"Sun vaimo ei voi tehdä mitään, se on täysin avuton. Se on sidottu tiukasti kiinni."
Mihin helvettiin me olimme nyt sekaantuneet?Tuo ajatus pyöri päässäni roikkuessani siellä. Kyllä, roikkuessa. Minut oli ripustettu seinälle roikkumaan ranteistani, jot...
Menin pulpetin päälle makaamaan selälleni ja avasin haarani opelle.
Tää tarina tapahtui muutama vuosi sitten, mun vanhalla kotipaikkakunnalla. Oon pitkään miettiny pitkään uskallanko julkasta, mutta se kiihottaa mua niin paljon, että päätin tehä ni...
Pian Alinan pillu alkoi värisemään siihen malliin, että tyttö harkitsi alistumista nautinnon kasvaessa liian suureksi.
Oli kuuma kesäpäivä Helsingissä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta lintujen laulaessa iloisesti. Kuten tavallista, kaikkien päivän suunnitelmaan kuului uiminen, niin kuin Ali...
Satu ei pystynyt sanomaan vastaan. Hän yritti, mutta ei saanut sanoja suustaan.
Sadulla ja hänen miehellään oli kolme lasta. Minttu oli heidän vanhin lapsensa. Hän oli naimisissa Ollin kanssa. Kaksi muuta tytärtä olivat vielä teini-ikäisiä. Perhe oli menossa l...
Alex huomasi kopin seinässä pienen reiän ja innostui mahdollisuudestaan.
Janitan syksyn kirjoitukset olivat ohi. Hän oli 18-vuotias viimeisen vuoden lukio-opiskelija Espoosta. Tyttö harrasti jalkapalloa ja kävi aktiivisesti kuntosalilla. Janita ihaili u...
Hän käveli tuolilleen heiluttaen seksikkäästi persettään. Tyttö oli varmasti tottunut pääsemään helpolla tälläisistä tilanteista.
Suuren koulun pitkäaikaisena rehtorina olen nähnyt vaikka mitä. Kaikenlaisia tapauksia sattuu jopa kuukausittain. Tappeluita ja uhkailuja. Jälki-istuntoja ja erottamisia. Joidenkin...
Ähkin pannessani tytärtäni rangaistukseksi. Upotin kyrpäni syvälle häneen ja tunsin pillulihasten kiristyvän.
Nykyään on erityisen hankalaa olla lukion opettaja. En viittaa sillä häiriköihin, työpaikka kiusaamiseen tai mihinkään vastaavaan. Suurimman ongelman muodostavat naispuoliset oppil...
Tyttöni siis haluaa tulla sidotuksi ja nussituksi isänsä toimesta? Hmm, pystyisin antamaan hänelle juuri sitä, mitä hän halusi.
Olen niin iloinen, että minulla on sinut päiväkirjani. Jos minulla ei olisi sinua tulisin varmasti hulluksi. Isä ja minä olemme nyt asuneet eristettynä vuorilla kaksi vuotta. Tääll...
Hän katsoi minuun suurilla silmillään pudistellessaan päätäänsä sanoakseen ei mutta tunsin kuinka hänen kehonsa sanoi kyllä.
Menin naimisiin pari vuotta sitten naisen kanssa, johon olin tutustunut työpaikallani. Se vaikutti hyvältä idealta silloin, mutta nykyään emme tulleet toimeen kovinkaan hyvin. Olis...