Jäin Kiinni Opettajalleni

08/01/2023 | Kirjoittaja: Poitsu05 |
5 min
Kertoja: Mies | TeinipoikaOpettajaSeksilelut
4
(50)
Noora nosti jalkansa munalleni ja alkoi runkkaamaan minua jaloillaan samaan aikaan, kun ratsastin dildolla.

Tämä kaikki tapahtui minulle 8. luokan loppupuolella. Oli toukokuun puoliväli ja meillä oli viimmeisen jakson kurssit meneillään. Tässä jaksossa meillä oli vielä terveystietoa. Muilla luokilla oli ollut jo tämä kurssi aijemmin, mutta meidän luokalla se oli jostain syystä muita myöhemmin. Olin jo kuullut kavereiltani muilta luokilta, että tällä terkan kurssilla on vähän erilainen välikoe. Välikokeessa oppilaiden tuli kuulemma asettaa kondomi kumisen dildon päälle ja ottaa pois. Minua ei oikein jännittänyt tuo välikoe, ennemminkin odotin sitä innoissani.

***

Välikokeen päivä sitten viimmein koitti ja olimme luokkamme kanssa käytävällä, josta kukin siirtyi yksitellen luokkaan suorittamaan välikokeen. Kaikki kävivät vuorotellen asettelemassa kondomin kumidildon päälle. Kun olimme luokkamme pojat saaneet suoritettua kokeen, niin juttelimme kuumeisesti siitä, kenellä koe olisi mennyt parhaiten. Vertasimme toistemme palautteita ja kehuskelimme opettajamme antamilla palautteilla toisillemme. Opettajamme oli terkassa meidä luokanvalvojamme, Noora. Noora on vähän päälle kolmekymppinen mukava ja huumorintajuinen kotitalouden ja terveystiedon opettaja ylä-koulussamme. Hänellä on hyvä kroppa, peppu on leveä ja hyvä, sekä rinnat ovat ihan kivan kokoiset. Myönnettäköön, että olen katsellut ja riisunut häntä mielessäni jo ensimmäisenä päivänä 7. luokan alussa, kun tapasimme.

Kaikki olivat viimmein saaneet suoritettua välikokeen ja lopun aikaa tunnista Noora kertoi ja kertasi meille, kuinka tärkeää on käyttää kondomia näin nuoressa iässä. Juttelin kavereitteni kanssa loppu tunnista, kunnes katseeni kiinnittyi Nooran tekemisiin. Näin, kuinka Noora sujautti pari kondomi pakettia ja myös joitakin yksittäisiä kondomeja työpöytänsä alalaatikkoon. Tässä vaiheessa mieleeni tuli tyhmä, mutta sillä hetkellä hyvältä tuntuva idea siitä, että jos tunnin päätyttyä kävisin nopeaa "lainaamassa" pari kondomia, ihan vain varmuuden vuoksi, jos niille joskus tulisi käyttöä. En viitsi itse käydä ostamassa kondomeja, koska vanhempani huomaisivat ostokseni kortilla, eikä käteistä ole.

Noh, idea johti asiasta toiseen ja pian tunnin jälkeen jäin luokan ulkopuolelle odottamaan tilaisuuttani päästä "lainaamaan" pari kondomia. Tänään terkka oli meidän luokan viimmeinen tunti, joten päätin odottaa luokan edessä niin kauan, että loputkin luokkakaverini olisivat lähteneet. Juuri ennen kuin viimmeiset luokkakaverini olivat päässeet lähtemään, Noora tuli ulos luokasta ja sulki oven perässään. Ketään ei enää ollut terkanluokkani edessä, eikä edes käytävällä, joten aikani oli tullut toimia.

Lähdin kävelemään hiljalleen kohti ovea. Pääsin ovelle ja tässä kohtaa rukoilin, jotta Noora olisi tapansa mukaan jättänyt oven auki. Tuuri kävi ja luokanovi avautui kahvaa painaessani. Hiivin (vaikka tarvetta ei ollut) kohti Nooran työpöytää ja löysin tieni työpöydän alalaatikolle. Vedin alalaatikon hitaasti auki. Katsoin laatikon sisältöä ja ensiksi minulle osui silmään Nooran sinne laittamat kondomit. Päätin "lainata" kolme yksittäistä kondomia. Laitoin ne reppuuni ja olin jo sulkemassa laatikkoa, kunnes silmääni osui yksi niistä välikokeessa käytetyistä imukuppi.- kumidildoista. Se oli noin 23cm pitkä ja realistisesti väritetty. Otin sen käteeni ja ajattelin, että "Olen kyllä aina miettinyt mitä kaikkea tämmöisellä poika voisikaan oikein tehdä. Noh.. miksikäs ei... ei Noora varmaan sitä kaipaile". Päätin myös "lainata" kumidildoa ja asettelin sen reppuuni ja juuri sillä samaisella hetkellä kuulin kuinka luokanovi avautui. Menin paniikkiin ja yritin kiskaista reppuani kiinni, mutta paniikin vallassa repun kiinni laitto muuttui vain taskubiljardiksi vetoketjun kanssa. Noora käveli luokkaan sisään ja lausui hermostuneena nimeni.

"Mitähän ihmettä sinä oikein kuvittelet tekeväsi minun työpöytäni luona?", Noora kysyi selvästi vähän kiihtyneenä.

"Em- emmää m- mitää...", änkytin suustani ja olin paniikissa valahtanut aivan kalpeaksi, joka muuttui nopeasti punastumiseksi Nooran kävellessä minua kohti.

Käännyin sulkemaan pöydän alalaatikkoa siinä toivossa, ettei Noora huomaisi sieltä puuttuvia eli "lainaamiani" esineitä. Toivo kuitenkin hiipui huomatessani Nooran kävelleen repulleni ja kaivaen sen sisältöä läpi.

"Mi- mitä sä si- sieltä etit?", änkytin kysyäkseni Nooralta, mutta kuitenkin tietäen mitä hän sieltä etsi.

"Vai että kondomeja ja kumidildo. Nekö yritit varastaa?", Noora kysyi nyt entistä kiihtynempäänä.

"E- emmää... ku- kuha vaa o- olisin lain- lainannu", yritin änkyttää Nooralle epätoivosen vastauksen.

"Mitässä tällä kumidildolla aijoit oikee tehä, hä?", Noora kysyi edelleen kiihtyneenä.

"Eh.. emmää...", yritin saada ja keksiä jonkin selityksen ulos siinä kuitenkin epäonnistuen.

"Mitä sä oikein ajattelit?! Pitääkö meidän nyt mennä puhumaan tästä rehtorin kanssa, pitääkö?!", Noora kyseli minulta kiihtyneenä kumidildoa ja kondomeja käsissään heilutellen.

En saanut suusta sanaakaan tai edes tavuakaan ulos ja seisoin vain hölmön näköisenä Nooran edessä edelleen punastuen.

"Sitä minäkin, joten nyt me tehdään niin, että...", Noora sanoi minulle kiihtyneesti ja lopetti lauseen kesken, jonka jälkeen nosti yhdestä luokan pöytäryhmästä tuolin ja asetti sen viereensä. Sen jälkeen hän paiskasi imukuppidildon tuolille kiinni.

"Housut pois.", Noora yllättäen käski minua.

"A- Ai hä?", kysyin häneltä paniikin vallassa ja ymmälläni hänen käskystään.

"Ota ne housut nyt pois!", Noora käski minua nyt kiihtyneemmin.

"Mi- miks ihmees?", kysyin Nooralta edelleen paniikin ja hämmennyksen vallassa.

"No haluukko sä ny mennä sittenkin puhumaan rehtorin kanssa?!", Noora kysyi minulta edelleen kiihtyneenä.

"En.", Sain sanottua Nooralle.

"Noni, ota nyt ne housut jo sitten pois", Noora käski minua vielä kerran.

Rupesin riisumaan housujani täyden hämmennyksen vallassa. Huomasin myös, että alakertani oli alkanut heräillä hämillään Nooran käskystä, mutta se ei vielä onneksi seisonut. Riisuessani alushousujani Noora kaivoi laatikosta jotain voidetta. Se oli mitä ilmeisemmin liukkaria, jota hän nyt laittoi ja hieroi dildoon. Olin saanut riisuttua housuni ja seisoin Nooran edessä punastuneena ja paniikin vallassa. Noora veti opettajantuolin kumidildolla varustettua tuolia vastapäähän ja istui siihen.

"Noni, käännyppä ympäri ja mee seisomaan ton tuolilla olevan dildon päälle sillee, että se tuoli on sun jalkojen välissä.", Noora käski minua jälleen jo vähän rauhoittuneempana.

Katsoin Noora hölmistyneenä ja kysyin katseellani, että onko hän tosissaan. Noora nyökkäsi dildon suuntaan eikä minulla enää ollut vaihtoehtoja. Siirryin seisomaan dildon päälle tuoli jalkojen välissä ja käänsin päätäni Nooran suuntaan.

"Hyvä, sulla on oikein mukavan näköinen kroppa, varsinkin peppu.", Noora kehui minua ja väläytti vielä naamalleen ilkikurisen virneen.

Nolostuneena mietin, että mitähän vittua nyt oikein tapahtuu.

"Nyt voit sitten kyykistyä siihen dildon päälle ja alkaa ratsastaan sillä.", Noora käski minua jälleen.

Katsoin Nooraa silmiin taas kerran kysyäkseni, että onko hän tosissaan ja olihan hän. Tein kuten hän käski ja pian tunsin jo liukkaan ja märän tuntuisen dildon reikäni alapuolella. Pelko siitä, että joutuisin puhumaan rehtorin kanssa teostani sai minut tottelemaan Nooraa täysin. Istuin dildon päälle ja dildo alkoi upota sisääni. Ensiksi tuo sattui pirusti ja henkeä oli vaikea saada, kunnes se vähän alkoi helpottamaan. Dildo upposi yhä syvemmäs ja syvemmäs sisääni Nooran seuratessa tuota. Ähkäisin kerran ääneen dildon ollessa kokonaan sisälläni ja nolostuin tuosta hirveästi. Noora ilmeisesti huomasi tuon ja rullasi opettajantuolilla itsensä taakseni ja tarttui lantiostani kiinni samalla minua rauhoitellen.

"Ei hätää. Pahin kohta on nyt takana ja nyt voit alkaa ratsastamaan sillä. Mä autan sua, muista hengittää vapaasti.", Noora kehotti ja rauhoitteli minua.

Liikuin dildon päällä ylöspäin ja aloin liikkumaan edes takaisin Nooran tukiessa minua lantiosta. Kipu alkoi muuttua yllätyksekseni nautinnoksi ja aloin nauttia toden teolla dildolla ratsastamisesta. Noora irrotti otteensa lantiostani ja läimäisi minua kerran pepulle, kunnes nojautui tuolilla taaksepäin. Näin sivusilmällä kuinka Noora alkoi koskettelemaan itseään housujen sisästä. Jatkoin ratsastusta dildon päällä ja luokkahuoneen täytti peppuni läpsintä tuolia vasten. Otin käsillä kiinni tuolin selkänojasta ja nautin kunnolla. Noorakin ilmeisesti nautti näystä ja hän alkoi ähkimään kanssani. Munani alkoi heräilemään. Jokin siinä, että Noora katsoi minua, kun ratsastin dildon päällä oli vain järkyttävän kiihottavaa. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes Noora käski minua kääntymään ympäri.

Käännyin ympäri ja olin nyt kasvot vastakkain Nooraan päin. Huomasin Nooran riisuneen kaikki housunsa ja ihailin hetken tuota näkyä. Hänen posliini pillunsa kiilti ihanasti luokan valojen ansiosta. Asetin dildon taas reikäni kohdalle ja aloin jälleen ratsastamaan dildolla. Munani läpsi vatsaani vasten minun ratsastaessani dildolla. Noora sormetti itseään ja ähkimme hänen kanssa samaan tahtiin. Tuota hetken jatkettuamme Noora nosti jalkansa munalleni ja alkoi runkkaamaan minua jaloillaan samaan aikaan, kun ratsastin dildolla. Olin vain ennemmin lukenut jaloilla tyydyttämisestä, mutta sen kokeminen oli mahtavaa. Noora oli hyvä siinä. Aloin lähestyä orgasmia ja reikäni alkoi supistella dildoa vasten. Nooran katsekontakti ja ähkintä, hänen jalkojensa tyydytys, dildolla ratsastaminen ja peppuni läpsintä tuolia vasten saivat minut orgasmin partaalle kunnes tunsin kuinka lastini lähti liikkeelle. Ilmoitin tästä Nooralle ja lopetin dildolla ratsastamisen. Lamaannuin täysin orgasmin antamasta nautinnosta ja tunsin ja näin kuinka spermani lensivät Nooran jaloille. Noora nosti jalansa syliinsä ja otti spermat sormilleen ja alkoi imemään niitä minua silmiin tuijottaen. Istuin tuolilla dildon vieressä orgasmin kourissa edelleen katsoen, kuinka minun terkanopettajani nuoli spermojani suuhunsa ja nieli ne. Noora käski minua seisomaan pystyyn ja tein jälleen kuten hän käski.

"Kiitos. Olit oikein mukavaa katseltavaa.", Noora kiitti minua ja samaan aikaan nousi itsekkin tuolista ja käveli eteeni.

Noora alkoi suudella minua ja vastasin hänen suudelmaansa. Noora tarttui pepustani kiinni sitä puristellen ja läimäytti kummallakin kädellä siihen kerran.

"No niin. Pueppas noi housut yllesi ja mene kotia, mutta tästä ei sitten puhuta kenellekkään, onko ymmärretty?", Noora käski ja kysyi minulta totisena.

Vannoin hänelle, etten kerro kenellekkään ja puin housut päälle ja olin lähdössä luokasta ulos samalla miettiessäni, että mitä ihmettä juuri tapahtui.

"Otetaan vielä joskus sitten uusiksi. Sitten voit olla huoleti.", Noora huikkasi perääni ja naurahti.

Kävelin pois luokasta ajatukset päässä pyörien. "Vai vielä uusiksi..", mietin päässäni.

(Jatko-osa tulossa joskus)

Katso kaikki kirjoittajan Poitsu05 novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4 / 5. Arvostelijoita 50

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu