Suuren Koirasaaren Auringossa

13/05/2022 | Kirjoittaja: arsrevera |
22 min
Kertoja: Mies | TeinipoikaÄitiBi
4.3
(39)
Anette vikisi tämän vaginan supistellessa ja lypsäessä poikansa siemeniä sen syvyyksiin.

Tämä tarina on jatkokertomus novelleille “Pikkuneiti Iiris” , “Pikkuneiti Iiriksen uusi normaali” ja “Pikkuneiti Iiriksen eka poikkis

Riku havahtui, kun oveen koputettiin kevyesti. “Riku, me mennään Sonjan kaa jo aamupalalle ja tullaan hakemaan sitten vielä meidän rantakassit, heräile ihan rauhassa”, hänen äitinsä Anetten ääni kuului huoneistohotellin pienemmän makuuhuoneen ohuen välioven läpi.

Riku tunsi olevansa jo hereillä, aamuerektiosta päätellen. Alkamassa oli toiseksi viimeinen täysi lomapäivä viikon mittaisesta syyslomasta Kanariansaarten saariryhmän kolmanneksi isoimmalla saarella, Gran Canarialla, missä saaren eteläkärjessä sijaitseva Maspalomas oli erityisen kuuluisa hiekkadyyneistään. Vuosi 2021 oli ollut varovaista paluuta kohti koronapandemiaa edeltänyttä aikaa, joten massaturismin elvyttämiseen oli kohdistunut suuria odotuksia erityisesti lapsiperheiden suosimissa lomakohteissa.

Rikun äiti Anette oli kuluneesta keväästä lähtien lähentynyt ja ystävystynyt poikansa entisen seurustelukumppanin, Iiriksen, äidin Sonjan kanssa siitäkin huolimatta, että alkukesästä Riku ja Iiris olivat sopineet lopettavansa seurustelusuhteensa. Tämän jälkeen Riku oli järkytyksekseen nähnyt Iiriksen käsikkäin pahimman koulukiusaajansa Markon kanssa. Vastoin odotuksia, Marko oli jättänyt Rikun rauhaan syksyllä 8. luokan alkaessa ja luonut häneen korkeintaan pahoja katseita, keskittyen ylimielisesti osoittamaan menestystään Iiriksen kanssa pyörimällä hänen ympärillään iilimatomaisesti koulussa ja sen ulkopuolella.

Rikua oli myös pelottanut, että Iiris kertoisi Markolle kaikki seksuaalisuuteen ja fantasioihin liittyvät tiedot ja kokemukset, joita he olivat jakaneet, mutta Iiris oli onnistunut vakuuttamaan hänelle, että he pysyisivät aina hyvinä ystävinä eikä tätä luottamusta rikottaisi. Koska Marko omistushaluisena poikakaverina vain harvoin antoi Iirikselle tilaa hengittää, Iiris käytti näitä tilaisuuksia hyväkseen pitämällä yllä ystävyyssuhdetta Rikun kanssa viestittelyin ja salatapaamisin. Markoa ajatus tällaisesta raivostutti, koska hän piti Rikua suurimpana uhkana hänen ja Iiriksen suhteelle. Alitajuisesti Marko ymmärsi, että Iiriksen ja Rikun välillä oli suurempi henkinen yhteys kuin hän ikinä pystyisi saavuttamaan Iiriksen kanssa. Toisaalta Marko koki, että Iiris oli omaperäisellä viehättävyydellään hänelle arvokas status, eräänlainen palkinto koululuokan alfoimmalle urokselle. Tämän aseman pitääkseen Marko oli suostunut Iiriksen vaatimukseen jättää entinen kiusaamisen kohteensa Riku rauhaan.

Iiristä ajatellessaan hänellä oli ikävä, mutta toisaalta, aamuerektio tuntui laskevan, kun hän mietti tätä vähentämässä vaatteitaan ja sitä pettymystä, kun hän ei tunteistaan huolimatta onnistunut kiihottumaan Iiriksestä. Suuret seksuaaliseen identiteettiin liittyvät kysymykset olivat kuluneena vuotena myllertäneet Rikun päässä. Kuin salaa, Rikun eroottiseen kuvastoon oli pienten tahattomien tapahtumien sarjana lapsuudesta alkaen kasaantunut jännite hänen yksinhuoltajaäitiään kohtaan. Kuvastoon oli myös muodostunut uusia fantasioita Iiriksen raportoidessa heidän äitiensä välisestä suhteesta.

Kyllä, hän oli kiinnostunut tytöistä, tai oikeastaan naisista, erityisesti vanhemmista, mutta yhtä lailla vanhemmat dominoivat mieshahmot tulivat usein hänen fantasioihinsa vaatimaan ehdotonta alistumista, pitäen häntä lujasti sylissään ja kosketellen määrätietoisesti voimakkailla käsillään hänen jäykistynyttä haaroväliään.
Anette ja Sonja eivät erityisesti salailleet Rikulta, että heidän ystävyytensä sisälsi paljon muutakin kuin vain platonista sielunkumppanuutta, mutteivät myöskään olleet kokeneet erityisen tarpeelliseksi alleviivata Rikulle heidän kahden aikuisen välisen suhteensa seksuaalista aspektia. Salaisuus tämä ei toki Rikulle ollut, sillä hän oli yhtäältä kiusaantuneena ja toisaalta kiihottuneena kuluneen lomaviikon ajan hiipinyt öisin pimeään olohuoneeseen kuuntelemaan Sonjan ja Anetten makuusopesta haitarioven läpi kuuluneita rakastelun ääniä, hiljaisia voihkaisua, seksilelujen surinaa ja joskus äänekkäämpien voihkaisujen jälkeen Anetten supinaa “...älä enää, oih, Riku kuulee ja herää, eiku, jatka rakas Sonja…”.

Eilen illalla salakuunnellessaan naisten keskustelua korva lähes kiinni ovessa, hän oli kuullut osan lauseesta “mentäisiinkö huomenna vihdoin korkkaamaan niiden kuuluisien rantadyynien nakupuoli, siitä voisi tulla aika kivaa…”. Rikun aamuerektio virkosi saman tien ja hän alkoi liikuttaa kättään nopeutuvassa tahdissa, kuin orgasmia hakien, ajatellessaan äitiään ja Sonjaa vierekkäin, alasti rantapyyhkeillä paljaat pyllyt… Hän lopetti äkkiä ollessaan lähellä orgasmin huippua. Ei, nyt ei kannattanut vielä laueta. Hän tarvitsi energiaa, ja sopiva kiima sitä paitsi rohkaisisi häntä. Jos hän laukeaisi nyt saman tien tälle mielikuvalle, voisi käydä niin, että häntä ujostuttaisikin liikaa lähteä naisten perään salakatselemaan heitä.

---

Riku oli valmistellut omat rantavarusteensa lähtöä varten ja esitti Sonjalle ja Anettelle jäävänsä vielä aamupalalle, kertoen heille viettävänsä päivää hotellin uima-altaalla. Mutta eivätpä naisetkaan aivan rehellisiä Rikulle olleet, tai jättivät ainakin kertomatta aikomuksensa vierailla dyynien nimenomaisesti naturisteille varatulla alueella. Maspalomasin dyyneillä oli hyvin kyseenalainen maine, erityisesti sen suhteen, oliko kyseessä aidosti naturismista nauttivien oma suojainen alue dyynien keskellä vai enemmänkin seksuaalisille saalistajille tarkoitettu cruising-areena.

“Me mennään nyt rannalle, nähdään illallisella. Laita viestiä jos tulee jotain!” Anette huikkasi Rikulle hotellihuoneen oven sulkeutuessa heidän jälkeensä. Riku oli selvittänyt Google Mapsista lyhimmän kävelyreitin heidän 4-tähden hotelliltaan dyyneille, minne karttasovelluksen mukaan matkaa oli alle kilometri.

Heti oven sulkeuduttua Riku laittoi sandaalit jalkaansa ja otti repun selkäänsä laskien antavansa naisille puolen minuutin etumatkan. Päästyään alas hissillä Riku näki vilaukselta äitinsä ja Sonjan selät heidän poistuessaan hotellin vastaanottoaulan pyöröovista. Varovasti kuin amatöörimäinen agentti hän lähti seuraamaan käsikkäin käveleviä naisia antaen heille kuitenkin riittävästi etumatkaa, jottei hän kiinni jäädessään joutuisi punomaan ohkaisia valkoisia valheita peittääkseen tirkistelysuunnitelmiansa.

Naiset seurasivat samaa reittiä, jonka hän oli myös karttasovelluksesta selvittänyt. Heti hotellilta poistuttuaan he olivat vaihtaneet reittiä tähän vuodenaikaan vedestä tyhjänä olevan kanaalin toiselle puolen, kohti luoteista pääsyä dyyneille. Dyyneillä ei ollut näin aikaisin aamusta juurikaan muita kulkijoita, joten Riku säpsähti sandaalit hiekkaan uponneina saapuessaan nudistialueesta kertovan kyltin kohdalle ja kuullessaan Anetten ja Sonjan kikattavan jossain lähellä.

Kuullessaan naisten äänien loittonevan dyynin takana Riku uskaltautui varovasti dyynin harjalle. Hän tunsi heti voimakkaan sykäyksen jalkovälissään nähdessään takaapäin äitinsä ja Sonjan kauniit aikuisten naisten alastomat vartalot loittonemassa syvemmälle loputtomaan hiekkamaisemaan. Riku ymmärsi, että soluttautuakseen alueelle hänen täytyisi poistaa nuoren vartalonsa peitteet, joten hän riisui vaatteensa ja sandaalinsa sulloen ne pikaisesti reppuunsa. Samalla Riku pohti olisiko dyyneillä ikärajoitusta, ja jos olisi, kuka valvoisi sitä ja miten?

Hetken aamunviileässä hiekassa paljain jaloin tarvottuaan Riku näki erään dyynin takana Anetten ja Sonjan makoilevan vatsallaan vierekkäin levittämillään rantapyyhkeillä. Riku löysi nopeasti harjanteen, jonka päältä saattoi tarkkailla naisia. Kuiva matala puu tarjosi varjoa paljaalle selälle nousevan auringon paahteelta hänen asettautuessaan makaamaan levittämälleen rantapyyhkelle heti harjanteen taakse.

Rikun varpaat kipristelivät hiekassa. Hän tarkkaili ympäristöään aurinkolasit ja lippalakki syvälle päähän painettuna uskaltautuen viimein kaivamaan repustaan äitinsä hänelle ostaman perustason järjestelmäkameran. Kuvausnäkymä oli herkullinen Sonjan levittäessä hitaasti aurinkovoidetta Anetten selälle, käsien liikkuessa yläselältä hitaasti alaspäin kohti Anetten takapuolta.

Riku huomasi olevansa kivikova, miehistyneen kokoisen, poikamaiseen kehoon suhteettoman suuren peniksen painaessa koloa viileään hiekkaan hänen melkeinpä pakonomaisesti kiehnätessä lantiotaan sitä vasten. Samalla Riku yritti pitää kätensä vakaina kameran ikuistaessa videolle Sonjan levittämässä aurinkorasvaa Anetten muodokkaan takapuolen kaarille puristellen niitä samalla häpeämättömän ahnaasti.

Riku jatkoi kuvaamista Anetten levittäessä vastavuoroisesti rasvaa Sonjan selälle. Näkymän kiihottavuus, salakuvatun materiaalin laatu sekä ajatus siitä, miten hän voisi nauttia sen katselemisesta kerta toisensa jälkeen yhdistettynä lantion työntöihin, jäykän peniksen suurentaessa kairaamaansa koloa pyyhkeen läpi hiekkaan, olivat herkistäneet Rikun laukeamisen partaalle. Rikun huomio oli salakuvaukseen uppoutuneena niin täysin herpaantunut pois ympäristöstä, ettei hän huomannut viereensä ilmestynyttä pitkää varjoa.

Kuin salamana kirkkaalta taivaalta Riku tunsi yhtäkkiä raskaan painon päällään ja ison käden suunsa edessä. Rouhea miesääni kuiskasi hänen korvaansa: “Shh, shh, don’t make any noise. I won’t hurt you. I promise.” Riku lamaantui täysin paikoilleen, kamera putosi hiekkaan ja hän hengitti kiihtyneesti lihasten jännittyessä äärimmilleen poikamaisessa vartalossa. “I won’t hurt you but I must keep you quiet”, miesääni jatkoi määrätietoisesti.

Riku tunsi ison miesvartalon olevan täysin alasti hänen päällään, ja hänen erektionsa tuntui kadonneen säikähdyksestä silmänräpäyksessä jättäen hiekkaan vain lähes täysikasvuisen peniksen muovaaman aukon. Mies piti edelleen Rikua pinteessä käsi hänen suunsa edessä ja Riku kuuli, kun mies repi muovikääreen liikutellen lantiotaan hänen päällään. “You have wonderful tiny boy’s ass” mies sanoi lempeästi ja Riku tunsi, miten tämä määrätietoisesti laski toisella kädellään jotain liukasta ja viileää Rikun takapuolen vakoon ja pyöritteli sormeaan Rikun peräaukolla, työntyen sinne hitaasti sormellaan. “You must relax, take it easy, relax.”

Riku oli kuin hypnoosissa. Voimatta uskoa, mitä oli tapahtumassa ja kuin itseään ulkopuolelta tarkkaillen hän pohti vaihtoehtojaan: hän voisi varmasti kamppailla vastaan, mutta toisaalta, jokin miehen äänessä ja olemuksessa piti Rikua myös henkisessä pihtiotteessaan. Riku rentoutui, nosti katsettaan sen mitä miehen käsi suun edessä antoi periksi ja katseli Sonjan ja Anetten aamuauringon valossa kiilteleviä paljaita takamuksia.

Riku tunsi sormen poistuvan peräaukoltansa ja jonkin ison painuvan sitä vasten. “Relax, relax. I enjoy this view as much as I enjoy your tiny butt. It is about the same size as my teen daughter has…” Riku yritti käsittää mitä mies sanoi tämän hieroessa lantiotaan ja penistään Rikun peräänantamattomalta vaikuttavan ulomman sulkijalihaksen edessä, kun yhtäkkiä miehen terskan pää liukui vääjäämättä sisään Rikun haukatessa samalla henkeä yrittäessään kiljaista äkillisestä kivusta.

“Shh, it will go away soon, my sweet boy”, mies tyynnytteli Rikua ja jatkoi: “I’ll wait a bit, I was much younger when I had that sweet served for the first time.” Kivun kyyneleet täyttivät Rikun silmät, eikä hän huomannut kiihtyneen hengityksensä takia peniksensä alkaneen jäykistyä yhtä mittaa kuin mies tunkeutui hänen sisäänsä. Miehen aloittaessa varovaiset työnnöt yhä vain syvemmälle, Riku tunsi kivun väistyvän ja havaitsi samalla täyteen mittaan paisuneen peniksensä löytäneen aiemmin pyyhkeen läpi kairaamansa hiekkakolon.

“Oh you’re so tight sexy little bitch, I’m gonna come soon…” mies murahteli huohottaen Rikun korvaan. Riku liikutteli lantiotaan sen mitä pystyi miehen painavan kehon alla, ja hän tunsi pyyhkeen läpi muotoutuneen hiekkakolon rytmisesti ikään kuin supistelevan hänen peniksensä ympärillä samalla, kun mies pumppasi häntä kuin räsynukkea pidättelemättömän kiihkon vallassa.

Riku tunsi kuin sähköiskun saaneena, miten voimakkuudeltaan ennenkokematon orgasmi jäykisti häntä, energia pyörteili läpi ruumiin purkautuen alavatsan kautta ja puristaen hänen pieniä pakaroitaan miehen kalun ympärille, jolloin mies yritti tukahduttaa vaikerrustaan: “God damn son of a bitch my fucking god, hngn, my god fucking fuck my god, ahh…” Rikun penis, kuten miehenkin, tuntui sylkevän päästään pitkiä peräkkäisiä siemensyöksyryppäitä, miehen painon lisääntyessä loppua kohden Rikun päällä.

“I’m going to leave here very quickly. Don’t you shout or do anything stupid. Okay?” Riku nyökkäili ymmärtäessään jo miehen äänensävystä, mitä tämä aikoi tehdä seuraavaksi. Riku tunsi miehen peniksen pienenevän ja vetäytyvän nopeasti hänen sisältään ja kuin varovasti kokeillen, mies otti kätensä Rikun suun edestä, suuteli Rikua niskaan ja kuiskasi: “I’ll leave you some tip, no hard feelings, okay?” Riku nyökkäsi, eikä osannut sanoa muuta kuin: “Thank you.”

Tietoisuus ympäröivästä todellisuudesta valtasi Rikun hitaasti. Hän nosti varovasti päätään ja kurkisti harjanteen yli. Sonja ja Anette olivat kääntyneet nyt selälleen, eikä ympärillä näkynyt ketään muuta elollista. Mies, mistä lienee tullutkin, oli poistunut samaa tietä yhtä nopeasti. Tarkistaessaan kameraansa Riku havaitsi sydän tykyttäen videotallennuksen olevan edelleen päällä. Kamera oli tipahtanut niin, että hän tajusi vasta nyt katsoneensa kameran linssiä äskeisen aktin aikana useaan kertaan sitä tiedostamatta. Mitä jos mies ymmärtäisi joutuneensa salakuvauksen uhriksi yhtyessään reilusti alaikäiseen poikaan? Haluaisiko mies siinä tapauksessa kenties vahingoittaa häntä, tai mikä vielä pahempaa, Sonjaa ja Anettea?

Ristiriitaiset ajatukset vaaran tunteesta ja seksuaalisesta täyttymyksestä kimpoilivat Rikun päässä, mutta äskeisestä uudesta kokemuksesta ravisteltu keho pakotti palaamaan tähän hetkeen. Aamulla hän oli vielä ajatellut salakuvaavansa Sonjaa ja Anettea niin pitkään kuin mahdollista, mutta äskeinen tapahtuma ja sen loppuhuipennuksena lähes väkisin saatu orgasmi oli tuonut takaisin murrosikäisen häpeän tunteen kaikesta, salakuvaamisesta ja antautumisesta puoliksi pakotettuna tuntemattomalle miehelle. Riku puhalsi nopeasti hiekat kamerastaan ja laittoi sen takaisin reppuunsa.

Riku alkoi kääriä pyyhettä harjanteen takana huomaten vasta nyt sen keskellä olevan valtavan spermalammikon hänen omaa siemennestettään. “Menetinkö minä nyt teknisesti poikuuteni, vaikken ollutkaan itse kenenkään sisällä?” Riku pohti ajatuksissaan kuivuvaa nestettä ihmetellen. Pyyhkeen vieressä hän huomasi myös avatun kondomikääreen ja käytetyn kondomin lisäksi pienen rahakäärön, jossa oli nopeasti laskien 500 Yhdysvaltain dollaria käteistä isoina 100 taalan seteleinä. “Tippi”, hän muisti miehen sanoneen.

---

Riku oli hotellille palattuaan alkanut sulatella äsken kokemaansa. Salakatselun ja salakuvauksen tuoma kiihottuminen aikuisten naisten muodoista oli unohtunut hetkeksi, sillä takapuolessa vielä viipyilevä tunne muistutti siitä, miten hän oli alistunut ja antautunut vanhemman, aikuisen miehen astuttavaksi. Rikua hävetti, mutta samalla hän tunsi peniksensä paisuvan kivikovaksi miettiessään miehen painoa ja sitä tunnetta, kun hänen oma peniksensä oli kasvanut samaa tahtia, jolla mies oli työntynyt hänen sisäänsä. Ja sitä, miten aikuisen miehen penis hänen sisällään oli tuntunut niin täydellisen täyttävältä hänen rentouduttuaan riittävästi.

Kyltymättömän murrosikäisen haluilla Riku ei ennättänyt toistaa kuvaamaansa videoklippiä kuin muutama minuutti kerrallaan iltapäivää kohden, pysäyttäen ja toistaen kohtia, joissa vuorotellen Sonja levitti rasvaa Anetten takapuolelle ja toisin päin, laueten ranteensa rytmikkääseen liikkeeseen. Kahden masturbaatiokierroksen jälkeen aamupäivän tapahtumat tuntuivat jo etäisiltä, kuin unelta, mutta Rikun rohkeus ei riittänyt tarkistamaan, mitä hänen ensimmäisestä mieskokemuksestaan oli videolle tallentunut. Niinpä hän putsaili vielä viimeiset hiekanjyväset kameran rungosta ja laittoi sen lataukseen.

Palattuaan iltapäivällä hotellille Sonja ja Anette olivat herätelleet päiväunille torkahtaneen Rikun ja suunnanneet yhdessä myöhäiselle lounaalle. “Hyvänen aika, täälläkö se iso poika on koko päivän vaan torkkunut? Mahdoitko edes ennättää sinne altaalle?” oli Anette kysynyt. Etelänlomalla lounas ja päivällinen eivät olleet aina eksakteja käsitteitä, joten tässä kontekstissa myöhäinen lounas saattoi tarkoittaa myös aikaista illallista, sillä Anetella ja Sonjalla oli tapana istua iltaa ”aikuisten kesken” punaviinin ja tapaksien äärellä. Tällöin Riku saattoi vielä käydä hotellin ravintolassa täydentämässä omia kasvavan nuoren ravitsemustarpeitaan.

Anette oli lähtenyt Rikulle seuraksi hotellin ravintolaan, koska poika oli ollut vähän poissaolevan tuntuinen. Hän tunsi viettäneensä ihan liikaa aikaa Sonjan kanssa, ihan kuin he olisivat olleet vain keskenään kuherruskuukautta viettämässä. Anette tunsi syyllisyyttä ajatuksesta, että Riku olisi mukana vain ikään kuin näkymättömänä ei-toivottuna lapsena, eikä hänen omana rakkaana poikanaan, jonka kanssa he koti-Suomessa jakoivat niin paljon yhteistä arkea.

Riku halusi jäädä vielä altaalle ruokailun jälkeen, joten Anette palasi hotellihuoneeseen. “Tulitko yksin?” Sonja hihkaisi heti ovelta. “Joo, tulin, Riku jäi altaalle. Kuis niin?” Sonja tuli pohtivainen ilme kasvoillaan suojaisalta terassiparvekkeelta kädessään Rikun kamera. “Mä kaadoin sulle jo drinkin, tein molemmille tuplana. Mä luulen, että meidän on nyt keskusteltava tyttöjen juttuja…”

Anette kuunteli kulmakarvojaan nostellen Sonjan kuvausta videoklipistä, jota tämä oli uteliaisuuttaan vilkaissut Rikun kamerasta. Sonja tunnusti ihan salaa ajatelleensa, että jos Riku olisi kuvannut itseään “tekemässä tiedät kyllä mitä”, niin hän olisi ihan vaan ammattillisesti voinut vilkaista, hymyillen samalla maireasti. “Mmm-hyh, ihan varmaan, ammatillisesti vaan”, Anette tirskahti vieden kätensä suunsa eteen. Sonjan ja Anetten suhteen tiivistyttyä he olivat puhuneet kolmestaan Sonjan miehen, Arin, kanssa Arin seksuaalisen kehityksen kaaresta aina nuoresta poikalapsesta nykypäivään, ja Anette piti itseään nykyään hyvin informoituna siitä, millaisia kokemuksia ja mielihaluja ihmisillä saattoi olla ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Kulunut puoli vuotta Sonjan ja Arin seurassa oli lievästikin sanottuna turmellut häntä positiivisesti avaten suuresti hänen seksuaalisen ymmärryksensä rajoja, työntäen niitä niin kauas, että heidän inspiroimansa avoimuus ajattelun kehittymiseen tuntui rajattomalta. Ari oli kertonut kirjoittavansa nimimerkillä blogisivustolleen yleisten ahtaiden yhteiskunnallisten normien vastaisista aiheista eroottisia novelleja, jotka hänen sanojensa mukaan ”hämärsivät rajoja siitä, jäljitteleekö taide todellisuutta vai todellisuus taidetta”, lisäten niihin omia ja luotettavilta tahoilta kuulemiaan kokemuksia keksittyjen tarinankäänteiden sekaan.

Ari oli aluksi hieman vastahakoisesti, mutta Sonjan suostuttelemana luvannut myös järjestää Anettelle erityisen illan, jonka sisällöstä ei kumpikaan ollut suostunut kertomaan mitään etukäteen. “Tule vain paikalle, avoimin mielin. Ja tietty järjestetään jotain pientä juotavaa ja purtavaa. Ja varaudu siihen, että vaatteet riisutaan illan aikana”, Sonja oli ohjeistanut Anettea.

Vastaanotto sovittuna iltana oli ollut jopa juhlallinen. Tervetuliais-cava kädessään Anette huomioi heti suljetut sälekaihtimet ja olohuoneen ikkunoiden eteen vedetyt pimennysverhot naurahtaen: “Ollaanhan me ennenkin kimppailtu, mutta onko teillä mielessä jotkin ‘eyes wide shut’-bileet?” Television eteen oli levitetty vuodesohva, jolla oli satiininen lakana ja sen alla kosteutta hylkivä petauspatja - “ihan vaan varmuuden vuoksi, vesiliirtovaara, you know”, Sonja totesi. “Tämähän menee jännäksi”, sai Anette sanottua tuntiessaan vatsanpohjassaan hieman perhosia. Niitä hän ei usein tuntenut Arin ja Sonjan seurassa, koska molemmista oli tullut niin tuttuja luottoystäviä, rakastettuja läheisiä.

“Jos kysyisin sinulta Anette, kun tunnetaan näin hyvin ja ollaan jaettu kokemuksiamme ja muistojamme seksuaalisesta kehityksestä, vähän kuin Morpheus Matrix-trilogiassa, että haluatko oikeasti nähdä todellisuuden vai sulkea siltä silmäsi, ”red pill or blue pill”? Haluatko olla siinä uskossa, että se mitä on tapahtunut sinun ja Rikun välillä, tai meidän ollessa lapsia ja nuoria, eri ikäisten tyttöjen, poikien, miesten ja naisten kanssa, olisi vain sattumaa ja meille harvoille valituille suotua?” Anette mietti hetken ja sanoi: “Sun täytyy vähän auttaa Ari mua tän kysymyksen kanssa…” Arin laittaessa päälle 65-tuumaisen televisioruudun, jolla näkyvää tietokonenäyttöä hän ohjasi sivummalla olevalla kannettavalla tietokoneella.

“Ekanakin”, Ari totesi, “Tää tietokone ei ole ikinä ollut eikä ole yhteydessä julkiseen internetiin. Toisekseen, kaikki siinä olevat tiedot on kolmeen kertaan kryptattu. Ja kolmanneksi, kellään muulla kuin minulla ei ole pääsyä näihin tietoihin. Nuo tiedostokansiot, jotka näet tuossa ruudulla, sisältävät aiheiden mukaan jaoteltuja videoita. Olen hankkinut niitä internetin pimeistä verkoista silloin, kun kansallinen ja kansainvälinen valvonta eivät vielä yltäneet kaikkialle. Olen siivonnut löydöksistäni pois kaiken törkyisen ja mielestäni rikollisen. Periaatteenani on aina ollut konsensuaalisuus, se, ettei ketään saa vahingoittaa enkä itse nauti katsella mitään sellaista materiaalia, mikä ei tuo kaikille nautintoa.”

Anetten silmät olivat laajentuneet hänen silmiensä selatessa kansioiden nimiä: “boy-boy, woman-boy, family, girl-girl, man-girl, girl-zoo…” Anette tunsi suunsa ja huuliensa kuivavan, ja hän hengitti hermostuneesti: “Onko niissä… Huh-huh”, Sonjan sivellessä samalla hänen kättään. “Mulla on siellä monia suosikkikategorioita, voit osan niistä arvatakin siitä, mitä olen kertonut Iiriksen ja mun ja Arin välisistä jutuista, muttei mennä nyt niihin. Sano vaan rohkeasti, mikä sua kiinnostaisi eniten, millä me aloitettaisiin?”

Anette palasi muisteluista tähän päivään. Se kaninkolo, johon hän oli lopullisesti imeytynyt tuona iltana, oli ollut monessa mielessä huumaava ja kostea… Hän oli jäänyt kuin uudestisyntyneenä Arin ja Sonjan väliin nukkumaan sinä yönä. Osa Sonjan puheesta tuntui menneen kokonaan ohitse yllättävän muiston vallatessa mielen, mutta nyt hän ymmärsi Sonjan jatkavan: “...ja siis jos sallit, niin otan tästä klipistä kopion meidän kryptattuihin filkka-arkistoihin. Tää näkökulma on kyllä Arillekin uusi, että nuori poitsu salakuvailee äitiään ja äitinsä naisystävä-rakastajatarta noin julkeasti. Sä tiedät miten me osataan säilyttää salaisuudet, mammanpoikienkin, ja saat sieltä filkka-arkistoista kopioida itsellesikin mitä haluat. Kunhan nyt te molemmat vihdoin oppisitte nämä tietoturvan perusteet”, Sonja lopetti silmiään muljauttaen, viitaten Rikun loperöön tapaan jättää arkaluonteiset videotallenteet kenen tahansa saataville kameraansa. "Sellainen poika kuin äiti", Sonja ajatteli.

Anette nyökkäsi iskien silmäänsä Sonjalle. “Jakaminen on välittämistä, näinhän te aina sanotte Arin kanssa. Paremmassa tallessa se on teidän kuin meidän perheessä.” Sonja nyökkäsi ja aloitti: “Sitten tuota se klipin loppupuoli, en oikein ole osannut sitä itsekään vielä käsitellä, ja haluaisin puhua siitä Rikun kanssa, ihan ammattillisessakin mielessä. Haluan tietää, mitä siinä tapahtui ja miten Riku kokee sen. Ja tarvitaanko me…”, Sonja nielaisi, “...viranomaisapua. Oliko Riku sun mielestä ihan ok, sanoiko se mitään, sattuuko siihen tai…”

“Herranjumala Sonja, mitä on tapahtunut?” Anette huudahti kauhusta pystyyn ponnahtaen ja alkaen täristä. “Hysss, hysss, rakas…” Sonja kiirehti sulkemaan Anetten halaukseensa. “En tosiaan tiedä, mitä kaikkea tänään siellä dyyneillä tapahtui, mutta haluaisin jutella siitä Rikun kanssa. Musta tuntuu, että Riku… No, harrasti seksiä myös miehen, aikuisen ja hyvin paljon vanhemman miehen, kanssa.”

---

Rikun palattua altaalta Anette alkoi valmistella pikaisesti kauppaan lähtöä. “No, minullapas on, on on, paljon täydennettävää… Haluatko rakas pikkuinen jotain kaupasta?” Riku oli uppoutuneena kännykkäänsä terassilla ja sanoi: “Älä ny viitti mua tolleen kutsua, en oo mikään pikkuinen enää. Ja joo, Fantan sitä Lemonia jos toisit se on loppu, emmä haluu muuta.”

Sonja oli tullut Rikun viereen rottinkiselle pehmustetulle kulmasohvalle istumaan nostaen jalat viereensä ja melkein Rikuun nojaten kosketti tätä olkapäästä: “Me pärjätään tän ison kundin kaa täällä, vaikka sulla kestäisi vähän pidempäänkin…” Sonja sanoi äänessään sellainen määrä flirttiä, että Anette hätkähti. Riku ei ollut välittävinään Sonjan sanoista. Riku heilautti olkapäätään ikään kuin torjuvasti, mutta antoi kuitenkin Sonjan nojata itseensä.

Anette huikkasi vielä “moimoi” avatessaan hotellihuoneen ulko-oven, mutta sulkikin sen äänekkäästi sisäpuolelta ja siirtyi Sonjan ja Rikun huomaamatta makuuhuoneen puolelle. Suljettujen verhojen läpi ei terassilta nähnyt sisälle makuuhuoneeseen, mutta avoimen tuuletusikkunan kautta keskustelu ja hotellin altaalta kuuluva musiikki kantautuivat vapaasti sisälle.

“Mun täytyy Riku tunnustaa sulle heti yks juttu, rehellisyyshän on meidän perusarvoja. Mehän ollaan sovittu, että kännyköiden sisältö ja viestittely on yksityisasioita, ja niitä ei saa ilman kenenkään lupaa tutkia. Kävi nyt kuiteskin silleen, että ihan mielenkiinnosta satuin katsomaan sun kameran…” Sonja ei saanut lopetettua lausettaan, kun Riku melkein pompahti ilmaan sohvalta. “MITÄ HELVETTIÄ, OOTSÄ…” Riku huudahti Sonjan tarttuessa hänen käsiinsä.

Sonja yritti katsoa Rikua silmiin lempeimmällä katsellaan. “Shh, rauhoitu. Jutellaan. Mä haluun, että sä opit luottamaan muhun. Ja mä lupaan kertoo sullekin mun salaisuuksia. Mä tiedän maailmasta todella paljon, miten mikään ei oo mustavalkoista. Ja oikeestaan se, mitä mä näin… On musta ihan helvetin imartelevaa ja kiihottavaa. Mutta mä haluun, että sä oot mulle rehellinen ja kerrot miltä susta tuntuu se, mitä sä olit salakuvannut.”

Veri oli paennut Rikun kasvoilta. Tuntui kuin hänen maailmansa loppuisi, hän oli jäänyt kiinni sairaimmasta ja perversseimästä teosta, kuvaamassa äitinsä ja tämän ystävättären suloja, ilmiselvästi masturbointitarkoituksiin. Ja miten helposti naiset yhdistäisivät hänen kieroon kasvamisensa siihen, kuinka hän oli ajautunut äitinsä kanssa tahattomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen aluksi vahingossa, mutta myöhemmin vieden sitä itse ajatuksissaan paljon pidemmälle.

Rikun alaleuka värisi ja silmiin puskivat kyyneleet. “Tuu mun lähelle, tuu mua vasten, tuu mun syliin”, Sonja sanoi hyvin suojelevasti. “Ei ole mitään hätää sulla, mä tiedän kuule maailmasta niin paljon, ettet uskoisikaan mitä kaikkea sinne mahtuu. Mitä joku voi ajatella tai mistä joku voi fantasioida, kaikkea sitä tapahtuu monin verroin enemmän. Mutta kysymys on aina siitä, ettei ketään vahingoiteta, henkisesti tai fyysisesti. Seksuaalisuus on meille suurin ilo maailmassa, siksi me ollaan täällä, sinä, minä ja Anette. Me kaikki ihmiset. Koska me ollaan seksuaalisia.”

“Mä olin oikeestaan huolissaan siitä videon lopusta… Mä en tee mitään johdattelevia kysymyksiä, mä vaan haluun, että sulla olisi hyvä olla ja joku aikuinen, jolle uskoutua. Mä tiedän, että uusien tai hämmentävien juttujen jälkeen mä varmaan olisin tullut hulluksi omista tuntemuksistani ja ajatuksistani, jos mulla ei olisi ollut mun miestä Aria. Jotain luotettua ja uskottua, joka ei tuomitse. Tiedätsä Riku, häpeä ja pelko paljastumisesta, ne on niitä juttuja millä meitä kontrolloidaan - tai oikeastaan me itse kontrolloimme niillä itseämme.”

Sonja silitteli Rikua, joka puoliksi istui hänen sylissään ollen siihen kuitenkin jo liian painava, toisin kuin nuorempi poikalapsi olisi ollut. Riku henkäisi muutaman kerran syvään, ennen kuin aloitti: “No, siis mä olin niin uppoutunut kuvaamaan teitä, etten huomannut kun joku mies vaan tuli siihen mun taakse ja sitten päälle, alasti. Ja mä tunsin heti sen kalun kovana mun peppua vasten. Nyt kun jälkikäteen mietin, noin se meni.”

“Satuttiko se sua tai…” Sonja kysyi. “Ei kun mä vaan jähmetyin. Ja sit mä jäykistyin. Se sanoi ettei se tee mulle pahaa. Mä en ehtinyt ajatella. Ja kun se eteni, alussa sattui nopeasti, mutta sitten musta alkoi tuntua ihan helvetin hyvältä ja… Enmä kehtaa ees sanoo.” Riku nyyhkäisi taas ja sanoi itkunsekaisesti: “Musta tuntui ihan helvetin hyvältä olla sellanen vitun panonarttu, käytettävänä siinä, astutuspuuna, ja se vanhan miehen tuoksu, sen oli pakko olla mun isää vanhempi, sen karvanen rinta ja rouheat kädet…”

Riku yritti hillitä ääntänsä kuiskauksen ja itkun sekamelskaksi: “Mä en tiedä oonksmä homo vai bi vai joku epäbinäärinen, mutta mä oon halunnu jo varmaan 10-vuotiaasta olla jonkun vanhemman miehen käytettävänä, ja toi oli niin täydellistä kuin mikään voisi olla fantasiana, mut…” Sonja silitteli Rikun hiuksia. “Mä kerron nyt sulle salaisuuden Riku, ja tämäkin epäsuosittu totuus voisi viedä multa lääkärinviran jos se tulisi sanomanani ilmi, mutta mä luotan suhun. Tiedätkö, että oikeasti suurin osa lain silmissä selkeistä hyväksikäyttötapauksista, joihin ei liity pakottamista ja missä kummalla tahansa on mahdollisuus keskeyttää se, ikäerosta tai asetelmasta riippumatta, häpeä ja pelko paljastumisesta saavat siihen osallistuneet ihmiset jopa tappamaan itsensä. ”

Riku kuunteli ja Sonja jatkoi: “Tää on epäsuosittu, hyvin epäsuosittu totuus, mutta se ei liity vaan seksuaalisuuteen. Meidän länsimainen yhteiskunta pyrkii medikalisoimaan ja kliinistämään kaikki kokemuksemme, että meihin saataisiin pumpattua mahdollisimman paljon mielialalääkkeitä, jotta meidät saataisiin äänestämään ja valitsemaan vain tiettyjä totuuksia niin, ettemme enää osaisi ajatella omilla aivoillamme. Tähän törmäsin niin usein jo nuorena lääkärikandina potilaideni kanssa, joilla oli kokemuksia manipulatiivisista häpeää ja syyllisyyttä väärikäyttävistä terapeuteista liittyen esimerkiksi varhaislapsuuden seksuaalisiin kokemuksiin. Siksi jatko-opinnoissani ajauduin pois kliinisestä hoitotyöstä virustutkimuksen pariin, kun en kokenut pystyväni yksin muuttamaan järjestelmää.”

“Lupaa mulle sinä seksuaalisuuttasi explooraava nuorimies, ettet ikinä kanna häpeää seksuaalisuudestasi. Jos joku tekee sulle oikeasti pahaa, se ei ole sinun häpeäsi vaan sen toisen. Sellaisesta pitää matalalla kynnyksellä oppia puhumaan, oikeasta hyväksikäytöstä, jossa ajatellaan kaikkea oman eikä toisen edun ja mielihyvän kautta. Ja sellaista se on kuule suurimmassa osassa aikuistenkin ihmisten välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä, tätä ”jokainen on vastuussa omista orgasmeistaan” -koulukuntaa. Ei koeta tai haluta kokea yhteyttä, minä-minä-minä ja toinen on vaan objekti. Ja ei, en tarkoita, etteikö sellaistakin voisi haluta ja kokea, olla vaan panopuuna, kunhan se tapahtuu tiedostavasti.”

Kului pari minuuttia hiljaisuudessa Sonjan silitellessä Rikua, joka oli jo rauhoittunut ja selvästi pohdiskeli tarkasti kuuntelemaansa Sonjan monologia. “Tiedänhän mä Riku, että sä kattelet mua. Ja äitiäsi. Kun mä nyt tiedän yhden sun salaisuuksista, niin olisi varmaan reilua jos mä jakaisin yhden omistani sulle. Lupaatko, ettet kerro kellekään?” Riku nousi istumaan, ikään kuin nuoren miehen arvokkuutta hakien ryhdisteli itseään oikaistessaan t-paitaansa. Rikun kasvoilla oli utelias ilme: “No, voitsä kertoo, jos sä haluut, eihän sun oo pakko…” Riku sanoi virnistäen. “Konsensuaalisesti, mmm-hy”, totesi Sonja hymyillen Rikulle kujeilevasti ottaen tätä kiinni molemmista käsistä.

Sonjan katse liukui alaspäin: “Huomaatko Riku, tää on mulle vaikeeta, vaikka mä oon kertonut tästä muillekin mun luotetuille, seksuaalisesti valistuneille ystävilleni. Mä oon aina ollut kiinnostunut…” Sonja piti tauon “...aika laidasta laitaan, kaiken ikäisistä tytöistä ja pojista... Ja vähän muustakin, oikeestaan ihan kaikesta. Tai siis en usko näihin virallisiin suojaikärajoihin, jotka tuntuvat aina vaihtelevan aikakauden, maanosan ja hallintotyypin mukaan. Mä oon tosi utelias myös kaikkiin perheen sisäisiin seksuaalisiin jännitteisiin liittyen ja olen tutkinutkin niitä ihan akateemisistä lähteistä, missä epäsuosittuja totuuksia harvoin suvaitaan.”

Sonja katsahti Rikun suuntaan puristaen tätä käsistä enemmän kuin oli tarpeen: “Meninkö mä ihan liian pitkälle, voi kiltti, ei mun olisi ehkä pitänyt kertoa, jos tää on sulle tosi herkkä juttu…” Riku puri huultaan eikä oikein saanut sanottua mitään. “Mä…” Riku aloitti ja Sonja huomasi Rikun ohuiden kevyiden urheilusortsien toisen lahkeen pullistuneen niin, että kohta sieltä pyrkisi esiin jotain, mikä ei enää mahtuisi sinne millään takaisin.

Sonja irroitti kätensä Rikun käsistä, nuolaisi huuliaan aivan liian nälkäisesti ja sanoi: “Muista, me molemmat voidaan sanoa ”ei” milloin tahansa ja lopettaa.” Illan pimeys oli laskeutunut heidän ylleen ja suojaisa terassi ympäröi heitä hotellin ylimmässä kerroksessa lähes joka puolelta. Sonja alkoi riisua toppiaan ja Riku seurasi esimerkkiä riisumalla t-paitansa. Vaikka Sonja ei lapsuutensa ja nuoruutensa jälkeen ollut harrastanut seksiä nuorten poikien kanssa, Arin filmiarkistot olivat avanneet hänelle uuden näkökulman Arin omien kokemusten ja nuoruuden fantasioiden myötä siihen, mitä “puuma” ja “MILF” merkitsivät jo hyvin nuorille miehenaluille.

“Sovitaan, että mulla on ohjat ja samalla myös vastuu, jos tää sopii sulle?” Riku nyökkäsi katsoen samalla seisomaan nousseen Sonjan paljaita rintoja. “Jos mä esittelisin sulle eka vähän lähietäisyydeltä, mitä sä tänään salakuvailit?” Riku oli salamannopeasti riisunut myös sortsinsa, ja istui nyt jalat levällään 15-senttisen teinipeniksen kurottaessa kohti taivaita.

“Mmm, täti tykkää… Onpas sulla kaunis ja siisti… Penis. Toi ei ole enää pippeli.” Sonja sanoi huomaten kuulostavansa aivan liian epäaidolta, kuin pornofilmin käsikirjoitukselta. “Rauhoitu, älä häpeä, ole oma itsesi, iällä ei ole väliä, ole läsnä”, Sonja ajatteli ja alkoi toistella mielessään kuin mantraa: “Aisti, tunne Riku, aisti”. Sonja jatkoi riisumalla sortsinsa ja niiden alla olleen bikinien alaosan. Kun hän oli kääntynyt kaidetta vasten avatakseen molemmilla käsillään Rikulle näkymän hänen paljaaseen posliiniseen rakkauden alttariinsa, hän kuuli Rikun huohottavan tuntien samalla lämpimän nesteen lentävän selällensä ja takapuolellensa.

Riku oli ejakuloinut voimakkaasti, kaaressa lähes metrin matkan juuri Sonjan käännyttyä. “Hitaasti, rauhallisesti”, Sonja toisteli mielessään, kuten hän oli usein Arin kanssa fantasioinut, miten kouluttaisi tai viettelisi, mahdollistaisi, nuorta poikaa, varsinkin jos hän olisi ollut se sama ihana keski-ikäinen nainen kuin nyt Arin ollessa hyvin nuori tai teinipoika. Sonja työnsi takapuoltaan vielä pidemmälle ja levitti sitä molemmin käsin tuntien Rikun spermaroiskeiden valuvan sitä pitkin. “Täti muuten tykkää pimpin ja pepun nuolemisesta”, sanoi Sonja suoristaessaan itsensä ja kääntyessään, jatkaen: “ja olen muuten aika imarreltu, että tulit noin nopeasti”, tuntien aidon punastuksen kasvoillaan.

“Mutta hei, onko sun poikuus tallella vielä? Siis naisten kanssa, mä en halua olettaa mitään, noin komealla pojallahan voi olla jo vaikka mitä kokemuksia takana?” Sonja kysyi Rikulta, joka kuivaili siemennestettä käsistään rantapyyhkeeseen ja tarjosi sen kuivaa osaa Sonjalle, joka vuorostaan pyyhki alaselästään ja pakaroiltaan tahmaista spermaa. “No, teidän Iiriksen kanssa me yritettiin, mutta… Mä olen tykännyt aina vaan hyvin paljon vanhemmista naisista, niinku…” Sonja jatkoi lausetta: “...niinku musta tai… Anettesta?”

Riku ei kehdannut katsoa Sonjaa silmiin, vaan käänsi katseensa alaviistoon. Rikun penis seisoi edelleen, aivan kuin äskeistä laukeamista ei olisi tapahtunutkaan. Sonja aisti tilanteen: “Muista Riku mitä mä sanoin häpeästä, on aivan turha hävetä mitään, varsinkaan omia fantasioitaan tai ajatuksiaan seksuaalisuudesta. Mä olen käynyt valtavan työn päästäkseni irti kaikesta häpeästä ja usko pois, se prosessi on kaunistanut elämääni valtavasti.”

“Mulla on sulle idea, se voi kuulostaa hassulta, mutta mä olen miettinyt tällaista monta monta kertaa, että jos joku nuori poitsu edes vähän kiinnostuisi tällaisesta vanhasta tädistä, oikeasti…” Sonja sanoi. “Oisko se sulle ok, että mä peitän sun silmät tolla mun huivilla, ja sä keskittyisit vaan tuntemaan, miltä mä tunnun ja miltä se susta tuntuu kun mä pidän sua sitten hyvänä?” Sonjaa jännitti, rikkoutuisiko hetken lumous näin outoon ehdotukseen, mutta hän oli miettinyt tällaista tilannetta jo monta kertaa etukäteen. Se, ettei suojaikärajan alittava poika näkisi, mitä tapahtuu, tuntuisi jotenkin turvallisemmalta ja hyväksyttävämmältä, ainakin näin ensimmäisellä kerralla, heille molemmille ja Rikulle erityisesti, Sonja ajatteli. Häpeä ja paljastumisen pelko, ne olivat taas läsnä. ”Tiputa ne”, Sonja ajatteli.

Sonja haki rantakassistaan päänsä suojana olleen huivin ja istui hajareisin Rikun syliin niin, että terhakkaasti yläviistoon sojottava penis kosketti hänen etumustaan, edelleen hieman tahmeana äskeisestä laukeamisesta ja siivousyrityksistä huolimatta. Riku uskalsi katsoa taas Sonjaa silmiin ennen kuin huivi peitti hänen näkökenttänsä. Sonja vei hitaasti huulensa Rikun hermostuneiden huulten lähelle, suuteli häntä hyvin kevyesti ja kuiskasi sen jälkeen Rikun korvaan: “Mä suosittelen aina turvaseksiä, mutta mut on testattu ja mä oon ollut sillai vaan… vakkareiden kanssa.” Luettelo nykyisistä vakikumppaneista ei ollut pitkä, mutta Sonja ei ollut varma, tiesikö Riku heidän perheensä sisäisistä suhteista tai minkä verran, joten nyt ei ehkä ollut hyvä hetki mainita sanallakaan Iiristä.

“Sopiiko sulle, jos mä saan kokea sut paljaalla. On mulla kyllä kortsujakin, mutta mä niin haluaisin sun poikuusspermat mun sisään”, Sonja jatkoi edelleen kuiskaten ja näykkäisi kevyesti Rikun korvanlehteä tuntiessaan, miten tämän penis teki kuin omaa autonomista liikettään Sonjan etumusta vasten, aivan kuin se olisi yrittänyt löytää tietänsä Sonjan lemmenpesään ilman ohjausta. “Mä en halua päästää enää yhtään tippaa sun arvokasta elämäneliksiiriäsi hukkaan…” Sonja sanoi liikkuessaan alas silmät sidottuna odottavan Rikun eteen asetellessaan samalla rantapyyhettä polviensa alle pehmikkeeksi.

Sonja kuljetti käsiään Rikun vielä karvattomia sileitä sääriä pitkin aina sisäreisille, levitti niitä hellästi kosketellen Rikun kivespusseja, tarkastellen ja ihaillen sitten nuorta penistä lähietäisyydeltä hyvin huolellisesti. Samalla Sonja mietti, miten hän oli nähnyt niin monta kertaa Arin filkoissa nuoria pippeleitä ja peniksiä, hyväiltynä ja purkautumassa, ja miten hän pääsisi nyt itse ainakin kerran maistamaan tätä herkkua. Pystyisipä hän jakamaan tämän hetken Arin kanssa. Miksi kamera ei ollut ikinä kuvaamassa silloin, kun sitä tarvittiin…?

Hitaasti Sonjan huulet ja kieli tutustuivat Rikun kivespusseihin, ohuesti karvoittuneeseen peniksen tyveen siirtyen sitten molemmilla käsillä tietä tunnustellen kohti Rikun ympärileikatun peniksen kärkeä. Sonja kuuli Rikun kiihtyneen hengityksen ja hiljaiset tukahdutetut voihkaisut, kun poika yritti pinnistellä laukeamista vastaan Sonjan varmoissa otteissa. Sonjakin olisi halunnut pitkittää pojan nautintoa, mutta yhtä varmasti hän halusi maistaa, tuntea suussaan ja nielaista jokaisen ihmeellisen kielletyn hedelmän siemenen.

Rikun lantio alkoi nykiä voimallisesti juuri kun Sonja oli ujuttanut etusormensa Rikun peräaukon suulle tämän nostaessa takapuoltaan kuin sanattomasta sopimuksesta. Sonja tunsi, miten Rikun peräaukko supisteli ja samalla voimakas siemensyöksy täytti Sonjan suuta. “Herranjumala, miten tämä poika voi purkautua näin nopeasti ja voimakkaasti uudestaan toista kertaa peräkkäin”, Sonja ajatteli, mutta keskittyi nopeasti nielemään lämpimän suolaisen nesteen ja lypsämään taidokkaasti viimeisetkin pisarat talteen.

“Ummh, ah, huhhuh”, Sonja sai sanottua. Riku huohotti vielä hymy kasvoillaan ja nojasi päätään taaksepäin. “Uskomatonta, ei vittu. Sori, se vaan pääsi. Tää on taivas.” Riku sanoi ja yritti saada hengitystään tasaantumaan. “Hei, mä hörppään vähän vettä ja jutellaan sitten, Anettekin lienee kohta jo täällä niin saadaan siivottua… tää rikospaikka”, Sonja totesi mutta jatkoi ajatellen: “eikös Espanjassa ja näillä itsehallintoalueilla suojaikäraja ollut 14 vuotta?” Hän tiesi hyvin, että heihin sovellettaisiin kuitenkin Suomen rikoslakia, joka niputti kaikki aktit samaan kategoriaan jos ikäero oli riittävän suuri, olipa kyse väkivaltaisesta hyväksikäytöstä, manipuloinnista tai sitten tällaisesta täysin konsensuaalisesta nautinnon ohjaamasta toiminnasta.

Sonja tunsi ihmeellisen kepeyden, häntä ei hävettänyt yhtään pojan viettely, kaikki tuntui hyvin luontevalta ja harmoniselta. Mitään pelkoa seuraamuksistakaan ei ollut, liekö Iiriksen kanssa vietetty aika oli tehnyt hänestä varmemman ja vahvemman. Hänestä tuntui jopa siltä, että hän oli edistyksellinen, ilon, nautinnon ja vapaan seksuaalisuuden airut, jumalolento. Glorifioidut ajatukset hänestä itsestään ja tapahtuneesta aktista hymyilyttivät häntä. Huuhdeltuaan viimein siemennesteen maun suustaan Sonja palasi tähän hetkeen, alasti sohvaryhmässä istuvaan nuoreen poikaan ja penikseen, joka edelleen kahden laukeamisen jälkeen sojotti kohti tummaa tähtitaivasta.

“Olet sä kyllä aikamoinen”, Sonja sanoi Rikulle. “Ehkä me keretään vielä yhdet nopeet, ennen kuin Anette tulee.” ”Arin filkoilla”, kuten he kutsuivat Arin arkistokokoelmia, näkyi kaikenikäisiä nuoria, pieniä ja kehittyneempiä pippeleitä purkautumassa käsin tai tyttöjen, vanhempien naisten tai jopa väitetysti ja joskus todistetusti poikien omien äitien suloihin. Useissa näistä filkoista pojat saattoivat jatkaa heti kuivan tai märän orgasmin jälkeen uudestaan ilman latenssivaihetta, saaden keski-iän ylittäneet miehet kateellisiksi tästä ”‘nuoruuden innosta”.

Sonjaa oli aina kiehtonut saada tutustua siihen, mitä he kutsuivat Arin kanssa ”monesti laukeamisen ihmeeksi”. Ari oli kertonut, miten 12-vuotiaana ensimmäisen märän orgasminsa saatuaan hän oli ollut uudesta ihmeestä niin hurmioitunut, että oli saattanut isän pornolehtikätköä tutkiessaan laueta jopa 10 kertaa päivässä, toisinaan vieläpä useita kertoja peräkkäin. Punaista ja aristavaa pippeliä oli saanut rasvata huolella näiden masturbaatiomaratonien jälkeen, pakottautuen parin päivän taukoon suosikkiharrastuksesta, kun liukkarista tai sen käytöstä ei ollut tuon ikäisenä vielä mitään tietoa.

“Jos sä pidät siteen vielä silmillä, niin mä istun sun syliin tälleen…” Sonja sanoi istuutuessaan hajareisin kasvokkain Rikun kanssa ohjaten hänen jäykän peniksensä hitaasti häpynsä suulle. Sonja silitti pojan kasvoja ja suuteli tätä, nyt jo hieman rohkeammin, mihin poika vastasi myös kielen kanssa. “Mä toivon, että tästä aukeaa sulle se taivas, että sä tuut antaa tätä kaikille ihanille, tuottamaan ja saamaan nautintoa nyt ja tästä eteenpäin”, Sonja kuiskasi Rikulle tuntiessaan tämän peniksen pään työntyvän hitaan nautinnollisesti hänen sisäänsä Rikun työntäessä lantiotaan eteenpäin.

Sonja nousi ja laski Rikun mukana. Kiihkeiden hengitysten välissä he suutelivat intohimoisia kielisuudelmia Rikun käsien ahmiessa hänen rintojaan, vyötäröään ja yrittäessä aina välillä kurottautua puristelemaan hänen takapuoltaan. Yhtäkkiä Sonja näki silmäkulmassaan liikettä ja oli vähällä menettää tasapainonsa. Anette seisoi terassin oviaukossa, kännykkä heihin suunnattuna. “Mä voin selittää…” oli Sonjan ensimmäinen ajatus, jonka hän halusi kiihkeästi huutaa Anettelle ja irrottautua Rikun sylistä, mutta hän huomasi Anetten nostaneen etusormensa suunsa eteen samalla nyökkäillen ja hiipien hitaasti lähemmäksi Sonjaa ja Rikua.

“Mitä nyt”, Riku kysyi huomatessaan Sonjan keskeytyneen rytmin ja jähmettymisen. “Aijai, mun polvet, se on tää vanhuus”, Sonja sanoi väkinäisesti naurahtaen ja samalla katsoen viereen hiipinyttä Anettea yrittäen samalla kasvoillaan viestittää ja kysyä Anetteltä äänettömästi: “Mitä nyt?”

Anette oli tiputtanut lyhyen kietaisuhameensa, mikä paljasti hänen alastoman alavartalonsa. Jopa terassin himmeässä valaistuksessa Sonja näki, miten Anetten alapää kirjaimellisesti valui kosteutta. Anette osoitti itseään, “minä”, sen jälkeen takapuoltaan ja sitten pojan Sonjan kosteudesta kiiltelevää penistä nähden samalla Sonjan yllättyneen ilmeen.

Riku alkoi liikehtiä ja oli ottamaisillaan sidettä pois silmiltä: “Lopetettiinks me jo?” kun Sonja riennähti estämään liikkeen ja sanoi kiihtyneesti: “Mä haluun antaa sulle vielä takaapäin silleen, että mä istun sun syliin. Sä taidat olla peppumiehiä vai mitä, mä haluun tuntee, kun sä laukeet silleen kun sä ajattelit mua ja sun äitiä sun videota katsellessa. Nyt sä saat tosin oikeasti hieroo mun pyllyä niin paljon kuin haluat.”

Riku huokaili ja hymyili, levitti jalkojaan ja asetti kätensä vastaanottamaan pian niille laskeutuvaa suloisuutta. Anette tiputti myös toppinsa kietaisuhameen päälle terassin lattialle varoen päästämästä ääntäkään, kun hän istui alasti poikansa syliin ohjaten varovasti tämän peniksen sisälleen. Anette oli ollut niin kiihottunut näkemästään ja kuulemastaan, ja ajatus viimein kirkkaana kaikista Sonjan ja Arin kanssa koetusta ja keskusteluista, ettei hän enää epäröinyt hetkeäkään tilaisuuden koittaessa.

Anette aloitti määrätietoisen ratsastuksen. Hän oli poikansa syliin istuessaan ojentanut edelleen videokuvaavan kännykkänsä Sonjalle, joka varoi koskettamasta Rikua, mutta suuteli varovasti ja äänettömästi huohottavaa Anettea katsoen syvälle tämän silmiin yrittäen lukea Anetten ajatuksia. Hän olisi voinut yllättyä niistä, sillä ne yllättivät jopa Anetten kirkastetulla ja pelkistetyllä irstaudellaan: “Äidin tiukka vittu tässä lypsää pojaltansa poikuutta, nussi mutsias ihana rakas poika, nyt saat pyllyä, kun sitähän sinä olet aina halunnut ja turhaan olen sitä sinulta pihdannut, ei se käyttämällä kulu rakas.”

Riku oli jo huomattavasti kestävämpi kolmannella kierroksella hänen käsiensä vaellellessa ja puristellessa aikuisen naisen syliinsä laskevaa ja nousevaa takapuolta tunnistamatta sitä äidilleen kuuluvaksi, kunnes viimein Anetten vyötäröä puristaen hän voihkaisi: “Multa tulee, aaah, aaah, aijai, aaah…” Sonjan ja Anetten vartalot ja niiden muodot olivat niin lähellä toisiaan, että jopa Arikin oli joskus leikkimielisesti todennut: “pimeässä oli ihan kuin kaksoissisaruksia naisi”. “Ihan kuin siinä Arin filkassa, missä se nuori poika laukeaa ekan kerran naisen, oman äitinsä sisään”, Anette ajatteli Rikun alkaessa purkautua hänen allaan.

“Anna tulla rakas”, Sonja sanoi ohjaten sanat Rikulle, mutta hän näki samalla Anetten pupillien laajenevan ja kasvojen räjähtävän äänettömään huutoon, jonka Anette sai hädin tuskin pidäteltyä puremalla huuliaan ja kieltään yhteen kivuliaan näköisesti. Riku purkautui Anetten sisään tämän vaginan supistellessa ja lypsäessä poikansa siemeniä sen syvyyksiin. Sonja auttoi nopeasti edelleen videota tallentavan kännykän orgasmin jälkivyöryissä tärisevän Anetten käteen, ohjaten tämän poimimaan äänettömästi bikinien yläosan ja kietaisuhameen ja poistumaan terassilta.

Sonja suuteli Rikua suulle ja kuiskasi tälle: “Sä oot ihana. Mut meidän tarttee keskustella tästä vielä kaksin. Sovitaan treffit, kun palataan Suomeen. Sun mutsis on varmaan ihan kohta täällä, mä meen eka suihkuun, mut pue sä sillä välin nopeesti. Mä haluisin niin peseytyä sun kanssa ja pestä sut huolella joka paikasta ja antaa sun pestä mut, mutta me ei varmaan silleen haluta jäädä kiinni, eihän?”

Sonja keräsi vaatteensa ja käveli terassilta sisälle kohti suihkua Rikun nostaessa pois silmillään olleen huivin ja etsiessään sortseja ja t-paitaa päälleen. Heti terassilta sisään astuessaan Sonja näki Anetten hotellihuoneen ulko-ovella. Heillä riittäisi todellakin keskusteltavaa kaikesta tapahtuneesta, mutta nyt siihen ei ollut aikaa, joten nopea rakastavaisten katse ja lentosuukko saivat riittää. Anette oli saanut vaatteet päällensä, ja edelleen hengästyneenä ja naama punaisena hän avasi ja sulki hotellihuoneen oven juuri samalla hetkellä kun Sonja sulkeutui kylpyhuoneeseen.

“Heippa rakkaat, tulin kauppareissulta”, Anette sanoi tajutessaan, ettei hänellä ollut lainkaan kauppakasseja tai mitään muitakaan tuomisia. Rikulla kesti onneksi aikaa vastata tervehdykseen, sillä hän etsi kuumeisesti terassilta raskauttavia todisteita, joita hänen ja Sonjan lemmenhetkestä olisi mahdollisesti jäänyt jäljelle. Anette kolisteli keittiön kaappeja, aivan kuin olisi asetellut niihin ruoka-ainehankintoja. “Onneksi mistään ei ollut akuuttia pulaa, joten tämä lavastus saattoi mennä täydestä”, Anette ajatteli.

Riku tuli terassilta naama punoittaen ja hiukset sekaisin kohdaten äitinsä katseen. “Hei rakas”, Anette sanoi pitäen etäisyyttä ja kallistaen samalla kasvojaan tekopirteästi kysyen: “Oliko teillä hauskaa Sonjan kanssa?” “Emmätiiä, juteltiin”, Riku vastasi eikä Anette todellakaan halunnut saattaa kumpaakaan heistä enää vaikeampaan asemaan. “Miltä nyt tuntuisi kohdata oma poika, rutistaa ja rakastaa häntä omana lapsenaan?” Anette jäykistyi tuntiessaan samalla poikalapsensa sperman ja emätinnesteiden kostean vanan valuvan ulos alapäästään.

“Tules niin halataan”, Anette sanoi ääni väristen, levittäen käsiään kykenemättä itse liikkumaan. Anetten silmäkulmat kostuivat, kun pojan vartalo painui hänen rintojaan vasten. Riku vastasi halaukseen voimakkaasti kädet alempana kuin olisi soveliasta äidin ja pojan välisessä halauksessa, Anetten alaselällä, määrätietoisina ja voimakkaina, eivät enää pikkupojan käsinä. “Meidän täytyy jutella kahdestaan, kotona”, Anette jatkoi edelleen tunteitaan pidätellen. “Mä rakastan sua”, Anette sanoi. “Niin mäkin sua, äiti”, Riku vastasi puristuksen sijaan hyväillen Anetten alaselkää aivan liian intiimisti, Anetten kuitenkaan yhtään vastustelematta poikansa pakaroilleen siirtyviä tunnusteluja.

Sonja oli tullut suihkusta, kylpypyyhe siveästi ympärilleen kietaistuna, joten hän ehti juuri parhaaksi näkemään Rikun kädet Anetten takamuksella. Kuin pienen mustasukkaisuuden välähtäessä hän rikkoi pitkään jatkuneen halauksen kysymällä: “No, mitkäs rakastavaiset täällä oikein halailevat?”

“Sonja sun kanssas”, Anette naurahti Rikun vetäessä kätensä salamannopeasti Anetten pakaroilta. “Mees Riku nyt halailee Sonjan kanssa”, Anette sanoi leikkisästi. “Mä meen nyt suihkuun, mutta haluutteks te jotain juotavaa sillä välin?” Anette kysyi kumartuessaan avaamaan keittiön nurkkauksessa tason alle asetettua jääkaappia. “Toitsä sitä Fantaa?” kysyi Riku. Anetten kumartuessa avaamaan jääkaappia hänen poikansa kolmannen laukeamisen löysemmän siemennesteen noro oli valunut hänen takareidelleen näkyvänä vanana.

Rikun silmät laajenivat hänen nähdessään valuvan siemennesteen. “Oliko äiti käynyt jossain… panemassa?” Sonja seisoi Rikun vieressä ja huomasi tämän katseen nostaen säpsähtäen kätensä suulleen. Anette kääntyi, huomasi olkansa yli sekä Rikun että Sonjan katseet ja tunsi vasta nyt itsekin kietaisuhameen helman ohi valuvan vanan. Anette punastui ja pitäen edelleen jääkaapin ovea raollaan hän vastasi: “Se eliksiiri…”

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 39

Katso kaikki kirjoittajan arsrevera novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 39

Subscribe
Notify of

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu