Sitä Riitti osa II

18/08/2022 | Kirjoittaja: Eroottinen kädellinen |
29 min
Kertoja: Mies | Nuori MiesÄitipuoliVanhempi Nainen
4.2
(34)
Olin hikinen, hengästynyt ja kiimaa täynnä.

Lue ensin osa I.

Alkoi koulut. Heti aamusta menin terveydenhoitaja Ullan luokse. Hän sai jonkun likan pois siitä istumasta ja painoi punaisen oveensa. Näytti sormella hysss. Sulki tuuletusikkunankin ja näytti takahuoneen tutkimuspöytää. Veti välioven lukkoon.
- Mitä sinulla? On vähän huono päivä nyt.
- Ei ollut merkkiä sinulla minua varten kesän aikana.
- Kävitkö sinä?
- Muutamia reissuja, ei kun monia kertoja, kuten puhe oli.
- Voi piru! Meillä on koko kesä ollut erikoinen tilanne. Erkki aivan, kuin kyttäisi minua. Se alkoi sen hautajaiskeissin jälkeen. Minä luulen, että se oli joko pikkuisen hereillä tai vain muuten aavisti meidän touhut. Soittelee vain ne liikejuttunsa maailmalle. Köllöttää siinä kotona. Kerran se näkemäni mukaan nuuski pyykkikorilla alushousujani, kun kauppareissulla kirkolla viivyin yli tunnin. Pari kertaa se on kysellyt kuin muina miehinä, mitä oli jossakin, missä kävin sillä tavalla tarkkaan. Se on hieman askarruttava ilmiö. Minä olen pahoillani niistä sinun turhista käynneistä. Olen siksikin, että tiedän, mistä olen jäänyt paitsioon! Olisiko sinä tosiaan halunnut naida minun, vanhan naisen kanssa kesällä usein?
- Sitä varten minä siellä pensaikossa olen käynyt kyykkimässä ja odottamassa.
- Voi helvetin HELEVETTI! Anteeksi kymmenen tuhatta kertaa! Olisit pyrkinyt jotenkin saamaan yhteyttä! Eikö sinulla ole vieläkään ikäistäsi naista, tai naisia?
- Ei!
- Minä en Simo pysty sinua auttamaan nyt tässä, enkä lähi päivinäkään. Tämä juttu ei ole tämän laitoksen seinien sisällä sekuntiakaan meidän välissä aktiivinen! Meidän pitää jokin muu paikka keksiä. Kyllä minä olen ylpeä siitä, että sinä minua haluat! Haluan itsekin nyt sinua taas! Olen ajatuksesta jo kiimassa märkä helvetti, mutta ei tässä sormellakaan! Menen nyt ja mietitään asiaa!
Lähdin melkoinen kostonhymy naamallani ulos. Viikko tuli sitten tarpeeksi värikkääksi torstaina, kun Satu ja Siru tuli etsimään minut lukion puolelta. Asiansa oli, että minun pitää isältä huomiseksi järjestää Mersu heille ja kuskiksi Tampereelle. Ei meinannut heti tulla syytä, niin nauroin ja sanoin EI! Sitten mentiin sivummalle selitykseen. Heillä kummallakin on ehkäisypillereistä kutinaa, pahaa hajua, kuivaa suuta ja pahoinvointia. Ne pitää lopettaa ja siirtyä kierukkaan. Sellaisen vaihdon tekee yksityislääkärikeskus Tampereella. Hetken mietittyään tuli lisää. Heillä kummallakin on lisäksi tauti pillussa, jonka paikallinen terveyskeskus oli käskenyt myös hoidattaa yksityisellä, jos sinne menee kierukkahommiin. Sanoin sitten näkemykseni.
- Te pirun pöljät siis olette nussineet Tarzanin kotikylästä tänne tulleen otuksen kanssa ja saaneet neekerisankkerin. Se pitää hoidattaa nyt terveeksi ja samalla uusi häkkyrä tavaraan Tampereella. Onko tiellä rahaa siihen?
- On. Se kierukka maksaa 120 ja erikoislääkäri 160 markkaa, eli 280 markkaa. Mutta mitä lääkkeitä se määrää, niin siihen ei kai rahat riitä. Siksi sinun pitää jeesata siinä veljellisesti.
- Vai niin ja ostan dieselin ja syötän, ehkä tarjoan uudet tautikullit teille ostoskeskuksesta nuohomasta?
- Fuck youself, our brother! Tämä on vakavaa, emme tässä muuten sinua rukoilisi!
- Ok. Kysyn isältä. Mitä sanon syyksi? Senkö, että pikku tyttärensä ovat pillut paskana! Nyt pitää mennä parempaan lääkäriin?
- Ei kun sanot, että yksi Kati tulee mukaan ja mennään katsomaan sen veljen bändin harjoituksia … ei kun esiintymistä.
- Isä kysyy, onko se niin tarpeellista?
- Sanot, että on. Ok! Nyt veli myös, tehdään diili taas. Kun on kierukka kunnossa ja tauti pois, niin saat varvin kummaltakin kiitokseksi.
- Ei kovin hyvä. Minähän siinä annan teille spermaani ja te makaatte selällänne hokien että ”ny hyvää ja pian!”
- Entä koko yö kummaltakin erikseen ja saat kunnon vauhdit kuusitoistakesäisiltä?
- Vaikuttaa paremmalta, mutta minä tutkin itse oletteko saastassa toosastanne vielä!
Isä ei kysellyt Mersun perään mitään. Tankkasin aamulla sen ja ajoin koulun pihaan. Lähdimme jo ennen kolmea. Ajoin ylinopeutta ja se oli hyödyksi. Tampereella oli suttuisen ruuhkaa joka suunnassa. Likat vielä sotki Hämeenpuiston katunumerotkin. Pääsivät 18.40 sisään sentään. Odottelin siinä kielletyllä paikalla niitä poiskin. Tulivat melko kalpeana ja varovasti kävellen sisään.
- Yliopistoapteekki on jossakin tuolla kadulla ja on vielä auki. Aja sinne!
En jaksanut kiusata niitä, kun vaikuttivat kivuliailta ja kärsineiltä, sekä ennen kaikkea kai rumasti haukutuilta sutturoilta. Annoin satasen niille lisää apteekkirahaa. Tulivat luultavasti antibioottirasian ja jonkun suuren tahnatuubin kanssa takaisin, naamat vielä enemmän pahantuulisena.
- Sinun kaikki rahasi meni ja juuri omieni kanssa riitti! Nämä olivat saatana kalliita!
- No jäitte velkaa. Sitten kun taas naitte varakkaitten, vanhojen äijien kanssa, ottakaa 500 varvista ja maksakaa takaisin.
Kotia päästiin pienen torailun kanssa. Muistutin vielä teinisiskoilleni, mikä oli se diilimme sisältö ja todellisuus. Vaihtui syyskuu ja meillä kirjoittavalla luokalla oli kaikki jotenkin hukassa, suunnittelematta ja opettajat tekivät aivan mahdottomia kotitehtäviä. Niitä ei tosin tarkastettukaan. Tapasin Ullan sattumalta marketissa. Hänellä oli pihtausvaihde edelleen päällä. ”Ei nyt ja ei voida vaarantaa asiaamme.” Kaksoset silmin nähden tervehtyivät ja piristyivät, vaikka kuurista oli kai puolet vielä jäljellä. Se pillerien poisjääminen kai oli sittenkin helpotus niille. Äiti pyöristyi ja isä oli huolehtivainen urosnalle siinä ympärillä. Leila soitti, kertoen, että ilmeisesti Tauno on saanut Iirikseltä lähdöt, kun ei ole nyt tiedossa ainuttakaan ”kokousta”, eikä mitään kunnalliskokoustakaan suunnitella minnekään. Kerroin sen isälle. Tämä veti minut sivummalle ja antoi neuvoja.
- Älä enää puutu syvemmälle siihen! Se on aviopari. Se on kaikkien avioliittojen tapa edetä, kehittyä, sammua ja syttyä. Niin se on ollut äitisikin kanssa. Leila on kuitenkin naaras, nainen, viettelijätär ja käyttää naisen ainaisaikaista pilluvaltaa, jos sellaiseen antautuu. Leila voi sotkea halutessaan sinut aviojuttuihinsa, eikä Tauno ei ole silloin leikkituulella! Se voi olla kirpiä mies omistamastaan akastaan vielä!
Asia tuli selväksi, mutta asia tuli myös meille. Perjantaina Leila tuli näyttämään Seijalle Saulia. Saatiin isänkin kanssa sitä tuijottaa ja kuulla sen viimeiset röyhtäilyt ja alkava tirskuminen. Äiti keitti kahvit ja ne alkoivat sen puhumisen odotuksesta, lapsesta, maailmasta ja naureskellen seksistä, miehistä ja nainnin ihanuudesta. Viimeisestä kuitenkin lohkoivat peitellysti sellaisella keski-ikäisten naisten ilmeillä ja käsien liikkeillä. Sitten äiti huusi minut alas.
- Simo! On jo myöhä! Aja sinä Leila kotiin Saulin kanssa, ettei tarvitse tuosta polkuja hämärässä mennä.
Laitettiin vauva taakse ja Leila sinne viereen, sekä lapsi siitä syliin. Lupasin ajaa hiljalleen. Muutaman kymmenen metrin ajamisessa Laila kertoi tulemisensa pääasian.
- Tauno lähtee aamusta varhain Taka-Riipilän maita kyntämän. Sillä menee siellä koko päivä. Tämä näin siististi tiedoksesi.
Sanoin, kuin varmistaakseni kieltoni, että en ole varma, mitä Seppo on lauantaille suunnitellut pääni menoksi.
- Tulen aamusta, jos pääsen. Sitten saavun iltapäivällä ennen kahta.
Ajoin pihaan ja Tauno tuli vastaan sisältä. Otti lapsen ja auttoi vielä Leilaakin pois takapenkiltä. Kiitti, että palautan hyvässä kunnossa vaimonsa ja lapsensa. Kaasutin pois. Illalla siinä kahvipöydässä kysyin muina miehinä.
- Meillä ei ole aikoihin, moniin vuosiin kai syöty sorsariistaa pöydässä? Eikös maihimme liittyen jokivarsi ole aluettamme ja osa lammenrantaakin?
- Se metsästyslaki ja aluejako on muuttunut ainakin kahdesti, sen jälkeen kun itse lopetin sen touhun. Nyt kai pitää olla metsästyskortti ja maanomistajan lupa, sekä aseelle kantolupa ihan kaliiberin ja numeron tarkkuudella. Onko sinulla niistä mitään?
- On kai se vanha haulikkolupa voimassa, kun ei ole poliisi poiskaan hakenut? Joenvarren tämä reunahan on Sirkkasuota. Kuka omille maille kirjoittaa metsästysluvan? Voisi olla parista sorsasta kattilaan juuri sopiva soppa uuden perunan ja porkkanan kanssa. Kynin ne itse ja pilkon, meinaan jos jotakin saan. En tänä kesänä käynyt katsomassa millaisia poikueita siinä joessa oli.
Aamun kotoa lähtemisen eräänlainen tekosyy oli haulikko, kourallinen patruunoita, kummisaappaat, puukko ja hieman paksumpi pusero. Isä seurasi hommaani. Ei löytänyt mitään moitittavaa. Kysyi sentään, millä kannan kaksi sorsaa kotiin?
- Puukolla teen vanhanaikaisen V-kantorisun. Linnut menettävät päänsä, räpylänsä ja sisuksensa. Ellei mitään löydy, niin syömme makkaralenkkiä!
Lähdin lammelle päin, joka oli toiseen suuntaan Leilan kodista. Kiersin siitä rauhallisesti Sirkkaniemen konehallin taakse. Katsoin puoliavoimesta ovesta, että iso traktori oli poissa ja vaalea auto pihassa. Kolkutin ulko-ovea. Tuli Leila lähes pikkuhousuissaan avaamaan.
- Olin juuri kusella ja ajattelin, että tukkilaisia häntäheikkiä siellä on kolkutamassa Tauno Palon johdolla. Ovat etsimässä etsimässä pantavia piikoja. Tule sisään riemuun! Sauli nukkuu ainakin pari tuntia nyt. Sänky on meidän kahden taas!
Leila siveli pilluhuuliinsa hierontaöljyä. Sanoi sen mukavasti lämmittävän ja on heti liukasta. Siveli minullekin kullin liukkaaksi. Kyllä se lämmittikin. Työnnyin naiseen taas toivomuksestaan takaa makaavassa asennossa ja oikea käpäläni tussukarvoilla. Aloitimme, kuin sammakot tai kärpäset nainnin, joka kesti hieman vajaan tunnin. Sen aikana Leila todistettavasti sai kolme keskikokoista KIVAA orggua. Kehui olevansa palamassa entiseen panokuntoon. Lopuksi minä pikku kirillä puhalsin spermaa. Luulin menettäneeni keuhkonikin, mutta jäi ne paikalleen. Leila sai ensin sanottua, että luuli mällin tulevan kalvoista läpi kurkkuun. Makailimme puhuen lähinnä Taunosta. Hän oli hieman tunnustanut, että kaikki kokoukset eivät ole olleet sellaisia kokouksia, vaan on ollut korttipeliä, juopotteluja ja naisiakin mukana. Ei kuitenkaan ollut puhunut mitään Iiriksestä. Siksi Leila sanoi, ettei antanut anteeksi, eikä uskonut sitä höpinää.
- En myöskään tunne mitään omantunnon juttua tästäkään panosta! Jos tulen raskaaksi, olen taas onnellinen! Kaksi lasta on tarpeeksi näin vanhalle naiselle. Olisin sitten sidottu kotiin seuraavat 15 vuotta! Eikö sinua yhtään kirvele ajatus, että Sauli on täällä, mutta Tauno sen omii itselleen?
- Ei. Olisimme voineet nussia tuhat kertaa ja aina se olisi ollut yhtä mukavaa ilman Sauliakin. Se on nyt kuin bonuksena teille, tai sinulle Taunon kanssa. Minä en nyt sitten kykene toiseen varviin viiteen tuntiin. Oli tuo tyhjäys sellainen paukku.
- Ei se mitään kolme saatua orggua, pillun perä täynnä miesnestettä. Minulla on moneen kuukauteen jotenkin vanhaoloinen mieliala ja alapään tunteet. Maataan kuitenkin vielä tunti näin.
Sen me maattiin, pidettiin läheisyyttä ja lämpöä toisillemme. Sitten puin ja lähdin pitkin joenrantaa. Ei tarvitse valehdella. Siellä ei ollut sorsan sorsaa uimassa, eikä lennossa. Joku toinen kai oli ne tyhjännyt. Tämä oli myös viimeinen naintireissu Leila Sirkkaniemen kanssa sinä vuonna. Syyskuun lopussa nimittäin Tauno tuli onnen huumassa meille. Kertoi, että Leila on taas raskaana! Minä laskin, että se oli ollut siitä ensimmäisestä makauksesta jo alkuun päässyt. Tauno teki samalla sopimuksen meidän peltojemme syyskynnöistä. Isällä meni aika äidin vieressä pörräämisessä nyt. Äidin laskettu aika oli käsillä ja isä lähti viemään sitä suoraan Seinäjoelle. Saisin maailmaan siittämäni lapsen toiselle naiselle. Sattumalta tämän on äitipuoleni, ei biologisesti, mutta emotionaalisesti se on äitini!

Olimme kolmisin nyt kaksosten kanssa. Isä sanoi ottavansa hotellin ainakin kolmeksi päivää ja olevansa siellä. Ensimmäinen ilta oli sellainen, että toimme kirkonkylästä suuret pizzat. Ostin muutaman tölkin olutta ja illallistimme. Satu sanoi, että hän voisi ensimmäisenä maksaa sitä diiliämme pois ensi yönä.
- Pimppa on terve ollut jo pitkään ja muutenkin itse asiassa minä haluan sinun kanssa läheisyyttä nyt. Maailma on paska paikka! Sinä Simo et ole kaikessa keljuilussasi paskin mies! Kaikki se on aina ollut kuitenkin meille ohjeeksi, joita olemme nauraneet ja niistä vittuilleet. Olet pelastanut meidän monesta sonnasta, joihin itse olemme työntäneet päämme, ilman että isä tai äiti olisi tiennyt. Me Sirun kanssa oikein yhtenä iltana tässä laskimme, että olet ainakin kymmenestä skeidakeissistä meidät poiminut pois. Emme ole osanneet sinua kiittää! Emme tajunneet silloin, että pyyteettömästi olet puoliamme pitänyt. En ainakaan minä sinun sänkyysi tule siksi, että sovittiin, vaan siksikin, että pidän sinusta. Haluan hyvää ja nautintoa sinulle vastapalvelukseksi siis tykkäämisestäni veli. Miksen en haluaisi? Emme ole tekemässä pahaa toisillemme. Tiedän sinut osaavaksi, joka huomioi minutkin, mitä nuo kylän paskiaiset eivät tee! Ei velipuoleen saa rakastua, mutta ihastua saa!
Katsoin Sirua. Se sanoi, että on täysin samaa mieltä. Olen top, hot, fuck velipuoli! He vasta nyt ovat tajunneet, miten kova sana sellainen on tässä maailmassa, jossa jokainen valehtelee ja on omahyväinen.
- Minun pitäisi olla Sadulle nyt mustis, kun se pääsee ensin. Tiedän, että pelehditte kaikki nautinnon asiat. Toisaalta saan odotuksesta sitten kokeneemman velipuolen Sadun jälkeen. Olemme me kuitenkin sen verran erilaiset kaksoset tässä seksiasiassa. Sen on vuosien aikana jo huomattu ja laskettu. Oikein kirkuvaa orggua vain teille. Minä menen nukkumaan tulpat korvilla!
Satu halusi kulkea kanssani suihkun kautta. Sieltä kannoin hänet sänkyyn, jossa hyvin harkitusti nautinnon tapoja ja paikkoja etsien päädyimme ensimmäiseen siemennesteeni sisään viskaamiseen. Se, että on kuusitoistavuotias, jonka täydellinen iho, kimmoisuus ja virheettömyys on käsissä, kiehtoo urosta. Olen aina sen tiennyt. En ollut poikkeus tässäkään sänkynäytelmässä. Satu, joka kuitenkin oli ollut jo monen samanikäisen ja vanhempienkin miesten käpäiltävänä, suhtautui minuun selvästi kokeilevasti, kunnioittavasti kai hieman ihailevastikin. Kuusitoista vuotiaan rinnat kokee miehen kädet erilaisena kuin kolmekymmentä kuusivuotias. Samoin pillu, jota antaumuksella imetään ja nuollaan, on vielä tarkassa tuntemuksien järjestyksessä, toisin kuin synnyttäneen ja kovin pingotettujen kohdalla on. Näitä kahta siskoani kun kokemuksen jälkeen voin vertailla, niin Satu on tunteella haluava, elävä ja tekevä. Siru on enemmän hetken ja uuden haluava, enemmän ottava, kuin antava osapuoli. Samoin minua jotenkin ihailen kunnioittava ja kaikesta hyvästä minun halusi nauttivan. Siru tuli sänkyyni kolmen päivän päästä. En tiedä kuinka yleistä on velipuolien sisarpuolien yhteiset erotiikan yöt, mutta meillä oli kaksi huippuyötä. Pelottavasti Siru sanoikin, että voisi aivan hyvin rakastua minuun uudelleen. Voisi olla uskollinen vaimokin, jos asuisimme vaikka Helsingissä. Heistä kummallekin jäi minusta suuri nautinto, tietoisuus, että välitän heistä siskoina, sellaisina siskoina, joille ei halua pahaa tai elämään mitään ongelmaa.
Kumpikin vannotti, että saavat tulla uudelleen ja uudelleen sänkyyni, kun tilanne on tällainen varma ”vain me kolme tiedämme”. Kerroin, että olisin hullu kieltäessäni heidänlaiset nuoret kaunottaret, kiihkeät nartut ja alkavat pikku lutkat. He pitivät kaikista nimityksistään. Se oli neljä vuorokautta kestänyt sisarrakkauden todellinen syvä, oppituntien väsyttävä, riemujen virta!
Sitten meitä oli kotona poikavauva, kaksoset, minä äiti ja isä. Niin moni asia muuttui. Äiti oli kovin väsynyt ja silmäpussit suuret. Vauva oli ollut kuulemma vain kahdeksan pisteen juttu. Väri oli huono ja jokin muukin. Katselin sitä hetken. En tiedä oliko jokin suoraan minun kopio. Korvanlehti ehkä näytti samalta. Me isommat lapset kävimme koulua ja isä äidin kanssa tuhersi vauvan ympärillä aamusta yöhön. Leila ja Tauno tulivat tuomaan lahjoja ja katsomaan pikkuista. Leila ehti jossakin välissä kuiskata miljoona kiitosta minulle.
Lokakuun pikku pakkasaamuna sain käskyn lähteä markettiin pitkän ostoslistan kanssa. Sain viisisataa rahaa ja käskyn löytää lähes kaikki kirjoitettu. Äidin käsialalla oli tehty leipomiseen oma sarake ja kaikkeen muuhunkin omat tiedot, jopa tuotemerkin mukaan. Kaksoset viime tingassa ehti takapenkille mukaan. Sanoivat vain menevänsä kylälle ja tulevat takaisin, kun viitsivät. Toivotin heille mukavaa päivää, mutta aivan totuuteni pohjasta kielsin heitä tekemästä tyhmyyksiä tai itselleen kaduttavaa hölmöyttä. He vakavoituivat. Kysyivät, olenko korvaava isämalli, vain velipuolirakastaja tässä asiassa?
- Olen se meidän perheessä, joka teistä eniten välittää! Olen se, joka on eniten saanut iloa ja nautintoa teistä.
- Eikö äiti ja isä sitten tosissaan välitä meistä?
- Kyllä kai jollakin tavalla. Miettikää paljonko he ovat olleet huolissaan teidän poissaoloista yötä ja paljonko he ovat kyselleen viimeisen viiden vuoden ajalta teidän kavereistanne, mitä teette iltaisin ja yöllä jossakin? Onko ehkä sittenkin vain annettu mennä. Olette jotenkin selvinneet kohta seitsemäntoista vanhoiksi, ilman suurta kolhua. Muutama kymppi on aina työnnetty tassuun.
- Voit olla oikeassa. Nyt ei kannata enää yrittää mitään lapsellista meidän kanssa enää. Sinä olet ainut, joka ehkä toisissaan sydämestään pitää meistä ja huolehtiikin. Nyt vauva saa kaiken huomion meillä kotona. Me olemme ehkä tosiaan pudonneet jo pois vanhempien huolehtimisringistä. Katso sinä välillä peräämme! Nai meitä ja pidä hellyytesi lumoissa … jooko veli? Täällä me saamme kylmää, tylyä kohtelua ja kivespussien pelkää tyhjäämistä meihin näiltä.
Menivät kirkonkylän sekamelskaan. Minä menin markettiin. Sain kiertää kahdesti hyllyjen välit, kunnes oli kaikki suunnilleen löydetty sellaisena, kuin käskyt olivat. Työnsin kärryä kassajonoon ja tökkäsin sillä Ullan pyllyä. Tervehdin terveydenhoitajaani ja yhden yön panopuutani. Kasvoilmeet ja kehon kieli kertoi, että Ulla ilostui minun näkemisestäni.
- Sinullahan on puoli kauppa kärryssäsi. Miten saat ne kotiisi?
- Heitän Mersuun.
- Heittäisitkö minutkin? Tulin taksilla ja meinasin ottaa taksin, mutta jos pääsisin mukanasi, niin se olisi enemmän kuin sata jänistä!
- Kyllä vain madam. Ottaa hieman aikaa vain tämän selvittäminen.
- Ei, kun tule eteeni, niin on nopeampaa turhan odotuksesta!
Vaihdoimme paikkaa, vaikka en ymmärtänyt, mitä se nopeutti. Minun tavarat meni yhtä hitaasti tai nopeasti siinä hihnalla, kuin olisin ollut takanakin. Pakkasin omat takalaatikkoon ja Ullan takapenkille. Sain siten hänet istumaan viereeni. Pian hän kertoikin asioita.
- Erkki on Porissa sairaalassa. Se lähti sinne jonkun itselleen tärkeän asian vuoksi bussilla. Sitten kaupungilla liikkuessaan suojatiellä henkilöauto ajoi sen yli. Auto saatiin kuskineen kiinni sitten jossakin torin reunalla. Huumemulkku ei tiennyt mitään poliisiasemalla! Erkillä on pahoja sisävammoja, katkenneet jalat ja kallovaurio. Ei voida heti siirtää Seinäjoelle. Kävin eilen katsomassa. Kyllä se jotenkin hengitysmaskissa ja letkuissa taisi minut tuntea. Hoitaja sanoi, että on kaksipiippuinen asia omaisten vierailla. Joillekin se on hyväksi kallovammassa ja toisille tyhjänpäivistä. En tiedä pitääkö siellä käydä vai ei? Nytkin on tiet liukkaita. Minulla jäi oma auto pihassa kiinni jääkokkareisiin illalla tullessani sieltä. Sinä voisit kai saada sen liikkeelle?
- Katsotaan, kun ollaan perillä.
Pihassa autonsa oli tavallaan jäänyt kahden mättään koloon takapyöristään. Etupyörien alla oli jo jääksi kohmettunutta pitkää jäistä heinää. Kesärenkaat oli sen vielä liukkaammaksi hioneet. Heijastin eteen ja taakse riittävän monta kertaa ja sain auton taakse mittansa. Ajoin sen sitten pihan sivuun soralle. Mentiin sisään. Ulla halusi keittää kahvit. Tuli sitten syliin, kun sanoin, että pitää ainakin saada tavarakuormani ensin kotiin.
- Nyt Simo meillä olisi aikaa olla sängyssä, mutta minä olen siitä Erkistä jotenkin järkyttynyt. Joutuisit olemaan minulle ensin pitkään jokin psykologian amatööri ja vain lohduttaja. Sitten saattaisin syttyä sinuun ja naitaisiin. Harkitse asiaa ja tule takaisin!
- Tuota muistui tämä teidän poika ... poika Timo. Ei ole koulussa näkynyt. Missä hän on nyt?
- Keravan vankilassa. Kerron sen, jos joskus kysyt tai kiinnostaa vielä. Hovi vahvisti pitkän tappotuomion syksyllä. Älä kysy enempää! Se on Saatanan lurjus, tappaja! Teki sen keväällä huumeessaan. Tappoi huumekauppiaan pojan! Sai ensikertaisena kuusi vuotta! Ei hovi katsonut murhaksi, vaan törkeäksi alaikäisenä tehdyksi tapoksi.
Mietin asioita ajaessani pihaamme. Olin Sirun jälkeen nyt ollut panematta jo monta vuorokautta. Silloin matkustajakodissa oli niin moni asia jäänyt kesken, että mieleni tekisi kokeilla Ulla tosiaan sängyssä ilman Erkkiä ja ilmituloa. Siinä keittiöön kantaessani ja hyllyihin laittaessani kerroin vanhemmilleni, kuin asiana vain.
- Naapurin Erkki oli Porissa yliajettu. Näin kaupassa Ullan. Sillä on autonsa jäänyt pihaan kiinni. Taisin sinä luvata tulla katsomaan, tarvitaanko traktoria apuun.
- Miten Erkin tila on?
- Kallovamma, sisävammaa, katkenneet jalat ja muuta sellaista, mitä huumekuski oli saanut suojatiellä aikaan.
- Voi kauhiaa! Eihän sellaisesta sitten selviä enää liikemieheksi!
- Ota Mersu! Mene auttamaan Ullaa! Onhan se sinun terveydenhoitajakin.
Ajoin Ullan pihaan. Laitoin ulko-oven lukonkielen pitkälleen. Ei tulisi, kuin avaimella vieraita. Ulla oli valmis kahvinsa kanssa. Oli minusta tullut silmäripsiin paksuutta ja mustaa, sekä huuliinsa kiillepunaa. Samoin oli kaupassa käynninvaate vaihtunut hillityn vihreään klänninkiin, josta ne näyttävät rinnat pullottivat nyt huomattavan hyvin. Istuin kuppini viereen. Ulla istui vastapäätä katsomaan minua.
- Sinä Simo olet jo täysi mies. Minä vein sinulta poikuuden. Se ei ollut parhaalla tavalla tehty. Olisit ansainnut paremman paikan ja rauhan kanssani silloin. Se on niin kaunis hetki! Eikö sinulla ole ollut sen jälkeen ketään?
- Yritin yhtä emäntää kesällä, mutta se alkoi kesken kaiken esileikin nauraa. Sinä oli taas se juttu sitten siinä.
- Nauraa?
- Niin. Suutelin ja pyrin sen haarojenväliin, niin se pärskähti nauruun ja hohotti pitkään. Lähdin vetää pois.
- Mikä tyhmä julmuri! Mikä mieletön natuolento! Halusitko sinä itse sitä ja teit aloitteen?
- Niillä oli traktorikärryt myynnissä ja isä käski minun mennä katsomaan. Sen mies oli jossakin. Se emäntä sanoi, ettei niitä myydäkään. Se kysyi, miksi tuijotan sitä?
- Sanoin, että voitaisiinhan me sitten ainakin hieman lemmiskellä. Se tokaisi, että no lemmiskele sitten minua! Seuraavaksi nauroi.
- Tyhmä, itserakas narttu! Unohda koko juttu! Minun kanssa sinun ei pilkkaa tarvitse kokea. Sinä voit tehdä minulle nyt, mitä ikinä tahdot. Riisu itsesi ja minut!
Nousin suuteluun ja vedin sen vetoketjun alas melkein pakaroihin saakka auki. Ulla pudotti sen pienellä liikkeellä rintojensa yli putoamaan. Käteni etsi niistä isoista liiveistä, joissa oli leveät kannattimet hakasia. Ulla näytti, että etupuolella. Vapaaksi päästyään ne putosivat kämmenen verran alas, mutta olivat yhä kiihottavan imettäviä. Sain sormet pikkuhousujen alle ja samassa ne olivatkin jo polvissa. Suutelin navan alustaa. Pillukarvapehkoa pörrötin, puristellen ja himokkaasti hyväillen pakaroita.
- Hyvä herra! Teillä on yhä asusteenne päällä: Tasa-arvoa hyvä herra! Nyt paljastakaa komea kroppanne vanhalle naiselle!
Olin hetkessä alasti täpinässä. Kevyen horroksen tapaisessa talutin Ullan sänkyyn nuoltavaksi pillustaan.
- Mistä olet tämän oppinut?
- Jallusta, Kallesta, Urkista ja muista pornolehdistä.
- On niistä sitten jotakin hyötyä. Hui! Huiii... sinä olet jo taivasavaimeni päällä ja sivulla. Siitä nuole enemmän! Siitä juuri kovaa kielelläsi työnnä ja imaise!
- Sinulla on hyvä pillu! Pehmyt, kostea ja näin hyvin pidetty, vaikka synnyttänyt. Tämä kai nähnyt paljon maailman … meinasin sanoa pallia, mutta menoa ainakin.
- Hassu poika! On se nähnyt kumpaakin. En säästellyt nuorena tavaraani. Sitten tuli Erkki. Olin yli kymmenen vuotta täysin uskollinen! Anna minä käännyn imemään palliasi! Vasta viime vuosia olen vieraalle lipsauttanut, kun on ollut yksinäistä ja kiimassa puutetta.
Siinä imettiin ja minä sormeilin paljon. Ulla oli pikkuisessa kihinässä ja hyvien asioiden merkeissä. Seuraavaksi pääsin hänen emättimeensä sisään pallini avulla. Alkoi rauhallinen ratsastus. Ne valtavat rinnat eli, heilui, löivät läts ja lits ääniä. Minä niitä pidättelin ja pyrin hillitsemään hyväilyin. Välillä sain nännit suuhuni, kun Ulla kumartui tarjoamaan. Seuraavaksi Ulla halusi selälleen ja jalat aivan pystyyn kaulani viereen. Ohjasi pallini sisäänsä. Vieläkin ihmettelin, miten tiukka se on synnyttäneellä naisella, jolle ikää jo kertynyt. Sen tunsin pallin ympärillä! Ulla teki alalihaksillaan puristelevia liikkeitä lisää. Ulla itse kertoikin, että harjoittelee peräaukon ja vatsan alalihaksia päivän mittaan. Oli joskus pitänyt vaginapallojakin koko päivän sisällään. Tämä oli hyvää panemista! Se jatkui, kun osasimme hidastelle ajoissa. Välillä Ulla sanoi, että on hyvä ottaa pois sisältä, puhuen vaikka hulluja asioita.
- Ei se ole turha vitsi, että moni hyvä panomies siinä miettii, mitä on neliöjuuri 85, jos haluaa että nainen saa pitkän hankauspanon. Onhan naisia minunkin ystävättärissä, joille ei pitkä pano ole tarkoitus. He kärsivät viimeisistä minuuteista! Jotkut alkavat kuivua, vaikka olisivat innoissaan kiimassa, muutamassa minuutissa. Sekin on nolo juttu. Ei ole mitään määrää panemisen ajalle. Tietysti, jos kolmannella työnnöllä saa siemensyöksyn, niin se on siinä rajalla, että pitää jotenkin sitä hoitaa. Sinulla on kokemattomuudestakin riippumatta panomiehen otteet, kunhan vain saisit kunnollisia naisia allesi.
Laitoin kullin takaisin sisään. Kysyin aivan, kuin olisin hölmö kysymyksen, jota ei kai moni kysyisi näin. Minä pyrin sillä mittaamaan Ullan suhteen ja avioliiton laadun Erkkiin. Se oli sellainen olkatappikysymys.
- Tuota … jos Erkki jää laitoshoitoon, niin haluaisitko sinä minun käyvän täällä usein ja olevan yötäkin?
- Sinä osaat! Haluaisin! Se ei ole vain mahdollista kuin näin silloin tällöin. Minua sitten varmasti kytättäisiin. Alaikäinen, oman koulun oppilas käräytettäisiin heti. Minut siinä kivittäen mukana linnaan raahattaisiin! Se olisi katastrofi kaikille! Lisäksi leskenä voisin olla sinullekin uskoton. Keräisin kokemusmiehiä itselleni. Pitää olla heti näin rehellinen. En minä sinua pitäisi pilkattavana, enkä pikkuvalheiden takana piilossa.
Tällaista me puhuttiin. Minä kiihotin kovempaan painamisen rytmiin. Ne tissit alkoivat nyt tehdä pyörivä liikettä Ullan allani liikkumisen tahtiin. En uskonut koskaan pannessa puhuvani järkeviä asioita naaraalleni. Nyt kävi kuitenkin niin ja Ullallekin tämä vaikutti olevan normaali tilanne. Sitten tuli hiljaisuutta, kun kumpikin laitoimme nautinnon etusijalle. Tiesin vielä hetken jaksavani. Ulla selvästi oli jo melko korkeassa menossa, mutta orggu antoi vain odottaa. Olin hikinen, hengästynyt ja kiimaa täynnä. Tein, kuin vihassa viimeiset juureen saakka olevat työnnön rytkäykset. Siemennykseen tarkoitettu liemi ampui kohtua kolmasti. Ulla kouristi ja vinkui melkoisella äänellä. Tiesin mieltymyksen sumussa onnistuneeni naiseeni, sekä itseni kanssa loistavasti! Ullan hekumassa ollessaan, en parempaan pysty koskaan. Sänky pyöri ja luulin putoavani naisen reisien välistä pois. Olin nussinut elämäni parhaan panon vanhan, kokeneen ja hyvän naisen kanssa. Palautumiseeni meni aikaa. Ulla ehti kömpiä altani pois. Hän kävi vessassa. Lattiassa oli spermatippojen jono.
Ulla toi haalean, lämpimän, kostean, pyyhkeen, jolla pyyhki pesten pallini, reiteni ja mahani. Toisella pyyhki kasvoni, kaulani ja käsivarteni. Kiitti ja tuli sitten viereeni puhumaan.
- Se oli loistava, mestarin nussima nautinto! Poika! Sinä olet miehistä parhain! Erkkikin on, tai oli nuorena hyvä, mutta ei tällainen! Olen nussinut muitakin ja ne vaikuttavat nyt kömpelöiltä yrityksiltä Simo sinun osaamiseesi! Minä en ole voinut muuta, kuin ottaa poikuutesi ja nyt tämän nautinnon myrskyn! En ole voinut opettaa sinulle mitään! Tämä on niin yksipuolista Simo! Maksaisin paljonkin tästä, ellen tietäisi, että se loukkaa sinua.
Jaksatko jo nousta ja pukea? Mennään juomaan toinen kuppi kahvia. Puhutaan, mitä tästä eteenpäin teemme. Me kuitenkin tavataan ehkä viikoittain koulussa. Se on kaikki ilmettäkään vaihtamatta! Tästä onkin tarpeeksi puhuttu! Tietysti minä haluan sinut tänne salaa käymään silloin tällöin. Nyt vain pitää katsoa Erkin tilanne. Anna minä puen sinut! Saan siinä samassa hyväillä ja nauttia.
Kahvipöydässä jouduin vannomaan sitä hiiskumatonta salaisuuttamme. Tein selväksi, että tunnin pikapanolle pääsen oikopolkua näkymättömissä. Ullasta, kun jätetään turha alkuhöpinä pois pystymme tunnissa nussiman aivomme ulos tällä tavalla. Seuraavaksi hän kysyi, olisiko joku kerta se mahdollista, että olisin Poriin kuski, niin saisimme alibia syyksi tavata? Samalla nussisimme taas ja yhä taas. Sanoin sitä harkitsevani. Sitten Ulla palasi siihen rahaan.
- Totta minä tarkoitin, että maksaisin tällaisesta panosta sinulle joka kerta. Olen kuitenkin varakas. Sinä nuorena tarvitset rahaa, kun menet armeijaan ja jatko-opiskeluun, jos kotoasi ei ole antaa. Minä teen tämän selväksi rankalla tavalla. Hyvät panot saatuani jaan rahaa. Kumpikin saa nautinnon ja sinä vielä korvauksenkin.
Lupasin sitäkin kiitollisena harkita. Lähdin Mersulla kotiin. Ajaessani olin melko sekaisin puheista, rahasta ja sekaisin siitä, kuinka onnistuin panemaan naisen melkein sekaisin. Kuinka olikin itse nauttinut enemmän, kuin Leilan, tai Seijan tai kaksosten kanssa milloinkaan, vaikka nekin menivät hyvin. Ullassa oli jotakin luonnottoman hyvää, ymmärtäväistä! Se pillu niin kostan kiinteä! Äiti oli nukkumassa ja isä jossakin tallilla, joten ei tarvinnut selitellä viipymistä.

Meidän vauvamme sai nimekseen Severi papereihinsa. Juhlia ei ollut, mutta parempaa pullaa ja kakkua syötiin. Tuli marraskuu, jossa oli tapahtumia paljon. Nämä tapahtumat ovat todellisuudessa ajan käsitteen ainoat ihmiselle selvät kohdat. Voidaan tehdä kelloja ja jakaa sekunti miljardiin osaan. Se on kuitenkin vain keino sanoa jokin yksikkö. Tapahtumien sarja on elämisessä aina tärkein. Se sarja päättyy elävällä kuolemaan. Näin paljon olen alle parikymppiseksi kehittynyt filosofiassa. Kerran koululla kävin Ullan luona. Tulos oli periaatteessa ulos. Se tieto, ettei sanan häivääkään siitä asiasta täällä koulussa. Mitä tapahtuu, se tapahtuu talossaan seinien sisällä. Sain käsityksen, että joku muu saattaa olla jo apajalla myös. Apaja tuli sitten vielä houkuttelevammaksi. Erkki Kasjoki kuoli sairaalaan marraskuun 4. päivä. Ullasta tuli leski. Isä kävi viemässä surukukat ja sanoi olevansa valmis lumitöihin ja muuhun traktoriapuun. Ullalle tuli pitkä sairausloma. Sanottiin vuoden loppuun olevan koulusta pois. En tiennyt, mitä tämä minulle merkitsi, luultavasti ei mitään pitkiin aikoihin.
Toinen marraskuun tapahtuma oli raollaan ollut makuuhuoneen ovi aamulla. Isä lähetyssaarnaajassa nai äitiä kunnolla. Äidin kasvot oivat kääntyneet sivulle ja näin, että hän nautti. Yllättävästi oli hekumassa kohta. Isän keikutti pyllyään viimeiset liikkeet ja liemensä oli jo sisällä. He huohottivat ja puristivat toisiaan vasten supisten kiihkon sanoja. Äiti oli siis palannut ennalleen. Oli näköjään kiihkeän halukas. Samalla viikolla kuulin toisenkin lemmentuokion ähellyksen ja sängyn äänen ovenkin läpi. Pitää kaksosten kanssa siis olla rauhallisesti.
Siru kävikin puolen yön reissun sängyssäni. Satu kertoi vuorostaan, että jos haluan kortongillla ajaa kuukautisia päin, niin hänessä oli nyt sitten kohde. Kiitin ja sanoin jaksavani odottaa parempaa aikaa. Saman viikon lauantaina, likat haki joku kylille ja isä meni tallille. Viipyy siellä yleensä tunnin. Äiti tuli koputtamatta. Käveli sängylleni selälleen.
- Simo! Minä tahdon sinun spermaasi nyt säännöllisesti ja paljon. Olet siis siitospoikani. Ala hommiin, näin karkean äidin käskystä! Isä on ainakin tunnin tallilla. Minä olen kohtalaisen kiimassa. Severin laitoin nukkumaan.
Hän olikin suuressa kiimassa. Puhui hävyttömyyksiä ja antoi neuvoja panoon. Ihonsa oli tullut jotenkin sinertäväksi ja tissit venyneet. Lantion lihakset minusta olivat irrallisemmat pakarojen kanssa.
- Tehdään tämä tunteettomasti pikapanoja! Laita minut linkkuveitseen, eli jalat suuhuni ja anna tulle vailla turhaa hellyyttä, huomiota, tai muuta, jota muuten sinulta sitten vaadin seuraavalla kerralla. Nyt vain pilluun paljon siittiöpoikasta! Tahdon tiineeksi hyvin pian uudelleen! Nyt synnytyksen jälkeen ne väittävät laitteiden olevan siihen valmiit. Hurry up!
Lähes raiskasin äitini siihen kaksinkerroin. Sellaisella pornovideoiden tyylisellä menolla vajaa viisi minuuttia rouskutin ja lasti vaihtoi paikkaansa. Äiti toki nauttikin lopussa kivaa. Eihän se minullekaan ollut kidutusta. Käskystä olin vuototulppana pitkään ja pidin äitini yhä linkkuveitsenä. Lopulta tyynynliinan ottamalla ja painamalla sen pillulle autoin äidin vessaan päin huojumaan.
- Kiitos taas rakas, Simo tästä!
Sen sain vielä oven raosta kuulla varmaan täydestä toivomuksesta. Äiti tuli puettuna, sekä tomerana takaisin kymmenen minuutin päästä. Käski minunkin pukea.
- Keskustellaan hieman. Pidätkö sinä tätä meidän perhettämme, elämäämme ja meitä hulluina, sairaina tai pelottavana ilmiönä?
- Miten niin?
- Simo! Minä olen selvillä jostakin. Mutta minä kerron. Olet nussinut minut, äitipuolesi kertaalleen raskaaksi ja sitä yritämme nytkin. Tiedän, että molemmat kaksoset käyvät täällä sängyssäsi. Ne äänet ja liikkumiset olen koko syksyn havainnut. Luoja, etteivät kolinallaan herätä isää! Olisiko tässä jo syytä sellaiselle itseään normaalina pitävälle parikymppiselle syytä ajatella omaa mentaalipuoltaan, moraaliaan ja kokonaisuutta, miten laki ja inhimillisyys suhtautuvat kaikkeen?
- Äiti! Tarkoitatko, että nyt kymmenen minsaa nussimisemme jälkeen minun pitäisi syödä mielipuolen lääkkeitä, tai hautoa itsemurhaa sen vuoksi? Mikä tässä on muuttunut vuoden aikana?
- En minä sitä tarkoita, vaan pyrin kysymään, että oletko pohtinut tätä tilannetta, perhettämme? Miettinyt kaikkea tapahtuvaa aivan normaalina elämänä, joka ei sinuun vaikuta?
- Tarkoitatko kaksosia?
- Niitäkin. En ole sinulle yhtään vihainen niistä! Ovat täällä paljon paremmassa käytössä, turvassa ja huolenpidossa sinulla, kuin kylän hamppareilla. Niistä on minulle vihjailtu kaupassa ja muuallakin. Tyttäreni ovat pikku lumppujen laatuluokassa! Varjelkoon, jos joku isälle niistä alkaa soittaa suutaan! Minä myönnän laiminlyöneeni niiden kasvatuksen. Kun ne olivat 10 ... 12 pyrin neuvomaan ja antamaan, kun äiti ohjeita. Ne nauroivat vuodesta toiseen niille. Tekivät, mitä tekivät. Isä suojasi, ettei saanut olla tiukka tai rangasta mistään. Minä väsyin ja annoin sitten vain mennä. Nyt tulos on siis Sirkkasuon lumpputyttäret! Ei niitä mitenkään enää voi korjata. Allekirjoitin 15 vuotiaille pillerien reseptiluvan posket punaisena lääkärissä! Missä ne nyt ovat? Keiden kanssa ja mitä kaikkea on tapahtunutkin jo? Sinä olet jotenkin salannut joitakin niiden asioita ja auttanut ne pitämään pokkansa edessäni. Älä kerro! En ymmärtäisi mitään. Tämäkään ei ole mikään vanhurskaan ja sivistyneen viljelijäperheen kiiltokuva, vai mitä? Kotimaisissa vanhoissa elokuvissa äitipuoli olisi juossut lampeen, jos olisi tämä tilanne! Lapsi naitu poikapuolelta ja uutta yritetään! Siskopuolet makaa yöt sängyssäsi! Rassaako tilanne sinua yhtään?
- Ei niin, kuin tarkoitat. Usko jo! Minä olen ihastunut kaksosiin enemmän, kuin velipuolen pitää virsikirjan säkeistöjen käskyillä. Se on totta, mutta myös kai molemminpuolistakin. Minä olin ja olen yhä ihastunut sinuun! Olen kiimassa sinuun ja ellei olisi tätä tilannetta näin, niin vanhempana haluaisin sinut vaimokseni.
- Haluatko sinä Sirua tai Satua vaimoksi?
- He kysyvät samaa. Eihän siihen ole lakiestettä, vaan ikäeste ja parinaintikielto.
- Simo rakas! Minä ymmärrän sinua täysin ja tuo minun oleva tunteesi ei saa koskaan muuttua vihaksi, eikä välinpitämättömyydeksi! Maailmassa on niin vähän lopuksi todellisia ystäviä ja aikaa heille. Sitten toinen juttu, joka voi olla sinulle järkytys. Olet varmaan vannonut olevasi sitä hiljaa, mutta toinen osapuoli ei ollutkaan.
- Mitä se on?
- Viime viikolla piipahdin Sirkkaniemen Leilaa katsomassa Severin kanssa. Joimme kahvit ja puhuimme naisten keskeisiä asioita kyrvistä, pillustamme ja muusta sellaisesta tärkeästä. Leilalta lipsahti lause. En olisi sitä huomannutkaan, mutta kun itse meni punaiseksi ja alkoi änkyttää siihen selityksiä, tajusin. Yrittäessään peittää sanomaansa hän tavallaan paljasti, että lapsi, ehkä se odotettavakin on sinun! Leila meni hysteeriseksi. Vannoimme, itkimme ja vannoimme lisää pitää asia vain meidän kolmen kesken. Meidän välillemme, siis Leilaan, tuli silloin särö. Se on sellainen perusasian juopa, jota ei kai enää korjata. Leila siis käytti sinua alaikäistä sonninaan! Sinua, joka olet minun poikani!
- Äiti! Sinulla on biologiset kaksoset, Severi ja minä. Leilalla ei ollut mitään. Hän oli tulla hulluksi siitä. Ei kai sillä ole suurta väliä jos sinä makaat selälläsi minun tai isän alla. Toivot siemennyksen tapahtuvan kiimassa. Onko sillä paljon eroa jos, vain Leila makaa miehensä, tai minun alla kiimassa ja toivoo, rukoilee ja pyytää siemennyksen itävän?
- Ajatteletko sinä todella noin? Siinäkö ei äskenkään ollut sinulla sitä läheisyyttä, ihastusta, rakastamisen lämpöä ja todellisen hellyyden tarjoamista?
- Luultavasti yhtä paljon, kuin silloin naidessani Leilaa raskaaksi.
- Minä en Simo ymmärrä! Olen tyhmä! Sinä siis nuorena olet valinnut jonkinlaisen kyläsonnin aseman? Onhan Leilalla miehensä!
- On, joka juoksi viikossa Iiristä naimassa valheiden kanssa. Petosta siinä liitossa oli jo ennen minuakin.
- Simo, Simo! En ensin meinannut tästä puhua. Nyt huomaan, ettei olisikaan pitänyt. Tulen surulliseksi ja puolestasi pahoillani. Tuhlaat nuoren, kiitävän hetkesi vanhoihin naisiin, minuun ja siskopuoliisi!
- En ole sinun tai Leilankaan kanssa sekuntiakaan sängyssä tuntenut tuhlaavani pois mitään. Se tunne olisi voinut olla parikymppisten vieraiden naisten kanssa. Mihin lopputulokseen te Leilan kanssa tulitte?
- Hän tietää, että puhun sinulle. Hän rukoili, ettei asiaa levitetä. Lopulta hän kysyi viekkaasti, että onko Severi tosiaan Sepon? Arvasin hänen kiristävän jotakin, jos en pidä valojamme. Siis tavatessanne sängyssä se pumppaa sinulta tietoa, että nussit Severin. Osaatko tämän asian kanssa olla?
- Siis pidänkö tiedon itselläni, vai tunnustanko? Teillä on kauhun tasapainon tiedot toisistanne?
- Minä en ajatellut sitä noin syvältä. Tosiaankin, jos sinä tunnustat, hän tietää. Minä tiedän, eikä hänen tarvitse enempää pyrkiäkään painostamaan sinua, eikä minua. Tunnusta olevasi Severin isä! Sano! Sen tiedon paljastajan salaisuuden paljastat kaikille! Se asia asettuu kai sillä kohdalleen. Jos se ei kysele, niin se ei osannut loppuun saakka asiaa miettiäkään. Minä en oikeataan ole sinusta huolissani. Olen huolissani itsestäni, jollei muutamassa kuukaudessa ala raskaus.
- Minä siis toimin edelleen siitossonnina sinulle? Mitä muuta?
- Olet karkean ilkeä, mutta olen ansainnut sinulta juuri tuon nyt. Minä tulin keskustelemaan ajatuksella, että alistan sinut, haukun ja laitan eräänlaiseen puristukseen. Nyt onkin paljon parempi näin. Olin todella tyhmä! Olen myös rehellinen ja tunnustan tämän. Et sinä ansaitse minulta mitään moitetta, etkä huonoa kohtelua. Olet minun kultainen poika ja myöhemmin osaava rakastaja. Nyt olet todellinen siitossonnini! Me jatkamme, kuin olisimme puhunet vain säästä Simo!
Illalla myöhään, kun kaksoset tulivat kotiin, ohjasin ne huoneeseeni ja näytin sormella että hiljaa. Puhin heille muutaman virkkeen tärkeästä asiasta, joka varmasti koske heitä.
- Minulla oli äidin kanssa pieni intermezzo ja keskustelu kahden. Äiti tietää teidän täällä käymiset. Hän on seurannut koko syksyn niitä. Olette itse kolisseet ja paukuttaneen lattialautoja. Ei hän siitä teitä puukota, mutta pelkää, että isäkin huomaa. Äidistä on parempi, että minä teitä nussin, kuin kylän hampparit, joiden alta kai tulette nytkin? Ajatelkaa ja miettikää tarkkaan, otatteko asian äidin kanssa itse esille, tai annatteko hänen tulla. Tuskin tämä kuitenkaan jää tähän. Pyllynne, jos ovat terveet, en kiellä äänettömästi tänne tulemasta. Toinen asia on. Anna tämän paljon isomman huoneen teille! Tulen pikkukämppäänne vapaaehtoisesti. Tämä vain siksi, että tykkään teistä kuitenkin enemmän, kuin vain pikkulikoista tykätään. Teillä pitää olla enemmän parempaa tilaa, kuin minulla. Osaatte varmaan arvosta tätä tarjoustani, josta vielä joku päivä olette riemussa. Pyyhkikää naamastanne äijien haiseva sperma ja sutikaa suttuiset pillunne puhtaaksi! Nukkumaan!
Seuraavana sunnuntain iltapäivänä, kun isä oli tallilla ja Severi nukkui, kaksoset hiipivät äidin luokse alas. Tulivat posket punaisena pois, kun isä tuli sisään. Asiaa oli varmaan lähestytty ja kuljettu sen läpikin ilmeistä päätellen. Seuraavaksi kannoimme isän kanssa huonekaluja paikasta toiseen. Likkojen huoneeseen toi huonekalukauppias ikkunan keskipuusta jakavan särmin, kaksi uutta työpöytä tuoleineen ja valaisimet. Isän mielestä sängyt vielä kelpasivat. Sanoin, kun isä oli siinä kuulomatkan takana äidinkin kuullen asian ytimen.
- Isä tarkoittaa, että eihän niitä ole vielä nussittu pilalle. Vai oletteko te raahanneet kylän keskikaljajuoppoja panemaan?
Äidin ilme oli rakastettava, kun se katseli kummankin naamaa. Purskahti nauruun ja meni alas. Kaksoset olivat saaneet pienen lisäläimäyksen minulta edellisen viikonvaihteen törttöilyynsä. Olivat silloin maksaneet kylän lusmujen viinat ja taksimatkatkin. Lusmut vielä panivat lopuksi. Sain pilkaksi kuulla tämän lukion puolella heti maanantaina. Huoneiden vaihdosta oli ainakin se muutos, että kaksoset eivät lähteneet seuraavassa viikonlopussa kylälle. Ei heillä olisi ollut viikkorahaakaan. Muutenkin heidän olonsa rauhoittui, kun kylmät pakkastuulet pyyhki pihaa ja kylänraittia. Minun ja äidin paneskelua heidän kotona oleminen tietysti haittasi. Etenkin, kun äiti pettyneenä yhtenä aamuna sähisi minulle.
- Kaikki pitää alkaa taas uudestaan! Joulukuun kuukautiset valuu reisillä! Kun likat on koulutiellä ja Seppo tallilla, mennään saunalle alakertaan ja nussitaan. Moni on tullut kuukautisessa tiineeksi, vaikka muuta puhutaan.
Teurastimme punaisiksi reitemme, pallimme ja laudettakin verellä. Pillu oli siitä jo valmiina. Piti olla suihkussa ja freesi ennen Sepon tupaan kolinaa. Lähdin kouluun. Tämä luokka ennen kirjoituksia oli hullu. Mentiin moneen kertaan läpi vanhoja, edellisten vuosien kokeita ja katsottiin videoilta asioita. Opettajat olivat niin laiskoja. Oli tuntia, jolloin naisihminen toi videon. Painoi päälle ja lähti pois. Sällit toivat omia ja katsottiin porukalla hartkovaa makeing love, ihmisentekemistä menoa puolituntia.
Alkoi kai yhdestoista joululoma elämässäni. Lähdettiin katsomaan Vimpelistä saakka sellaista avointa häkkikärryä. Isä oli sen jostakin konekaupan viestistä lukenut ja soitellut. Uutta traktoria ei hankittu, vaan Valmet vietiin peruskorjaukseen. Se tuli nyt takaisin uusilla, isommilla ja rouheilla takarenkailla. Moottori oli avattu ja tehty kansityö ja vaihdettu laakerit, sylinteriputket laitettu, peruskorjattu ruiskutuspumppu, männänrenkaat ja kytkinlevy. Kaikki oli jarruista alkaen säädetty ja valot vaihdettu H-neljä polttimoihin. Valmet oli kuin periaatteessa uusi, öljyineen, suotimineen ja painepesuineen. Tuli maksamaan toki yksitoista tonnia, joista renkaat oli kolmannes. Säästyi isästä sentään melkein 77 tonnia, jonka olisi pitänyt maksaa uudesta.
Isä oli niin varma tästä kärrystä, että minä ajoin Mersulla. Sillä oli rahatkin päällään. Ajoimme Vimpeliin saakka noin 140 kilometriä. Kärry oli toki käytetty, mutta siitä näki, että ei ollut mitään ylikuormia vedetty kivikossa. Kippiä ei voitu kokeilla, kun ei ollut traktorissa kiinni. Isä tinki hintaa ja näytti valopistoketta, joka oli rikki. Myyjäisäntä lupasi siihen huomiseksi vaihtaa uuden. Kauppa tuli ja isä maksoi puolet nyt ja lupasi huomenna tulla noutamaan satoi, tai paistoi. Kippi pitää silloin toimia traktorissa kiinni! Tulimme kotiin. Tankattiin Valmet traktori. Sidoin kaksi 20 litran jerrykannua polttoainetta kiinni nostinvarsiin. Ei se niin paljon vie polttoainetta, mutta onpahan mukana. Siinä oli nyt uusi akkukin, joten minä kävin vajaan tunnin pakkasessa sillä ajamassa pitkin tietä täysillä. Isä kävi kokeilemassa ja oli tyytyväinen. Se tosiaan kävi tasaisesti eri lailla ja otti kierroksia kunnolla. Oli tarkoitus, että aamulla varhain pimeässä isä lähtee ja nappaa kärryn Vimpelistä ja tulla luikertaa kolmea kymppiä takaisin. Se on traktorilla pitkä ja kova reissu. Ei aamulla pakkanen paukkunut, mutta tähdet kiilsivät tuikkeessaan, kun moottori päräytettiin käyntiin. Isällä oli kaksi termospulloa kahvia, voileipiä ja muutakin murkinaa salkussa mukana. Seija ja Severikin seisoivat katsomassa traktorin takavaloja. Me saisimme kohta olla sängyssä, kun kaksoset lähtevät Seinäjoelle joulumarkkinoille lukiolaissakissa bussilla. Lupasin ajaa ne kirkolle.
Niin me tässä kamasutran perheessä sitten asetuimme pikkuhuoneessa sänkyyni. Äiti halusi taas maaten ensimmäisen varvin parhaan lastin sisäänsä. Sitä höylättiin antaumuksella ja intohimolla. Olin todella innoissani tästä varvista äidin kanssa. Hän oli kai hieman laihtunut viime kerrastakin. Ne pakarat olivat niin pehmeät ja irtonaiset siinä välissä. Äiti väitti tuntevansa että välitän hänestä todella. Sen kuulemma kokenut nainen osaa vaistota uroksen liikkeistä, äänistä ja yrityksestä vain omaan nautintoon.
Vedin ruiskahteluni jälkeen peiton päällemme. Äiti sanoi vain väsyneesti, että on niin kivaa olla, nukahtaen! Minä olin puolijäykällä pallilla vielä sisällä ja nukahdin myös! Me yli tunti nukuttiin sängyssäni panon jälkeen, kuin lapset! Vain Severin jokin jokellus herätti äidin.
- Pois päältäni! Vauvalla on asiaa!
Lakanalle jäi vain kostea läiskä äidin pillusta ja minä makasin sen päälle. Iltapäivällä herätettiin syömään.
- Ylös panomies! Tule vanhan pillun laittamalle aterialle! Naimme vielä ennen likkojen hakua. Eikö se ollut viideltä pois?
- Oli.
Söimme ääneti toisiamme katsoen. Sitten Severi sai osansa imeä äidin nänneistä. Lopuksi tutin kautta imaisi A:sta Ööhön vitamiinit ja aineet joita pitää lausua varovasti, että jotenkin onnistuu. Hetken maiskutti ihmeissään elämää ja laittautui uneen. Seija peitteli pinnasänkyyn.
- Nyt panosonni sitten taas kaksin kerroin äitiraukka alle käännä! Lientä, lientä poika kovaa sisään ruiskuta!
- Siis sellainen tunteeton raiskaus?
- Suunnilleen. Tarkoitus on se sperma. Hellitään ja pidetään sitten hyvänä toisiamme, mutta tulppa paikalleen pillussa!
Tämän suunnitelman mukaan toimittiin. Se liemi oli noin viidessä minuutissa työnnetty pois pussista. Sitä loppua hellyyttä oli vartti päälle. Äiti näytti hyvin kauniilta siinä allani.

Joulun olimme kuusin kotona. Tapanina isä laittoi ajelulle äidin etupenkkiin ja kaksoset Severin kanssa taakse. Ajelivat, minne menivät. Minä puin päälleni ja oikopolkua kävelin Kusbergin metsänreunaan. Pihassa oli kaksi autoa ja lumityöt tehtynä. Arvelin, ettei jouluriemua riitä jakaa minulle siinä pirtissä. Riemussa oli jo rypemässä joku toinen kuono punaisena ja hengästyneenä. Olin siis ollut joulun ajan ilman naista. Kaksosetkaan eivät olleet kiinnostuneet yhtään antamisen jouluisan autuaaksi tekevästä ilosta. Äiti oli kai ne siinä keskustelussa varoittanut isästä ja senkin korvista.
Ensimmäisen arkipäivän mittaan aamusta alkoi tuisku lisääntyä. Otin Mersun ja ajelin kylille tankkaamaan. Isä oli ennen katsastusta huollattanut tämänkin. Polttoainesuotimet olivat huoltomiehestä olleet ainakin kolme vuotta ja täynnä vettä. Samoin laturiremmi teki viimeisiä päiviään, sekä moottoriöljy oli laitettu kai Kekkosen ollessa pääministeri.
Ei ollut juuri ihailtavaa paikkakunnalla. Ajoin marketin pihaan. Laahustin sisäaulaan katsomaan, kun oli erikoispöytälisää joululahjojen palautukseen. Ihmistä oli jonossa antamassa pois ja vaihtamassa kääröjään ja pakettiaan. Vastaan tuli Ulla Kasjoki, leski joka oli saanut miehensä multahiekkaan arkussa. Kantoi mukanaan pienetä kauppakassia.
- No hei Simo! Miten joulu meni?
- En ollut pukkina missään.
- No voi sitä surkeuttako jatkuu ja jatkuu sinulla?
- Mitenkäpä tämä äkkiä muuttuu? Sinäkin olet tietysti ollut surun murtama.
- Mennään tuohon sivuun, niin jutellaan. Ei minulla ole mitään leskisurua liikaa. Erkki oli, mitä oli viimeiset vuodet viinoineen ja mustasukkaisuuksineen. Minua on auttanut käsityöopettaja Kyösti Lehtonen lumi- ja miesten töissä. Isäsikin olisi ollut, mutta Kyösti on sitten muitakin miestöitä siinä tehnyt.
- Niin tietysti! Kyösti tekee miestyöt kanssasi.
- Simo! Huomaan piikin puheessasi. Tämä vain on näin nyt jotenkin kestettävä. En minä ole sinulle, tai Kyöstille mitään vannonut, enkä luvannut! Sinut minä ottaisin tietysti viereeni, mutta onhan me, Simo, tämä puhuttu?
- On. Oletko kotiin menossa?
- Olen. Kyösti odottaa autossa ulkona.
- Hyvää uutta vuotta!
- Hyvää sinullekin Simo!
Juttelin hetken luokkakaverin kanssa. Ne suunnittelee uudeksi vuotta kunnon kännäämisen ja riekkumisen jonnekin. Kyseli, missä Satu ja Siru on, kun ei ole näkynyt.
- Isä lopetti niiden huoraamisen. Ovat kevääseen asti kotivankeja.
- Voi kun paha uutinen jengille! No terve!
Tulin kotiin pihaan. Isä oli sen uuden kärryn täyttämisessä heinäpaaleilla. Huusi ja heilutti kättään minulle. Paikalla kuulin asian.
- Tiedät sen Mirjan heppa- ja ponitallin?
- Tuolla Pahasuontiellä lammen takanahan se?
- Se juuri. Omistajanainen tilasi 150 kappaletta 40 kilon paalia. Pitää pystyä peruuttamaan ja kippaamaan sisään. Sisällä on kuulemma riittävästi korkeutta. Ovi on neljäkaksikymmentä. Kuorma jää alla neljän. Minä en aja sinne! Niksautin selkääni tuossa alun lastauksessa. Lupasin kuorman tänään, joten sinä ajat sinne! Kirjoitan laskun mukaan. Tässä on nyt kolmessa kerroksessa kuusi leveää ja kuusi pitää eli 36 kertaa kolme on 108 paalia. Laita kerros normaalisti. Se on 146 ja loput taakse, kun peruutat, niin kynnys nosta vielä kärryä. Silloin on parempi ne olla takana. Voit heittää ne pois ensin sisälle, jos siltä näyttää. Minun pitää mennä ottamaan litalgiini tähän saatana kipuuni! Sitten kirjoittaa se lasku sinulle. Se on perjeleen mutkainen, kapea tie sinne loppuun. Et ala peruuttelemaan, et väistelemään ketään! Tässä kintaat! Ala heilua!
- Tässä Mersun avaimet.
Neljäkymmentä kiloa on 40 kiloa painoa. Mies sellaisia heittelee, kun pääsee rytmiin. Kerros tuli täyteen kuusi kertaa kuusi. Ne loput pitikin jo sitten tosissaan viskata ylöspäin voimalla. Kuorma on 6 000 kiloa ja kärrypaino mukaan. Siinä ei siis leikitä enää hiekkalaatikolla. Rykäisin käyntiin ja ajelin kierroksen kautta pihaan. Kävin keittiössä juomassa pari lasia vettä. Äiti katseli minua kiinnostuneena.
- Sinäkö sinne joudutkin? Varo nyt ponityttöjä! Ne on kehittyneitä ratsastajia.
- Paskat! Olen kiinnostunut vain vanhoista tammoista!
Isä ojensi kuoren poveeni ja ihmetteli katseellaan, tai ainakin korvallaan puheitamme. Tiedotti ajatuksensa minulle.
- Lasku on 14 vuorokautta netto hinta puhelimessa sovittu 3750 markkaa veroineen. Sano, että ollessaan tyytyväinen purtavaan, voi varata kevääksi sitä saman satsin, samaan hintaan nyt. Muuten on kalliimpaa. Älä kaada tavaraa ojaan tai lumeen!
Lumipenkkojen välissä sinne ohjaillessani muistin, että tämä Mirja saattaa olla mustalaisperäinen, joka ajoi heimonsa pois pyörimästä sieltä, samalla talli jäi hänelle. Ei voi Mirja olla kovin vanha, kun oli ponityttö itsekin kymmenkunta vuotta sitten. Vastaan tuli auto. Se onneksi oli peruutustaitoinen. Sain tilaa tienhaarassa mennä ohi. Täällä talilla on monen pikkutytön vuokrahevonen kaupungista. Täällä lienee hyvät ratsastuspaikat. Mirja mustalaisen lähdössä lopetti ravihevosten pitämisen. Se rauhoitti tallin maineen siistiksi. Pihasta meinasi tulla toinenkin auto vastaan. Sekin tajusi, että täältä tullaan, joten pois alta! Oli kolme heinäladoksi sopivaa punamultarakennusta. Ajelin hiljalleen keskimmäiselle. Sinisissä haalareissa juoksi nainen heilutellen eteenpäin. Paikka olikin viimeinen rakennus. Pudotin itseni maahan, kävellen suurille oville, joita nainen puski auki.
- Jaa sieltä tuleekin noin nuori ja komea heinämies. Puhelimessa luulin paljon vanhemmaksi.
- Isä uskalsi laittaa minut näin melkein naapuriin käymään. Muutenhan minä olen melkoisen peräkamarin hölmöpoika, sellainen suvun naurettu nahjus.
- Älä puhu! Tarkemmin, kun katson, niin olen sinut lukion pihassa nähnyt. Vien joskus lukiolikkojen vanhemmille laskut sinne, kun eivät meinaa rahat tulla muuten. Kotona likka pitää sen äänen, että maksetaan.
- Kyllä minäkin nyt sinut muistan. Et vain haalarissa oikein näytä samalta tuo hassu huivikin päässä. Minä peruutan kärryn sisään. Saako kasa tippua tuonen peräseinään?
- Minä ajattelin, että sinne on hyvä jäädä kulkurako.
- Tuo kippi nousee melkein kahdeksaan metriin pystyssä. Silloin putoaa lamput ja muuta. Siksi en voi kovin ylös sitä laitaa, mutta ajamalla sen tuohon oven reunaan, vetää se paalit riviin. Sinun pitää touhukkaasti nostella se kulkuvakosi sinne.
- Kulkuvakosi honk ... honk! Sinä ja sinun kulkusesi voi sitten kaataa sieltä sen!
Peruutin kärryn sisään. Menin ottamaan sen verkoksi tehdyn takaseinän irti koukuistaan. Se oli hyvin kestävä ja kevyt rakenne. Sitten peruutin ja nostin kippiä. Mirja näytti kämmenellään, että saa nostaa ja heilutti sitten poikkipäin. Kasaa valui ja nyppäsin kärryä eteenpäin. Ajoin aivan oveen kiinni ja peruutin työntämällä lattiakasaa. En sentään takaseinästä peltien läpi, mutta kuitenkin jokainen paali tippui kasaan. Kippi alas ja traktorin ajoin ulos. Mirja osoitti ”toimisto” kyltille ja käveli sinne edellä. Aika estottomasti siinä riisui edessäni eteisessä pois ”hevoselle haisevat” haalarit, kuten sanoi ja pyllisteli vielä välihousutkin. Oli alapää vain valkoisissa pikkuhousuissa, joiden päälle veti vapaahetkien housut. Vaihtoi villapaidan ruutupaitaan. Ojensin kuoren ja kuiskasin, etten tule lukion pihaan siitä puhumaan.
- Sinähän hauska mies olet. Pieni jekku koko ajan puheessa. Minulla on kahvinälkä ja kai heinämies jaksaa odottaa tippumisen. Puhutaan vähän muustakin. Kyllä lasku on pankin kuoressa huomenna ja postissa.
Minä en ole sinua juuri nähnyt, tai en koskaan tansseissa tai terasseilla. Vielä pari vuotta sitten kävin itsekin niissä. Oletko sinä vain kotona?
Otin sen jo opetellun ilmeen ja ruumiin kielen heti itselleni. En ajatellut Mirjaa sänkyyn, mutta olihan hän noin kolmekymmentä oleva puolimustalainen, tai täysi, joka oli valkolaiseksi tullut. Siksi ei olisi mikään menetys, vaikka kokeilisi, enkä mitään saisikaan.
- Tuota … en tiedä mitä sinä meistä olet kuullut. Meitä pidetään kai omituisena tai siis minua perheessä. Pikkusiskot on liiankin aktiivisia ja sosiaaliseen sekasortoon meneviä. Minä en käy tansseissa. En osaa askeltakaan! Terasseilla en istu. Tyttöystävää ei ole siunautunut. Yritetty on, mutta aina ne valitsee jonkun rentun ja kännikalan.
- Miksi? Ota kahvia, se helpottaa!
- En osaa puhua joistakin väkivaltavideoista, amerikkalaisista paskayhtyeiden huumeiden käytöstä tai jonkun laulajan vasemman sukan hajusta. Se karsii minut pois ryhmästä. Ulkopuoliselle ei kauniit naiset tule sanomaan ”Hei sinä poika! Ota minut tässä halkopinoa vasten!” kuten elokuvissa ja iskelmissä valehdellaan.
- Mielenkiintoisa! Miten vanha sinä olet?
- Muutaman päivän päästä yhdeksäntoista.
- Eikö sinulla ole koskaan ollut tyttöystävää?
- On sanottava, ettei ole! Vittu! Pidättelen kohta itkuani!
- Sinä olet pitkä, komea ja järkevä miehen alku tai mies. On helvetti maailma sekaisin kun ei valioyksilöille tule naisseuraa! Minä lähtisin sinun mukaan kapakasta jo minuutin iskemisen jälkeen.
- Mukaan? Sänkyynkö?
- Niin. Mitä muuta kapakoista, tansseista ja terasseilta etsitään, kuin sänkyyn urosta tai naarasta?
- Onko sinulla tämä uros nyt sängyssä?
- Haa haaa.. sinä olet hupsu! Ei ole nyt urosta! Oli ja on ollut! Aina minullakin jokin vetää solmut auki niissä ihmissuhteissa. On niitä juoppoja. On niitä väkivaltaisia juntteja! Ja on niitä muitakin turhia miehiä. Sinä vaikutat mielenkiintoiselta, jännittävältä ja jotenkin niin lutuisen, rehellisen, aidolta. Voisin halata ja puristaa sinua tässä vaikka heti sänkyyni.
- Voisitko? Leikit kanssani ja naurat kohta! Kiitos kahvista!
Olin nousut lähteäkseni. Mirja hätääntyi. Se oli hyvä merkki. Hän astui eteeni.
- Ei! Ei älä mene! Mikä sinun nimesi olikaan?
- Simo Sirkkasuo.
- Simo. Istu ja kuuntele!
Istuin hämmentyneen näköisenä. Nyt saisi naaras viedä ja minä vikisen.
- Simo! Kuuntele! Minä en sinulle naura! Enkä leiki mitään! Enkä ole nyt itsekään varma miten tämä meni näin. Anteeksi, jos loukkasin. Tämä on nyt niin minulle vaikeaa. Tajusin yksi kaksi niin monta asia sinussa ja itsessäni. Minä haluaisin sinulle hyvää! Haluaisin, että nauttisit kanssani, olisi läheisyyttä, hellyyttä, lämpöä ja sellaista kiihkon nautintoa välissämme. Se on sinulle ehkä nyt hieman vaikea ymmärtää. Nainen ja mies ovat mangeetteja toisilleen, kuten tiedät. On seksin vetovoimaa. On kiimaa ja on halua saada laukaista kaikki tuo toisen kanssa sellaiseen … tuota runkkaatko sinä? Sellaiseen, kun sinulta ruiskahtaa niin saat naisen kanssa, se on monin kerroin parempana ja haluttavampana. Haluaisin suudella sinua. Haluan, että pidät minua sylissäsi ja hyväilet!
Melko kömpelösti suutelin. Pian sain sellaista suutelemista, että minun osaamattomuudelleni mentiin yli ja sivulta ohi. Sain pian käskyjä.
- Hyväile kaikkialta! Purista pakaroitani! Riisu minut! Pane sormi sinne pilluuni! Liikuta! Ihanaa ja pane toinenkin! Ime nänniä! Ota housusi pois ja riisu! Olet komea! Vie minut sohvalle ja työnnä tämä kova kyrpäsi sisääni ja liikuta!
Tottelin kaikki nämä kuuliaisesti ja panin sitä luultavasti mustalaisnaista Mirjaa vartin. Annoin kaiken sen mennä sisään, mitä minusta tuli. Sitten pyytelin hätääntyneenä anteeksi ja vaikeroi ehkäisystä.
- Älä välitä! Jos lapsi tulee, on se kiimassa ja hekumassa nussittu! Minä olin siis ensimmäinen jonka kanssa näin olet ollut?
Ynisin nyökyttäen. Makasin siinä ja sain kovettuman uudelleen.
-Jeesus Perkele! Uusi varvi! Anna tulla vaan! Ihanaa! Saatana sain poikuuden ja nyt kaksi varvia. Tämä on elämää!
Asiassa oli tietysti totta vain se varvi. Myöhemmin, kun makasimme siinä päällekkäin, Mirja kertoi olevansa mustalainen, jolla ei ole asiaa heimoihin. Hän on luopio, hyljeksitty ja merkitty. Hän on kaksikymmentä yhdeksän ja haluaisi valkolaisen miehen avioliittoon.
- Sinä olet tietysti liian nuori ja alaikäinen! Sinulla on vielä armeija ja opiskelut ja kaikki muu maailman riemu nyt edessäsi. Nyt sinä olet paljon osaavampi naisten suhteen. Nyt sinä teet niille selväksi, että sinulla on kunnon kyrpä, jolla sotkisit niiden tavaraa! Kyllä se siitä lähtee Simo! Älä ole enää häviäjä, vaan tanssipaikan ja kapakan paras mulkkumies!
- Etkö sinä sitten halua minun enää tulevan?
- Haluan! Haluan helevetti soikoon sinun tulevan sata kertaa! Minä vain tiedän, että nyt sinä haluat itse kokeilla toista naista ja kolmatta! Minä en olekaan enää mitään. Sinä haluat nyt alle parikymppisiä naisia, joilla hyvä iho, kimmoista tissiä ja tiukkaa pillua. Minä voitin tämän yhden, ensimmäisen erän, sitten olen vain alkavassa tappiokierteessä, kuten urheilussa sanotaan. Minä voitin poikuuden! Se on sata kertaa parempi voitto, kuin se, että tulet sata kertaa naimaan nyt mahdollisesti minua. Käsität sen muutaman viikon aikana! Minä voin pyyhkiä silmistäni kyyneleet, kun tuo peräkärry lähtee pois. Voin nauraa, kun sinä tulet uudelleen. En silloin enää pois lähtöäsi itke. Silloin kaikki on jo muuttunut toiseksi.
Puimme hiljaisuudessa. Mirja antoi puhelinnumeron.
- Soita ja varmista, että olen paikalla! Jos sanon, että on seuraa, se tarkoittaa miestä. En ole antamassa, vannomassa, vaatimassa, tai mitään uskollisuuden paskaa jauhamassa sinulle, rehellinen poika. Minä nussin varmasti jokaisen hyvän miehen kanssa, joka niin haluaa. Olisin sinulle aivan liian huono nainen. Mieti sitäkin.
Sopersin jotakin sopivaa siihen.
- Sinä voisit opettaa minulle niin paljon! En ole vieläkään oikein toipunut tästä ja tajunnut mitä tapahtui.
- Se on sellaista. Minä osaisin opettaa sinulle seksistä ja panemisesta vain huonoja, likaisia asioita. Se mahdollinen oikea nainen, jonka löydät, hämmästyisi, mitä sinä olet oppinut tai osaat! Se ei lähtisi kanssasi eteenpäin. Harkitse tänne tulemista. Minä odotan sinua, jos ei ole muita! Haluan koko yön maata kanssasi. Sinä opit paljon väärää naisen tapaa minulta. Mene nyt Simo, sinä ihana nuorukainen, joka annoit minulle niin paljon, niin kallista itsestäsi!
Minä menin traktorille. Minä menin lumiselle tielle. Minä menin kotiin. Isä kysyi, oliko ahdasta. Kerroin, ettei uskaltanut kippiä nostaa kunnolla, piti heittää jonkin aikaa. Soittaa, kun tarvitsee lisää. Isästä tarvitsemme viisi, kuusi tuollaista yrittäjää ja saamme talven rahat jo heinällä. Olin samaa mieltä. Sisällä äiti sormellaan vinkkasi luokseen.
- Leila soitti. Puhuimme paljon monista asioita, mutta tätä minun ja hänen raskauttaan emme käsitelleet. Se on joko hyvä, tai huono enne. Oli hän hyvässä tasapainossa. Odottaa jo synnytystä. Sitä minäkin odotan. Tarvitsen pian parikin perättäistä siemennystä jossakin sinulta rakas Simo -poikani!
- Missä täällä nyt sitä tekee?
- Siis hei, missä vain pikapano takaapäin?
- Missä tulppa?
- Suuressa hädässä siihen sopii oma koura!
- Katsotaan parempaa!
Se isän ”nitkahdus” selkään ei ollut vain mikään särkylääkkeellä hoidettava. Ensin piti käydä terveyskeskuksessa ja siitä aluesairaalaan ja siellä osastolle. Tuli se uudenvuoden vaihde. Mikään ei toiminut. Ajelin koko perheemme Severineen aattoiltapäivänä sinne tervehtimään. Tapasimme huonotuulisen, ärtyneen ja kipeän isämme.
- Välilevypullistuma saatana! Ei täällä tehdä ennen kolmatta päivää mitään sille! Silloin joku niksuttaja tulee. Ajatelkaa perkele, että makaan tässä yksin huoneessa kaiken sen ajan!
Jätimme tuon outksen kiroamaan hoitajien harmiksi sinne. Oli aatto ja viinakaupasta äiti haki likoilekin samppakaljaa. Olimme täysin varmoja, että ne häipyy kylille, mutta nuo pirut olivatkin kotona! Äiti oli kiimassa.
- Kun ne nukkuu, tulet minulle päälle!
Katselimme sitä vaihteen menoa kylällämme. Äiti kaatoi jo toisesta pullosta likoille juotavaa, mutta eivät ne väsyneet. Olivat jo niin tottuneita viinanlitkijöitä. Yhdeltä yöllä Severi halusi kuivaa jalanväliin ja rintaa. Likat meni huoneeseensa. Minä selitin, että nyt ne juoksee kusella ja kiimassa tulevat etsimään minua. Tulevat katsomaan teidänkin huoneesta ja löytävät minun nussimasta äitiään!
- Olisiko se niille sydänkohtauksen paikka?
- Melko vapaamielinen tulkinta sinulla.
- Mehän makaamme varvin. Sinä lennätät liemet ja menet kämppääsi!
Severi sai tissiä ja kallistettiin äidin makuuhuoneen pinnasänkyyn. Seija meni kuselle ja kuten sanoi ”vitunpesuun”, että on hygieeninen. Minä kuuntelin likkojen huoneen ääniä. Kuuntelivat takaisin, tai sitten nukkuivat. Riisuin valmiiksi itseni sinne äidin ja isän aviovuoteeseen. Äiti tuli, asettuen mahalleen. Hieroin hetken hartioitaan istuen pakaroillaan. Siitä sormeilin tavaraa ja pakaroita. Pian olivat siinä kunnossa, että työnsin itseni äitini pilluun. Puolen tuntia siinä kutesimme hiljaa nauttien toisistamme ja äiti erityisesti spermastani lisää vartin. Lähdin puettuna omaan kuiluuni.

Lue seuraavaksi osa III.

Katso kaikki kirjoittajan Eroottinen kädellinen novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 34

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu