Ratsastamassa osa 2

10/04/2022 | Kirjoittaja: Kesämies |
4 min
Kertoja: Mies | Nuori Nainen PettäminenRajua Seksiä
3.7
(43)
Minna nytkähteli kädet sidottuina vasten seinää ja yritti pitää tasapainoaan.

Tämä tarina on jatkoa Ratsastamassa-novellille, joten lue se ensin.

Kävin kesän mittaan Minnan luona useammankin kerran. Yleensä joko vein tai hain tyttöystävääni, hän kun innostui ratsastamisesta oikein tosissaan. Välillä jäin katselemaan ratsastusta, ja täytyy sanoa, että se on yllättävän eroottinen laji. Suuri, voimakas ja lämmin hevonen hentoisen naisen jalkojen välissä on kuin bensaa nuoren miehen roihuavalle mielikuvitukselle.

Muistelin alkukesän kohtaamistani Minnan kanssa monta kertaa kaiholla. Olin toki tyytyväinen suhteeseeni tyttöystäväni kanssa. Seksikin sujui, mutta silti ajatukseni harhailivat silloin tällöin panohetkeen Minnan kanssa.

Halusin saada uusinnan, mutta sopivaa tilaisuutta ei tuntunut tulevan. Lisäksi Minna käyttäytyi minua kohtaan jotenkin kylmästi. Mielestäni hän kyllä flirttaili ja pyöritti peppuaan ratsastaessaan edessäni, mutta ei antautunut koskaan lähempään kontaktiin. Kerran yritin puristella Minnan rintoja tyttöystäväni ollessa vessassa, mutta Minna kiemurteli otteestani.
- Ei makeaa mahan täydeltä, hän vain totesi ja pakeni toiseen huoneeseen.

Näennäisestä kylmyydestään huolimatta Minna kuitenkin piti usein avokaulaisia paitiksia tai tiukkoja t-paitoja ollessani käymässä hänen luonaan.
Myös tyttäriään ratsastustunneilla käyttävät isät huomasivat Minnan avut ja loivat häneen usein himokkaita katseita. Siitä Minna tuntui olevan vain mielissään ja ravata hytkytteli tiukassa t-paidassaan aivan seisokkiaan peittelevien miesten edessä.

Yhtenä kesäisenä viikonloppuna tyttöystäväni lähti serkkunsa mökille. Minua ei mukaan huolittu, sillä heidän tarkoituksenaan oli viettää tyttöjen iltaa. Niinpä jäin kotiin hieman loukkaantuneena kummastelemaan, mitähän tuo ilta oikein pitää sisällään. Vitutti, jos rehellisiä ollaan.

Suivaantuneena päätin lähteä tapaamaan Minnaa ja kysymään, miksi hän ei suostunut enää tekemisiin kanssani. Saattoi minulla olla taka-ajatuskin, kun seksiä ei ollut koko viikonloppuna luvassa, vaikka nuorta miestä panetti niin vietävästi.

Saapuessani tutun maalaistalon pihaan huomasin, että tallin ovi oli auki. Sisältä kuului lakaisun ja muun puuhastelun ääniä. Pari tallityttöä tuli ovesta ulos ja huikkasi taakseen tulevansa seuraavana päivänä uudestaan.

Astelin talliin ja näin Minnan touhuavan siellä ratsastustamineissaan. Ilmeisesti tunti oli juuri loppunut, ja hän oli jäänyt talliin vielä siistimään paikkoja.

Jäin tallin ovelle hiljaa seurailemaan Minnan puuhia. Katselin erityisesti Minnan pyöreä peppua, joka heilui sievästi hänen harjatessaan tallin lattiaa puhtaaksi. Kaluni alkoi kovettua ja päätin, että tällä kertaa en jää ilman.

Hiivin varovasti Minnan taakse ja tartuin hänen hekumallisesta pepustaan kiinni, kun hän kyykistyi puhdistamaan harjaa. Minna kiljaisi säikähdyksestä, ojentautui ylös ja kääntyi minuun päin.
- Ai, sinäkö se oletkin. Älä säikyttele! hän kivahti.
Otin kasvoilleni tiukimman ilmeeni ja murahdin hänelle:
- Se oli sinulle ihan oikein. Olet ollut tuhma tyttö!

Tartuin Minnaa takaapäin käsistä kiinni ja heitin siivousvälineet menemään. Nappasin seinältä narunpätkän ja työnsin hänet kohti laudoista tehtyä pilttuun seinää. Seinä oli harva, joten sain sidottua Minnan kädet hänen päänsä yläpuolelle laudanrakoon kiinni.
- Hei, mitä sä teet? Älä viiti, Minna vastusteli.

Kuulin äänestä, ettei Minna ollut tosissaan. Enhän toki olisi tehnyt mitään vastoin Minnan tahtoa, mutta arvasin, että hän saattaisi innostua rajummista leikeistä.
- Käännä se pyllysi tänne päin. Nyt hevostyttö saa kuritusta, käskytin tuimasti.

Silmiini osui lattialla ratsastusvälineiden joukossa oleva raippa. Otin sen käteeni ja aloin läpsiä Minnaa pyllylle. Hänen pakaransa värähtivät kiihottavasti joka kerta, kun raippa iskeytyi niihin.
- Aih, aih, Minna uikutti hiljaa.

Välillä ujutin raipan pään Minnan haarojen välistä pimpin päälle.
Hieroin sillä pimppiä ja kuulin, että hänen huokailunsa alkoivat olla yhä nautinnollisempia.
- Uuh, uuh...
Yhtäkkiä tein terävän liikkeen ranteellani. Raippa napsahti Minnan pehmeille pillulihoille. Koko tyttö säpsähti kuin sähköiskun saaneena.
- Ai helvetti! hän parkaisi.

Minna vääntelehti selkä minuun päin ja pyöritti pyllyään puolelta toiselle. Katselin hänen voihkintaansa kiihottuneena ja runkkailin välillä kaluani, joka heräsi nopeasti täyteen seisokkiin.
- Olet kiusannut minua jo tarpeeksi, ärähdin ja annoin raipan viuhahtaa tavallista kovempaa Minnan perseelle.
- Irtoaako sitä pillua tällä kertaa, vai vieläkö pitää kurittaa?

Huomasin, että kyyneleet valuivat jo Minnan silmäkulmista.
- Joo, joo. Saat kyllä, hän sopersi hiljaa.
- Mitä? En kuullut, kovistelin.
- Joo, saat pillua! Se on ihan märkä, hän melkein huusi.

Riisuin Minnan ratsastushousut, mutta jätin ne kuitenkin nilkkoihin. Tällä kertaa Minnalla oli jalassaan valkoiset satiinipikkarit, jotka näyttivät todella kiihottavilta terhakan pyllyn päällä.

Jatkoin vielä hetken leikittelyä raipalla. Välillä läimäisin sillä hänen pyllylleen, mutta suurimmaksi osaksi tyydyin kuljettelemaan raipan päässä olevaa nahkapalaa pitkin Minnan peppua ja häpyvakoa.

Minnan pikkuhousut painautuivat kiihottavasti peppuvakoon ja häpyhuulten väliin. Huomasin, että housut olivat hävyn kohdalta jo kostuneet, joten Minna todellakin nautti käsittelystäni.

- Pyllistä minulle oikein kunnolla hevostyttö, sanoin hänelle vihaisuutta ääneeni tavoitellen.
Minna totteli ja taivutti selkäänsä notkolle niin, että peppu oli vielä paremmin tarjolla. Menin hänen luokseen ja laskin hänen pikkuhousunsa ratsastushousujen seuraksi nilkkoihin.

Näky oli kaunis: pyöreiden pakaroiden alla pilkistivät kiihotuksesta turpeat häpyhuulet. Pillulima valui pitkin Minnan reisiä hänen pyllistellessään minulle ja raippani tehdessä härnäävää liikettä peppu- ja häpyvaossa.
- Onpa pantavan näköinen perse, mutta ensin nuollaan, sanoin itseäni pidätellen.

Asetuin polvilleni Minnan taakse ja ujutin kieleni kohti hänen pilluaan. Nuoleskelin sitä ensin koko matkalta, mutta keskityin sitten itse pillureiän nuolemiseen. Työnsin kieltäni hänen sisäänsä ja tunsin, kuinka kosteat nesteet pursusivat ulos kuumasta raosta. Ne valuivat leualleni, mistä pyyhkäisin niitä välillä sormiini ja vein Minnan huulille.
- Tule sisään, pane mua, Minna pyysi.
- Ei vielä, rangaistus on kesken, sanoin ja jatkoin käsittelyäni.

Siirryin suutelemaan ja nuoleskelemaan hänen pakaroitaan. Ne tuntuivat mukavan kimmoisilta ja innostuin leikittelemään niillä kunnolla. Pakarat punoittivat hieman raipaniskujen jäljiltä, mikä teki niistä entistä kiihottavammat. Liu'utin kieltäni pitkin pyllyvakoa ja nuolaisin peppureikää. Minna huokaili ja voihki yhä kovemmin, eikä meinannut pysyä jaloillaan.

Aikani nuoltuani heitin omat housuni nilkkoihin ja otin kaluni esiin. Hieroin sitä Minnan pakaroita vasten. Lopulta asetin terskan häpyhuulille ja työnsin kaluni voimakkaasti sisään.
- Aahhh, Minna nyyhkäisi, kun kaluni tunkeutui hänen tiukkaan rakoonsa.

Aloin naida Minnaa voimalla takaapäin. Minna nytkähteli kädet sidottuina vasten seinää ja yritti pitää tasapainoaan.
- Uuh, uuh, uuh, uuh, kuului Minnan suusta panemisen tahdissa.

Autoin Minnaa pysymään pystyssä tarttumalla kiinni tisseistä. Pyöritin ja rutistelin tissejä kovakouraisesti, mutta siitä Minna tuntui vain innostuvan.
- Pane, pane. Aah, ihanaa, hän soperteli.

Välillä tartuin lantioista kiinni ja katselin Minnan hekumallista persettä pannessani häntä tiukkaan pilluun. Uitin etusormeani hänen märässä pillussaan ja siirsin sen peppureiälle. Työnsin sormen hitaasti sisään tiukkaan peppuun ja aloin liikutella sitä varovasti.

Minna jatkoi mouruamistaan entistä kiihottuneempana, joten otin kaluni ulos pillusta ja aloin työntää sitä hiljalleen peppuun. Aluksi se ei meinannut mennä millään sisään, mutta vähitellen Minna onnistui rentoutumaan ja sain kaluni upotettua jälleen hänen sisäänsä. Aloin panna häntä hiljalleen peppureikään, mikä tuntui yhtä aikaa rivolta ja taivaalliselta.
- Voi sitä näinkin ratsastaa.Nyt saa heppatyttö kokeilla kunnon rodeota, kähisin kiimoissani.

Panin Minnaa peppuun kunnes tunsin, että saan orgasmin. Vedin kaluni ulos ja runkkasin mällit Minnan pakaroille. Ensimmäisten satsien lennettyä hieroin vielä kaluani Minnan peppuvakoon ja levittelin spermat kunnolla hänen pyllylleen.

Minnakin tärisi orgasmin kourissa, tosin hänelle se oli varmaan jo kolmas. Hän ei jaksanut enää seistä, vaan lysähti roikkumaan sidottujen käsiensä varaan. Armahdin häntä ja avasin solmut.
- Se oli ihanaa, Minna hykerteli ja otti vielä kaluni suuhunsa.

Hän nuoli kaluni puhtaaksi, jonka jälkeen pukeuduimme. Minna hoiperteli käsikynkässäni tallista ulos jalat yhä täristen.

Minnan orin ohi kävellessämme iskin sille silmää ja naurahdin:
- Vaan tuohonpa sinä et pysty. Enpä sittenkään taida vaihtaa osia kanssasi.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.7 / 5. Arvostelijoita 43

Katso kaikki kirjoittajan Kesämies novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.7 / 5. Arvostelijoita 43

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu