Yllätetty Rantakalliolla

25/03/2020 | Kirjoittaja: Cariza |
4 min
Kertoja: Nainen | Julkiset PaikatNuori NainenAlistus
4.3
(70)
Anelen häntä lyömään minua kovempaa, vetämään hiuksistani ja nussimaan pimpsaani.

Makaan rantakalliolla. Kuulen rannalta kantautuvia ääniä, mutta en anna niiden häiritä minua. Olen vetäytynyt ylemmäs kallioille suojaiseen paikkaan omaan rauhaani. Näen ympärilläni vain heinikkoa ja ruohonvarsia. Kesälomani on juuri alkanut eikä mikään voisi pilatata tunnelmaani. Ei yhtikäs mikään. 

Hymyilen itsekseni, kun muistan rohkean asuvalintani. Katselen itseäni. Minulla on päälläni ainoastaan kesäinen huivi, joka peittää lantioni sekä läpikuultavat rintsikat rintojeni suojana. Mitä sitä muutakaan tälläisellä helteellä? Kaiken lisäksi minulla oli hieman tuhma olo. Palkitsin itseni rohkealla asullani kesämökin siivoamisen jälkeen. Kuurasin jokaisen nurkan lomakuntoon ja karistelin hämähäkinseitit sekä ummehtuneen hajun tiehensä. Sitten päätin lähteä viereiselle rannalle. Ottamaan aurinkoa puolialastomana kallioille. Tuntuu hyvältä tuulen ja auringon hyväillessä vartaloani. Minua ei kiinnosta, jos joku näkee. Miehille olen silmänruokaa ja naisista en piittaa. Vähät välitän maaseudun akkojen narinoista, jos ne minut yllättävät, kaupunkilaistytön. 

Ihoni alkaa pikku hiljaa lämmetä auringossa. Nihkeän vartaloni tuoksu saa minut kuumenemaan. Kuulen yhä läheiseltä rannalta ääniä, mutta kiima alkaa viedä voiton itsehillinnästäni. Sitä paitsi en tunne ketään täältä päin. Levitän hiukan reisiäni auki, jotta saan sivellä etusormella häpykukkulaani, joka ei ole saanut hellyyden osoituksia pitkiin aikoihin. Inahdan hiljaisesti ja tarkistan selustani. Olen niin avoimessa paikassa, että minut voitaisiin yllättää hetkenä minä hyvänsä, mutta se vain saa janoni kasvamaan. Annan sormeni koskettaa ensin klitoristani härnäten ja vien sen siten alemmas ja syvemmälle... Syvemmälle punaiseen ja märkään vakooni. Kuuntelen lumoutuneena kosteita ääniä, joita sormeni saa aikaan upotessaan syvemmälle sisimpääni. En muista milloin itseni tyydyttäminen on tuntunut niin hyvältä. Voi kuinka olenkaan tätä kaivannut... Kosketusta, lämpöä ja eroottista vapaapäivää.

Raotan haarojani yhä enemmän niin, että jalkani ovat aivan levällään. Minun on pakko aukaista huivi, jonka olen kiertänyt lantioni ympärille. Olen varmasti seonnut kiimasta, sillä siinä minä olen. Alapää paljaana julkisen uimarannan suojaisilla kallioilla tyydyttämässä itseäni. Olen täysin tietoinen siitä, että voisin jäädä kiinni hetkenä minä hyvänsä ja se vain nostattaa kiimaani. Otan huivin käsiini ja alan hinkkaamaan sillä itseäni. Hieron huivia häpyhuulieni välissä ja hyväilen kädelläni turvonnutta klitorista. Nautinto on saanut yliotteen minusta, sillä voihkin jo aivan liian kovaäänisesti. Ynisen kiimoissani ja jatkan itsenityydyttämistä tahtia kiihdyttäen. Pimpsani valuttaa nesteitään sormilleni ollessaan niin märkänä kiimasta. En voi uskoa itseäni, mutta siinä minä olen. Tyydyttämässä itseäni aivan liian julkisella paikalla sormet ja huivi hävylläni. Pilluani alkaa kuumottaa. Se haluaisi lisää. Se haluaisi jotakin sisäänsä. Jotakin kovaa ja pitkää.

Alan penkomaan laukkuani toisella kädelläni tyydyttäen yhä itseäni toisella. Etsin fanaattisesti halujeni vallassa jotakin sisääni sujautettavaa. Nopeammin, tarvitsen jotakin heti. Pilluni alkaa käydä kärsimättömäksi odotuksesta, kunnes löydän laukusta juomapulloni. Kaikkea sitä tulee tehtyä kiimoissaan, pohdin ja alan sitten ujuttamaan pulloa varovasti sisääni. Onneksi pimpsani on aivan märkä, sillä muuten hommasta ei tulisi mitään. Pyörittelen ja ahdan pulloa koko ajan syveämmälle ja haukon henkeäni. Niin hyvältä se tuntuu. Hieron vauhdikkaasti samaan aikaan klitoristani ja siirryn sitten nipistelemään pystyssä nöpöttäviä nännejäni, jotka kaipaavat myös huomiota. Nostan jalkojani riettaasti ilmaan, jotta saan pullon yhä syvemmälle ja alan työntelemään sitä edestakaisin. 

Muistan sekunniksi, missä olen ja mitä olen tekemässä. Tajuan, että kiimani on saanut minut aivan hulluksi. En yleensä ole sellainen. En yleensä edes uskalla hipsiä kaupunkiasunnossa ikkunani ohi alasta etteivät naapurini näkisi. Tyydytän itseäni aina piilossa makuuhuoneni suojissa enkä ole koskaan edes fantasioinut mistään tälläisestä. Olen yleensä niin kiltti ja kuuliainen, kun voi vain olla. En kuitenkaan voi kieltää sitä tunnetta, minkä kiinnijäämisen mahdollisuus herättää pillussani, joka imee pulloa yhä syvemmälle syövereihinsä. Huohotan ja kadotan täysin ajantajuni. Vikkelät sormeni hierovat klitoristani pullon painuessa edestakaisin sisälläni venyttäen nautinnollisesti pimpsaani leveälle. Tunnen orgasmini lähestyvän ja nousen ylös pullon päälle. Alan heilutelemaan itseäni ylös alas kyykkyasennossa pullon päällä. Ratsastan pullolla ja tunnen, kuinka lemmennesteeni valuvat reisiäni pitkin alas. Mikään ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä. Kiihdytän tahtia ja huohotan välittämättä siitä kuuleeko kukaan.

Sitten kuulen yllättäen rusahduksen takaatani. Sydämeni pysähtyy muutamaksi sekunniksi ja alan panikoimaan. Vilkaisen taakseni ja huomaan nuoren pojan läheisessä puskassa. Hän on minua nuorempi, ehkä noin 19-vuotias. Hänen kyrpänsä seisoo tanassa. Se osoittaa komeasti kohti sinistä taivasta. Poika pyytelee anteeksi kiinnijäämistään. Hän kertoo olleensa katsomassa viereisessä puskassa näytöstäni jo jonkun aikaan. Sitten hän jatkaa itsensä runkkaamista minusta välittämättä. 

En voi uskoa sitä. Haluan vain paeta, mutta olen niin sekaisin kiimasta, että istun vain hölmistyneenä paikallani. Ei minun pitäisi olla täällä. En minä ole tälläinen. Sillä hetkellä kaikki alkaa etomaan hieman. Olen juuri ottamassa huivia suojakseni, kun poika lähestyy minua. 

Ei sinulla varmaan kiire ole poika sanoo ja käy lähemmäksi. Olen vieläkin niin shokissa, että en saa sanottua oikein mitään järkevää. Poika käy päälleni juuri, kun olin aikeissa karata. Yritän nousta, mutta hän on minua paljon vahvempi. Sen lisäksi kehoni ei ole täysin varma siitä haluaako se nousta. Se haluaa yhä orgasmin, jota se oli lähellä hetki sitten. Aivoni kuitenkin sanovat toisin. Ne käskevät minua häipymään, mutta en silti pääse mihinkään. Poika ottaa kiinni pullosta ja alkaa työntelemään sitä edestakaisin. Tähänhän sä jäit? Hän kysyy retorisesti ja saa pimpsani kostumaan uudestaan. Vien sormet vaistonomaisesti klitorikselleni ja katson poikaa ikään kuin lupaa pyytäen. Hän nyökkää ilkikurisesti hymyillen ja alkaa työntelemään pulloa voimakkaammin sisälläni. Hyväilen sormilla klittaani ja tunnen orgasmin lähestyvän nopeasti. Tuikkaan pullon ulos itsestäni ja vedän pojan päälleni. Hän tajuaa heti, mistä on kyse ja ohjaa kalunsa vitulleni, joka ammottaa tyhjyyttään. Poika saa itsensä sisääni nopeasti ollessani niin märkä ja avoinna pulloni jäljiltä. Jostakin syystä oikea kyrpä tekee vielä parempaa kuin paksu juomapulloni. Alan voivottelemaan niin kovaa, että poika päättää peittää suuni. Tukahdetettu ininäni kaikuu silti varmasti liian kauas. Poika ottaa kiinni kaulastani ja puristaa sitä. En ole koskaan tykännyt erityisen dominoivista miehistä, mutta sillä hetkellä en halua mitään muuta. Poika nai minua eläimellisellä voimalla kuristaen minua samalla. Uikutan ja anelen lisää ja vielä lisää, sillä en ole saanut tarpeekseni hänen kyrvästään. Poika nai pimpsaani nautinnollisesti pitkillä työnnöillä ja ottaa sitten kiinni hiuksistani. Hän kääntää minut ympäri kalliolla koira-asentoon. Voi jumala, kuinka hyvältä hänen kyrpänsä tuntuu takaatapäin. Poika tukistaa päätäni taaksepäin hiuksistani ja työntelee voimakkaasti kyrpää sisääni. Lantiomme hakkaavat toisiaan vasten saaden aikaan sellaisen lätinän, että se varmasti kantautuu rannalle asti. Varoitusta antamatta poika läimäisee muodokasta pakaraani kämmenellään ja saa minut parkaisemaan kovaäänisesti. Sitten hän antaa toisen iskun punoittavalle pakaralleni, joka vain kaipaa lisää aivan kuin minä. Mikään ei ole tuntunut koskaan paremmalta ja anelen poikaa jatkamaan sitä, anelen häntä lyömään minua kovempaa, vetämään hiuksistani kovempaa ja nussimaan pimpsaani kovempaa. 

Vieläkö tekee mieli karata? Poika kysyy. En meinaa löytää sanoja nuorukaisen kyrvän porautuessa nautinnollisesti pimpsani uumeniin kerta toisensa jälkeen. Ei tee, anna lisää sitä kyrpää, saan uikutettua. Hieroin lantiotani poikaa vasten tämän työntyessä sisääni voimakkain työnnöin. Pysyn vain paikoillani ja annan pojan tehdä minulle aivan, mitä hän haluaa. Käteni alkavat täristä, polveni pettävät ja lysähdän kontalleni suurenmoisen orgasmin yllättäessä minut. Orgasmi vain pitkittyy ja pitkittyy pojan jatkaessa tärisevän ja voimattoman kehoni naimista. Vikisen ja anelen häntä jatkamaan vielä hetken saadessani elämäni pisintä sekä parasta orgasmia. Kuulen itseni huutavan, anna vielä, anna vielä, annaaaah… Silmissäni sumenee ja tajuan, että poika murahtelee tullessaan sisääni. En antaisi koskaan tuntemattoman tulla sisääni saati sitten naida minua paljaalla, mutta sillä hetkellä en voi kuin nauttia pojan lämpimästä siemmenneestä, joka valuu tyytyväisen pimpsani sisään. 

Katso kaikki kirjoittajan Cariza novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 70

Subscribe
Notify of

4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu