Isänsä Poika

15/10/2022 | Kirjoittaja: WannaBi |
7 min
Kertoja: Mies | Nuori MiesVanhempi NainenEka Kerta
4.6
(60)
”Voisitko Mika nuolla sitä? Nuolla mun pillua?” Sonja kuulosti melkein anovalta.

1.

Ensimmäinen kotini oli vanhempieni ensiasunto, yksiö, jonka he olivat hankkineet ennen syntymääni. Asunnon muistan lähinnä vanhojen valokuvien perusteella, muutimme suurempaan suunnilleen samoihin aikoihin kuin täytin neljä vuotta. Varhaisin muistoni liittyy tapahtumaan ennen muuttoa. Nukuin omassa lapsensängyssäni nalle kainalossa, kun heräsin yöllä hiljaisiin ääniin. Olin uninen, mutta uteliaana raotin silmiäni. Hämärässä valossa näin äitini istuvan vanhempieni sängyllä makaavan isäni päällä. Alastoman äitini vaalea iho hohti pimeässä. Vartalo liikkui ylös alas ja pyörät rinnat heiluivat liikkeen tahdissa. Ääni tuli natisevasta sängystä ja siihen sekoittui äitini hiljainen voihke. Olin hetken huolissani, mahtoiko äitiin sattua, mutta rauhoituin, kun kuulin vanhempieni vaihtavan muutaman lempeän sanan. Ymmärsin, että hän oli onnellinen. Tyytyväisenä suljin silmäni ja palasin uneen.

Kun sitten muutimme suurempaan asuntoon, minulle annettiin oma huone. Olin siitä tietenkin iloinen, mutta samalla hieman peloissani jouduttuani näin eroon vanhemmistani. Pelkoni kuitenkin helpotti, kun usein iltaisin kuulin naapurihuoneesta sängyn narinaa ja kevyttä voihkailua. Se oli onnellisen lapsuuteni turvaääni, jonka rauhoittamana usein nukahdin tietoisena siitä, että vanhempani rakastivat toisiaan ja olisivat aina lähellä.

Kymmenen vuotta täyttäessäni makuuhuoneen äänet olivat kuitenkin harvenneet ja lopulta loppuivat kokonaan. Isäni oli usein pitkään töissä ja saapui kotiin välillä vasta aamulla. Ilmapiiri kotona viileni, vaikka vanhempani eivät koskaan riidelleet, ainakaan minun läsnäollessani. Julmin asia, minkä kuulin oli, kun äitini kerran kävi itkunsekaista puhelinkeskustelua ystävälleen tietämättä, että olin kuulolla: ”Pentti on täydellinen herrasmies ja sika.”

Vanhempieni liitto päättyi sopuisaan eroon. Äiti muutti omaan asuntoonsa muutaman korttelin päähän. Minä sain asua mieleni mukaan kumman luona tahansa. Molemmissa kodeissa oli minulle oma huone. Äiti löysi pian itselleen uuden miehen, sopuisan Henrin, jonka kanssa hän sai vauvan. Yhtäkkiä minulla oli kaksitoista vuotta nuorempi pikkusisko, johon suhtauduin rakastaen ja suojelevasti. Hän oli vanhempieni jälkeen elämäni tärkein henkilö.

Isäni ei enää vakiintunut. Hänellä oli useita naissuhteita, eri ikäisiä ja kokoisia. Toisten kanssa juttu kesti muutaman kuukauden, toisten kanssa vain yhden yön, jos sitäkään. Äitini sanoin isäni oli toivoton häntäheikki.

Noihin aikoihin aloin itsekin kiinnostua seksiasioista. Äitini kirjahyllyssä oli lääkärikirja, jota yksinäisen hetken tullessa salaa selailin, ja kaverini Heikin kanssa olin kaivanut taloyhtiön lehtiroskiksesta pari rispaantunutta pornolehteä, joiden avulla käsitykseni naisista avautui edelleen. Katselimme lehtien kiihottavia kuvia roskakatoksen takana piilotellen ja yhdessä runkkaillen. Pääsinpä pari kertaa omin käsin vetelemään Heikin seisovaa kaluakin. Olin siis hyvin tietoinen ihmisen anatomiasta, vaikka olinkin hieman liian ujo osoittaakseni kiinnostustani vastakkaiselle sukupuolelle. Usein isäni tuodessa kotiin uuden naisystävänsä, arvioin heidän olemustaan nuoren mielen tuomalla varmuudella. Ja kun öisin kuulin sängyn jälleen narisevan isäni huoneessa, käteni eksyi kovettuneelle elimelleni, jota vetelin natinan tahtiin, kunnes lämmin neste ruiskusi lakanoille.

2.

Yksi isäni kymmenistä naisystävistä oli Sonja. Hän oli isääni nuorempi, kolmekymppinen, tummahiuksinen ja kaunis nainen. Minä olin tuohon aikaan jo seitsemäntoista, mutta edelleen kokematon naisten kanssa. Sonja oli minua kohtaan aina ystävällinen. Hän otti minut mielellään mukaan keskusteluihin ja puhui minulle kuin aikuiselle. Olin hieman ihastunut Sonjaan. Katselin mielelläni hänen pyöreää peppuaan ja pulleita rintojaan. Toki niin, ettei hän tai isäni huomannut. Ja kun yöllä sänky narisi viereisessä huoneessa, ajatukseni täyttivät mielikuvat alastomasta Sonjasta.

Eräänä syksyisenä aamuna makoilin sängyssäni isäni luona. Oli syysloma, joten minulla ei ollut kiire minnekään. Isäni sen sijaan lähti tavalliseen tapaansa töihin kahdeksaksi. Sonja oli ollut meillä yötä, ja arvelin hänen lähtevän samalla. Kuulin oven käyvän eteisessä. Kullini oli täydessä seisokissa, kuten se nuorena oli lähes joka aamu herätessäni. Teki mieli runkata, mutta tarve käydä vessassa oli suurempi, ja niinpä jouduin vastentahtoisesti nousemaan sängystä. Laahustin kohti kylppäriä. Ylläni oli vain löysät yöhousut, joiden etumus oli komeasti kohollaan. Juuri, kun olin tarttumassa kylppärin kahvaan, ovi avautui ja kylpytakkiin sonnustautunut Sonja astui ulos.

”Huomenta, Mika”, Sonja sanoi hymyillen. Hänen katseensa mittasi paljasta ylävartaloani ja pysähtyi hetkeksi housujeni kohoumaan.

”Huomenta”, mutisin punastuen. Yritin peittää seisokkini käsieni taakse samalla kun livahdin naisen ohi kylppäriin. Tilanne nolotti, mutta samalla tunsin outoa kiihtymystä. En kuitenkaan halunnut toistamiseen esiintyä Sonjan edessä housut pullottaen, joten yritin pehmentää stondistani pesemällä hampaani ja ajattelemalla hammaspeikkoja. Onneksi isä oli pessyt pyykkiä edellispäivänä, joten sain poimittua pyykkinarulta puhtaan paidan yläkroppani peitoksi.

Yritin poistua kylppäristä vaivihkaa huoneeseeni, mutta Sonja kuuli kylpyhyoneen oven avautuvan.

”Tuletko Mika aamiaiselle?” Sonja huusi keittiöstä. ”Pentille tuli kiire aamulla ja häneltä jäi valmis aamupala syömättä.”

Oloni oli keventynyt, joten en nähnyt syytä kieltäytyä. Astelin keittiöön, missä Sonja hääräsi tiskipöydän äärellä edelleen kylpytakkiin pukeutuneena. Istuin pöydän ääreen ja kokosin pyödän antimista itselleni hyvän aamupalan. Sonja istui minua vastapäätä ja juttelimme hänen työstään ja koulustani.

”Sinulla on varmaan jo monta tyttöä koulussa katsottuna”, Sonja totesi kiusoitellen.

”Ei oikeastaan”, totesin ja jostain syystä päätin avautua enemmänkin. ”En oikein tiedä, kuinka pääsisi alkuun heidän kanssaan. Juttelu on helppoa, mutta että kysyisi leffaan tai jotain, niin se on aika vaikeaa.”

Sonja katsoi minua hiljaa. Olin kiusallisen tietoinen siitä, että kylpytakki oli hieman avautunut niin, että se paljasti pitkän kaistaleen tissivakoa. Yritin olla katsomatta, mutta housuissani alkoi jälleen tuntua eloa.

”Sinä tarvitsisit hieman kokemuksen tuomaa itsevarmuutta”, Sonja sanoi lopulta ja katsoi minua ovelasti. ”Pidätkö minua viehättävänä?”

Kysymys yllätti minut. ”Siis, tietysti, mutta sinähän olet isän kanssa…”

”Eihän sillä ole väliä. Sitä joko pitää toisesta tai ei. No, mitäs ajattelet?” Sonja kohensi asentoaan ja kylpytakki raottui hieman enemmän.

”Minusta sinä olet tosi hyvännäköinen”, rohkaistuin sanomaan ja varmaan punastuin hieman.

”Niin hieman ajattelinkin, olen huomannut, että katselet minua sillä tavalla”, Sonja totesi ja nousi seisomaan. Hän astui pari askelta taaksepäin ja pudotti sitten varoittamatta kylpytakkinsa lattialle. ”Miltäs nyt näyttää?”

Leukani loksahti alas ja kullini ponkaisi ylös. Alaston Sonja näytti vielä paremmalta kuin olin kuvitellut. Rinnat olivat pyöreät ja täyteläiset. Nännit olivat kuin pienet, tummat mansikat. Vyötärö oli kapea ja leveni pyöreiksi lanteiksi. Navan alla jalkovälissä oli tumma, siistiksi rajattu karvakolmio. En voinut kuin huokaista ihastuksesta ja hämmästyksestä.

”Luuletko, että haluaisit harjoitella seksiä kanssani?” Sonja kysyi. ”Voisin opettaa sinua.”

”Entä isä?” sain vinkaistua kiihtymykseltäni.

”Häneltä jäi tänä aamuna muutakin kesken kuin aamiainen”, Sonja totesi. ”Ja luulen, että meidän juttumme on muutenkin päättymässä.”

Kuin noiduttuna nousin pöydästä ja astuin Sonjan luo. Seisova kullini ei enää häirinnyt minua lainkaan. En tarkalleen tiennyt mitä tehdä, mutta Sonja otti ohjat käsiinsä, syleili minua ja suuteli suulle. Vastasin suudelmaan innokkaasti.

”Rauhassa vain”, Sonja toppuutteli ja irtaantui otteestani. Olinko ollut liian raju, ajattelin. Ajatus kuitenkin kaikkosi nopeasti, sillä Sonjan kädet olivat löytäneet kivikovana seisovan kaluni. Hän laski housuni alas ja kumartui eteeni. Toinen käsi runkkasi kullin vartta ja toinen puristi hellästi kiveksiä.

”Mmm. Isäsi poika taidat olla ainakin varustuksen koon suhteen. Komea kyrpä”, Sonja totesi ja imaisi sitten terskani huultensa väliin.

Se tuntui taivaalliselta. En voinut uskoa tätä todeksi. Seksikäs, alaston Sonja imi kulliani syvälle suuhunsa. Kädet hyväilivät pallejani ja pakaroitani. En voinut pidätellä itseäni vaan laukesin karjahtaen suoraan Sonjan nieluun. Se oli siihen astisen elämäni ihanin tunne. Nainen jatkoi imemistään, kunnes kaikki spermat oli nuoltu ja nielty.

”Olipa ihana aamupala”, Sonja sanoi huuliaan nuollen. ”Mutta nyt on sinun vuorosi maistaa minua.”

3.

Sonja veți minut perässään isän makuuhuoneeseen. Hän riisui paitani, housut olivat jääneet keittiöön. Olimme nyt molemmat alasti. Tyhjiin imetty kullini ei enää seissyt, mutta halu oli edelleen kova ja tiesin kalunkin pian taas nousevan.

Sonja asettui selälleen sängylle ja pyysi minut vierelleen. Hän neuvoi, kuinka hyväillä ensin kaulaa ja pyöreitä rintoja. Otin opin innolla vastaan, ja samalla kun suuni tutustui Sonjan rintoihin ja nöpöttäviin nänneihin, käteni lähti kuin itsekseen tutkimusretkelle naisen vatsalle ja lantiolle. Karvakolmioon ja sen alapuolella odottavaan lemmenkoloon en rohjennut vielä koskea.

”Aah, juuri noin, kiusoitellen. Mmmm, ihanaa”, Sonja voihki ilmeisen tyytyväisenä toimintaani. Hetken päästä kiusoittelu oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, sillä nainen tarttui käteeni ja ohjasi sen jalkoväliinsä.

”Kokeile mun pillua”, Sonja kehotti. ”Hiero pilluhuulia sormilla ja etsi klitoris, se on siinä ylhäällä. Mutta varovasti.”

Muistin kyllä hyvin lääkärikirjan kaavakuvat. Tunnustelin Sonjan isot ja pienet pilluhuulet ihmetellen niiden pehmeyttä ja kosteutta. Nainenhan oli suorastaan märkä. Pilluhuulten välistä löysin emättimen aukon, mutta sinne ei ollut vielä lupa mennä. Tyydyin pyörittelemään sormiani siinä ympärillä ja siirryin sitten ylemmäs klitorikselle, joka oli kova nystyrä ylhäällä pilluhuulten välissä. Klitoriksen koskettaminen sai Sonjan voihkaisemaan nautinnollisesti. Pyörittelin sitä hetken sormieni välissä ja Sonja huokaili tyytyväisenä.

”Voisitko Mika nuolla sitä? Nuolla mun pillua?” Sonja kuulosti melkein anovalta, eikä minulle tullut mieleenikään kieltäytyä. Laskeuduin Sonjan levitettyjen jalkojen väliin ja painoin kasvoni vasten kiimasta märkää pillua. Maistoin ensin varovasti ja huomattuani pitäväni pillun mausta jatkoin innokkaammin. Nuolin pitkiä lipaisuja huulia pitkin ja keskityin sitten klitorikseen, mistä Sonja tuntui erityisesti pitävän.

”Ota käsi mukaan, työnnä sormi pilluun”, Sonja neuvoi.

Nuolin klitorista ja sormetin pillureikää ensin yhdellä, sitten kahdella ja lopulta kolmella sormella. Toinen käteni ahtautui pepun alle ja puristi kiinteää pakaraa. Pillua sormettavan käden peukalo käväisi peppureiällä. Tästäkin Sonja tuntui nauttivan. Hänen hengityksensä kiihtyi, pillu kostui vielä entistäkin märemmäksi ja lopulta hänen huuliltaan pääsi pitkä nautinnon ulvaisu.

”Aah, ihanaa, jatka, jatka, älä lopeta”, Sonja huusi ääneen ja painoi päätäni tiukemmin pillua vasten. Ja minä jatkoin, kunnes Sonjan orgasmi väistyi ja jännittynyt vartalo rentoutui. Sonja kehotti minua nousemaan ylemmäs ja suuteli minua. ”Maistuu pillumehulle”, hän totesi.

Minulla oli vielä intoa jäljellä. Käteni oli jälleen löytänyt Sonjan pehmeän rinnan ja pillun nuolemisesta kovettunut kaluni hieroi naisen reittä. Suutelimme ja myös Sonja alkoi taas innostua.

”Haluaisitko tulla mun sisääni?” Sonja kysyi kuiskaten. ”Mulla on pillerit, voit tulla ihan paljaalla.”

Sydämeni jätti kierroksen väliin. Tätä hetkeä olin odottanut jo pari vuotta. Poikuus saisi mennä ja pääsisin työntämään kyrpäni oikeaan naisen pilluun. Tiesin juuri oikeat sanat tähän tilanteeseen: ”Öh, joo.”

Sonja otti taas aloitteen. Hän käänsi minut selälleen sängylle ja asettui hajareisin päälleni. Hän otti kiinni kullistani ja asetti terskan pilluhuultensa väliin. Sitten hän laskeutui hitaasti ja antoi kullini upota syvälle pehmeään pillureikään. Puristus kyrvän ympärillä tuntui hyvältä ja tunne parani edelleen, kun Sonja aloitti rytmikkään ratsastuksen sauvallani. Pillu oli tiukka, mutta liukas. Se hieroi nautinnollisesti kaluani.

Tartuin Sonjaa lantiosta ja katsoin vaaleana hohtavaa ihoa ja rytmikkäästi heiluvia tissejä. Hetkeksi lapsuuden muistikuva äidistäni nousi häiritsevänä mieleeni, mutta karkotin sen mielestäni: nyt on tämä hetki ja ihana nainen rakastelee kanssani sänky natisten. En voinut pidätellä itseäni. Yhdellä voimakkaalla liikkeellä käänsin Sonjan alleni ja tikkasin kovalla kullillani litisevää pillua kuin ompelukone. Sonja oli mukana juonessa, hän voihki ja vaikeroi. Minä nussin kuin viimeistä päivää. Painoin kyrpääni juurta myöten ihanaan pilluun, vedin sen sitten melkein kokonaan ulos ja saman tien takaisin. Uudelleen ja uudelleen. Sonja ulvoi orgasmiaan, pillu supisteli ja roiski lemmennesteitä. Minä hirnuin kuin hevonen ja kyrpäni sylki valtavan lastin kuumaa spermaa syvälle Sonjan vittuun. Syvä täyttymyksen tunne valtasi kehoni ja lämpimät aallot kulkivat kullistani hiuskarvoihin saakka.

Voipuneena lysähdin sängylle Sonjan viereen. Hän hyväili rintaani kädellään.

”Ja tämäkö todella oli eka kertasi”, Sonja kysyi.

”No, jos ei runkkailua Heikin kanssa lasketa”, vastasin. ”Mutta tämä oli kyllä paljon parempaa.”

”Melkoinen panomies taidat olla”, Sonja totesi. ”Ihan kuin isäsi.”

4.

Isän ja Sonjan suhde kariutui pian tämän jälkeen. Isä oli jo löytänyt uuden ihastuksen. Minä puolestani kävin muutaman kerran Sonjan luona lisäopissa. Kokeilimme eri asentoja ja voinkin sanoa kehittyneeni melkoiseksi akrobaatiksi näiden oppituntien aikana. Viimeisen panokertamme jälkeen hän kertoi, että oli löytänyt miehen, jonka kanssa haluaisi yrittää vakavaa suhdetta. Minä en siihen kuvioon enää mahtunut. Se oli ikävää, mutta en harmitellut kauaa, minulla oli siinä vaiheessa jo treffit sovittuna luokkamme seksikkäimmän tytön kanssa ja tiesin, että Sonjan opetuksen jälkeen olin enemmän kuin valmis kohtaamaan uusia haasteita.

Katso kaikki kirjoittajan WannaBi novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 60

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu