Oli tiistai, olin juuri lähdössä kahvihuoneeseen iltapäiväkahville, kun kännykkäni soi. Tuntematon numero, per… kirosin mielessäni, tietysti taas joku kaupustelija. Päätin kuitenkin vastata.
Veikkaukseni osui oikeaan, toisesta päästä alkoi soljua myyntipuhetta, tosin ääni oli miellyttävä, naisellinen, nuorekas, ellei peräti nuori, puhe sujuvaa. ”…nyt meillä olisi…”.
Havahduin hiljalleen nykyhetkeen, olin kuunnellut ”vain puhetta”, en siis sitä, mitä hän sanoi? Olin kuunnellut vain, miten hän sen sanoi. Puhe oli todella miellyttävää kuunnella, minuun iski piru! ”Mistäpäin soitat”?
Yllätyksekseni hän vastasi tähän kysymykseeni, kyseessä oli sama paikkakunta, jossa itsekin asuin. Tuon enempää hän ei antanut kysymykseni häiritä, myyntipuhe jatkui entiseen malliin, nyt oli menossa perustelut sille, miksi minun kannattaisi tilata juuri tämä, hänen kaupittelema lehti.
”Seurusteletko? Oletko peräti naimisissa”?
Myyntipuheeseen tuli tuskin havaittava tauko hänen vastatessa kysymykseeni ”seurustelen”, mutta sen jälkeen puhe jatkui kuten ennenkin, yhtä myyvänä ja miellyttävänä.
”Onko erotiikka suhteessanne kunnossa? Oletko koskaan haaveillut paremmasta”?
”Oo..on… tai…”, nyt alkoi myyntipuhekin jo takellella.
”Siis ei ole kunnossa! Harmi, sinun kannaltasi! On valitettavaa, ettet ainakaan erotiikan osalta saa haluamaasi ja ansaitsemaasi huomiota, nautinnosta puhumattakaan! Oletko tänään pitkäänkin töissä”?
”Puoli yhdeksään”, kuului vaimea ja epävarma vastaus.
”Entä huomenna”?
”Samaan aikaan”.
”Et kai sinä jokailta töissä ole, kai sinulla joskus vapaatakin on.”
”On tietysti, mutten ole saanut työvuoroja vielä tuota pidemmälle…”
”Soita sitten uudelleen, kun tiedät. Tarjoan sinulle… pidin pienen tauon ennen kuin jatkoin… vaikkapa pientä purtavaa, numeronihan sinä näköjään tiedätkin… Ja kiitos tarjouksesta, harkitsen kuitenkin vielä tuota lehtiasiaa”. Sen sanottuani katkaisin puhelun. Jäin hetkeksi istumaan hiljaa paikalleni, ihmettelin, mikä minuun oli mennyt, en yleensä harrasta mitään tuollaista… epätavallista ja normaaleja käyttäytymisnormeja rikkovaa? Lopulta kohautin olkapäitäni ja lähdin itsekseni hymähdellen kohti kahvihuonetta, jälkeenpäin en enää puhelua mietiskellyt…
---------------------
Pari päivää myöhemmin, torstaina, puolen päivän aikaan, sain puhelun, soittajan numero ei sanonut minulle mitään, joten vastasin normaalin muodollisesti omalla nimelläni.
”Vieläkö tarjouksesi on voimassa”, tiedusteli naisääni. Olin aivan hukassa, mietin kuumeisesti ”kuka” ja ”mistä ihmeen tarjouksesta” hän kyseli, enhän minä muistaakseni ollut tehnyt viimeaikoina yhtään tarjousta, niiden teko työpaikallani on toisten ihmisten harteilla, vain jossain poikkeustapauksessa minä… ”Etkö muista, tarjouduit paripäivää sitten tarjoamaan minulle aterian”…
Nyt muistin, HUHHUH, suuni karahti aivan kuivaksi, kieli tönkkööntyi, enkä meinannut saada sanaa suustani. ”Totta…kai…” sain nieleskellen puristetuksi vaivoin sanat suustani.
”Tänään minulla on vapaailta”, kuului puhelimesta iloinen ja miellyttävä ääni. Aivoni alkoivat toimia ylikierroksilla, tänään, tänään... kirjastossa piti käydä... eihän sitä ole tänään pakko tehdä... nielaisin, hengitin syvään, yritin rauhoittaa mieleni ja pulssini, kokeilin varovasti äänen muodostamista. Sitten rykäsin kevyesti, kieli tuntui toipunen alkushokista.
”Tänään… hmmm… se sopii, sopii oikein hyvin… kävisikö klo 17”?
”Ihan hyvä aika”, hymyili puhelimeni.
”Selvä, Finkinon luona klo 17, käykö paikka”?
”Sopii”.
”Nähdään siinä sitten, kadulla, ulko-oven edessä, viideltä.. Jaa muuten, vielä pieni yksityiskohta, miten tunnistan sinut?”
Toisesta päästä kuului iloinen nauru ”Mulla on sellainen valkoinen hupullinen villakangastakki ja… punainen kaulaliina, kyllä noilla tuntomerkeillä pitäisi onnistua”, ja päälle seurasi taas iloinen naurahdus.
”Varmasti löydän, nähdään.. illalla”.
------
Muutaman tunnin yritin vielä keskittyä töihin, mutta ajatukseni tuppasivat harhailemaan, joten kolmen aikaan päätin poistua valmistautumaan iltaa varten. Poikkesin kotimatkalla ruokakaupan kautta, ehdin kotona tehdä alkuvalmisteluja (mm. salaatin, ottaa pakkasesta pakastevihanneksia sulamaan, tarkistaa, että jääkaapissa on olutta ja valkkaria) iltaa varten, sitten pikainen suihku ja matkaan kohti treffipaikkaa.
Pari minuuttia yli viiden lähestyin Finnkinon pääovea. Katselin uteliaana, näkyisikö valkoista hupullista takkia… ja siinähän ”hän” seisoi, aivan ulko-oven luona, pieni ja hento… Blondi, nuorempi kuin aavistin ennakkoon. Pysäytin autoni ”hänen” kohdalleen, työnsin apumiehen puoleisen oven auki ja näin uteliaana autoon kurkkivat kasvot. ”Odotatko täällä mahdollisesti ruokailuseuraa”?
”Joo… o”, kuului varovainen vastaus.
”Tule sitten sieltä sisälle palelemasta”. ”Hän” noudatti kiltisti kutsua ja siirtyi apumiehen paikalle. Odotin, kunnes turvavyö oli kiinni, samalla minulla oli hiukan aikaa katsoa seuralaistani tarkemmin – nuori tosiaan, nuorempi kuin aavistelinkaan, ehkä 22, kenties vieläkin nuorempi, ei noista nykyajan neidoista osaa sanoa, pitkä vaalea tukka, näyttää alkuperäisen väriseltä, blondi siis! Ja mykistyttävät silmät, kohtalokkaan ruskeat… ehdin havainnoimaan ennenkuin kun hän sai vyönsä kiinni ja käänsi katseensa minuun päin odottaen ilmeisesti avaustani. Päätin kuitenkin ottaa niukan tiedotuksen- linjan ja toivotin vain ”Päivää”!
”Päivää”, sain yhtä niukan vastauksen. Laitoin vilkun päälle ja siirryin liikenteen sekaan lähtien johdattamaan kulkuamme määrätietoisesti selityksiä antamatta. Syrjäsilmällä näin, miten hän seurasi uteliaana matkan etenemistä, missään vaiheessa kuitenkaan kyselemättä mitään, joten matka taittui hiljaisuuden vallitessa.
Vartin päästä ohjasin auton ulko-oveni eteen, sammutin moottorin ja nousin autosta. Neito näytti hiukan empivän, joten käytin syntynyttä viivettä hyväkseni, kiersin auton, ja avasin apumiehen puoleisen oven: ”Ole hyvä, mennään peremmälle”. Jäämättä sen enempää keskustelemaan asiasta siirryin ulko-ovelle, avasin sen ja pidin sitä kohteliaasti auki hänen astellessa peremmälle. Herrasmiestä näytellen autoin häneltä takin päältä ja ripustin sen vaatekaappiin, jonne ripustin myös oman takkini. Riisuin myös kenkäni ja nostin ne kaappiin, samalla nostin sinne vieraanikin kengät.
”Ole hyvä, käy peremmälle! Katsele aivan vapaasti ympärillesi, jos kiinnostaa, tai etsi itsellesi jostain tuoli, minun pitää siirtyä keittiöön täyttämään lupaustani, tässä menee jonkin aikaa, toivottavasti et ole kuolemaisillasi nälkään”. En jäänyt katselemaan, minne vieraani kulkunsa johtaisi, vaan jätin hänet oman onnensa nojaan siirtyen itse keittiöön. Otin jääkaapista kalan ja herkkusienet (jotka olin kuorinut jo valmiiksi aiemmin) ja patakaapista paistinpannun, pyyhin kalafileet, maustin ne kevyesti ja aloin täyttää sieniä (raakaa sipulia, muutama katkarapu, hiukan omenaa, jota olin säästänyt tätä varten salaatista, lopuksi päälle tuorejuustoa). Laitoin paistinpannun lämpiämään, nostin vihanneskipon mikroon.
”Voinko auttaa jotenkin”? Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka kauan hän oli seissyt katselemassa puuhasteluani, jokatapauksessa nyt hän seisoi takanani nojaillen ovenpieleen.
”No etpä oikeastaan, vielä. Tai oikeastaan, tule istumaan vaikka tuohon pöydän viereen, lisäät ainakin motivaatiotani”, hymyilin. Kuuliaisesti ruokavieraani siirtyi pöydän viereen ja minä jatkoin kokkailuani. Muutaman minuutin kuluttua hän toisti kysymyksensä: ”Enkö tosiaan voi tehdä mitään”?
”Oikeastaan voisit vaikka kattaa pöydän, jos nyt välttämättä tahdot jotain tehdä. Lautasia löytyy sieltä alakaapista ja laseja siitä vitriinistä”, opastin häntä työn alkuun.
Vajaan puolentunnin päästä istuimme ruokapöydässä. Ruokailu alkoi muodollisen keskustelun virittämänä – puna- vai valkoviiniä, salaattikastiketta, otatko kalalle kermaviilikastiketta, saisinko lisää vihanneksia, jne.? Pikkuhiljaa puhe kääntyi muuhunkin, päivän tapahtumiin, elokuviin, musiikkiin, nettijulkimoihin… Yritin pariin otteeseen siirtää puhetta häneen, mutta määrätietoisesti hän vaihtoi aina aihetta, joten luovutin.
Söimme rauhassa, ajan kanssa, saimme astiat tyhjiksi, samalla tyhjeni huomaamatta myös viinipullo. ”Ehkä siirrymme mukavampiin tuoleihin”, päättelin ateriaamme. Nousin pöydästä ja aloin kantaa astioita tiskipöydälle, kuten arvasin, minun ei tarvinnut tehdä sitä yksin. Lopulta siinä kävi niin, että hän kantoi astiat pöydästä ja minä järjestin ne tiskikoneeseen.
”Jälkkäriksi? Kahvia vai teetä? Ja likööriä vai konjakkia?”
”Kahvi ja konjakki”! Vastaus yllätti, en ollut odottanut häneltä tällaista valintaa. Yritin kuitenkin pitää ilmeeni kurissa ja viritin kahvinkeittimen ja painoin sen päälle, hain 2 konjakkilasia ja kaadoin niihin hiukan standardia suuremman konjakkiannoksen.
Odotellessani kahvin valmistumista kävin laittamassa musiikkia, valitsin hillittyä ja rauhallista, rauhoittavaa taustamusiikkia. Siirryimme kahvin ja konjakin kera mukavampiin tuoleihin… 2 kahvikupillisen jälkeen hän kysyi vessan sijaintia, kahvi oli tehnyt tehtävänsä, kuulemma. Neuvoin, ja käytin taukoa hyväkseni, kävin laittamassa saunan lämpenemään. Ehdin palata takaisin juuri sopivasti ennen vierastani.
”Kiitoksia, helpotti huomattavasti”!
”Yritätkö väittää, että olet jo kauan kärvistellyt ja etsinyt katseellasi vessaa uskaltamatta kysyä”?
”No en”.
”Saako olla lisää konjakkia”?
”Pieni tilkka, kiitti”. Oho, ihmettelin hiljaa itsekseni, ja hain konjakkipullon, kaadoin siitä pienet siivut molemmille.
Keskustelu velloi jo varsin leppoisasti, varmaan viinillä ja konjakilla oli siihen osa-ansionsa. Keskeytin kuitenkin keskustelumme kertomalla saunan olevan aivan kohta kylpykunnossa: ”Laitoin saunan päälle käydessäsi pikkuhuoneessa, ajattelin nyt mennä saunaan. Tervetuloa mukaan, mikäli kiinnostaa.” Nousin ja lähdin saunaan. Otin kaapista optimistisesti 2 laudeliinaa ja pyyhettä, riisuuduin ja menin suihkuun, sitten täytin löylykipon ja siirryin saunaan. En ehtinyt vielä edes lauteille asti, kun kuulin oven käyvän, sitten kuului suihkun ääni. Kiipesin lauteille jättäen lauteiden ovenpuoleisen reunan vapaaksi.
”Siinä työpöydällä on…”, huusin, mutta madalsin ääntäni huomatessani hänen seisovan jo saunan ovella, ”…laudeliina”.
”Huomasin, kiitos”. Hän kiipesi lauteille hiukan ujostellen ja asettui mahdollisimman kauas minusta, kovin kauas se ei tässä pikkusaunassani onneksi ollut mahdollista. Katsoin vierastani varovasti syrjäsilmällä, hän näytti olevan hiukan… varuillaan, yritti ujostellen estellä rintojaan näkymästä ja puristi jalkojaan tiukasti yhteen. Heitin varovasti löylyä ja otin rennon asennon. Vilkuilin varovasi saunavierastani, mutta aika tehokkaasti hän sulonsa peitti.
Heitin löylyä uudelleen ja laskin käteni hänen polvelleen, tunsin kuinka hän jännittyi. Tuota kesti kuitenkin vain hetken, sitten jalka rentoutui ja aloin varovasti liikuttaa kättäni, aluksi vain muutaman sentin polven tienoilla. Tunsin jalan käteni alla rentoutuvan entisestään, joten laajensin liikettä ja hyväilin reittä senttisentiltä pidemmälle. Vältin tarkoituksellisesti katsomasta sivulleni, jatkoin reiden silittämistä ja huomasin reisien loittonevan toisistaan.
Kurkistin varovasti vierustoveriani ja huomasin hänen käsiensäkin siirtyneen pois sulojensa edestä, niinpä minulle paljastui vapaa näköyhteys hennon karvoituksen peittämään jalkoväliin. Näky oli kaunis ja sangen kiihottava. Jatkoin reiden hyväilyä, sallin käteni liikkua yhä vapaammin ja pidemmälle huomaten samalla hänen jalkojensa avautuvan aina, kun käteni lähestyi haaroväliä. Hyväilin reittä pidemmälle ja pidemmälle, lopulta haaroihin asti, pian tunsin jo karvoituksen kämmenselkääni vasten. Hänen lantionsa alkoi liikkua hyväilyjeni tahdissa. Aina, kun sormeni osuivat karvoitukselle, tunsin lantion painautuvan kättäni vasten.
Uskalsin jo katsoa hänen kasvojaan, kauniit kasvot, todella sievät, silmät olivat kiinni, suu aavistuksen raollaan, kielen kärki pilkisti hampaiden välistä ja hengitys oli alkanut muuttua katkonaiseksi. Liu’utin pikkusormeani kevyesti häpyhuulta pitkin ja hän huokasi kevyesti. Siirsin sormeni toiselle häpyhuulelle ja toistin saman. Sitten annoin sormeni hipaista klitorista, vierestäni kuului kiihottunut inahdus. Siirsin kättäni saadakseni keskisormeni lemmenluolan suulle, koukistin sormea hitaasti ja se upposi todella kosteaan ihanuuteen. Nyt vierestäni kuului jo varsin voimakas voihkaisu. Painelin kevyesti sormeani sisään ja ulos, huokailu vierelläni yltyi ja lantio alkoi elää sormeni tahdissa.
Tunnelma alkoi käydä pikkuhiljaa todella hikiseksi, tunsin oloni läkähdyttäväksi ja vilkaisu häneen sai minut jo huolestumaan, ellemme poistuisi saunasta pian, hän ei enää omin avuin ulos selviäisikään. Tein päätöksen: ”Nyt suihkuun, taidamme tarvita vilvoitusta, molemmat”!
Suloinen seuralaiseni avasi silmänsä ja vaikutti pettyneeltä, muttei väittänyt vastaankaan, vaan seurasi kuuliaisesti perässäni suihkuun. Astuin suihkukaappiin pitäen ovea auki hänellekin. Siirryin nojaamaan seinään ja suljin hänet kevyeen syleilyyn, silitin vaaleita hiuksia ja suutelin hellästi otsaa, hyväilin niskaa, annoin käteni laskeutua kylkeä pitkin pakaralle, johon se jäi elämään omaa elämäänsä… Otin suihkun käteeni, tarkistin veden lämmön ja suihkutin vettä hänen hartioilleen, selälleen, pakaroilleen… Löysäsin halausotettani ja käänsin neidon selin itseäni vasten, aloitin varovaisen suihkuttelun vatsalta rinnoille ja siitä taas vatsan kautta reisille… Sammutin suihkun, laitoin sen telineeseen, puristin reilusti suihkusaippuaa käsiini ja aloin naisenpesun. Aloitin saippuoimalla vatsan ja kyljet, sitten oli vuorossa kaula ja niska. Puristin lisää saippuaa käsiini ja otin seuraavaksi kohteekseni rinnat, nätit, söpöt, terhakat, pystyt B-tisut. Levitin saippuaa rinnoille, hieroin niitä kevyesti, puristelin nännejä, puristelin rintoja, venyttelin nännejä… Hän nojautui taaksepäin ja painoi päätään tiiviimmin rintaani vasten hengittäen hiukan raskaanoloisesti. Tunsin kädet lanteillani, jatkoin rintojen pesua, ne tuntuivat todella herkullisilta käsissäni. Neidon ote lantioillani kiristyi, pää painautui yhä voimakkaammin rintaani vasten ja hengitys alkoi muuttua entistä raskaammaksi.
Aloin uskoa, että rinnat olisivat jo puhtaat ja päätin siirtyä pesussa eteenpäin, laskin käteni hitaasti kohti karvoitusta. Hyväilin saippuaisin käsin vatsaa, sitten reisiä, josta käteni liukuivat sisäreisille. Hyväilin reisiä kiusoittelevan pitkään, vasta parin kiduttavan minuutin päästä sormeni kosketti kuumankosteaa häpyä, ensin kevyesti häpyhuulia, sitten kiusoitellen klitorista ja lopulta keskisormeni löysi tiensä määränpäähänsä, hänen suustaan purkautui nautinnollinen huokaus. Puristin vasemmalla kädelläni vasenta rintaa, suutelin ja näykin hänen niskaansa painellen samalla sormeani sisään kuumankosteaan lemmenpesään yhä voimakkaammin ja voimakkaammin, samalla hangaten kämmenelläni klitorista.
Tunnelma suihkukopissa alkoi olla varsin tiivis. Kopin täytti kiihottava litinä ja seuralaiseni äänekkäät huokaukset. Tunsin käsien puristuvan tiukasti pakaroitani ja kynsien painautuvan perskannikoihini. Ihanan naisellinen takapuoli painautui voimakkaasti etureisiäni ja etumustani vasten, pituuserostamme johtuen onnekseni, pääasiassa reisiäni. Mikäli tuo ”jumalainen onnenpyörä” olisi osunut pikkuveitikkani kohdalle, olisi lastini lentänyt jo aikapäivää sitten.
Hänen hengityksensä alkoi olla jo varsin katkonaista ja se sai minut ponnistelemaan lisää ja… sitten suihkukopin täytti pitkä uikuttava täyttymyksen purkaus orgasmin aallon lävistäessä sylissäni kiemurtelevan nuoren Blondin”! Täyttymyksen voima oli yllättää minut, hän vavahteli ja valahti aivan hervottomaksi ja olisi lyhistynyt lattialle, ellen olisi ehtinyt saada tukevaa otetta kainaloiden alta…
Hiljalleen tunsin painon käsissäni kevenevän hänen saadessa voimiaan takaisin. Uskalsin keventää otettani ja pystyin käyttämään taas käsiäni tähdellisempäänkin, hyväilin hellästi hänen hiuksiaan samalla suukotellen niskaa. Jatkoin niskan ja olkapäiden suutelua samalla hyväillen käsivarsia ja rintoja. ”Kaikki hyvinkö?”, kuiskasin hänen korvaansa.
Neito irrottautui otteestani ja kääntyi ympäri. Ruskeat silmät katsoivat syvälle omiini, kädet kiertyivät niskani taakse ja huulet painautuivat omiani vasten, Suudelma oli hellä, pehmeä ja lämmin, mutta turhan lyhyt, huulemme erkanivat ja silmät tavoittivat taas omani: ”Kiitos”!
”Kiitos itsellesi, ilo oli kokonaan minun puolellani”.
Hän painoi 2 sormeaan huulilleni: ”Ei muuten pidä paikkaansa! Käydäänkö vielä saunassa? Sitten onkin minun vuoroni pestä sinut…”
----------
Heräsin 6.00, kuten tavallista, se sisäinen kello... Kesti hetken, ennen kuin tajusin, missä olen ja mikä vuorokaudenaika oli. Ja siitä meni vielä joku tovi, ennen kuin muistin… käänsin päätäni ja näin peiton alta pilkistävän vaaleita hiussuortuvia ja paljaan olkapään. Siirsin varovasti peittoa syrjään ja sain näkyviin paljasta selkää. Raotin peittoa lisää ja peiton alta paljastui lisää naisihoa, kaunis lantionkaari ja naisellisennätti takapuoli. Näkymä oli kaunis, herkullinen, äärimmäisen seksikäs. Nostin peiton syrjään varoen herättämästä vierastani, laskin käteni lantiolle ja aloin tunnustella vartalon muotoja - kauniisti kaartuva lantio, hoikka uuma, jonka ansiosta pieni ja siro takapuoli näytti todella naiselliselta ja seksikkäältä, hennot okapäät… herkkä niskakuoppa (tämän olin pannut jo aikaisemmin merkille suudellessani ja hyväillessäni sitä, siitä ”napista” tämä nainen näytti lähtevän käyntiin…), maitomaisen pehmeä iho…
Siirryin lähemmäs häntä, hain ihokontaktin tunteakseni tuon nuoren naisen ihon poltteen omallani, etsin rinnan käteeni ja puristin vieressäni nukkuvaa neitoa kevyesti itseäni vasten, muuta ei tarvittu, pikkuveitikkani ryhdistäytyi lopullisesti tuota seksikästä peppua vasten. Ilmeisesti tämä ei jäänyt huomaamatta muiltakaan vuoteessaolijoilta, sexypeppu alkoi pitää omaa pientä peliään veitikkani kanssa, hän ei siis ollut ilmeisesti nukkunut enää pitkään aikaan, oli vain ollut nukkuvinaan? Hyväilin rintoja, kylkiä, olkapäitä, upotin kasvoni vaaleitten hiusten sekaan ja suutelin niskaa… Tunsin käden tarttuvan ”ei enää ihan pikkuiseen veitikkaani” ja ohjaavan sitä määrätietoisesti kohti jalkoväliään, eikä aikaakaan, kun olin sisällä tuossa lämpimässä, kosteassa, tiukassa ja ah niin ihanassa lemmenluolassa. Pyllyn liikkeet muuttuivat entistäänkin voimallisemmiksi ja vieras käsi takapuolellani määräsi vastaliikkeitteni tahdin. Tuota herkkua en kauaa kestänyt, valitettavasti. Tunsin kuinka huipennus uhkasi lähteä liikkeelle huolimatta siitä, että illan ja yön aikana olinkin jo purkanut suurimmat paineeni. Tämä tuntemus tuli mielestäni aivan liian nopeasti, tätä nautinnollista heräilyä olisin halunnut jatkaa loputtomiin, hengitykseni alkoi muuttua katkonaiseksi, suustani alkoi purkautua epämääräisiä ääniä… hee’ei… mu’uultaah… koohtaa… en.. kes...
Sen sijaan, että minulle oltaisiin suotu seesteisempi vaihe, tahti vain yltyi … ny… nyy… nyyh… NYY… NYYYTTtt t uu uu uu … le… eeh… Tajuntani lähes katosi, kehoni täytti mieletön täyttymyksen tunne! Tovin hoipuin tajunnan ja tajuttomuuden rajamailla, hiljalleen pulssi alkoi kuitenkin rauhoittua ja hengitys tasaantua… avasin silmäni ja huomasin katsovani suoraan noihin ruskeisiin, maailman kauneimpiin, silmiin. ”Taisit tulla, ellen väärin ymmärtänyt”? En pystynyt vielä edes vastaamaan, nyökäytin vain hiukan päätäni myöntämisen merkiksi.
”Huomenta vaan! Sulla on kiva herätyskello, mistä tällaisia saa ostaa”?
Minulla kesti hetken aikaa sisäistää sanoma. ”Äh, vanha ja kremppa kello, toimii satunnaisesti, ei sellaista kannata”
”Onks siin torkkutoimintaa”?
”Täh”?
”Herättääks se 9 minuutin päästä uudelleen, jos mä leikin nukkuvani edelleen”?
”Saattaa herättääkin, mutta astetta rajummin. Se varmistaa, että sitten ainakin heräät, se kippaa sängyn pystyyn ja pudottaa laiskottelijan lattialle”…
Hän kääntyi ympäri ja pujotti kätensä kaulalleni: ”Tosikko, ilonpilaaja! Ooks sä aina aamuäreä? Vai onks pää pipi, auttaaks jos mä vähän puhallan”? Kysymystään hän säesti puhaltamalla kevyesti otsalleni…
”En, minä en ole koskaan äreä. En vain lähde käyntiin ennen kuin saan aamukahvini”.
”Mielenkiintoista, todella mielenkiintoista. Mennään sitten äkkiä keittämään sitä kahvia, tuskin maltan odottaa, mitä kivaa seuraa, kun pääset KÄYNTIIN! Tyhjäkäynnilläkin oli näin kivaa…”, Blondi hymyili iloisenpirullisesti.
En osannut sanoa tuohon enää mitään kyllin osuvaa, joten annoin hänelle hyvänhuomenensuukon ja poistuin kahvinkeittoon.
----------
Jätin kyytiläisen Finkinon eteen, samaan paikkaan, josta olin hänet reilun puolivuorokautta aiemmin kyytiini poiminutkin. Ennen kuin hän ehti nousta autosta, totesin ”Olen tullut siihen tulokseen, että en kuitenkaan tilaa nyt sitä lehteä. Toivottavasti et ole kovin pettynyt”.
”Ei se minua haittaa, enhän minä ole mitään myymässäkään”.
Suuni loksahti auki, hyvä ettei mennyt leuat sijoiltaan. ”Häh, et ole myymässä…”?
”En, se oli siskoni. Hän oli aivan kuumissaan puhelustanne, eikä malttanut olla kertomatta puhelustanne minulle. Hän suorastaan… nitisi liitoksissaan, hih. Ja hiukan… hmmm.. kuumenin niistä puheista minäkin, joten päätin ehtiä ensin, hän nimittäin sanoi soittavansa sinulle perjantaina..”. Samalla neito avasi oven ja nousi autosta. Minä olin aivan ymmälläni, lähes shokissa, minua oli viety kuin metrin mittaa! Minä, muka nokkela, olin kohdannut vielä nokkelamman. Vielä ennen oven sulkeutumista tuo pirullinen neito kumartui katsomaan minua... ”ja mehän EMME sitten ole tavanneet, emmehän…”, päälle sain valloittavan hymyn. Sitten hän ojentautui suoraksi ja...
Sen verran sain puhekykyäni takaisin, että onnistuin vielä tiedustelemaan: ”koska sinä soitat uudelleen”?
Vielä kerran neito kurkisti autoon ”en ennen perjantaita”, sen jälkeen kuulin oven sulkeutuvan ja auton valtasi hiljaisuus, kuului vain sydämeni tykytys… näin tuulilasin läpi valkoisen villakangastakin ja punaisen kaulahuivin loittonevan vääjäämättömästi…
Lue seuraavaksi osa 2.
