Mutsin Erikoinen Terapia, osa 3

04/08/2022 | Kirjoittaja: LeePee |
8 min
Kertoja: Mies | ÄitiInsestiKolmenkimppa
2.7
(50)
Jasmin tarttui kaluuni, hiveli ja silitti sitä, nojasi poskeaan sitä vasten, antoi suukon sen varteen, sitten toisen.

Lue ensin osa 2.

Viimeisimmän kerran jälkeen poistuin mutsin luota myöhemmin iltapäivällä, kun hänelle tuli muuta menoa. Joku hänen kaverinsa, olikohan Tuija nimeltään, nimittäin soitti hänelle ja kysyi, voisiko tulla käväisemään kahvilla äidin tuona. Äiti näytti hieman siltä, että olisi tehnyt mieli sanoa, että on nyt vähän kipeänä tai jotain, mutta sanoi kuitenkin, että kyllähän se sopii. Minulla oli parikymmentä minuuttia aikaa poistua ennen Tuijan saapumista.

Olimme harrastaneet anaaliseksiä sohvalla, levänneet ja juoneet vettä. Kävimme yhdessä suihkussa. Kun olin alkamassa pukeutumaan, äiti oli sanonut: "Älä vielä pue", ja olimme vielä naineet sängyssä, lähetyssaarnaajassa hitaasti nautiskellen, suihkunraikkaat vartalot toisiinsa kietoutuen, kielletyn aktin huumaamina. Tuolla kerralla kestin melko pitkään laukeamatta, toisin kuin anaaliseksiä kokeillessa, jolloin en voinut pidätellä orgasmia vaan olin melko pian ampunut lastin äidin perseeseen.

Tuon toisen panokertamme jälkeen äidille tulikin työkeikka jonnekin toiselle paikkakunnalle. Yritin elää normaalisti, tehdä kesätöitä ja viettää rentoa vapaa-aikaa. Kävin kahvilla eksäni Emman kanssa. Hänestä en oikein ottanut selvää, olisiko halunnut lämmitellä vanhaa juttua vai olla ihan vain ystävänä. Kun hän kysyi suoraan, oliko minulla ollut säpinää naisten kanssa viime aikoina, vastasin: "Eipä juurikaan" ja pyrin vaikuttamaan mahdollisimman rennolta. En ole varma, huomasiko hän kevyttä punastumistani ja hetkellistä jännitystä kehossani.

Työmatkaltaan äiti ei viestitellyt, mutta sen jälkeen hän ilmoitteli, että oli tutustumassa paremmin erääseen Erkkiin, muutaman vuoden häntä itseään vanhempaan herrasmieheen. Rivien välistä hän antoi ymmärtää, että suhteemme olisi hyvä olla nyt vähemmän lihallinen. Niin, oikeastaan olin samaa mieltä. Olisi helpompaa, jos kaikki olisi hänen kanssaan...normaalia. Pyrin siis ajattelemaan häntä taas ihan tavallisena äitinä.

Muutaman viikon asiat vaikuttivatkin olevan aivan tavallisesti. Eräänä alkusyksyn iltana äiti soitti, kun olin yksin asunnollani katselemassa televisiota. Hän jutteli hieman yleisiä kuulumisia, mutta kertoi sitten, että Jasmin oli ehdottanut, että me molemmat voisimme käydä yhdessä hänen istunnossaan. Ensireaktioni oli "ei hitossa", mutta lupasin harkita asiaa. En halunnut jakaa tuntemukisani tästä meidän jutustamme yhtään kenenkään ulkopuolisen kanssa. Äiti kuitenkin sanoi, että Jasmin oli suositellut käyntiä, se oli kuulemma tärkeä tämän prosessin loppuun saattamisen kannalta.

Jokin vaisto sanoi minulle, että kokeillaan vaan, menköön syteen tai saveen. Ja vaitiolovelvollisuus sillä psykologilla kuitenkin on. Siispä sovimme, että seuraavana perjantaina kävisimme hänen luonaan.

Aurinkoisena perjantai-iltapäivänä äiti tuli autollaan hakemaan minua kerrostalokämppäni pihalta. Istuin autoon ja tervehdin. Vaihdoimme pari sanaa säästä, mutta jotenkin aistin ilmassa pientä jännitystä. Siitä Erkki-tyypistä en viitsinyt udella mitään. Ajoimme kaupungin toiselle puolelle. Vaivihkaa vilkuilin puseron sisällä pullottavia rintoja, liikennettä tarkkailevia kauniita kypsän naisen silmiä, kättä joka vaihtoi vaihdetta. Mutta ehkä tämä hulluus tosiaan loppuisi nyt, terapiakin tulisi päätökseensä.

Kivisen rakennuksen yläkerroksessa tapasimme Jasminin. Äiti ei ollut maininnut mitään siitä, että terapeutilla olisi ollut tapana pukeutua erityisen seksikkäästi, mutta ainakin tällä kerralla hän oli yllättävän vetävä näky. Hän oli varmaankin nelikymppinen. Korkokengät, tummat sukkahousut (tai stayup-sukat), tiukka musta hame. Valkoinen kauluspaita, josta oli jätetty ylimmät napit auki niin, että rintojen väli oli selvästi esillä. Push-up-liivien tukemat tissit eivät olleet niin isot kuin äidilläni, mutta sellaiset nätit, kiinteän oloiset keskikokoiset. Tummat hiukset olivat nutturalla, kasvoilla tyylikkäät silmälasit ja sopivasti meikkiä.

"Istukaa vain", Jasmin sanoi pehmeällä, hieman käheällä äänellä. Istuimme ja hän otti oman tuolinsa ja siirsi sen meitä vastapäätä. Toimistossa oli aavistuksen tavanomaista toimistotyötilaa himmeämpi valaistus ja miellyttävä tuoksu - tulikohan se Jasminin hajuvedestä?

Jasmin aloitti kyselemällä yleisiä kuulumisia ja kertomalla terapian edistymisen taustaa. Aika pian hän meni kuitenki itse asiaan.

"Niin, teillä onkin tässä erikoinen tilanne. Siis mahtava, tietyllä tapaa haasteellinen tilanne toki, mutta erittäin mielenkiintoinen", hän muotoili. "Montakos kertaa te olettekaan nyt harrastaneet seksiä?" hän kysyi hymyillen ja katsoi vuorotellen molempia silmiin.

Minä ja äiti punastuimme.
"Tuota...kaksi, kaksi kertaa", äiti kertoi ja hypisteli sormiaan.
"Ja siis, kahdesti molemmilla kerroilla", lisäsin. Äiti katsoi minuun jännittyneenä ja huvittuneena ja nyökkäsi.
"Aivan, ymmärrän. Eli neljä kertaa oikeastaan. Oletteko molemmat saaneet orgasmeja näillä kerroilla?"
"Joo, kyllä", vastasimme kuin yhdestä suusta. Toimistossa oli miellyttävä lämpötila mutta minun alkoi silti olla kuuma.
"Äitisi kertokin sen ensimmäisen kerran, siis niiden ensimmäisten kahden, kerran jälkeen teidän touhuistanne", Jasmin sanoi minulle suoraan silmiin katsoen. "Suuseksiä on tainnut olla, jotain kevyttä s/m-vivahdetta", hän jatkoi vilkaisen muistivihkoonsa, "ja oletteko anaaliseksiä kokeilleet?"
Vaihdoin asentoa ja nyökkäsin.
"Kyllä, ja se...onnistui. Tykkäsimme. Molemmat", äiti vahvisti ja kääntyi katsomaan minuun päin. "Sä siinä tietysti tulit aika nopeasti. Mä, tuota, heti perään kyllä sain omin sormin. Niin. Että, kyllä, hyvä, hyvin meni."
Tilanne oli jotenkin kauhea ja kieroutunut, mutta samalla kiihottava. Tällaisia asioita se vaan suoraan kyselee minulta ja äidiltä! Yritin hengittää rauhallisesti ja pysyä aloillani.

Jasmin nojautui eteenpäin ja mutristi huuliaan.
"Kuulkaas, minä ehdotan nyt tällaista. Onko teillä tänä viikonloppuna mitään erikoista tekemistä?"
Kumpikin vastasimme, että ei mitään erityistä. Muistin kyllä, että Emma oli ehdotellut jotain yhteisellä lasillisella käyntiä taas, mutta nyt en välittänyt siitä.
"No sitten tehdään niin, että pidetään lauantain erikoisterapia-istunto. Huomenna kello seitsemäntoista. Käykö? Hyvä. Siihen voitte varata ihan hyvin aikaa. Yöpaikkaa sentään en tarjoa, mutta tuo alakerran saunatila on minun käytössäni puoleenyöhön asti."
"Saunatila?" äiti kysyi ihmeissään.
"Kyllä, siellä on tosi miellyttävä ympäristö. Voimme ottaa parit drinkitkin siellä, jos haluatte. Kyseessä on eräänlainen astuminen uuteen aikaan, sellainen puhdistuminen vanhoista ongelmista. Ihan aluksi käydään pesulla. Pyyhkeet ja muut tarvikkeet tulevat ihan talon puolesta", Jasmin naurahti kepeästi.
Varmistimme vielä paikalle saapumisen yksityiskohdat. Lopuksi Jasmin asetti yhden ehdon: "Onnistuisiko, että tänään ette olisi yötä samassa osoitteessa? Jos ymmärrätte..."
"Joo, eihän me mikään nuoripari olla", äiti vastasi nolostuen. "Tai siis, että koko ajan pitäisi olla...silleen. Asutaan eri osoitteissakin. Ei ongelmaa, nyt tänään ei harrasteta...seksiä".
Äidin selittelyn kuuntelu sai kaluni kovettumaan.
"No, rennosti vaan, masturbointi ei toki ole kiellettyä", Jasmin sanoi silmää iskien. "Idea kuitenkin on säästää tiettyä energiaa huomiselle."
Nyökkäilimme ja sanoimme ymmärtävämme asian.

Ajoimme takaisin hämmentyneinä. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään.
"Hei sori, kun sanoin, että ei olla mikään nuoripari", äiti sanoi kiihdyttäessään risteyksen jälkeen. "Sähän oot vielä nuori, ja mä olen, siis, kyllä mulla varmaan nyt suuremmat halut on kuin nuorena. Nyt jotenkin...uskaltaa haluta vapaasti. Uskaltaa...kaikenlaista", hän sanoi hieman nolostuen hymyillen, vilkaisi minua ja taputti polveani. Kaluni tuntui edelleen puolikovalta ja kuumalta lahkeessa.

"Juu, tajuan kyllä. Tää vaan on tällanen juttu, ei me...huh, siis en mä tiedä. Mutta tänä yönä ollaan eri sängyissä."
"Juu, ollaan", äiti huokaisi. Olimme taas hiljaa. Tuijotin ulos ikkunasta, ohi lipuvia taloja ja autoja ja puistoja.

Pian olimme oman kerrostaloni pihalla. Piha oli tyhjä.
"Nähdään huomenna siellä. Mä tuun bussilla", sanoin.
"Niin mäkin. Eipä sitten muuta kuin huomiseen", äiti sanoi.
Irrotin turvavyön. Kumarruin häntä vasten ja suutelin suulle. Ensin varovasti. Pieni sähköinen kosketus, sitten himokkaammin, kielemme kohtasivat tanssien, suut ahmivat toisiaan. Tartuin kädelläni rintaan, puristin sitä puseron läpi.
”Hei”, äiti irrottautui suudelmasta, ”näkeekö joku?”
Katsoin ulos auton ikkunoista. Ympärillä ei näkynyt ihmisiä, paitsi naapurirappuun meni joku. Taisi olla se yksi mummeli.
”Ei tuo varmaan tiedä, että oot...” sanoin. Mutta olihan tämä kyllä aika riskialtista. Avasin auton oven. ”Nähdään tosiaan huomenna siellä.”
”Juu. Huomenna...nähdään. Moi”, äiti huikkasi vielä ja käynnisti auton. Kävelin sisälle asuntooni mahdollisimman normaalisti, vaikka kova erektio teki etenemisestä hieman kömpelöä.

Sisälle päästyäni menin keittiöön juomaan lasin vettä. Vähensin vaatteita niin, että ylläni oli pelkät bokserit. Jotenkin kuuma tunne oli jäänyt päälle. Kävin sängylleni makaamaan, kaivoin kalun esille. Mielikuvissani ähkittiin ja nussittiin, lantiot läpsyivät toisiaan vasten, äidin rinnat hytkyivät, pakarat värähtelivät, sperma valui pitkin äidin suupieliä ja kasvoja, kyrpä työntyi rajusti terapeutin pilluun...huokaisten lennätin mällit peitolle ja vatsalleni.

Lauantaina yritin keksiä jotain järkevää tekemistä ennen "erikoisistuntoon" lähtemistä. Kävin kaupassa, soittelin kaverille, kävin terassilla juomassa yhden tuopin ja juttelin siellä puolitutun tyypin kanssa. Ajatus pyrki harhailemaan. Vatsassa oli levoton olo ja oli vaikea keskittyä. Aika kuitenki kului, ja neljän jälkeen iltapäivällä nousin linja-autoon, joka vei minut keskustaan. Siellä vaihdoin toiseen autoon, joka kuljetti terapeutin vastaantoton luokse.

Saavuin sovitusti sisäpihan alaovelle hieman ennen viittä. Äiti oli jo siellä, aivan tavallisesti ja arkisesti pukeutuneena. Tervehdimme toisiamme ja soitimme ovisummeria. Jasmin vastasi ja ilmoitti tulevansa avaamaan oven.

Hän avasi oven, pukeutuneena rennommin kuin eilen: farkut ja t-paita. Todella viehättävältä hän näytti joka tapauksessa taas. Hän kutsui meidät sisälle. Astelimme hänen perässään portaat kellarikerrokseen ja sitten jonkin matkaa karua betoniseinäistä käytävää pitkin. Sitten Jasmin pysähtyi ja avasi avaimella raskaan metallisen oven. "Sisään vain", hän sanoi viekkaasti hymyillen.

Saunatilan puku- tai oleskeluhuone oli viihtyisä ja tunnelmallisesti valaistu. Siellä oli nahkasohva, muutama lepotuoli, pitkä pöytä ja takka.
"Aivan aluksi käydään kaikki pesulla", Jasmin aloitti ja riisui t-paitansa. Sen alla oli mustat rintaliivit. Sydämeni hypähti.
"Ai...me yhtäaikaa?" äiti kysyi epäröiden.
"Kyllä, ihan rohkeasti vain. Ja pestään kaikki paikat hyvin", Jasmin sanoi ja aukaisi rintaliivinsä. Yritin olla tuijottamatta ja aloin riisua omia vaatteitani.

Suihkutilassa oli neljä suihkua, kaksi kummallakin seinällä. Viereiset suihkut oli erotettu toisistaan sumennetulla lasiseinällä. Äiti meni viereisen suihkun alle, mutta Jasminin peseytymisen näin hyvin. Ehdin vilkuillessani huomata, että hänellä oli oikeastaan aika sporttinen vartalo mutta ei mitenkään superkiinteä vaan naisellisen pehmeä. Häpykarvoitusta oli vain pieni tumma tupsu. Kun tulin suihkusta kuivaamaan itseäni, Jasmin selvästi huomasi puoliseisokissa heilahtelevan kaluni. Hän hymyili ovelan näköisenä.

Seuraavaksi saimme yllemme kylpytakit. Jasmin tarjosi meille oleskeluhuoneen puolella oluet ja pientä purtavaa. Jasmin himmensi valaistusta ja laittoi pari klapia takkaan palamaan. Kun olimme hetken jutelleet taas kevyesti pinnallisempia juttuja, Jasmin pyysi äitini mukaan oven taakse sivuhuoneeseen. Ajattelin sen olevan jonkinlainen varasto, mutta ilmeisesti siellä olisi jotain tärkeää.

Odotin. Oven hakaa kuului muutamia sanoja, jokin naurun tapainen huudahdus, pari pientä voihkaisua ja sitten oli hetken aikaa hiljaista. Kun ovi aukesi, olin hypähtää ilmaan tuoliltani. Jasminilla oli yhä yllään sama kylpytakki, mutta hän piti kädessään lyhyttä ratsupiiskan tyyppistä läimäytintä. Toisessa kädessä hän piteli ohutta ketjua, joka kulki äidin kaulassa olevaan kaulapantaan.

Äidillä ei enää ollut kylpytakkia. Hän oli alaston lukuunottamatta pikkuhousuja, joissa oli avoin haaroväli, sekä rintaliivejä, jotka jättivät rintojen päät paljaiksi. Muhkeat tissit heilahtelivat, kun hän asteli taluttajansa perässä kuin häpeissään, katse maahan luotuna. He tulivat eteeni.

"Tämä on terapian huipennus. Nöyryytys, alistuminen, vapautus", Jasmin julisti ja hiveli piiskan lätkämäisellä kärjellä äidin reisiä, kylkiä, vatsaa ja rintoja. "Pysy paikallasi ja katso!" hän sähähti äidilleni. Hän laittoi piiskan sivuun, polvistui eteeni lattialle ja vetäisi kylpytakkini auki. Kyrpäni oli jo valmiiksi kovana.

Jasmin tarttui kaluuni, hiveli ja silitti sitä, nojasi poskeaan sitä vasten, antoi suukon sen varteen, sitten toisen. Kuljetti kieltään ylös alas, katsoi silmiini ja hotkaisi terskan suuhunsa. Tartuin häntä hiuksista ja aloin vetää hänen päätään niin, että kyrpä olisi uponnut syvemmälle. Silloin hän vetäytyi pois.

"Ee-hei, anna se tuolle lutkalle", hän sanoi käheästi ja silmät loimuten, osoittaen äitiäni. Nousin seisomaan kyrpä ojossa, tartui äitiä niskahiuksista ja suutelin suulle täysin vailla häpeän tunnetta. Tunsin, kuinka äiti vastasi suudelmaani.

"Polvillesi!" käskin häntä. Hän totteli. Muitta mutkitta äiti alkoi imeä munaani, innokkaasti kuin hänen elämänsä olisi kiinni siitä. Jasmin tuli viereeni ja suuteli minua. Uskomattoman kiihkeä suutelija oli hänkin. Hän otti piiskan ja sivalsi pari lyöntiä polvistuneen äitini pakaroille samalla, kun tämä imi himokkaana.

"Ota suihin pojaltasi! Ota, hyvä!" sähisi Jasmin napakasti.
"Mä...tuun", sanoin tukistaen äitini hiuksia.
"Roiski naamalle", ehdotti Jasmin ja laskeutui polvilleen äidin viereen. Annoin sperman lentää lutkan naamalle, ja terapeutti ihaili näkyä vierestä. Jasmin nuolaisi yhden spermanoron äidin poskelta, läimäytti tätä kämmenellä kasvoihin ja nousi ylös.

"Sä oot kertonu mulle, että sulla on nöyryytysfantasioita, ja nyt sä tosiaan nöyrryt", Jasmin sanoi ja riuhtaisi äitiä hiuksista. Hän vei äidin yhdelle lepotuolille istumaan, levitti äidin jalat sivuille käsinojien päälle ja alkoi nuolla pillua. Aluksi hitaasti kiusoitellen, sitten tuoden sormet mukaan ja lopulta yhä kiihkeämmin klitorista nuollen. Katsoin orgasmista toipuen vastapäisessä tuolissa leväten, kun äiti sai orkun tuon terapeutin kiihkeästä suuhoidosta. Samalla Jasmin hieroi itselleen orkun. Jos en olisi juuri äsken lauennut, olisin varmasti mennyt hänen taakseen ja pannut häntä niin lujaa kuin sielu sietää.

Tämän panon jälkeen saunoimme. Löylyssä puhuimme vain muutaman sanan, mutta tultuamme suihkun kautta takaisin takkahuoneeseen alkoi juttu taas luistaa. Otimme toiset juomat. Lepäsimme vielä hetken.

Tunsin, että oli tullut aika jatkaa sessiota. Näin sen Jasminin olemuksesta, kuulin äänestä. Hän puki äidille taas ylle haaroista avoimet pikkupöksyt ja aukinaiset rintaliivit sekä laittoi kaulapannan ketjuineen. Hän teki sen hellästi ja rauhallisesti. Ehkä sekin kuului osana terapiaan? Olisihan äidin voinut myös jättää olemaan alasti.

Jasmin heitti oman kylpytakkinsa sivuun. Hän otti piiskan käteensä ja käski: "Konttaa perässäni!" Äiti totteli ja seurasi perässä, kun Jasmin käveli hitaasti, raukeasti, tissit ja perse värähdellen takkahuoneen punahehkuisessa valossa.
"Käy siihen! Kasvot tuolille" hän komensi. Äiti laski yläkehonsa vastapäiselle tuolille. Hän oli nyt polvillaan lattialla, perse minuun päin.
"Mikäs meillä täällä on", Jasmin sanoi ja hiveli piiskan kärjellä äidin pakaroita. Suurin osa niistä oli paljaina, avoimet pikkuhousut olivat vain kapeat kaistaleet persevaon molemmin puolin. "Taitaa olla kunnon milf-lutka, kunnon huora. Kun olen lyönyt kymmenen kertaa, sanot: huora kiittää. Onko selvä?"
"O-on", kuului äidin vastaus tuolia vasten.
Släp! Isku lävähti milfini pakaraan. Sitten toinen. Ja kolmas. Kun kymmenen iskua oli tullut, äiti sanoi: "Huora kiittää".
"Vitun hyvä", Jasmin sanoi ja laskeutui äitini taakse polvilleen. Hän viittoi minut lähemmäs. Minäkin laskeuduin polvilleni kuin transsissa, taas alastomana, muna kovana.

Jasmin antoi pari suudelmaa iskuista punaisena hehkuvalle takapuolelle.
"Tahdotko sinä, Annika-huora..." Hän tarttui käsillään pakaroihin, kumartui eteenpäin ja antoi irstaan suudelman suoraan peräreiälle, jolloin milfini voihkaisi yllättyneenä, "antautua tälle pojallesi, ruveta hänen seksiorjakseen, omaksi huorakseen, kyltymättömäksi kiimapilluksi?"
"Tah...don", huokaisi äitini, kiimasta sekaisen kuuloisena.
Kumarruin itsekin lähemmäs äidin persettä. Kourin pakaroita, suutelin ja nuolin, kuljetin kieltäni pitkin pyllyvakoa ja nuolin anuksen ympäristöä. Aloin työnnellä sormeani litimärkään pilluun. Jasmin huokaili vierelläni, silitti hiuksiani ja antoi toisen kätensä sormet äidin imettäviksi.

Jasmin otti jostain liukastetta, levitti sitä reilusti äidin perseeseen ja ohjasi kyrpäni tiukalle reiälle. Himosta vapisten sain patukan pikku hiljaa uppoamaan anukseen. Hitaasti, hitaasti edestakaisin liikkumalla nautin kielletyn kireän reiän puristuksesta. Muutaman työnnön jälkeen Jasmin otti esiin hieromasauvan, kävi lepotuolille istumaan jalat levällään ja käski äidin tyydyttää häntä sauvalla. Niin äiti tekikin, ja samalla panin häntä perseeseen.

Se oli mieletön ilta. Vielä ennen pois lähtöä naimme hitaasti ja nautiskellen, kaikki kolme toisiamme hyväillen. Takkahuone täyttyi voihkinasta, läpsivistä äänistä ja litinästä.

Jotenkin terapia onnistui. Se vei päätökseen tietyt asiat. Seuraavana päivänä huomasin, että näin äidin ihan tuttuna tavallisena äitinä, tärkeänä ihmisenä. Se toinen puoli oli kadonnut jotenkin. Samoin äiti ei ollut enää kiusaantunut seurassani, jännite oli kadonnut ja saatoimme jatkaa elämäämme normaalisti eteenpäin. Nuo salaiset panomme olivat nyt kuin unta, toisissa hahmoissa tapahtunutta kuvitelmaa.

Myöhemmin googlettelin terapeutin yritystä. Se oli muuttanut, vaihtanut nimeä, ilmeisesti mukaan oli tullut uusia työntekijöitä. Voi vain arvailla, oliko tämä kummallinen terapiamuoto jäänyt käyttöön spesiaalitapauksia varten, vai oliko se jäänyt yhdeksi hulluksi kokeiluksi.

Arvostele Novelli:

Arviot 2.7 / 5. Arvostelijoita 50

Katso kaikki kirjoittajan LeePee novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 2.7 / 5. Arvostelijoita 50

Subscribe
Notify of

5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu