Ei Kahta Ilman Kolmatta, Osa 2

10/08/2024 | Kirjoittaja: Mr. Danger |
29 min
Kertoja: Mies | Monta Miestä Yhden Naisen KanssaAnaali
4.5
(55)
Purin hänen nänniään ja yhtä aikaa paukutin tämän alapäätä pallit läiskien peppua kuuluvasti menemään.

Jotta saat tarinasta enemmän irti, lue ensiksi osa ”Ei Kahta Ilman Kolmatta”, ellet ole jo lukenut 🙂

XXXXXXX

Hieman yleiskerrontaa seuraavasta päivästä…

Aamu koitti Julian vanhempien mökkitilalla. Elettiin jo alkusyksyä, joten ulkona ei ollut vielä kunnolla valoisaa. Ollin vaimo Julia heräsi talossa kaikista ensimmäisenä. Olihan hän mennyt myös aikaisimmin nukkumaan ja oli muutenkin aamuvirkku. Hän nousi yksin tyhjästä parisängystä talon yläkerran isoimmassa makuuhuoneessa. Rapsuttaen punaisia hiuksiaan ja haukotellen, hän käveli ulos makkarista hiljaa, koska ei halunnut herättää muita. Katjan ja Tanjan makuuhuoneen ovi oli kiinni, mutta Melissan ja Ainon makkarin ovi oli jäänyt vähän raolleen.

Julia ei ensiksi reagoinut tähän mitenkään, mutta hipsittyään puoleen väliin portaita, hän näki alakerran olohuoneen ja tyhjän sohvan. Missä oli Olli? Hän ei ollut sängyssä, eikä edes sohvalla. Kellokin oli vasta puoli 8 aamulla. Tämä häiritsi Juliaa, koska hän muisti, että Melissalla ja Ollilla oli ollut vispilänkauppaa viime iltana. Ainakin Julian mielestä. Näinpä hän kääntyi ja nousi ylös portaita takaisin. Hän hiipi Melissan ja Ainon huoneen ovelle ja kurkisti viekkaasti huoneeseen oven raosta.

Hän pelkäsi mitä kohta näkisi, mutta olikin ihmeissään, kun huomasi vain tummahiuksisen Melissan nukkuvan yksin puoli alasti omalla sängyllään ja Ainon sänky oli tyhjä. Julia ei jäänyt oven rakoon miettimään asiaa enempää, vaan jatkoi takaisin matkaansa alakertaan.

Alakerrassa hän vielä tutki paikat ja varmisti, ettei kukaan ollut vessassa. Hän katsoi talon ikkunoista ulos ja näki heidän oman ja kavereiden autot pihassa yhä parkissa. Julia tunki sandaalit jalkaan ja aikoi lähteä tutkimaan ulos, oliko joku ehkä mennyt jo aamusaunaan tai uimaan. Tätä hän eniten toivoi.

Astuttuaan ulos talon ovesta oli kuitenkin sen verran tyyntä ja hiljaista järvellä, että luonnon ja lintujen äänet kuuluivat hyvin rantatontilla. Myös epämääräinen voihkinta ja rytmikäs vaimea tömähtely kuuluivat hiljaa ilmassa ja Julia käänsi katseensa äänen tulon suuntaan. Hänen päänsä kääntyi katsomaan tontin vierasaittaa. Julia mietti jo päässään hetken, että olisiko siellä joku tappelu. Tai itkeekö siellä joku? Näitä ajatuksia hän yritti puskea mieleensä, kun hän alkoi lähestymään aittaa.

Mitä lähemmäs hän kuitenkin pääsi, sitä paremmin hän kuuli aitan sisältä kuuluvat äänet. Sängyn narina, lihan läiskyntä ja vinkuva naisääni muuttivat Julian kasvot vakavaksi ja kalpeiksi. ”Ei vittu oo todellista” hän tokaisi hiljaa itselleen ja hiiviskeli hitaasti aitan pienen ikkunan luo.

Ikkunan verhot näyttivät olevan kiinni, mutta Julia kuuli jo selvästi lähellä ikkunan lasia, ketkä sisällä olivat. ”Aihh vittu just noin, anna mulle kovempaa” kuului Ainon kirkuminen sisältä vaimeasti. Julia oli täysin shokissa ja mitä lähemmäs hän saapui ikkunaa, huomasi hän, että verhojen keskellä olikin aivan pieni tirkistysrako. Ulkona oli vielä suht koht pimeää ja pilvetkin peittivät taivaan, joten Julia rohkeasti lähestyi verhojen rakoa aikomuksena katsoa mielenkiinnosta sisälle, jos hän näkisi jotain. Julia vei silmänsä raolle.

Hänen miehensä Olli jyysti Ainoa takaapäin sängyssä pitäen molemmin käsin kiinni Ainon mustasta poninhännästä. Aino huohotti katsoen ylöspäin kattoon kehonsa ollessa kaarella ja hänen isot pyllynposket paukkuivat ja lätisivät tömähdellen vasten Ollin rajusti nussivaa lantiota. He olivat täysin keskittyneitä toisiinsa ja hiestä ja raskaasta hengityksestä päätellen heidän yhteinen leikki oli kestänyt jo tovin.

Julia oli shokissa. Hän vain jäi tuijottamaan tuota väärää, mutta samalla kiihottavaa, niin rivoa ja tuhmaa näkyä. Tältä se tuntui tulla petetyksi, hän ajatteli. Tuntui, kun maa olisi pettänyt alta. Ja vielä, kun hänen yksi paras kaverinsa teki hänelle tämän. Olli ärähteli kovaa, tuttuun tapaansa aina ennen laukeamista, ja Aino huusi kuin hullu hyeena valtavan kalun seivästäessä häntä.

Julia ei kestänyt enää katsoa näytöstä vaan siirtyi sivulle ikkunan luota. Hän käveli rauhallisesti, mutta täristen ja syvään hengittäen hieman pois aitan luota. Seksin litinä ja pauke kuului tähän asti vielä hyvin ja Julia oli hetken hiljaa paikallaan. ”Vai, että tällainen aamu” hän totesi ääneen itselleen ja katsoi hetken kaunista järvimaisemaa ja metsää sen laidalla. Pilvet näyttivät myös siltä, että aamupäivällä voisi vaikka jopa ukkostaa.

Mitäköhän lapset haluaisivat syödä tänään? Julia mietti päänsä puhki kaikkea, asioita jotka saisivat hänen ajatuksensa muualle tuosta äskeisestä. Hän puristi nyrkkejään kovaa yhteen ja kyynel alkoi valumaan hänen toisesta silmästään. ”Mitä vittua mä nyt teen?” hän kysyi itseltään hiljaa ja hengitti sen jälkeen syvään.

Seksin äänet olivat lakanneet aitassa ja Julia kääntyi katsomaan sen suuntaan. ”Vitun huora” Julia ajatteli ääneen ystävästään ja katsoi erittäin tuimana aitan ovea. Hän mietti hetken, menisikö sanomaan miehelleen ja kaverilleen, että kiinni jäitte ja tämä oli tässä. Olisiko se lapsellista? Oliko hän ansainnut tämän ja nyt hänen pitäisi vain niellä kaikki paska, ja antaa miehensä käydä vuorollaan pettämässä?

Julian ajatukset alkoivat taas kiehumaan ja hän ajatteli, että jos hän laskee kymmeneen, hän rauhoittuu. ”1.. 2… 3” hän aloitti vakuuttavasti luetellen numeroita ääneen silmät kiinni. ”4.. 5… 6-”. Hän lopetti kuudenteen kuultuaan Ainon naurun mökistä ja päätti, että nyt he saavat kuulla kunniansa ja lähti marssimaan kohti aittaa.

Hän hiljensi kuitenkin vauhtiaan aitan lähellä ja hiipi ovelle, ja laittoi vielä korvansa vasten ovea kuullakseen mitä aitassa puhuttiin.

-”N-nii o-ooks sä aivan varma?” kuului Ollin epämääräistä sössötystä vaimeana.
-”Mmmhh anna tulla vaan, kyllä tosta suihkusta löytyy saippuaa ja on järvikin vieressä” kuului Ainon kiihkeä ja maanitteleva ääni tämän perään. ”Voidaan sitten mennä takaisin taloon ja sanoo, että käytiin vaan aamu-uinnilla”.
”Okeih” kuului Ollin ähkäisy.

Olli ärähti lujaa aitassa ja Aino kikatteli tämän perään. Julia ei kestänyt tuota hihitystä ja hänelle alkoi muutenkin riittämään tämän kaksinaamaisen ämmän valheet. Julia keräsi viimeisetkin rohkeuden rippeet mitä itsestään löysi, nopeasti väänsi aitan oven kahvaa ja pamautti oven auki. Hän oli jo aloittamassa huutamaan, mutta ei pystynyt, vaan jäi vain tuijottamaan rysän päältä kiinnijäänyttä paria.

Olli katsoi Juliaa hieman peloissaan ja lamaantuneena. Hän seisoi keskellä huonetta sängyn edessä. Hänen edessään oli polvillaan Aino, jonka ilme oli myös kauhistunut. Hänen kauhistuneesta ilmeestä Julia ei saanut vain kuitenkaan niin hyvin selvää, sillä Ainon silmät olivat kiinni ja tytön kasvoille oli vasta hetki sitten roiskittu sievoinen määrä paksua spermaa. Julialla ei kestänyt kauaa tajuta, että hän oli juuri rynnännyt sisään kesken Ollin orgasmin.

Julia katsoi järkyttyneenä ja vihaisesti miestään, joka näytti samaan aikaan kauhistuneelta, mutta kiihottuneelta tästä tilanteesta. Tämä vilkaisi nopeasti takaisin edessään polvillaan olevaan Ainoon, ja vielä kesken pitkittyneen orgasmin kourissa, edes runkkaamatta kyrpäänsä, hän ei pystynyt estelemään väistämätöntä vaan antoi turvonneen terskansa sylkeä vielä lastia lisää Ainon kaulalle ja kauniisti esille asetetuille tisseille. Roiskeet eivät suihkunneet enää niin kovalla paineella, kuin mitä ensimmäinen puoli desiä oli lentänyt.

Aino säikähtyneenä pyyhki spermaa pois silmiltään, että sai ne raotettua auki ja huomasi kauhukseen Julian heidän vieressä.

-”Voi vittu” hän parahti suustaan.

Julia viimeinkin heräsi tähän kuvottavaan tilanteeseen ja avasi sanaisen arkkunsa.
- ”Saatanan huora säkin oot! Ja tää oli tässä sit Olli, haista vittu!” ärähti Julia lujaa molemmille ja näytti keskisormea. ”Mä pidän kyl huolen, et lapset ei tuu näkee sua enää! Tää oli todellakin tässä!” hän uhkasi vielä ja heitti vihkisormuksensa aitan lattialle ja poistui oven suusta.

-”Julia anteeksi!” Aino huudahti hieman epätoivoisena perään, mutta huuto kantautui kuuroille korville. Olli katsoi hieman järkyttyneenä lattialla makaavaa vihkisormusta. Hän mietti myös lapsiaan. Hän ei todellakaan tulisi tämän takia luopumaan kokonaan lapsistaan…

Olli ja Aino jatkoivat hieman alakuloisina mökille peseytymään suihkutilaan, jossa he saivat myös keskusteltua asiat läpi, niin ettei kummallakaan jäänyt asiasta mitään hampaan koloon, vaikka Ainoakin selvästi harmitti, että oli nyt luultavasti menettänyt yhden parhaimman ystävänsä. Hän kuitenkin ymmärsi tekonsa.

Ei kestänyt myös kauaa, kun talossa kaikki olivat heränneet ja kuulleet asiasta. Pian Tanja, Melissa ja Katja poistuvat talosta tavaroidensa kanssa ja siirtyivät Katjan punaiseen henkilöauton kyytiin, Julia mukanaan.

Olli näki mökin ulko-ovelta, kun naisten auto kaahasi pois paikalta hiekka pölisten. Sinne meni. Aino ja Olli jäivät vain kahdestaan mökille. Tämä oli omalla tavalla heille erittäin terapeuttista, he jäivät viettämään päivää pienessä kuplassaan mökille kauniissa järvimaisemassa.

Päivän myötä alkoi ukkostamaan ja satamaan. Olli ja Aino vetäytyivät taloon juomaan ja syömään. Päivä oli romanttinen, olivathan he kuitenkin hieman ihastuneita toisiinsa. Keskustelunaiheet vaihtelivat arkiasioista eilisiltaan ja murheisiin, heidän tukien toinen toisiaan tässä asiassa, joka oli nyt rikkonut ystävyyssuhteen ja avioliiton.

Ennen kuin he lähtivät itsekin illalla ajelemaan Ollin autolla pois paikalta, harrastivat he kuumaa seksiä vielä Ollin ja Julian makuuhuoneessa. Olli oli taivaassa, kun vielä päivän päätteeksi hän pääsi murahdellen purkaamaan lastinsa sylissään ratsastavan Ainon sisään.

XXXXXXX

On kulunut pari kuukautta tapahtuneesta. Olen toipunut jo ihan hyvin erosta ja tehnyt rauhan tekoni kanssa. En ole ylpeä teostani, mutta voi luoja kuinka ihana kokemus se oli, yksi elämäni parhaista päivistä. Samalla oli myös vaimon syrjähyppy kuitattu, potut pottuina. Lapsista saimme sovittua Julian kanssa yhteishuoltajuuden, hänen lepyttyään vähän suurimman järkytyksen jälkeen. Avioeroprosessikin on jo hyvällä mallilla, ja astuu voimaan joidenkin kuukausien päästä.

Olin muuttanut omilleni omakotitalostamme kerrostaloon vuokralle ja meillä oli vuoroviikkosysteemi lastemme kanssa. Julia joutui nyt myös tekemään eri töitä, jotta sai haettua lapsiamme paremmin päiväkodista omalla viikollaan, ja pystyi tekemään enää tarjoilija hommia harvakseltaan. Olen ollut myös yhteyksissä Ainoon. Tämä ei ollut enää ystäviä Julian ja muiden kanssa.

Harrastimme Ainon kanssa irtoseksiä aina niillä viikoilla, kun lapset olivat äidillään hoidossa. Se oli ollut ihanaa, vaikka oli sekin alkanut kadottamaan jo sitä hohtoa ja magiaa, mitä meillä oli ensimmäisillä kerroillamme. Hohdokkaampaa ja kiihkeämpää se oli kuitenkin, kun mitä minulla ja Julialla oli ollut melkein koskaan.

Moni seksituokioistamme oli päättynyt niin, että Aino nieli suuren lastini kiltisti. Niin kuin hyvän puolison kuuluisi. Kerran hän antoi minun myös panna hänen tiukkaa pyllyreikäänsä, kun oli osunut sopiva hetki kohdalle. Ah kuinka kireältä tuon ihanan olennon suoli oli tuntunut ja kuinka tuhmaa ja nautinnollista se kaikki olikaan.

Kaikki hyvä silti loppuu aikanaan. Asuimme toisissa kaupungeissa, ja matkustelu oli rankkaa välillä arjen pyörityksessä, ja tämä alkoi myös vähän vaikuttamaan asiaan. Muistelen kuitenkin erittäin lämmöllä meidän yhteisiä hetkiämme.

Tämä viimeisin lapsivapaaviikko alkoi kääntymään viikonloppuun ja meillä oli ollut Ainon kanssa radiohiljaisuus. Ajattelin, että on hänelläkin varmaa muuta elämää ja muita miehiä kenen kanssa käydä oikeasti treffeillä. Itse en halunnut vakavaa suhdetta pitkän avioliiton jälkeen ja sanoin sen suoraan hänelle. En siis ihmetellyt, jos hänen kiinnostuksensa alkoi katoamaan minuun.

Koitti viikonloppu ja mietin, että pitäisikö lähteä äijäkavereideni kanssa baarikierrokselle. Asuin melkein kaupungin keskustassa, joten itselläni oli vaivatonta liikkua baariin ja kotiin. Pyysin parhaat ystäväni Joken ja Kallen kämpilleni aloittelemaan. Olin heille jakanut murheeni ja tarinani heti paljuillan jälkeen seuraavalla viikolla ja he olivat tukeneet ja kannustaneet minua hyvin. He olivat myös nauraneet ja kehuneet, minkälainen sonni minä olin, ja että minun pitäisi jatkossa heillekin pyydystää naisia tuolla tavalla.

Oli lauantai ilta ja kaverini tulivat kämpilleni.
-”Tänään lähtee!” huusi Kalle innoissaan astuessaan ovesta sisään kaljakoppa kädessään. Jokke tuli hänen perässään viinapullo kourassa. He olivat molemmat ikäisiäni, juuri kolmekymppisiä, komeita kavereita, ja meillä oli kaikilla pituutta yli 185cm. Jokella oli hieman vaaleammat piirteet ja hän pukeutui siisteihin ja kireisiin sinisiin farkkuihin ja mustaan flanellipaitaan. Hänestä näki, että hän käy salilla. Kallella oli hieman rennommat vaatteet, harmaa huppari ja mustat farkut, mutta silti siisti yleisolemus ja hiuksissa tummemmat piirteet, komea parta ja päässään silmälasit.

-”Kyl, tänään me hommataan Kallelle nainen” Jokke vastasi perässä naureskellen, kun halasimme eteisessä. ”Ja miks ei myös Ollillekin! Mutta Olli varmaan on se joka ne naiset meille hoitaa!” Kalle jatkoi ja vinkkasi silmäänsä minulle. Naurahdin asialle ”Niinhän sä toivot!”

Istuimme olkkarissa ja kuuntelimme musiikkia ja jauhoimme kaikenlaisista asioista pelatessamme korttia samalla. Aloimme olla hyvässä huppelissa ja kaikki juomatkin alkoivat olemaan tyhjennetty kurkusta alas. Päätimme lähteä baariin. Kello oli tällöin jo yli 11 illalla.

Käväisimme eka muutamassa räkälässä ja kuppilassa, mutta niissä ei ollut sellaista menoa mitä olimme toivoneet. Huomasin yöllä puoli 1 aikaan, kun snapchat tarinoihin lisättiin kuvia tietyltä mielenkiintoiselta taholta. Nämä olivat ex-vaimoni ystävien Tanjan ja Melissan käyttäjiltä lisätty. He olivat vielä jääneet roikkumaan snäppi kaverilistalleni, vaikka en heihin ollut enää yhteydessä.

Katsoin mielenkiinnosta mitä he molemmat olivat julkaisseet tarinoihinsa. Ja melkein vielä samaan aikaan. Voisin melkein sanoa, että olin hieman yllättynyt, kun huomasin heidän molempien hengaavan samassa porukassa baarissa ja vielä aivan samassa kaupungissa kuin missä me juuri olimme. He olivat toiselta paikkakunnalta, joten siksi olin ihmeissäni.

Naiset näyttivät kuvassa erittäin viehättäviltä paljaissa rinta-aukoissaan ja seksikkäissä bilemeikeissään. Toisessa kuvassa huomasin myös Katjan, joka asui täällä. Se selitti sen miksi muutkin olivat eksyneet tänne. Katja näytti kanssa erittäin vetävältä osittain läpinäkyvässä mekossaan, ja huomasin katsovani heitä taas yhtä himoitsevin silmin, kuin mitä silloin paljuiltana.

-”Oohho, eiks noi oo Julian kavereita? Ja viellä näillä huudeilla!” huomasi Kalle innoissaan, kun vilkaisi mitä tein puhelimellani astuessamme juottolasta ulos. ”Nojuu” kerkesin sanomaan, kun Jokke möläytti heti perään ”Noniin saatana, käydään hakee ne niin saadaan loputki vaimos kavereista kynnettyä!”

Kalle ja Jokke naureskelivat jutulle kuin puoliläppänä, mutta korkean humalan takia hetken päästä molemmat vaikuttivat olevan aidosti innoissaan ajatuksesta. Itse muistin vain sen, kuinka Katja uhkasi tappaa minut, jos pettäisin vaimoani. Hän vihaa minua. Enkä uskonut että muutkaan tytöt olisivat hirveän suopeita minua kohtaan. Mutta toisaalta he näyttivät snäppikuvissa erittäin humalaisilta, joten ehkä pystyisimme jotenkin suostuttelemaan heidät kivempaan kanssakäymiseen. Ja muistin kyllä myös sen, kuinka Melissa oli vihjaillut revanssista kanssani. Tämähän lupaus pitäisi lunastaa, ajattelin.

Pieni pilke silmäkulmassa tokaisin kavereilleni ”No voidaanhan me ihan läpällä lähteä yrittämään!” Pojat olivat täpinöissään. Tiesin, että Jokke on pelimiehiä ja muistin, kuinka Katja oli aiemmin vuosien aikana häneen perään kuolannut, mutta olivat molemmat omilta tahoiltaan olleet suhteessa. Nyt oli kuitenkin asiat toisin ja ajattelin yrittää kääntää asian jotenkin hyödyksi.

Pienen kävely reissun jälkeen saavuimme yöklubille, jonka tunnistin naisten snäpistä, ja jonotettuamme tovin, pääsimme sisälle. Kello oli jo 1 yöllä, kun saimme takkimme narikkaan. Jonossa ollessamme olimme kehittäneet myös pienen suunnitelman tyttöjä varten.

Klubi oli täynnä nuoria viehättäviä aikuisia pitämässä hauskaa. Hiki ja seksikäs hajuveden tuoksu liihotti sieraimiini astuessani tanssilavan viereiselle kulkuväylälle. Mietin jo hetken, että pitäisikö vain lähestyä jotain tuntematonta ja välttää paskamyrskyä, mikä voisi meidän suunnitelmastamme koitua.

En kerennyt paljoa ajattelemaan enempää, kun Kalle äkkäsi ”Tuolla on ainaki muutama niistä muijista!”.
Hän osoitti baaritiskille, jossa näkyi Melissa ja Tanja tilaamassa juomia. Pidättelin kavereitani ryntäämästä tiskille ja tutkailin vielä tanssilattian suuntaan.

Pian huomasin tutun näköisen hahmon tanssivan toisen tuntemattoman naisen kanssa. Se oli Katja, joka kauniissa kimaltevassa ja osittain läpinäkyvässä mustassa verkkohameessa tanssahteli DJ:n soittaman ysärijumputuksen tahdissa. Sain viekkaan idean.

-”Jokke, muistaks sä mistä me puhuttiin tuol jonossa? Siitä, et sä ottaisit Katjan haltuun, niin mulla ja Kallella ois tyhjä väylä noihin kahteen muuhun?” kysyin Jokelta tämän korvan juureen huutaen musiikin pauhatessa. Jokke nyökkäili vastaten ”No siis joo ohan Katja ihan vetävä daami, että kyllä mä voin lähtee ny yrittää sitä”. Olin tyytyväinen hänen vastaukseensa. ”Hyvä, koska seki on halunnu sua oikeesti vitun kauan! Se olis tosi helppo sulle, mä lupaan. Enkä valehtele” varmistelin vielä Jokelle antaekseni tälle lisää itsetuntoa suorittaa tehtävä.

Kalle oli odottavainen vieressämme, vaikka olisikin jo tahtonut juttelemaan kauniimmalle osapuolelle. Jokke kysyi minulta vielä ”Haluuks sä et mä meen hakee sen nyt heti vai? Vai vasta pilkun jälkeen”.

-”Käy kokeilee, jos se lähtis heti. En haluu et se näkee mua, koska muuten tää saattaa kusta kunnolla. Meet pyörittää sitä tonne ja sanot pari kiihkeet juttuu sen korvaa, nii uskon kyl et se lähtee aika nopee sun matkaa!”

-”Voinks mä viedä sen sun kämpille? Vai kysynkö et pääsis sen luo?” mietti vielä Jokke ääneen, juuri ennen kuin oli karkaamassa tanssilattialle.

-”Sil on kämppä ihan tässä lähel mun muistaaksee, niin yritä päästä sinne! Sano, et sul ei oo paikkaa mihin mennä yöks muutenkaa, kun kaverit läks menee! Ja älä mainitse mua!”

Jokke naurahti vastaukselleni, nyökkäsi perään ja jatkoi matkaansa tanssilattialle ihmisten sekaan. Kalle otti minut kainaloonsa tohkeissaan ja sanoi ”Noniin Olli, nytkö meidän tie on vapaa?” Katsoimme hörähdellen humalassa toisiamme ja sitten Melissan ja Tanjan suuntaan baaritiskille ja vastasin ”Kyl, nyt mennää kokeilee!”

Niimpä lähdimme uhkarohkealle matkallemme kohti yhtä baarin monista juomatiskeistä. Meillä oli hyvä näköyhteys baarijakkaroilla istuviin Tanjaan ja Melissaan.

Tanjan hiukset olivat vähän kasvaneet, mutta hänellä oli vieläkin tuo söpö blondi polkkatukka. Hänellä oli kaunis ja huoliteltu, mutta hillitty meikki ja seksikkäät pitkät mustat vaatteet, joissa oli antava poviaukko, josta hänen terhakkaat silarinsa melkein hyppäsivät ulos. Hän oli kropastaan atleettinen ja siro, ja hänellä oli tiukka ja muodokas perse. Tuota en tulisi koskaan saamaan, ajattelin päässäni, mutta silti uskaltauduin lähestymään häntäkin näin rohkeasti, sillä hän ei ollut ex-vaimoni parhaita kavereita, enemmänkin vain tuttu ja hän oli tullut paljuiltaankin Katjan ystävänä mukaan.

Melissalla oli tummat hiukset nutturalla ja raskaat, viettelevät silmämeikit isoine ripseineen ja täytetyt tumman ruskeat huulet. Hänellä oli musta minihame, verkkosukat ja valkoinen juhlatoppi, joka antoi myös hyvin anteliaannäkymän hänen suurille rinnoilleen. Niille rinnoille, jotka olivat palaneet erittäin eroottisena kuvana verkkokalvoilleni, nussittuani ne puhki sinä paljuiltana, kun koko elämäni laitettiin uusiksi. Naisen pylly oli muodokas ja iso, ja se pursui yli baarijakkaran päällä istuessa mustan minihameen verhoilemana ja oli sen verran hyvin tarjolla, että hänet olisi voinut ottaa vaikka takaapäin siinä paikalta istuen.

Saavuimme juuri tiskille, kun naiset saivat juomansa käteen ja olivat kaivamassa lompakkoaan, mutta ilmoitin kovaan ääneen, että tytöt melkein säpsähtivät ”Mä tarjoon nää!”

Iskin samalla viidenkympin setelin tiskiin Tanjan viereen ja tämä kääntyi katsomaan minua hieman häijysti, mutta samalla kiinnostuneen näköisenä kaveriani Kallea. Melissa hymyili vilkkaasti huomattuaan kanssa meidät. Katsoin myös häntä viehättyneenä.

Baarimikko ei paljoa tuuminut, vaan otti setelin ja palautti sitten vaihtorahat. Kalle jäi Tanjan puolelle ja minä kiersin Melissan viereen, koska tunsin jotenkin oloni turvallisemmaksi hänen lähellään. ”Terve naiset!” sanoimme melkein yhteen ääneen Kallen kanssa.

-”Heihei pojat” Melissa sanoi hyväntuulisena ja vilkutti vielä lisäksi meille molemmille. Otin baarimikolta vaihtorahat käteeni ja tungin niitä lompakkoon, kun samalla Tanja sanoi katsoen minua hieman ihmeissään ”Mä entiiä mitä Julia oikeen tykkäis, kun kuulis et tarjoilet sen kavereille juomia baarissa”.

Huomasin, että Tanjalla oli selvästi minua kohtaan jäänyt jotain hampaan väliin ja ymmärsin sen kyllä ihan hyvin. ”Kyllähän näin kauniille neidolle kuuluukin tarjota juomaa” ilmaisi Kalle kohteliaasti viitaten Tanjaan päin, joka vaikutti olevan myös viehättynyt hänestä.

Katsoin nopeasti tiskiltä tanssilattian suuntaan ja onnekseni näin, kuinka Jokke oli käärinyt Katjan syleilyynsä. He vaihtoivat kuuman näköisiä suudelmia ja Joken käsi vaelteli Katjan perseellä. Näillä ei varmaa kestäisi enää kauaa, kun he poistuisivat jatkamaan toimiaan muualle, ajattelin.

Meidän piti kuitenkin pitää tytöt tiskillä tai viedä heidät jonnekin muualle, etteivät he palaisi heti takaisin tanssilattialle Katjan seuraan. Samalla tuli mieleen, että molemmat naiset polttavat.

-”Mentäiskö tupakkahuoneeseen röökille? Mä voin ne tarjoo kans” sanoin hymyillen ja yritin olla erittäin herrasmiesmäinen, vaikka tiesinkin, että Tanja piti minua aivan varmasti hirveänä sikana. Melissa oli pitänyt hyvin meidän tissipano salaisuuden visussa, ja nousikin innoissaan heti avoimin mielin sanoen ”Mennään vaan, kyllä mulle aina kessu kelpaa!”

Tanja nousi myös baarijakkaralta, mutta vastasi vähän tympeämmin ”Meiän pitäis mennä takas Katjan luo”. Kalle otti häntä kuitenkin kädestä kiinni hellästi ja nallekarhu nappi silmillään katsoen Tanjaa suostutteli tämän heidän mukaan ”Tuu mukaa vaan, nopee mennään käymään pikasil sauhuil”. Tanja nöyrtyi vähän punastellen Kallen otteessa. ”Okei, no mennää, mut mul on kyllä sit omat röökit”.

Poistuimme tupakkahuoneeseen, joka oli onneksi aivan eri suunnassa kuin tanssilattia. Matkalla tupakkahuoneeseen Kalle otti myös enemmän koppia Tanjasta ja puhui jotain tämän korvaan, mikä sai Tanjan hymyilemään. Kävelin heidän takanaan Melissa vierelläni.

-”Noh tehän olitte aika rohkeita, kun tulitte meille puhumaan” sanoi Melissa, vaikka hänestä huomasi, ettei häntä oikeasti haitannut yhtään se. ”Katja on myös jossain täällä, se tuskin tulee tykkää, kun näkee sut” Melissa jatkoi varovaisesti ja siemaisi siideriään. Mietin vain mielessäni, kuinka ketkuja olimmekaan kavereitteni kanssa.

-”Niin, pitää toivoo, ettei törmää siihen” totesin vain perään viileästi. Laitoin käteni Melissan vyötärölle ja loin katseen häneen ja hänkin kääntyi tuijottamaan minua. ”Mua kyl kiinnostais vielä se pidemmän kaavan kautta tehtävä uus kierros, mistä sä sillon mainitsit” sanoin seksikkäällä äänensävyllä ja mittailin katseellani hänen vartaloaan ja niitä upeita kävellessä tärähteleviä tissejä. Puristin hänen vyötäröään hellästi sormillani samalla, kun katsoimme toisiamme jälleen viettelevästi.

Melissa näytti heti pikkaisen innostuneen kommentista ja vastasi minulle hymyillen ”Aijjaa sä viel muistat sen… Me voidaan kattoo sitä sit, kun tää ilta päättyy”. Hän käänsi viettelevän katseensa takaisin edessämme kävelevään parivaljakkoon ja minä hymyilin vaivihkaisesti katsoen myös eteeni.

Saavuimme tupakkahuoneeseen. Naiset tyhjensivät juomansa ennen kuin menimme sen sisään. Nopea siiderin rykäisy näytti nousevan naisilla lisää päähän. Huoneessa tarjosin Melissalle röökin ja myös Tanjalle, joka kuitenkin kieltäytyi ja alkoi kaivamaan omia tupakoitaan. Kalle tarjosi tälle kuitenkin myös sätkää, jonka Tanja yllättäen ottikin vastaan.

Aloimme juttelemaan naisille kaikenlaista ja yritimme hauskuuttaa heitä parhaamme mukaan. Huomasin, että hetken päästä Tanjakin alkoi rentoutumaan, eikä ollut enää niin kireä. Tupakoita kului muutama ja olimme jo päässeet kaikki tuttavallisiin väleihin ja huomasin, kuinka Kallen ja Tanjan välillä oli kemiaa havaittavissa.

Kello lähestyi puolta kahta ja siirryimme takaisin hakemaan vielä yhdet juomat, koska naisilla oli kuulemma sääntö, että ei enää alkoholijuomia kello kahden jälkeen tai muuten on seuraava päivä pilalla.

Menimme tiskille Kallen kanssa, kun tytöt menivät istumaan vapaana olevaan pöytään tanssilattian vierellä. Huomasin kuinka Tanja näpytteli puhelintaan, luultavasti laittoi Katjalle viestiä, kun tästä ei ollut enää kuulunut, eikä häntä tai Jokkea näkynyt enää tanssilattialla.

-”4 mustikkashottia ja vielä toiset 4 lonkeroa” sanoi Kalle baarimikolle. Saatuamme juomat tarjottimelle, liityimme takaisin naisten seuraan. Huomasin, että Tanjalla oli hieman harmistuneen näköinen ilme. ”Onko jokin hätänä?” kysyin Tanjalta.

-”No eiii täs ny muuta, mut voi olla et mun ja Melissan yöpaikka on vähän vaakalaudalla” sanoi Tanja ympärilleen pälyillen. ”Aijjaa, kuinkas nyt niin?” Kalle kysyi ja vaikutti olevan heti valmis lohduttamaan Tanjaa, kun huomasi tämän olevan vähän alakuloinen.

-”Siis meidän piti mennä tolle yhdelle Katjalle yöks. Olli tuntee sen” Tanja sanoi vilkaisten minua ja jatkoi ”Mut se laitto hetki sit viestii, et oliki löytäny jonku miehen täält ja ne meni ilmeisesti panee sen kämpille. Niih en tiiä, viittiikö sinne kämpille ny enää mennä yöks” Tanja huokaisi vähän pettyneen kuuloisena ystävästään.

Ymmärsin kyllä hänen harmituksen. Melissa oli myös vieressäni hieman vaivaantunut, mutta hänestä huomasi, että hän taisi jo tietää, että hänellä ei tule olemaan vaikeaa löytää yöpaikkaa toiselta paikkakunnalta tänä yönä.

-”Noh voihan paska” Kalle totesi, ja samalla jakoi shotit ja lonkerot kaikille pöydässä. ”Mut hei, kippistä!” Kalle jatkoi ilmottaen ja näytti mallia kohottamalla shottilasiaan, jonka hän sitten kopautti kerran pöytään ja kulautti suuhunsa. Teimme saman perässä. Tytöt pyyhkivät suupieliään vedettyään shotit ja heillä molemmilla alkoi olemaan erittäin känninen, lasittunut ilme.

-”Mitä jos mentäis mun kämpille jatkamaan näiden juomien jälkeen” Kalle innostui ehdottamaan rempseästi helistellen lonkerolasia kädessään, uskotellen naisille, että hän oli nyt kutsunut heidät omaan kämppäänsä, ei siis minun. Kalle asui oikeasti itse kaukana keskustasta.

-”Mulla ois kotona pullo hyvää viiniä ja voin tehdä ruokaaki jos joku vielä haluaa!” Kalle improvisoi ja katsoi minua vähän kysyvästi, että onko sitä viiniä oikeasti minun kämpillä. Nyökkäsin huomaamattomasti, ja katselin muille seinille hymyillen. Juonemme alkoi näyttävän menevän erittäin hyvin nappiin. ”Plus jos teil ei nyt oo mitää yösijaa niin me voidaan Ollin kaa kyl herrasmiehinä nukkuu mun olohuonees, nii te naiset saatte mennä meikän parisänkyyn!” Kalle vielä heitti tarjouksen kirsikkana kakun päälle.

Tanja näytti jälleen hieman empivältä, mutta Melissa vastasi melkein heti ”Joo! Kuulostaa hyvältä. C’mon Tanja, sit meiän ei tarvii alkaa miettii toista yöpaikkaakaan”.

Katsoin Tanjaa hieman varovaisesti, sillä hän näytti vielä kyseenalaistavan koko touhun, minun ja Kallen motiivin ja mitä muut sanoisivat, kun saisivat tietää, että hän oli mennyt kaverinsa pettäjä ex-miehen kanssa samaan yöpaikkaan? Melissaa tämä ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan, joten ajatteliko hänkin asiaa vain liikaa?

Osasin arvata, että hän pyörittelee paljon tällaisia ajatuksia päässään, näyttäen mietteliäältä, mutta en osannut arvata sitä, kun hän kuitenkin hetken päästä vastasi ruikuttavalle Melissalle vieressään ”No okei okei, mennää vaan”. Melissa näytti peukkua kaikille innoissaan hymyillen. Hymähtelimme Kallen kanssa myös. Jackpot, ajattelin. En uskonut, että Tanja olisi lähtenyt myös meidän matkaan, Melissan kuitenkin ollessa varma nakki.

-”Mutta haluan vielä ennen sitä käydä tanssimassa” jatkoi Tanja ja loi ensiksi minuun lyhyen katseen ja sitten pidemmän ja kiihkeän Kalleen. ”Sehän käy” Kalle mainitsi samalla, kun otti ison huikan lonkerostaan.

Saimme kaikki lonkeromme alas ennen kello kahta ja suuntasimme sitten viereiselle tanssilattialle, joka oli tähän aikaa illan ruuhkaisimmassa kunnossa. Bileet olivat kovat, ja me kolmekymppiset sukelsimme suoraan suurimmaksi osaksi nuorten juuri täysi-ikäisten kanssa lattialle joraamaan. Aluksi soi joku uudempi biisi ja me nolona Kallen kanssa vain teimme muutamaa käsiliikettä, kun Melissa ja Tanja vieressämme tanssivat käsikynkkää.

Pian DJ alkoi kuitenkin soittamaan meille hieman nostalgisempaa, nuoruudestamme tuttua EDM musikkia, kuten Swedish House Mafiaa, joka sai minut ja Kallenkin kunnolla liikkeelle. Uskaltauduimme naisien lähelle, jotka hekin innostuivat kappaleesta ja alkoivat rohkeasti tanssia lähellämme. Katsoin kuinka Kalle otti Tanjan pyöritykseensä, hienovaraisesti ensiksi vieden kädet tämän lantioille, jonka jälkeen he yhdessä keikuttelivat vartaloitaan toisiinsa vasten.

Otin itse myös Melissan haltuuni, mutta takaapäin ja ronskimmin. Pidin hetken käsiäni hänen ympärillään vatsan päällä, mutta rytmin nopeutuessa ja biisin dropin alkaessa, aloin hinkkaamaan tämän tissejä topin läpi. Hieroin samalla pumppaavin liikkein etumustani Melissan minihameella koristeltuun pyöreään pyllyyn. Tunsin kuinka melani alkoi kovettumaan housuissani ja sain siihen lisää boostia, kun mietin sitä, kuinka Melissakin tuntisi sen kasvavan ja venyvän pyllyänsä vasten.

-”Sul on aika iso lompakko tuol taskussa” Melissa huutaa minulle olkansa takaa veikeänä ja vilkuilemme toisiamme estottomasti.

Kestin hetken vielä tuota kuivahumppaamista ja tissin hipelöintiä, mutta sitten pyöräytin tytön kasvot kohti itseäni ja otin hänet kuumaan syleilyyn tanssilattian värähdellessä jalkojen tamppauksesta. Vein toisen käteni Melissan lantiolle ja toisella tartuin häntä perseestä, samalla kun tungin kieltäni hänen kurkkuun. Yllätyksekseni tunsin kuinka kankeaa, tarkalleen 17cm pituista kaluani alettiin hieromaan housujen läpi, Melissan kokeillessa kuinka kuumana kävin häneen. Vastaus oli, että koko mitaltani.

Pian huomasin myös vilkaista viereeni ja näin ilokseni Kallen ottaneen Tanjan syleilyynsä. Tämä pussasi naisen niskaa ja piti tätä halausotteessa takaapäin, hieroen etumustaan Tanjan tiukkaan ja pieneen takamukseen. Mietin vain päässäni, katsoen kiihkeästi etumustani hierovaa Melissaa ja yllämme vilkkuvia neon discovaloja, että tästä tulee vielä helvetin hauska ilta.

Kun meno alkoi olla liian kiihkeää ja porukka ei jaksanut enää tanssia, päätimme lähteä puoli 3 jälkeen baarista pois kävelemään kohti kämppääni. Olin narikassa antanut salaa Kallelle avaimeni, jotta tytöt todellakin uskoisivat menevänsä Kallen kotiin. Ajattelin, että Tanja ei olisi todellakaan lähtenyt minun kämpälleni yöksi.

Kävelimme lyhyessä ajassa kerrostalolle, jossa asuin. Matkalla olimme jutelleet niitä näitä ja vilkuilleet toisiamme vähän väliä. Kaikki olivat tosi hyvässä humalassa. Niinkin hyvässä, ettei kukaan kerennyt huomaamaan tai ainakaan kyseenalaistamaan asuntoni ovessa lukevaa sukunimeäni, kun Kalle harppasi muita ennen ovelle peittäen nimikyltin ja avasi oven daameille viittoen heitä astumaan sisään ensimmäisinä.

Sisällä annoin Kallen esitellä kotiani kuin omanaan. Hän ottikin hyvin isännän roolin haltuun ja laittoi meille olohuoneeseen musiikit soimaan ja hän haki keittiöstä naisille viiniä ja keksejä. Olin itsekin vaikuttunut ja leikin roolissa mukana, ja kysyin mistä keittiön kaapista löytäisin lasit. Istuuduimme kaikki olohuoneen pöydän ympärille, Kalle, Tanja ja Melissa sohvalle ja minä erilliselle penkille sohvan viereen. Keskellämme oli puusta tehty pieni pöytä, johon viritin lasit ja Kalle herrasmiehenä kaatoi ne täyteen valkoviiniä.

Ilta eteni jännittävästi. Tanssilattialla luotu eroottinen jännite oli jäänyt leijumaan ainakin meidän miehien ympärille, mutta en ollut varma olivatko naiset vielä jutussa mukana 100%. He olivat jo erittäin humalassa heidän vedettyään muutamat viinilasilliset. Aloite pitäisi tehdä, ennen kun kaikki olisivat sammumispisteessä, ajattelin.

Olin selvästi huomaavinani kiihkeämpää vispilän kauppaa Tanjan ja Kallen välillä, kun he koskettelivat toisiaan sohvalla ja mietin, että pitäisikö minun ehdottaa pian Melissalle, että siirtyisimmekö katsomaan makuuhuoneeseen jotain myöhäisillan komediaa, antaaksemme Kallelle ja Tanjalle omaa aikaa.

Samalla mietin, että olisiko tämä kuitenkin liian väkinäistä ja päällenäkyvää. Melissa vaikutti olevan vielä enemmän humalassa kuin Tanja, ja pelkäsin, että tämä kohta sammuisi sohvalle, hänen sössöttäessä enää epäselviä lauseita, kun hänelle puhuttiin. Nousin tuoliltani ja tarjouduin nostamaan tytön käsikainalossa pois sohvalta ja aloin taluttamaan häntä kohti makkaria. Tanja ja Kalle keskeyttivät keskustelunsa ja katsoivat meitä.

-”Tää Melissa kohta sammuu nii ajattelin olla herrasmies ja käydä peittelee neidin sänkyyn” sain sanotukseni. Tanja näytti ymmärtäväiseltä nyökätessään minulle ja huomasin kiihkon hänen silmissään, kun hän käänsi taas katseensa Kalleen, ja jatkoi keskustelua.

Laitoin makuuhuoneen oven perässäni kiinni ja vapautin Melissan otteestani sängylle. Tämä valahti selälleen keskelle isoa parisänkyä hihittäen humalassa. ”Eiii saatanaa tää laiva heiluu” hän tirskui ja heilutteli jalkojaan ilmassa sängyn yli. Olin vähän huolissani naisen olotilasta, mutta aioin silti hyödyntää nyt tämän tilanteen. Kyselemättä avasin housuni sepaluksen ja otin puolijäykkänä olevan kullini esille ja aloin puristelemaan sitä Melissan edessä. Pudotin samantien kaikki vaatteeni myös lattialle, seisten täysin alasti sängyn edessä.

Melissa nousi käsivarsiensa varaan ja katsoi minua kiihottuneena, mutta myös niin kännissä, että hänen silmänsä välillä luppasivat. ”Ohho, alaston mies! Ah eli nytkö on munan aika? Mitä jos aamulla mieluummin…” hän sai sanottua ja meinasi vajota takaisin alas, mutta tulin häneen kiinni ja nostin hänen puoliksi sängyn ulkopuolella roikkuvat jalkansa ja levitin hänen haarojaan. Hänen musta minihameensa oli rullaantunut puoleen väliin persettä ja enää tielläni oli hänen verkkosukkikset ja mustat pikkarit. Koska olin röyhkeä ja itsekin aika humalassa, repäisin kyselemättä verkkosukkikset auki haarojen välistä niin, että Melissa parahti. Laitoin käteni hänen suunsa eteen, koska en halunnut, että tämä pitäisi niin kovaa meteliä, joka kuuluisi olohuoneeseen.

Vedin naisen alushousuja sivuun ja tungin etusormeni tämän valmiiksi märkään ja lämpimään pilluun. Tyttö inahti jälleen vaimennettuna käteni lävitse, kun aloin työntelemään sormeani hänen sisällään. Lisäsin myös keskisormen mukaan ja kiihdytin tahtiani. Melissa ynisi ja vaikeroi allani ja alkoi pian olemaan läpimärkä. Olin itsekin jo valmiina illan taisteluun ja katsoin alas sykkivää kyrpääni. Nuolaisin sormiani ja hyväilin niillä sylkeä terskannupille. Asettelin sen sitten odottaville pillun huulille ja vaihdettuamme kiihkeät katseet Melissan kanssa, aloin hitaasti työntämään kaluni kärkeä häpyhuulien väliin.

Melissa sätki allani holtittomasti, kun hitaan aloituksen jälkeen seivästin hänen pillunsa yhdellä pitkällä ja nopealla työnnöllä pohjaan asti. Hän uikutti sormieni välistä ja hyväksyi kohtalonsa yöllisenä panopuunani. Aloin nussimaan jalat levällään olevaa avutonta naista kunnolla. Hivutin toisella kädelläni tytön tissin ulos topistaan, ja ahmaisin sen suuhuni. Olin jo kauan haaveksinut tästä. Nuo täydelliset melonit, joiden väliin olin pari kuukautta sitten päässyt jyystämään, olivat pyörineet mielessäni kuukauden päivät ja miltä ne maistuisivat. Myös Melissan pillun puristus oli asia, josta olin jäänyt haaveilemaan. Ja nyt onnistuneen baarireissun jälkeen haaveet kävivät toteen.

Purin hänen nänniään ja yhtä aikaa paukutin tämän alapäätä pallit läiskien peppua kuuluvasti menemään. Katosimme Melissan kanssa toistemme silmiin, vaikka naisella tekikin vaikeuksia pitää niitä välillä auki. Pillun kiimainen litinä ja tytön voihkinta samalla lisääntyivät. Otin käteni pois hänen suultaan ja annoin Melissan kiljahdella nautinnosta. Sänky narahteli allamme ja seksin äänet täyttivät koko huoneen. Kalle ja Tanja olivat luultavasti jo erittäin tietoisia leikeistämme.

Nain silmiään siristelevää Melissaa kuin viimeistä päivää. Huomasin, kuinka tytön silmät alkoivat menemään yhä enemmän kiinni ja tämä oli vaarassa sammua kohta kokonaan maatessaan selällään sängyssä. Lopetin hetkeksi panemisen ja käänsin naista yrittäen nostaa häntä kontilleen eteeni. Tytön humalatilan takia se oli aika vaivalloista ja naisen pää ei meinannut pysyä tässäkään asennossa ylhäällä, vaikka hän joutui olemaan enemmän hereillä jännittäen jalkalihaksiaan perse tanakasti pystyssä.

Katsoin Melissan isoa ja muodokasta ahteria, joka oli edessäni tarjolla. Silmäni myös karkasivat tuolle pienelle ryppyreiälle, joka vilkkui vähän mustien stringien alta ja näytti niin pieneltä ja pelokkaalta. Muistin kuinka Melissa oli paljastanut paljussa, että häntä ei ole koskaan pantu perseeseen.

Nostin itseni paremmin Melissan taakse ja läpsäisin häntä kunnolla perseelle, saaden inahduksen vastaukseksi ja tiesin tämän olevan hereillä. Siirsin taas mustia pikkuhousuja toiselle pyllynposkelle sivuun venyttäen stringit äärimmilleen. Vein sykkivän munani hänen turvonneelle hävylle ja hieroin sitä terskallani. Sivelin sillä ylös ja alas, vieden terskan välillä jopa niin ylös, että se hipaisi Melissan pyllyreikää. Syljin munani varteen ja tungin sen takaisin liukkaan emättimen puristukseen, pitäen katseeni kuitenkin tiukasti tuossa kutsuvannäköisessä rusinareiässä.

Sauvani alkaa liikkumaan taas edestakaisin syvällä liukkaan Melissan sisällä, ja samalla alan rohkeasti hyväilemään sormellani tämän pehmeää pyllyreikää. Melissa vinkuu vaimeasti allani, pitäen päätään peittoa vasten. Hitaasti upotan yhden sormistani tämän pyllyyn ja saan kimeämmän huokauksen naiselta aikaisiksi.

Hän ei pyristele kuitenkaan vastaan, vaan antaa minun hyväksikäyttää hänen molempia reikiään. Kiihotun lisää sormestani Melissan pyllyssä ja tunnen kuinka penikseni paisuu vielä paksummaksi hänen sisällään. Ah, saanko oikeasti viedä hänen anaalineitsyytensä, ajattelin.

Keskeytin hetkeksi himokkaan nussimisen ja otin sormenkin pois pyllystä löytääkseni yöpöytäni laatikosta yhden asian. Pieni hetki siinä meni, mutta kurottelun ja etsinnän jälkeen sainkin sen käsiini ja palasin takaisin paalupaikalle liukuvoidetuubi kädessäni. Persreiän kiilto silmissä olin jo alkamassa voitelemaan penistäni, kun aloin kuulla hiljaista kuorsausta.

Melissa oli viimeinkin sammunut kontilleen eteeni. Pieni tauko teki näköjään tepposensa. Katsoin naista epätodellisena ja yritin vähän läpsiä häntä pyllylle. ”Mellu, et kai sä nukahtanu? Herää Mellu!” yritin huudella naiselle tämän takana, mutta mitään ei tapahtunut. Voi paska, ajattelin. En minä nyt sammuneelta naiselta kehdannut viedä peppuneitsyyttä, saatikka muutenkaan jatkaa tämän kanssa enää seksiä. Kyllä minullakin jotain moraaleja oli.

Nojasin hetken polviini kyhjöttäessä Melissan pepun takana hiljaisena, kun kuulin ääniä olohuoneesta. Olin kuulevinani hieman voihkintaa ja sohvan kitinää. Kallen ja Tanjan asiat olivat näköjään edenneet hyvin, ajattelin. Samalla puhelimeni tärisi kerran farkkujeni taskussa, jotka lojuivat lattialla. Katsoin keneltä oli tullut viesti. Se oli Jokelta.

-”Miten menee äijil? Meikä viel täällä Katjalla, se meni äsken nukkuu, sai vissii tarpeekseen munaa. Haluutteko et liityn takas teiän messiin?” luki viestissä.
”Tuu vasta aamulla takas mun luo” vastasin viestiin ja heitin luurin sammuneen Melissan viereen.

Nyt vitutti. Kaikki muut näköjään pääsivät painamaan kunnolla, mutta minulle kävi näin. Jäi hommat pahemman kerran kesken. Munani jyskytti vielä kiimaisena ja kovana haaroissani. Mitä jos menisin vonkumaan Tanjalta Kallen jälkeen, antaisikohan hän? Tuskin.

Päätin silti avata makkarin ovea ja kurkistaa, mitä olohuoneessa tapahtui. Avasin oven sen verran hiljaa ja vain vähän, ettei siitä edes oikein kuulunut ääntä ja se pienikin ääni mikä kuului, hukkui olohuoneessa soivan musiikin alle. Katsoin oven raosta huoneeseen. Ja mitä kaunein näky se olikaan.

Alaston Tanja ratsasti hikisenä ja huohottaen sohvalla istuvan Kallen päällä. Kalle puristi tämän lihaksikasta pientä pyöreää pyllyä ja survoi jäätävän suurta melaansa tytön vaginaan altapäin. Kallen muna oli ainakin yli 20cm pitkä! Tämä näytti erittäin härskille. Tanjan sileä vartalo tärisi Kallen suuren kyrvän käsittelyssä, tyttö tuskin oli koskaan saanut isompaa sisäänsä.

Kuolasin Tanjan muotoja, en ollut nähnyt häntä ikinä alasti. Olin nähnyt aina tuon atleettisen vartalon ja nuo täydelliset silikoonitissit vain kankaiden verhoamana. Tuntui, että munani kasvoi jälleen extrasentin pituutta lisää ja puristin liukuvoidepulloa kädessäni kuin kovaa kyrpää.

Päättäväisesti ja erittäin humalassa otin askeleen olohuoneeseen ja parivaljakko huomasikin minut melkein heti. ”Anteeksi” möläytin heti, kun näin Tanjan säikähtävän ja tämä veti nopeasti sohvalta viltin vartalonsa ympärille. Kallea läsnäoloni ei näyttänyt niin haittaavan, mutta huomasin kyllä pienen harmituksen kaverin naamalla, kun tuo jumalainen vartalo meni peiton alle piiloon ja rytmikäs hieronta loppui kuin seinään.

-”Mitä helvettiä, mä luulin et panette Melissan kaa tuol?” Tanja töksäytti posket punottaen ja yritti pitää katseensa silmissäni, vaikka se harhaili välillä kiihottuneena alas paljaana seisovaan juhlakaluuni.

Kalle naurahti perään ”Jep, mitä vittuu Olli? Eiks tääl saa yhtää omaa rauhaa?” Huomasin kuitenkin, ettei Kalle ollut tilanteesta suuttunut lainkaan. Yritin kääntää tilanteen nopeasti toiseen suuntaan.

-”Kuulkaa. Melissa sammu kesken meidän hommien äsken” sain sanotuksi ja Kalle purskahti nauramaan oitis tämän kuullessaan. Tanja myös punastui lisää ja hänen katseensa eksyi kokoajan enemmän sukuelimeeni minun jatkaessa puhettani ”Niin mietin vaan, että olisko ollu mitää chänssei päästä teiän mukaa kolmanneks pyöräks?”

Tällä kertaa Tanjalla oli vaikeuksia pidätellä naurua ja hän katsoi minua ilkikurisesti sanoen ”Mä en todellakaan aio kyllä panna sua, sori vaan”. Malttamaton Kalle tiukensi otettaan naisen siron vartalon ympärillä ja liikutti taas käsivarren levyistä kaluaan Tanjan sisällä, saaden tämän voihkaisemaan.

Ymmärsin, että Kalle oli puolellani asiassa ja häntä ei haitannut jakaa tyttöä, joten lähestyin rohkeasti heitä ja sohvaa. ”Entä jos ottaisit vaan suihin? Ei oo pakko panna mua”, sanoin viettelevästi ja lämpimällä äänensävyllä, samalla kun nostin toisen jalkani sohvalle ja toin seisovan valtikkani Tanjan naaman viereen sykkimään, Kallen alkaessa työstämään tyttöä taas alhaaltapäin.

Tanja katsoo huohottaen herkullisesti tönöttävää kyrpää edessään ja sitten taas minua. Hän näkee pettäjänsilmäni ja arvatessani, että hän on vastaamassa seuraavaksi jyrkän ei, survaisen kyselemättä kaluni tytön huulien välistä suoraan tämän kurkkuun.

-”Mmhh mit vit-” Tanja saa jotenkin pulistua kyrpä suussani, mutta antautuu sitten nautinnolle, kun Kalle kiihdyttää vauhtiaan hänen allaan ja minäkin tartun naista toisella kädellä lyhyestä blondista tukasta ja alan rytmikkäästi panemaan tätä kurkkuun.

Viltti valuu pois Tanjan kuuman alastoman vartalon ympäriltä ja näen taas hänen paljaan ihonsa puoliksi valaistussa olohuoneessa. Tytön kauniit, hikeä valuvat pyöreät rinnat värähtelevät rytmikkäästi nussiessani hänen suuta ja Kallen paukuttaessa alapäätä eri tahdissa. Hyvä luoja, pitää miettiä jotain muuta etten kohta tule tähän paikkaan, ajattelin. Tanja alkaa kakomaan, kun kyrpäni osuu hänen kurkunpäähän ja hidastelen liikettäni, mutta yllätyksekseni Tanja alkaa itse imemään minua ahnaasti.

Tuhma nainen, ajattelen ja tuijotan alas, kun limainen jormani uppoaa tuon kauniin naisen suuhun, joka hetki sitten oli vielä niin halveksinut minua. ”Just noin, senkin pikkuhuora” saan ähistyä.

Tanjan katse eksyy kyrpäni juuresta ylös myös minun silmiini ja katson hänen säihkyviin silmiin virniestäen, kun kuola valuu naisen suunpielestä hänen täydellisille silaritisseilleen.

Kalle kiristi tahtiaan ja tikkasi metritangollaan Tanjan emätintä alhaaltapäin kuin julmettu ja tyttö alkoi huohottamaan ja mongertamaan penis suussaan ja vaginassaan. Paine alkoi tuntumaan omissa palleissani valtavalta ja ajattelin, että tässä tilanteessa olisi hyvä hellittää hetkeksi.

-”Taidat kaivata vähän ilmaa” totesin ja vetäydyin pois hengästyneen Tanjan suusta, joka näytti kuitenkin siltä, että oli kiihottunut erittäin paljon äskeisestä suun hyväksikäytöstä. Hänestä oli paljastanut aivan uudenlainen tuhma puoli.

Kuinka uskalias Tanja olikaan, mietin hetken. Laskin toisen jalkani pois sohvalta ja siirryin hieman Kallen ja Tanjan taakse. Minulla piili erittäin häijy ajatus mielessäni. Nostin näkyvästi liukuvoidetuubia ja puristin siitä nestettä toiselle kädelleni, niin että Kalle näki mitä tein. Sitten vinkkasin hänelle silmää ja hän nyökkäsi ja levitti haara-asentoaan leveämmäksi. Sitten hän otti Tanjan tiukkaan halausotteeseen ja puristi naisen ylävartaloa itseensäpäin, niin että tyttö taipui hänen sylissään hieman kaarelle.

-”Mitäs me nyt tehdään?” kysyi Tanja ihmeissään ja viattoman kuuloisesti, vielä tietämättömänä mitä seuraavaksi tapahtuisi. ”Sun pitää kysyy sitä Ollilta” Kalle sanoi kylmän viileästi ja antoi kuuman ja pitkän suudelman Tanjalle, jonka kasvot hän oli vetänyt omiinsa kiinni.

Tällä aikaa minä olin liukastanut hyvin kyrpäni ja pursotin vielä vähän voidetta etusormelleni ja asetuin Tanjan taakse, jonka kiinteä ja urheilullinen takapuoli oli nyt hyvin tarjolla minulle, Kallen kyrpä alla vaginassa hitaasti soutaen.

Tanjan silmät laajenivat, kun hän tunsi jotain märkää anusaukollaan. Eikä mennyt sekuntiakaan, kun toisella kädellä tukea persposkesta pitäen työnsin oikean käteni etusormen hänen pieneen ja kireään pyllyyn kyselemättä lupia.

-”Aah mitä vittua ei sinne pliis” Tanja kiljahti ja kääntyi katsomaan olkansa yli minua, ja yritti samalla vähän liikauttaa itseään pois Kallen sylistä, huomatakseen vain olevansa pieni nainen kahden ison karjun miehen välissä ja vielä molempien tiukassa otteessa.

Tunsin pienen piston sydämessäni kuullessani tuon pyynnön lopettaa. Mutta kiimani oli kasvanut niin suureksi, että tekemisiäni määräsi vain enää kuriton kiima ja halu, ei järki ja sydän. ”Kyllä se kohta nautinnoksi muuttuu, usko pois”, uskottelin naiselle.

Työnsin sormea pidättyvässä anaalissa edestakaisin, tuntien, että jokaisella työnnöllä se antoi hieman enemmän periksi. ”Äh aaah entiiä pystynkö tähän! Mua ei oo koskaan pantu sinne” Tanja ujelsi välissämme, samalla, kun Kalle alkoi jyystämään häntä taas rytmikkäästi alhaaltapäin ja minä tunkeuduin toiseen reikään sormella takaapäin. Tanjan suojeluvietti ja sinnikkyys alkoi kuitenkin hiljalleen karisemaan hänen huohottaessaan jälleen nautinnosta Kallen massiivisen kyrvän soutaessa hänen pillussaan ja hän alkoi tyytymään kohtaloonsa välissämme.

Penikseni tykytti kuin pikajuoksijan sydän, valmiina tunkeutumaan syvälle tiukan ja lämpimän lihan syleilyyn. Ai että, vaikka en saanut Melissan neitseellistäpyllyä niin kyllä tämä kisakireän leidin kielletty ja myös neitsyt papanaluukku kelpasi minulle yhtä hyvin, ellei paremminkin. Koukistin polveni ja nappasin sormeni pois tuolta pieneltä ryppyreiältä, vain asetellakseni sen suulle turvonneen terskani, joka vastasi leveydeltään neljää sormenpäätäni.

Seuraavaksi seurasi erittäin vaikea tehtävä. Lähes mahdoton. Kalle hidasti hetkeksi tahtiaan, kun huomasi minun alkavan takana hommiin. ”Mä halkeen sit varmaan kahtia kohta” manaili Tanja täristen peloissaan odottaen seuraavaa liikettäni.

Sylkäisin vielä kerran terskannuppiini ja aloin hitaasti työntämään vehjettäni Tanjan kokemattomaan perseeseen. Tytön silmät suurenivat, kun hän tunsi kuinka hänen pientä kireää reikää alettiin avaamaan nyt suuremmalla paineella. Kalle kiristi otettaan Tanjan alkaessa sätkimään kivusta. Naisen suusta purkautui kiljahduksia.

-”Ah ah ah ai vittu, ai vittu saatana ah ai ai aaahh!” raikui olohuoneessa. ”Ai aii se ei mahu sinne!”

En välittänyt kuinka paljon Tanjaan sattui, vaan jatkoin kyrpäni upottamista tuohon neitseelliseen sporttipyllyyn. Tiukka ja ahdas reikä laittoi vastaan minkä pystyi, mutta pian se alkoi valtavan työntöpaineen alla antamaan periksi ja terskani upposi viimeinkin sulkijalihaksen ohi tuohon lämpimään ja kireään koloon.

-”Aihhh perseeeeee aaah” Tanja rääkäisi ja kyyneleet valuivat hänen poskellaan. ”Hyvä tyttö, ah aah, pahin on jo ohi mmhh” yritin murahdellen lohduttaa häntä tuntiessani itse niin valtavan hyvää oloa. Toinen käteni puristi Tanjan kiinteää ahteria, ottaen siitä tukea ja toisen käden vein tämän lyhyelle blondille polkkatukalle ja tukistin sitä, samalla kun aloin hitaasti työntymään sentti sentiltä syvemmälle hänen suoleensa.

-”Aaah vittu… Vai että et todellakaan aio panna mua” mietiskelin hiljaa itsekseni ääneen hymähdellen ja läpsäytin kovaa Tanjaa perseelle ollessani puolessa välissä tytön kuumassa anaalissa.

Kuinka jumalaiselta Tanjan pyllyn kireä puristus tuntuikaan. Tytön tärisevät nyrkit puristivat valkoisina sohvannojasta, hänen ottaen tukea välissämme, kun upposimme molemmat hänen sisäänsä kummastakin reiästä täysmitalla. Tunsin kuinka jäykkä kiimatippoja valuttava penikseni viimein hautautui melkein pallejaan myöten tytön sisään, hänen sileiden pakaroiden koskiessa alavatsaani. Tanja kakoi ilmaa kyynelehtien kivusta. Hän oli repeämäisillään. Hän oli täynnä kahta valtavaa jähmeää munaa, jotka alkoivat hitaasti vuorotellen liukumaan hänen sisällä edestakaisin.

-”Arrh ai vittu, kun voi neitsytperse tuntua hyvälle!” huusin onnesta parahtaen ja katsoin, kuinka suonikas ja limainen kyrpäni liukui hitaasti Tanjan suolessa koko mitaltaan. Aina, kun vedin kyrpäni anaalista ulos, sulloi Kalle oman kalunsa vaginan perukoille, ja taas toisin päin. Nopeutimme pikku hiljaa tahtia.

Tanja oli aivan hurmoksessa. Tuntui kun naisen sielu olisi jättänyt hänen kehon, kehon joka jäi vain ulvomaan ja tärisemään väliimme. Häntä nussittiin kuin riivattua. Naimme naista rytmikkäästi murahdellen ja kuuntelimme samalla tämän itkunsekaista, mutta silti nauttivan kuuloista huutoa.

-”Aaa vittuu aah joo käyttäkää mua aaa aih ah aaah saatanaaaa!” Tanja kiljui humalan, kivun, nautinnon ja tietämättömyyden tunteiden sekaisilla rajamailla katsoen lasittuneesti meitä molempia vuorotellen.

Oli myös minulle omalla tavallaan helpotus, kun kuulin Tanjan äänessä viimeinkin myös nautinnon ääntä hänen huohottaessaan välissämme. ”Aah mun pillu ja perse räjähtää ai, aah vittuuuu” hän hoki huutaen meidän yhtyessä häneen vuorotellen. Menimme sisään vahingossa myös välillä yhtä aikaa, jolloin hän kiljaisi kovaa täyttyessään molemmista onkaloista yhdellä kerralla.
Hän vapisi suu auki ja katsoi minua vikisten olkansa yli tyhjällä katseellaan, yhtä aikaa kun survon sykkivää kaluani hänen tiukkaan peräreikään pohjia myöten. Tässä minä olin, mies, joka vei hänen peppuneitsyytensä.

-”Ai vittu te ootte kyl ihan hullui” Tanja päästi sekavan lauseen suustaan ja jatkoi kiljahteluaan, kun kiihdytimme Kallen kanssa tahtia. ”Mitä vaan sulle, herkkupylly” ähkin tytön takana ja läimäyttelin naista kuuluvasti heloittaville pakaroille. Tanja voihki transsissa ja huusi kovaa, kun hän yhtäkkiä laukesi välissämme värähdellen ja suihkautti kiimanesteensä Kallen syliin ja siitä vielä minun sohvalleni.

Tässä tilanteessa en kuitenkaan ajatellut niin paljon sohvaani. Vauhtimme lujentui ja mitä nopeammin me nussimme naista, sitä enemmän myös rytmimme meni sekaisin ja loppu vaiheessa meidän molempien kyrvät taisivat työntyä kokoajan yhtä aikaa kiljuvan tytön molempiin rööreihin. Voi Tanja parkaa.

Eläimellistä tuplapenetraatiota oli kerennyt kestää ehkä vain viisi minuuttia, kun huomasin Kallen lähestyvän kliimaksiaan ja Tanjakin heilui enää vain ynähdellen ja henkeään haukkoen voimattomana orgasmin jälkeisesti ja sätkyi välissämme, kuin mikäkin marionettinukke.

Kalle urahteli kovaa ja laski ensimmäisenä siemenvirtauksensa Tanjan sisälle tämän alla, pannessamme muijaa kuin viimeistä päivää. Olin itsekin aika lähellä ja tunsin penikseni varressa kuinka kaverini sykki lihaseinämän toisella puolella. Kallen peniksen valahtaessa pois vaginasta, näin vielä yhden uuden tilaisuuden ja vedin kaluni ulos tytön suolesta, ja häpeilemättä vaihoin lennosta panoreikää. Huokailin uudesta nautinnosta, samalla kun survoin munani tuohon spermaa tihkuvaan emättimeen yhdellä lujalla työnnöllä.

Läts! Kuului vain, kun penikseni upposi kahvaa myöten sisään, tunkien samalla osan Kallen lastista syvemmälle pimpin perukoille, ja osan roiskuen ulos pillunreunoilta yhdessä kiimanesteiden kanssa. Kuinka irstasta.
Tanja voihkaisi, vaikkei tämä naisesta enää äskeisen metripatukan jälkeen tuntunutkaan niin hääppöiseltä. Mutta ajattelin mielessäni, että nyt on reiällä eri käyttäjä ja uudet kujeet. Tanjan ihana märkä pillu oli niin kostea ja valmiiksi venytetty, että kyrpäni liukui siinä aivan uudella tavalla ja nopeudella, kuin mitä anaalissa. Ja se ei minua haitannut, sain tähän hyvän loppukirin.

Kallekin poistui Tanjan alta, pois tieltämme sohvan reunaan katsojan paikalle. Kyrpäni pillussaan Tanja sai täten aseteltuaan itsensä enemmän doggystyle asentoon, ollen herkkupylly ojossa edessäni. Otin tukevan otteen paksuilla käsilläni naisen hennosta keskivartalosta molemmin puolin ja aloin viipyilemättä nussimaan tyttöä rajusti mielettömällä vauhdilla takaapäin.

Emätin litisi niin liukkaana, että kyrpäni tikkasi reikää moninkertaistuneella vauhdilla äskeiseen verrattuna, ja aloimme molemmat huohottaa äänekkäästi lantioni läiskähdellessä Tanjan paljasta persettä vasten. ”Ah vittu sun pillu tuntuu niin hyvältä!” huohotin Tanjan niskaan.

Kairasin pillua kovemmin kuin koskaan. Hiki lensi otsaltani tytön pyllylle ja selälle. Vauhti oli niin kova, että sohvakin tärisi, ja vaikka Tanja oli hyvin edessäni kontillaan käsieni otteessa, heilui tämäkin holtittomasti allani kun painoin menemään. ”Ah jumalauta!” huusin jälleen onneni kukkuloilla.

-”Ah vittu tukista mua! Revi hiuksista saatana!” käskytti Tanja kyrvän kuva silmissään kiljahdellen ja nappasin enempää kyselemättä daamia lyhyestä tukasta ja puristin sitä nyrkkiini ja kiskoin hiuksista Tanjan päätä taaksepäin, saaden naisen selän jännittäen kaarelle.
-”Onks tää hyvä, senkin vitun huora” kuiskasin murahdellen hänen korvaansa, kun olin taivuttanut tytön pään polkkatukasta pidellen omieni kasvojen viereen, Tanjan selän ollen niin kaarella, että se muodosti C-kirjaimen. Yhtä aikaa siirsin vielä toisen käteni lantiolta Tanjan kurkulle ja ympäröin kourani naisen kaulalle puristaen sitä sopivalla voimakkuudella.

-”Oooh Oh, ai vittuh just noin” Tanja inisi tukistus ja kuristus otteessani selkä mutkalla, samalla kun poljin tyttöä pilluun samaa vauhtia kuin alakoululainen polkee pyöräänsä kouluun ollessa myöhässä oppitunnilta.

-”Mä tuun, mä tuun tuun vittu, mä tuun aah” nainen uikutti ja aneli läähättäen, ja ennen omaa orgasmiani sain kuin sainkin vielä naisen tulemaan, hänen ulvoen puristuksessani ja tunsin kuinka kaluni ympärillä alkoi suunnaton pillun seinien sykkimimen. Tätä tunnetta en ollut päässy vielä tuntemaan itse tänään, koska Melissa ei ollut saanu seksimme aikana orgasmia ja Tanjan tullessa ekaa kerta olin painanut häntä perseeseen.

Mutta tunne oli aivan mahtava. Pysäytin itseni sykkivän Tanjan sisään ja tunsin kuinka tämän kiimanesteet suihkusivat allemme jalkoihin. Pidin varteni kokonaan sisällä tuossa orgasmin vallanneessa huohottavassa kauneudessa, enkä kestänyt enää itsekään vaginan seinämien kovaa pumppausta. Baari-illan loppuhuipennus oli tuloillaan ja tunsin sen koko kroppaani jännittäen.

Tanja tunsi sen myös, kun hänen pilluunsa alkoi suihkuamaan illan toinen lasti kuumaa spermaa. Mälliä roiskui kohdun seinämille asti. Emättimen pumppauksen ja puristuksen alkaessa hellittää, vedin kaluni ulos ja pitkin runkkausvedoin ja ärähdellen suihkin vielä viimeiset lastit Tanjan sirolle pyllylle ja selälle. Nainen säpsähti, kun viimeinen mälliroiskeeni lensi niin paineella, että se laskeutui naisen polkkatukalle, jota olin pitänyt tukistusotteessa tämän kokoajan. Katsoin alas tytön ammottavaa pyllyreikää, johon valui myös noro spermaa, kyrpäni sykkiessä sen yläpuolella. Ah, kuinka jumalaista.

Kalle oli katsonut kiihottuneena vierestä koko toimitusta. Lysähdimme Tanjan kanssa yhdessä hikisinä huohottaen sohvalle, Tanjan haarat levällään, molemmat reiät irvokkaasti sykkien punaisina ja avonaisina. Puuskutimme molemmat hengästyneinä ja raukeina posket punoittaen. Spermaa valui Tanjan hiuksista härskin näköisesti ja hänen pillunsa alkoi myös sykkimään Kallen ja omiani siemeniä ulos isoin ryöpsyin.

-”Olipas aikamoinen” sain sanottua hengästyneenä suustani. ”Onks kaikki hengis?”

Kalle ja Tanja nyökkäilivät. ”Vitun kova, huomenna uusiks!” Kalle tokaisi hupaisasti ja nousi sohvalta ja käveli horjahdellen kohti vessaa. Tanja vaikutti siltä, että hän on kohta sammumispisteessä. Hän pysyi kuitenkin hereillä ja odotti vuoroaan päästä vessaan siistimään itsensä. Menin itse keittiöön ja join varmaan litran vettä hikoiltuani niin paljon seksin aikana. Keittiössä seisoessani aloin taas miettimään tekojani ja tunsin hetken huonoa omatuntoa Tanjan pyllyn korkkaamisesta ilman varsinaista lupaa. Toivon, että hän nautti siitä loppujen lopuksi, eikä tulisi jälkeen päin mitään ongelmia.

Miettiessäni keittiössä tyhjä lasi kädessäni, Kalle poistui vessasta ja kysyi minulta, olisiko ok, jos hän menisi makkariin nukkumaan. Tanjan astellessa keikkuen ja jalat täristen vessaan, hänen kimaltelevaa ja sotkeentunutta perää tuijottaen, vastasin Kallelle ”Joojoo, mene vaan, mut muista sit et se Melissa on siel”.

Nappasin itselleni toisen tyynyn ja viltin sohvalta ja menin niiden kanssa lattialle sohvan viereen maton päälle makaamaan. Hetken päästä Tanja tuli vessasta ja hän meinasi mennä makuuhuoneeseen, mutta huomattuaan Kallen jo vallanneen sen, hipsi hän viereeni sohvalle nukkumaan. Toivotamme toisillemme vain hyvää yötä, emme sen enempää puhuneet. Kaikki nukahtivat äänistä päätellen hyvin nopeasti ja itsekin jouduin vain hetken hieromaan silmiäni, kun alkoi uni jo tekemään tuloaan.

XXXXXXX

Taas hieman yleiskerrontaa seuraavasta aamusta…

Kello oli jo puoli 11, kun Tanja heräsi sohvalta puhelimensa soimiseen. Hän nousi ylös aristellen alapäätään ja otti puhelimen mustista housuistaan, jotka lojuivat sohvan päädyssä. Soittaja oli Katja.

-”Haloo” Tanja vastasi huono-oloisena ja kuunteli sivukorvalla, kuinka makuuhuonesta alkoi kuulumaan läiskettä ja voihkintaa. Hän huomasi myös, että Olli ei enää nukkunut lattialla.

-Tanjaa, mitä muru? Missä te ootte, oon laittanu pari viestii sulle ja Mellulle, mut kumpikaa ei oo vastannu” kuului Katjan ääni puhelimesta.

Tanja nousi sohvalta ja tunsi kuinka paikat oli vielä hellänä. Hän hipsi hiljaa makkarin oven suuntaan, joka oli hieman raolla ja puhui samalla puhelimeen hiiskuen ”Öö no siis me tultii Melissan kaa tähän yhelle äijälle yöks, joka tavattii baaris”.

-”Haha aijjaa aika samanlaine keissi siis meillä” vastasi Katja ja jatkoi ”Oliko hyvää munaa? Mä sain ainaki ihan vitun hyvää seksii viime yön, en voi kieltää”.

-”Ihan jees, vähän paikat kipeänä kyl, kun oli niin isot. Tai siis iso” Tanja korjasi hätäillen, koska häpesi mitä viime yönä oli tapahtunut. Hän tuli makkarin oven viereen ja kuuli vikinää ja litinää huoneesta.

-”Aaaah vittu miks mä en oo ennen kokeillu tätä!” kuului Melissan kimeä läähätys huoneesta.

-”Oho siellä näköjää bileet jatkuu” naurahti Katja puhelimessa. ”Joo, mitä jos jatketaan viesteillä” vastasi Tanja.

-”Juu okei, mut voitais kyl koht lähtee jonnekki aamupalalle, heippa!”
-”Moimoi”.

Tanja sulki puhelun ja jäi jähmettyneenä oven rakoon seisomaan. Hän kurkisti tarkemmin huoneeseen ja näki erittäin kiihottavan ja muistoja verestävän näyn.

Kalle makasi sängyssä ja hänen peniksensä päällä pomppi Melissa, niin että naisen selkä oli Kallen kasvoja päin. Olli oli heidän edessään ja työnteli peniksen vartta Melissan lorisevaan pilluun, yhtä aikaa kun Kallen massiivinen kyrpä luisui naisen hyvin liukastetun peräaukon uumenissa. Tanja haukkoi henkeään näylle. Hän ei ollut varma mitä tekisi, mutta yllättyi itsekin, kun huomasi kostuvan alapäästään ja hapuilevansa sormillaan häpyhuuliaan.

Alastomat hikiset vartalot sängyssä huutaen ja voihkien he näyttivät kuin yhdeltä isolta lihakasalta. Melissaa seivästettiin molemmista rööreistä, ihan kuin Tanjaa yöllä. Nyt olivat molemmat naiset menettäneet anaalineitsyytensä, ja vielä samoille miehille.

-”Aa-aaa-aaah vittuu, ah ihanaa” kiljahteli Melissa vimmattuna kieli ulkona suustaan. Hänen isot luomutissinsä heiluivat hurjasti edes taas panemisen rytmissä. Miehet naulasivat reikiä kuin maailmanloppu olisi tuloillaan ja Tanja katsoi suu auki ja sormi klitoriksellaan, kun Olli alkoi ähkimään vimmatusti uittaessaan kyrpäänsä punoittavassa pillussa. Mies saavutti huippunsa. Tämä kiskaisi turpeana sykkivän kyrpänsä ulos emättimen tiukasta puristuksesta ja Kallen vielä pumpatessa alhaalla litisevään suoleen, alkoi Olli karjumaan kuin karhu. Hän runkkasi hulluna munaansa, joka sojotti tissejä kohti Melissan alavatsan yläpuolella.

Melissa kiljahteli mukana pitäen suutaan auki ja kieltä ulkona suuret rinnat vavisten, kun spermatulva alkoi ryöpytä hänen päälleen rykelmissä. Valtava lasti suihkusi suorana tämän nenälle ja kielen päälle, toinen perässä roiskahtaen hänen tissivaolleen ja loput mälliryöpyt Olli runkkasi naisen vatsalle ja häpykummulle.

-”Ah saatana kyllä!” sai Olli sanottua lopuksi ja ravisteli viimeisetkin tipat Melissan melkein posliinille pillulle. Tyttö huohotti mällit valuen vartalollaan Kallen tarjoaman persepanon tahtiin. Kalle ähki jo alla myös siihen malliin, että pian olisi hänelläkin loppusuora alkamassa. ”Ah mäki haluun” mies huokaili Melissan alla ja sitten ottikin naista vyötäröstä kiinni ja nosti pois päältään.

-”Polville” Kalle sanoi määrätietoisesti ja Melissa totteli hihittäen innoissaan. Tanja katsoi yhä oven raossa kiihottuneena, kun Melissalle tarjottiin aamupalaa jo etukäteen.

Kasvot ja tissit valmiiksi spermassa tyttö alkoi lutkuttamaan polvillaan Kallen valtavaa kyrpää himokkaana, eikä mennyt kauaakaan, kun hän sai uudet satsit päälleen. Kalle laukesi runkaten spermasyöksynsä osittain Melissan auki olevaan suuhun, osan suihkuessa huulten yli naamalle, ja vielä loppuroiskeet molemmille hikisille tisseille.

Tanja katsoi haltioituneena kuinka tuo valtava kyrpä valutteli vielä viimeisetkin tipat Melissan odottavan kielen päälle, kun Kalle maanitteli kyrpäänsä tuon kauniin sperma-astian yläpuolella.

Näky oli Melissan kasvoilla melkein sama, kuin Ollin taideteos paljuillan jälkeen, mutta vielä potenssiin kolme. Tytön naama oli kuorrotettu otsasta alaspäin kauttaaltaan paksulla mällillä, niin että silmätkin olivat puoliksi valkoisen litkun peitossa ja uusien tekoripsien ostosreissu oli taas luvassa. Punoittavia poskia ei edes meinannut nähdä valkoisen spermalaastin kiiltäessä niillä, valuen niistä leualle ja siitä vielä tiputellen tisseille, jotka olivat puoliksi Kallen ja puoliksi Ollin valkoisen nesteen peitossa, rintojen suuresta koosta huolimatta.

-”Näissä hommissa välillä sotkeentuu” hymähti Olli ääneen Melissalle, joka nuoleskeli ja nieli spermaa naamaltaan ja naurahti tutun kuuloiselle heitolle.

Oivoi, mitä elämää, ajatteli Olli. Nyt oli ex-vaimon jo kolme kaveria kynnetty huolella joka kolosta niin sanotusti. Mutta hei, vielähän olisi se Katja. Hän ei kuitenkaan koskaan nöyrtyisi Ollin pauloihin. Vai olisiko se mahdollista?

Noh, ehkä joku toinen kerta sitten…

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 55

Katso kaikki kirjoittajan Mr. Danger novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 55

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2025, All Rights Reserved. 
crossmenu