Lue ensin osa I, osa II ja osa III.Jätin Annikan puhdistamaan itseään ja jatkamaan Yogaamista ja lähdin takaisin mökille kävelemään.Liityin saavuttuani takaisin Nitan, Mar...
Tärisevin jaloin ja kalu kivikovana nousin ylös kahvipöydästä.
Näinkin voi elämässä käydä, kun on iloinen, kohtelias ja panohaluinen mieli. Kohtalon heittelemänä olin päätynyt jo melkein vuosikymmen sitten yhteen pienikokoisen, mutta isopyllyi...
Kysyin suoraan että mitähän vaatimuksia herra rahoituspäällikkö tarkoitti.
Avopuolisoni Jannen kanssa olimme päättäneet hankkia oman asunnon. Siihen tarvittiin tietenkin pankista asuntolainaa sillä eihän kenelläkään sellaisia summia ollut tilillä, ellei o...
Tällä samaisella hetkellä hän kuulee ovensa takaa vaimeaa voihkintaa!
Lue ensin osa 1.Perheen isukin harhaillessa ajatuksissaan ja miettien tämän aamuista tapahtumaketjua. Kuinka se oli johtanut Jonit erittäin kiellettyihin mutta eroottisiin aja...
Edessäni oli Jessica, joka oli ollut kanssani samalla luokalla alakoulussa.
Nostin shottilasin huulilleni ja tunsin, kuinka viina poltteli kurkussani, mutta jotenkin sitä piti itsensä känniin saada. Olin tullut parhaan kaverini Kallen kanssa Tukholman rist...
Sormet venyttivät häpyhuuliani erilleen, niin että pillumehuista liukkaat pikkuhuulet tulivat esiin.
Liikkaope Krista käski meidät, kolmetoista tyttöä, iältämme 14-15 vuotta, sisään pikkusalin ovesta, siellä olivat jo valmiiksi meidän luokan pojat, kaikki kaksitoista. Tila oli sel...
Valtava aalto rakkautta ja kiihkoa vyöryy ylitsemme, kun saavutamme yhdessä orgasmin.
Oli viileä ilta, ja sinä olit tulossa kotiin töistä. Olin tehnyt illallisen valmiiksi ja laittautunut vain saadakseni sinut hymyilemään. Astuit sisään ovesta ja vihelsin sinulle fl...
Juuri kun Sonja oli ottamassa kyrpää suihinsa tunsin tulevani.
Englannin tunnin viimeiset minuutit olivat meneillään. Riemuitsin, sillä oli perjantai ja viimeiset tunnit olisivat liikuntaa. Meillä oli tänään vuorossa korista. Yleensä meidän li...
Kuuntelin, kuinka saunan lauteet narisivat ihanasti meidän paneskelun tahdissa.
Grilli savusi kuin viimeistä päivää. Joku taloyhtiöstämme oli heittänyt makkarat ja pihvit juuri tulille. Nautin ihanan kylmää olutta kevät illassa. Olimme saaneet juuri valmiiksi ...