Tyttöystävän Äiti

13/01/2020 | Kirjoittaja: xxxMonica |
7 min
Kertoja: Mies | MILFPettäminenNuori Poika
4.2
(65)
Hän halusi naida kanssani, sillä välin kun hänen tyttärensä ja mies olivat viereisessä huoneessa.

Muistan ensimmäisen kerran, kun näin heidät. 

Olin muuttanut Helsinkiin lukiosta valmistuttuani opiskelemaan. Koulu ei alkaisi vielä muutamaan kuukauteen ja kävin töissä, jotta mulla riittäisi rahat paremmin opiskeluvuoden ajaksi. 

Työetuihin kuului, että sain käyttää viereisen rakennuksen tuliterä kuntosalia, mihin mulla ei olisi ollut koskaan varaa itse. Olin treenaamassa rintalihaksiani, kun yläkerran ryhmäliikuntatunti loppui ja porukka alkoi valumaan portaita pitkin alas. Huomasin yhden sairaan kuuman bruneten. Hänen vieressään kulki blondi, jolla oli todella samankaltaiset piirteet. Tuijotin parivaljakkoa ja onnistuin kuulemaan, että vanhempi naisista, brunette, oli pilates tunnin vetäjä. 

Portaita laskeuduttuaan naiset jäivät tiskille puhumaan kuntosalin työntekijöiden kanssa. Nuorempi heistä, se blondi, huomasti, että tuijotin heitä. Kiinni jääneenä väläytin hänelle leveän virneen. Tyttö hymyili takaisin ja sanoi jotain vanhemmalle naiselle, joka kääntyi katsomaan minua. Muutaman minuutin päästä he lähtivät. 

Treenin lopetettuani menin tiskille tekemään tiedustelua. Vanhempi nainen oli nimeltään Krista. Hän veti montaa eri tuntia salilla. Nuorempi oli hänen tyttärensä Sonja. Hän oli lukion kolmosella eli abi. Tiskille oleva mies naurahti ja kertoi, että en ollut ensimmäisen kaveri, joka oli kysellyt heidän peräänsä. Tarkistin aikataulun ja huomasin, että Kristalla oli tunti parin päivän päästä. Ilmottauduin sille. 

****

Hengailin kuntosalilla ennen tunnin alkua, kun huomasin naisten kävelevän sisään. He näyttivät todella samanlaisilta jälleen, vaikka Sonja oli hieman pidempi. Sen lisäksi heillä oli erilaiset salivaatteet yllään. 

Tunnin alettua huomasin myös, että he eivät vain näyttäneet samankaltaisilta, mutta sen lisäksi heillä oli hyvin identiteettiset persoonat. Naiset olivat iloisia. He kannustivat ja piiskasivat leikkisästi muita tekemään kovempaa.

Tunnin loputtua palasin muiden mukana alakertaan ryhmäliikuntasalista. Myös Krista ja Sonja kävelivät kanssamme. Kävelin heidän luokseen rohkeasti. Kysyin Sonjaa kanssani ulos. 

Tyttö suostui. Muutama päivä sen jälkeen me panimme. Hetki sen jälkeen päädyimme yhteen. 

Ja siitä hetki eteenpäin ja olimme olleet yhdessä kuusi viikkoa Sonjan kanssa. 

Olimme kerran mun kämpillä. Me oltiin just naitu mun pienessä sängyssäni. “Onko sun mielestä mun äiti kuuma?” Sonja kysyi yhtäkkiä. 

En nähnyt mitään syytä piilotella totuutta. “On, tosi kuuma.” Vastasin. “Miten niin?” Kysyin vielä perään. 

“Kaikkien mielestä joiden kaa mä oon ollu äiti on kuuma. Ne aina kattoo sitä niin kiimasesti ja luulee, että mä en huomaa, mutta mä huomaan. Sä vaikutat erilaiselta. Tai siis kyllä mä huomaan, että säkin katot, mutta jotenkin eri tavalla. Plus, sä oot eka, joka oikeesti myöntää sen.” Sonja sanoi. 

Vaikka pidin, totta kai, nuorista tytöistä mua kiinnosti vielä enemmän vanhemmat naiset. En ollut koskaan kertonut Sonjalle siitä. “Ai miksi sä toit sen esiin? Kiinnostaisiko sua kolmenkimppa?” Kysyin vitsikkäästi. 

“Luuletko, että mä haluisin olla jonkun toisen naisen kanssa? Varsinkaan äitini?” Sonja naurahti.

Hän ei kuitenkaan sanonut ei. Painoin sen mieleeni. Sen jälkeen suutelin Sonjaa. Pian heilutin sänkyä nussiessani tyttöystävääni hänen huutaessaan himokkaasti. Olikohan Sonja kiihottunut keskustelusta, sillä hän oli paljon halukkaampi kuin yleensä.  

****

Puhelimeni soi, mutta näytöllä näkyi vain numerosarja eikä soittajan nimeä. Ajattelin laittaa luurin, mutta sitten päätin kuitenkin vastata. 

“Haloo?” Aloitin.

“Hei Matias, täällä on Krista. Sonja antoi mulle sun numeron. Haittaako, että soitan?”

“Mulla ei ole koskaan ollut mitään sitä vastaan, että kauniit naiset soittelee mulle.” 

Hetken epäröinnin jälkeen Krista vihdoin jatkoi. “Sonja on puhunut susta niin paljon, että myös sen isä haluaisi tavata sut. Oletko vapaa huomenna illalla, jos tulet meille syömään?” Krista kysyi. 

“Joo, se käy.” Vastasin. 

“Kiva, nähdään huomenna. Heippa!” 

“Hei hei.  

***

Olin lähdössä Sonjalle, kun tajusin, että mulla ei ollut hänen osoitettaan, koska me oltiin aina hengailtu mun luona tai keskustassa. Ajattelin soittaa hänelle, mutta sen sijaan soitinkin Kristalle. 

“Hei Markus.” Krista vastasi. 

“Moi, mä tajusin juuri, että mulla ei ole sun osoitetta.” 

“Mitä, jos mä kertoisin mun tyttärelle, että sä kutsuit mua ensin kauniiksi ja sitten kysyit mun osoitetta?” Krista kysyi ja naurahti. 

“Sonja tietää, että sä oot kuuma mun mielestä. Onks se kotona?” 

“Joo, haenko mä sen puhelimeen?” 

“Joo kohta, hetken flirttailun jälkeen.”

“Sä olet tuhma Markus.” 

“Se vain pahenee tästä eteenpäin. Mikä se osoite on siis?” 

“Mä tekstaan sen sulle.” 

Osoite saapui puhelimeeni ja lähdin matkaan. Se oli mun ensimmäinen kerta sillä puolta Helsinkiä. Paikka näytti aika hienostuneelta omakotitalojen kohoillessa joka puolelta. Läysin vihdoin oikean talon ja pysäköin sen viereen. Pihan eteen oli pysäköity musta Range Rover. Mietin minkälainen Sonjan isä mahtaisi olla. 

Sonja avasi oven ja suuteli mua suulle. “Hei rakastaja, oletko valmis tapaamaan perheeni?” Hän kysyi. 

Hän näytti hyvältä. Katsahdin tyttöystäväni rintavakoon ja ihailin sitä. Sonjan mekko nosti tissit kivasti esille.

“Sä näytät kuumalta.” Sanoin Sonjan ottaessa kiinni mun kädestä. Tyttö johdatti mut upean talon läpi heidän keittiöönsä, missä hänen vanhempansa jo istuivat. 

Krista ja hänen miehensä Arho nousivat ylös. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Arhon. Olin kuvitellut miehen aivan erilaiseksi. Hän oli sentin Kristaa lyhyempi ja ehkä jopa hieman lihava. 

“Mukava tavata vihdoin. Sonja on kertonut susta paljon.” Arho sanoi. 

“Samoin, mukava tavata.” Sanoin ja kättelin Arhoa. Sen jälkeen halasin Kristaa. Hänellä oli yllään tiukka mekko, joka toi esiin hänen seksikkäät kurvinsa. Halasin vähän liian tiukasti häntä ja kuiskasin, kuinka kuumalta mekko näytti Kristan korvaan. Sain tyttöystäväni äidin hihittämään hieman. 

Istuimme alas ja aloimme syömään. Keskustellessamme kävi ilmi, että Arho myi autoja. Hänen täytyi olla todella hyvä myyntimies, jos hän rahoitti sillä heidän hulppean talonsa. Hän vaikutti ihan hyvältä tyypiltä, mutta en voinut ymmärtää miksi Krista oli hänen kanssaan. 

Aika kului ja ruoka hupeni. Tajusin, että olin ollut ehkä töykeä, sillä olin keskittynyt koko ruokailun ajan kokonaan Kristaan ja Sonjaan. Arho näytti osittain tympääntyneeltä. 

Päätin poistua vessaan. En pelkästään Arhon takia, sillä mun piti käydä muutenkin asioilla. 

Olin saanut juuri tarpeeni tehtyä, kun kuulin vaimean koputuksen ovella. Päätelin, että se oli Sonja. Riensin avaamaan oven ja yllätyin löytäessäni Kristan oven takaa. Nainen piti sormeaan suunsa edessä ja hipsi hiljaa sisään. Vessa oli aivan olohuoneen vieressä, joka oli taas keittiön vieressä.

“No moi.” Sanoin tavanomaisesti Kristalle. 

“Sun täytyy auttaa mua.” Krista sanoi. “Mun mies ei enää nai mua tarpeeksi usein. En kestä, kun näen Sonjan hymyilevän niin raukeasti koko ajan. Tiedän, että sun on pakko olla hyvä nussimaan, jos saat Sonjan pidettyä niin tyytyväisenä.”

Mitä! Hän halusi naida kanssani, sillä välin kun hänen tyttärensä ja mies olivat viereisessä huoneessa syömässä. Hän oli myös oikeassa. Nain Sonjaa koko ajan, sillä hän ei toivonut mitään muuta kuin kyrpää. 

En ehtinyt sanoa sanaakaan, kun Krista oli jo käynyt polvilleen eteeni. Hän avasi housujeni vetoketjun ja löysi puolikovan kyrvän boksereiteni sisältä. Tyttöystäväni äiti toi sen ulos housujeni sepaluksesta. Tässä vaiheessa kaluni oli jo paisunut lähelle täyttä mittaansa. Krista tuijotti patukkaa lumoutuneena. Hän näytti, siltä kuin olisi nähnyt ensimmäistä kertaa kyrvän. Hän nuolaisi terskaa ja sai sen sykkimään innokkaasti. Sitten hän katsoi ylös minuun suoraan silmiini. 

“No mitä sanot?” Krista kysyi ja hymyili viekkaasti. Hän ei odottanut vastaustani vaan upotti kyrvän suihinsa. 

“Mmmmh.” Murahdin. Nainen tulkitsi sen ilmeisesti myöntymykseksi, sillä hän alkoi imuttaa ahnaasti kaluani. 

“Meillä ei ole paljoa aikaa.” Hän sanoi nuoleskellessaan kiimatipoista kostunutta terskaani. Krista sylki kyrvälleni ja alkoi hieromaan sitä taidokkaasti. Hän toi esinahan alas ja suuteli terskaani. Hän otti ainoastaan kyrvän kärjen huuliensa väliin. Terska lipui edestakaisin Kristan huulien välissä nopeaan tahtiin. Se tuntui uskomattomalta. 

“Ollaan sitten nopeita.” Sanoin ja nostin kevyen Kristan pesukoneen päälle. 

Krista avasi mekkonsa ja päästi ulos kiinteät rintansa. Hänellä oli suurehkot rinnat niin hoikaksi naiseksi. Syöksyin häntä kohti ja imaisin toisen rinnan suuhuni. Se sai naisen voihkaisemaan kovaan ääneen. Katsoin häneen tuimasti. Kristakin tajusi heti ja peitti suunsa. Se sai hänen ulinan muuttumaan muminaksi. 

Vedin kokonaan mekon alas ja ihastelin naisen upeaa vartaloa. Jatkoin Kristan tissin imemistä. Pyörittelin naisen kovaa nänniä huulieni välissä ja välillä puraisin sitä hellästi. 

Silloin joku koputti oveen. Olin saada sydärin. Myös Krista näytti siltä, että voisi pyörtyä.

“Matias? Ootko siellä?” Sonja kysyi. 

“Joo.” Sain vastattua kähellä kurkullani. 

“Mä haluisin kyrpää. Mä en jaksa oottaa kotiin asti. Jooko?” Sonja kysyi kiltisti. 

En tiennyt mitä helvettiä tekisin. Päätin, että yrittäisin hoidella nopeasti Kristan ja sitten naida Sonjaa. Vessa oli niin iso, että Krista voisi ehkä piiloutua kaappiin. Sitten naisin Sonjaa koira-asennossa, jolloin Krista voisi livahtaa ulos. 

“Oota ihan hetki.” Nyt ei oo paras hetki, mun vatsa on vähän kipeä tiiätkö?” Valehtelin.

“Joo, mä tajuan. Oota mä tuun just takas. Ehkä me voidaan nussia sitten.” Sonja sanoi ja ilmeiseti lähti jonnekin. 

Käännyin Kristaan päin. Hän istui yhä pesukoneen päällä ja katsoi minuun ilkikurisesti. Syöksyin upeaa näkyä kohti ja upotin pääni naisen jalkoväliin. Krista meinasi ulahtaa kovaa, mutta hallitsi kuitenkin itsensä. 

Naisen vittu oli upea. Se oli trimmattu, mutta pieni yläpuska koristi Kristan pillua. Häpyhuulet lerpattivat ulos turvonneina. Nuolaisin pitkällä vedolla koko pillua. Se maistui kirpeältä. Innostuin pillun kostuessa suunnattomasti kosketuksestani ja aloin lipomaan tyttöystäväni äidin tussua kuin seonnut. 

“Ahhhh… nuole mun pillua Matias.” Krista mumisi yrittäessään olla hiljaa. 

Tungin sormen märkään vakoon ja soin Kristan ulahtamaan. Aloin pumppaamaan sormeani naisen sisälle tämän valittaessa. Kristalla oli yllättävän tiukka vittu hänen ikäisekseen naiseksi. Toisaalta hän urheili kuin hullu ja oli sen seurauksena aivan tikissä. 

Pyörittelin kieltäni seksikkään puuman klitalla ja työntelin jo kolmea sormea pillun sisään. Pesukone alkoi kostumaan Kristan nesteistä. Pillu valui vuolaasti ympäriinsä ja huoneessa tuoksui vahvasti naisen vittu. Pelkäsin, että Sonja huomaisi sen, mutta se oli sen ajan murhe. 

Jatkoin pillun lipomista ja sormettamista. Krista oli alkanut tärisemään koneen päällä. Huomasin myös, että naisen pillu oli käynyt tukalammaksi. 

Nousin ylös ja työnsin itseni yhdellä työnnöllä tyttöystäväni kuuman äidin sisään ja sain hänet melkein kiljaisemaan. Krista katsoi minuun vihaisesti, mutta unohti sen pian alkaessaan saada suonikasta ja sykkivää kyrpää sisäänsä. 

Kristan pillu tuntui jopa paremmalta kuin olin uumoillut. Sain pesukoneen heilumaan paukuttaessa itseäni litisevään pillun sisään. Naisen hengitys alkoi käydä katkonaisemmaksi pillun supistelun kasvaessa.

“Mä tulin takaisin Matias.” Sonja sanoi oven ulkopuolelta. Krista puri kättään ja yritti olla hiljaa minun rynkyttäessä pillua. En keskeyttänyt naintia, vaikka Sonja oli paikalla. Krista katsoi minuun tuimasti, mutta mua ei kiinnostanut. Panin naista kuin viimeistä päivää ja pian hän unohti tyttärensä läsnäolon kyrpäni tuntuessa liian hyvältä puristelevassa pillussa. 

“Joo. Mä oon ihan kohta valmis.” Vastasin hengästyneenä tyttöystävälleni. Vaikka urheilen ahkerasti asento alkoi tuntumaan jaloissani. Jatkoin kuitenkin urheasti tyttöystäväni äidin nussimista tämän alkaessa olla lähellä orkkua. 

Katsoin naista silmiin ja näin, että hän ei kestäisi kauaa. Sehän sopi minulle. Aloin hakkaamaan entistä villimmin kyrpääni Kristan lypsävän pillun uumeniin. 

Nainen vikisi, mutta tukahdutti äänet pitämällä omaa kämmentä suussaan. Tiesin, että hän oli lähellä. Otin kiinni hänen lantiostaan ja vedin Kristaa itseäni kohti. Mun ei tarvinnut vetää kovaa, sillä Krista alkoi omatoimisesti pumppaamaan itseään kyrpääni vasten. 


“Ootko jo valmis?” Sonja kysyi malttamattomana. “Mun pillu on ihan märkä.” Tyttö jatkoi. 

“Ihan kohta.” Vastasin hengästyneenä. Olisinkin valmis ihan kohta, sillä olin hyvin lähellä tulemista. Silloin Kristan pillu alkoi supistelemaan kaluni ympärillä siihen malliin, että tiesin naisen tulevan. Otin hänestä kiinni kovempaa ja upotin kalun pillun perukoille asti. Työnsin itseni muutaman kerran sisään naisen saadessa orkun. Sitten tulin. Ammuin lastini syvälle tyttöystäväni äidin pilluun. Painoin kyrpäni aivan pillun pohjalle ja täytin Kristan hengästyneen pillun kuumilla siemenilläni. Krista inisi vielä orgasmin jatkuessa. Pelkäsin, että nainen paljastaisi meidät, joten työnsin käteni hänen suunsa eteen. Pieni ulahdus karkasi hänen huuliltaan. 

“Joo, nyt mä oon valmis. Oota hetki.” Sanoin tyttöystävälleni. Nojasin hengästyneenä Kristaa vasten. Hän katsoi minuun tuhmasti ja sujautti yhden sormen sisäänsä. Krista upotti sormen syvälle pimpsaansa ja vei sen sitten huulilleen. Huomasin, että naisen sormi oli spermainen. 

“Hyvää.” Hän kuiskasi nuollessaan sormeaan.

Katso kaikki kirjoittajan xxxMonica novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.2 / 5. Arvostelijoita 65

Subscribe
Notify of

3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu