"Se oli jo punainen!", huudahdin ja tarrasin oven kahvasta kiinni Teron tempaistessa Bemarin valoista oikealle takapyörien vingaistessa kohti seuraavaa risteystä..
"Kyllä me vähemmälläkin ehditään!", jatkoin jännittäen lihakseni äärimmilleen pysyäkseni penkillä.
"Ääh Veko, se näytti melkoisen vihreältä", tuumi Tero korostetun rauhallisesti sompaillen autoa terävin liikkein.

Tero oli luvannut heittää minut juna-asemalle, kun vihdoin viimein pääsimme viikonloppuvapaalle. Tiesin, ettei hän ota ajaessaankaan ylettömiä riskejä. Olimme ystävystyneet aliupseerikoulun aikoihin ja pitäneet yhtä intin joskus hupaisissakin käänteissä. Olimme muuta porukkaa joitakin vuosia vanhempia opintojen johdosta saadun lykkäyksen vuoksi ja vain muutaman vuoden ikäerosta huolimatta muut tuntuivat kovin lapsenmielisiltä.

Olimme tavallista paremmalla tuulella, sillä viime vapaasta oli luvattoman pitkä aika. Ensin oli maastoleiri ja sittemmin jouduimme sairastuvalle. Vapaat paloivat silmiemme edessä pois. Vääpeli oli sentään armollinen ja päästi meidät matkaan jo perjantain lounaan jälkeen. Aikaa junan lähtöön vain ei ollut liiemmälti.

Katsoin kelloa, oli siinä ja siinä ehtisinkö junaan, johon olin varannut paikan. Edessä oli enää aseman viereiset liikennevalot, joissa loisti pitkälle vihreä valo.

"Jos noi vaihtuu punaiseksi, niin hyppään valoissa pois", totesin.
"Ok, mutta kyllä ne pysyy vihreänä", Tero ennusti.

Punainen kuitenkin syttyi ja risteävältä tieltä ehti autot lähteä, joten Tero jarrutti renkaat kiljaisten.
"Moroooo!", hihkaisin ja avasin oven auton vielä sen liikkuessa.
Aloitin hirvilaukan kohti asemalaituria.

Hyppäsin reppuineni viimeiseen vaunuun ja ehdin vetää pariin kertaan henkeä, kun juna lähti liikkeelle. Kaivoin puhelimeni esille ja laitoin Terolle viestiä.
"Junassa."
"Blink!", kilahti puhelimeni, kun Tero vastasi viestiin peukulla.

Tarkistin oman paikkani tiedot ja laahustin vaunusta toiseen eteenpäin, kunnes löysin omani. Ikkunapaikallani istui joku iäkäs nainen. Tai miten sen nyt ottaa, taisi hän olla jonkin verran äitiäni nuorempi. Tarkastin vielä paikkanumeron naisen vieressä.

"Taidan istua sinun paikallasi", rouva ilmoitti tehden lähtöä.
Rouvalla oli muutama laukku ja oli selvästi kotiutunut istuimelleen.
"Jospa minä istun tähän käytäväpaikalle, kunnes tulee häätö", ehdotin.
"Jos se vain sinulle käy, niin olisi kiva."

Nostin reppuni hyllylle ja istahdin alas. Sivusilmällä mittasin rouvan sylin hameesta paljaiden säärien ohi korkokenkiin. Muistelin hänen kasvojaan, joista huokui elämäniloa. Olipa pitkästä aikaa miellyttävää istua naisen vieressä ja tuntea kevyt hajuveden tuoksu jätkäporussa vietettyjen viikkojen jälkeen.

"Loma edessä vai?", kuului viereiseltä penkiltä.
"Joo!", vilkaisin hymyileviä kasvoja ja kirkkaita silmiä. Katseeni valahti rouvan rintavakoon.
Soimasin itseäni, että koeta nyt käyttäytyä.
"Pitkästä aikaa pääsi lomalle, kun ollaan ryvetty metsässä harjoittelemassa", puuskahdin.
"Jaa, mitä te siellä metsässä teette?", rouva kyseli.
Pohdin, ettei näinä levottomina aikoina ole syytä kertoilla intin tekemisistä kenellekään, mikä lie vakooja rouvakin voi olla.
"Kunhan lähinnä leikitään päivät ja yöt", kerroin monimielisesti.
"Oletteko työ- vai lomamatkalla?", kysyin rouvalta vaihtaakseni puheenaihetta.

"Eipäs teititellä, mä olen Pirkko!"
"Veikko."
"Työtähän tämä mulle on. Käyn puhumassa eri tilaisuuksissa diabeteksestä lähinnä terveydenhuollon puolella. Nyt vedin kolmen päivän koulutuksen ja saatiin homma pakettiin etuajassa. Siksi ei mulla ollut paikkavarausta tähän junaan."
"Kuulostaa rankalta", sanoin muistellen ryhmänjohtajana seuraavan ikäluokan paapomista ja kouluttamista.
"Kaikkeen tottuu! Matkapäiviä ja hotelliöitä tulee paljon. Nykyisin käytän mieluummin aika paljon junaa oman auton sijaan, vaikka autolla olisi hieman vapaampi liikkumaan.

"Mitä perhe sanoo, kun olet aika paljon poissa?", jatkoin utelua. Ei sillä, että olisin ollut juttutuulella, vaan se antoi tekosyyn vilkaista rouvaa lähemmin ja pitää tunnustaa, että näkymä miellytti kerta kerralta enemmän.
"Höh! Sinkku mikä sinkku!", Pirkko kuiskasi ääneen ojentaen sormuksista vapaan sievän vasemman kätösensä eteeni.
"Jos jonkun kanssa olen naimisissa, niin työn!"

Vaikka koetin pitää mieleni aisoissa, niin vähän väliä huomasin ajattelevani, miltä Pirkon rinnat tuntuisi kädessäni tai miten käteni sujahtaisi hänen polvelleen. Työnsin ajatukseni lähemmästä tuttavuudesta pois ja jatkoimme jutustelua, vaikka kullini ajatelmistani olikin paisunut tehden painetta housuihini. En sortunut flirttailuun, vaan keskustelimme ihan kaikesta muusta, koska pidin sitä korrektina.

Kahvikärryt kolisteli meitä kohti hiljalleen.
"Otettaisiinko kahvit, mun tekee ainakin mieli?", Pirkko kysyi.
"No, miksei", vastasin kaivellen pankkikorttiani esille.
"Hei! Minä hoidan maksupuolen", Pirkko sanoi vastaansanomattomalla tavalla.

"Kaksi kahvia meille", Pirkko pyysi ojentautuen kohti kärryjä nojaten kädellään jalkaani.
"Mulle tilkka maitoa eikä sokeria", hän jatkoi katsoen kysyen minuun muutaman sentin päästä nenästäni, johon lehahti huumaava tuoksu.
"Mustana", kakistin.
"Olikos siellä jotain kahvin kanssa?", Pirkko kysyi ojentautuen ylemmäs. Ellen olisi vetänyt päätäni taaksepäin, olisi se ollut Pirkon tissivaossa.
"On meillä muffinsia ja kanelipullaa. Niin ja sitten tuoreita munkkeja tässä ylhäällä.
Tissit lähestyi naamaani, kun Pirkko kurkotteli katsomaan. Venyin vielä vähän antaen tilaa, vaikka käsi painoi jalkaani.

"Eiköhän oteta munkit?", Pirkko istahti paikalleen.
"Juu", myönnyin.

Saimme kahvit ja munkit, Pirkko maksoi. Olin vähällä ikään kuin vahingossa koskettaa hänen rintaansa, kun hän ojensi pankkikorttiaan kahvikärryn nuorelle miehelle.

"Joskus pitää antaa valta mieliteoilleen, vaikka munkit on syntiä tällaiselle diabeetikolle", Pirkko selitti kertoen samalla sairaudestaan.
"Tuleeko siitä sulle vaikeuksia?", huolestuin.
"Ei oikeastaan, pitää vaan kompensoida jotenkin. Mutta eihän sitä voi elää, niin kuin opettaa", Pirkko kommentoi sarkastisesti.

Juna kolisteli vaihteiden läpi pääteasemalle ja teimme Pirkon kanssa lähtöä. Nakkasin repun selkääni ja autoin Pirkon kantamusten kanssa.
"Meinaako sotapoika bilettää kovasti tänä iltana?", Pirkko kysyi kävellessämme taksiasemalle.
"Tuskinpa. Käyn hakemassa jotain evästä ja koetan elpyä tänä iltana."
"Voisit tulla mun luokse. Täytyy itselle tehdä kuitenkin jotain ruokaa ja samalla sitä tekee kahdellekin", Pirkko ehdotti.
"Juu ei, oma koti kullan kallis pitkästä aikaa."
"Ei siitä olisi mitään vaivaa", Pirkko oli tosissaan.
"Kiitos, tarjous on hyvä, mutta kiitos ei."

Nostin Pirkon kapsäkit taksiin. Pirkko istahti takapenkille. Katseeni viivähti hänen takapuolessaan. Suljin oven ja mietin, mihin suostuminen olisikaan johtanut. Pirkko vilkutti taksin ikkunasta. Vilkutin takaisin.

Kävin kaupassa hakemassa kinkkukiusauksen ja makkarapaketin. Suunnistin bussipysäkille. Oli ruuhka-aika ja bussi täynnä. Sullouduin mukaan ja jäin seisomaan käytävälle.
"Alikersantti on hyvä ja käy istumaan", sanoi vanhempi herra nousten ylös.
"Kyllä tässä joutaa seisomaan", vastasin.
"Ei, kyllä maanpuolustajan pitää saada levätä, aina kun on mahdollisuus."
Katsoin parhaaksi istuutua enkä väitellä periaatteen miehen kanssa.

Bussi pysähteli joka pysäkille. Ihmisiä poistui enemmän kuin tuli uusia. Saavuimme lähiömme päätepysäkille. Siirryin keskiovelle ja törmäsin Irikseen. Iris oli samaa ikäluokkaa itseni kanssa. Hän oli mieluummin omissa oloissaan eikä juurikaan jutellut kenenkään kanssa. Hän asui seinänaapurina. Olimme silloin tällöin hississä yhtä aikaa ja siten olin vähäinen poikkeus hänen epäsosiaalissa maailmassaan, kun oli pakko vaihtaa muutama kohtelias sana. Hän oli pukeutunut siististi, mutta hyvin löysiin murretun värisiin vaatteisiin, ettei vain kiinnittäisi kenenkään huomiota. Tukka ulottui hänen silmilleen, joten katsekontaktia oli hankala saada.

"Töistä tulossa?", kysyin retorisesti jotain jutellakseni, kun talsimme kohti kerrostaloamme. Tiesin, että hän on töissä erään virasto arkistovastaavana, mikä sopi hyvin hänen luonteelleen.
"Joo. Sieltä."
Hämmästyin Iriksen monisanaisuutta. Normaalisti hän olisi vastannut vain myönteisellä urahduksella.
Kävelimme useita kymmeniä metrejä sanomatta mitään.

"Sinua ei olekaan näkynyt", Iris totesi. Ei hitto, kokonainen lause, mistä nyt tuulee.
"Monta viikonloppua kiinni, mutta nyt on sunnuntaihin asti vapaata."
Etenimme vaiti, kunnes taloyhtiö näkyi edessämme.

"Onkos täällä tapahtunut mitään viime viikkoina?", kysyin.
"Ei."

Nousimme ääneti neljänteen kerrokseen. Iris avasi asuntonsa oven ja suunnistin kohti omaani.
"Moi."
"Moi."

Kiusaus ja makkarat menivät jääkaappiin. Repun laskin lattialle ja ojentauduin sohvalle hetkeksi. Repun purku ei kauaa kestänyt. Kiusaus ja yksi makkara löysi tiensä joksikin aikaa mikroon lämpiämään. Heitin ne huiviini yhden oluttölkin ohessa ja jatkoin löhöilyä.

Kuudelta avasin television katsoakseni uutiset. Iriksen porrasovi kävi ja Samppa tuli kotiin. Samppa mörähteli jotain matalalla äänellä. Tämänikäiset kerrostalot ovat siitä mukavia, että väliseinissä on suurinpiirtein kaksi tapettia vastakkain ja kaikki kuulevat, mitä talossa tapahtuu. Sampan sanoista ei saanut selvää, mutta varmaan jotain hänen epäsäännöllisistä työajoista kuljetusliikkeen palveluksessa, koska niistä hän yleensä puhui.

Naapurista kuului tuttu narahdus ja säädin tv:tä pari pykälää kovemmalle, vaikka tiesin, ettei se auttaisi. Pian sänky narahteli enemmän Sampan ähinän ja Iriksen vingahtelun saattelemana. Hymähdin. Samppa oli tainnut olla pitkään tien päällä ja siksi Iris oli tavallista puheliaampi häntä odotellessa. Sampan ähinä hukkui Iriksen kiljumisen alle. Kun ensimmäistä kertaa kuulin heidän naimisensa seinän takaa, niin olin hyökätä sinne luullen, että Samppa tappaa Iriksen. Koetin keskittyä uutisiin. Onneksi niihin oli lisätty tekstitys, sillä muuten olisi pitänyt vääntää volumet kaakkoon pysyäkseen kärryillä. Jyske koveni ja tiheni. Ihmettelin,kuinka heidän sänkynsä kestää. Iris huusi suoraa huutoa, kunnes kuului muutama epämääräinen koradus, josta hätäisempi olisi luullut viimeisten hengenvetojen koittaneen. Otin tv:stä ääntä hiljemmalle.

Jos vanhat merkit pitivät kutinsa, niin uusintaottelu olisi parin kolmen tunnin päästä. Ei ihan näin kiihkeänä kuitenkaan.

Naapuri sai hormonit sen verran hyrräämään, että avasin netin ja luin muutaman seksinovellin. En löytänyt etsiskelyistä huolimatta pöytälaatikkokirjailijoiden tuotoksista yhtään niin autenttista kuvausta kiihkeästä seksistä, kuin mitä Iriksen ja Sampan äänimaailma toi mielikuviini.

Joutessani päätin aikaa tappaakseni katsoa elokuvan, jonka olin useasti jo nähnyt, mutta se vain oli kertakaikkiaan hyvä. Osasin vuorosanat lähes ulkoa, joten filmi ei vaatinut keskittymistä.

Kello läheni kahdeksaa ja yläkerran ovi meni kiinni. Laitoin elokuvan pauselle ja laitoin kahvinkeittimen tulille. Oli ihan turha katsella mitään, kun Erkki ja Eila tulivat vakiovuoroltaan saunasta. He olivat talon pitkäaikaisia asukkaita ja olleet hyväkuntoisina eläkkeellä joitakin vuosia. Talon asukkaat kiittelivät heitä pihan hoidosta. Oli paljon mukavampia asua, kun kesällä oli kukkaistutuksia sekä talvella huoltoyhtiön hutiloinnin jälkeen lumet kasattu siististi ja hiekoitus tehty viimeisen päälle.

Kahvi ei ehtinyt valua loppuun, kun yläkerrasta alkoi kuulua tasainen jumputus. Kukaan ei ollut hennonnut sanoa Erkille, että ottaisi sängyn pikkasen kauemmaksi seinästä, ettei se heiluessaan kolahtelisi siihen. Otin keksipaketin kahvikupin kanssa sohvalle. Tasainen jumputus jatkui. Veikko Lavi olisi tehnyt Erkin panemisen tahtiin soveltuvia iskelmiä nipullisen. Hain toisen kupillisen ja nautin sitä hiljalleen. Rytmi jatkui ennallaan. Vein tyhjän kuppini tiskipöydälle. Iris ja Samppa lähtivät jonnekin, joten uusintaottelua ei käytäisi ainakaan seinän takana. Huomasin, että taloon oli laskeutunut hiljaisuus. Erkki oli joko saanut purkauduttua tai sydän oli pysähtynyt.

Jatkoin elokuvan katselua.

Elokuva päättyi dramaattiseen kohtaukseen. Vaikka se oli tiedossa, niin se sykähdytti. Tein itselleni näkkileivän.

Kymmenen uutiset alkoivat ja sain katsoa ne rauhassa oluttölkki seuranani. Eipä siviilissä ollut tapahtunut mitään sellaista, mikä ei olisi kantautunut armeijan aitojen sisäpuolelle. Syksyn säästä ei saanut varmaa tietoa, ilmeisesti vaihtelevaa oli tiedossa. Uutiset olivat päättymässä. Taistelin itseni kanssa, viitsinkö katsoa esityksen. Olin nähnyt sen monta kertaa, mutta siitä huolimatta sammutin tv:n ja valot.

Siirryin ikkunan viereen, josta oli näkymä viereiseen yhtiöön. Kympin uutisten päättyessä vastapäisen talon rehevänpuoleinen nainen oli menossa suihkuun jokailtaiseen tapaansa. Hän riisui itsensä hyvin hitaasti ja jokainen vaatekappale päätyi siististi viikattuna pinoon nojatuolille. Tämän jälkeen hän haki jostain pyyhkeen ja marssi tissit hyllyen pyyhe kainalossa suihkuun.

Suihku ei yleensä kestänyt kovin kauaa. Mietin, montako miestä oli talossamme esitystä seuraamassa tai ainakin iltatupakalla parvekkeella samaan aikaan. Varsinainen esitys oli vasta tulossa.

Nainen tuli takaisin suihkusta puolihuolimattomasti kiedottu pyyhe ympärillään. Toinen rinta oli jäänyt pyyhkeen ulkopuolelle. Nainen asetti kolme purkkia sohvapöydälle ja levitti pyyhkeen aistillisesti heilauttaen sohvalle istuen sen päälle. Sen jälkeen alkoi voiteiden levittely alkaen kaulasta. Naisella ei ollut kiire, vaan jokainen voidenokare levitettiin huolellisesti suurella nautinnolla.

Erityisesti rinnat tuntuivat kärsivän kuivasta ihosta. Ne saivat runsaalla mitalla jotain valkoista ainetta, jota piti hieroa pitkään ja hartaasti. Olihan rinnoilla kokoakin ja nännit sojottivat tummanpuhuvina saaden osansa käsittelystä. Kuin vastentahtoisesti hän jätti rintojen käsittelyn punniten niitä vielä käsissään. Paino oli varmaan taas lisääntynyt.

Vatsa oli pyöreähkö saaden yhtä huolellisen voitelun. Lopulta nainen nosti vasemman jalkansa sohvapöydälle paljastaen tumman karvakolmion jalkojensa välistä. Kädet liukuivat pitkin reittä hitaasti ja intensiivisesti. Ylettyäkseen sääreensä hänen piti levittää jalkansa äärimmilleen. Hämmästelin joskus, miten notkea hän oli runsasmuotoisuudestaan huolimatta. Varmasti säännöllinen iltavoimistelu oli tuottanut tulosta.

Vuorossa oli oikea jalka, joka sai yhtä huolellisen käsittelyn kuin toinenkin. Tällä kertaa ei toimi kutittanut hänen häpyään, mutta toisinaan hän joutui hiplaamaan karvoitustaan kutinan helpottamiseksi.

Nainen käänsi selän näkyviin ja mahtavat pakarat saivat hoitavan ja kosteuttavan hieronnan puristeluineen. Mikä parasta, niin tällä kertaa hän vielä twerkkasi lyhyesti, ennen kuin kokosi tavaransa ja siirtyi makuuhuoneeseen. Twerkkaus sai minut aina hyvälle tuulelle ja tällä kertaakin hymähtelin itsekseni.

Menin sänkyyn loikoilemaan, vaikka tiesin, ettei uni tulisi. Mielessä vaihtui ajatukset tiuhaan. Useimmiten mielessä oli seksuaaliset muistot, jolloin kullini ponnahti seisomaan muodostaen peittoon kohouman. Välillä huoletti armeijan jälkeinen elämä vuokranmaksuineen ja peitto laskeutui siististi alas.

Puoliyöhön oli vielä tunti aikaa, kun ovi avautui ja sulkeutui. Kuulin Jatan potkaisevan kengät jalastaan. Hän ilmestyi samassa makuuhuoneeseen ja kumartui ylleni pitkään suudelmaan. Maltoimme viimein irrottautua ja Jatta nousi seisomaan.

"Sori, mutta piti tehdä kaksi vuoroa peräkkäin, niin sain sovittua itselleni vapaan koko viikonlopuksi!", hän hihkui ja riisui päällystakkinsa makuuhuoneen lattialle.
"Sepä hyvä! Enhän minäkään tiennyt, että pääsen lähtemään jo puolilta päivin."
"Kiva, että olet taas kotona! On ollut ikävä!", Jatta jatkoi riisuen vaatteitaan lattialle.
"Oon minäkin kaivannut sinua!"

Jatta oli alasti ja minulla seisoi tomerasti. Jösses, että hän näytti ihanalta makuuhuoneen hämärässä.
"Odota, käyn pikaisesti suihkussa!", puolisoni töräytti ollen jo matkalla kylppäriin.

Suihku oli tosi pikainen. Jatta tempaisi peiton päältäni eikä ehtinyt varmaan vilkaisemaankaan törröttävää kulliani, kun hän oli jo kahareisin päälläni painaen rintansa omaani vasten suudellen minua intohimoisesti.

Olin onnesta soikeana maailman kauneimman tytön alla.