”Tässä on viimeinen laatikko”, isäni sanoo kantaessaan isoa pahvilaatikkoa kynnyksen yli. Seuraan sivusilmällä kuinka hän vie sen huoneen perälle ja laskee maahan. Lämpimän sään ja muuttotavaroiden kantamisen yhdistelmä on saanut hänen paitansa hikoamaan ja tarttumaan ihoon. Hän pyyhkäisee otsaansa kämmenellään.
”Menen siirtämään auton parkkiin”, hän sanoo minulle ja suuntaa ulos.
Jään yksin pieneen opiskelijayksiööni uudella paikkakunnalla. Kun ovi kilahtaa kiinni hyökkään välittömästi tavaralaatikoille ja kaivan lakanapakkauksen esiin. Levitän ne vuoteelleni niin nopeasti kuin suinkin kykenen. Vuoteen sijattuani laitan sen päälle tavaroita hujan hajan, ikään kuin sänky olisi ollut pedattuna jo pitkän aikaa. Nyt minun on vain odotettava isäni paluuta. Jännitys ja pelko saavat jalkovälissäni pitkään väijyneen kipunoinnin tuntumaan vielä entistäkin kivuliaammalta. Kohta se tapahtuu. Syteen tai saveen.
Minulla on nimittäin hirvittävä salaisuus, jota en ole koskaan kertonut kenellekään. Haluan rakastella isäni kanssa. Haluan sitä enemmän kuin mitään muuta asiaa maailmassa. Heti siitä asti, kun tulin tietoiseksi seksuaalisuudesta, olen himoinnut omaa isääni. Teinivuosinani masturboin satoja tai tuhansia kertoja kuvitellen mielessäni isäni naimassa minua. Unelmissani teimme sen kaikin mahdollisin tavoin yhä uudestaan ja uudestaan. Eikä se jäänyt nuoruuteen, viimeksi runkkasin isääni ajatellen eilen. Toistaiseksi tämä on pysynyt vain mieleni kaikkien salatuimmissa sopukoissa, mutta tänään asiaan tulee muutos. Jahka isä palaa huoneeseen, aion tarjota neitsyyttäni hänelle. Olen jo päättänyt, että jos hän ei rakastele kanssani, en aio harrastaa seksiä kenenkään kanssa koskaan. Ja lisäksi isäni tulee koko loppuelämänsä pitämään minua sairaana pervona. Tätä ei kannattaisi tehdä, mutta himoni saada isän kyrpä sisääni on yksinkertaisesti liian suuri.
Käytävästä kuuluu kolinaa ja pian isäni kääntää avaintaan lukossa. Hän ripustaa pusakkansa naulakkoon ja tulee peremmälle. ”Mikäs täällä on tilanne?” hän kysyy
”Varmaan alan purkaa astioita kaappiin”, sanon.
”Siitä se oma koti lähtee. Mitä haluat minun tekevän?”
Suutelevan minua. Hyväilevän rintojani. Nuolevan pilluani, Painavan minut vuoteelleni selälleni ja ottavan minut. Nämä ajatukset kappaavat mieleni ja vievät minut jonkin tuntemattoman rajan yli. Astun aivan isäni eteen ja kierrän käteni hänen ympärilleen. Hän yllättyy, ja ottaa minut vuorostaan halaukseen. Puristan itseni aivan häneen kiinni. Tämä voi olla viimeinen kerta kun isäni suostuu päästämään minut lähelleen ja haluan ottaa siitä kaiken irti. Rintani puristuvat hänen kehoaan vasten. Painan haarovälini hänen reittään vasten. Ajatus siitä, että vain muutama ohut kangaskaistale erottaa kiimaisen pilluni isäni paljaasta reidestä, ja sen yläpuolella lepäävästä kullista, on huumaava. Samalla tajuan, että toinen jalkani painaa häntä haaroihin. Jos hänellä seisoisi niin voisin tuntea sen. En ole koskaan ollut näin lähellä unelmieni kyrpää. Vielä lähemmäs pääseminen vaatii enemmän rohkeutta kuin mikään, mitä olen koskaan tehnyt.
”No mutta Kirsi, sinähän nyt menit tunteelliseksi”, isäni naurahtaa.
”Ei nämä mitkään jäähyväiset ole, kyllä me tullaan käymään aina silloin tällöin”, hän jatkaa ja antaa kevyen suukon otsalleni, kuten hänellä on tapana. Isäni on aina niin hellä ja huolehtivainen. Juuri siksi haluan häntä niin kovasti.
”Isä, minulla on yksi juttu kerrottavana.”
”Mistä on kyse?” hän kysyy hitunen epäilyä äänessään.
”Lupaa ensin, ettet kerro sitä kenellekään. Et koskaan.”
Hän pyyhkäisee kasvojeni sivulla roikkuneet irtohiukset korvani taakse.
”Mehän ollaan aina sanottu, että kaiken saa aina kertoa ja kotiin tulla vaikka mikä olisi.”
”Niin, mutta lupaa nyt!”
”Hyvä on, lupaan olla kertomatta.”
”Edes äitille?” Etenkään äidille.
”Edes äidille.”
Nyt se hetki on koittanut. Nielaisen. Katson häntä suoraan silmiin.
”Isä. Minä haluan rakastella sinun kanssasi.”
Hän hätkähtää ja yrittää vetäytyä kauemmas. Puristan itseni yhä tiukemmin häntä vasten.
”Olen tuntenut näin jo vuosia. Olen yrittänyt päästä tästä tunteesta yli, mutta se korventaa minua joka päivä. Minun on pakko saada sinut! Jää täksi yöksi luokseni ja ota neitsyyteni. Huomenna voit palata kotiin, eikä asiasta puhuta enää koskaan.”
Isä on hämillään. Eikä ihme. Harvoin varmaan 19-vuotiaat tytöt tulevat tarjoamaan itseään naitaviksi. Ja vielä harvemmin ikioma tytär.
”Kirsi, rakas. Rakastan sinua enemmän kuin mitään maailmassa, mutta kaihan sinä ymmärrät että emme voi.”
”Kyllä voimme. Äiti on ulkomailla vielä monta päivää. Ei sinua kukaan kotona kaippaa. Ja minä puolestani olen syönyt pillereitä jo puoli vuotta. Isi rakas, olen niin kiihkossa. Tunnetko sen? Eikö reittäsi kuumotakin jo? Siinä pilluni kertoo, kuinka paljon haluaa sinua!”
Se on myös niin märkä, että nesteeni ovat varmaan valuneet pikkuhousujen läpi hameeseeni asti. Ehkä jopa isän housuille.
”Sinäpä olet todella suunnitellut tämän loppuun asti”, isäni saa viimein suustaan.
Teoillani on ollut vaikutusta, sillä tunnen välissämme painetta. Isäni kyrpä pullistuu lonkkaani vasten. Varmaan se kohta seisoo täydessä mitassaan. Voi kunpa pääsisin näkemään, ja kokemaan, sen paljaana.
”Minulla on vain tämä yksi mahdollisuus.”
”Rakas. Kyllähän sinä tiedät, etten voi kieltää mitään omalta tytöltäni, mutta oletko nyt täysin varma siitä, mihin olet ryhtymässä?”
”Kyllä! Ja haluan sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ja housujesi pullotuksesta päätellen sinäkin haluat sitä.”
Hän luovuttaa: ”Kukapa ei haluaisi rakastella sinun kaltaisesi ihanan naisen kanssa.”
Voisin itkeä ilosta. Painan huuleni hänen omiaan vastaan. Ensisuudelmani alkaa hellästi, mutta muuttuu pian riettaammaksi. Imemme toistemme huulia intohimoisesti. Raotan suutani hieman ja päästän kieleni ulos. Isä vastaa tunnusteluihini ja kielemme kohtaavat. Ihanaa! Olen onnistunut. Isän kädet laskeutuvat pyllylleni ja hän puristelee pakaroitani. Kipinät sinkoilevat pitkin jalkoväliäni ja reisiäni. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen huulemme irtoavat toisistaan.
”En olisi aavistanut, että isin oma Kirsi-tyttö osaa suudella noin riettaasti.”
Punastun. ”Isä, saanko pyytää sinulta vielä yhtä asiaa?”
”Mitä tahansa.”
”Haluaisin, että kutsuisit minua prinsessaksesi. Ihan niin kuin silloin aikanaan.”
”Prinsessani toive on käskyni.”
Tartun isääni kädestä ja johdatan hänet vuoteen ääreen. Jutustelun aika on ohi. Isä istuutuu vuoteen reunalle ja minä menen hänen syliinsä. Kierrän käteni hänen kaulansa ympärille ja huulemme puristuvat taas yhteen. Ikuisuudelta tuntuvan ajan imemme vain kiimoissamme. Sitten tunnen jotain reidessäni. Isäni kyrpä on totta tosiaan nyt täysin kovana. Sen ei tarvitsisi liikkua kuin muutama mitätön sentti niin se työntyisi pilluuni. Päästän irti isäni huulista ja vetäydyn taaksepäin.
”Kirsi, onko kaikki kunnossa?”
Tajuan, miksi hän kysyy sitä. Pyyhkäisen kyyneleitä pois silmäkulmistani.
”Ei hätää. Olen vaan onnellinen. Niin onnellinen! Pelkäsin enemmän kuin mitään, että vihaisit minua kun paljastin haluavani seksiä kanssasi.”
”En voisi koskaan vihata sinua vaikka tekisit mitä. Olet oma rakas tyttöni.”
Painaudun voimakkaammin hänen erektiotaan vasten.
”Isä, näytä se mulle! Näytä kovana seisova kyrpäsi! Haluan nähdä, mistä olen tullut.”
En odota vastausta, vaan tartun isäni paidan helmaan ja vedän sen pois. Repisin housutkin jos en istuisi niiden päällä. Päästän isän vapaaksi riisumaan itsensä. Heitän isäni paidan huoneen nurkkaan ja vedän oman paitani pois. Aioin riisuutua itseni alastomaksi, mutta heti kun näen isäni pelkissä alushousuissaan, unohdan kaiken. Isän kulli venyttää housujen kankaan äärimmilleen. Koska haluan paljastaa kullin itse, viittilöin hänet istumaan ja laskeudun polvilleni hänen eteensä. Tunnustelen kankaan takana piilottelevaa kovaa patukkaa. Sormeni ylettyvät sen ympärille, mutta vain vaivoin. Selkäpiitäni kihelmöi, kun tartun housujen vyötäröihin ja vedän niitä alas.
Tumman purppurainen kullinnuppi tulee esiin. Parikymmentä vuotta sitten minä uin sen päässä olevasta reiästä maailmaan. Kumarrun sen ääreen ja suutelen synnyinpaikkaani. Se maistuu ihanan miehekkäältä. Suutelen sitä useamman kerran joka puolelta. Sekään ei riitä vaan nuolen kyrvännuppia isäni voihkiessa nautinnosta. Hän työntää lantiotaan ylöspäin. Ymmärrän vihjeen. Avaan suutani ja kulli työntyy huulieni välistä suuhuni. Imaisen sitä ja samalla vedän alushousut kokonaan pois. Siinä se nyt on, ihanan paljaana kokonaisuutenaan.
Asetan molemmat käteni sen ympärille. Kullin varsi painaa kämmenpohjiani vasten ja kivekset roikkuvat sormenpäitteni yllä. Se on ihana. Jämäkkä. Täydellinen. Hymyilen kuin Naantalin aurinko ja isäkin huomaa sen.
”Oletpa sinä innokas!”
Ilmeeni kiristyy. Kehtaanko tunnustaa? Kyllä.
”Isä, et tiedäkään kuinka paljon olen tätä himoinnut. Tämän takia en lopettanut saunassa käyntiä teidän kanssa. Halusin nähdä kullisi. Vilkuilin sitä salaa joka ikinen kerta. Joskus, kun oikein himotti, katselin kuinka pesit itseäsi ja koskettelin itseäni. Unelmoin toistuvasti, että näkisin kyrpäsi kovana. Viimein näen sen.”
Sukellan takaisin alas ja otan kullin suuhuni niin syvälle kuin se menee. Imen sitä posket lommolla. Päästän sen vapaaksi ja imen taas. Lutkutan sitä. Koska sellainenhan minä olen. Kullinlutkuttaja. Oman isän kullin lutkuttaja. Muutaman imaisun jälkeen päästän kullin taas vapauteen.
”Anna minun ottaa suihin. Annathan, isä? Kiitokseksi kaikesta siitä, mitä olet tehnyt hyväkseni.”
Hän tarttuu hiuksiini ja hankaa niitä sormiensa välissä.
”Se olisi minulle suuri kunnia, oma rakas prinsessani.”
Hän levittää jalkansa. Kyrpä seisoo pystyssä vatsaa vasten täydeltä näyttävien pussien roikkuessa patjalla. Tungen pääni jalkoväliin ja kieleni niin pitkälle ulos kuin pystyn. Koukkaan sen hänen kiveksiensä alle ja imen toisen niistä suuhuni. Oikea käteni hakeutuu kuin itsestään kullin ympärille. Alan runkata sitä hitaasti samalla kun imeskelen kiveksiä vuoron perään suuhuni. Isä voihkii. Se kuulostaa hyvältä. Kullin pehmeä hankaus poskeani vasten tuntuu taivaalliselta. Hieron kyrvän vartta ympäri naamaani. Nyt on minun vuoroni voihkia.
Imen taas kullin kurkunpohjaan asti.
”Rakas!”
”Niin?”
”Imet niin ihanasti. Tulen ihan kohta.”
”Haluan maistaa spermaasi! Lupaan niellä kaiken!”
”Ah! Puhut ihanan rivoja! Ime vielä. Juuri noin! Aaaaah! Nyt tulee! Aaah!”
En ehdi ottamaan kyrpää kokonaan suuhuni, joten ensimmäiset spermat roiskuvat naamalleni. Toinen purskahdus menee jo oikeaan paikkaan. Sperman suolainen aromi täyttää suuni. Pyöritän isäni mälliä kielelläni. Haluan sen peittävän suuni joka ikisen nurkan. Yhtäkkiä tajuan, mitä olen tekemässä. Minulla on suussani miljoonia veljiä ja siskojani. Se ei estä minua nielemästä. Isäni valkoinen tahna luiskahtaa kurkustani alas jättäen jälkeensä väkevän sperman maun.
Menen vuoteelle makaamaan isäni viereen. Kierrämme kätemme toistemme ympärille ja makaamme hetken aikaa äänettömänä nauttien isän ja tyttären yhteisen seksikokeilun jälkihehkusta. Se tuntuu ihanalta, mutta vielä paremmalta tuntuu tieto tulevaisuudesta. Aivan kohta nussimme. Ensin hellästi, sitten rajusti. Pilluni protestoi ja haluaa isäni kyrvän heti sisäänsä. En luovuta sen himolle vielä. Annan kiihkoni kerääntyä, koska tyttö voi antaa neitsyytensä isälleen vain kerran.