Kuumaa Kiihkoa Seksiklubilla

22/09/2022 | Kirjoittaja: Hupakko |
12 min
Kertoja: Nainen | Monta Miestä Naisen KanssaHuoraKimppakivaa
4.7
(68)
Kyrvän alkaessa kyntää vaossani, pehmeä takapuoleni läiskähtelee miehen nivusia vasten.

Opiskeluaikana luulin vielä että ahkerat tytöt pääsevät pitkälle ja heistä tulee uranaisia sekä kunnon äitejä. En tiennyt vielä kuinka tuhmat tytöt pääsevät minne vaan !

Olimme seurustelleet poikaystäväni Markon kanssa vajaan vuoden kun suunnittelimme ensimmäistä yhteistä ulkomaanmatkaamme. Kohteeksi valitsimme keväisen Wienin joka oli minulle tuttu kaupunki vaihto-oppilas vuosilta. Tunsin kaupungin ja sen parhaat menomestat, jonne menisimme yhdessä juhlimaan. Niinpä yllätyinkin kun Marko kaupungin yöelämää tutkittuaan ilmoitti että siellä on paljon mielenkiintoisia seksiklubeja ja voisimme käydä myös sellaisessa.

”En tiedä ovatko ne ihan meitä varten. Eikö useat noista ole sellaisia parinvaihto swingersklubeja, vai haluaisitko sellaista” kysyin hämmästyneenä.

Seksielämämme ei ollut mitenkään tylsää pelkkää peiton alla touhuamista. Kokeilimme kaikenlaista uutta ja leikimme erilaisia roolileikkejä mahdollisuuksiemme mukaan. Marko halusi minun pukeutuvan seksikkäästi ja käyttävän lyhyttä minihametta. Usein hän totesi minun keränneen runsaasti ihailevia katseita. Rakastellessamme Marko oli myös viime aikoina alkanut usein fantasioida kuinka olisi kiihottavaa katsella kun joku toinen naisi minua.

Tästä vapaamielisestä asenteesta huolimatta olin alkanut huomata hänessä myös kontrolloinnin ja mustasukkaisuuden piirteitä. En ollut aivan varma kestäisikö hän oikeasti sitä mistä fantasioi.

”Kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja jos ei halua niin ei tehdä mitään” Marko vastasi.

Luulin asian jääneen siihen, mutta matkalaukkuja pakatessamme Marko kehoiti minua ottamaan mukaan klubille sopivat asusteet ja korkokengät. Olin ajatellut yllättää hänet seuraavan kerran roolileikkejä leikkiessämme kirpparilta löytämälläni rubiinin värisellä satiinisella kotelomekolla. Mekossa oli edessä syvä v – aukko ja avoin selkä sekä niskalenkki kiinnitys. Mekko oli aivan liian paljastava sekä lyhyt käytettäväksi kotioven ulkopuolella. Otin sen kuitenkin matkallemme varmuuden vuoksi mukaan.

Vietimme Wienissä kaksi aivan ihanaa päivää nauttien kaupungin lukuisista kahviloista ja viinituvista. Istuessamme lauantai iltapäivällä eräässä kahvilassa Marko kysyi kuinka helposti kehätien varrella olevaan clubiin pääsisi.

” Haluatko oikeasti tosissasi että menemme sinne” kysyin.

”Eikös me niin sovittu ja kumpikin saa illan aikana tehdä mitä haluaa” kuului Markon vastaus.

”En ole kyllä yhtään innostunut asiasta, mutta jos niin haluat voimme käydä katsomassa millaista siellä on. Jos lupaat ettet suutu ja jätä mua yksin pulaan”.

”Mulla on sulle yllätys joka voi sopia iltaan. Toivottavasti pidät siitä.”

Valmistauduin illalla hotellihuoneemme pienessä vessassa tekemällä normaalia voimakkaamman ehostuksen jota korostin laittamalla irtoripset. Siistin karvoitukseni edestä kapeaksi ja poistin karvoituksen haarojen välistä. Laitoin päälleni pienet mustat pitsiset stringit ja sukkanauhaliivit kiinnitettynä mustiin stay up sukkiin. Puettuani mekon ylleni, tunsin olevani hieman ”tyrkky” sillä minulla ei ollut rintaliivejä ja mekon kaula-aukko oli avoin rintojen alapuolelle asti. Kiinteät rintani tulivat hyvin esillä ja nänninpäät erottuivat ohuen kankaan läpi. Mekon selkäosa oli avoin ja mekko oli lyhyt peittäen juuri ja juuri takamukseni, mutta ei aivan sukkien pitsisiä reunoja. Mutta se istui päälleni kuin hansikas.

Näyttäessäni vatsassani pientä kihelmöintiä tuntien luomustani Markolle pyörähtäen hänen edessään, hän katsoi minua vähän aikaa ja töksäytti hämmentävän kommentin: ” sä näytät ihan huoralta”.

Yllätyin ja petyin Markon kommentista pahoin sillä olin hankkinut mekon juuri poikaystävääni varten ja olisin odottanut jotain positiivisempaa sanottavaa, kuin että sä näytät huoralta. Olin odottanut kehuja tyyliin; sä näytät seksikkäältä tai ootpa tosi haluttavan näköinen. Ehkä huorat näyttivät sitten hänen mielestään tämän näköisiltä, mutta minä näytin mielestäni tosi seksikkäältä. Huomasin Markon sillä välin tyhjentäneen viinipullomme ja avanneen jo toisen. Kaadoin siitä itselleni lasillisen ja juotuani sen nopeasti, sanoin; ” mennään”.

Menimme klubille metrolla ja loppumatkan kävely korkeilla korkokengillä kävi jalkoihini. Päällystakkini peitti paljastavan mekkoni ja kukaan ei voinut arvata minne olimme menossa. Emme puhuneet paljon. Klubin edessä kysyin Markolta kuitenkin vielä kerran; ” oletko aivan varma” ?. Hän ei vastannut mitään ja avasi oven.

Naisilta ei peritty sisäänpääsymaksua ja pariskuntien miehiltä maksu oli pienempi kuin yksinäisiltä miehiltä. Klubin narikassa olo oli aivan kuin tavallisessa narikassa. Jätettyäni päällystakkini narikkaan pelkäsin olisiko mekkoni kuitenkaan sopiva asu. Sisemmälle astellessa tunnelma tavallisesta ravintolasta kuitenkin muuttui. Helpotuksekseni kiinnitin huomiota siihen, että monet ihmiset ovat pukeutuneet varsin rohkeasti. Naisilla on lyhyitä hameita, jopa pakarat paljastavia omaa hamettani lyhyempiä. Leopardikuvio näytti olevan kovaa huutoa. Joillakin miehillä näytti olevan lyhyet, pienet shortsit. Mukaan mahtui myös paljon aivan tavallisen näköisiä, tavallisesti pukeutuneita ihmisiä. Marko oli pukeutunut valkoiseen paitaan ja farkkuihin, joten pukeutumisen suhteen emme erottuisi hänen kanssaan joukosta mitenkään.

Astuimme sisään saliin jonka valaistus oli tumma ja hieman hämyinen. Taustalla soi hiljaa tunnelmoiva musiikki. Keskellä salia oli matalalla korokkeella punaisella kankaalla verhottu pyöreä sohva. Korokkeella olevan sohvan ympärillä oli kolme muuta sohvaa. Huomasin yhdellä sohvalla istuvan kaksi miestä, jotka seurasivat minua katseellaan. Suuria sohvia oli myös salin reunoilla. Sohvien vieressä oli pikkupöytiä joilla oli astioita jotka oli täytetty kondomeilla. Lisäksi pöydillä oli paperipyyhkeitä. Osa asiakkaista istuu sohvilla tai peräseinällä olevalla baaritiskillä aivan kuin tavallisessa baarissa. Olisin toivonut poikaystäväni ottavan minua kädestä kiinni kun menimme baaritiskille. Vedin ylös noussutta hameeni helmaa alemmaksi kun jäin seisomaan baaritiskille. Tunsin selässäni minua mittailevat katseet. Baarissa työskenteli ranskalaistyyliseen, erittäin avonaiseen asuun pukeutunut nainen. Huomasin Markon silmien etsiytyvän usein naisen tisseihin hänen kysellessään eri juomista. Sanoin haluavani lasin kuohuviiniä ja käännyin katsomaan saliin. Markon saatua vihdoin tilattua saimme lasimme ja ehdotin siirtymistä salin seinustalla olevalle vapaalle sohvalle. Marko halusi kuitenkin jäädä baariin. Arvasin kyllä miksi. Asettelin takamukseni korkealle jakkaralle ja annoin hameeni helman nousta vapaasti ylös paljastaen kokonaan sukkien pitsiset reunat.

Toisella puolella klubia näytti olevan iso käytävä josta avautui pääsy eri huoneisiin. Arvasin kyseessä olevan tiloja joihin asiakkaat voivat vetäytyä hieman rauhallisempaan paikkaan halujen yltyessä. Salin lattialla tanssi kaksi naista jalassaan järjettömän korkeat korkokengät, jotka lienevät suurimmalle osalle ihmisistä tuttuja vain aikuisviihde-elokuvista. Seuralaisensa sijasta poikaystäväni katse oli liimautunut noihin tanssiviin naisiin.

En jäänyt itsekään korkealla jakkaralla vaille katseita sillä korokkeen viereisellä sohvalla istuvat kaksi herraa mittailivat estottomasti katseillaan vartaloani. Kiinnitin huomiota toisen miehen tummaan parransänkeen kun aloin flirttailla katseellani. Toinen miehistä oli maskuliinisen kalju. Käännyin miehiä päin jotta he voisivat katsella toinen toisensa päällä olevia sääriäni sekä vaihdoin hidastetusti säärieni asentoa. Paljastin hetkeksi suoran näkymän jalkoväliini ja huomasin pienen hymyn partasänkisen miehen kasvoilla.

Mikä minuun on mennyt ? Flirttailin avoimesti toisten miesten kanssa istuessani poikaystäväni vieressä. Hän oli niin keskittynyt ihailemaan tanssivia naisia, ettei huomannut mitään. ” Mennäänkö katsomaan mitä muuta täällä on ” sanoen tiputtauduin jakkaralta. Marko seurasi minua kun menin hämyiseen käytävään. Käytävän varrelta avautui näkymä huoneisiin joiden keskellä oli sänky tai lattialla tyynyjä. Yhdessä huoneessa näytti olevan seinustalla suuri vinoristi ja nahkaisia siteitä käsiä ja jalkoja varten. Ristin vierellä olevalla telineellä oli piiskoja. Huoneen keskeltä roikkui nahkainen pussimainen keinu. Lisäksi huoneessa näytti olleen jonkinlainen penkki jossa oli myös nahkahihnoja.

Toistaiseksi huoneet näyttivät olevan melko tyhjiä, mutta yhdessä huoneessa joka avautui käytävälle oli pariskunta täydessä vauhdissa. Ulkopuolelle oli kerääntynyt uteliaita seuraamaan amatööriaikuisviihdetaiteilijoiden esiintymistä. Myös Marko siirtyi uteliaiden joukkoon. Jäin yksin seisomaan käytävälle miettien mitä tehdä. Tunsin itseni kovin orvoksi ja menin käytävältä huoneen oviaukolle, mutta kun edessäni oli ihmisiä, jatkoin huoneen sisäpuolelle.

Huone oli hämmästyttävän suuri. Sen keskellä olevalla sängyllä oli mies polvillaan . Miehen edessä oli alaston nainen, jalassaan pitkävartiset saappaat. Nainen imi miehen penistä antaumuksella. En ollut koskaan nähnyt moista. Nainen piti toisella kädellään kiinni peniksen varresta hänen huuliensa liikkuessa varren ympärillä aina peniksen päähän asti. Mies näytti nauttivan silmät kiinni naisen huulten vaikutuksesta. Jäin tuijottamaan tuota näkyä ja siitä hehkuvaa tunnelmaa. Tunsin alapääni kostuvan. Hätäännyin sillä kiihottuessani myös nänninpääni turpoaisivat ja näkyisivät vielä selvemmin hameeni alta. En voinut kuin tuijottaa tuota näkyä kun nainen alkoi pujottaa kondomia miehen kovan elimen päälle. Sen tehtyään nainen siirtyi sängylle selälleen ja mies asettui naisen jalkojen väliin. Mies asetti kovana seisovan kyrpänsä naisen lemmenaukolle ja työntyi sisään. Kuulin kuinka nainen parahti nautinnosta. Parahdin itsekin, sillä tunsin käden hyväilevän selkääni sekä partaisen posken pistelevän poskeani.

”Pidätkö näkemästäsi” kuului kuiskaus englanniksi korvaani. Jähmettyessäni paikoilleni, mies siveli sormillaan käsivarttani. Samalla tajusin takanani olevan miehen toiseksi minua baaritiskillä tuijotelleista miehistä. Käsi siirtyy hyväilemään kylkeäni ja varoittamatta puristaa rintaani. Katseeni etsii Markoa ja huomaan hänen suutelevan toista salissa tanssinutta naista. Huuliltani pääsee ”no, mister” mutta seison vain paikoillani kun käsi siirtyy mekkoni avonaisen selkäaukon kautta puristamaan paljasta rintaani. Tunnen toisen käden siirtyvän hameeni helman alle ja nostavan sitä ylös. En mahda mitään hengitykseni kiihtymiselle sekä jännityksestä että kiihkosta. Alhaalla pillussani jyskyttää tavoittaen sydämeni pulssin.

Katson kuinka nainen sängyllä asettuu nelinkontin ja mies siirtyy jalat leveästi haarallaan hänen taakseen. Nainen kumartuu ja sitten mies työntää kullinsa hänen pilluunsa. Naisen pakarat värisevät miehen työnnöistä miehen alkaessa naida kovaa.

Takanani oleva mies nostaa hameeni helman ylös lanteilleni. Käsi hivelee pöksyjeni takakolmiota ja sukeltaa sen alle. Mies alkaa riisumaan pöksyjäni työntäen niitä alas kohti jalkojani. Tiputtaessaan pöksyt nilkkoihini, nostan kiltisti jalkojani miehen kyykistyessä riisumaan ne kokonaan jalastani. Etsin katseellani Markoa, mutta en näe häntä missään. Nyt hän olisi nähnyt sitä mistä on fantasioinut.

Järkeni käskee minua lähtemään ja mennä etsimään poikaystävääni kun koko pilluni kihelmöi. Se mikä aiemmin oli kosteaa, on nyt märkää ja paisunutta. Seison vain paikoillani miehen sormien tunnustellessa häpyäni. Miehen toinen käsi levittää jalkojani sormen upotessa kosteaan pilluuni. Ei, ei tämä ei voi olla todellista, joku tuntematon sormettaa minua julkisesti yleisön joukossa. Sormi liikkuu sisälläni saaden minut valumaan. Unohdan paikan ja tilanteen ja kuulen vain naisen nautinnollisen voihkinan sekä häntä naivan miehen nivusten läjähdykset hänen pakaroitaan vastaan.

Kaikki on unenomaista ja epätodellista. Takanani oleva mies painaa minut lähintä seinää vasten. Hän ottaa käsistäni kiinni ja nostaa ne seinää vasten. Mies tarttuu toiseen polvitaipeeseeni ja nostaa jalkaani. Toinen käsi uppoaa hiuksiini. Hän kuiskaa; ”auta minut sisään kosteaan pilluusi”. Otan kiinni kyrvän varresta ja ohjaan sen pilluni huulille. Nojaudun seinää vasten kun mies työntää kalunsa sisääni ja alkaa naida minua seisaaltani. Se tuntuu niin taivaalliselta että toinen jalkani on pettää allani. Minua ei ole koskaan naitu seisaaltani ja tuntuu niin upealle kun hän liikuttaa itseään minussa syvemmälle ja syvemmälle. Mielettömän kova kulli löytää tässä asennossa g-pisteeni hieroen juuri oikeaa kohtaa. Pian koko vartaloni värisee orgasmista kun miehen kalu ottaa minut kovempaa ja kovempaa. Hän suutelee leukaani ja huohottaa korvaani purkautuessaan sisääni.
Tunnen kuinka kyrpä sykkii sisälläni pilluni supistellessa orgasmin kourissa. Mies laskee jalkani alas pitäen minua otteessaan näykkien korvaani. Tunnen hetken hänen edelleen puolijäykän elimen pyllyposkiani vasten kun hän irrottaa otteensa. Käännyn ympäri nähdäkseni paremmin minua panneen miehen, mutta näen vain hänen selkänsä miehen poistuessa. Katson ympärilleni ja huomaan sängyllä naineen pariskunnan lopettaneen sekä yleisön kääntyneen katselemaan minua. Kuin salama kirkkaalta taivaalta tajuan samalla hameeni olevan edelleen lanteillani sekä alapääni paljaana kaikkien katseille. Vieressäni on mies joka runkkaa kaluaan tuijottaen paljasta pilluani. Vedän nopeasti hameen alas ja poistun kiireesti käytävälle.

Menen suoraan naistenhuoneeseen. Alapesua tehdessäni huokaisen helpotuksesta sillä spermaa ei ole pillussani. Mies on käyttänyt kondomia. Pahimman morkkiksen mentyä ohi, ehostan meikkaukseni ja päätän mennä etsimään Markon lähteäksemme pois. Olin ilman pöksyjä. Mietin olisiko typerää mennä kysymään minua naineelta mieheltä, anteeksi herra mutta saisinko pöksyni takaisin. Katsoin itseäni peilistä. Näytin mielestäni haluttavan näköiseltä ja tunsin itseni kiimaiseksi ilman pöksyjäni.

Huomasin Markon istuvan baaritiskillä niiden kahden ylimeikatun pornotähtiä jäljittelevien hutsujen roikkuessa hänen kaulassaan. Menin heidän luokseen ja kysyin häneltä;

” Marko, voitaisiinko jo lähteä pois” ?
” Hei, etkö näe että mulla on tässä jotain kesken. Vai joko itse kadotit hoitosi ” Markon vastaus tuli kuin läimäytys vasten kasvojani. Hän oli kuitenkin nähnyt kun minua naitiin seinää vasten.

Salista löytyi sohva jonne vetäydyin. Salin keskellä olevan korokkeen tarkoitus paljastui kun huomasin sen päällä olevalla sohvalla parin täydessä touhussa. Naisen ylös nostetut jalat heiluivat niiden välissä olevan miehen työntöjen tahdissa. Kaikkialta salista näkyi hyvin mitä punaisella sohvalla tapahtui, mutta paras näkyvyys oli ympäröivillä sohvilla istuvilla katselijoilla. Ympäröivillä sohvilla istui etupäässä miehiä, mutta myös pariskunta joka hyväili toisiaan varsin estottomasti. Pieniin shortseihin pukeutuneiden miesten tarkoitus selvisi myös. He toimivat paikan tarjoilijoina. Yksi heistä toi minulle drinkin.

” En ole tilannut mitään” koetin kieltäytyä. Sain vastaukseksi että juoma on tarjottu minulle.
Se tuli kieltämättä enemmän kuin tarpeeseen ja kumosin lasin nopeaan tahtiin. Samalla tuli mieleeni jutut tyrmäystipoista. Juoma oli kuitenkin hyvä ja rentoutti kummasti tunnelmaani. En kieltäytynyt tarjoilijan tuodessa toisen lasin.

Pian sen jälkeen viereeni istui molemmin puolin minua aikaisemmin silmäilleet miehet. Toinen heistä ei myöskään ollut tyytynyt pelkästään katselemaan. Minut seisaaltaan ottanut mies rutisti minut halaukseensa ja toinen asetti kätensä reidelleni.

”Oletko uusi täällä. Ehkä haluaisit että johdattaisimme sinut nautinnon saloihin. Näyttää siltä että ystävälläsi on tällä hetkellä muuta puuhaa, niin toimimme mielellämme noin kauniin ja haluttavan naisen oppaina. Eroottisuus on kosketusta, tuoksua ja odotusta ja se huokuu sinusta, kaunokainen”.

Näin Markon poistuvat hutsujensa kanssa käytävään. Huomasin hänen katseellaan etsivän minua, mutta tuskin erottavan minua hämärästä nurkasta. Käsi hiveli reittäni siirtyen reiden sisäpuolelle. Annoin toisen miehen suudella minua ja ajattelin aikovatko miehet ottaa minut tässä sohvalla. Salin korokkeella oleva nainen oli nyt kontallaan, mies hänen edessään ja toinen takanaan. Ilma suorastaan väreili erotiikkaa, kun kumosin kurkkuuni loput drinkistäni.

Toisella miehistä oli musta paksusta silkistä oleva nauha, jolla hän peitti silmäni.

”Luota meihin. Voit lopettaa tämän koska tahansa sanomalla, stop”

” Ok”

” Ok” vastasin.

Kädestäni otettiin kiinni ja minua alettiin taluttaa jonnekin. Menimme luultavasti käytävään. Loputtomalta tuntuneen matkan jälkeen pysähdyimme. Käsilaukkuni katosi jonnekin sekä mekkoni niskalenkki irrotettiin ja se riisuttiin yltäni. Seison nyt jossakin korkokengissäni vain sukkanauhat ja sukat ylläni enkä tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ympärilläni vallitsi hiljaisuus, mutta tunsin olevani katseiden kohteena, kenties useamman katseen kohteena.

Minua työnnettiin selkä edellä jotakin kohti ja käteni nostettiin ylös. Samalla ne levitettiin ja niihin pujotettiin nahkaiset lenkit. Jalkani levitettiin ja myös niihin kiinnitettiin nahkaiset lenkit. Ymmärsin missä olin ja mieleeni hiipi pakokauhu. Olin kiinnitetty yhdessä huoneessa näkemääni vinoristiin. Muistin ristin vieressä olevan telineen piiskoineen. Huohotin miltei pakokauhusta ja olin huutamassa stop kun tunsin rintojani molemmin puolin hyväiltävän. Kädet kulkivat rintojeni yli ja sormet puristelivat nännejäni saaden ne paisumaan. Tunsin myös kädet vatsallani ja reisieni sisäpintaa hyväilevät kädet. Käsiä tuntui olevan joka puolella vartaloani. Kiihkoni nousee ja huohotukseni muuttuu kiihkoksi alapääni kostuessa halusta. Useat kädet hyväilevät rintojani, saaden paisuneet nännini herkiksi. Kädet hyväilevät reisien sisäpintaa nousten sukkien pitsisen reunan yläpuolelle ja kulkevat yli häpykummun. Värisen ja huokailen halusta, mutta yksikään sormi ei uppoa sisään kosteaan pilluuni.

Hyväilyistä ei tule loppua ja olen saamassa orgasmin kun kädet katoavat. Side otetaan pois silmiltäni ja näen edessäni nahkaisen pussimaisen keinun, jossa makaa nainen jalat levitettynä keinun kannattamia vasten. Hänen jalkojensa välissä seisoo mies joka työntää keinua hitaasti edestakaisin antaen peniksensä liukua naisen sisään keinunnan tahdissa. Heidän ympärillään seisoo miehiä erektiossa olevia peniksiään hyväillen. Keinun ketjut tärisevät kun mies pitää naista paikallaan ja nylkyttäen purkautuu hänen sisäänsä. Mies astuu syrjään ja toinen mies tulee hänen tilalleen alkaen liikuttaa keinua. Miehen kova penis liikkuu kuin mäntä naisen pillussa.

Katsellessani edessäni tapahtuvaa naintia, oma pilluni sykkii halusta jollaista en ollut aikaisemmin kokenut. Toivoin että joku noista ympärillä olevista kovista elimistä tulisi sisääni. Halusin vaihtaa naisen kanssa paikkaa kun kolmas mies siirtyi hänen jalkojensa väliin. Sitten side laitetaan taas silmilleni.

Käteni ja jalkani irrotettiin. Kädestäni otettiin taas kiinni ja minua johdatettiin eteenpäin. Olin niin kiimainen että tunsin kosteuteni miesten taluttaessa minua eteenpäin. Kuulin musiikkia ja arvasin meidän menevän saliin. Vievätkö he minut alastomana kaikkien nähtäväksi juolahti mieleeni kun minut ohjattiin istumaan jonkin pehmeän päälle. Sain käteeni lasin ja kehotuksen juoda. Juoma oli samanlainen drinkki joita olin maistellut aikaisemmin. Maistelin juomaani ja yritin hahmottaa missä olin. Koetin kädelläni alla olevaa kangasta ja tunsin sen olen kiiltävän. Silloin tajusin missä olin. Istuin salin punaisella pyöreällä korokkeella olevalla sohvalla.

Lasi otettiin kädestäni ja minut käännettiin nelinkontin. Olin sohvalla esillä nelinkontin kuin näytteille asetettuna. En nähnyt ympärilleni, mutta tunsin pelkoa, häpeää ja kiihkoa. Takaapäin katselevat näkisivät suoraan kiimanesteistäni kiiltelevän pilluni. Tunsin selkääni hivelevät kädet. Kädet tunnustelivat molemmin puoli pyllyni poskia. Käsiä oli taas yhtäkkiä kaikkialla hivellen vartaloni jokaista sopukkaa. Unohdan alistetun asemani ja antaudun huohottaen kiihkon viemäksi. Suorastaan helpotuksekseni tunnen kuinka takaani peniksen pää alkaa levittää häpyhuuliani etsien aukkoa työntyäkseen sisääni. Nojaudun taaksepäin ja tunnen kuinka tuo kova kyrpä työntyy sisään märkään ja vastaanottavaan pilluuni. Miehen erektio on niin voimakas että hänen terskansa painautuu pitkälle pilluun. Voihkaisen nautinnosta saadessani vihdoin peniksen sisääni. Kyrvän alkaessa kyntää vaossani, pehmeä takapuoleni läiskähtelee miehen nivusia vasten hänen työntyessä yhä uudestaan sisään ja ulos. Unohdan olevani kiltti opiskelijatyttö kun ulisen nautinnosta pitkään viivytetyn orgasmin tärisyttäessä koko vartaloani. Tunnen hajoavani tuhanneksi tähdeksi nautinnon aalloissa.

Voihkinnaltani tajuan jonkun kumartuvan kuiskaamaan korvaani;

” Et vain näytä huoralta, vaan myös jaat persettäsi kaikille kuin huora ”

Se oli poikaystäväni Marko. Tämä oli hänelle liikaa.

Minua jyystävä mies lopettaa panemisen ja tunnen taas partaisen posken korvallani kun mies kysyy

"ok ”

Tunnekuohuni keskellä kiimani vie voiton, sillä haluan lisää ja huuliltani pääsee ” ok ”

Mies käy vierelleni makaamaan ja hän sekä joku muu ohjaavat minua nousemaan hajareisin miehen päälle. Kyrvän pää ohjataan pilluaukolleni ja tuo mielettömän hyvin muotoutunut kulli tulee taas minuun täyttäen jokaisen sopukkani. Mies rutistaa minut itseään vasten kun tunnen jotakin tiputettavan pyllyreiälleni. Poikaystäväni sanat; ” jaat persettäsi kaikille kuin huora,” soivat korvissani kun makaan miehen päällä kova kyrpä sisälläni ja sormi uppoaa neitseelliseen pyllyreikääni.

Ei, ei sinne. Anuksessani ei ole käynyt vielä kukaan. Pyllyreiälleni tiputetaan lisää nestettä sormen tunnustellessa aukon kireyttä. Vartaloni jäykistyy kun tunnen peniksen pään reiälläni. Se tuntuu anustani vasten ja alkaa hiljaa tunkeutua sisään. Minuun sattui ja pyllyreikäni levitessä tuntui kuin koko peppuni valuisi kohti anuksen syvyyksiä. Tuo tunne ei tuntunut nautinnolliselta. ”Rentoudu” sanoi mies allani pitäen penistään liikkumatta pillussani. Pikkuhiljaa anukseeni tunkeutuva kulli painautui aina vain syvemmälle, kunnes yhtäkkiä sulkijalihakseni ikään kuin pongahti sisuksistani peniksen ympärille. Kulli työntyi juuriaan myöten perseeni uumeniin vieden peppuneitseyteni. Ulisin lujaa tuskan ja nautinnon välimaastossa.

Pyllyyni tunkeutunut mies alkoi liikkua anaalissani ja alla oleva mies aloitti uudelleen työnnöt. Miehet työnsivät kullejaan minuun eri tahtiin, kun toinen liikkui ulospäin, niin toinen liikkui sisään. Miesten kädet pitivät minua tiukasti otteessaan. Minua pumpattiin kahdella kullilla yhtä aikaa ja tuntui kuin alapäässäni olisi yksi kuuma jättiläiskulli. Ensin tunsin halkeavani, mutta kipu muuttui valtavaksi nautinnoksi kun minulta tuli. Orgasmini tuntui lyövän koko ruumiini läpi ja ulisin nautinnosta. En tiedä sainko yhden orgasmin vai sainko koko ajan orgasmeja. Olin täydellisessä nautinnon pimeydessä ja se tunne oli järisyttävin mitä koskaan aikaisemmin olin kokenut.

Neitseellistä peppuani runneltiin kunnolla kun kullia runtattiin tyveä myöten sisään. Anukseni oli sopeutunut perseeni uumenissa liikkuvaan kaluun ja en tuntenut kumpi sisälläni liikkuvista kyrvistä tuotti suurempaa nautintoa. Pillussani olevan kullin alkaessa sykkiä, perseessäni liikkuva kalu lisäsi vauhtia ja kulli runtattiin tyveä myöten sisään. Sitten kalu vedettiin ulos anuksestani ja jotain lämmintä roiskui pyllyni päälle.

Makasin huohottaen allani olevan miehen päällä kun side silmiltäni riisuttiin. Silmäni tottuivat nopeasti hämärään valoon ja näin edessäni seisovan kahden miehen hyväilevän erektiossa seisovaa kaluaan. Minua ”voileipänään” käyttäneet miehet olivat samat jotka olivat halunneet johdattaa minut nautinnon saloihin. Heistä kaljupäinen oli ottanut peppuneitseyteni. Katsoessani tarkemmin ympärilleni, huomasin todellakin olevani salin punaisella sohvalla kuin esiintymiskorokkeella. Sohvan ympärillä oli useampi mies joista osa runkkasi itseään.

Marko. Missä oli poikaystäväni ? Etsin häntä katseellani, mutta en havainnut häntä missään. Oliko Markolle ollut liikaa nähdä tyttöystävänsä kahden miehen pantavana kaikkien nähden. Ajatukseni katkaisi minua jo kahdesti naineen miehen kuiskaus;

”Niin kauan kuin olet tällä punaisella sohvalla, kuka tahansa saa nauttia suloistasi. Nauti. Päätös on sinun”.

Miehet jättivät minut yksin polvilleen sohvalle. En tiennyt mitä tehdä kun toinen edessäni itseään tyydyttävistä miehistä otti kädestäni kiinni ja vei sen kalulleen. Katsoin penistä joka oli iso ja käyrä ylöspäin. Aloin liikuttaa hitaasti kättäni sen varrella. Otin toisella kädelläni vieressä seisovan miehen kalusta kiinni ja aloin antamaan käsihoitoa kummallekin. Miehet tuntuivat nauttivan käteni liikkeestä, kunnes toinen purkautui rinnoilleni. Halusin päästä irti tilanteesta nopeuttaen käteni liikettä edelleen pystyssä seisovan peniksen ympärillä.

Huomasin alastoman miehen tulevan polvilleen viereeni ja pujottavan täydessä erektiossa olevan peniksensä päälle kondomia. Huomasin hänen olevan kiinteävartaloinen nuori mies. Samassa runkkaamani kalu purkautui kädelleni. En ehtinyt tekemään mitään, kun vierelläni oleva nuorukainen kaatoi minut selälleni sekä levitti jalkani joiden väliin hän nopeasti siirtyi. Mies asetti kovan peniksensä lemmen aukolleni levittäen jalkani käsivarsiensa taakse. Penis työntyi kerralla sisään kosteaan ja vastaanottavaan pilluuni.

Kuinka olinkaan joutunut tähän tilanteeseen. Valmistautuessani iltaa varten olin ajatellut että harrastaisin seksiä siellä vain poikaystäväni kanssa. Nyt vain poikaystävälleni varatussa lemmenaukossani kynti jo toinen vieras kyrpä. Nuori mies tikkasi kulliaan sisään ja ulos nopein työnnöin niin että kivekset lätkähtelivät arkaa välilihaani sekä pyllyäni vasten. Tuntuu niin hyvälle kun hän liikuttaa itseään minussa syvemmälle ja syvemmälle. Työnnän lanteitani häntä vasten saadakseni elimen syvemmälle sisääni. Raavin miehen selkää. Aktimme on suudelmia, hyväilyjä ja voihkaisuja kun miehen elin tulee minuun.

Miehen vetäytyessä jalkojeni välistä, uusi mies tulee hänen tilalleen. Mies nai minua polvillaan jalkojeni välissä ja makaan selälläni ottaen vastaan hänen työntöjään. Mies on suuri ja karvainen kuin apina ja jokaisella työnnöllä tuntuu osuvan pilluni pohjaan asti. Suuni eteen ilmestyy penis. Pidän suuni tiukasti kiinni ja pian elin ruiskii spermaa huulilleni ja poskilleni. Huomaan ympärilläni olevan erektiossa useamman peniksen. Kaksi niistä koskettaa rintojani sylkien spermaa kaikkialle. Ei nyt tämä riittää. En aio olla panopuuna kaikille noille kiimaisille karjuille. Pilluni tuntuu olevan erimieltä ja puristelee krampin omaisesti sisälläni olevan peniksen vartta. Orgasmini ei ole nyt valtava, mutta se saa miehen laukeamaan.

Miehen noustua päältäni ponnistaudun nelinkontin sohvalle. Yritän kontata kohti sohvan reunaa, kun joku tarttuu lanteistani sekä sukkanauhaliiveistäni kiinni. Tunnen taas kuinka peniksen pää tunnustelee häpyhuuliani ja työntyy hitaasti niiden väliin. Se liikkuu muutaman kerran edestakaisin kunnes runtataan pohjaan asti. Pilluni on naimisesta ilmeisesti jo niin turta etten tunne juuri mitään kun minua aletaan naida takaapäin. Mies pitää sukkanauhaliiveistäni kiinni ja pyllyposkeni läiskähtelevät miehen tikatessa innolla takaapäin. Otan työnnöt kuuliaisesti vastaan ja odotan hänen laukeavan. Suuni eteen ilmestyy kortsun peittämä kyrpä joka minun ilmeisesti halutaan ottavan suuhuni. Painan kuitenkin pääni sohvalle tarjoten samalla persettäni paremmin pystyyn minua takaapäin jyystävälle tuntemattomalle miehelle. Penis tunkeutuu syvemmälle sisääni ja tiukkuuteni saa miehen onneksi laukeamaan.

Tällä kertaa olin nopeampi ja onnistun karkaamaan punaiselta panosohvalta. Menin nopeasti pakoon naistenhuoneeseen. Ihoani kihelmöi edelleen kuin kiiman huumeessa. Pillua poltteli ja se tuntui aralta. Katsoin itseäni naistenhuoneen peilistä. Peilistä näkyi kunnolla naitu hutsu. Pitkät irtoripseni korostivat levinnyttä luomiväriä sekä huulipunaa. Kasvoni ja ylävartaloni olivat kunnolla spermattu. Onneksi naistenhuoneesta löytyi pyyhkeitä joilla voin pyyhkiä sperman päältäni. Tilanteeni ei vaikuttanut kuitenkaan loistavalta, sillä olin ensin kadottanut pöksyni, sitten käsilaukkuni ja mekkoni. Kaiken lisäksi olin myös kadottanut myös poikaystäväni.

Naistenhuoneen ovi aukesi ja sisään kopsuttelivat poikaystävääni kiehnänneet korkkarimimmit.

”Näitäkö kultaseni etsit” toinen heistä sanoi ojentaessaan minulle mekkoni ja pöksyt. Toinen naisista puolestaan antoi minulle käsilaukkuni todeten kaipaavani varmaan ehostusta.

”Toivottavasti sinulla oli hauskaa. Poikaystävälläsi ei ilmeisesti ollut, koska hän lähti” huikaten naiset poistuivat.

Katso kaikki kirjoittajan Hupakko novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.7 / 5. Arvostelijoita 68

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu