Yllätysjuhlat

29/01/2022 | Kirjoittaja: laurentius |
15 min
Kertoja: Nainen | BDSMRyhmäseksiKidutus
4.5
(34)
"Kun fyysinen vapaus viedään, voit keskittyä aisteihisi ja nautintoon."

Lauantai-aamu. Heräsit yllättävän virkeänä ja mielialasi kohosi entisestään muistaessasi, että tänään on vapaapäivä. Vieläpä keskellä pitkää viikonloppua. Päätit ottaa rennosti ja venytellä rauhassa ennen kuin antaisit maailman tulvia päällesi uutisin, viestein ja velvottein. Kätesi liikkuivat pitkin alastonta vartaloasi ja pysähtyivät jalkoväliisi. Teki vähän mieli. Jäit hetkeksi miettimään, voisitko nauttia aamusta vähän pidempäänkin ja ottaa leluja avuksi. Ajatuksissasi nappasit yöpöydältä puhelimen ja avasit sen. Kirkas ruutu sokaisi hämärään tottuneet silmäsi hetkeksi, ja kirosit mielessäsi. Sinunhan piti olla ilman puhelinta, ja nauttia itsestäsi kaikessa rauhassa. Olit juuri laittamassa häiriötekijää pois, kun näit vilaukselta Instagramin ilmoittavan sinulle kuudesta lukemattomasta viestistä. Viestejä tietysti aina tulee eikä siitä pitäisi välittää, ja ehtiihän niitä lukemaan myöhemminkin, mutta kun ilmoituksen on kerran nähnyt on se vaikea unohtaa.

Huokaisit ja avasit puhelimesi lukituksen uudestaan. Instagramissa oli ilmoitus muutamasta uudesta tykkäyksestä viimeisimpään kuvaasi. Olit ollut viettämässä iltaa ja rohkenit laittaa päällesi tiukan harmaan mekon, joka esitteli vartaloasi armottomalla tavalla. Et halunnut enää vilkaistakaan koko kuvaa ja kaduit koko päätöstä, mutta tykkäyksiä ja ihailevia kommentteja tuli vielä viikko postauksesta. Pitkä, hoikka ja hyväkuntoinen vartalo tiukassa mekossa herättää huomiota ihmisissä, lisää itsestäänselvyyksiä kello yhdeksän uutisissa. Tiedostit hyvin kaksinaismoralismin ajatuksissasi, mutta päätit olla aloittamatta tätä aamua inhoamalla itseäsi. Avasit yksityisviestit.

Ensimmäinen viesti: Vau!
Toinen viesti: Huhhuh et oot kuuma!
Kolmas viesti: Miten menee? Mitä meinaat viikonloppuna?
Neljäs viesti: <3<3<3<3
Viides viesti: Moikka. Nähtiin alkukuusta siellä keikalla, muistatko? Haluutko lähtee joskus käymään jossain? Kahvilla?

Tähän mennessä ei mitään erityisen uutta. Kaverit kehuvat ja kyselevät. Laitoit tykkäyksen ensimmäiseen, toiseen ja neljänteen viestiin. Vastasit: "Tässähän tää. Ei mitään ihmeellistä" kolmanteen, ja jätit viidennen huomiotta. Muistit kyllä tyypin, mutta toivoit ettet muistaisi. Vastaisit hänelle kyllä vielä myöhemmin, mutta nyt ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kuudes viesti oli erilainen.

”Hei. Et tunne minua, mutta sinua on suositeltu minulle. Järjestän bileet tänä viikonloppuna ja olet tervetullut. Kutsu on avec, mutta pidän sinusta huolta jos tulet yksin.”

Viestin lopussa oli linkki verkkosivuille, jonka nimessä oli sana ‘dungeon’. Katselit viestiä jonkin aikaa epäluuloisena - kaiken järjen mukaan kyseessä oli joku huijaus tai spämmi. Viestin lähettäjän profiilikuvana oli mies mustassa puvussa, jonkinlainen karnevaalimaski naamalla. Maski oli myös musta, ja muistutti jotain terävänokkaista lintua, ehkä haukkaa. Profiili oli aivan tyhjä paitsi että se sisälsi saman linkin kuin viestissä. Kaikki vaikutti sinusta täysin feikiltä, ja tuollaista linkkiä ei tietenkään missään nimessä pitäisi avata. Purit hampaitasi yhteen hetken aikaa ja avasit sen.

Sivut olivat olemassa. Ne sisälsivät mustalla pohjalla vaaleaa tekstiä, kuvia, videoita ja osoitteen. Tekstissä vilahteli sanoja kuten ‘UG’ ja ‘Dungeon’ ja ‘Freedom’. Kuvissa ihmiset karnevaalimaskeissa ja iltavaatteissa tanssivat tanssilattialla, kippistivät viinilaseja ja näyttivät iloisilta. Sait sen käsityksen että tämä on joku epävirallinen järjestäjä, joka pistää bileitä pystyyn siellä täällä ja sissimarkkinoi niitä somessa ihmisille, jotka ovat kyllästyneitä perinteisiin baareihin. Videoissa ihmiset maskeissaan pomppivat ja tanssivat konemusiikin tahdissa. Kaikki näytti aika kornilta puhelimen ruudulta kello seitsemän lauantaiaamuna. Laitoit luurin pois ja kätesi liukuivat uudestaan jalkojesi väliin.

Sormesi alkoivat hieroa paljaaksi ajeltua häpyäsi satunnaisesti ikään kuin kokeillen, miltä se tuntuisi. Suljit silmäsi ja koetit rentoutua ja nauttia itsestäsi, mutta jokin esti sinua. Tunsit painetta sisälläsi, ja halusit päästää sen ulos, mutta kehosi ei totellut. Harkitsit kaivavasi leluja esiin, mutta samassa herätyskello alkoi pirisemään. Olit jostain syystä laittanut sen yöllä soimaan, vaikka tänään ei ollut mitään ohjelmaa aamusta. Pavlovin koiran lailla kehosi reagoi alkamalla himoitsemaan kahvia, ja samalla viimeisetkin seksihalut katosivat mielestäsi. Oli aika nousta ja pukeutua.

Pitkin päivää availit puhelintasi silloin tällöin, ja kävit katsomassa saamaasi viestiä uudestaan ja uudestaan. Katsoit osoitteen kartasta, ja se näytti jonkun karun toimistorakennusalueen autohalliin. Minkälaiset bileet järkätään tuollaisessa paikassa? Kerroit itsellesi miten et missään nimessä osallistuisi noin epämääräiseen kutsuun, mutta kaupassa käydessäsi piipahdit kuitenkin alkossa hakemassa valkkaripullon. Voisihan sitä juhlia ihan kotonakin. Rauhaton olo alkoi häiritsemään tosissaan, kun pääsit takaisin kotiin ja päätit lähteä salille purkamaan paineita.

Treenin jälkeen katsoit itseäsi peilistä koettaen tukahduttaa ylikriittiset ajatukset. Peilistä sinua katsoi takaisin tummahiuksinen, kauniskasvoinen, pitkä tyttö. Kääntyilit edestakaisin ja kuljetit käsiäsi vatsasi päällä. Tässä kunnossa voisit pukea taas jonkun tiukan mekon, ehkä jopa sen uuden mustan jossa perseesi näytti niin hyvälle. Tai olisikohan niin, että treenin ansiosta se on alkanut näyttää viime aikoina paremmalta missä asussa vain? Mietiskelysi keskeytyi kahden naisen kävellessä pukuhuoneeseen sisään, ja kiirehdit vaihtamaan vaatteita hieman häpeissäsi peilin edessä keikaroimisestasi.

Viinipullo aukesi välittömästi päästessäsi kotiin. Otit kylmän lasillisen, ja mietit mitä tekisit. Ajatus uloslähtemisestä kiinnosti, mutta lähteminen vieraaseen paikkaan tuntemattoman seuran odottaessa tuntui ylitsepääsemättömältä. Avasit puhelimen ja etsit taas saamasi viestin. "Kukas minua on suositellut ja mihin? Kuka oot? Onko nää jotkut oikeat bileet?" näpytit ja täytit viinilasisi. Sisälläsi poltteli vieläkin, ja mietit vaihtoehtoja. Kavereilla oli tänä viikonloppuna kaikilla vähän kiire. Kuka oli kotona hoitamassa lapsia, kuka matkoilla tai muissa menoissa. Yksin baariin lähteminen ei nyt erityisesti houkutellut, mutta ajatus siitä mustasta mekosta ylläsi, salilla saamasi itsetunnon puuskan nostattamana tuntui hyvälle. Menit makuuhuoneeseen ja riisuiduit alasti kokeillaksesi sitä päälle, mutta samalla puhelin värähti. Kävit sängylle ja hitaasti, ikään kuin varuillasi avasit viestin.

"Joku joka tuntee sinut läpikotaisin. Olen illan isäntä ja tarvittaessa seuralaisesi. Takaan että olet juhliin tyytyväinen. Saavu paikalle kello 21.00."

Tuijotit viestiä häkeltyneenä. Kuka tuntee sinut läpikotaisin? Kuka laittaa tuollaisen viestin tuntemattomalle? Mitä oikein tapahtuu? Kätesi alkoi vaistomaisesti hyväilemään jalkoväliäsi ja tunsit vartalosi säkenöivän ja pulssin kohoavan. Koetit rationalisoida oloasi salin jälkilämpöihin ja viinin ensipuraisuun, mutta jouduit tunnustamaan itsellesi olevasi aika kiimassa. Liu'utit sormeasi huultesi välissä ja upotit sen sisääsi. Lisäsit toisen, ja kohta olit täydessä vauhdissa haarat levällään runkkaamassa pelkälle häilyvälle ajatukselle siitä, mitä sinulle voisi tapahtua. Laukesit nopeasti ja jäit makaamaan sängylle huohottaen. Olitko aivan hullu? Mietitkö oikeasti lähtemistä noiden viestien perusteella? Vedit peiton päällesi ja suljit silmäsi.

Puolen tunnin päästä heräsit kylmään hikeen. Olitko nähnyt jotain unta? Koetit muistaa, mutta ajatukset pyörivät kehää päässäsi etkä saanut niistä selvää. Nousit ylös, kävit suihkussa ja teit itsellesi ruokaa samalla kaataen täyden lasin viiniä sen seuraksi. Katsoit jälleen puhelintasi ja vastailit hajamielisesti ystävien viesteihin. Ilmoitit olevasi kotona illan kaksistaan hyvän ystäväsi valkoviinipullon kanssa, ja toivotit muille hauskaa iltaa. Kuvittelit miten iltasi etenisi: Voisit siivota keittiötä, ja ehkä laittaa vaatekaappia uuteen järjestykseen. Kasveja pitäisi myös hoitaa ja telkkarista varmaan tulee jotain tärkeää. Pohdit arkisia askareita viimeistellessäsi lasillista ja kävelit taas makuuhuoneeseen ottamaan esiin upouuden mekkosi.

Se tuntui yhtä hyvältä kuin näytti. Kuin kuiskaus sirolla varrellasi, ohut musta kangas laskeutui rintojesi päältä korostaen kapeaa uumaasi ja siitä levenevää lantiotasi. Tiesit ilman peiliäkin näyttäväsi hyvältä, ja puoli pulloa viiniä antoi rohkaisua entisestään. Laitoit mekon alle uudehkot mustat pitsiset alusvaatteet ja tummat sukkahousut. Otit pari kuvaa itsestäsi kiusataksesi paria miestä myöhemmin kun tarvitsisit taas nostetta itsetuntoosi.

Täytit lasisi uudestaan ja vauhtisi oli kiihtymään päin monessa mielessä. Kello oli puoli kahdeksan ja et vieläkään ollut päättänyt haluatko lähteä ulos. Tai jos olit itsellesi ihan rehellinen, niin olithan sinä sen päättänyt. Olit täysin valmis, mutta jokin sinussa esteli vielä. Ehkä ujous, ehkä itsesuojeluvaisto, ehkä liian vähäinen viinimäärä. Kumosit pullon tyhjäksi lasiin ja otit hörpyn. Voisihan sitä ainakin mennä katsomaan minkälaiset bileet ovat, ja lähteä sitten pois. Et ollut tehnyt mitään lupauksia kenellekään. Ja voihan siellä olla hauskaakin, kuvat ja videot ainakin näyttivät siltä.

Laitoit parhaalle ystävällesi viestin että lähdet käymään yksissä bileissä, ja et yhtään tiedä ketä siellä olisi. Sait vastauksena paljon kysymyksiä, jotka ohitit, ja pyynnön pysyä turvassa. Tilasit taksin ennen kuin muuttaisit mielesi ja laitoit epäkäytännöllisimmät korkokenkäsi jalkaan. Taksi ei kysellyt mitään, kun sanoit osoitteen ja rohkaistuit kysymään tietääkö kuski mitä siellä on. "Emmä tiiä, jotain toimistoja? Mut eihän nyt oo mikään auki? Onks siellä jotkut työpaikan bileet vai?" hän vastasi ja mittaili sinua päästä jalkoihin peruutuspeilin kautta. "Öö joo, jotain sellaista" vastasit ja päätit pitää suusi kiinni loppumatkan ajan. Pidit päätöksesi, vaikka kuski ihmetteli ääneen perille saapuessanne että eihän täällä mitään ole, pelkkä parkkihalli.

Astuit ulos ja odotit kunnes auto ajoi pois. Tuntui ihan naurettavalta seisoa keskellä pimeää betonihelvettiä ilman mitään tietoa mihin olet menossa. Edessäsi olevan hallin luiskan alapäässä oli kaksi suurta autoille tarkoitettua ovea, ja niiden vieressä pienempi henkilöovi, jonka ikkunasta kajasti himmeää valoa. Kävelit varovasti korkokenkiesi kopsuessa alamäkea ovelle, toivoen että et ole tekemässä elämäsi suurinta virhettä. Ovessa ei ollut ulkopuolella kahvaa, joten pari pidempää henkäystä otettuasi koputit siihen ja jäit odottamaan.

Ovi avattiin isokokoisen portsarilta näyttävän miehen toimesta. Hän katsoi vaatetustasi ja vartaloasi hetken aikaa, ja ohjasi sinut sisään ojentaen povitaskustaan jotain mustasta kankaasta tehtyä. Kuulit jostain kaukaisuudesta parkkihallin syövereistä kantautuvan musiikin tahdin, ja rohkaistuit hieman. Ainakin jonkinlaiset bileet olisi luvassa. Sinut johdatettiin pitkin kalseaa betonikäytävää kahdesta eri ovesta, ja kun pääsitte kolmannelle nyökkäsi ovimies sinulle ja osoitti käsissäsi olevaa kangasta. Avasit sen ja tajusit sen oleva kasvojen yläosan peittävä maski silmäaukoilla. Puit sen päällesi ja astuit avatusta ovesta sisään.

Sisällä odotti täydellinen muutos harmaasta betonihallista. Oli selvää että rakennus oli yhä sama, mutta kaikki seinät ja katto oli peitetty tummilla kankailla ja lattia oli tummansinistä muovimattoa. Betonipylväiden ympärillä oli kankaita ja koristeita jotka muistuttivat hieman jotain viktoriaanisen kartanon sisustusta. Koristelu oli tehty selvästi nopealla aikataululla, mutta valojen välkkyessä ja mihinkään liian pitkään huomiota kiinnittämättä paikka näytti yllättävän hyvälle. Astuit sisään ja huomasit vasemmalle rakennetun DJ-pöydän ja tanssilattian, jossa parikymmentä henkilöä maskit naamallaan hyppivät ja tanssivat aivan kuin näkemässäsi videossa. Tanssilattian vieressä oli pitkiä pöytiä yhdistelemällä, ja pöytäliinoilla peittelemällä rakennettu baaritiski, jonka takana hyllyissä näkyi suhteellisen kattavasti rakennettu baarivalikoima sekä mies valkoisessa puvuntakissa, mirrissä ja tummissa housuissa tarjoilemassa juomia.

Kävelit tiskille ja pyysit kuusitoista senttiä valkoviiniä. Tarjoilija nyökkäsi ja asetti eteesi pöydälle lasinalusen ja mustan rannekkeen, joka näytti lähinnä aktiivisuusmittarilta. Katsoit takaisin kysyvästi, mutta hän oli jo hakemassa viiniäsi, ja musiikin yli oli aivan turha yrittää huutaa yhtään mitään. Huomasit pöydällä olevan laminoidun paperin, jossa oli kuva samanlaisesta rannekkeesta ja ohjeita. Rannekkeeseen oli mahdollista syöttää rahaa, jolla maksu hoituisi ja sen lisäksi sen sai hohtamaan kolmessa eri värissä - vihreänä, keltaisena ja punaisena. 'Hauska ajatus vaikkakin tarkoituksena oli varmaan lähinnä veronkierto tai alkoholitarkastajan hämääminen' mietit mielessäsi ja kiinnitit rannekkeen käteesi. Lapussa oli vielä selitys jokaisen värin kohdalla:

Punainen - Tervetuloa nauttimaan virvokkeista ja tanssilattiasta. Olet varattu tai et kaipaa seuraa.
Keltainen - Avoimin mielin. Sinut saa kutsua tanssimaan tai tarjota juoman.
Vihreä - Vapaa.

'Mielenkiintoista' ajattelit, ja kun olit baarimikon avustuksella lisännyt rannekkeeseesi rahaa, maksanut viinin ja aktivoinut valon päälle käänsit sen punaiselle parilla napin painalluksella. Oli varmaan parempi ottaa ihan rauhallisesti ensi alkuun, ja katsella meininkiä. Hetken aikaa tiskin lähellä vietettyäsi olit tyytyväinen päätökseesi. Useampi mies ja pari naista lähestyi sinua tanssilattialta ja ulko-oven suunnasta, mutta he kääntyivät kannoillaan hymyillen huomatessaan punaisen renkaan ranteessasi. Lähes kaikilla muilla valo oli keltainen ja näit vain yhden, itseäsi hieman vanhemman naisen, vihreä valo ranteessaan. Hän oli pukeutunut erittäin antavalla kaula-aukolla varustettuun mekkoon, ja hänen seurassaan oli kaksi hyvinpukeutunutta miestä. Kaikilla oli nauru herkässä kun he kävelivät ohitsesi kohti tanssilattiaa. Tiskillä alkoi olemaan jo vähän ruuhkaa ja tarjoilija sai tehdä tosissaan töitä toimittaessaan tilauksia juhlijoille.

"Hei." Säpsähdit kuullessasi äänen korvasi vierestä ja tuntiessasi jonkun asettuvan seisovan ihan selkäsi taakse melkein vartalokosketukseen. Nostit rannettasi ylös näyttääksesi punaista valoa, mutta mies nappasi käsivarrestasi kiinni ja painoi sen takaisin alas vartaloasi vasten, samalla asettuen seisomaan eteesi leveä hymy kasvoillaan. "Ei mitään hätää, kaikki on hyvin." hän sanoi ja laski ranteestasi irti. Hän oli pukeutunut mustaan pukuun ja mustaan muoviseen maskiin joka oli muotoiltu kuin haukan nokka. Tajusit heti hänen olevan kutsujasi, mutta olit ärsyyntynyt tavasta jolla hän lähestyi sinua. Huomatessaan mutristuneet huulesi mies naurahti ja hymyili lämpimästi. "Ei ollut tarkoitus säikäyttää. Kiva että saavuit paikalle. Oletko yksin?" Miehen äänessä oli jotain tummaa lämpöä ja päätit antaa armon käydä oikeudesta, ainakin osittain. "Joo, tulin vaa nopeesti käymään ja kattomaan et mikä juttu tää on. Onks täällä..." kysymyksesi jäi puolitiehen miehen esittäessä teatraalisen kumarruksen. "Ahaa no sehän on mainiota, saanhan luvan olla seuralaisesi ja esittelijäsi tänä iltana. Olet aivan oikeassa paikassa. luota minuun." Joku tuossa äänessä sai sinut tekemään juuri päinvastoin.

Mies täytti lasisi ja asetti kätensä alaselällesi varmalla otteella, johdattaen sinut tutustumaan juhlatilaan. Kävelitte baaritiskin ohi alueelle jossa oli sohvaryhmiä ja ihmisiä istumassa, juomassa ja juhlimassa. Meininki täällä oli jotenkin erilaista kuin baarissa. Ikään kuin kaikki tuntisivat toisensa ja olisivat rennosti yhdessä, ilman ympärille pälyilyä tai karsastusta. Miehen lämmin matala ääni kertoi sinulle koristeista ja filosofiasta underground-bileiden takana, mutta et osannut oikein kiinnittää siihen huomiota. Sen sijaan huomioit miten vaivatta hän ohjaili sinua vierellään mihin halusi, ja miten helppoa hänen kanssaan oli liikkua ja olla kaikkien katseiden kohteena. "Sinua katsotaan kuin kuningatarta, huomaatko?" hän sanoi ja pysähtyi yhtäkkiä ottaen kätesi jälleen omaansa. "Aa no oon varmaan uusi ja kiinnostava. Onko nämä jotain vakioporukkaa?" kysyit. "Moni haluaa kokea nämä juhlat uudestaan kerran käytyään…” hän sanoi hymyillen ja jatkoi "sinäkin pääset vielä tutustumaan näihin ihaniin, kiinnostaviin ihmisiin." Hän katsahti ranteeseesi. "Siitä tulikin mieleeni... Eiköhän ole korkea aika tehdä tämä:” Hän nosti kättäsi ja painoi rannekkeessasi olevaa nappia muuttaen värin keltaiseksi.

"No eihän siitä varmaan mitään haittaa oo..." hymyilit ja otit vähän viiniä, toivoen ettei ujoutesi paistaisi liikaa läpi. Tuntui että asiat etenivät jotenkin nopeasti pois hallinnastasi, mutta tällä hetkellä ja tässä seurassa olo oli oikeastaan aika hyvä. Sen perusteella mitä vaatteiden ja maskin takaa osasit päätellä, yllättävä seuralaisesi oli varsin komea ja ilta oli vasta alkamassa. Mikset voisi ottaa rennosti ja nauttia? "Pitäiskö mennä tanssimaan?" kysäisit ja sait leveän virneen vastaukseksi. "Mene sinä vain. Olen täällä odottamassa sinua takaisin." Olit vähän pettynyt nuivaan vastaukseen, mutta menit lattialle muiden seuraksi.

Porukkaa oli aika paljon ja sulauduit helposti mukaan rytmin vietäväksi. Ympärillesi kerääntyi heti muutama mies, mutta kaikki käyttäytyivät hyvin ja meno oli rentoa. Tanssit huoliasi pois ja nautit olostasi ja viinin tuomasta euforiasta kunnes korkkareissa olevat jalkasi alkoivat anelemaan armoa ja suuntasit takaisin sohvien luokse. Nousit pari porraskelmaa kuormalavoista tehdyn korotetun sohvaryhmän päälle ja näit kuinka illan isäntä osoitti sormellaan etuovea päin ja aivan kuin käskystä hänen seurassaan ollut paljasrintainen vaaleahiuksinen tyttö lähti kipittämään osoitettuun suuntaan.

"Öö mitäs toi oli?” kysyit ja jäit seisomaan miehen eteen. Hän nousi nopeasti ja hymyili tuttua hymyään. "Ei mitään tärkeää, järjestelyasioita." Seisoit vähän hölmistyneenä odottaen jotain lisää mutta kun sitä ei kuulunut, jatkoit: "Miks tolla muijalla oli tissit paljaana?" Asetit kätesi lanteillesi ja jäit odottamaan selitystä. “Tule." mies sanoi ja otti sinua taas varmaotteisesti selästä kiinni, ja jotenkin vastustamattomasti vei sinut mukaansa takaisin kohti baaria. "Hän oli osa kokemuksemme järjestelyjä. Kaikki selviää sinulle ihan kohta. Oletko valmis avaamaan silmäsi?" Mietit jotain nasevaa vastausta, mutta pidit kielesi kurissa. Ehkä tähän oli joku järkevä selitys, ja jos täällä oli joku stripparipuoli niin mikäs siinä. Voisi oikeastaan olla ihan hauskaa käydä katsomassa jotain esitystä. Olit hiljaa ja seurasit kuinka lasisi jälleen täytettiin valkoviinillä, ilman että sinulta edes kysyttiin mitään.

"Aikojen alusta asti on ollut selvää että ihmisillä on kaksi puolta. Toiset kutsuvat niitä valoksi ja pimeydeksi, mutta minusta kuvaavampaa olisi sanoa vakavuuden ja ilon puoli." Mies katsoi sinuun, kippisti punaviinilasiaan sinun vaalean verrokkisi kanssa ja jatkoi: "Olemme vakavia töissä, vakavia harrastuksissa, vakavia suunnitelmissamme ja ilmaisussamme. Kun on ilon aika, se on yleensä sidoksissa häpeään, peittelyyn ja johonkin salaiseen jota piilottelemme sekä itseltämme että muilta. Vasta kun päästämme ilomme valloilleen, saamme siitä irti kaiken mahdollisen. Yhteiskunta odottaa meidän panostavan täysillä töihin ja muihin vakaviin asioihin, mutta kuka auttaa meitä panostamaan iloon?"

Hän pysähtyi jälleen katsomaan sinua kuin arvioiden oletko vielä mukana. Nyökkäsit ja hän jatkoi. "Siksi rakensin tämän kokemuksen. Irrallaan yhteiskunnan pihdeistä. Irrallaan normien ja siveellisyyden pannasta." Painottaessaan viimeisiä lauseitaan hän asetti kätensä lantiollesi ja tunsit jotain tapahtuvan. Olit koko illan miettinyt mielessäsi jotain tällaista. Tiesit alitajuisesti mihin olit menossa, mutta olit peitellyt sitä itseltäsi ja nyt oli kyse vain miten pitkälle tämä kaninkolo sinut veisi. "Okei," sanoit, "no mitäs niin iloista täällä sitten on?" Miehen nauru oli äänekäs mutta lämmin. "Olet juuri sellainen kuin ajattelin, paitsi vielä ihastuttavampi." Hän loi katseensa alas pitkin vartaloasi ja hitaasti takaisin ylös. "Ja kauniimpi kuin mikään kuva antaa oikeutta."

Imartelu ei ehkä auttanut kaikkeen kanssasi mutta kyllähän kehut aina lämmittävät. "Mennään katsomaan." mies sanoi ja tuttuun tyyliinsä laittoi kätensä alaselällesi, tällä kertaa hieman alemmas kuin aiemmin, niin että se lepäsi osittain takapuolesi päällä. Olit jo päättänyt katsoa kortit loppuun asti ja miettiä sitten mitä teet, joten et reagoinut mitenkään vaan annoit ohjata itsesi uloskäynnin lähelle ja ovelle, jota et sen kummemmin huomioinut astuessasi sisään. Oven takana oli muutama metri tyhjää tilaa, ja sen jälkeen seinä, jossa oli muutaman metrin välein toisistaan kolme uutta ovea. Oikealla seinä päättyi toiseen poikkiseinään, mutta vasemmalla alkoi pieni käytävä jota kohti sinua vietiin. Hetkeä ennen kääntymistä käytävälle pysähdyitte. "Kaikki ovat tänne tervetulleita. Kaikki ovat täällä omasta halustaan. Täällä ei tuomita eikä katsota ketään pahalla. Päinvastoin." Hän heilautti kättään eteenpäin ja kävelit osoitettuun suuntaan.

Vasemmanpuoleisen oven takana olevan huoneen sivulle oli rakennettu iso ikkuna jonka luokse käytävä vei, ja siitä näki huoneeseen suoraan sisään. Huone oli ehkä 20 neliömetriä iso, ja sisälti huonekalujen osalta pari valaisinta ja suuren määrän pehmeitä patjoja ja tyynyjä. Patjojen ja tyynyjen päällä oli ihmisiä joko kokonaan, tai suurelta osin alasti, kaikki toisissaan kiinni eriasteisten seksuaalisten aktien keskellä. Edellisestä huoneesta kaikuva teknobiitti sekoittui rauhallisempaan, sensuellimpaan musiikkiin tässä tilassa ja alastomien kehojen liike näytti hypnoottiselta. Etualalla kaksi naista oli kontillaan selällään makaavan miehen reisien päällä ja nuoli hänen suurikokoista kaluaan innokkaasti molemmilta puolilta. Mies huomasi ikkunassa liikettä ja katsoi sinuun päin, hymyili hetken ja sulki taas silmänsä ottaessaan vastaan naisten tarjoamaa nautintoa. Hieman kolmikon vieressä kaksi naista suuteli toisiaan kiihkeästi, vartalot toisiinsa kietoutuneena, tiedostamatta ulkopuolisia katsojia millään lailla. Seksin, himon, rivouden ja kauneuden tulva aiheutti sinussa vavahduksia, ja se ei jäänyt huomaamatta viereesi tulleelta seuralaiseltasi. Hän laski kätensä takapuolellesi ja puristi sitä.

"Häpeä on nautinnon vihollinen. Täällä kaikki ovat yhtä ja samaa, avoimesti omia itsejään ja halujensa ohjattavissa." mies sanoi ja osoitti huoneen vasemmalla reunalla olevaa neljän henkilön joukkoa, jossa kaikki vaikuttivat nauttivan toisistaan yhtäläisesti. Kolme miestä olivat yhden naisen kanssa enemmän tai vähemmän toistensa päällä, naiden ja imien toisiaan estoitta. Miehistä kukaan ei vaikuttanut välittävän, imikö hänen elintään mies vai nainen ja kaikki reiät olivat käytettävissä himojen tyydytykseen. Olit varma ettet haluaisi ainakaan juuri nyt astua tuohon huoneeseen sisään, mutta näin lasin välityksellä tuli olo kuin katselisi pornoleffaa isolta ruudulta. Kiihotuksen aallot pyyhkivät ylitsesi ja seisoit liikkumatta paikallasi katsellen esitystä. Käsi joka takamuksellasi puristeli sitä ajoittain, korosti tunnetta jostain kielletystä ja intiimistä.

Selasit läpi huoneen tarjontaa kuin pornosivun esikatselukuvia: Ryhmäseksiä, suihinotto, hierontaa, suutelemista, takaapäin, kuusysi, kolmen kimppa. Ensimmäisenä näkemäsi kolmikko vaihtoi asentoa niin, että toinen nainen ratsasti miehellä selkä sinuun päin, jolloin näit suoraan jalkoväliin kun iso kulli upposi kerta toisensa jälkeen naisen kosteudesta kimaltavaan pilluun. Toinen naisista suuteli miehen kanssa, pieni pyöreä pylly heiluen ilmassa kuin innostuneella koiranpennulla. Huulesi avautuivat, hengitit raskaammin ja tunsit kostuvasi. Mies oli siirtynyt taaksesi ja liikutteli käsiään vartaloasi pitkin lanteilta rinnoillesi, painaen etumustaan vasten takapuoltasi niin että jouduit nojaamaan ikkunaa vasten käsilläsi. Hetken mietit minkälaisen esityksen annoit vastineena huoneessa olijoille, mutta heillä oli selkeästi muuta ajateltavaa. Työnsit peppuasi taaksepäin, ja hieroit sitä miestä vasten. Hän oli kovana ja otti kutsusi vastaan puristamalla rintojasi molemmilla käsillään ja suutelemalla niskaasi. "Päästä irti, ole vapaa.” hän kuiskasi.

Käännyit selkä ikkunaa vasten ja kävit polvillesi. Päätit antaa harkinnan jäädä nyt syrjemmälle ja kaivoit maskinaamaisen seuralaisesi kovan kalun esiin hänen housuistaan ja suoraan suuhusi. Iso, paksu kulli upposi kurkkuusi ja tunsit jonkinlaista tyydytystä ottaessasi tilanteen haltuusi tekemällä aloitteen. Katsoit ylös ja näit miehen katsovan ikkunan läpi livepornoesitystä samalla kun imit häntä. Otit kookkaan munan syvälle kurkkuusi saaden hänet avaamaan suunsa ja katsomaan alaspäin nautinnon syöksyessä kullista läpi koko hänen kehonsa. Vedit kalun ulos suustasi ja jatkoit katsomista ylöspäin, kuola valuen suupielestäsi. Kontrollin tunne katosi nopeasti kun mies otti tiukasti kiinni päästäsi ja pakotti sykkivän kyrpänsä takaisin suuhusi ja suoraan kurkkuusi. Suljit silmäsi ja keskityit hengittämiseen kun sinua naitiin suuhun, mutta juuri kun olit tottumassa rytmiin, tunsit kuinka käsi nappasi hiuksistasi kiinni ja sinut vedettiin pystyyn seisomaan. "Hyvä yritys mutta et pääse noin helpolla." hän sanoi.

Tunnelma oli selvästi muuttunut. Kiihotti ja jännitti samaan aikaan. Mies laittoi kalunsa takaisin housuihinsa, ja otti sinusta taas otteen vieden sinut pois rivon ikkunan äärestä. Ajattelit pääseväksi osaksi esitystä, mutta kävelitte käytävää pitkin toiselle ovelle ja hän työnsi sinut kyselemättä sisään. Tässä huoneessa oli huomattavasti tummempi valaistus ja vain muutama henkilö. Huoneen katosta oli viritetty roikkumaan erilaisia köysiä, ketjuja ja keinuja. Seinillä oli metallirenkaita, joihin oli kiinnitetty silkkisiä liinoja ja nahkaisia remmejä. Keskellä huonetta seisoi rautainen suorakulmion muotoinen kehikko, jonka kulmista lähtevät metalliset ketjut päättyivät käsiin ja nilkkoihin tarkoitettuihin kahleisiin. Vasemmalla seinustalla huomasit sohvaryhmältä tutun paljasrintaisen naisen sidottuna ranteistaan seinässä kiinni oleviin renkaisiin, ja pitkä mustiin pukeutunut mies seisoi hänen takanaan kuusikielinen piiska käsissään. Naisen selässä ja takapuolessa olevista punaisista jäljistä päätellen piiskaa oli jo käytetty jonkin aikaa. Huoneen takaosassa olevassa nojatuolissa istui mies pukeutuneena pelkkään mustaan kangashuppuun, ja hänen jalkojensa välissä isokokoinen alaston nainen otti häneltä suihin kädet selän taakse sidottuina.

"Mitä..." aloitit sanomaan, mutta isäntäsi otti tukevan otteen kaulastasi kädellään ja työnsi sinut syvemmälle huoneeseen kohti rautakehikkoa. "Kun fyysinen vapaus viedään, voit keskittyä aisteihisi ja nautintoon." Miehen ääni oli erilainen, tummempi, ehkä kiihtynyt tai kiihottunut. Hän kiinnitti ranteesi kehikon kulmissa oleviin ketjuihin nahalla pehmustetuilla käsiraudoilla, ja teki sen jälkeen saman nilkoillesi, pakottaen sinut seisomaan raajat levällään kuin X-kirjain. Mekkosi helma vetäytyi automaattisesti ylös ja päästit pienen epämukavan ynähdyksen, joka ei jäänyt mieheltä huomaamatta. "Voit sanoa ei milloin vain. Ketään ei pidetä täällä väkisin. Turvasanasi on Mustikka. Haluatko käyttää sitä?" Tunsit kuumotuksen leviävän ihollasi. Oli helppoa olla vietävänä ja totella käskyjä. Vaikeampaa oli tunnustaa omat halunsa ja himonsa. Olit aivan märkä mutta mistä se kertoi? Kannattaisiko viheltää peli poikki nyt? Vedit syvään henkeä ja heilutit päätäsi laskien katseesi kohti harmaata betonilattiaa.

Ensimmäinen isku on aina pahin. Se lävähti ilman varoitusta suoraan vasempaan pakaraasi eikä ohut mekkosi auttanut yhtään vihlaisevaa kipua vastaan. Koetit arvata millä sinua lyötiin. Se ei ollut samanlainen piiska, jonka käsittelijä tuotti huoneen sivulta tulevaa tasaista läiskettä, ja sitä seuraavaa tukahdutettua ulinaa. Toinen isku osui oikeaan pakaraasi ja oli pehmeämpi, jopa miellyttävä. Työnsit takamustasi taaksepäin paremmin esille ja sait palkkioksi useamman kovan läimäyksen. Piiskaaminen tuntui jotenkin helpottavalta kaiken jännityksen jälkeen. Heilutit persettäsi kiusoitellen, pyytäen lisää ja tunsit puristuksen joka kirpaisi hieman hellällä ihollasi. Lantiotasi nuoleva mekko vedettiin ylös uumallesi ja tunsit riuhtauksen kun mies veti sukkahousujasi ulospäin leikatakseen ne saksilla halki. Ne valahtivat lantioltasi ja näit jalkojesi välistä kuinka käsi nyki ohuita tummia kangasriekaleita alas polviisi asti. Jännitit jalkojasi vaistomaisesti, ja kaduit sitä heti tuntiessasi voimakkaan vihlovan kivun sisäreidelläsi seuraavan piiskanlyönnin osuessa sinne. Nyt huomasit mustan, leveän, ehkä kumisen välineen vilahtavan reisiesi välissä ja toinen isku vavahdutti koko vartaloasi. Kuumat kipinät säkenöivät reisiesi sileällä iholla ja sinkoilivat ympäri kehoasi armotta. Olit notkahtamassa alas roikkumaan käsiesi varaan, kun mies otti sinusta kiinni ja painautui takaapäin sinua vasten. Tunsit hänen kivikovan kalunsa painautuvan arvatenkin punaisena helottavaa takapuoltasi vasten ja päästit suustasi äänekkään voihkaisun. Tiesit että tästä kohdasta ei olisi enää paluuta. Halusit lisää ja heti. Olit valmis tottelemaan ja tekemään mitä vain käskyttäjäsi haluaisi.

Käsittely tuntui ikuisuudelta. Välillä sait hellää koskettelua ja hivelyä, välillä ihoasi rankaistiin äänekkäästi ja ankarasti. Kädet kourivat vartalosi jokaista sopukkaa ja sisääsi työnnettiin milloin sormia, milloin piiskan kahvaa. Otit kaiken vastaan vastustamatta, vavahdellen ja voihkien nautinnosta joka oli lähes sietämätöntä. Halusit vain päästä ylemmäs, antaa himon kasvaa yli äyräiden kunnes saavuttaisit lakipisteen. Et ollut varma olitko jo käynyt siellä ja kuinka monta kertaa. Tunsit jalkovälisi valuvan, pienet stringisi oli revitty pois jaloistasi aikaa sitten ja pillusi oli paljaana, käytettävissä mihin vain kiduttajasi sitä halusi. Kuulit uuden äänen sivulta ja avasit pitkästä aikaa silmäsi, huomaten kuinka kanssasisartasi talutettiin ulos huoneesta voipuneen näköisenä.

Oven suuhun oli kerääntynyt useamman miehen ryhmä, joka katseli sinuun päin. Osa hiveli käsillään etumustaan, osa tarkkaili sinua kädet puuskassa kuin rokkipoliisit konsertissa. Tunsit tarpeen peitellä itseäsi mutta alistajallasi oli eri ajatus. Sakset liukuivat helposti kangasta pitkin hänen leikatessaan koko mekkosi kahtia. Olit kaikkien edessä ainoastaan mustat pitsiset rintaliivit päällä, sukkahousut riekaleina polvissasi ja kahlittuna neljästä suunnasta. Ainut toinen asuste ylläsi oli rannekkeesi jota mies kosketti, vaihtaen sen värin vihreäksi. Kuulit vihellyksen ja epämääräistä innostunutta muminaa miesjoukosta. 'Vapaa' mietit näkemääsi värikoodistoa. Ainakaan nyt ei tuntunut kovin vapaalta.

Pohdiskelusi jäi lyhyeksi kun ranteesi ja jalkasi irrotettiin kahleista. Olit pudota polvillesi mutta jälleen kerran mies aavisti oikea-aikaisesti vartalosi aikeet ja nappasi sinut syleilyynsä. Yhdellä voimakkaalla liikkeellä hän nosti sinut ilmaan ja olkapäätään vasten, toinen käsi takapuolellasi ja toinen tukien jalkojasi. Sinua vietiin ulos huoneesta takaisin käytävälle ja viimeiseen, kolmanteen huoneeseen. Miesjoukko antoi teille tilaa ja seurasi perässänne samaan huoneeseen. Neljä, ei vaan viisi, kuusi miestä joilla kaikilla oli erilainen maski naamallaan. Jotkut muistuttivat lintuja, toiset petoeläimiä, joku oli hirviömäinen. Osa miehistä alkoi ottamaan paitojaan ja housujaan pois ja aloit aavistamaan mihin olit joutumassa seuraavaksi.

Sinut laskettiin alas selälleen pehmustetulle rahille, jolle takaraivosi, selkäsi ja takapuolesi mahtuivat, mutta jalkasi vietiin levälleen lattialle ja sidottiin ohuilla pehmeillä liinoilla betoniin porattuihin rautaisiin kiinnikkeisiin. Kaulasi ympärille asetettiin remmi, joka kiristyi penkin yläosaa vasten niin että et voinut liikuttaa päätäsi ylöspäin, ainoastaan sivuille. Mies kävi yhdelle polvelle pääsi viereen ja kuiskasi korvaasi: "Ole vapaa. Anna muiden nauttia sinusta niin löydät itsesi. Olet täydellinen, olet luotu antamaan ja vastaanottamaan." Viimeisen sanan kohdalla tunsit kuinka sisääsi työnnyttiin. Olit läpimärkä ja kalu löysi helposti tien syvälle sisuksiisi. Et nähnyt minkälainen maski miehellä oli, mutta hän kävi eläimellisellä innolla naimaan sinua. Vaikka tahti olikin vähän liian raju, tuntui niin hyvältä saada jotain sisällesi että aloitit vaikeroimaan nautinnosta heti. Joko miehen into oli huipussaan katseltuaan sinua aiemmin tai kaunis vartalosi ja ääntelysi oli hänelle liikaa, mutta et ehtinyt edes löytämään oikeaa rytmiä ottaa työntöjä vastaan ennen kuin hän laukesi sisääsi puuskuttaen äänekkäästi.

Seuraava mies oli heti valmiina ja liukui kerralla pilluusi edellisten nesteiden vielä pursutessa ulos. Kalu oli hieman isomman tuntuinen ja tuntui heti paremmalta kuin ensimmäinen. Olit valmis tähän, rentouduit ja aloit nauttimaan työnnöistä. Joku puristeli samalla persettäsi ja toinen kouri rintojasi liivien läpi. Haukkanaamioinen mies vieressäsi avasi taas vetoketjunsa ja tarjosi kovan munaansa suusi lähelle. Pinnistelit kaularemmiäsi vasten saadaksesi tuon ison, tutun kalun suuhusi ja kuulit hänen naurahtavan työntäessään sen kurkkuusi. Keskitit kaikki ajatuksesi kullin imemiseen samalla kuin pilluasi käytettiin melkein kuin seksivälineenä. Jälkikäteen ajattelit kuinka näytit varmaan kuin pumpattavalta nukelta, johon tämä lauma himokkaita miehiä jonotti vuoronperään tekemään tarpeensa samalla kun kiltisti tyydytit yhtä kyrpää suullasi.

Seksin ja hien tuoksu valtasi huoneen, kun sinua nussittiin kurkkuun ja pilluun armotta. Laukesit useamman kerran ja melkein halusit jo luovuttaa, mutta suussasi olevan miehen nautinnonsekainen ääntely sai sinut jatkamaan ja ylittämään itsesi. Muut miehet keräilivät tavaroitaan yksi kerrallaan ja poistuivat huoneesta, jättäen teidät kahden. Hän löysäsi kaularemmiäsi ja imit hänen valtavaa kaluaan syvälle kurkkuusi välittämättä mistään muusta maailmassa. Unohdit jopa itsesi ja lähes alastoman, spermaa valuvan vartalosi ja teit kaikkesi saadaksesi annettua täydellisen orgasmin orjuuttajallesi. Kun sen aika vihdoin oli lähellä hän otti päästäsi kiinni ja nai suutasi rajusti nopeassa rytmissä, ja yhdellä liikkeellä veti sekä kalunsa ulos että maskin pois naamaltasi. Lämmintä tahmeaa nestettä pursusi päällesi loputtomin sykäyksin himokkaiden huokauksien saattelemana kunnes koko naamasi oli sen peitossa.

Siitä on nyt kaksi viikkoa. Sait päällesi huonosti istuvat housut ja paidan ja sinulle tilattiin taksi viemään sinut kotiin. Muistat kuinka korvaasi kuiskuteltiin suloisia sanoja kauneudestasi ja ihanuudestasi ja kuinka kiltti tyttö olet. Otit kaiken vastaan kiitollisena vaikka nyt jälkeenpäin ymmärrät tarjonneesi nautintoa niin monelle tuntemattomalle, että kämpän pitäisi olla puolillaan kiitoskortteja ja kukkapuskia. Hävetti todella paljon kuinka olit niin helposti vietävissä mukaan tuollaiseen. Olisit voinut lopettaa sen milloin vain. Vai olisitko? Tuijotat puhelintasi jonka ruudulla instagramin viestisivu on auki.

"Tänään kello 20.00. Paikka löytyy sivuilta. Laita taas mekko päälle mutta jätä kaikki muu sen alta pois. Sinua odotetaan.”

Katso kaikki kirjoittajan laurentius novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 34

Subscribe
Notify of

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu