Unohtumaton Ilta

23/01/2023 | Kirjoittaja: Haaveilija |
12 min
Kertoja: Mies | CuckoldMonta Miestä Naisen KanssaKiihkeä
4.2
(39)
Vaimoni alkoi voihkimaan kyydistä, jota sai auton takapenkillä.

Oli lauantai ilta ja meillä oli vaimon kanssa kotona äärimmäisen tylsää. Telkkarista ei tullut mitään ja suoratoistopalvelut oli koluttu useaan kertaan läpi, mutta mitään katsottavaa ei tuntunut löytyvän.
Ehdotin vaimolle, että lähdetäänkö käymään ajelulla, johon hän vastasti myöntyvästi.

Minä: Kumpi ajaa?

Vaimo: En tiedä. Miten päätetään se?

M: Kps?

V: Selvä. Kolmannella kumpikin näyttää omansa ja kerrasta poikki. Voittaja saa nauttia kyydistä ja siemailla alkoholia.

M: Selvä, mutta voittaja joutuu myös käyttämään häviäjän valitsemaa eroottista asustetta tai välinettä ajomatkan aikana 😉

V: Haha, kiinni veti!

Yksi, kaksi, kolme... Minä käytin kiveä, mutta vaimo oli paperi linjalla, jonka vuoksi jouduin nöyrtymään kuskinrooliin. Sain sentään valita mitä vaimo joutuisi käyttämään matkan aikana. Päädyin kauko-ohjattavaan eroottiseen leluun, joka tuli vaimon sisälle ja klitoriksen päälle. Bonuksena ehdotin myös, että hän laittaa päälleen hameen, joka ei yllä polvien ylitse ja kaiken lisäksi hän jättäisi pikkuhousut pois. Se kuulemma sopi oikein hyvin.

Hyppäsimme autoon ja lähdimme ajamaan päämäärättömästi kohti illan seikkailuja. Vaimo otti mukaansa pienen lasin ja vajaan pullon viiniä. Ajoimme sinne ja tänne keskustellen arkisista asioista, mutta välillä myös hieman tuhmemmista aiheista. Vaimo nautiskeli kyyditettävän penkillä viinistän, kun muistin, että pyysin häntä laittamaan itselleen kauko-ohjattavan lelun, joka tulee hänen sisään sekä klitorikselle. Pysähdyimme liikennevaloihin ja kaivoin huomaamattomasti kännykkääni esille vaimon selaillessa puhelinta ja hörppiessä viiniä. Avasin puhelin applikaation, jonka avulla pystyin ohjamaan välinettä ja käynnistin sen samalla asettaen tehot puoleen väliin. Vaimoni hieman säpsähti, voihkaisi pienesti samalla ja kääntyi katsomaan minun suuntaan.

V: Senkin ilkimys, ihan yllättäen tuommoisia teet 😉

M: Pitäähän sitä saada hieman tekemistä odotellessa, totesin.

V: Pitäisikö meidän käydä hieman tanssimassa? Viini laittaa tanssijalkaa kovasti vipattamaan.

M: Mennään vaan, eipä tässä vielä kotiin ole kiire.

Samalla säädin etäohjauksella päälle kevyesti sykkivän ohjelman, joka välillä kiihdyttää ja hiljentää värinää. Katsoin vaimoni suuntaan, jonka posket olivat punaiset ja hengitys hieman raskas pillulle tulevasta stimulaatiosta. Kosketin myös hieman vaimon paljasta reittä ja hivutin sormiani kohti hänen pillua. Huomasinkin, että hameen alta löytyi märkä pillu, joka jo hieman valutteli liukastetta. Iskin hänelle silmää ja jatkoimme ajamista kohti yökerhoa, jotta päästäisiin tanssimaan.

Parkkeerasin auton, vaimo otti viimeiset hörpyt viiniä ja kävelimme yökerholle. Jonoa ei ollut onneksi paljoa, joten meidän ei tarvinnut kauan odottaa sisään pääsyä pakkasessa. Jätimme ylimääräiset vaatteet narikkaan, jonka jälkeen lähdimme kohti tiskiä. Seurasin vaimoa ja katselin häntä samaan aikaan takaapäin. Hänellä oli lyhyt musta hame, selästä avoinna oleva lyhyt hihainen paita, edestä kohtuullisen syvä v-aukko, joka paljasti rintojen kaaria viettelevästi. Jalassa hänellä oli korkeat nahkasaappaat. Koska selkäosa oli avoin, niin joutui hän jättämään rintaliivit pois, kuten myös alushousut, jotka jäivät kotiin minun pyynnöstä.

Tiskillä tilasin itselleni kokista ja vaimo otti pienen shotin, koska haluaisi nopeasti tanssimaan. Juomat saatuamme ja juotuamme ne lähdimme kohti tanssilattiaa. Tanssilattialla valaistus oli himmeää lukuunottamatta valokoneen luomia erivärisiä säteitä. Tanssin vaimoni kanssa välillä ottaen hänet lähelleni siten, että hänen peppu hinkkasi etumustani vasten. Samalla kiusoittelin häntä hieman viemällä vasenta kättäni kohti hänen rintaansa ja oikealla kädellä nostin hameen helmaa nopeasti sipaistaakseni hänen paljasta häpykumpua. Koitin tehdä sen mahdollisimman huomaamattomasti, mutta todennäköisesti joku varmasti saattoi nähdä vilauksen siitä mitä teimme.

Minä en enää jaksanut tanssia, joten totesin vaimolle, että hän voi jäädä vielä halutessaan tanssimaan ja niin halusikin. Sanoinkin, että pistää parhaat liikkeensä peliin, jopa hieman tuhmiakin. Vaimoni naurahti ja jatkoi tanssimistaan. Istahdin läheiselle penkille katsomaan vaimon menoa. Vaikka en jaksanut enää tanssia, niin ei minullakaan tulisi tylsää olemaan, kun kädessäni oli vaimoni haaroissa olevaa välinettävä ohjaava sovellus.

Katsoin vaimoni tanssimista ja hänellä meno näytti oikein hyvältä. Vartalo keinahteli viettelevästi, rinnat heiluivat paidan alla vapaana niin, että varmasti saivat osaksi huomiota muilta bilettäjälti. Varsinkin miehiltä. Halusin lisätä hieman kierroksia tanssimiseen, joten kaivoin puhelimen ja aukaisin applikaation. Säädin vaimoni haaroissa olevan laitteen päälle ja asetin tehokkuuden noin puoleen väliin. Samalla katsoin vaimoni suuntaan ja huomasinkin pienen nykäyksen hänen tanssimisessa, kun käynnistin laitteen. Vaimoni posket varmasti punoittivat, kun hänen klitoris ja g-piste saivat värisevää käsittelyä tanssin yhteydessä. Värinän ja alkoholin yhteisvaikutus oli havaittavissa, koska hänen liikkeet olivat huomattavasti rohkeampia. Vaimoni liikutteli käsiään pitkin vartaloa, keikutti lantiotaan suurin liikkein ja välillä nojautui ylävartalollaan eteenpäin, jolloin hänen edessä olevat varmasti saisivat nopean näkymän paljaisiin rintoihin. Välillä hän itse kouri rintojaan paitansa päältä, sekä sen alta pitäen kuitenkin tissit kiusoittelevasti piilossa katseilta. Muutamasti vaimoni itse nosti hameen helmaa jalan sivulta paljastaen pakaran sivulta, liikautti kättään pakaralleen ja puristeli sitä. Vähällä oli, ettei peppureikä ja pillu vilahtaneet samalla, kun hän hieman nojautui ylävartalolla eteenpäin tanssin ja kiihkon vallassa.

Minua alkoi hieman janottamaan, joten hiljensin vaimon laitteen voimakkuutta kysyäkseni häneltä, mikäli kaipaisi juomista.

M: Otatko jotain juotavaa? Varmasti janottaa kaiken tanssimisen jälkeen.

V: Tuo minulle lisää viiniä. Jään tanssimaan vielä siksi aikaa.

M: Minä tuon. Katsotaan kuinka kauan kestää, jos tiskillä on jonoa.

V: Ei haittaa. Ja jätä laite päälle, niin ei minulla meno hyydy 😉

Vaimoni katsoi ilkikurisesti suuntaani, otti kädestäni kiinni ja työnsi sen hameensa alle pillulleensa. Se oli erittäin märkä, joten en yhtään ihmetellyt miksi hän halusi minun jättävän laitteen vielä päälle. Vaimoni vielä kouraisi minua munan päältä ja lähetti hakemaan lisää viiniä. Kävelin hieman vaivalloisesti eteenpäin kohti tiskiä muna kovana farkkujen lahkeessa.

Suuntasin väkijoukon läpi kohti baaritiskiä. Väkeä tuntui riittävän tanssilattialla ja baaritiskille päästyäni tuskastuin jonon määrästä. Oli tuskallista odottaa juomia, kun tiesi seksikkään vaimon tanssivan kiihkeästi yksikseen tanssilattialla. Halusin kuitenkin kiusoitella itseäni ajatuksen tasolla ja nostin kännykällä olevalla applikaatiolla kauko-ohjattavan vibraattorin voimakkuutta ja pulssin tiheyttä nopeammaksi. Nyt varmasti tanssijan syke lähtee nousemaan ja tiedä vaikka parit tahattomat voihkaisut pääsevät suusta.

Viimein sain juomat. Minulle vettä ja vaimolle viiniä. Laskin applikaatiossa värinän voimakkuutta ja lähdin suuntaamaan takaisin vaimoni luokse. Saisi hän hieman aikaa hengähtää ja nesteyttää itseään, kunnes saa viinin kouraan. Kun saavuin paikalle, silmäni näkivät, että vaimoni lähellä seisoskeli kaksi hahmoa. Lähemmäs päästyä huomasin kaksi miestä hänen luonaan, jotka selvästi koittivat hänelle jotain puhua. Saavuin paikalle ja ojensin vaimolleni viinin.

V: Hei, saavuit viimein. Nämä kaksi herrasmiestä pitivät minulle jonkin aikaa seuraa, kun olit pois.

M: Ok, hyvä, että sinulla ei ollut yksinäistä. Olivatko herrasmiehet kiltisti?

V: Tähän mennessä vielä, vaikka minulla kyllä oli kovinkin kiihottava olo, koska joku oli säätänyt vibraattoriani aika kovalle. Taisin saada ainakin yhden orgasmin tanssin lomassa.

M: Harmi, kun jäi näkemättä 😉

Tervehdin vaimolleni seuraa pitäneitä miehiä ja ilmoitin, että minua ei haittaa, vaikka tanssivat siinä. Vaimoni tanssi viinilasin kanssa nyt hieman rauhallisemmin. Me miehet myös jorasimme rauhalliseen tahtiin. Hetken tanssisimisen jälkeen ilmoitin, että voisin taas istahtaa hetkeksi. Muut olivat samaa mieltä ja istahdimme porukassa pöydän ääreen. Vaimoni tuli viereeni ja miehet vastapäätä meitä. Juttelimme pöydän ääressä niitä näitä, kunnes vaimoni totesi haluavansa taas tanssimaan. Ilmoitin, että minä en vielä jaksa, joten vaimo meni yksin tanssimaan. Vaivihkaa pöydän alla taas kiihdytin vibraattorin tehoa ja se näkyi vaimon liikkeissä ja kiihkossa naamalla.

Toinen miehistä kysäisi minulta mikäli minulle sopisi, että tanssittaisi hieman vaimoani. Ilmoitin, että se sopii minulle. Hän käveli vaimoni luoksi ja vaimoni katseesta päätellen oli sanonut, että minulle sopii miehen tanssia vaimoni kanssa. Vaimoni katsoi vielä kysyvästi suuntaani ja nyökkäsin hänelle. He alkoivat tanssimaan musiikin tahtiin välillä erillään toisistaan ja välillä miehen ottaen vaimoni kädestä kiinni pyöräyttäen tämän ympäri paikoillaan. Halusin omalta osaltani liittyä tapahtumaan mukaan säätämällä lisää vibraattorin tehoa ja värinän jaksollisuutta. Värinä siis välillä koveni ja vaimeni jaksoittain. Vaimon kehon kielestä pystyin päättelemään, että hän oli kunnolla kiihottunut. Kiihkon sumentamana vaimoni nappasi häntä tanssittavan miehen lähemmäs itseään ja kiehnäsi tätä vasten. Mies hieman hätääntyneesti katsoi suuntaani, mutta nyökkäsin asian olevan ok. Olen hieman fantasioinut siitä, että vaimoni tanssisi toisen miehen kanssa kiihkeästi, vaikka kyllä nyt sen näyn nähdessä tunsin pientä mustasukkaisuutta sisälläni. Tilanne oli kuitenkin niin kiihottava, että minun kiihko vei voiton mustasukkaisuudesta.

Tanssilattialla oleva pari tanssi hyvin läheisesti kosketellen varovaisesti toisiaan. Välillä vaimoni kääntyi miehen eteen siten, että hänen peppunsa hinkkasi miehen etumusta. Vibraattorin vaikutuksen johdosta vaimoni otti kiinni miehen käsistä ja vei ne lähelle rintojaan. Tästä rohkaistuneena mies puristeli vaimoni rintoja paidan päältä ja vaimon ilmeestä päätelle hän tykkäsi siitä kovasti. Minun seurassani oleva mies seurasi samaa tilannetta ja kehuikin vaimoni kauneutta ja rohkeutta. Totesin hänelle, että vaimoni onkin melkoinen pakkaus.

Hetken tanssittua vaimoni ja häntä tanssittanut mies saapuivat takaisin pöytään. Vaimolla oli minulle kerrottavaa.

V: Olen kyllä todella kiihottunut ja pilluni on todella märkänä. Minua tanssittanut mies kysyi lähdemmekö heidän luokse jatkoille, mutta minä kyllä haluaisin jo kanssasi panemaan.

Hetken mietittyäni tokaisin vaimolleni, että nyt varmaan olisi sopiva tilaisuus toteuttaa pitkään toivomani fantasia, jossa näkisin vaimoni harrastamassa seksiä jonkun muun miehen kanssa ja nyt olisi varmaan kaksi tarjolla.

V: Selvä, mutta lähdetään sitten pikaisesti jatkoille, koska minua panettaa jo kovasti.

En sanonut miehille mitään panemisesta, mutta totesin, että jatkoille lähtö sopii. Miehet eivät tienneet aikeistamme, mutta aistivat kyllä jotain tapahtuvan. Siirryimme kaikki narikkaan, puimme ulkovaatteet päälle ja siirryimme kohti autoa. Miehet hyppäsivät takapenkkille, vaimo vänkärin paikalle ja minä kuskiksi. Autossa oli hieman kylmä, koska se oli seissyt paikallaan jo jonkin aikaa pakkasessa. Vaimoni värähti hieman kylmästä, joten miehet takaa tokaisivat, että haluaisiko vaimoni tulla takapenkille heidän väliin lämmittelemään. Vaimoni katsoi minua kysyvästi ja nyökkäsin hänelle. Parempi ettei paleltuisi. Toinen miehistä oli jo nousemaisillaan autosta antaakseen tilaa, mutta vaimoni sanoi, että voi kivuta hänen yli. Kivutessaan keskelle oli vaimoni koskettanut miehen haaroihin vahingossa tuntien kookkaan munan housujen alla. Kömpiessä keskelle hame nousi hieman ylöspäin paljastaen vaimoni paljaat pakarat. Ei siis jäänyt epäselväksi, että pikkuhousuja hänellä ei ollut.

Käynnistin auton ja lähdimme suuntaamaan kohti miesten antamaa osoitetta. Takapenkillä vaimoni ilmoitti hieman kylmyydestä ja pyysi miehiä lämmittämään häntä ainakin paljailta reisiltä. Kummatkin miehet hinkkasivat käsillään reisiä pitkin ylös ja alas, jotta saisivat vaimoni jalat lämpiämään. Hän taas laittoi kätensä miesten haaroihin hakiakseen lämpöä sormille. Sormien liikuttelu sai aikaan liikettä miehissä, joidenka kalut alkoivat heräilemään kosketuksesta. Kummatkin miehistä nyt myös koskettelivat vielä ylempää vaimoni jaloista käyttäen käsiä välillä hameen allakin. Eivät kuulemma olleet ihan heti menneet pillulle asti, mutta likellä olivat käyneet. Kuskin roolissa pääsin osallistumaan vain etänä käyttämällä applikaatiota. Tässä vaiheessa säädin tehot täysille ja sen kyllä kuuli myös takapenkiltä vaimoni huulilta. Miehet huomasivat selkeästi vaimoni kiihkon, joka varmasti nostatti heidän kiihotusta ja munien kovuutta housuissa.

Vaimolla alkoi olla selkeästi lämmin auton lämpenemisestä, reisien hinkkaamisesta ja vibraattorin värinästä, koska hän aukaisi toppatakin vetoketjun kokonaan auki.

V: Hyvät herrat, minun pitää ilmoittaa, että täällä alkaa olemaan lämmin, kuten myös haaroissani. Voisiko joku tehdä jotain asialle?

M: Valitettavasti minä en pysty etupenkiltä mitään tekemään, mutta voivatko vieressäsi istuvat herrasmiehet auttaa naistani hädässä?

V: Voitteko?

Miehiä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Kummatkin nappasivat vaimoni jaloista kiinni ja nostivat ne jalkojensa ylle siten, että hän oli nyt haarat levällään keskipenkillä. Nyt kummatkin miehistä näkivät suoraan vaimoni pillulle ja huomasivat välineen, joka vielä värisi kovaa vauhtia. He eivät enää ihmetelleet minkä vuoksi vaimoni oli käyttäytynyt estottomasti yökerhon tanssilattialla ja auton takapenkillä.

V: Tätä ei enää tarvita, koska olettaisin saavani muunlaista apua panetukseen?

Toteamuksen jälkeen vaimoni nappasi värisevän vibraattorin pillustaan ja heitti sen tyhjälle etupenkille hyrisemään. Miehet ryhtyivät tuumasta toimeen ja auttoivat vaimoani panetuksessa. Oikealla puolella oleva mies alkoi sormettamaan vaimoani työntämällä kaksi sormea pilluun ja toisella kädellä hiplasi klitorista. Vasemmalla oleva mies paljasti vaimoni tissit paidan alta ja alkoi puristelemaan niitä ja imemään lähemmän tissin nänniä antaumuksella. Vaimoni taas hieroi kummankin miehen haarojen päältä tuntien kovana olevat munat housujen alla. Minulla oli ajaessa varsin hankalaa nähdä mitä tapahtui, koska piti keskittyä ajamiseen. Suuntasin takapeilin kuitenkin siten, että se osoitti suoraan vaimoni haaroihin. Koitin välillä vilkuilla ja hinkkasin kädelläni housujen päältä omaa munaani samalla, joka oli jo erittäin kovana ja selkeästi valutteli spermatippoja.

Vaimoni pyysi miehiä aukaisemaan housujen sepalukset, jotta saisi vielä enemmän tekemistä käsilleen. Miehet aukoivat vyöt ja sepalukset ja kaivoivat kovana seisovat munat esille. Vaimo nappasi munat käsiinsä ja alkoi runkkaamaan kumpaakin yhtäaikaisesti. Miehet jatkoivat vaimoni pillun käsittelyä sormettamalla ja koskettelemalla klitorista. Myös rinnat saivat huomiota puristelujen merkeissä ja nännien kiskomisilla. Vaimoni voihkinta oli hyvinkin äänekästä jo tässä vaiheessa. Hetken kuluttua hän saikin jo ensimmäisen orgasmin miesten käsittelyssä.

V: Aaah, tuntuipa hyvältä, mutta nyt haluan munaa sisääni ja äkkiä!

Käsittelystä huolimatta vaimoni ei ollut vielä täysin tyydytetty, vaan nyt oli aika saada kovaa munaa sisään. Vasen miehistä käänsi vaimoni makuulleen siten, että hänen haarat osoittivat miestä kohti ja pää meni vaimon oikealla puolella olevan miehen haarojen päälle. Vasen mies otti munastaan kiinni ja laittoisen pillun suulle. Vaimoni oli niin märkänä, että muna luiskahti kohtuu helposti sisään. Se oli kuitenkin sen verran kookas, että täytti vaimoni sopivasti sisältä. Mies aloitti tasaisen työntelyn. Vaimoni alkoi voihkimaan kyydistä, jota sai auton takapenkillä. Hänestä tuntui oikein hyvältä, kun muna täytti pillun reunoja myöten. Samaan aikaan vaimoni imi toisen miehen munan vartta, jonka haarojen päällä piti päätään. Kyseinen mies kouri samaan aikaan vaimoni tissejä, läpsi niitä ja veteli nänneistä. Tämä tuntui vaimosta oikein hyvältä ja tulikin piakkoin uudestaan toisen miehen vielä lykkiessä munaa sisäänsä. Ensimmäinen miehistä aloitti voihkinnan ja hetken päästä laukesi pillun pohjalle. Toinen miehistä sen jälkeen kaappasi vaimoni syliinsä ja asetti hänet munansa päälle ratsastamaan. Vaimo aloitti villin ratsastuksen upottaen munaa syvälle sisäänsä, joka tuntui myös erittäin täyttävältä. Pituudeltaan se oli juuri sopiva, mutta selkeästi hieman paksumpi, jonka vuoksi hän tunsi itsensä vielä täytetymmältä.

Minulla oli hyvin tukalaa istua kuskin penkillä, kun nyt taustapeilistä näkyi ihanan vaimoni paljas pylly ja munaa ahmiva pillu. Tuota näkyä en koskaan unohda, kuinka vaimoni ahnaasti ratsasti tuolla paksulla munalla. Itselläni munaan jo lähes sattui kaikesta siitä kiihkosta, joka vyöryi läpi kehoni. Vaimoni kova voihke kuului takapenkiltä erittäin selkeästi, kun hän taas kouristeli orgasmin kourissa. Alla oleva mies myös karjahteli siihen malliin, että laski vaimoni pilluun uuden lastin spermaa.

Saavuimmekin juuri sopivasti annettuun osoitteeseen.

Miehet: Tuletteko vielä sisälle jatkoille vai oliko tässä jo tarpeeksi kyytiä tälle iltaa?

M: Voidaan tulla, koska en ihan heti jaksa jatkaa ajamista.

V: Ehdottomasti. Vasta tässä ilta on aluillaan.

Nousimme kaikki autosta ja suuntasimme sisälle. Vaimoni ilmoitti menevänsä vessaan siistiytymään, jottei valuttelisi joka paikkaan länttejä haaroista. Miehet kaivoivat sillä aikaa olutta jääkaapista.

Miehet: Otatko sinäkin?

M: En tiedä. Pitäisi pystyä vielä ajamaan vielä kotiinkin.

Miehet: Voi tänne jäädä myös yöksi. Ota vain ja jääkää pidemmäksi aikaa. Lähdette sitten aamulla. Vaimollesi on myös viiniä ja voidaan lämmittää vielä sauna.

M: Selvä, eiköhän se myös vaimolle sovi.

Vessasta kuului huuto:

V: Kyllä sopii!

Nappasin siis oluen kouraan ja sihautin sen auki. Vaimo palasi vessasta ja otti itselleen lasillisen viiniä. Miehet esittelivät meille taloa, joka oli kyllä kohtuullisen iso. Alakerrassa oli keittiö ja olohuone, jonka katto ylettyi toiseen kerrokseen. Toisessa kerroksessa sijaitsi talon makuuhuoneet. Toisesta kerroksesta oli myös suora näkymä parvelta suoraan olohuoneeseen. Alakerrassa oli lisäksi kylpyhuone, jossa oli neljälle istuttava kylpyamme, sekä iso sauna. Sauna laitettiinkin päälle ja sitä odotellessa naukkailtiin lisää olutta ja viiniä, sekä syötiin hieman hiukopalaa. Varsinkin miehet ja vaimoni tarvitsivat autojumpan jälkeen lisää energiaa.

Toinen miehistä kävi tarkistamassa saunan lämpötilan ja tuli huikkaamaan, että saunaan voisi nyt mennä. Miehet ehdottovatkin suoraan sekasaunaa, koska olivathan he jo päässeet ihastelemaan vaimoni suloja. Siispä riisuimme vaatteet pois ja siirryimme saunaan, jossa vaimoni istahti L-muotoisten lauteiden kulmaukseen, jossa oli istuin ja saunatyyny. Saunatyynyn hän asetti selkänsä taakse. Hän vaati, että talon isännät tulisivat pitämään hänelle seuraa kummallekin puolelle. Minä menin pidemmän pätkän päätyyn istumaan ja katsomaan kuinka miehet nappasivat vaimoni jalat kummankin syliin ja alkoivat hieromaan jalkapohjia, pohkeita ja reisiä. Vaimo nautti tilanteesta istumalla rauhassa paikoillaan silmät kiinni. Minä nakkasin välillä löylyä kiukaalle ja hörpin olutta. Näkymä vaimoni haaroihin ja hänen saama käsittely sai munani heräilemään, eikä tilanne ollut mitenkään erilainen miesten suunnalla. Kummallakin munat näyttivät taas elonmerkkejä.

Kun meno saunassa alkoi olemaan tarpeeksi kuuma ehdotti vaimo siirtymistä altaaseen. Vaimo meni edeltä ja me seurasimme perässä, minä viimeisenä. Kaikki kävivät ensin suihkussa pesemässä hiet pois, jonka jälkeen istahtivat altaaseen vilvoittelemaan. Vaimo istui yhteen kulmaan ja miehet viereisiin. Minä istuin vastapäätä vaimoani. Altaasta laitettiin poreet päälle ja kaikki rentouduimme veden tarjoamaan hierontaan. Poreiden alla tunsin, kuinka jalka kosketteli omaani. Vilkaisin vaimoni suuntaan, joka katsoi minua viettelevästi ja iski silmää. Tykkäsin huomiosta, mutta arvelin, että jotain on kohta tiedossa. Ilmeisesti vaimoni oli myös kiusotellut miehiäkin, koska he myös katsoivat hänen suuntaan. Vaimoni nousti lantiotaan hieman ylemmäs, jolloin tissit tulivat esiin poreiden alta. Hän näytti olevan kyykkyasennossa paikoillaan. Hetken aikaa keksi tajuta, että hän antoi kylpyammeen poreiden hieroa klitoristaan. Vaimo nautti poreista silmät kiinni antaen meille miehille mahdollisuuden ihastella hänen rintojaan. Jokainen meistä tuijotteli vaimoni menoa herkeämättä. Itse tartuin poreiden alla kiinni omasta munastanu ja hiljalleen runkkasin sitä. Varmasti muutkin katsojat tekivät samaa asiaa nauttiessaan lumoavasta esityksestä.

Hetken päästä vaimoni nousi poreista ja istahti altaan reunalle asettaen jalat levälleen. Nyt meillä oli näky suoraan hänen pilluunsa. Vaimo istui edelleen silmät kiinni ja siirsi kätensä klitorikselle aloittaen rauhallisen runkkauksen. Hänen kehonsa kiemurteli nautinnosta ja suusta alkoi päästä pientä voihketta. Hetken päästä hän tokaisi:

V: Kuka teistä haluaisi tulla nuolemaan minulle orgasmin?

Miehet tuijottivat hetken minua.

M: Vieraat ensin

Toinen miehistä syöksähti äkkiä vaimoni haaroihin ja alkoi nuolemaan hänen pillua, sekä imemään klitorista. Käsittely sai vaimoni voihkeen kovenemaan ja hän aukaisi silmät, jotka kiiluivat silkasta kiihkosta. Hän vilkaisi suuntaani ja iski silmää jatkaen nautinnollisesta suihinotosta. Toinen miehistä nousi nyt myös poreista istumaan altaan reunalle ja runkkasi kookasta munaansa. Saipahan vaimoni lisää silmänruokaa.

V: Kulta, etkö sinä voisi myös nousta?

M: Mitä vain, kun pyydät niin nätisti.

Tein myös samoin ja nousin altaan reunalle runkkaamaan. Runkkasimme kuitenkin niin hiljaa, että emme laukeaisi liian aikaisin. Vaimo sai suihinoton vuoksi orgasmin ja liukui takaisin altaaseen miehen syliin, joka sen oli hänelle antanut. Hän suuteli miestä ja hieraisi kovana seisovaa penistä.

V: Palkkioksi voit ujuttaa sen nyt sisääni

Mies työntyi vaimooni ja aloitti rauhallisen panemisen. Me kaksi katsoimme vierestä, kuinka altaan vesi aaltoili panemisen johdosta. Mies pani vaimoani ja samalla puristeli tissejä, imi niitä ja pyöritteli nännejä kielellä ja hieman näykki hampailla. Rakkaani ilmeestä päätellen kyyti oli oikein hyvä.

Liike lakkasi hetken päästä ja mies irtautui vaimostani. Vaimoni naamasta näkyi pieni pettymys, mutta mies tokaisi, että voitaisiin jatkaa olohuoneessa, jotta muutkin pääsevät osallistumaan. Siihen ei tullut vastaväitteitä. Miehet kävelivät edeltä olohuoneeseen, vaimo perässään ja minä viimeisenä. Puristelin kävellessä vaimoni peppua ja ujutin kerran sormeni pillulle takaapäin. Vaimoni pysähtyi hetkeksi ja työnsi lantiotaan minua kohti sanoen:

V: Kiitos! Tämä on ollut huippu ilta ja nähtävästi meno vain paranee.

Totesin tähän:

M: Mitä vain vuoksesi

Altaan reunalla runkannut mies istahti sohvalle ja viittoi vaimolle, että voi tulla istumaan munan päälle. Hän ei turhaan aikaillut, vaan kipusi syliin, otti munasta kiinni ja vei pillun huulille. Muna luiskahti helposti sisään kaikesta siitä liukkaudesta. Vaimoni aloitti ensin rauhallisen ratsastamisen nauttien paksusta munasta, joka täytti hänet reunoja myöten. Toinen miehistä nousi sohvalle seisomaan tarjoten vaimolleni munaa imettäväksi. Hän tarrasi munasta kiinni kädellä, runkkasi pari kertaa ja aloitti suihinoton. Minulle näky oli oikein huumava, kun istuin sohvaa vastapäätä olevalla yksittäisellä nojatuolilla. Katsellessa menoa runkkasin samalla, mutta varovasti, jotta en laukeaisi kesken menojen.

Vaimoni alla oleva mies liikutteli lantiotaan hieman nopeammin ja samalla puristeli vaimoni tissejä. Hän lykki munaa sykkivään pilluun yhä kovemmin. Mies joka seisoi sohvalla siirtyi nyt hetkeksi kauemmas, jotta ei häiritsisi panemista. Alla oleva mies otti vaimostani kiinni ja nousi seisomaan vaimo sylissään. Mies pomputti vaimoani kyrvän päällä vauhdikkaasti ja siinä samassa vaimoltani pääsi äänekäs voihkaisu, kun hän tärisi orgasmin voimasta miehen kyrvän päällä.

Tämän jälkeen mies siirsi vaimoni sohvalle kontilleen, jolloin vaimoni herkullinen peppu ja punoittava pillu olivat kaikille nähtävillä. Mies viittoili toiselle, että voisi mennä jatkamaan hommia. Toinen miehistä käveli vaimoni luokse ja asetteli munaa pillulle työntyen sisään yhdellä työnnöllä. Hän aloitti nopean panemisen takaapäin ja kaikki me kuulimme vaimoni äänekkään voihkeen. Mies läpsi vaimoni peppua panemisen yhteydessä niin, että pakarat punoittivat. Hetken päästä miehen suusta pääsi karjaisi, kun hän laukesi naiseni sisään. Mies vetäytyi pillusta ja viittoi minulle, että nyt on vuoroni.

Kävelin spermaa valuvan vaimoni pillun luokse ja työnnyin sisään sykkivän kyrpäni kanssa. Kaikki se kiihko, joka oli illan aikana kertynyt sai minut panemaan, kuin viimeistä päivää. Munani oli jo niin herkkänä, että montaa työntöä en ehtinyt tekemään, kun laukesin jo vaimoni pilluun.

Vaimo kääntyi sohvalle makoilemaan ja luuli, että illan menot olivat siinä. Hän kuitenkin unohti, että alla ollut mies oli vielä voimissaan. Mies saapui vaimoni luoksi, levitti haarat ja työnsi munan liukkaaseen pilluun aloittaen nopean panemisen. Mies liikutti lantiota vauhdilla ja puristeli tissejä samanaikaisesti. Halusin olla vielä menossa mukana, joten menin heidän luokse ja työnsin sormeni vaimoni klitorikselle. Runkkasin klitorista samalla, kun mies pani vaimoani pohjia myöten. Kiihkeän menon päätteeksi vaimoni ja mies laukesivat samaan aikaan. Vaimoni värähteli järisyttävän orgasmin kourissa ja päällä ollut mies lyyhistyi hetkeksi hänen päälle.

Kun kaikki olivat saaneet tyydytettyä halunsa, kävimme kaikki peseytymässä, nautimme vielä hetken olutta ja keskustelimme illan tapahtumista. Vaimo kiitteli huikeasta illasta ja miehet sanoivat, että olemme tervetulleita milloin tahansa. Totesimme vaimoni kanssa, että menemme jo nukkumaan. Miehet totesivat menevänsä myös kohta. Siirryimme sänkyyn ja nukahdimme lähes samantien.

Aamulla heräilin ja huomasin, että vaimo ei ollut enää vierelläni. Ilmeisesti oli herännyt aikaisemmin ja mennyt pois, jotta ei herättäisi minua. Nousin ylös ja tulin ulos huoneesta toisen kerroksen parvelle, josta oli suora näkymä olohuoneeseen. Silmiini avautui näky, kuinka vaimo oli jo vauhdissa tuon miehen sylissä paksu muna pillussaan. Tiirailin tapahtumaa hiljaa ylhäältä muna pystyssä. He olivat ilmeisesti olleet jo jonkin aikaa vauhdissa, koska kumpikin laukesi piakkoin. Vaimoni suuteli miestä ja nousi ylös. Hän alkoi kävelemään kohti portaita, joten siirryin nopeasti takaisin sänkyyn esittämään nukkuvaa. Vaimo saapui huoneeseen ja tuli viereeni koskettaen vartaloani. Kun hän saapui kyrvälleni, huomasi sen olevan kovana.

V: *kuiskaten* Sitä on nähty tuhmia unia?

Hän luuli, että nukuin vielä, mutta päätti käyttää tilaisuuden hyväksi ja siirtyi päälleni työntäen munani märkään pilluunsa. Hän aloitti villin ratsastuksen ja esitin herääväni

M: Sitähän ollaan heti vauhdissa aamusta. Kävitkö ottamassa alkulämmöt jossain?

Vaimoni punastui, mutta jatkoi panemista.

V: Oli vielä pakko saada sitä paksua munaa. Eihän vain haittaa?

M: Ei tietenkään. Nyt, pane minua!

Emme kumpikaan kestäneet kauan, vaan laukesimme räjähtäen! Vaimo lyyhistyi syliini ja antoi pusun.

V: Kiitos vielä huipusta viikonlopusta!

Katso kaikki kirjoittajan Haaveilija novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 39

Subscribe
Notify of

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu