Niklaksen Seksuaalinen Herääminen

02/09/2022 | Kirjoittaja: Slingsh |
5 min
Kertoja: Mies | TeinipoikaMasturbointiSerkku
4.6
(39)
Olin aivan ekstaasissa kuunnellessani pitkäkullista serkkuani maistelemassa mahlojaan.

Vaikka olen aina seurustellut tyttöjen kanssa ja pidän naisvartaloista, ovat kookkaamman puoleiset penikset kiehtoneet minua lapsuudesta asti. Suuteleminen miehen kanssa tai varsinkaan anaalitouhut eivät ole tuntuneet kiinnostavilta, mutta pelkkä vilahdus isosta peniksestä saa jalkovälini aina oitis kihelmöimään. Edes sillä ei ole suurta väliä, millaiseen vartaloon se on kiinnitetty, kunhan se on isompi kuin omani. Isäni huomattavan paksu ja pitkähkö kalu ei sinänsä koskaan ole saanut mitään värähtelyä aikaan, mutta suuren vaikutuksen se teki. Liiankin suuren, sillä sen näkeminen lähinnä vain lamaannutti kehittyvän pojan varhaisteininä. Pahin pelkoni toteutui ja omastani ei lopulta sitten tullutkaan läheskään yhtä kookasta, ainoastaan keskiverto. Varmasti ihan hyvänkokoinen, mutta vaikea olla harmittelematta, että perin tuon osaston äitini puolelta. Isäni suvussa kun kaikki ovat hyvinvarusteltuja serkkuja ja pikkuserkkuja myöten. Sukumme kesäkartanolla olen toistuvasti peitellyt omaa jalkoväliäni ja suu auki hämmästellyt toinen toistaan upeampia käärmeitä. Vuosi sitten muistan melkein vaipuneeni lauteiden alle, kun 11-vuotias serkkuni astui saunan ovesta toistakymmentä senttiä pitkä mato karvattomassa jalkovälissä törröttäen.

Samoista kesänvietoista on mieleeni jäänyt ikimuistoisesti samanikäisen serkkuni öiset touhut, jotka alkoivat kolme vuotta sitten, kun olimme 14-vuotiaita. Ja sama touhu on jatkunut tähän päivään saakka. Nukumme aina kahdestaan samassa huoneessa ja joka ikinen kerta, noin puolisen tuntia valojen sammuttamisen jälkeen ylävuoteelta alkaa kuulua maiskuttelua ja huohotusta. Hän kaiketi olettaa, että olen nukahtanut. Nykyään aina esitän kuorsaavani melkein välittömästi, jotta show pääsisi mahdollisimman nopeasti käyntiin. Jo ensimmäisellä kerralla tajusin nopeasti, mistä tuossa maiskutuksessa oli kyse. Hänen hengityksensä kiihdyttyä rohkenin varovasti nousta ylös ja näin hänen peittonsa keinuvan pallonmuotoisena kasana. Riittävän visuaalisen todisteen saatuani menin takaisin vuoteelleni, kaivoin kovaksi paisuneen kyrpäni esiin ja aloin runkata hänen huokailujensa tahdissa. Ei mennyt kauaa kun hän voihkaisi aivan kuin kuuma peruna suussaan. Samalla pullautin yhdellä sykäyksellä lyhyestä runkusta johtuen kiinteähkön ja mitättömän lastin navalleni. Olin aivan ekstaasissa kuunnellessani korvat höröllä pitkäkullista serkkuani maistelemassa mahlojaan. Hetken mielijohteesta tein ensi kertaa jotain, mitä olin aina halunnut kokeilla, mutta en ollut uskaltanut. Jotain, mistä siitä lähtien muodostui rutiini, suorastaan fiksaatio. Vein täristen mälliä valuvat sormeni suuhuni ja nuolin ne puhtaaksi paksusta tahnasta. Yllätyin siitä, miten taivaalliselta ja tuhmalta siemenneste maistui orkun jälkilaineilla. Se kiihotti minua niin, että kastoin sormeni toistuvasti sperman täyttämään napaani ja litkin kaiken suihini, kunnes mitään ei ollut jäljellä. Ensimmäisistä alakoulun pornonkatselukerroista alkaen siemensyöksyt ja sperma ovat kiihottaneet minua enemmän kuin mikään, mutta omien rojujen nuoleminen oli tuntunut liian oudolta ajatukselta. Enkä tähän hetkeen asti ollut koskaan ajatellut aidosti haluavani imeä toisen pojan vehjettä. Tämä kaikki muuttui kertaheitolla. Nukahtaessani päässäni kolkutti taukoamatta ajatus siitä, että saisin jonain päivänä vielä palvella suullani isoa mehukasta kullia. Vaikka sitten pienempääkin. Vaikka vain omaani.

Tuon tilanteen inspiroimana päätin heti kotiin päästyäni kokeilla, onnistuisiko sama itseltäni. Pelkkä ajatus siitä oli saanut kaluni kovettumaan maksimikokoonsa jo paluumatkalla auton takapenkillä. Vedin viltin päälle ja esitin nukkuvaa, 10-vuotiaan pikkusiskoni höpöttäessä loputtomasti jotain hevosista. Itse ajattelin vain serkkuni hevosenkokoista varustusta tökkimässä nieluani. Vaivihkaa silittelin turvotusta farkkushortsieni päältä ja tunsin kuinka esinahka vetäytyi taakse. Paljaan ja märän terskan alkaessa hankautua alushousuja vasten en voinut kuin lopulta antautua. Ei siinä tarvittu kuin muutama tiukempi hieraisu ja purkauduin voimalla housuihini. Kukaan ei tajunnut mitään erikoista tapahtuneen, siskoni vain jatkoi juttujaan ja porukat esittivät kuuntelevansa. Itse lepäsin loppumatkan raukeana, toivoen että sperma kuivuisi ennen kotipihaa.

Olin aivan poikki, kello oli lähempänä kymmentä kun vihdoin kotiuduimme. Yritin hetken googletella venyttelyohjeita, joista olisi hyötyä autofellaatiossa. Niin, sain silloin selville, että toimitukselle on olemassa jopa oma terminsä. Ajattelin itsensä imemisen olevan harvinainen kiinnostuksen kohde, mutta netti suorastaan tulvi keskustelua aiheesta. Kirjoitin “selfsuck” Xhamsterin hakukenttään ja katsoin pari lyhyttä klippiä, kunnes väsymys vei voiton. Mietin, että ensin hyvät yöunet alle ja huomenna omaa kalua suuhun. Naurahdin puoliääneen hölmönkuuloiselle ajatukselle ja sammutin valot.

Porukat olivat jo lähteneet töihin, kun heräsin pitkien unien jälkeen aamukymmeneltä. Ennen kuin sain silmiäni auki, aivoni alkoi puskea viestiä: “nyt äkkiä venyttelemään ja kokeilemaan”. Sain loistoidean. Venyttely saunan lämmössä varmasti helpottaisi tehtävää, joten suorastaan juoksin vääntämään kelloon pari tuntia aikaa. Kolmen vartin päästä olisin jo kosteassa lämmössä vetreyttämässä paikkojani juuri oikeista kohdista. Istuessani aamiaisjogurtin ääreen, tajusin että en ole yksin kotona. Siskollani, kuten minullakin oli vielä viikko lomaa jäljellä. Aloin heti miettiä, miten pääsisin hänestä eroon. Lukitsenko hänet huoneeseensa? Vienkö mopoautollani uimaan? Epätoivo valtasi mieleni. Olin niin ehtinyt jo suunnitella, miten saisin rauhassa kulkea alasti ympäri kämppää ja kiimailla estoitta, ennen kuin vetäytyisin sänkyyni testaamaan uutta harrastustani. Samalla hetkellä pelastus saapui. Siskoni kaverin äiti kurvasi pihaamme ja Nella juoksi ulos ovesta huutaen: “moikka, nähdään illalla!”. Ihana vapaudentunne täytti koko kroppani ja silmänräpäyksessä tiputin alushousut nilkkoihin. Tein muutaman nopean runkkuliikkeen juhlistaakseni hetkeä ja sanoin kovaan ääneen itselleni “jes”. Lusikoidessani jogurttia suuhuni, tajusin kuvitellevani sen olevan aivan jotain muuta. Ja sitä jotain muuta saisin pian maistella lisää, suoraan omasta hanasta.

Istuin olohuoneen sohvalla alasti, turpea kalu kädessäni ja luin lisää venyttelyohjeita padiltä odotellessani saunan lämpeämistä. Taustaviihdykkeeksi chromecastasin puhelimelta omia pornosuosikkeja, kokoelmia blowbang-videoiden huipennuksista, joissa yleensä 5-6 miestä runkkaa lastinsa polvillaan odottavan nuoren naisen suuhun. Suihinotto- ja nielemisvideot ovatkin olleet tehokäytössä siitä asti, kun 12-vuotiaan aloin runkkailla päivittäin. Aluksi sen takia, että tykkäsin katsella tyttöjä isojen kullien armoilla, mutta myöhemmin tajusin alkaneeni kuvitella itseni tytön tilalle. Sen asian hyväksyminen ei ollut helppoa, mutta vaikea sitä kieltääkään oli itseltään. Olin jo aivan valmis laukeamaan kun katselin Shawna Leneenä sittemmin tunnetun Kara Mynorin nielevän toisen tytön hänen suuhunsa sylkemää sperma-annosta. Sain kuitenkin hillittyä itseni, kun tajusin että sauna on jo lämmin.

Heitin kiukaalle miedot löylyt ja aloitin ohjeiden mukaiset venyttelyliikkeet. Työnsin päätäni takareisistä kiinni pitäen polvia päin ja yritin saada selkääni taipumaan kaarelle. Välillä nousin seisomaan ja kurkottelin kämmenillä vuoroin saunan lattiaa ja kattoa. Kävin huolellisesti myös läpi kaikki jalkalihakset, pyörittelin päätäni ja yritin rentoutua, kunnes taas jatkoin istuma-asennossa pään painamista kohti haarojani. Toistin saman kaavan muutamia kertoja, kunnes tunsin olevani valmis. Menin lauteille makuulle, asetin kauratyynyn niskan taakse ja tein takaperin kuperkeikan niin, että jalat saivat tukea seinästä pääni takana. Vähän urheiluhetkestä löystynyt penikseni roikkui silmieni edessä kirkkaasta mahlasta kiiltäen. Runkkasin sitä hetken, yrittäen samalle nuolaista päätä. Kun kalu oli täydessä mitassaan, onnistuin kuin onnistuinkin sipaisemaan kielen kärjellä virtsa-aukkoa. Voi sitä onnen tunnetta, kun sain kiimatipan maun kitalakeeni. Tästä päättäväisyyttä keränneenä aloin varovasti nytkytellen työntää lantiota kohti ahnaana odottavia huuliani. Olin aivan äimän käkenä, kun tajusin että se tulee onnistumaan. Löysin juuri oikean kulman ja pystyin lipaisemaan terskaani koko mitalta. Puristin kalustani lisää tippoja ulos ja pyörittelin kieltäni terskan ympärillä. Tunsin jo kuinka satsi spermaa oli valmiina ryöppyämään ulos putkesta. Lisää rentoa nytkytystä ja pääsin maaliin, jonka olin asettanut. Koko sykkivä tatti työntyi huulieni sisäpuolelle. Imin terskaa kuin mielipuoli, nuolin kosteaa reikää ja runkkasin vartta sekä kiveksiä yhdellä kädellä. Mietin serkkuni touhuja, kaikkien sukulaisten kulleja ja hetki aikaisemmin katsomaani pornoa loputtomana kiimavirtana, kun tunsin orkun alkavan. Syvältä kiveksieni takaa alkoi sykähdellä vastustamattomasti. Sykäykset lähenivät ripeästi suuhuni upotettua terskaa ja sitten alkoi ilotulitus. Ylivoimaisesti räjähtävin orgasmi siihen mennessä, täysin omassa luokassaan. Joka puolelle suutani ropisi lämmintä siemensadetta. Nielaisin suuni tyhjäksi väreiden laannuttua ja jatkoin sykkivän terskan imemistä, koska se vain tuntui niin valtavan hyvältä suussani. Olin niin valtavassa kiimassa, että oli ehtinyt kulua alle puoli minuuttia kun tajusin tulevani uudelleen. Orkku tuntui järjettömän voimakkaalta, olinhan edelleen herkillä edellisestä. Tällä kertaa sperman määrä oli tietysti vähäisempi, joten keräsin suuhuni viimeisetkin tipat puristelemalla hiljalleen löystyvää kalua. Lämmin lasti edelleen suussani nousin ylös ja kävelin pukuhuoneeseen peilin eteen. Keräsin siemennesteen kielelleni, avasin suuni ja ihailin näkyä silmät onnesta kiiltäen. Rennosti puolierektiossa roikkuvaa, kaikkensa antanutta penistäni silitellen katsoin peilikuvaani silmiin ja annoin mällien valua kohti kurkkua. Mietin, että tätä on saatava lisää. Paljon lisää.

Katso kaikki kirjoittajan Slingsh novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 39

Subscribe
Notify of

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu