuttia. Hän laittoi päänsä tyynyyn jatkaakseen unia. Hän oli ensinmäistä kertaa Nean sedän kuoltua onnellinen ja hän oli tullut päivä päivältä varmemmaksi, että hän halusi vielä lapsen tai lapsia, sillä hänellä oli vasta yksi lapsi, mutta muutama hedelmällinen vuosi jäljellä. Hän ja Matti olivat keskustelleet aiheesta juuri tänään saunassa ja Matin sanat siitä, kuinka hänkin haluaisi tehdä vauvan, olivat saaneet Sarin onnensa kukkuloille. Sari oli tuntenut sisällään täysin uudenlaista tunnetta ja hän oli ollut valmis tekemään lapsen vaikka heti, virtaavan suihkun alla. Hän vaihtoi kylkeä kietoakseen kätensä Matin ympärille, mutta sänky oli siltä puolen tyhjä. Hän nousi silmiä siristäen katsomaan, mutta hän oli sängyssä yksin. Matin oli täytynyt lähteä käymään vessassa, mutta kun miestä ei kuulunut muutaman minuuttiin, Sari päätti nousta sängystä ja lähteä etsimään.
Hän avasi raollaan olevan makuuhuoneen oven ja astui ulos. Hän ohitti lastenhuoneen, jossa hänen tyttärensä nukkui tuhisevaa unta ja veti huoneen oven kiinni. Hän jatkoi eteenpäin ja saapui vierashuoneen ovelle. Hän säpsähti kun kuuli vierashuoneesta raskaan hengityksen ääntä. Hän työnsi raollaan olevaa ovea hieman ja katsoi sisään. Hänen hengityksensä salpautui, kun hän huomasi huoneen perällä olevat henkilöt. He molemmat olivat selkä ovelle päin ja Sari luhistui nojaamaan vasten oven karmia. Hahmot olivat sulautuneet yhteen ja keinuivat hämärässä, sälekaihtimien välistä tulevassa, valossa samaan tahtiin. Miehen suuret valkoiset pakarat työntivät lantiota vasten pienikokoisen tytön pakaroita. Sari tunsi järkytystä, muttei päästänyt ääntäkään. Hän katsoi sängyllä lojuvia miehen xl-kokoisia boksereita ja tytön vasemman nilkan ympärillä olevia kirkkaita vaaleanpunaisia stringejä. Huoneessa tuoksui karkkimainen nuoren tytön parfyymi, joka aiheutti Sarille nyt lähinnä oksettavaa tunnetta.
Sari ei voinut käsittää, kuinka järkevä aikuinen mies, kuten Matti, saattoi kyetä moiseen tekoon ja samaa hän ajatteli sukulaistytöstään. Hän katsoi heitä ja suuri kokoinen aikuinen mies sai Nean näyttämään aivan pikkulapselta. Nealla oli yhä yllään mekko, jonka helma oli nyt nostettu pyllyn ylitse, joka tärähteli nyt Matin lantion törmätessä siihen. Matin kädet olivat kietoutuneet Nean hoikan vartalon ympärille ja kiimasta huohottava Matti nuuhki hänen hiuksiaan. Sari huomasi myös lipaston päällä välkähtelevän muovin palasen, jonka hän tunnisti. Kiiltelevä kondomin kääre lepäsi auki revittynä lipaston päällä ja hän huomasi tuijottavansa sitä. Hän vetäytyi pois oven raosta ja nojautui selällään vasten käytävän seinää.
Hän kuuli yhä vierashuoneesta tulevat voihkinnat ja huohotukset ja kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän huomasi syyllistävänsä itseään tapahtumista. Siitä kuinka hän ei ollut kyennyt tyydyttämään Matin tarpeita ja siitä kuinka hän oli sallinut jonkun pikkulutkan vietellä häneltä unelmiensa miehen. Turhautuminen ja paha mieli valtasivat hänet, kun hän tuijotti käytävän valkoista seinää vierashuoneen oven ulkopuolella. Äänet lakkasivat ja Sari palasi ajatuksiensa pyörteistä takaisin maan pinnalle. Juuri kun hän oli kääntänyt rintamasuuntansa pois vierashuoneen ovensuulta, hän kuuli kuiskuttelua ja kääntyi takaisin. Hän vei korvansa niin lähelle oviaukkoa, kuin pystyi, muttei saanut sanoista selvää. Kuiskiminen vaihtui suudelmien maiskuttavaksi ääneksi ja viimeisen suudelman päätteeksi hän kuuli sängyn narahtavan. Hän katsoi sisään oven raosta ja näki kuinka kesämekko lennähti lalttialle ja sänky narahti uudestaan. Nuoren tytön vaimea, mutta korkeaääninen, voihkaisu kaikui Sarin korvissa ja sänky aloittii tasaisen natinan.
Sari kurkisti jälleen sisään ja huomasi Matin istuvan sängynlaidalla Nea sylissään, eikä hän päässyt edelleenkään eroon siitä ajatuksesta, kuinka heidän kokoeronsa sai Nean näyttämään aivan pikkulapselta. Ajatusta vastaan soti kuitenkin se, kun hän näki nuoren Nean ratsastavan miehensä sylissä. Hennot kädet olivat kietoutuneet Matin kaulan ympärille ja pää lepäsi vasten olkapäätä. Hento lantio pyöri miehen sylissä, kuin ammattimaisella sylitanssijalla ja Matin suuret kädet lepäsivät pienillä pakaroilla. Sari oli ehtiny muodostaa mielessään kuvan siitä, kuinka hänen fiksu miehensä oli lapsien hyväksikäyttäjä, mutta nähtyään, kuinka nuori Nea olikin se joka nussi hänen miestään eikä toisinpäin, oli saanut Sarin mielen syyllisestä muuttumaan. Viimeinen pisara oli, kun hän näki kuinka teinitytön suu kääntyi salakavalaan hymyyn silmien ollessa suljettuna.
“Mä tuun ihan just”, Matti kuiskasi huohottavalla äänellä ja sen kuuleminen sai Nean kasvoille mairean hymyn.
“Tuu. Tuu vaa..”, hento tytön ääni kuiskasi aikuisen miehen korvaan. “Mä haluun…”
Kuiskailut jatkuivat, mutta loput niistä eivät kuitenkaan päätyneet Sarin korviin ja vetäytyessään oven raosta, hän kuuli tutun matalan murinan Matin laukeamisen merkiksi. Matalaa ääntä siivitti nyt myös hennon tyttömäinen voihkinta. “Oih.. oih.. oih”. Eikä hänen tarvinnut kiduttaa itseään enempää todistamalla lopputulosta. Sentään mies älysi käyttää kondomia pikkutyttöjä naidessaan. Hän laahusti rikki revittynä takaisin makuuhuoneeseensa ja asettui sänkyyn kyljelleen, selkä kohti ovea ja Matin puolta sängystä. Häntä ei väsyttänyt tippaakaan. Hänen silmänsä olivat auki ja kuvien vilistäessä verkkokalvoilla hän mietti asiaa lävitse. Seinän takana olevan vessan ovi kävi ja sisältä kuului vahvasuihkuista virtsaamisen ääntä. Vessa vedettiin ja pian sänky liikahteli toiselta puolelta, Matin ryömiessä hänen viereensä. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja kaikesta huolimatta nukahti.
***
Kello ei ollut kuin vasta yksitoista illalla, eikä Neaa väsyttänyt. Häntä panetti ja miehen vilkuilut kutkuttivat hänen sisällään omituisella tavalla. Hän oli nyt vierashuoneessa ja päätti avata läppäristään Netflixin. Ehkä se saisi hänen ajatuksensa pois seksistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Yksi jakso tuttua komediasarjaa, mutta panetus oli yhä läsnä. Sarin makuuhuoneen ovi avautui hiljaa ja hän sulki läppärinsä kannen. Askeleet olivat selvästi miehen ja vessan ovi aukesi ja sulkeutui. Nea päätti kaivaa laukustaan tutun karkkisen hajuveden ja suihkautti sitä yhden suihkauksen kaulalleen. Vessan ovi avautui, mutta vessaa ei koskaan vedetty. Nea hiipi hiljaa vierashuoneen ovelle ja raotti ovea.
Ovella seisoi boksereihin pukeutunut Matti, joka painoi vierashuoneen oven auki kädellään. Nea katsoi häntä silmiin ja pakitti syvemmälle huoneeseen. Matti työnsi oven perässään kiinni, jättäen sen kuitenkin raolleen ja lähti etenemää kohti Neaa. Kaikesta huolimatta Nea tunsi hetken olonsa pelokkaaksi, kun kaksi kertaa hänen kokoisensa mies lähestyi häntä hämärässä huoneessa keskellä yötä. Mies lähestyi häntä yhä, kunnes he saavuttivat huoneen takaseinän, eikä Nea voinut enään perääntyä. Mies ei sanonut sanakaan, vaan tuijotti Neaa suoraaan silmiin.
Nean sydän hakkasi hänen rinnassaan ja hänen katseensa oli alkanut vaellella, erikoisen lähellä seisovan, miehen vartalolla. Rintakarvat ja selvästi erottuvat rintalihakset. Vahvat kädet ja hieman mauttomat löysät bokserit. Hän huomasi tuijottavansa miehen boksereihin ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes havahtui miehen käden liikkeeseen. Käsi laski jotain lipaston päälle ja Nea tunnisti sen kondomiksi. Hän nielaisi katsoessaan sen käärettä ja siirsi sitten katseensa takaisin miehen silmiin. Hän otti pienen askeleen, mutta tällä kertaa miestä kohti ja vei kätensä miehen bokserien päälle. Suuri elin alkoi turvota boksereiden sisällä, kun hän puristeli sitä kuin tunnustellen sen kokoa. Mies ei sanonut sanaakaan, kun hän yllättäen vetäisi bokserinsa alas ja viskasi ne sängyn päälle.
Nea katsoi miehen erektiossa olevaa elintä ja liikutteli esinahkaa edestakaisin, aivan kuten hänen tätinsä oli tehnyt suihkutilassa. Mies alkoi puristella pientä pakaraa mekon päältä vahvalla otteella, kunnes Nea käänsi selkänsä miestä vasten. Hän nojasi eteenpäin, notkisti selkäänsä ja nosti mekon helman ylös, tarjoten miehelle stringipeppuaan samaan tyyliin, kuin tätinsä. Mies puristi pakaroita voimakkaasti, jonka jälkeen painautui Neaan kiinni. Hän nuuhki hiuksia ja kaulaa samalla, kun hänen kätensä vaelsivat pitkin 18 vuotiaan tytön hoikkaa vartaloa mekon alla. Nea taivutti niskaansa ja mies suuteli sitä. Mies kouri hänen pieniä, lähes olemattomia, rintojaan, mutta miehen kiiman tuntiessaan, rintojen pieni koko ei häirinnyt Neaa ollenkaan. Miehen kiima oli saanut hänet tuntemaan olonsa maailman halutuimmaksi naiseksi.
Nea tuki itseään seinää vasten, levitti jalkojaan leveämmälle ja hinkkasi pyllyään vasten miehen etumusta. Miehen sormet uivat stringien narujen sisässä ja venyttelivät niitä, kunnes mies laskeutui alas ja vetäisi ne mukanaan. Nea astui toisella jalla pois stringeistään ja ne jäivät hänen toisen jalkansa nilkkaan. Mies levitti nopesti pieniä pakaroita ja upotti naamansa niihin. Nean silmät pyörähtivät hänen päässään, kun miehen kieli kohtasi vasta ajellun paljaan vaon. Hän ei voinut olla voihkimatta, kun mies söi hänen pilluaan, mutta onnistui pitämään ääntelynsä kurissa. Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin nuollut hänen pilluaan hänen seisoessaan ja hän tunsi, kuinka hänen jalkansa meinasivat pettää alta. Hänen pillunsa valutti nesteitä miehen kielelle ja tuntui kuin häneltä lähtisi pian taju. Miehen kieli vetäytyi pois ja hän sai hetken aikaa itsensä kokoamiseen. Hän huohotti silmät suljettuna, nojaten otsallaan vasten seinää ja kuuli kuinka jokin hänen selän takanaan rapisi. Hän ei kuitenkaan kyennyt ajattelemaan juuri nyt yhtään mitään.
Ajatuksen alkoivat hieman selkeytyä Nean päässä, kun hän tunsi miehen jäykistyneen elimen häpyhuulillaan. Hänen pillunsa oli läpi märkä miehen syljestä ja hänen omista nesteistään. Nea tunsi kuinka miehen elin upposi häneen, kuin veitsi voihin. Hän tunsi painetta vatsassaan asti, kun miehen kyrpä liukui edestakaisin hänen pillussaan. Kutina hänen sisällään, jota hän oli saunassa tuntenut ja jota hän ei ollut kyennyt itse raapimaan, alkoi samaan aikaan helpottamaan sekä kiihtymään. Miehen matalaääniset murahtelut ja nuuhkivat äänet saivat hänet sekaisin. Mies piti häntä lujassa otteessaan ja survoi suurta munaansa hänen sisäänsä, mutta hänelle alkoi tulla kuuma mekossaan.
“Ootah”, Nea kuiskasi miehelle ja hän hiljenti naimistaan
“Mul on niin hiton kuuma, oota mä otan tän pois”, Nea jatkoi ja mies vetäisi kyrpänsä ulos. Nea kääntyi ympäri ja suuteli miestä hetken tarraten samalla kiinni miehen kyrvästä. Hän tunnusteli sen päällä olevaa kondomia ja sen liukasta kumimaista pintaa. Hän lakkasi suutelemasta ja poisti mekkonsa yläkautta, viskaten sen lattialle. He alkoivat suudella jälleen ja Nea ohjasi miestä sängyn laidalle istumaan. Miehen istuessa sängyllä hän runkkasi miestä kevyesti, kunnes tunsi pakottavaa tarvetta poistaa mieheltä kondomin. Nea viskasi sen lattialle ja siirtyi miehen syliin. Kädellä ohjaten, kyrpä upposi Nean sisään ja hän lyhähti miehen syliin, tarraten häntä kaulasta. Hän saattoi vaikka vannoa, että kyrpä tuntui paremmalta ilman kondomia. Miehen elin tuntui syvällä hänen sisällään ja hänen lantionsa alkoi lypsämään miestä kuin itsestään. Hetken aikaa hänestä tuntui, kuin hän oli siirtynyt kuljettasta matkustajan paikalle ja hän päätti painaa päänsä miehen olkapäälle ja nauttia kyydistä.
Nea ei ollut koskaan ollut yhtä täynnä ja jokin liikehdinnässä hieroi hänen klitoristaan juuri oikealla tavalla. Hän ei halunnut koskaan päästää irti ja tiukenti otettaan miehestä. Mies alkoi huohottaa ja tuskailla ja sen huomaaminen toi hymyn nuoren tytön kasvoille. Nuori ja tiukka pillu tälläisellä tahdilla alkoi olla miehelle liikaa ja hän tunsi lastinsa kasautuvan.
“Mul ei oo sit ehkäsyy”, Nea kuiskasi, huulet miehen korvaan vasten painettuna. “Mut sä voit tulla muhun”, hän lisäsi ja suuteli miehen korvaa.
“Mä tuun ihan just”, Nea kuuli miehen kuiskaavan. Hänet valtasi täysin uudenlainen tunne. Tunne jota hän ei osannut sanoin kuvailla. Hän tunsi yletöntä mielihyvää siitä ajatuksesta, että hän olisi saanut aikaan miehen laukeamisen.
“Tuu. Tuu vaa..”, Nea kuiskasi miehen korvaan. “Mä haluun et sä tuut mun sisää. Tuu mun sisään”
Sanat olivat viimeinen pisara miehelle ja hän tunsi lastinsa lähtevän liikkeelle. Hän ei tiedä mitä hän oli tekemässä, kun hän laukesi tytön suojaamattomaan pilluun, mutta hän ei mahtanut itselleen mitään. Kyrpä alkoi nykiä vimmatusti, sylkiessään siemeniä ja mies huomasi Nean tuntevan sen. Nea voihki hänen korvaansa jokaisella pumppauksella, niin kauan kun sitä kesti. “Oih.. oih.. oih”. Mies tunsi kuinka jokaiselle sykähdyksellä hänen kyrpänsä pulpautti ulos spermaryöpyn eikä hän muistanut milloin oli viimeksi lauennut yhtä kovaa. Nyt hän piteli pientä teinityttöä sylissään ja hiveli hänen nihkeää selkäänsä käsillään tuntien pienoista katumista järjen vetäytyessä takaisin alapäästä yläpäähän. Mies päätti kuitenkin mielessään olla katumatta asiaa sen enempää, sillä tyttö oli kuitenkin yli kuudentoista ja naiminen oli ollut uskomattoman hyvää.
***
Sari nousi aamulla aikaisin, eikä saanut enään unta. Hän nousi ylös ja katsoi vieressä nukkuvaa Mattia sekavin tuntein. Ovi sulkeutui hiljaa hänen perässään, kun hän käveli kohti keittiötä. Matkalla hän törmäsi uniseen tyttäreensä, joka sai hänet hetkeksi unohtamaan viimeöiset tapahtumat. Aamukahvia juodessa, hänellä oli aikaa miettiä ja päätyi lopulta ratkaisuun. Naapuruston lapset tulivat hakemaan Minttua leikkipuistoon ja se sopi paremmin kuin hyvin. Talossa olivat enään hän, Nea ja Matti. Nea heräsi siihen, kun hänen päältään kiskaistiin peitto. Silmänsä avattua, hän huomasi määrätietoisen tätinsä tarraavan häntä hiuksista. Samassa hetkessä hän tunsi kämmenen lävähtävän naamalle. Poskeen sattui ja hän alkoi kyynelehtiä. Hän katsoi tätiä ja sai toisen samanlaisen iskun vasten kasvojaan. Neaa pelotti ja hän tajusi, että oli täti tiesi ainakin jotain hänen temppuiluistaan. Täti kehoitti häntä pakkaamaan kamansa ja lähtemään, eikä koskaan tulemaan takaisin, tai hän pieksee paljon pahemmin. Nea sai tuntea poskensa ihossa sen, mitä seuraisi varattujen miesten kanssa leikkimisestä.
***
Tädin lähdettyä huoneesta hän alkoi kerätä tavaroitaan poskea pidellen ja kyyneleitä pyyhkien. Sängynlaidalla istuessa hänen silmänsä osuivat lattialla olevaan tyhjään käytettyyn kondomiin. Hän muisteli sitä, kuinka he olivat rakastelleet Matin kanssa. Hetken mietittyään hän vakuuttui siitä, että hän rakasti Mattia ja Mattikin rakastaisi häntä. Matin täytyi rakastaa häntä, ei hän muuten olisi tullut Nean luokse viime yönä. Nea oli varma, että hän oli saanut Matin omakseen tai siltä hänestä ainakin tuntui. Poskea jomotti, kun hän asteli kohti Sarin makuuhuonetta ja raollaan olevaa ovea. Hän ehti ainoastaan muutaman metrin päähän, kun kuuli huoneesta natisevan sängyn ääntä. Hän raotti huoneen ovea ja katsoi kuinka täti keinui leveällä lantiollaan Matin päällä ja voihki suuret rinnat heiluen. Nea veti oven takaisin kiinni ja kääntyi hiljaa itkien pois.
Hän tihrusti itkua ja pakkasi tavaroitaan voihkinnat ja sängyn rynkytyksen säestämänä. Laittaessaan kenkiä jalkaan, hän kuuli yhä kuinka makuuhuoneesta kantautui tasainen naimisen lätinä ja ulko-ovea perässään sulkiessaan, hän näki mielessään tätinsä suuren alastoman vartalon, joka ratsasti Matin päällä valtavat rinnat heiluen ja kuuli korvissaan voihkinnan.
***
Lähdettyään ulos vierashuoneesta, Sari huomasi voimaantuneensa jokaisella lyönnillä ja hän olisi halunnut lyödä vielä muutaman kerran, mutta hillinnyt itsensä. Hän oli nauttinut saadessaa näyttää pikkulutkalle kaapin paikan ja nyt hän tunsi kummaa kuumotusta haaroissaan. Hän suuntasi makuuhuoneeseen ja kömpi hereillä venyttelevän Matin kanssa saman peiton alle. Hän tarrasi kiinni Matin kädestä ja vei sen haaroihinsa. Matti tunsi tuuhean häpykarvoituksen seassa kostean vaon, joka herätti hänet täysin. Samalla hetkellä hän tunsi Sarin käden runkkaavan häntä peiton alla ja hän haukkasi suuren rinnan suuhunsa. Hän lutkutti rintaa ja tunsi kyrpänsä kohoavan. Hän ei tiennyt mitä hänen elämässään oikein tapahtui, mutta hän ei välittänyt, sillä pillu maistui hänelle aina. Hän kurkoitti kohti yöpöydän laatikkoa, jossa kondomit olivat, mutta Sari esti häntä.
“Nyt tehää vauva”, Sari ilmoitti miehelle määrätietoisemmin, kuin hän oli koskaan nähnyt, eikä hän uskaltanut laittaa vastaan. Sari viskasi peiton lattialle ja nousi miehen päälle. Hän tarrasi kiinni miehen kovasta kyrvästä ja ohjasi sen sisäänsä. Mies tarrasi kiinni hänen lantiostaan, mutta hän läimäytti miestä ja painoi hänen ranteensa patjaa vasten niin lujaa kuin pystyi. Hän katsoi miestä ja nussi häntä niin, että sänky ryskäsi. Hänen antoi voihkintansa kantaa niin pitkälle, että se varmasti kaikuisi Nean korvissa, kun hän teki lähtöään viimeisen kerran. Matti ei edelleenkään tiennyt täysin mistä oli kyse, mutta hän päätti vain nauttia kyydistä.
He jatkoivat naimista ja Matti viskasi Sarin selälleen. Hän katsoi kuinka kuinka hänen suuri kyrpänsä sukelsi Sarin tuuhean karvoituksen sekaan ja hän alkoi naida voimalla. Sänky natisi ja makuuhuoneessa kaikui naimisen läiske, kun hän samalla kuuli ulko-oven käyvän. Hänen keskittymisensä herpaantui hetkeksi, mutta Sarin avokämmen vasten poskea teki tehtävänsä.
“Pikkulutka lähti”, Sari tokaisi läppäistyään miestään. “Kato mua. Sä nussit nyt naista”.
Matti ei tiennyt mitä hänen tulisi ajatella, mutta jatkoi naimista kunnes tunsi laukeavansa. Hän laski siemenensä jo toistamiseen suojaamattomaan pilluun tämän vuorokauden puolella eikä se vaivannut häntä ollenkaan. Päinvastoin hän tunsi olevansa miehisempi kuin koskaan ja ajatus kiihoitti häntä. Ehkä ensi vuonna sukujuhlissa olisi kaksi pyöreävatsaista naista yhtäaikaa hänelle tiineenä.