Yhteinen Salaisuutemme

27/09/2022 | Kirjoittaja: Wishmaster |
16 min
Kertoja: Mies | Ensimmäinen KertaTeinipoikaTeinityttö
4.5
(51)
"Sinun vuorosi riisuutua." Serkkuni nousi seisomaan.

Rekka lähestyi autoamme vastaantulevien kaistalla. Tiukensin otettani ratista, ja samassa rekka olikin jo ohittanut automme. Huokaisin helpotuksesta ja otin rennomman asennon. Minulla oli ollut ajokortti vasta vähän aikaa, minkä vuoksi varsinkin isompien ajoneuvojen kohtaaminen satasen vauhdissa aiheutti vielä hiukan ylimääräistä nousua pulssiini. Tutun tienviitan lähestyessä laitoin vilkun oikealle, hiljensin vauhtia ja käännyin. Matkaa oli takana 50 kilometriä ja vielä viisi olisi edessä.

"Kyllä sinusta vielä kuski saadaan", vaari totesi katkaisten viimeiset 20 minuuttia jatkuneen puhumattomuuden. Alkumatkan olimme jutelleet suht tiiviisti, mutta sen jälkeen olimme keskittyneet lähinnä radion kuunteluun.

"Nooh, kyllä tämä tästä, kun kokemusta alkaa kertymään", vastasin.

Olimme lähteneet kaupungista vanhempieni luota, jossa asuivat minun lisäkseni pikkusiskoni ja isoveljeni, joka oli parhaillaan armeijassa. Vaari oli ollut meillä parin päivän vierailulla, ja nyt olimme matkalla mummolaan. Loput perheestäni, veljeäni lukuun ottamatta, tulisivat noin viikon päästä perästä, kunhan äidin kesäloma alkaisi. Mummolasta lähtisimme parin päivän jälkeen kohti pääkaupunkiseutua, jossa osallistuisimme serkkuni rippijuhliin. Mukaamme kohti kotiaan lähtisi myös juhlakalun sisko Lotta. Hän oli viimeiset pari viikkoa hoitanut hevosia mummolan naapurin hevostilalla, jonka omisti vaarin veljenpoika.

Lotta. Tuo nimi oli pyörinyt mielessäni oikeastaan koko matkan ajan. Vaikka asuimme lähes viidensadan kilometrin päässä toisistamme, oli minulla ja vuotta nuoremmalla serkullani silti hyvin vahva yhteys. Tästä oli kiittäminen aktiivista sukulointia puoleen ja toiseen sekä kuulumisten vaihtoa puhelimen ja kirjeiden välityksellä. Myös lapsuuden pitkät kesät täällä maaseudulla mummon ja papan huomassa yhdessä muiden lasten kanssa olivat tärkeässä roolissa siteiden muodostumisessa. Tämä viattomuuden aika oli meidän vanhempien serkusten kohdalla alkanut kuitenkin jo murentua. En ollut nähnyt Lottaa lähes puoleentoista vuoteen, mikä oli kirkkaasti pisin aika koskaan.

Pysäköin auton äitini vanhan kotitalon eteen, joka käsitti lähes 500 neliötä kahdessa kerroksessa sekä kellarin. Se oli 1900-luvun alussa rakennettu kartano, jota oli viimeisten vuosien saatossa peruskorjattu. Pihapiiriin kuului myös vanha, ei käytössä oleva navetta, kolme aittaa, autokatos sekä savusauna. Otin molempien matkalaukut takakontista ja kannoin ne sisälle taloon, vaarin avatessa minulle ulko-oven. Mummo oli eteisessä vastassa.

"Mukavaa, kun tulit. Ei olla nähty pitkään aikaan", mummo sanoi ja halasi minua. Pitkä aika oli meidän tapauksessamme suhteellinen käsite, sillä viime näkemästä oli vain reilu kuukausi aikaa.

"Viehän laukut huoneeseesi ja tule sitten syömään pikkuleipiä. Ne ovat kohta valmiita."

Minua ei tarvinnut toista kertaa käskeä, sillä mummon pikkuleivät, kuten mummojen pikkuleivät universaalisti tapaavat olla, olivat todella herkullisia. Kiikutin laukut huoneeseeni yläkertaan talon toiseen päähän ja kiiruhdin sitten vesi jo suupielistä valuen kohti alakertaa. Pian istuimmekin vaarin kanssa ruokapöydän ääressä makustellen mummon tuotoksia.

"Tsot, tsot. Eipä syödä enempää, että maistuu sitten ruokakin", mummo sanoi ja vei jo lähes tyhjentyneen keksivadin pois ahnaista käsistämme. Katsahdimme vaarin kanssa hiukan pettyneinä toisiimme. Molempien ilme kuitenkin kirkastui saman tien, kun mieleemme nousi ajatus mummon loihtimasta päivällisestä.

Keksien syönnin jälkeen siirryin pihakeinuun lukemaan. Frodon ja kumppaneiden seikkailut eivät jostain syystä ottaneet nyt edetäkseen, vaan katseeni suuntautui ylös pilviin. Ne lipuivat, varmaankin helteisen päivän veltostuttamina, laiskasti poikki taivaan. Minäkin retkotin kuin löysä spagetti pitkin pituuttani hakien pilvistä tuttuja muotoja. Onnistuin bongaamaan niin Afrikan, jäniksen kuin Hemingwaynkin. Verkkokalvoilleni oli juuri piirtymässä kuva jostakin etäisesti rintoja muistuttavasta, kun vierestäni kuului yllättäen:

"Moi."

Säikähdin niin paljon, että sydän lähes pomppasi irti rinnastani. Samalla valahdin keinusta niin, että huomasin makaavani selälläni maassa jalat keinuun nojaten taivasta kohti. Keräilin siinä itseäni, kun tutut kasvot peittivät näkymän taivaalle

"Oletko kunnossa? Näytit ihan siltä kuin olisit saanut slaagin", Lotta kysyi huolestuneen näköisenä.

Pyörähdin maahan istumaan ja nousin saman tien seisomaan.

"Kunnossa ollaan. Olin vain niin ajatuksissani, että pääsit yllättämään", sanoin ja katsoin hieman syyllisin ilmein Lottaa.

"Mitäs oli miehellä mielessä?" hän kysyi ilkikurinen virne kasvoillaan.

"Tuota Lähi-idän tilannetta minä tuossa vaan", sanoin. Vastaus tuntui itsestänikin niin typerältä, että se veti naamani väkisin leveään hymyyn.

"Taisi olla ihan muut lähitilanteet mielessä", Lotta totesi vastaten hymyyni samalla mitalla. Mittailimme hetken toisiamme. Vajaassa puolessatoista vuodessa ehtii tässä iässä tapahtua paljonkin kehollisia muutoksia. Lotta oli selvästi saanut entisestään lisää naisellisia muotoja, ja hän näytti silmissäni todella hyvältä. Minäkin olin kasvanut reilu 10 senttimetriä pituutta ja muutenkin miehistynyt ulkonäöltäni.

"Saakos sitä serkkutyttöä halata?" kysyin ja vastausta odottamatta astuin lähemmäksi. Halasimme toisiamme. Hänen kullankeltaisesta tukastaan nousi hyvinkin tuttu tallin haju.

"Tulkaahan, Lotta ja Roope, syömään sieltä", kuului vaarin huuto ikkunasta.

Lähdimme kohti taloa, mutta muistin samassa kirjani ja käännähdin takaisin hakemaan sitä. Kun olin noutanut sen ja päässyt taas liikkeelle, Lotta oli jo ehtinyt jonkin matkaa edelleni. En voinut millään konstilla estää sitä, että katseeni hakeutui hänen keinuviin, tiukahkoihin, ruskehtaviin shortseihin verhottuihin pakaroihinsa. Tästä tulisi pitkä viikko, ajattelin mielessäni. Samassa Lotta vilkaisi taakseen, jolloin korjasin katseeni salamannopeasti säädyllisiin korkeuksiin. Se valahti kuitenkin tilanteen salliessa heti alas kuin magneetin vetämänä.

Syönnin jälkeen aloimme katsella tv:tä, mutta sieltä ei vielä siihen aikaan tullut mitään katsomisen arvoista. Päätimme Lotan kanssa pelata Monopolia siihen saakka, kunnes savusauna olisi lämmin. Se löytyikin tutusta paikastaan. Pelasimme kummatkin kahdella nappulalla. Aika lensi kuin siivillä siinä pelatessa ja kuulumisia vaihtaessa. Välillä nauroimme ihan kippurassa hauskoja juttuja kerratessamme. Kahdeksan korvilla tuli ilmoitus, että nyt olisi löylyt valmiina. Peliä emme olleet saaneet vielä loppuun, joten jätimme sen niille sijoilleen. Naiset päästettiin ensin saunaan, koska Lotalla olisi aamulla aikainen herätys.

Katseltuamme reilu tunteroisen tv:tä lähdimme vaarin kanssa aiemmin sovitusti kohti kivenheiton päässä päärakennuksesta sijaitsevaa savusaunaa. Naiset tulivat matkalla vastaan. Lotta näytti todella hemaisevalta kylpytakissaan hiukan punoittavine kasvoineen ja vähän sinne sun tänne sojottavine hiuksineen.

"Multa loppuu huomenna hommat perjantain kunniaksi jo kahdeltatoista, joten voitas vaikka lähteä sen jälkeen uimaan?" Lotta kysyi.

"Juu, mennään vaan. Mä voin laittaa eväät valmiiksi, niin päästään sitten heti lähtemään", vastasin.

"Tällä sovittu. Öitä."

"Öitä", vastasimme vaarin kanssa yhteen ääneen ja jatkoimme matkaamme.

Saunoimme pitkään ja hartaasti. Jäähyllä käydessämme joimme limua sekä otimme muutamia naukkuja kossupullosta. Vaari oli oikea mestari savusaunan lämmityksessä, joten näitä löylyjä tuli monesti ikävä kotona sähkösaunassa istuessa, samoin kuin päärakennuksessa sijaitsevan perinteisen puusaunankin. Savusauna vei kuitenkin minun asteikollani hiuksen hienon voiton.

Kello kävi jo miltei puolta yötä, kun palasimme molemmat kevyessä maistissa takaisin talolle. Sänkyyn päästyäni luulin nukahtavani heti, kun ajatus Lotan pakaroista iski yllättäen tajuntaani. Tästä oli seurauksena se, että alhaalla otettiin heti asentoa. Eikä tämä todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun serkkuni sai tällaista aikaan. Rehellisyyden nimissä on mainittava, että olin mielikuvituksessani monet kerrat nainut häntä kaikkialla ja kaikissa mahdollisissa asennoissa tyydyttäessäni itseäni. Ja nyt hänen näkemisensä sai mielikuvitukseni jälleen laukkaamaan. Kieriskelin hetken levottomana yrittäen saada unen päästä kiinni, mutta se oli turhaa. Nousin sängystä, kaivoin kassistani nenäliinoja ja purin lastini nopealla tahdilla Lotta mielessäni. Tämän jälkeen uni vihdoin voitti.

Heräsin puoli yhdentoista maissa. Muistin, mitä tänään olisi ohjelmassa, joten en voinut välttyä ajatukselta Lotasta nousemassa aalloista aitoon Bond-tyyliin. Meri ja silmänkantamattomiin ulottuvat hiekkarannat tosin puuttuisivat tästä elokuvasta. Karistin enemmät haaveet mielestäni ja lähdin syömään aamupalaa.

Vähän kahdentoista jälkeen Lotta palasi talleilta. Hän haki huoneestaan reppunsa, jonka jälkeen lähdimme talsimaan kohti rantaa. Minulla oli reppuni ja kylmälaukku täynnä ruokaa ja juomaa. Matkaa olisi vajaan kolmen kilometrin verran, josta suurin osa muodostui ainakin normaalille pyörälle mahdottomista metsässä kulkevista kinttupoluista. Tästä syystä apostolinkyyti. Annoin Lotan kulkea edelläni, jolloin saatoin jutustelun lomassa vilkuilla hänen peppuaan, joita peittivät samat shortsit kuin eilenkin. Hyvässä seurassa lintujenlaulua kuunnellessa matka taittui ihan huomaamatta, joten kohta edessämme avautuivatkin tutut maisemat.

Tämä uimapaikka oli vähän kuin sukumme yksinoikeus, vaikka se ei meille virallisesti kuulunutkaan. Emme vain koskaan olleet tavanneet siellä ketään muita kuin sukumme lapsia ja aikuisia. Nyt paikalla olimme vain me kaksi serkusta, joten saisimme mitä todennäköisemmin olla ihan rauhassa. Uimapaikka sijaitsi suojaisassa järjenpoukamassa, jonka rannasta nousi korkeimmillaan arviolta viiteentoista metriin yltävä kallio. Korkein kohta rajoittui juuri rantaan, josta kallio vietti alaspäin sinne, missä me nyt seisoimme. Tässä kohtaa kallio oli hyvin tasaista tarjoten loistavat puitteet auringonottoon. Varsinainen uimapaikka sijaitsi alhaalla kallion vasemmalla puolella, johon oli laskeuduttava kiemurtelevaa polkua pitkin.

"Viimeinen vedessä on mätämuna!" serkkuni huudahti kiskoen samalla vaatteita yltään. Shortsit ja t-paita lähtivät sukkelasti hänen päältään paljastaen keltaiset bikinit. Olin auttamatta liian hidas. Lotta pulikoi jo vedessä, kun minä olin vasta puolessa välissä polkua matkalla alas.

Vesi oli juuri sopivan viileää tällaiseen hellepäivään. Uiskentelimme jonkin aikaa, kunnes nousin järvestä mahdollistaakseni aamuisten haaveideni lihallistumisen. Kohta Lotta nousikin vedestä, eikä näky olisi voinut olla parempi. Pitkä ja paksu tukka sekä kevyesti ruskettunut, sopusuhtainen vartalo vettä valuen hän oli kuin mikäkin Afrodite. Tuijotukseni ei voinut jäädä häneltä huomaamatta, mutta hän ei tuntunut reagoivan siihen mitenkään havaittavasti.

"Menen tästä syömään", Lotta sanoi ja puraisi kevyesti alahuultaan ohittaessaan minut. Jäin hiukan hölmistyneenä seuraamaan hänen nousuaan kalliolle. Huomasin sekä ylä- että alapääni vaativan välitöntä viilennystä, joten sukelsin vielä hetkeksi järveen.

Palatessani kalliolle Lotta oli syömässä jäätelöä, joita oli kummallekin varattuna kaksin kappalein. Itse kaivoin laukusta kinkkuruisleivän ja palanpainikkeeksi hörpin limua. Emme jostain kumman syystä saaneet juttua aikaiseksi, joten tyydyimme vain syömään ja vilkuilemaan välillä toisiamme. Lotta sai jäätelönsä syödyksi ja minä puolestani otin toisen leivän. Hän levitti peittonsa kalliolle, otti tuubin, puristi siitä reilusti aurinkorasvaa ja alkoi hieroa sitä ihoonsa. Yritin olla välinpitämätön toimitusta kohtaan, mutta siitä huolimatta katseeni viipyili yhä pidempiä jaksoja Lotan kiiltelevällä iholla. Taaskaan hän ei tuntunut reagoivan mitenkään. Kohta heitin loputkin estoni nurkkaan ja keskityin täysin ahmimaan edessäni tapahtuvaa näytelmää silmilläni, samalla kun suuni ahmi leipää. Lotta vilkaisi minua pari kertaa, jolloin huomasin hänellä jonkinlaisen hymyn tapaisen, mutta sanaakaan ei sanottu. Lopulta hän näytti saavan rasvauksen päätökseen.

"Voisitko olla ystävällinen ja levittää tota mun selkään", Lotta sanoi laskeutuen mahalleen peiton päälle. Nieleskelin siinä hetkisen, mutta päätin noudattaa pyyntöä.

"Minä otan nämä pois tieltä, niin sun on helpompi levittää", serkkuni jatkoi avaten bikinien yläosan hakaset ja vetäen olkaimet alas. Hän ei kuitenkaan ottanut niitä kokonaan pois, vaan jätti ne allensa. Hänen selkänsä oli nyt täysin paljas ja vasemman rinnan sivusta näkyi osittain. Rusketusrajat olivat miltei havaitsemattomat, joten päättelin hänen viihtyneen yläosattomissa tälle kesälle jo aiemmin, arvatenkin täällä.

"Tule nyt vaan. Ei tässä mitään kummallista ole", Lotta sanoi. Äänensävy vaikutti kuitenkin jotenkin arastelevalta. Ei hän itsekään tainnut uskoa, mitä puhui.

Nieleskelin taas lisää miettien, mitä tässä nyt tulisi tehdä. Armoton seisokkini näkyisi varmaan avaruuteen asti, jos liikkuisin nykyisestä asennostani, enkä saisi sitä ainakaan ajatuksen voimalla tähän hätään millään laskemaan. Onneksi Lotta makasi kasvot poispäin minusta, joten toimin nopeasti. Otin pyyhkeeni, istuuduin hänen viereensä jalat ristissä ja asettelin pyyhkeen syliini. Seisokki oli nyt piilossa, mutta näytin varmaan joltain intialaiselta fakiirilta siinä ollessani.

Puristin tuubista reilusti rasvaa Lotan selkärankaa myötäillen. Aurinko tuntui paljon äskeistä polttavammalta, kun katselin serkkuni rasvavanan peittämää selkää. Keräsin muutaman silmänräpäyksen rohkeutta, jonka jälkeen aloitin levittämisen. Lotta värähti silmin nähden kosketuksestani. Hänen selkänsä tuntui hetken ihan jäykältä, mutta se rentoutui hiljalleen, kun levittelin pyörivin liikkein rasvaa pehmeään ihoon. Katseeni kierteli pitkin kehoa alkaen rinnan sivusta, jatkaen niskaan, selkää pitkin alas pakaroille ja edelleen reisiin sekä pohkeisiin. Jokainen minulle näkyvissä oleva kehon osa suodattui läpi ahnaiden silmieni. Uimahousuissani oli todella tukalaa. Pian olin levittänyt rasvaa sellaiselle alueelle kuin sitä säädyllisessä määrin oli mahdollista levittää. Otin tuubin käteeni ja ajattelin lisätä tököttiä vielä hiukan, kun Lotta yllättäen katkaisi koko operaation ajan kestäneen hiljaisuuden.

"Voinkos minä kysyä sinulta yhden asian?" serkkuni kysyi pysyen liikahtamatta paikoillaan.

"Riippuu vähän asiasta", vastasin. Pulssini kiihtyi tahtomattani ja tunsin auringon, jos se enää edes oli mahdollista, entistä kuumempana ihollani.

Serkkuni tuntui miettivän mitä sanoisi, mutta pieneltä ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hän lopulta hiukan arasti kysyi:

"Oletko sinä koskaan ollut naisen kanssa?"

"Miten?" vastasin refleksimäisesti, vaikka tiesin hyvin, mitä Lotta tarkoitti.

"No sängyssä, tyhmä", hän sanoi aavistuksen kiusaantuneeseen sävyyn.

Ensimmäistä kertaa koko historiamme aikana puhuimme näin suoraan mistään seksiin liittyvästä. Jotain kaksimielisyyksiä olimme joskus toisillemme heitelleet, mutta nyt hommat menivät uudelle tasolle. Mietin hetken, mitä vastaisin. Päätin kertoa totuuden, sillä olisi turha alkaa leikkiä mitään Casanovaa yhden viittä vaille tapauksen ja parin syljen vaihdon pohjalta. Ja mitäpä minä kokemattomuuteni serkulle myöntämällä voisin ylipäätään menettää.

"En", sain vaivoin sanottua äkkiä kuivahtaneella suullani. Lotta ei ensin näyttänyt reagoivan sanomaani mitenkään. Yhtäkkiä hän kieräytti itsensä selälleen poispäin minusta, nousten istumaan. Bikinien yläosa jäi niille sijoilleen, mistä johtuen huomasin tuijottavani silmät varmasti ainakin kahvilautasen kokoisina serkkuni paljaita rintoja. Nostin katseeni hänen kasvoihinsa. Niistä kuvastui sellainen ilme, että nyt laitetaan kaikki peliin, vaikken edes tiennyt, mistä oikein pelataan. Saman tien hän kuitenkin käänsi katseensa sivuun. Silloin minäkin koin paremmaksi, ensimmäistä kertaa viimeiseen varttiin, etsiä jotain muuta kiintopistettä silmilleni kuin serkkuni muodot.

Tuli haudanhiljaista, tai ainakin minusta tuntui siltä. Linnut kuitenkin jatkoivat iloista sirkutustaan, heikko tuulenhenkäys havisutti puita ja pari kärpästä pörräsi ympärillämme. Tuijotin ajatuksissani maahan, kun havahduin niiskutukseen. Lotta oli purskahtamaisillaan itkuun. Kaikki tuo minun tuntemalleni Lotalle epätyypillinen käytös rasvauspyyntöineen kaikkineen oli syönyt hänen itsevarmuutensa loppuun. Hän häpesi käytöstään ja yritti peitellä rintoja käsillään. Menin hänen luokseen ja suljin puolialastoman serkun syliini. Hän nyyhkytti olkapäätäni vasten. Annoin hänen rauhoittua, ennen kuin kysyin hyvin lempeään sävyyn:

"Lotta kulta. Mitä sinä oikein ajattelit?"

"Minä tein väärin."

"Mitä sinä teit väärin?"

"Minä... Minä yritin vietellä sinut", hän sai sanotuksi. Pitelin häntä sylissäni ja yritin samalla hakea vastauksia päässäni pyöriviin kysymyksiin. Muutamat kyyneleet väännettyään Lotta sai taas puhutuksi.

"Niin, katsos. Minäkin olen vielä neitsyt ja... ajattelin, että sinun... jonkun sinun kaltaisesi hyvän ja turvallisen miehen kanssa se voisi olla... ja sinä olet paras mies, jonka tunnen..." Lotan puhe oli haparoivaa, mutta minä ymmärsin nyt kaiken. En ollutkaan meistä ainoa, jolla oli fantasioita serkustaan.

"Olethan sinä loistava ystävä ja vieläpä kaunis sellainen, mutta me olemme serkuksia."

"Olenko minä mielestäsi kaunis?" hän kysyi hieman epäuskoisella äänellä.

"Kyllä, ehdottomasti."

Hän näytti saavan uutta virtaa kyseisestä tiedosta, kyyneleet alkoivat vähitellen kuivua.

"Sinäkin olet oikein komea."

"Ai jaa. No miten komea?"

"Näin komea", hän sanoi ja antoi yllättäen pikaisen suukon poskelleni. Sitten hän vetäytyi pois sylistäni, pysyen kuitenkin kosketusetäisyydellä. Tämä vetäytyminen herätti minut taas tajuamaan sen, että olin katsellut ja pitänyt sylissäni puolialastonta serkkutyttöäni, ja vieläpä todella pantavaa sellaista. Katselimme tiiviisti toisiamme. Sinivihreät, nyt jo loistavat silmät, nätti nenä ja sitä reunustavat söpöt pisamat sekä pienessä hymyssä olevat huulet saivat jakamattoman huomioni. Kuulin jo mielessäni lynkkausjoukon lähestyvän, mutta päätin olla välittämättä sen askelluksesta. Kurottauduin eteenpäin, ja niin kurottautui Lottakin. Huulemme kohtasivat. Upottauduimme kiihkeään suudelmaan, joka ei keskeytynyt edes kellahtaessamme peitolle, minun jäädessä alimmaiseksi.

Hänen vartalonsa oli kuuma, minun oli kuuma, mutta jalkovälini oli kuin tulessa. Lotan häpykumpu hieroi vasten uimahousuista ulos pyrkivää penistäni hänen kiehnätessään päälläni. Tätä tehosti vielä vasen käteni, jolla painoin serkkuani pepusta vasten itseäni, oikean seikkaillessa jossain niskan ja yläselän tienoilla. Äkkiä tunsin jotain tapahtuvan. Päässäni ehti vilahtaa vain "ei saakeli", jonka jälkeen uikkarini saivat tutustua vankina pitämänsä elimen tuotoksiin. Lotta nosti päätään ja huomatessaan vaikeahkon ilmeeni kysyi:

"Mitäs nyt?"

"Minulle sattui, tuota, öh, pienoinen vahinko", sopersin nolona.

Lotan kasvoille nousi hyväntahtoinen hymy.

"No sitten sinun pitää varmaankin riisua ne", hän totesi kysyvä ja aavistuksen jännittynyt ilme kasvoillaan. Omatunto yritti viimeisen kerran mieleeni, mutta se nuijittiin armotta hengiltä. Olkoon vaikka kuinka paljon serkkuni, mutta nyt ei enää peräännytä.

"Niin varmaan", sanoin, jolloin Lotta nousi päältäni, istahtaen viereeni. Aloin vetää uikkareita jalastani, edelleen selälläni maaten. Pienen venkoilun jälkeen makasin siinä täysin alastomana. Serkkuni katsoi minua ensin silmiin ja vilkaisi sitten kaluani. Hän ei näyttänyt oikein tietävän mitä tekisi, mutta rohkaistui sitten.

"Voinko minä koskettaa sitä?" Nyökkäsin vastaukseksi, jolloin Lotta siirtyi lähemmäksi jalkojani. Käsi laskeutui reiteni päälle, mutta pysähtyi siihen. Kosketus sai pienen värähdyksen kulkemaan kehossani. Lotta katseli kaluani, joka sykki kevyesti äsken osittain liisteröimänsä karvoituksen keskellä. Odotus raastoi minua, mutta en aikonut kiirehtiä häntä millään tavalla. Sitten käsi lähti jälleen liikkeelle. Tunsin ensin yhden, sitten toisen, kolmannen ja lopulta kaikki viisi sormea kalullani. Serkkuni liikutteli tunnustellen sormiaan joka puolella, puristaen välillä varovasti. Lämmin hien ja aurinkorasvan liukastama käsi oli jotain taivaallista. Ensimmäistä kertaa sain tuntea naisen kosketuksen paljaalla miehuudellani. Ja se seikka, että sen mahdollistaja oli serkkutyttöni, lisäsi kierroksia entisestään. Veri alkoi jälleen suunnata kohti haarojani.

"Ooh", pääsi Lotan huulilta, kun hänen kätensä kiusaama lihapala alkoi kasvaa ja kovettua. Hän vilkaisi kasvoihini, jotka olivat nautinnon sekaisessa virneessä.

"Se on... kova ja lämmin", Lotta sai sanottua. Hän otti toisella kädellään kiinni kaluni juuresta, jatkaen toisella nyt jo runkkaukseksi muuttunutta liikettä. Välillä hän keskeytti toimensa, jotta voisi katsella ja kosketella punaisena ja lämpimänä hohkaavaa terskaani. Nautiskelin vielä hetkisen serkkuni ei niin kovin taitavasta mutta sitäkin innokkaammasta käsittelystä. Tosin tämä innokkuuskin olisi tilanteen huomioon ottaen riittänyt uuden purkauksen aikaansaamiseen, mutta sitä en vielä halunnut. Nousin istualleni, jolloin Lotta päästi irti kalustani. Vedin hänet puoleeni ja suutelimme tovin. Olisin voinut maistella noita huulia vaikka koko päivän, mutta halusin maistella vähän muutakin.

"Sinun vuorosi riisuutua." Serkkuni nousi seisomaan. Hänen bikineissään näkyi selvä märkä kohta. Pientä epäröintiä, mutta lopulta hän tarttui naruun ja veti pyhimpäänsä verhonneen vaatekappaleen alas. Rusketusrajat olivat selvästi näkyvissä, joten ihan nudistiksi ei oltu uskallettu heittäytyä. Vaalea karvoitus oli siistitty bikinien vaatimaan kuosiin. Katsoin Lottaa vielä päästä varpaisiin ennen kuin viittasin hänet viereeni. Sitten päähäni iski kauhea ajatus. Entä jos hän tulisi raskaaksi? Pitäisi tehdä abortti tai jotain. Joku saisi tietää. Meidät suljettaisiin suvusta. Emme voisi tehdä tätä. Minulla ei ainakaan ollut kumeja. Lotta näki säikähtäneen ilmeeni ja kysyi hiukan pelokkaalla äänellä:

"Mikä sinulle tuli?"

"Ehkäisy."

"Ei tarvitse huolehtia. Minä syön pillereitä ja tauteja meillä ei mahda olla", hän sanoi hymyillen, kun selvisi, ettei ollut kyse kummemmasta murheesta.

"Pillereitä?"

"Niin. Kuukautisten takia, tiedäthän?"

"Ai, joo." Ehkä olin joskus kuullut moisesta käyttötavasta, ehkä en, mutta kiitin mielessäni kaikkia jumalia e-pillereistä.

Kävimme jälleen toistemme kimppuun. Lotta päätyi nyt vuorostaan alleni. Suutelimme aluksi rauhallisesti pelkkiä huulia käyttäen, mutta se ei riittänyt alkuunkaan, vaan pian yritimme kilpaa imeä toistemme kieliä ahnaisiin suihimme. Kädet liikkuivat pitkin hien ja aurinkorasvan liukastamia vartaloita vieraillen kaikilla eteen tulevilla kukkuloilla ja laaksoissa. Lopulta maltoin irrottautua suudelmasta ja liikkua vähän alas, jolloin pääsin ihailemaan kauniisti muodostunutta rauhasparia, joita rinnoiksikin kutsutaan. Ne olivat mukavan käteen sopivaa mallia. Silittelin niitä ensin pelkällä etusormellani ja lopulta koko kädellä. Nöpöttävät nännit kutsuivat minua alitajuisesti imemään itseään. Vaihdoin käden lennosta huuliini, jolloin serkkuni hengitys muuttui piirun verran äskeistä raskaammaksi. En tiennyt rintojen käsittelystä muuta kuin sen, että se piti tehdä hellästi. Ensin kutittelin noita ihania nännejä vuoron perään kielelläni, mutta kohta imeskelin ja suutelin rintoja kokonaisvaltaisesti. Pian ne olivatkin aivan märät ja kiiltävät syljestäni. Omistaja tuntui kehräävän hunajaa, joten tein ilmeisesti jotain oikein.

Sitten oli seuraavan askelman vuoro. Laskeuduin entistä alaspäin, kunnes silmieni edessä avautui tuo mystinen nautinnon lähde, josta oli muistini mukaan jopa sodittu. Lotan jalat olivat yhdessä, joten levitin niitä aavistuksen saadakseni herkun paremmin näkyviin. Tutkailin pienoisen jännityksen vallassa ensimmäistä kertaa elävässä elämässä oikeaa pillua, eikä mikään pornolehdissä tai -elokuvissa joskus näkemääni voinut edes verrata tähän kokemukseen.

"Saankos minä vuorostani koskettaa tätä?"

Serkkuni jalat aukesivat lisää ja hän vilkaisi minua kasvoin, joissa paistoi samalla sekä jännitys että odotus. Vein kasvoni lähes kiinni tuohon ihanuuteen ja nuuhkaisin. Nenääni kantautui tuoksu, jota en osannut yhdistää oikein mihinkään aikaisempaan, mutta se miellytti minua. Tältäkö se kiima tuoksuu, ajattelin. Toin oikean käteni lähemmäksi ja aloin etu- ja keskisormeani käyttäen sivellä Lotan nivusia. Lantio nytkähti hiukkasen, kun kuljetin sormiani kierrellen ja kaarrellen yhä lähemmäksi kosteutta valuvaa pillua. Lopulta kosketin ulompia häpyhuulia, jolloin seurasi jälleen pieni lantion liike. Sisemmät häppärit pilkistivät uloimpien välistä. Nyin niitä varovasti peukalo etusormi otteella. Taas reagointia. Tutkiskelin silmät tapittaen kaikkia poimuja ja poimujen välejä, kun osuin pieneen nystyrään emättimen yläpuolella. Tästä seurasi tähän asti huomattavin reaktio tutkimusmatkallani. Serkkuni lantio nytkähti nyt selvästi ja suusta purkautui spontaani huoahdus. Olin löytänyt klitoriksen.

Nostin ylävartaloani nähdäkseni Lotan kasvot.

"Voinko tehdä sinulle hyvää?" kysyin, vaikka se taisi olla aika turha kysymys.

"Mitäs luulisit", Lotta vastasi mutristaen huuliaan. En voinut vastustaa kiusausta, vaan kävin huomioimassa hänen ylempiä huuliaan, ennen kuin laskeuduin takaisin alas. Vein käteni reisien alta hänen kyljilleen, jolloin minulla oli kohtuullisen mukava asento. Vedin hetken sieraimiini tuota huumaavaa tuoksua, jonka jälkeen suutelin Lotan pyhintä. Huuleni kostuivat hänen nesteistään. Makuakaan ei voinut verrata suoraan mihinkään aikaisempaan, mutta kyllä tätä mieluusti enemmänkin maistelisi. Otin kieleni mukaan leikkiin ja aloin tutkia lähteen sopukoita samaan tapaan kuin äsken sormillani. Ilokseni se valutti jatkuvana virtana nektariaan janoisen suuni nautittavaksi. Tämä sai sylkirauhaseni innostumaan, joten kohta serkkuni alapää kiilteli kauttaaltaan nesteiden kyllästämänä. Hän oli vienyt kätensä omieni päälle. Kun aloin nuolla alhaalta välilihalta aina klitorikseen saakka, hänen käsiensä ote tiukkeni ja löystyi sen mukaan, missä kieleni kulloinkin kulki. Tästä rohkaistuneena rupesin tihentämään tahtia siten, että hivutin nuolaisuni aloituskohtaa hiljalleen ylemmäksi, jolloin klitoris sai koko ajan entistä enemmän kontaktia osakseen. Sitä mukaa myös Lotan hengitys muuttui koko ajan raskaammaksi ja raskaammaksi, kun hän matkasi yhä lähemmäksi ensimmäistä orgasmiaan toisen ihmisen kosketuksen voimasta.

"Älä lopeta, älä lopeta", serkkuni sai nautinnoltaan sanotuksi. Hänen käsiensä puristus omistani oli jo miltei jatkuvaa. Tottumaton kieleni alkoi hiljalleen kipeytyä nuolemisesta eikä niskanikaan säästänyt minua, mutta kiimani ja halu tyydyttää serkkuni puuduttivat nämä tuntemukset. Nuolin nuolemasta päästyäni. Oli vain vikkelä kieleni ja tuo nypykkä, jonka koskettaminen sai aikaan jostakin korviini kantautuvat ynähdykset. Kasvoni olivat märät cocktailista, joka peitteelle valuen oli aiheuttanut siihen kostean läikän. Käsien puristus omistani voimistui, kieleni jo lähes kramppasi, mutta sitten...

"Oh, kyllä, ah, nyt, nyt..." Lotta sopersi. Hänen kyntensä, onneksi lyhyet sellaiset, pureutuivat käsivarsiini. Nouseva lantio töytäisi päätäni ylöspäin, jolloin ensimmäinen suullinen vierailuni tämän aiemmin minulle vieraan ihanuuden parissa sai ansaitun päätöksensä. Katselin, kun rakkaan serkkuni lantio nyki hetken kohollaan, silmien ollessa kiinni. Sitten hänen vartalonsa jälleen rentoutui, hengitys tasaantui. Lotta makasi kevyesti kohoilevaa rintakehää lukuun ottamatta aivan liikkumatta paikoillaan. Kauniilla kasvoilla oli rauhallinen ja onnellinen ilme, jota katselin lumoutuneena. Tunsin hänen silittelevän kättäni.

"Oi, tule Roope sisääni. Tehdään se nyt", serkkuni sanoi raukein katsein. Tässä vaiheessa havahduin jälleen kaluuni, joka koko session ajan oli tykyttänyt ehkäpä kovempana kuin koskaan vartaloni ja peitteen välissä. Siirryin Lotan päälle lähetyssaarnaajaan. Kaluni nyki rauhattomasti vasten häpyä, mutta en vielä sallinut sille sen lähempää tuttavuutta. Sitä vastoin katselimme toisiamme vielä viimeisen kerran ennen ratkaisevan askeleen ottamista ja suutelimme. Sitten otin hiukan vapisevin käsin otteen kalustani ja ohjasin sen huulille. Painoin lantiotani varovasti, jolloin terskani upposi sisään. Mikä tunne! Vedin kaluni aavistuksen ulos, jonka jälkeen aloin taas varovasti painaa sitä sisään. Tutkailin serkkuni ilmettä mahdollisen kivun varalta, mutta merkkejä siitä ei näkynyt, vain lievää jännitystä. Niinpä painoin aavistuksen äskeistä syvemmälle. Sitten vetäydyin jälleen lähes ulos. Silittelin Lotan poskea ja katsoin tiiviisti hänen silmiinsä, kun painoin lantiotani tällä kertaa kunnolla, jolloin kaluni upposi pohjaan asti.

"Ah", Lotalta pääsi.

"Eihän sinuun sattunut?"

"Ei oikeastaan."

"No hyvä."

Annoin molemmille aikaa tottua uuteen tuntemukseen pienen suutelusession verran. Lämmin, samettinen pehmeys ympäröi kaluani. Minusta oli nyt niin sanotusti tullut mies. Jos oli Lotan käsi tuntunut kymmenen kertaa paremmalta kuin omani, niin tämä oli vielä ainakin toiset kymmenen kertaa sen veroista. Aloitin varovaisen työntelyn. Liukastetta oli riittävästi, joten kaluni liikkui sujuvasti tuossa ihanassa vaossa. Alati lisääntyvä kosteus sai aikaan litinää, ja välillä kuului myös vähän pierua muistuttavia paukkuja. Me emme niistä hätkähtäneet, vaan keskityimme vain toisiimme ja tähän taianomaiseen hetkeen. Nostin ylävartaloani, jotta näin kaluni liikkumassa vuoroin sisään, vuoroin ulos serkkuni pilluun, joka aina sisäänmenovaiheessa tuntui jotenkin imevän minua syvemmälle. Huomasin sisempien häpyhuulien jännästi myötäilevän sauvani liikkeitä, joten tein varta vasten muutaman korostetun hitaan työnnön, jotta saatoin kunnolla nauttia näystä. Kokeilin sitten työnnellä pitkiä työntöjä nopeammalla tahdilla, mutta kaluni lipsahteli tottumattomuuttani alati ulos. Niinpä painauduin kunnolla Lottaa vasten ja pysähdyin hetkeksi. Suukottelin sekä hänen huuliaan että rintojaan, jonka jälkeen aloin tikata lyhyitä nopeahkoja työntöjä hänen lantionsa myötäillessä liikkeitäni. Olin omaksi ihmetyksekseni kestänyt suhteellisen kauan, mutta nyt tämä uusi hulppea tunne alkoi viimein käydä ylivoimaiseksi. Tuntui koko ajan yhä paremmalta ja paremmalta, kaluni paisui paisumistaan, kunnes lastit lähtivät liikkeelle. Sain maata järisyttävän orgasmin ja työnnyin niin syvälle kuin vain suinkin kykenin. Kaluni sykki reilu puolenkymmentä annosta kuumaa laavaansa serkkuni neitseelliseen pilluun.

Heräilin jälleen muun maailman tapahtumiin, kun tajusin makaavani selälläni Lotta vierelläni. Hän silitteli kaulaani ja katsoi minua. Mietin, että jotain tällaista se Badding oli varmaan tarkoittanut laulaessaan paratiisista.

"Eihän sinua kaduta?" kysyin.

"Ei. Parempaa ensimmäistä kertaa en olisi voinut toivoa."

"En minäkään."

"Pitää varmaan alkaa hiljalleen lähtemään, kun lupasin mummolle lähteä käymään hänen kanssaan siellä kaupassakin", Lotta sanoi ja näykkäisi korvaani. Laskeuduimme alas järveen huuhtoaksemme itsemme puhtaiksi.

Noustessamme järvestä serkkuni tarrasi yllättäen kiinni melko mitättömäksi kutistuneeseen miehuuteeni. Seuraukset siitä olivat luonnolliset. Hän irrotti otteensa hetkeksi, jotta sai vietyä käteni pakaroilleen ja kuiskasi korvaani:

"Haluatkos sinä ennen lähtöä vähän tutustua näihin kahteen, kun olet niitä niin innokkaasti tuijotellutkin?" Lotta sanoi pilke silmäkulmassaan pidellen samalla kaluani kädessään. Mieleeni muistui se, mitä isä usein toisteli meille veljeksille: naiset huomaavat aina kaiken. Aloin nyt ensimmäistä kertaa uskoa tähän väittämään. Suutelimme, ja minä annoin käsieni levätä noilla piukeilla persikanpuolikkailla.

"Eikos meillä ollutkaan kiirettä?" kysyin.

"Mummo joutaa vähän oottamaan, kun lapsenlapsi haluaa vielä hiukan patukkaa", serkkuni vastasi virnistellen tuhma sointi äänessään, puristellen samalla omistavasti "patukkaansa". Pohdin pikku päässäni, että minkä nymfon minä olinkaan mahtanut vapauttaa.

Lotta asettui nelinkontin lähelle vesirajaa, pääpuoli järvelle päin. Menin hänen taakseen ja ihailin sekä koskettelin noita nuoren naisen pakaroita. Vaikka olimme äsken puhdistautuneet järvessä, minkä johdosta vartalomme olivat vielä märät ja viileät, tunsin heti sormissani serkkuni hävyn lämmön vietyäni ne pienelle tutkimusmatkalle hänen jalkoväliinsä. Työnsin etu- ja keskisormen varovasti häpyhuulten väliin ja aloin hiljalleen liikutella niitä edestakaisin. Viileähköt sormeni tuntuivat ilmeisen hyviltä, sillä kohta saatoin pitää käteni paikallaan, Lotan alkaessa itse keinutella peppuaan vasten sormiani. Katselin samalla sauvaani runkkaillen, kun sormeni näyttivät ja myös tuntuivat muuttuvan yhä kosteammiksi soutaessaan tuossa tiukahkossa sovessa. Pyörittelin ja koukistelin sormiani hiukkasen jättäen liikkumisvastuun kuitenkin edelleen serkulleni. Olin kuin lapsi ahmiessani tietoa siitä, miten kulloinenkin sormieni liikahdus vaikutti Lottaan. Ja vaikuttihan se, ainakin lisääntyvistä ynähdyksistä päätellen. Mutta kuten lapsikin saattaa kyllästyä nopeasti, niin kyllästyin minäkin toisen yksipuoliseen nautinnon tavoitteluun. Halusin mukaan leikkiin. Otin sormeni pois hollilta, jolloin serkkuni peppu teki vielä pari tyhjää harovaa liikettä ennen pysähtymistään. Imeskelin kiimalimat sormistani ja valmistauduin elämäni ensimmäistä kertaa kokeilemaan, miltä naisen takaapäin ottaminen tuntuisi.

"Kosketa itseäsi", sanoin hieman käskevällä äänensävyllä, ja Lotta oli heti mukana juonessa. Käsi nousi hänelle tänään jo yhden orgasmin tarjonneen nyppylän kimppuun. Ja mitä hänen suustaan purkautuvista äänistä saatoin päätellä, ei toinen olisi välttämättä enää kovinkaan kaukana. Samassa tajusin, että voisimme tulla nähdyksi. Ylhäällä olimme olleet täydellisessä näkösuojassa järveltä katsottuna, mutta nyt tilanne oli toisin. Yleensä uintireissujemme aikana yhdestä kahteen, joskus useampikin vene ohitti poukaman, vaikka ne eivät koskaan tänne tulleetkaan. Olin itsekin mennyt tästä useamman kerran veneellä ohi kalassa käydessämme, joten tiesin näkyvyyden olevan hyvä järveltä tännepäin katsottaessa. Päinvastoin kuin olin joskus kuvitellut, nähdyksi tulemisen mahdollisuus alkoikin kiihottaa minua. Se heijastui kaluuni, joka keräsi vielä muutaman pisaran lisää verta sisäänsä. En maininnut asiasta mitään Lotalle, sillä hänhän olisi voinut suhtautua asiaan tyystin toisin.

Työntyessäni sisään serkkuni huudahti mielihyvästä. Otin jämerän otteen pakaroista ja aloin liikutella lanteitani. Huomasin, että tässä asennossa oli helppoa säädellä rytmiä ja työntöjen syvyyttä sekä seurata käärmeeni seikkailuja kuumassa ja kosteassa pesässään. Häpäreiden kiihottavan tanssin katsominen kalullani sai minut jälleen tekemään hitaita ja pitkiä työntöjä. Suoranainen märkyys ja sen mukanaan tuoma irstaan kuuloinen litinä ja lätinä, höystettynä Lotan huohotuksella, tarjosi vielä mukavana bonuksena audiovisuaalista karkkia korvilleni. Sitten tartuin serkkuani lantiosta, mitä seurasi tovin verran kiihkeää ravia vaalean ja märän tukan liimautuessa hänen selkäänsä. Löysäsin tahtia ja tein rauhallisia, syviä työntöjä käyttäen kaluani vain puoleksi ulkona. Nesteet valuivat alas serkkuni takareisiä pitkin, eikä minunkaan lantioni niiltä täysin säästynyt. Lotta huokaili yhä voimakkaammin hänen kätensä touhutessa riemunappulan kimpussa, minun pannessa jälleen lisää pökköä pesään. Seksikkään, hyväperäisen sukulaistytön naiminen takaapäin järven rannalla, molempien kokemattomuus ja mahdollisuus tulla nähdyksi muodostivat liiton, joka kiihottavuudessaan sai ylä- ja alapääni välisen viestiliikenteen huutamaan vain yhtä asiaa: kohta tulee. Mutta ensin tuli Lotta, jonka pillun supistelut lypsivät kaluani kutsuen sitä mukaan yhteiseen juhlaan. Ja kaluni vastasi kutsuun tarjoamalla sille orgasmini saattelemana päivän kolmannet keitoksensa maisteltavaksi. Supistelujen lakattua vedin jo hiljalleen löystyvän kaluni ulos ja katselin serkkuni punoittavaa, spermaa valuvaa häpyä. Mahtaisiko seuraava pulahdus järveen olla jo se päivän viimeinen?

Seurannutta viikkoa ei voi koskaan pyyhkiä mielestäni. Olimme aina silmän välttäessä toistemme kimpussa. Sekstailimme erityisesti luonnonhelmassa, mutta myös vanha navetta ja naapurin hevostalli tulivat kokeilluiksi. Pari kertaa vältyimme vain hyvällä tuurilla kiinnijäämiseltä. Öisin saatoimme poistua huomaamatta talosta ja nauttia kesäöiden rikkumattomasta rauhasta. Vasta viimeisenä yönä ennen perheeni saapumista uskaltauduimme samaan sänkyyn. Emme kuitenkaan tehneet muuta kuin hellittelimme toisiamme ja nukahdimme sylikkäin. Aamun sarastaessa nousin ylös, annettuani ensin viimeisen suudelman serkkuni huulille. Ovella pysähdyin vielä kerran katsomaan häntä, ja hän katsoi minua. Ne katseet kertoivat kaiken tarvittavan.

Reilu vuosikymmen myöhemmin onnittelen tuoretta avioparia heidän häissään. Kättelen sulhasen, jonka jälkeen tulee morsiamen vuoro. Annan hänelle kunnon halauksen. Näemme toistemme silmistä tuon saman haikean onnellisen katseen, jonka vaihdoimme vuosia sitten ja jonka olemme vaihtaneet useasti sen jälkeenkin. Muille se voi olla katse muiden joukossa, mutta meille se kertoo jotain enemmän. Se muistuttaa meitä niistä intohimoisista hetkistä, jotka toivat meidät askeleen lähemmäksi aikuisuutta ja viattomuuden ajan päättymistä.

Katso kaikki kirjoittajan Wishmaster novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.5 / 5. Arvostelijoita 51

Subscribe
Notify of

5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu