Vieras

02/03/2023 | Kirjoittaja: Anette |
7 min
Kertoja: Nainen | Nuori TyttöVanhempi MiesIso Kyrpä
4.4
(98)
Toivoin pelonsekaisena kiimasta, että mies työntyisi tuolla suonikkaalla paisuneella kalullaan sisääni.

Vieras, (huvimajan jälkeen...)

On hiostavanlämmin heinäkuinen kesälomapäivä. Olin täyttänyt viime syksynä 16 vuotta eikä minulla ole ollut juurikaan kokemuksia pojista. Aikuisesta Aulis nimisestä hurjasta miehestä kyllä. Nyt vanhempani ovat lähteneet naapuripitäjään sukuloimaan. He yöpyvät siellä ja palaavat huomenna sunnuntaina. Halusin jäädä kotiin koska koen nuo reissut hieman tylsiksi. He olivat lähteneet jo varhain aamulla ja minä olin vielä heräilemässä. Venyttelin raukeana sängyssäni. Tunsin kuinka poskiani kuumotti koska olin nähnyt taas kerran unta viimekesäisestä Auliksen vierailusta. Ahh, niin pelottavan kiihottavista hetkistämme talomme huvimajassa. Aulis on 50-vuotias perhetuttumme joka antoi minulle taannoin ihanan uuden kokemuksen. Vatsanpohjassani kouraisi kun ajattelin viimeöistä untani jossa näin taas miehen pitävän minua hyvänään. Tunsin pimppani kostuvan kun muistelin Auliksen kovaksipaisunutta suonikasta elintä. Sitä, kuinka hän pumppasi sitä rytmikkäästi huulieni välissä. Kuinka elin ruiskasi lämmintä ja hieman suolaiselle maistuvaa spermaa suuhuni ja kasvoilleni, oihh! Makaan sängyllä selälläni polvet koukussa. Sormeni hakeutuivat vaistomaisesti hyväilemään kosteaa pimppaani. Liikuttelin sormeani pimpanhuulteni välissä vedellen ylös ja alas. Ajatuksissani Auliksen suonikas, punaterskainen hieman oikealle kaartuva elin jota mies paineli huulteni väliin, aiihh! Lasken toisenkin käteni kiimaiselle pimpalleni. Käteni kaksi sormea runkkaa reikääni ja toisen käden sormi hyväilee hieman paisunutta klitoristani. Kuuluu litinää kun kaksi sormeani pumppaa reiälläni sisään ja ulos. Ajatuksissani tuo paisunut aikuisen miehen elin silmieni edessä huvimajassamme, kiihdytän sormieni liikettä. Hengitykseni muuttuu raskaammaksi, aihh! Koukussa olevat polveni alkavat tärisemään kun tunnen huippuni lähenevän. Vartaloni jännittyy kaarella kun nyt tuuuunnnn!!! Ihana tunne kehossani saa minut makaamaan raukena vielä muutaman hetken. Ihana aamu, ihana herätä näin…

Pikkuhiljaa nousen raukeana ja alan toimittaa aamurutiineitani. Teen aamupäivällä pitkän juoksulenkin lähimetsän pururadalla. Liikuntaharrastusteni tiimoilta olen hyvässä timmissä kunnossa. Kotiin tultuani otan viileän suihkun. Taas on tulossa tosi lämmin päivä. Ajatuksissani pyörii vähän väliä tuo aikuinen vieras. Saanko enää koskaan tuntea hänen miehistä tuoksuaan. Tuskinpa kun vielä olin kertonut vanhemmilleni Auliksen alkuillan lähentelystä. Huvimajan tapahtumista en kuitenkaan, huh! Salaisissa unelmissani toivoin vielä joskus saavani tuntea tuon aikuisen miehen määrätietoiset kosketukset kehollani.

Päivä alkoi kallistua iltaan, touhuillessani kotosalla yhtä sun toista. Nautiskelin yksinolostani joka oli harvinaista herkkua. Iltakin oli vielä hiostavan lämmin joten pukeuduin kukkakuvioiseen ohueen kesämekkoon ja pikkareihin. Liivit jätin pois jotta tunsin oloni mukavammaksi. Olinhan viettämässä rauhallista koti-iltaa, ehkä telkkaria katsellen. Huomenna vanhempani jo sitten kotiutuvatkin.

Kellon lähennellessä iltaseitsemää soi ovikello? Kukahan siellä nyt kun en odottanut ketään. Ajattelin, että oliko jollain naapurilla asiaa? Olihan meillä useimpien naapureiden kanssa ystävyys-suhde. Katsahdin ikkunasta… ”ai hyvänen aika sentään, ei voi olla totta”? Aulis!!! Pelonsekainen tunne valtasi mieleni ja sydämeni alkoi hakata tuhatta ja sataa! En tosiaankaan uskonut enää tapaavani miestä vaikka sitä unelmissani olin toivonutkin…
Aulis näki minun liikehdintäni verhojen takaa kysyen, ”että, Anneko se siellä”? Hän kertoi etsiskelevänsä isääni miesten asioissa ja pyysi avaamaan. ”Voi, eii”, minut oli huomattu joten oli kohteliasta avata ovi, en voinut muutakaan. Avattuani, kerroin hänelle isäni ja äitini olevan matkoilla. Aulis tuoksui hienoiselle alkoholille ja hyvälle Klaanitupakan tuoksulle. Huomasin hänen katseensa terästyneen kun kuuli minun olevan yksin. Auts!, nyt muistin, ettei ohuen mekkokankaani alla ollut liivejä. Jännityksestä tunsin pienten nännieni kovettuvan. Pian ne pinkeinä näpöttivät mekkokankaani alta ja huomasin kuinka Auliksen katse oli porautunut niihin. Hän soperteli ovenraosta, että hänen linjautonsa lähtisi tunnin päästä. Voisinko tulla sisälle odottelemaan ja sitten toisen kerran tapaamaan isääni? Huii!, mikä tilanne? Huomasin hänen katseensa mittailevan vartaloani. Epäröin ja minua jännitti enkä ollut uskoa itseäni kun pyysin miehen sisälle. ”Voisin keittää vaikka kahvit jos maistuu”? Aulis nuolaisi ylähuultaan ja sanoi, ”että varmasti maistuu”! Punastuin, alavatsassani kouraisi ja tunsin lämpöä haarojenvälissäni, huhh!..

Puuhastellessani kahvia laitellen keittiössä istui Aulis tuvan puolella sohvalla. Meillä oli näköyhteys ja hänellä tuntui puhetta riittävän, niitä ja näitä. Ehkä edelliseen vaikutti alko jonka haistoin jo ovella. Mies oli pukeutunut hihattomaan t-paitaan ja kireisiin farkkuihin. Siinä touhutessani huomasin hänen katseensa syövän minua. Sivusilmällä myös huomasin kohouman hänen farkkujensa etumuksessa. Auliksen puheet alkoivat käymään rohkeimmiksi. Hän muistutti meidän yhteisestä salaisuudestamme. ”Onko pysynyt”, hän kysyi? ”No, onnn”, vastaan posket punoittaen. Sitten mies Kehui minua jälleen sieväksi ja kertoi ajatelleensa paljon viime vierailun jälkeen.

Kertoi myös tehneensä itselleen hyvää useamman kerran, muistellessaan minua kesähuoneessa. ”Haluaisin, että jatkaisimme siitä mihin jäimme”, hän sanoi. Huii! Sydämmeni hakkasi jälleen tuhatta ja sataa. Tunsin kouraisun alavatsassani ja pikkarini alkavan kostua haarojen välistäni. Voisinko tästä enää perääntyä? Enhän olisi avannut ovea jos en olisi tätä toivonutkin. Tästähän olen unelmoinutkin, huii!

Pian tunsin Auliksen olevan takanani ja painautuvan minua vasten. Miehen vahvat kädet ottivat lanteistani kiinni. Hänen hengityksensä kuulosti raskaalta niskassani. Tunsin pakaroillani kovan kohouman joka tuntui hänen farkkujensa etumuksesta. Tuntui ihanalta tuo kosketus ja hengitykseni muuttui raskaammaksi. Mies irroitti kätensä lanteiltani ja siirsi ne pienille rinnoilleni. Alkoi hyväilemään niitä ohuen kankaan läpi. Kiihkosta pinkeitä nänninnipukoitani hän hyväili peukaloidensa ja etusormiensa välissä. Samaan aikaan kova kasvava kohouma paineli pakaroitani, oihh! Tunsin miehen hengityksen käyvän niskassani yhä raskaammaksi. Kiimani kasvoi ja tuntui taivaallisen hyvältä! Tästä ei ollut enää pakoa vaan se on menoa nyt. Olin odottavaisella mielellä, antautuen aikuisen hurjan miehen haluille, huii!

”Ihana, kaunis Anne!”, Aulis soperteli takanani. Hän hellitti kädet rinnoiltani, ihanat kosketukset! Kuulin kuinka takanani mies avasi vyönsä ja farkkujensa vetoketjun. Suonikas, paisunut elin seisoi pystyssä vetoketjun välistä. Huii! Mitä hurja mies aikoo, aattelen. Hän nosti kesämekkoani ylös lanteilleni ja riisui kostuneet pikkarini. Nojaten käsilläni tiskapöytään, lasken ylävartaloani alaspäin ja nostan peppuani koholle, kuin tyrkylle. Huii, miten tämä kiima saa minut rohkeaksi!?, aattelen.

Mies laittoi sormensa märälle pimpalleni. Kostuttaa sormiaan kiimanesteissä ja hieraisee märkyyttäni liukasteeksi pakaravaolleni. Sitten laittaa takaapäin kovaksi paisuneen ison elimensä pienten pakaroideni väliin. Tuntui ihanan riettaalta kun Aulis alkoi pumppaamaan rytmikkäästi kovaa elintään pakaravaossani, huii! Kuinka märkä ja kiimainen olinkaan, oihh! Kova elin jatkoi rytmikästä liikettään pakaravaossani. Tunsin terskan koskettelevan ihanasti peppureikääni ja liikkuvan kiimasta märkien pimpanhuulieni välissä. Näin Aulis jatkoi ihanasti kiusoitellen itseään ja minua. Ilmassa kuului molempien raskas hengitys. Pidin tiukemmin kiinni tiskaaltaan reunasta työnnellen peppuani kovaa elintä vastaan. Toivoin pelonsekaisena kiimasta, että mies työntyisi tuolla suonikkaalla paisuneella kalullaan sisääni, huiii! Mutta, mahtuisiko se minuun… Jatkaessaan rytmikästä kiusoitteluaan pakaravaossani mies hengitti raskaasti ja soperteli” ihana tyttö, ihana peppu…” Luulin miehen jo tulevan mutta ei suinkaan vielä…

Aulis otti minua kädestä kiinni kuljettaen huoneeseeni, sänkyni eteen. Mies riisui kesämekkoni, kiimasta kosteat pikkarini olivat jääneet keittiön lattialle. Silmät kiiluen hän mittaili ja ihasteli tämän nuoren tyttösen kaunista vartaloa. ”Annahan kun katselen sinua kaunis Anne”, mies sanoi. ”Olen viimekerrasta lähtien haaveillut pääseväni nauttimaan suloistasi”. ”Mutta haluaisitko nyt ottaa kaluni huuliesi väliin kuten kesähuoneellakin? Huii! mitä mies kysyy,” aattelen. No, vastaan empimättä, ”haluan”! Enempiä kyselemättä hän istuttaa minut eteensä sängynreunalle. Hän potkii avoinna olevat farkkunsa jaloistaan. Kasvojeni edessä oli nyt terhakkaasti pystyssä oleva suonikas elin jonka iso terskanpää punoittaa kutsuvasti. Punaisen tomaatin päästä tippui kiimatippoja polvilleni. Paisunut elin näytti minusta pelottavan isolta, auts! Isot kivespussit roikkuivat kivasti molemminpuolin. Mies työnsi terskanpäätä lähemmäs päätäni, koskettaen sillä nyt huuliani. Se tuntui samettiselta ja lämpimältä. Lipaisin huuliani ja raotin niitä hieman, hänen työntäessä muhkean terskansa huulieni välistä suuhuni, auts! Mies voihkaisi nautinnosta,”uuhhh”! Imaisin sitä napakasti ja aloin pyöritellä kielelläni terskanpään herkkiä pintoja. Vein samalla sormeni pimppani sisälle ja aloin tehdä rytmikästä liikettä, sisään ja ulos. Ilmassa kuului kovaa huohotusta ja pimppanesteideni litinää. Tuntui taas pelottavan ihanalta. Kuin viimekerrallakin Aulis otti päästäni kaksinkäsin kiinni ja alkoi työnnellä elintään suuhuni. Se täytti pienen suuni kokonaan ja työnnöillään terskanpää kosketteli kitalakeani. Miehen pitäessä päästäni kaksinkäsin, olin täysin hänen hallinnassaan. Nyt tuntui, että halusinkin olla, ottaessani kovan elimen rytmikkäitä työntöjä suuhuni. Puristan huuliani tiukemmin elimen ympärille lisäten miehen nautintoa. Kuulen hänen raskaan hengityksensä. Aulis pitää entistä tiukemmin päästäni kiinni jatkaen rytmikästä liikettä suuhuni. Tunnen kiimantunteen lisääntyvän kehossani. Sormeani liikutan rytmikkäästi sisään ja ulos, toisen käden pyöritellessäni paisunutta klitoristani. Tuntuu taivaalliselta, uuhhh!, miehen samalla työnnellessä kovaa elintään suuhuni. En voi estää, enkä haluakaan kun minulta alkaa tulemaan, uuhh! Huutaisin nautinnosta mutta kalun täyttäessä suuni on mahdotonta, inisen nautinnosta ja tärisen kuin horkassa, aahh! Tunnen kehossani ihanan valtavan orgasmin! Vartaloni taipuu kaarelle. En ole koskaan tuntenut tälläistä! Työnnellessään mieskin alkaa huohottamaan raskaammin. Hokee, ”ihana Anne tyttösein, ihanat huulet, ihana suu…” Huh!, kuinka olin lähellä mutta en halua vielä tulla, haluan enemmän”, hän puuskuttaa! Irrottaa kätensä päästäni ja vetää paisuneen punoittavan elimensä suustani ”Auts, enemmän, mitä hän vielä tekeekään minulle,” aattelen?

Aulis nostaa minut sängynreunalta ylös. Orgasmini jäljiltä tunnen jalkojeni olevan kuin hyytelöä ja koen kehoni vapisevan. Tiedän, ettei mies ja hänen kova elimensä ole saaneet vielä tarpeeksi, apua...auts! Aikooko mies nyt tunkeutua minuun? Hieman pelonsekaisin tuntein aattelen, että tästähän minä kesähuoneen jälkeen olen uneksinutkin, huii! Mies kääntää minut sängynreunalle vatsalleen ja laittaa tyynyn vielä alavatsani alle. ”Huii!, nyt olen hurjalle Aulikselle kuin tarjottimella, peppu pystyssä”! Tunnen kuinka mies mittailee minua katseellaan. Nyt taidan oikeesti saada sitä mistä olen uneksinut! Värisen kiimasta ja tunnen pakaroideni menneen kananlihalle. Mies alkaa kämmenellään hyväilemään ja puristelemaan pieniä kiinteitä pakaroitani. Tuntuu hyvälle nämä aikuisen miehen määrätietoiset kosketukset. Syrjäsilmällä näen hänen samalla runkkaavan paisunutta elintään. Miehen käden sormet liukuvat pimpalleni alkaen hyväilemään sitä. Koen olevani todella märkä. Värisen edelleen kun tunnen hänen kaksi sormeaan työntyvän sisääni ja alkavan rytmikkään pumppaavan liikkeen, aahhh! Pimppani on kireä, tunnen sormien täyttävän sen ihanasti. Kunnes taas pelonsekaisin tuntein aattelen, että aikooko tunkea paksun kovan elimensä minuun, voiko mahtua, eihän se tee kipeää? Kiimantunteeni takia, olisin pettynyt jos ei yrittäisi työntyä, huiii! Ajatukset isosta kovasta elimestä reiässäni saavat minut ”hulluuden partaalle”! Mies jatkaa rytmikkäästi työskentelyään sormillaan sisään, ulos, sisään ulos...värisen nautinnosta! Mies sopertelee taas, ” ihana kiimainen tyttösein, ihanat piukat pakarat ja ihanan kireä reikä”!
Kunnes Aulis lopettaa pimppani runkkauksen ja tunnen hänen kovan elimensä pakaravaollani, huii! Makaan edelleen vatsallani, tyyny alavatsan alla, pakarat koholla. Hän alkaa liikuttaa elintään eritteideni kostuttamalla pakaravaollani. Mies työntelee rytmikkäästi kovaa elintään pakaroideni välissä. Tuntuu ihanalle kun tunnen taas terskanpään koskettelevan peppureikääni. Aattelen, että vaikka tuntuu hyvälle, ei sinne! Kuin lukien ajatukseni mies levittää sormillaan häpyhuuliani laittaen kovan elimensä terskanpään raolleni. Vaistomaisesti työnnän peppuani elintä vastaan. Oihhh!, nytkö Aulis tulee minuun tuolla paisuneella kovalla elimellään!, ”hui! ”Sydämeni hakkaa jännityksestä. Mies alkaa työntää elintään varovasti sentti sentiltä pimppareikääni. Tunnen kuinka se painuu pieneen kireään reikääni, tunnen puristuksen, ”uuhh”! Nyt olen täynnä tuota miehen kovaa paksua elintä. Tuntuu niin tiukalle ja samalla taivaallisen hyvälle. Mies alkaa liikutella itseään ja tunnen kovan elimen liikkeen pimpassani. Tuntuu taivaalliselta ja riettaasti nostan peppuani, alkaen liikkua hänen elintään vastaan. Aulis ottaa kädellään poninhännästäni kiinni vetäen päätäni kaarelle itseensä päin ja samalla työntää kalunsa tyveään myöten sisälleni! ”auts”! Mies aloittaa rytmikkään pumppauksen. Tunnen hänen kiveksiensä läimivän takareisiäni vasten. ”Ihanan tiukka tyttösein, ihana puristus”, mies murisee. Mies kiihdyttää tahtia hakaten itseään pakaroitani vasten. Huomaan pitäväni miehen kovista otteista, tuntuu ihanan riettaalta! Tunnen paksun elimen liikkeen sisälläni. ”Ihanaa”, kiljahdan kiimaisena! Mies ei anna armoa tälle tyttöselle enkä sitä nyt kaipaakaan, aattelen hurmiossa. Tunnen Auliksen raskaan hengityksen, hän nauttii minusta! Sänkyni natisee liitoksistaan miehen elimen hakatessa reikääni, aiihhh. Vielä muutaman kovan työnnön jälkeen mies karjaisee...nyyyt tuleeeennn…! Vetää elimensä irti minusta, ottaa siitä kädellään kiinni. Muutaman runkkausliikkeen myötä voimakas spermasuihku purskahtaa pakaroilleni, selälleni ja jopa niskallenikin asti. Näen syrjäsilmällä miehen runkkaavan vielä viimeisetkin tipat terskansa päästä. Näyttää hurjalta! ”Tyttösein, tästä olen haaveillut”, hän sanoo. Tästähän minäkin, aattelen, tuntien oloni raukeaksi.

Aulis kertoo vielä minun olevan kaunis ja ihana. Hän pyyhkii iholtani vaaleat nesteensä. Nostaa minut sängylleni ja peittelee. Pukee päälleen, suukottelee minua poskelle ja pakaroilleni sekä toteaa poislähtiesään, haluavansa vielä tavata.

Jään hänen lähtönsä jälkeen vielä toviksi raukeana ja saaneena makoilemaan. Ajatukseni pyörii vielä kaikessa tapahtuneessa. Haluaa vielä tavata...miksen minäkin...huiii!!!

Jatkoa seuraa jos saa tykkäystä?

Anette

Katso kaikki kirjoittajan Anette novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.4 / 5. Arvostelijoita 98

Subscribe
Notify of

9 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu