Kirsikka tuijotti mahtavuutta ja totesi, että paitsi, että kulli oli valtava, se oli myös valtavan kaunis.
Tiivistelmä: Viimeisessä jaksossa aikajana sulkeutuu. Tarina sijouttuu viikonloppuun juuri ennen Kassun lähtöä kesätöihin marjatilalle, mistä tämä jatkuvajuoninen tarina alkoi....
Simo ja Antsa vetäytyivät sivuun, kun Tuomas puristeli rintojani kaksin käsin.
Olin 34-vuotias yläkoulun opettaja, nainen, joka kantoi itsensä varmuudella luokkahuoneen eteen. Oppilaat pitivät minua usein turhan tiukkana – ainakin ne, jotka eivät vielä olleet...
Kohta nousin seisomaan sovittaen penistäni rehtorini pillulle.
Linkki aikaisempaan osaan.Olin jo pari viikkoa ollut koulussa, kuin mallioppilas. Rehtori oli esittänyt tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä!Kesken matikan tunnin luokan ...
Kohta rehtori kumartui nuolaisten pallien alta ja jatkaen kielellä ylös kyrpäni alapuolta samalla nuollen.
Linkki aikaisempaan osaan.Oli kulunut viikko siitä, kun jouduin rehtorin kansliaan. Odotin koko perjantain mitä tulisi tapahtumaan. Rehtorista ei kuitenkaan kuulunut mitään ja ...
Nuori opettajar hihitti heleästi ja heilutti jalkojaan vimmatusti pinnan alla.
“Saanko mä koululta vielä ilmaisen kylpyläloman?” kysyin virnistäen. Oli kylmä. Potkaisin koulun rähmäisiä 90-luvun suksia saaden maikalta kiukkuisen varoituksen. Mutisin takaisin ...
Opettaja meni suihkuun ja pyysi minua pesemään itsensä.
Päästyäni armeijasta halusin etelänlomalle johonkin. Sain peruutuspaikan seuraavalle päivälle. Kohde oli Kreeta, jossa olin käynyt nuorempana vanhempieni kanssa.Saavuttuamme lennon...
Noora nosti jalkansa munalleni ja alkoi runkkaamaan minua jaloillaan samaan aikaan, kun ratsastin dildolla.
Tämä kaikki tapahtui minulle 8. luokan loppupuolella. Oli toukokuun puoliväli ja meillä oli viimmeisen jakson kurssit meneillään. Tässä jaksossa meillä oli vielä terveystietoa. Mui...
Mä olen ihan täynnä sua. Sä tunnut niin lämpimältä ja kovalta”, Emma huokaisi.
(suoraa jatkoa kahdelle aikaisemmalle tarinalle, lue ensin osa 1 ja 2)Tarun sisko Emma laittaa oman lusikkansa lemmensoppaan…1.“Osku, mäkin haluan seksiä. Sun kanssa”, ...
Noora istui naamalleni, että pystyin nuolemaa hänen herkkupilluaan ja hän ja Elina suutelivat toisiaan.
Oli tavallinen kesäinen perjantai-päivä. Viimeisellä tunnilla oli musiikkia. Odotin taas innolla kyseistä tuntia, koska musiikin opettajamme, Noora on mielestäni melkein maailman s...
Hanna, hyvänen aika... apua, huokailen hänen painellessaan klitoristani.
Kävelen hieman epävarmoin, harhailevin askelin pitkin käytävää kohti hänen työhuonettaan. Mahassani pyörii, sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa ja vuorotellen lämpimät ja kylmät väree...