Anopin Apuna osa 3. Revanssi.

08/06/2023 | Kirjoittaja: 1.vävy |
5 min
Kertoja: Mies | AnoppiVanhempi NainenAikuinen Mies
3.6
(43)
Tuskin tuo jumalatar oli koskaan ollut niin yltä päältä omissa nesteissään, vaan en ollut minäkään.

Linkki aikaisempaan osaan.

Nyt tuosta kiihkeästä yöstä oli jo aikaa viikkoja jos ei jopa muutama kuukausikin. Ajelin pitkältä työ reissulta kotia kohti. Anopin kanssa oltiin nähty enemmän koska hän asui nyt hiukan lähempänä kotiamme. Tuosta yöstä ei oltu puhuttu sanallakaan. Aina nähdessämme hän pukeutui kuitenki tiukkoihin farkkuihin, hihattomiin toppeihin joista silloin tällöin paistoi nöpöttävät nännit läpi. Tahalleen tai tahattomasti siis ilman rintaliivejä. Tiukkoja tai kesäisiä reisien puoliväliin yltäviä mekkoja. Useasti huomasin että leggingsien kanssa ilman pikkuhousuja. Myös arkista meikkiä oli melkein aina, minä tietenkin kuvittelin että minua varten, vaikka saattoi hän pukeutua tavallaan aina. Hän näytti helvetin kauniilta. Suorastaan hohti valoa. Olin ollut yön jälkeen hiukan kauhuissanikin kun tunnetusti siemeneni olivat vahvoja. Useampikin neitokainen oli aikojen saatossa joutunut abortin tekemään niiden johdosta. Ja nyt tämä jumalallinen nainen suorastaan hehkui. Ja jonkin aiheeseen liittyvän uutisoinnin jälkeen hän totesi ettei kykenisi raskauden keskeyttämiseen, oli isä kuka hyvänsä. Omaansa lihaa ja verta myös yhtä kaikki. Kauhusta jäykkänä mietin, oliko minusta tuloillaan vaimoni pikkuveljen tai siskon isä. Tuo kauhu kuitenkin tällä kotimatkalla oli väistynyt taka-alalle, johtuen taas kerran tyhjentämättömistä kasseistani. Mietin anoppiani ja jälleen housujen etumus vaikutti ahtaalta. Jossain kohdalla keksin että laitan hänelle viestin että saisiko vävy tulla sohvalle nukkumaan koska olin unohtanut kotiavaimet työpaikalle ja en halunnut herättää vaimoa joka joutuisi aamulla aikaisin töihin. Sehän oli tietenkin vale, avaimet oli visusti autoni hansikas lokerossa. Vastaus tuli nopeaa, ilman muuta tervetuloa. Taas kaluni sai eloa. Mutta toisaalta kotonakaan ei ollut ongelmia sänky asioiden suhteen, mutta viime kerran jälkeen runkatessa mietin anoppiani joka kerran. Rauhoitteli itseäni toteamalla että edellistä kerralla saattoi olut ja muutto jännitys vaikuttaa lopputulokseen. Nyt olinkin jo pihalla, hän oli pyytänyt laittamaan viestin saavuttuani koska vanhin pojistaan oli vaimonsa kanssa kylässä. Nukkuivat jo toki mutta turha herättää. Viesti lähti ja nopeasti ulko ovi avautui ja hän seisoi oven suussa kylpytakissa ja sormi suun edessä hyssytellen. Astuin sisälle, riisuin kengät ja anoppi riisui kylpytakin naulaan. Mikä jumalainen näky. Hänellä oli yllään tiukka hihaton ja hiukan polvien yläpuolelle ylettyvä yömekon tapainen. Nännit nöpöttivät kovina. Hän kumartui laittamaan kenkiä paremmin ja vaikka oli hämärää, mekon läpi ei näkynyt pikkuhousujen rajoja. Kaluni heräsi ja muuttui kivikovaksi. Onneksi jalassa oli farkut, ettei asia selvennyt anopilleni välittömästi. Hiivimme sisälle ja makuuhuoneeseen jossa hän kuiskasi, kelpaako nukkua vieressä ettei tarvi kolistella peittoja ja tyynyjä sohvalle. Vastasin että kaikki käy kuhan pääsee nopeasti nukkumaan väsy oli kova. Koitin varmaankin kuulostaa siltä ettei mitään muuta ollut mielessä. Anoppi kömpi sänkyyn jä jäi makaamaan oikealle kyljelleen, lantio kaareutui pepuksi herkullisen näköisenä ja taas kaluni heräsi eloon. Riisuin nopsasti farkut ja sukat ja kömmein viereen sänkyyn. Taidettiin toivotella hyvät yöt. Huomasin pian että hän hengittää raskaasti ja pian ojensikin kätensä taakse silittämään kylkeäni. Laitoin käteni hänen vyötärölleen ja empimättä aloin hivelemään peppuaan ja käytin kättä välillä pakaroiden välissä melkein pimpin päällä. Hivelin myös reisien sisä pintaa ei enää niin ujosti kuin edellisellä kerralla. Hän huokaili ja päästi pieniä voihkaisuja, siirsi kätensä pakaroilleni ja ohjasi liikuttamaan lantiotani lähemmäs hänen pyllyään. Tein työtä käskettyä ja hän voihkaisi kovan kaluni tuntiessaan pyllyään vasten. Nostin jo hieman mekon reunaa ylemmäksi ja hän käänsi päättää suuntaani. Aloimme suutelemaan, kielemme leikkivät toisillaan ja samalla kuljetin käteni hänen jalkoväliinsä. Todella märkää oli tälläkin kertaa. Hivelin hellästi pimpin päältä, en klitorikselta enkä laittanut sormea sisälle. Sen sijaan kuljetin käteni edelleen suudellessamme hänen kaulalleen ja siitä mekon kaulukselle jonka vedin tieltä paljastaen suurehkot rinnat. Kuppi kokoa en tiedä, koska olen enemmän pimppi ja pylly miehiä. En kuitenkaan harras analiseksin ystävä. Rinnat olivat noin taaperon pään kokoiset, nännipihat golfpallon ja nännit kypsien syksyn viimeisten mustikoiden kokoa. Siis sopusuhtaiset kaikin tavoin. Suutelin kaulaa ja siirryin rintoihin. Pyörittelin kielelläni nännejä ja imin välillä, ei kovaa mutta niin että sain hänet voihkimaan. Nyt piti kuitenkin olla hiljempaa kuin tyhjässä talossa viimeksi, mutta voihke oli kuitenki sen verran äänekästä, jos joku olisi hereillä tietäsi mitä oli tapahtumassa. Vietin rintoja nuollen ja imeskellen hyvän tovin ja kuin vaivihkaa olin toisella kädellä nostanut hameen helman alavatsan päälle paljastaen hänen kauniin ja märän pimppinsä. Huone oli täyttynyt pimpin tuoksusta jo aikaa sitten. Työskentelin molempien rintojen parissa ja liikutin käteni haaroväliin, anoppi levitti jalkojaan että pääsisin paremmin apajalle. Vein sormeni klitorikselle ja aloin pyörittelemään, anoppi voihki äänekkäämmin jolloin muistutin häntä että talossa oli muitakin. Hän tärisi ja värähti aika ajoin ja vein sormeni syvemmälle tuohon litisevään limaiseen pimppiin ja painoin sormeni hänen sisälleen. Pillu oli todella tiukka. Ja sai taas hänet voihkimaan äänekkäämmin. Eli tuo tiukkuus ei ollut oluen tuomaa harhaa. Helevetti soikoon. Nostin hameen ryttyyn rintojen alle ja aloin suutelemaan ja nuolemaan vuoroin rintoja ja vatsaa liukuen koko ajan alemmaksi toisella kädellä tutkien tiukan pimpin saloja ja toisella puristellen hellasti rintoja välillä ottaen nännit vuorotellen sormen päiden väliin ja pyöritellen niitä. Voihke koveni ja jouduin taas muistuttamaan kiinni jäämisen mahdollisuudesta. Liikutin kieltäni aina vain alemmaksi ja nuolin nivusia pimpin molemmin puolin vein toisen käteni ylitseen pyllylle ja puristelin pyllyn poskea, ei taaskaan liian kovaa. Nousin kontilleni ja siirryin hänen auki asti levitettyjen reisien väliin ja nuolin hetken pimppi vaon yläosaa ja vein kieleni klitorikselle. Tuo tuttu pehmeä maku tuntui suussani ja nyt aloitin nuolemaan koko pimppiä joka sopukkaan, vieden aika ajoin kieleni klitorikselle ja vuoroin työnsin kieltäni sinne sisään. Kasvoni olivat hetkessä limaisen ja märät. Kuin myös anoppini reidet, häpykumpu ja pyllyn posket. Nautin levitellessäni hänen pillulimojaan pitkin hänen alavartaloaan. Käsistäni jäi märkää kun silittelin vatsaa ja rintoja. Tuskin tuo jumalatar oli koskaan ollut niin yltä päältä omissa nesteissään, vaan en ollut minäkään. Hän koitti voihkia tyynyyn ja välillä äänekäs voihkaisu täytti huoneen kun tyyny lipesi otteestaan. Yhtäkkiä eteisestä kuului askeleet, hän otti päästäni kiinni kuin tauon merkiksi. En totellut vaan hiljensin hieman tahtia, joku meni vessaan. Jatkoin kuitenkin hillitymmin nuolemista ja kohotin katseeni kieli pillussa anoppini kasvoja kohti. Hän hymyili ja nauroi hiljaa. Kuulimme koko ajan kun vessassa joku asio. Jatkoin nuolemista aggressiivisemmin, pimppi litisi ja anoppi voihkii hiljaa. Hän alkoi täristä ja painaa päätäni tiukemmin haaroväliinsä ja laukesin samalla. Hän nytkähteli suuni alla enkä vieläkään lopettanut tuon makean entistä limaisemman pimpin nuolemista. Päätin viedä orkun loppuun saakka kieli pillussa. Jälkeenpäin sain tietää että orgasmeja tuli useampi peräkkäin. Huomasinkin sen, mutten ollut varma. Kuului kuinka äänet vessassa vaimenivat ja askeleet veivät vierashuoneeseen. Kumpi sielä sitten olikin ei joko kuullut tai ei välittänyt. Nousin käsieni varaan hänen päälleen ja suutelin, hänenkin kasvonsa saivat osan kiiltelevästä mehusta, todella riettaan ja kiihiottavan näköistä. Anoppini suun ympärystä pillu nesteissä. Jatkoin suutelemista, pillu maistui molempien suissa. Ohjasin samalla toisella kädelläni kaluni pillunsuulle ja työnnyin kerralla tiukkaan koloon kullin juuria myöden. Anoppi haukkoi happea ja pelkäsin että hän kiljahtaa yhtä äänekkäästi kuin edellis kerralla, hän sai kuitenki itsensä vaimennettua. Aloitin hitaat työnnöt tuoden kaluni melkein ulos tuosta ihanuudesta ja taas niin syvälle kuin pääsin. Pimppi oli äärimmäisen tiukka ja kuin imisi kaluani sisäänsä. Tiesin etten kestäisi kauaa. Jatkoin tuota junttaamista hiljalleen tahtia nopeentaen anoppini pillu litisi ja lähtisi ja hän voihki korvaani. Tämän kuulisi varmasti jos joku vielä asioisi vessassa. Nostin hänen jalkansa ylös niin että polvitaipeet olivat kyynertaipeitani vasten se tuntui kuin ennestäänkin tiukka pimppi olisi tiukentunut entisestään kun kalu souti entistäkin syvemmällä. Hänen ilmeestään huomasin kuinka vaikeaa hänen oli nauttia hiljaa ja myöhemmin selvisikin että hän oli todella äänekästä sorttia. Aloin loppukirin koska tunsin lastin lähtevän pian liikkeelle. Tällä kertaa ei ehkäisyn puute huolettanut yhtään, päin vastoin päätin alun alkaenkin roiskia valtavan lastini kalu pohjassa hänen pillunsa perimmäisiin sopukoihin. Jännitetään sitten myöhemmin taas, ilmeisesti siis sain nautintoa myös siitä. Lisäsin tahtia, pillu litisi ja lanteen läskivät hänen pyllyn poskiaan enkä välittänyt vaikka anopin voihkintakin koveni. Tunsin kuinka mällit lähti liikkeelle ja työnsin kaluni niin syvälle kuin sain. Sperma ryöppyjä tuli jälleen yli inhimillisen monta ja anoppi nytkähteli joka kerralla kun tunsi uuden ryöpyn roiskahtavan syvälle sisäänsä. Pidin kaluni pilllun pohjassa viimeiseen roiskahdukseen asti ja autoin vielä muutamalla pitkällä työnnöllä siemeniä löytämään kohdun ja sieltä viimeisimpään soppeen. Vaikkakin apua tuskin tarvitsivat, sellaisella paineella lasti löysi kohteen että luultavammin ensimmäinen este oli munasarjojen takaseinä. Vedin itseni ulos ja jäin polviasentoon anopin haaroväliin ja katselin kuinka mällivana valui pimpistä pitkin pyllyn poskia patjalle. Sänky ja anoppi olivat yltäpäältä pillu nesteissä ja spermassa. Katsoimme toisiamme silmiin ja molemmat yhtyivät hiljaiseen nauruun. Hivelin samalla hänen häpykumpuaan ja vatsaansa käytin sormeani tiukassa melkein umpeen turvonneessa spermaisessa pimpissä. Pyyhin sitä reisiin vatsalle ja käytin sormeani hänen suussaan. Taas nauroimme ja molemmat tiesimme että paluuta ei ole. Meillä on suhde ja olimme rakastuneet toisiimme.

Katso kaikki kirjoittajan 1.vävy novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.6 / 5. Arvostelijoita 43

Subscribe
Notify of

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu