Tyttöystävä, Hänen Äitinsä ja Kaksi Siskoa, osa III

26/11/2021 | Kirjoittaja: Hung Like A Horse |
5 min
Kertoja: Mies | Neljänkimppa69Creampie
3.7
(25)
Annika ulisi nautinnosta ja selvästi tykkäsi pyllyn sormettamisesta.

Lue ensin osa I ja osa II.

Marjan huoneeseen kantamisen jälkeen menin minun ja Nitan huoneeseen nukkumaan.

Joskus puolenpäivän aikaan aloin heräilemään ja tunsin jotain kyrvässäni, räväytin silmät auki ja huomasin Nitan stringeillä peitetyn pillun, aivan nenäni edessä.
Nita imi kyrpääni 69 asennossa eikä huomannut että olin herännyt.
En puhunut mitään vaan annoin Nitan imeä rauhassa.
Nita imi taitavasti, ja ainoana äänenä kuului Nitan kevyt voihkiminen imemis äänien taustamana.
Hetken päästä kevyt koputus kuului ovelta ja Annika kukisti sisään ja kuiskasi kevyesti ”Saadaanko mekin tulla Marikan kanssa?”
Nita huitaisi kädellä merkiksi tulla sisään, ja siskokset asettuivat kyrpäni ympärille nuolemaan ja imemään sitä.

En hievahtanutkaan, vaan annoin siskosten hoidella minua ilman häiriöitä.
Jonkin ajan kuluttua aloin lähestymään huippuna ja tytöt huomasivat sen.
He asettelivat naamansa lähelle kyrpääni ja avasivat suunsa.
Kaikilla oli käsi kyrvässäni kiinni, ja taitava tandem runkkaaminen vei minut nopeasti lähelle purkautumista.

En kyennyt esittämään nukkuvaa vaan nousin ylös ja ohjasin tytöt eteeni polvilleen.
Kaikki kolme oli edessäni suu auki kieli ulkona odottamassa lastin saapumista ja tätä näkyä ei voinut kestää kauan.
Runkkasin nopeasti ja sperma suihkusi kyrvästäni siskosten naamoille.
Yksi osui melkein Annikaa silmään mutta juuri ja juuri kerkesi silmän sulkea.
Toinen lensi Marikan naaman poikki, osan jäädessä kielen päälle.
Kolmas suoraan Nitan kieltä pitkin kurkun perälle.
Annika kiirehti nopeasti imemään jämät kyrvästäni kun hänen suuhunsa ei yhtään ollut lentänyt.

Annika nousi nopeasti ylös kyrpäni puhdistuksen jälkeen, kiitti nopeasti ja iloisesti spermat naamalla katosi ovesta ulos.

Kyrpäni ei ollut laskeutunut tulemisen jälkeen, ja minua panetti vielä muutenkin.
Nita ja Marika huomasi tämän ja Marika änkesi kyrpäni päälle ja aloitti ratsastuksen.
Nita asettui naaman päälle istumaan ja antoi pillunsa minulle nuoltavaksi.
Nita hyväili ja Marikan isoja rintoja välillä nuolaisten ja imien nännejä, minä nuolin ja imin Nitan pillua.

Marika ratsasti lujaa ja lähestyi huippuunsa ja eikä aikaakaan kun alkoi päälläni tärisemään orgasmista voihkien kovasti, lopulta romahtanut viereeni.
En ollut vielä itse valmis ja Nita asettui vuorostaan päälleni ratsastamaan, Marika ja minä suutelimme samaan aikaan.

Lopulta Marika laskeutui viereltäni makaamasta haaraväliini ja alkoi nuolemaan kassejani.
Marika nuoli kassejani ja kyrvän juurta puhtaaksi Nitan pillusta valuvista nesteistä, ja välillä näykkäisi kyrvän vartta Nitan noustessa ylöspäin ratsastuksessa.

Eikä aikaakaan kun tämä kokoonpano sai lastin kasseistani liikkeelle uudelleen ja purkauduin syvälle Nitan orgasmista koristelevaan pilluun.
Sperma valui Nitan pillun ja kyrpäni välistä, Marikan nuollessa valuvaa spermaa varresta ja kassien päältä.

Hitaasti aloin vetämään kyrpääni ulos Nitan pillusta ja lopulta puoliseisokissa se läsähti alavatsalleni.
Nita nappasi kyrpäni käteensä ja alkoi imemään viimeisiä pisaroita mitä sai irti.
Marika asettui lähelle Nitan alapäätä, ja alkoi nuolemaan pillusta ulos valuvaa spermaa.

En ollut aikaisemmin Nitan ja Annikan kanssa naidessani miettiny että miten siskokset uskalsivat niin rohkeasti hyväillä toisiaan joten päätin kysyä asiaa.

Kävi ilmi että he eivät olleet samaa verta, jokainen heistä oli adoptoitu.
Hetken mietin asiaa ja vertailin hiuksien ja silmien värejä, kehon muodot olivat kaikilla erilaiset, eivätkä naamatkaan muistuttanut äitiään yhtään.
Nuorena jo olivat saaneet tietää asiasta kun vanhemmat eivät halunneet salata asiaa. Rakastivat toisiaan kuin siskokset mutta siinä samalla hieman enemmänkin.
Teini iässä Nita ja Marika oli kokeilleet erilaisia asioita keskenään vanhempien ja nuoremman siskon tietämättä mitään. Ja Annikan vanhetessa oli hänetkin otettu mukaan ”leikkeihin”.

Kaikki olivat kauniita nuoria naisia ja nyt tämän asian tietäessä uskalsin tehdä ehdotuksen:
”Miten olisi viiden kimppa? Olen jokaista teistä nainut ja kyllä, myös äitiänne. Joten jos teitä kiinnostaa ja kaikille on ok, niin olisiko paha ehdotus?”
Nita ja Marika katsoi toisiaan ja hymyilivät.
”Olisihan se aika äidilleni kertoa meidän puuhista ja ottaa mukaan, Käy sä kysyyn Annikalta niin me puhutaan äidille.”
Nita sanoi Marikan kanssa ja pukivat vaatteita päälle.

Vedin housut jalkaan ja lähdin etsimään Annikaa.

Marja laittoi aamupalaa keittiössä ja ohimennen läpsäisin hänen tiukkaa pyllyä ja nappasin pari leipää mukaani.
”Jaha oliko kovakin homma hoidella kahta tytärtäni samaan aikaan?” Marja kysyi hymyillen.
”Ei ollenkaan, he tulevat kertomaan kaiken sinulle ihan kohta. Missä Annika?”
Vastasin ja kysyin.
”Taitaa olla rantamökissä Yogaamassa.”
Marja vastasi.
Suuntasin ulos ovesta ja lähdin rantaan kävelemään.

Saavuin mökille ja kuulin rauhoittavan musiikin ovelle, vilkaisin ikkunasta sisään ja katselin Annikan Yogaamista.
Hänellä oli tiukat yogahousut jalassa ja Urheilurintaliivit pelkästään peitti pieniä terhakoita rintoja, mutta paljastaen seksikkään tiukan vatsan.
Napakoru heilui liikkeiden vaihtuessa hyvään rauhalliseen tahtiin.

Hitaasti ja hiljaisesti siirryin ovelle ja avasin sen.
Istuin tuolille Annikan taakse katselemaan hänen yogaamista enkä puhunut mitään.

Liikkeen vaihtuessa hän kääntyi minun suuntaan ja hieman säpsähti, mutta ei keskeyttänyt yogaa vaan kevyesti hymyili minulle.
Hän keikisteli eri asennoissa edessäni ja nautin jokaisesta liikkeen vaihdosta.
Kohta Annika ujutti keikistellen yogahousut pois päältänsä ja jatkoi yogaamista pelkissä mustissa Calvin Klein narustringeissä.

Hymyilin kevyesti ja ahmin Annikan kehoa silmilläni.
Seksikäs tribaali tyylinen sydän alaselkätatuointi, kaunis tiukka pylly jonka väliin stringien naru katosi nätisti.
Puolelta toiselle keinuva napakoru ja niin sileä ja virheetön iho.
Pienehköt b-c kokoa olevat kiinteät rinnat pullistelivat urheilurintaliiveissä.

Jonkin aikaa tätä pientä esiintymistä kesti, kunnes Annika käveli eteeni ja meni kontalleen lattialle. Hän alkoi hitaasti avaamaan vyötä ja farkkujeni nappeja. Katselin Annikaa edessäni, selkä kevyesti notkolla hän istui jalkojensa päällä korostaen kauniisi hänen pyllyänsä ja tatuointia, pisteenä I:n päälle stringien narut katosivat pakaroiden väliin luoden hämmästyttävän kauniin kokonaisuuden.

Hän kahmaisi kaluni housuista ja alkoi imemään kiihkeästi katsoen minua suoraan silmiini sini silmillään ja runkkasi kevyesti kyrpääni.
Katselin häntä silmiin, välillä stringi pyllyä ja välillä hänen kaunista hoikkaa kroppaa.

Hän hieroi kassejani, imi kärkeä välillä pyörittäen kieltä terskan ympärillä ja runkaten rauhallisesti.
Ilmeisesti Marika oli kertonut oman tyylinsä ja kokemuksen Annikalle, ja tämä matki täydellisesti siskonsa suihinottoa.

Vielä jonkin aikaa Annika jatkoi kunnes lopetti ja nousi seisomaan, hän laski stringit jaloistaan pois ja meni huoneen toisella puolella ollevan pöydän päälle makaamaan mahalleen.
Annika nosti toisen jalkansa pöydälle paljastaen paremmin kauniin pillunsa, hieroen ja levitellen sitä sormillaan.

Hän katsoi minua olkapäänsä yli anellen. Kävelin Annikan taakse ja asetin kyrpäni vaaleanpunaisille häpyhuulille, nostin käteni hänen lantoilleen ja aloin upottamaan kyrpääni hitaasti tiukkaan teini pilluun.

Pari päivää sitten olin viimeksi nainut Annikaa ja onneksi se ei ollut liikaa venyttänyt hänen paikkojansa vaan juuri sopivasti, että sain upotettua kyrpäni kokonaan hänen sisäänsä yhdellä rauhallisella työnnöllä.
Hitaasti aloin edestakaisin liikkumaan Annikan sisällä, hänen nauttiessa jokaisesta työnnöstä.
Asetin käteni hänen tiukalle pyllylle ja levitä hänen pakaroitaan hieman paljastaen anuksen paremmin,
Sylkäisin hieman pyllyreiälle ja ujutin peukalon hänen sisäänsä ja hitaasti runkkasin hänen tiukkaa pyllyreikää peukalolla.
Lisäsin tahtia naimiseen ja Annika ulisi nautinnosta ja selvästi tykkäsi pyllyn sormettamisesta.

Otin sormen hänen pyllystään ja vedin kyrpäni ulos kääntäen samalla Annikan selälleen pöydälle.
Nostin hänen jalkansa olkapäilleni ja työnsin kyrpäni sisään nopeasti aloittaen lujan naimisen.
Rynkytin Annikaa pöytää vasten pöydän natisten työntöjen tahdissa allamme,
Hänen silmänsä pyöri päässä ja suu oli auki ammollaan nautintoa julistaen kovalla voihkimisella ja ulinalla.

Kahmaisin hänet pöydältä syliini varoittamatta ja nain häntä seisaaltaan.
Annika kietoi jalkansa kehoni ympäri ja kätensä niskani taakse ja suuteli kiihkeästi mitä voihkimisen alta kykeni.
Tuin namistani käsillä hänen pakaroistaan, samalla levitellen paikkoja ja sormettaen hänen pyllyreikää keskisormellani.

Annikan pillu alkoi supistelemaan kyrpäni ympärillä ja tämä antoi merkin minulle aloittaa spermojen pumppaamisen hänen tiukkaan pilluun.
En hellittänyt tahtiani vaikka laukesin voimakkaasti Annikan sisään, jatkoin pumppaamista noin minuutin vielä tulemisen jälkeen, varmistaen että jokainen tippa olisi kasseistani ulkona ja Annikan sisällä.

Annika tärisi orgasmeista sylissäni ja ulisi nautinnosta lopettaen nopeat työntöni.
Huohotimme molemmat kovasti seksin päätöksessä.
Kyrpäni luiskahti ulos Annikan pillusta mutta mitään ei valunut ulos hänen sisältään tällä kertaa.
Varmaan kolmas tuleminen parin tunnin sisään oli liikaa kasseilleni.

Laskin Annikan pöydälle istumaan jossa suutelimme vielä kerran.
"Vittu vaikka mulla on ehkäsy niin varmaan tulen paksuksi kun sä tuut niin paljon aina." Annika vitsaili panosta väsyneenä.

”Ai niin minun piti tulla kysymään että mitä mieltä olet jos otetaan viiden kimppa huomiselle? Nita ja Marika oli mukana ainakin ja suostuttelee Marjan mukaan.”
Sanoin Annikalle suutelimisen päätteeksi.
”Hmm. No jos Marika ja Nita haluaa sitä niin miksi minä jäisin ilman seksiä sitten?” Annika vastasi hymyillen.
”Aivan mahtavaa! Pitää kysyä Nitalta ja Marikalta että onko ne saaneet Marjan mukaan.”

Katso kaikki kirjoittajan Hung Like A Horse novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.7 / 5. Arvostelijoita 25

Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu