Päätin silti siirtää oman kätenikin Matin kullin varteen, jossa Lauran kämmen teki jo runkkausliikkeitä.
Monta mieleenpainuvaa tilannetta olen saanut kokea sinä aikana , kun minulla on ollut suhde Matin kanssa. Suhde jonka aviomieheni Arto ja Matti johdattelivat alkuun netin chatti ke...
Miro kyykistyy Ronin eteen ja alkaa imemään Ronin posliini kyrpää.
Vaikka Helsinkiläinen 27 vuotias Roni oli työskennellyt jo muutaman vuoden vartijana metrossa ja metroasemilla, niin hänellä oli salaisuus mitä kukaan hänen työpaikalla ei tiedä, k...
Kate tunsi nesteiden valuvan samalla, kun Jason painautui häneen ja aloitti hellän rakastelun.
Kate ja Jason olivat ottaneet äkkilähdön arjesta ja matkustaneet Indonesian lämpöön; rentoutumaan ja nauttimaan toisistaan. Päivät olivat täyttyneet yhdessäliikkuen ja tutustuen pa...
Jatkoin Saanan silittelyä ja päätin siirtää pyyhettä ja antaa kullini seistä kovuudessaan Sonjan edessä.
Seurustelin kymmenen vuotta sitten tyttöystäväni Saanan kanssa. Saana oli isotissinen 18-vuotias nainen, jolla oli punaiset hiukset. Jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien huomasin ...
Haukoin henkeä, Aapon iso kalu tuntui valtavalta tiukassa peräaukossani.
Panettaako, Aapo kysyi. Tuhahdin jotain epämääräistä vastaukseksi. Oli kiire firman pikkujouluihin. Seisoin alusvaatteet päällä meikkaamassa meidän pikkuruisessa vessakopissa. "Hit...
"Et haluais kokeilla sitä dildoa mun kanssa täällä?"
Kävelen sisään Helsingin Forumin kauppakeskuksessa sijaitsevaan TeknikMagasinet myymälään, siellä suoraan kassalle ja sanon myyjälle joka on aika söpö, vaikuttaa homolta ja nimi nä...
Pillu oli uskomattoman tiukka ja itsehillintä oli koetuksellä jo pelkästä vaimon bestiksen nussimisesta.
Heti ulko-oven avattuani tiesin, että vaimoni paras kaveri Pia oli tullut kyläilemään. Takapihan terassilta kuuluva kikatus paljasti myös naisten hillinneen hellettä vettä väkevämm...
"Aaaaahhh..." ähkäisen nautinnosta puhelimeen anopin sormien puristuessa kaluni ympärille.
Lue ensin osa I ja osa II.Herään puhelimen vaimeaan värinään, vuoteen vierellä olevalla pöydällä puhelimen ruudulla vilkkuu Niinan hymyilevä kuva. Kurkottaessani puhelinta käte...
Nyt pumpataan spermaa täyteen tämä pikkuvittu, siemennetään teini oikeen kunnolla.
Tapasin Ossin jodelin priva chatissa ja lähettiin ajelemaan pari päivää myöhemmin. Ossia ei tuntunut haittaavan et oon paljon nuorempi vaikka jäbä itse on jo 25 ja jouduin miettiä ...
Mietittiinkin, mitä meidän lutkalle kuuluu ja täällähän se on munaa kerjäämässä.
Lue ensin osa 1.Seuraavana aamuna olin epäuskoinen yön tapahtumista. Pieni krapula jyskytti päässä, muistini pätki vähän, mutta kipu perseessä ja kuvat puhelimessa kertoivat ky...