Kaunis, tumma karvainen pillu näkyi puhelimeni ruudulla.
Linkki aikaisempaan osaan.Oli taas se aika vuodesta, jolloin jouduin lähtemään työmatkalle. Kotiin jäi uhkea 47-vuotias brunette vaimoni. Meillä oli kolme lasta, mutta kukaan ...
”Matti.. onko tää sun ensimmäinen kerta naisen kanssa?..”, hän kysyi ja minua hymyilytti.
Palaan tässä tekstissä jälleen teini-iän kokemuksiin. Niitä leimasi hämmennys, jota kookas kalu aiheutti minussa itsessäni ja silloisissa kumppaneissa. Olin myös hämmentynyt siitä,...
Sanni painoi kaksi sormea Lauran sisään pehmeän voihkaisun voimin.
Linkki aikaisempaan osaan.Joskus toivoessa löytävänsä onnen, löytää jotain aivan muuta. Joskus taas onni ei olekaan aivan sitä mitä odotti. Mutta joskus onni saattaa tarjota j...
Lari puristelee peppua ja imee välillä pillua ja klitorista, joka saa Penelopen ulvahtelemaan nautinnosta.
Linkki aikaisempaan osaan.Lari ajelee varsin tutuksi tullutta pihatietä ja pysähtyy lopulta sen varteen, varsin komean omakotitalon viereen. Hän vilkaisee auton kelloa, joka n...
Hän työnsi minut seinää vasten. Tunsin hänen farkkujensa haarojen kohdalla pullistuman.
Tunti päättyi. Pakkasin kirjani laukkuuni ja suunnistin luokan ovea kohti hiljalleen. Kunnes kuulin äänen kutsuvan minua viattomasti. "Niina, jäisitkö hetkeksi tänne, minulla olisi...
Pane sitä perseeseen, siitä se aina koulussa puhuu, että miltä se mahtaa tuntua.
Kesä teki taas tuloaan ja tyttöjen vaatetus väheni lämpöaaltojen seurauksena. Huomasin sen tänä keväänä varsin helposti, koska olin juuri muuttanut ja naapurissani oli lukio. Tapas...
Nain hyvän aikaa nauttien sen kertaisen naiseni luonnottoman suurten rintojen liikkeestä ja vyörähtelystä.
Tutkielmissani eri tytöistä ja naisista matkan varrelta, on noussut esiin – ja selvästi lukijoidenkin yhdeksi suosikiksi – Laura, joka käväisee teksteissä muutamankin kerran, eikä ...
Lopulta hän sai toivomansa huipentuman ja tärisi nautinnosta, otsaraja hikikarpaloilla.
Linkki aikaisempaan osaan.Joskus toivoessa löytävänsä onnen, löytää jotain aivan muuta. Joskus taas onni ei olekaan aivan sitä mitä odotti. Mutta joskus onni saattaa tarjota j...
“Voi Mika..!” huohotin peppu pystyssä vasten patjaa.
Linkki aikaisempaan osaan.“Sori sä missasit nyt sen ilotulituksen” Mika virnisti kouraistessaan vielä pakaroitani ennen kuin vedin housuni jälleen niiden peitoksi. “Kyllä suss...
Jaska vetäytyi tyydytettynä sisältäni ja huohotti raskaasti.
Novellien ensimmäinen osa kolmesta, tositapahtumia siitä, kun toteutin fantasioitani.Olen kirjoittanut aiemmin novellin tapaamisesta Iston kanssa, tämänkin novellin ajankohta sijoi...