Itsenäisyyspäivän Aatto Paratiisissa

17/12/2022 | Kirjoittaja: Hanne |
9 min
Kertoja: Nainen | Nuori Nainen IsäpuoliSauna
4.3
(57)
Päätin silti siirtää oman kätenikin Matin kullin varteen, jossa Lauran kämmen teki jo runkkausliikkeitä.

Monta mieleenpainuvaa tilannetta olen saanut kokea sinä aikana , kun minulla on ollut suhde Matin kanssa. Suhde jonka aviomieheni Arto ja Matti johdattelivat alkuun netin chatti keskusteluissa. Saan olla nykyään kahden miehen haaveet täyttävä nainen. Arto haluaa jakaa minut
yhä toisen miehen kanssa ja Matti taas naida varattua naista. Minä kyllä koen nykyään rakastavani molempia miehiä tasapuolisesti, mutta tietysti erilailla. Artoa rakastan turvanani ja lastemme isänä, Mattia outona mahdollisuutena. Ensimmäisestä tapaamisviikonlopusta lähtien Matin ostama sormus on koristanut sulassa sovussa vihkisormusteni kanssa vasenta nimetöntäni. Siksi kutsunkin Mattia kihlatukseni. Sulassa sovussa miehetkin ovat mielessäni. Miehet tulevatkin toimeen keskenään ja Arton toive "vaimon rakastajasta , joka on myös hänen kaverinsa" näyttää toteutuneen mielestäni hyvin. Tai lähinnä Matti taitaa olla Artolle lähes kuin oma poika tai ainakin vävy. Varsinkin jos heidän lähes 20v ikäeroa ajattelee.

Moniin mieleenpainuviin hetkiin on kuulunut valtava jännitys ja tiettyjen tarinoiden yhteinen
mietiskely. Valtavin jännitys tietysti oli kun esittelimme Matin ja oudon käänteen elämässämme ja
suhteemme kolmelle 15-22 v tyttärillemme. Jännitystä aiheutti myös Ensimmäinen Matin viettämä yö kotonamme ja samalla Arton siirtyminen nukkumaan työhuoneeseensa ostettuun sinkkuvuoteeseen. Hiukan jännitystä loi myös ensimmäinen kerta, kun Arto oli kutsuttu katsomaan miten Matti pitää minua hyvänään huvilallaan. Tosin huvila, jota itse kutsun paratiisiksi on muuttunut Matin vakituiseksi asuinpaikaksi ja työ etelässä on vaihtunut maakunnassa sijaitsevan firman toimitusjohtajan pestiin. Hyvilläni olen ajatellut, että suhteemme on noiden päätösten takana ja suhde ei ole Matillekaan pelkkä seksisuhde, vaan siihen liittyy myös tunteita - kuten minullakin. Yleistä mietiskelyä taas on ollut kehittää tarina koko perheemme ja Matin kesken
maataloudesta kiinnostuneen etelän miehen tutustumisesta pohjalaiseen maalaisperheeseen. Sillä
mieheni Artohan on maanviljelijä, jota tosiaan Matti joskus on autellut vapaa-aikanaan kesällä.
Siis ihan pellollakin, ei pelkästään aviovuoteessa.

Kuitenkin täysin järjestelemätön ja varmasti ikuisesti mielessäni pysyvä tapahtuma sattui
itsenäisyyspäivän aattona. Vanhimman tyttäreni Lauran oli tarkoitus tulla viettämään viikolla
olevaa vapaapäivää minun ja Matin luokse paratiisiin. Laura oli suorittamassa lähes naapurikunnassa opiskeluunsa liittyvää harjoitteluaan. Hänelle varatun homeyksiön seinät kuulemma tuntuivat kaatuvan jo päälle ja lyhytkin irtautuminen sieltä tekisi hyvää. Tietenkin asia sopi meille. Itse olimme jo aikaa päättäneet viettää kyseisen päivän paratiisissa, sillä minullakin oli siinä alku viikko vapaata. Lauran ainoa toive oli päästä saunaan, sillä saunaan hän oli päässyt viimeksi kotona käydessään syyslomalla. Lupasin Lauralle lämmittää Matin rantasaunan, koska siellä on kunnon puukiuas. Lisäksi pukuhuoneessa on takka, joten peruslämmöissä olevan tilan saa nopeasti lämpöiseksi Arton Matille lahjoittamilla klapeilla. Samoja klapeja kyllä kuluu päämökin takassakin, jota minä lämmitän lähes aina paikalla ollessani. Takka on tunnelman tuoja josta en ikinä aiemmin elämässäni ole saanut nauttia. Tosin yleensä täällä tunnelmaan kuuluu myös 30-vuotiaan parimetrisen miehen järkäleen läheisyys ja hellyys ja siitä seuraavat tapahtumat.

Hämyisenä maanantain alkuiltana Laura saapui autollaan paratiisiimme. Tuntui hieman oudolta
toivottaa yksi lapsistani tervetulleeksi Matin ja minun lemmenpesään. Huvilaan jossa näkyi myös
minun elämäni lähes samoin kuin kotonamme. Arastellen esittelin Lauralle päällisin puolin huvilaa
ja siinä samalla elämääni toisen mieheni luona. Ajattelin kyllä antaa Matin esitellä paikat
kunnolla ja päätin mennä viimein tekemään sen tulen kiukaan alle. Aiemmin päivällä takassa ollut
tuli oli lämmittänyt muuten rakennuksen lämpimäksi. Pihapiirin ulkovalot valaisivat muutaman
sentin vahvuisen lumipeitteen kanssa ympäristön satumaiseksi. Pikkupakkaset olivat mahdollistaneet jäälyhtyjen jäädyttämisen ja lisäsin niitä tasaisin välein polun varteen mökille päin. Tarvittavat kynttilät hain sisältä mökistä, jossa Matti hääräili keittiössä tehden meille ruokaa illaksi. Laura istui jakkaralla pitäen Matille seuraa. Tilanne näytti kotoisalta jossa tytär jutusteli
isänsä kanssa. Enhän minä toki tiennyt mistä he keskustelivat ja eihän Matti ole
isä, ei edes isäpuoli Lauralle. Ajatus siitä sai minut hymähtämään jo itsellenikin. Kynttilöin
varustetut jäälyhdyt kruunasivat mielestäni kauniin talvisen saunapolun. Luonnollista kristallia tyttäreni vierailua varten.

Matin yleisin ja mielestäni paras tekemä ruoka on uunimakkarat ja perunamuusi. Paras ehkä siksi,
että ensimmäinen ruoka jonka Matti on valmistanut minulle oli juuri niitä. Niitä oli tarjolla
nytkin. Ennen ruokaa matti avasi kuitenkin pullon kuohuvaa ja kohotti maljan Lauralle. Laura jatkoi
sanoen "meille". Syömisen ja kuohuvan lomassa Matti toi pöytään myös muita juomia ja muutaman
paukun jälkeen tunnelma vapautui ehkä vielä lisää, vaikka ei se aiemminkaan mitenkään teennäistä
ollut. Kuitenkin tilanteessa oli jotain outoa jännitystä. Tosin oliko se nyt ihme. Vieraana oli
nuori nainen , tytär , jonka äiti elää välillä toisen miehen naisena isänsä kehotuksesta. Kummemmin asiaa pohtimatta jatkoimme normaalia arkista jutusteluamme ja välillä kävimme Lauran kanssa lisäämässä puita saunan pesään. "Olet sinä aika nainen, äiti" Laura sanoi minulle matkalla saunalle.
Ihmettelin hänen sanojaa, mutta Laura kertoi olevansa ylpeä miten olinkaan heittäytynyt avoimesti
alussa oudolta kuulostaneeseen suhteeseen Matin kaltaisen komistuksen kanssa ja selvästi nautin
siitä. Kerroin toki alussa itsekin olleeni yllättynyt ehdotetusta tapaamisesta ja sen jälkeen alkaneesta suhteestani, mutta tunnustin nauttivani siitä todella paljon. "Ja sen huomaa" Laura jatkoi. Saunalla Laura ihasteli tunnelmallista rakennusta, sen pukutiloja ja isoista ikkunoista avautuvaa valoin koristeltua rantaviivaa. Tosin ei nyt voinut rantaa nähdä, koska neitseellinen lumi oli peittänyt jäätyneen järven ja rannan yhtenäiseksi pinnaksi.

Päämökkiin palattuamme jatkoimme rentouttavaa naukkailua ja Lauran pikkuhiljaa uteliaampien
kysymysten siivitteleminä meidän suhteemme kertomista. Sillä ainakin minä olin ylpeä suhteestamme ja kerroin sitä mielelläni tyttärelleni. Tietenkin intiimit jutut olin päättänyt pitää visusti kertomatta ja toivottavasti myös Matti ajatteli niin. Jossain vaiheessa Laura sitten esitti
kysymyksen joka itselleni oli tullut aiemmin illalla mieleen. "Sanonko minä sanoa sinua isäksi,
Matti ?". Mattia asia tuntui huvittavan ja tarkkaa vastausta ei siihen häneltä tullut. "Edes
joskus" silmää iskien Laura jatkoi. "Ok, tytär" Matti myönsi ja naurahti. Samassa pyysin Lauraa
lähtemään kanssani saunalle. "Hei enkö mää saa tulla teidän kanssa " Matti selvästi pettyneenä
kysyi. Vilkaisin kysyvän katseen Lauran suuntaan ja sain mielestäni vastauksen , että ei häntä
haittaa vaikka Matti olisikin mukana. "Tietenkin, mennään koko perhe" vastasin huvittuneena mutta
samalla jännittäen sanomaani. Kuitenkin Lauraa ja Mattia katsellessani ajattelin sen olleen
odotettu ja toivottu vastaus. Saunalla Laura riisuutui ensimmäisenä ja Matti hänen jälkeensä.
Samalla he perätysten menivät ylälauteille. Itse en pitänyt kiirettä vaan annoin ajatusteni ehtiä
tapahtumaan mukaan ja suuntasin sitten itsekin lauteille. Siihen Matin oikealle puolelle, Laura kun
istui vasemmalla puolella jalat rennosti kaiteelle nostettuina. Hämyisessä saunassa huomasin heti
Lauran olevan posliini. Tosin niinhän olin minäkin ollut reilun 1,5 vuotta Matin pyynnöstä. Ensin
posliini tuntui huvittavalta jopa lapselliselta, mutta mitäpä nainen ei tekisi rakkaansa pyynnöstä.
Artokin tuntui arvostavan tekoani ja sitä kuinka vakavasti otinkaan Matin pyynnöt. Lauran karvoituksen häviämisen syitä minä en tietenkään tiennyt. Joskus kesällä saunoimme yhdessä ja silloin nuoren naisen jalkoväliä verhosi tumma karvoitus.

Lähes totutusti Matin käsi siirtyi välittömästi vasemman jalkani sisäreidelle ja siitä kohti
jalkoväliäni. Itse yritin olla huomaamatta tapahtumaa ja heitin löytyä kiukaalle. Kaukaisemmassa
nurkassa ollessani sain itse ehkä kovimmat löylyt ja jouduin vaistomaisesti koukistamaan itseni
alemmas. Samalla vilkaisin vasemmalle puolelleni ja huomasin miten Matin toinen käsi vaelteli
Lauran jalkovälissä ja samalla Laura selvästi kosketteli Matin kullia. Tilanteesta hölmistyneenä
päätin heittää lisää löylyä. Tällä kertaa niin , että myös kaksikon käsileikit hetkeksi
keskeytyivät. Hetken kuluttua päätin silti siirtää oman kätenikin Matin kullin varteen jossa Lauran
pieni kämmen teki jo runkkausliikkeitä. Kumpikaan ei edes yrittänyt peitellä tapahtumaa.
Koska Lauran käsi vaelteli kullin varrella, minä päätin hyväillä terskaa. Pian Matti otti
kädellään kiinni niskastani ja käänsi pääni hänen kasvojensa ja suudelmiensa eteen. Suutelimme luonnollisesti, Lauran seuratessa tilannetta samalla jatkaen Matin runkkaamista. Samanlainen suutelu tuokio myös heidän välillään alkoi heti kun itse irtauduin Matin suutelusta. Heitin välillä löylyäkin, mutta nyt vaan sen verran että lämpö pysyy maltillisena. Pian Laura siirtyi istumaan alalauteille kasvot kohti Matin kalua ja painoikin tämän pian huultensa väliin. Itse suutelin samalla Mattia ja huomasin miten hyvää Laura tekikään Matille. Lauran huulet tuntuivat tekevän mittarimadot tapaisia liikkeitä saaden kalun vähän kerrallaan syvemmälle suuhun. Välillä henkeään haukkoen Laura perääntyi ja taas jatkoi kullin piilotusta suuhunsa. Itse seurasin tapahtumaa kateellisenakin, sillä minun lempi asioihin ei kuulu suihinotto, johtuen herkästä oksennusrefleksistäni. Laura näytti aloittaneen rytmikkään sisään ulos liikkeiden sarjan suullaan Matin kalua kohtaan. Sillä hän selvästi nai suullaan vai pitäisikö sanoa kurkullaan kihlattuani. Matti päästeli vaan onnellisia huokauksia suustaan mutta Laura varoi tekemästä liian hyvää ja selvästi hidasti tahtiaan ja pian nousikin seisomaan ja antamaan Matille suudelmia.

"Isä, toivottavasti sä haluat naida pilluanikin" Laura sanoi, kuten se olisi maailman luonnollisin
lause. "Tietenkin tyttäreni, jos se vaan äidillesi sopii" Matti vastasi. Hiljainen mietiskelyni ja
sanattomuuden hetki luettiin selvästi myöntymisen merkiksi ja Matti kädestä Lauraa kiinni pitäen
johdatti tämän pois saunasta minun jääden yksin vielä lauteille. Heitin maltillisesti löylyä ja
annoin ajatusteni käydä viime minuuttien tilannetta läpi. Samalla pesuhuoneesta kuului suihkuveden lorinaa, joka loppui kuitenkin melko pian. Samassa Lauran huudahdus. "vihdoin mun pillu saa sua isä" kaikui päässäni aiheuttaen uusia ajatuksia. Huomasin kuitenkin olevani joko oudosti kiihottunut tai ainakin utelias, joten päätin mennä katsomaan mitä ehkä pukuhuoneessa tapahtui. Jäin pesuhuoneen puolelle ja katselin pesuhuoneen lasiseinän läpi miten pukuhuoneen lattialla Laura makasi selällään ja Matti nai häntä rauhallisin vedoin. Laura yritti kietoa Matin jaloillaan siinä vielä kunnolla onnistumatta. Näky oli jotenkin pelottavan irstaan outo, sillä aivan kuin olisin pelännyt hennon Lauran hajoavan parimetrisen ja lähes 130 kiloa painavan miehen käsittelyssä. Eikä Lauran suusta huohotuksen tahtiin kumpuilevat "isä, nussi, nai" sanat ainakaan vähentäneet ajatusta, että tilanne oli outo ja mielestäni todella kiimainen. Halusin itsekin osallistua siihen.

Siirryin Lauran viereen lattialle ja ihailin hänen kiinteitä nuppurintojaan. Pian päätin ottaa
toisen nännin huulieni ja kielen leikittely kohteeksi. Katselin myös miten hoikan naisen vatsa
kohoili aina Matin työntäessään kaluaan syvälle häneen. Siirsin käteni Lauran vatsalle ja loin painetta Matin kaluun ulkoapäin. Pian aloin suutelemaan tuota kohoilevaa kohtaa vatsasta. Sivusilmilläni huomasin miten Matti selvästi lisäsi tahtiaan Lauran ollessa vielä selvästi kaukana orkustaan. Refleksin omaisesti siirryin suutelemalla Lauran vartaloa vatsalta rinnoille ja sieltä kaulalle. Huomasin miten Laura olisi halunnut suudella huuliani, mutta minusta ajatus tuntui jo liiankin oudolta ja lopetin hänen vartalonsa suutelemisen. Pienet hennot suudelmani Lauran vartalolle taisivat olla liikaa Matille ja selvästi huojentunein ilmein hän laukaisi sukusolunsa Lauran pilluun. Lauran kippurassa olevat varpaat osoittivat hänenkin orkkunsa olevan jo lähellä. Matti aikoi kuitenkin selvästi vetäytyä Laurasta. Joten jouduin lähes karjaisemaan "nussi sitä tytärtäsi !" Matti sai tehtyä vielä muutaman nainti liikkeen jo selvästi veltostuneella kullillaan ja samassa Laura Mattia suudellen ja vartalollaan nytkähdellen näytti saavuttavan orgasminsa.

"Isä se oli ihanaa" Laura raukeana sanoi suudelmien välissä Matille. Tuo lause kuulosti äsken
näkemäni tapahtuman jälkeen todella hyvältä. Minä huomasin nauttivani näkemästäni ja kuulemastani. Muistin miten Laura aiemmin illalla aneli, että saisi sanoa Mattia isäksi edes joskus. Nyt tiesin mihin tilanteeseen se todella sopi. Ainakin minä olin sekaisin onnen huumasta, kun tyttäreni nimitti kihlattuani isäkseen naidessaan tämän kanssa.

Vielä raukea Laura makasi selällään matolla jalkojaan koukussa pitäen. Nätisti raollaan oleva pillu
valui hitaasti Matin spermaa pehmeälle matolle. Matti sormeili samalla tuota naisellista elintä ja
välillä nuoletti limaisia sormiaan minulla. Nuolin sormia kuin tikkaria, sillä niin kait minun
kuului tehdä. Pian Matti nosti Lauran istumaan ja siirtyi seisomaan tämän eteen. Nyt Lauran
kuului jälleen nuolla ja myöhemmin imeä Matin kalu uuteen nousuun. Laura oli jälleen hyvä
tekemisissään ja Matti näytti saavuttaneen täyden seisokin. Halusin nyt olevan minun vuoroni saada
Matti sisääni, mutta samalla halusin päästä pehmeälle sängylle joten tilanteen latistumisen
kustannuksellakin ehdotin päämökkiin ja vuoteeseen siirtymistä. Matti kaappasi Lauran syliinsä ja
alastomana pelkät kengät jalassaan kantoi "tyttärensä" lämpimään. Itse saunatakissa ja lenkkareissa
kävelin heidän perässään.

Mökillä Matti rapisutti keittiönkaapissa olevaa pahvista pilleri pakkausta. Oli siis aika ottaa
Arton hänelle luovuttamia erektiolääkkeitään. Hyvä niin, sillä meillähän ei ollut kiire mihinkään. Lämmittävien snapsien jälkeen päätin vuorostani olla vaativin osapuoli ja komensin Matin selin makuulle ja Lauran imemään häntä. Itse suutelin samalla Mattia. Matin kiihotuksesta ja lääkkeen vaikutuksesta hänen erektionsa oli selvästi täydellisempi kuin aiemmin illalla. Vaikka halusin Mattia halusin myös nähdä miten Laura ottaa hänet Matin lempiasennossa takaapäin ja komensinkin Lauran polvilleen sängylle ja Matin asettamaan kyrpänsä tuon vieläkin spermaa valuvan pillun huulille ja painautuvan tyttäreeni yhdellä työnnöllä. Kuin ajatukseni lukien Laura päästi samalla kurkustaan "isääääää" huokauksen kun Matti todella keihästi pikku pillu tyttäreni ja alkoi naimaan litisevää naintiaan spermaiseen luolaan. Tokikaan en antanut heidän jatkaa kovin kauaa vaan siirryin Lauran viereen ja pyysin Matin työntymään minuun samoin kuin aiemmin Lauraan. Tunsin tutun kyrvän olevan lemmen tunnelini porteilla ja silmät ummessa otin sen totutusti kerralla sisääni. Kyrpä oli liukas mutta niin olin minäkin. Upea litisevä nainti kesti hetken ja huomasin sivullani sängyllä meitä katselavan Lauran. Samalla hän estoitta sormeili pilluaan ja
välillä nuoli limaisia hoikkia sormiaan. Tarjosipa hän niitä minunkin nuoltavaksi. Olinhan hetkeä
aiemmin nuollut tuota samaa makua kihlattuni sormista joten miksi en estottoman tyttäreni sormista. Näky oli kait liikaa Matille joka laukesi sisääni ilman minun laukeamistani. Käänsin pääni sivuun ja laskin ylävartaloni patjalle ja pidin peppuni pystyssä. Jostain sisältäni kumpusi jälleen tuttu vauvakuume ja halusin edes mielikuvituksessani antaa Matin sukusoluille mahdollisuuden mennä alamäessä kohti maaliaan. Tosin todellisuudessa söin ehkäisypillereitä, vaikka molemmat miehet olivat jo hyväksyneet niiden syönnin mahdollisen lopettamisen. Tai he olivat antaneet minulle valtuudet tehdä päätökseni omien halujeni mukaan.

Vaikka itse en ollut orkkuani saanut tuntuivat jalkani tutisevan ollessani polvillani, peppu yhä
pystyssä. Näky oli kait Matin mielestä yhä houkutteleva, koska hän alkoi ohjata puolikovaa kulliaan
jälleen sisääni. "Äiti sä oot kaunis, kun sua naidaan" kuulin hennon naisäänen sanovan. Noista
sanoista energiaa saaden aloin työnnellä lantiotani kohti Mattia ja samalla tietysti tunsin miten
Mattin kyrpä kasvoi sisälläni. Vaikka Lauran mielestä naintimme oli kaunista, niin itse halusin
nähdä lisää heidän naintiaan. Joten pyysin Lauran jälleen polvilleen viereeni ja Matin siirtymään naimaan häntä, sillä minulla on mahdollisuus nauttia Matista muulloinkin. Nyt oli Lauran ilta. Limainen siitin vaihtoi jälleen kohdettaan toisen naisen emättimeen. Päättäväisesti ja mielestäni entistäkin irstaammin Iso Matti venytti kyrvällään hennon tyttäreni pientä pillua. "Isäsi taitaa pitää tiukasta pillustasi" sain sanottua Lauralle värisevällä äänelläni. "Äiti ihanan mukautuvainen ja tytär tiukka mutta halukas" Jatkoi Matti. Laura ei jaksanut vastata mitään , hymyili vain ja työnsi persettään naimisen tahdissa kohti Matin kyrpää. Hoikka ja hento nainen sai varmasti tuon hyvässä erektiossa olevan kyrvän takaapäin ihan pohjaan saakka. Itse olin suudellut ja hyväillyt Matin miehistä vartaloa jo pitkään ja sen jännittyneisyydestä huomasin hänen laukeamisen olevan lähellä. Painoin jopa hänen lannettaan kohti Lauraa ja nautin miten hänen siitin syöksi lemmen nesteensä todella syvälle Lauraan. Pyysin heitä olemaan paikoillaan Matin laukeamisen jälkeen. Laura laski ylävartalonsa patjaan mutta pientä liikettä lantiollaan tehden sai pian Matinkin jälleen keskittymään tulevaan.

Matti alkoi tekemään pieniä ja hitaita naintiliikkeitä yhä pysyen Lauran sisällä. Samalla hänen
mäntänsä purskutti luonnollista liukua Lauran sisältä ja pian kovettunut kulli oli valmiina jälleen
tehtäväänsä. Joka työnnöllä yhä purskauttaen osan Lauran sisällä olevasta nesteestä ulos tehden
tilaa näin uudelle laukeamiselle. Kovin kauaa kumpikaan heistä ei jaksanut vaan Matti tyhjäsi
jälleen siittiönsä allaan supistelevaan emättimeen. Minä suutelin Mattia ja hivelin sormillani
hennon Lauran vartaloa. Matti vetäytyi Laurasta ja Laura pyörähti selälleen ja levitti haaransa ja antoi nyt selvästi avonaisen pillunsa valua miehisiä nesteitä patjalle. "Sorry isä mä en enää jaksa" Laura sopersi jo lähes kait nukahtaneena. Matti kumartui suutelemaan Lauraa ja kuulin miten kauniilta hento "kiitos tytär" kuiskaus kuulostaakaan ison miehen sanomana. Jätimme Lauran nukkumaan sänkyymme ja itse menimme yläkerran parvelle nukkumaan. Olinhan tehnyt pedin sinne Lauraa varten, mutta nyt nukkuma paikat vaihtuivat.

Totutusti annoimme toisillemme hyvän yön suudelmat ja käännyin alastomana selin Mattiin. Hän otti minut syliinsä lusikka asennossa. Limainen kulli tuntui kylmältä pakaroitani vasten, mutta
kummallakaan ei tullut mieleen käydä edes pesulla. Laskeskelin tyytyväisenä mielessäni, miten Matti pystyi laukeamaan neljä kertaa saman illan aikana. Tosin osa kunniasta kuului toimivan miehen syömille vizarsin pillereille ja nuoren Lauran tuomalla vaihtelulla. Laurasta ajatukseni muuttui lähes pelokkaaksi ikäerojen mietinnäksi. Minun ja Matin ikäerohan oli paljon enemmän kuin Lauran ja Matin. Onneksi samaan aikaa Matti suuteli niskaani ja alkoi hyväilemään paljaita rintojani. "Nyt viimein tajuan haaveet tytärpuolista, onneksi mulla on vielä kaksi muutakin, joita jaksan kyllä odottaa" kuului selkäni takaa. Tuon kuulleessani minun oli pakko kääntyä ja suudella sen sanojaa. Ainakaan heti Matti ei siis ollut lopettamassa suhdettamme. "Entäs jos sinä todella olisit isä ?" sain hetkisen kuluttua kysyttyä, mutta vastaukseksi sain vain tasaista tuhinaa nukkumisen merkiksi.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 57

Katso kaikki kirjoittajan Hanne novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 57

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu