Vanhojen Tanssijatkot

26/02/2022 | Kirjoittaja: Iiris88 |
3 min
Kertoja: Nainen | RomanssiNuori NainenNuori Mies
3.4
(32)
Sohva nitisi ja vinkui, kun Jesse pumppasi kyrpää märässä pillussani.

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 2006 vanhojen tanssien ympärille. Asuin tuolloin isovanhempieni kanssa maaseudulla, keskellä Suomea.

Valmistuin vanhojentanssi päivään. Olin kihartanut mustan polkkatukkani ja meikannut itseni. Kokeilin ensimmäisen kerran sukkahousujen sijaan stay-up sukkia. Istuin sängyllä vielä alastomana, kun nappasin sukkakotelon käteen. Tunsin valtavaa eroottista latausta, kun vedin sukkia jalkaan. Mieleeni tuli edellinen kesä, jolloin menetin neitsyyteni naapurin mökkiläisten pojalle, Jesselle, joka on minua 3-vuotta vanhempi. Tunsin edelleen vetoa häneen, vaikka hän oli aloittanut suhteen omalla paikkakunnallaan toisen tytön kanssa.

Kun syksyllä aloitimme vanhojen tanssien harjoittelun, tunsin pientä tyhjyyttä uutisesta, että Jesse oli aloittanut suhteen toisen kanssa. Mieltäni piristi kuitenkin tanssiparini Jani, joka ei ollut entuudestaan tuttu minulle. Ystävystyimme Janin kanssa ja hän olisi halunnut enemmän, mutta en uskaltanut luvata hänelle mitään. Tansseja lähestyttäessä hän on vain ruvennut piirittämään minua enemmän. Toivoin vain, että vältyttäisiin suurilta pettymyksiltä.

Olin saanut ihonväriset stay-up sukat jalkaani. Valitsin vielä ohuet, valkoiset, pitsiset pikkuhousut jalkaani. Jätin rintaliivit pois. Mekkoni oli olkaimeton ja hartiani peitti sininen saali.

Saavuin lukiolle. Siellä oli ystävät vastassa ja tanssiparini Jani. Jani antoi kehuja minulle ulkonäöstäni. Tanssiin ryhtyessä tunsin hänen lämpöisen käden valkoisten silkkihansikkaiden lävitse. Koin olevani kaunis ja sain Janilta huomiota. Sorruin flirttiin ja aloin tuntemaan ihastusta häntä kohtaan. Istuin viimeisellä tauolla hänen sylissään.

Vielä käynnistyi viimeinen tanssiosio. Olimme sopineet Janin ja muutaman muun kanssa viettävämme jatkoja meidän rantasaunalla. Tanssien loputtua kaivoin kännykkäni laukusta ja huomasin, että Jesse oli laittanut viestin:-" nähtäisiinkö? Olen mökillä". Olin hämmentynyt, vaikka olimme kavereita

En ystävieni hälinässä voinut keskittyä viestin vastaamiseen. Saavuimme rantasaunallemme. En osannut vastata Jesselle mitään. Olin hämmentynyt ja samalla kaverit vei huomioni muualle.

Nuoret miehet lämmittivät saunan. Tunnelma oli hilpeä ja seurueeni humaltui pikkuhiljaa. Miehet innostuivat saunomaan, mutta me naiset jatkoimme iltaa, iltapuvuissa ja laittautuneena. Talviaikana en ollut innostunut saunomisesta rantasaunallamme.

Viimeisetkin miehet tulivat saunasta. Jatkoimme iltaa pelaamalla. Jani istui vieressäni ja alkoi lähennellä. Olin hänen kainalossaan osittain ja aloin hieman kiihoittumaan.

Pian saimme yllätysvieraan paikalle, kun Jesse saapui paikalle. Takkatuvan valtaisi hämmennys ja hiljaisuus, kun kukaan ei Jesseä tuntenut. Menin moikkaamaan Jesseä ja esitin hänet kaikille hämmentyneenä.

Muut tytöt alkoivat kiinnostumaan miespuolisesta kuokkavieraastamme. Samalla Jani uteli miehestä, kun olisin Janille jotenkin tilivelvollinen.

Juhlat jatkuivat ja Jesse kulki mukana juhlassa. Osa porukasta poistui paikalta, mutta joitakin vielä jäi paikalle. Jani nuokkui sammumispisteessä tuvan sohvalla. Ja muut vielä pelasivat pelejä.

Hämmentävä ilta sai käänteen, kun Jesse tarttui minua kädestä ja sanoi, että hän haluaisi jutella. Menimme saunahuoneeseen, jossa ei ollut enää ketään. Tunsin pientä jännitystä tilanteesta. Seisomme kasvotusten saunan pukuhuoneen hiljaisuudessa. Pieni mölinä ja musiikki kuului seinän lävitse.

Jesse kehui minua kauniiksi ja hetkestä tuli herkkä. Jesse kertoi eronneensa kuukausi sitten ja haluavansa minut. En tiennyt mitä sanoa, mutta en voinut vastustaa miehen käsien liikettä alaselässäni. Pitkä mies kumartui minua kohti ja hukutti suudelmaan. Jessen kädet liikkuivat lantioilleni ja pian kädet kourivat peppuni kohtaa mekon päältä. Ja pikkuhousuni olivat märät.

Jesse on yli 190cm ja roteva. Katselimme tyytyväisenä toisiimme. Mietin, että onko tämä totta. Tunsin miehen haarojen kohdalla kohouman, kun hän veti minut uudelleen suudelmaan. Aloin silittämään miehen kohonnutta kohtaa jalkojen välissä ja se vain koveni. Avasin Jessen farkut ja kaivoin boxereiden alta miehen puoli jäykistyneen peniksen. Silitin sitä silkkihansikkain. Kyykistyin Jessen edessä, kun mies tuijotti minua kiihoittuneena. Runkkasin silkkihanskat kädessä Jesseä. Edellisen ja ainoan kerran olin saanut tuntea Jessen paksun 18cm kalun neitsyt pillussani ja todistin, kuinka iso ja turvonnut kyrpä ruiski spermat päälleni tässä samaisessa huoneessa.

Otin ensimmäisen kerran miehen peniksen suuhuni. Uitin Jessen kyrpää punaisten huulieni välissä ja hyväilin kielellä terskan alaosaa. Jesse riisui paitansa ja mies oli alasti saunahuoneessa. Kun miehen kyrpä oli turvonnut suureksi, ohjasi hän minut ylös. Mies veti vetoketjun alas. Mekkoni putosi pukuhuoneen lattialle. Seisoin miehen edessä pikkuhousuissa ja stay-up sukissa. Jaloissani oli vielä vaaleat juhla sandaalit, mies asetteli minut sohvalle kontilleen. Näin asennosta suoraan ulko-ovelle ja mietin, että ovi pitäisi laittaa lukkoon. Herkityis kuitenkin, kun Jessen suu sukelsi kielineen pilluuni. Kävin heikoksi ja nojauduin sohvan käsinojaa kohden. Olin kontillani, persepystyssä leveällä sohvalla. Pikkuhousuni oli pudotettu polvitaipeisiin. Jesse nuoli pilluani himokkaasti.

Viimein mies veti pikkuhousuni kokonaan jaloistani. Jesse asettui taakseni. Tunsin kuinka iso kyrvän pää alkoi työntymään tiukkaan pilluuni. Mies alkoi nussimaan minua. Jessen turvonnut kalu upposi syvemmälle märkään pilluuni. Iso kulli runnoi märkää pilluani edes takaisin. Aloin menettää tajuntaani. Mies nousi selkääni ja suuteli kaulaani. Jesse suorastaan kuolasi kaulaani ja niskaani. Ynähdin avuttomana muutaman kerran orgasmista. Annoin Jesselle luvan ampua sisään. Sohva nitisi ja vinkui, kun Jesse pumppasi kyrpää märässä pillussani. Jesse nopeutti hieman tahtiaan. Tunsin kuinka mies alkoi paisua sisälläni ja Jessekin alkoi huohottamaan ja örisemään. Olin lähes tajunnan menettänyt, kun mies laukesi sisääni. Tunsin kuinka Jessen kalu sätki sisässäni, kun mies huusi selässäni.

Raukeana suutelimme juuri orgasmit saatuamme. En tuntenut muun maailman menoa. Jesse suuteli vielä poskiani ja kaulaani. Avasin silmäni ja näin, kuinka Jani katsoi meitä ovelta. Säikähdin hieman tilannetta, kunnes mies poistui pettyneenä paikalta. Jesse veti kullin pillustani. Olin kontillani edelleen sohvalla, kun Jesse siirtyi saunan puolelle. Samalla, kun Jessen spermat valuivat pillustani sohvalle ja pakaroita pitkin sukilleni, mietin tulevaa. Kuinka selviän tästä tilanteesta.

Jesse hoiteli minut yön aikana useita kertoja. Aloitimme suhteen.

Katso kaikki kirjoittajan Iiris88 novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.4 / 5. Arvostelijoita 32

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu