Työpari

12/03/2025 | Kirjoittaja: Mentori |
10 min
Vanhempi NainenNuori MiesLuonnossa
4.3
(65)
Luonnon keskellä me rakastelimme kenestäkään välittämättä.

Viime vuonna helmikuun alussa sain uuden työparin. Hän oli vähän aikaisemmin vapautunut varusmiespalveluksesta. Hän oli siis harjoittelija, joka lähtisi taas syksyn tullen opiskelemaan. Olimme myyntitehtävissä osastolla isossa myymälässä, jossa oli paljon muitakin osastoja. Sen tarkemmin en halua asiaa kertoa.
Tuomas oli 20-vuotias ujo, mutta ahkera poika. Hän oli kivan näköinen, hyvä käytöksinen ja nopea oppimaan. Aikaa myöten hän selvästi rentoutui minun kanssani ja oli parin kuukauden kuluttua jo aika puhelias. Olimme aina samassa vuorossa töissä, koska minun oli määrä olla hänen opettajansa. Hän oli minulle kovin kohtelias ja aloin pitää hänestä.
Minä olen 35-vuotias kahden lapsen, kaksi- ja neljävuotiaan, yksinhuoltajaäiti. Olin eronnut miehestäni elokuussa. En hae uutta miestä elämääni tällä hetkellä. Olin vielä aivan mitta täynnä edellisestäkin. Tuomasta en ajatellut sillä tavalla miehenä, vaikka hän ihan miehekäs onkin. Hän oli mukava työpari, jota pyysin kerran kahville vapaa-ajallani.

Kahvilassa emme puhuneet työasioista, vaan kaikkea muuta. Kerroin, että olin kahden pienen lapsen yksinhuoltajaäiti. En ollut sitä aikaisemmin hänelle paljastanut, vaikka kaikkea muuta olimmekin puhuneet. En sitä hävennyt, mutta alitajuisesti jokin oli pidätellyt minua kertomasta. Tuomas oli ehkä hieman yllättyneen oloinen, mutta suhtautui asiaan myönteisesti. Kun kysyin hänen yksityiselämästään, hän kertoi asuvansa vielä kotona, koska muuttaisi syksyllä muualle opiskelemaan. Hänellä ei ollut tyttöystävää. Kun kyselin tytöistä lisää, hän paljasti, ettei tyttöjä ollut aikaisemminkaan ollut ja hänellä oli poikuus tallella.
Olin huomannut helmikuusta asti Tuomaksen ihastuksen minuun. Nyt, kun hän oli puheliaampi, se tuli vielä selvemmin esiin. Oli aika selvää, että kokemattomuus naismaailmassa johtui hänen ujoudestaan. Nyt hän oli rohkaistunut puhumaan naisen kanssa luontevasti. Huomasin jonkin aikaa kahvilla käynnin jälkeen, ettei ihastuminen ainakaan ollut laantunut. Häntä eivät pienet lapset saaneet lannistumaan.

Keksin sopivan syyn pyytää häntä kotiini. Ajattelin siirtää huonekaluja olohuoneessani. Vien usein vapaapäivänäni lapset vanhempieni hoitoon. He ovat juuri jääneet eläkkeelle ja lastenhoito on heille mitä mieluisinta. Olin edellisenä päivänä pyytänyt Tuomasta tulemaan puolen päivän aikaan.
Hän tuli täsmälleen kello 12. Kerroin hänelle, miten olin ajatellut siirtää huonekaluja ja sitten vain toteutimme sen.
- Kiitos paljon. Se kävi äkkiä. Nyt juodaan kahvit. Vai maistuisiko joku muu?
- Kahvi käy hyvin.
Katoin meille pullakahvit keittiöön.
Hetken puhuimme asunnosta ja sen sisustuksesta, jota hän kehui tyylikkääksi, päätin kysyä häneltä henkilökohtaisen kysymyksen suoraan.
- Oletko sinä ihastunut minuun?
Tuomas tietenkin punastui niin suorasta kysymyksestä ja hänen oli vaikea vastata, mutta kyllä se sieltä tuli.
- Olen todella ihastunut, jos ihastunut on riittävä sana.
- No minä olen ollut aistivinani tällaista. Mitä asialle voisi tehdä?
Hänen oli entistä vaikeampaa esittää asiansa.
- Minä haluaisin olla sinun kanssasi. Siis tarkoitan sillä tavalla.
- Olisiko se sinusta sopivaa? Olen 15-vuotta sinua vanhempi ja kahden pienen lapsen äiti.
- En minä tiedä. Jos se ei ole sopivaa, niin pyydän anteeksi, että ehdotin sellaista.
- Minä tarkoitin, että ovatko nämä kertomani asiat sinulle ok? Eivätkö ne haittaa sinua?
- En ajatellut, että meidän pitäisi mennä naimisiin. Haluaisin, että opettaisit minua.
- Minä en ole ollut miehen kanssa lähemmäs vuoteen. En haluaisi nyt ryhtyä pidempään suhteeseen kenenkään miehen kanssa. En toisaalta kaipaa yhden illan suhdetta.
- En minäkään. Kai se opettaminen kestäisi vähän pidempään, kuin yhden illan?
Minua nauratti, mutta sain pidettyä kasvoni peruslukemilla.

Tuomas oli niin suloinen, etten voinut kieltäytyä hänen ehdotuksestaan. En pitänyt itseäni minään seksin papittarena, enkä myöskään puumana. Hän oli viaton nuori mies, joka tuntui arvostavan minua niin paljon, että antaisi poikuutensa minulle. En nähnyt asiassa mitään pahaa.
- Tämä ei kuulu normaalisti työparin opetuksen piiriin, mutta suostun, koska olet niin suloinen.
Tuomas hymyili ja oli hyvin kiitollisen näköinen, mutta ei saanut sanaa suustaan. Silitin hänen hiuksiaan ja poskeaan. Sitten suutelimme. Suutelu ei tuntunut olevan hänen vahva alueensa vielä, mutta uskoin hänen hallitsevan sen jo muutaman harjoittelukerran jälkeen.
Jatkoimme suutelua. Se tuntui hyvältä niin pitkän ajan jälkeen. En malttanut enää, vaan avasin hänen housunsa ja vedin ne alas. Alushousuissa oli mahtava pullistuma. Pelkkä suutelu oli saanut sen aikaiseksi. En kuitenkaan koskettanut pullistumaa, vaan vedin T-paidan pois päältäni ja pyysin häntä tekemään samoin omalle paidalleen. Hänellä oli harteikas vartalo, vähän lihaksikaskin. Erityisesti pidin litteästä lihaksikkaasta vatsasta. Sitten pyysin häntä riisumaan farkkuni. Minulla oli vyö, jonka kanssa hän ahersi jonkin aikaa, ennen kuin se suostui aukeamaan. Sen jälkeen hän avasi vetoketjun ja alkoi hivuttaa farkkujani lanteiltani. Vihdoin minulla olin vain pikkuhousut ja rintaliivit.
Vedin häneltä alushousut jalasta. Kalu seisoi suurena ja ylväänä yläviistoon. Hänen täytyi olla hyvin kiihottunut.
- Käydään pesemässä tämä ensin, niin sitten on mukavampaa.
Vei hänet kylpyhuoneeseen ja laitoin hänen käteensä vähän nestesaippuaa, mutta en koskenut kaluun vielä. Otin käsisuihkun käteeni, mutta hän sai itse pestä seisovan kalunsa. Se tulikin hyvin pestyä.
- Minulla ei ole ehkäisyä, Tuomas sanoi huolestuneena.
- Älä huolestu. Minulla se on kunnossa.

Vedin hänet kädestä makuuhuoneeseeni.
- Nyt voit riisua minut.
Tuomas meni taakseni ja avasi rintaliivien hakaset ja laski olkaimet. Rintaliivit putosivat lattialle. Hän ei kuitenkaan alkanut hyväillä rintojani, vaan pysyi takanani. Sitten tunsin kädet lanteillani. Hän riisui minulta pikkuhousut. Sitten tunsin kevyen kosketuksen pepullani. Hän hyväili lantioni kaaria. Annoin hänen jatkaa peppuni hyväilyä hetken, kunnes käännyin ympäri.
Annoin hänelle suukon. Sitten hän uskaltautui koskettelemaan rintojani.
Hän hyväili niitä käsillään.
- Ovatko ne mieleiset?
- Ne ovat tosi kauniit.
- Voit antaa niille suukkoja.
Tuomas suuteli rintojani, kunnes hän myös imi niitä. Sitä hän jatkoi, kunnes kyykistyn hänen eteensä.
Otin kalun varovasti käteeni. Esinahka oli jo taakse vedettynä pesun yhteydessä. Nuolaisin ensin kalun päätä, kunnes upotin sen suuhuni.
Tein muutaman edestakaisen upotuksen ja hivelin samalla kivespussien alapintaa kädelläni. Sillä tuntui olevan välitön vaikutus. Hän purkautui syvään huokaisten suuhuni. Olin elämässäni vain kerran nielaissut spermaa, nyt tein sen toisen kerran. Jotenkin vain tuntui siltä, että se oli nyt sopivaa.

Nousin ylös ja suutelin Tuomasta.
- Tuo oli vasta alkusoitto. Nyt aloitetaan opetus. Hyväile minua kädelläsi ja anna suukkoja ympäri vartaloani.
Seisoimme edelleen lattialla ja hän aloitti rinnoistani. Hellästi hän suuteli rintojani ja hyväili niitä käsillään. Nautin suunnattomasti toisen ihmisen ihosta ihollani niin pitkän ajan jälkeen. Halusin vain hyväilyn jatkuvan. En halunnut mitään kiihkeää, päällekäyvää lähestymistä, vaan juuri siten, kuin Tuomas sen tekikin.
Hän jatkoi navalleni, muttei mennyt siitä alemmas vielä, vaan siirtyi takapuolelleni. Hän antoi suukkoja pakaroilleni. Se tuntui niin ihanalta ja läheiseltä. Pyysin häntä jatkamaan sitä. Ajattelin, että minulla on rakastaja, joka tekee kaikki pyytämäni, toiveideni mukaan. Se oli hyvä lähestymistapa uudelleen seksiin. Sitten hän siirtyi etupuolelleni ja jatkoi navasta alaspäin ja siitä reisille. Hetken kuluttua hän oli häpykarvoituksellani ja suuteli sitä. Hän siveli kädellään reisiäni ja oli nostamassa kättään jalkoväliini.
- Mennään sänkyyn, niin pääset tutkimaan sitä lähemmin.
Huomasin Tuomaksen kalun olevan taas aivan pystyssä, joten hän oli valmis mihin tahansa. Minustakin tuntui, että olin valmis, mutta toivoin vielä hänen hyväilyään. Levitin jalkani. Hän laittoi kätensä reidelleni ja liikutti sitä kohti pimpsaani. Huomasin hänen jännittävän. Sitten sormet tulivat häpyhuulilleni ja arasti koskettelivat niitä. Hän ei työntänyt sormeaan vielä sisään, vaan liikutteli sormiaan siinä huulilla. Hän löysi viimein klitorikseni ja näytti tunnistavan löydöksensä, koska keskittyi nyt siihen. Hetken kuluttua hän ymmärsi miten sitä pitää hyväillä.
- Noin, se tuntuu oikein hyvälle. Hyväile vaan siitä.
Tuomas hyväili ja aloin huokailla, jonka hän huomasi. Hänen ilmeensä muuttui varmemmaksi, kun hän huomasi pystyvänsä tekemään minulle hyvää. Annoin hänen vain jatkaa, en kuitenkaan loppuun asti.
- Voit laittaa… sormesi sinne sisään.
Tuomas työnsi sormensa hitaasti huulieni välistä sisääni. Tunsin, miten sormi liukui helposti sisääni. Hän liikutteli sitä hetken edes takaisin. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen.
- Nyt sinä voit panna tämän sinne sisään, sanoin ottaen häntä kalusta kiinni.

Hän nousi päälleni ja hieman epäröi asetellessaan kalua oikeaan paikkaan. Se kuitenkin onnistui ensi yrittämällä ja kalu liukui pimpsaani. Täytyy sanoa, että olin jo melkein unohtanut miltä rakastelu voi tuntua, kun ei ole mitään painolastia. Tuomas näytti niin onnelliselta päästyään vihdoinkin työntymään ihailemansa naisen sisään. Minä taas tunsin onnea siitä, että sain olla Tuomaksen ensimmäinen, ja opettaa häntä tässä tärkeässä asiassa.
Hän teki rauhallista liikettä. Olin mielissäni, ettei hän tullut kuin pikajuna, joka sekin olisi ollut mahdollista, kun ajattelee hänen kokemattomuuttaan. Tuomas oli luonteeltaan rauhallinen ja se näkyi tässäkin.
- Voi miten ihanalta se tuntuu. Sinä osaat jo.
Tuomaksen ilme muuttui. Hän hymyili ja näytti entistä varmemmalta. Hänestäkin varmasi tuntui siltä, että hän on mies.
Hiljalleen vauhti kiihtyi ja minä keskityin pelkästään omaan nautintooni. Tyhjensin päästäni kaikki muut ajatukset. Tuomaksen vauhti oli jo pikajuna luokkaa ja minä aloin lähestyä huippuani. Huokailin niin kiihkeästi, että Tuomas sai valtavan orgasmin, joka kuului. Hän kuitenkin jakoi vielä, jolloin minäkin pääsi huipulle ja suorastaan huusin nautinnosta. En pystynyt hetkeen puhumaan, mutta viimein hengitykseni tasaantui.
- Oli aivan ihanaa. Mutta vaikka osasitkin tosi hyvin, voin taata, että oppitunnit jatkuvat.
- Yritän olla oikein hyvä oppilas. Olen tosi onnellinen, että sinä opetat minua. En voisi kuvitella mitään parempaa, kun äskeinen.
Tuomas on tosiaan melko puhelias nykyään.

Ja oppitunnit jatkuivat noin viikon välein. Minä opetin hänet sellaiseksi, kuin minä halusin miehen naiselle olevan, ennen kaikkea hellän. Se, että hän yleensä imuroi, kun oli luonani, ei johtunut minusta, vaan hän itse sitä kerran ehdotti auttaakseen ja siitä tuli tapa.
Sain järjestettyä lastenhoidon melko kivuttomasti, eivätkä tapaamisemme yleensä olleet kovin pitkiä. Sovimme Tuomaksen kanssa, ettei työpaikalla millään tavalla paljastettaisi läheistä suhdettamme.

Ekokuun puolessa välissä Tuomas ehdotti, että menisimme heidän kesämökilleen. Vanhemmat olivat ulkomailla ja saisimme olla siellä rauhassa. Kysymys oli meidän kahdesta vapaapäivästä, keskellä viikkoa. Vähän epäröin, mutta keksin sitten kertoa vanhemmilleni meneväni ystäväni mökille, johon sisältyi veneilyä, joten en voisi ottaa lapsia mukaan. Kesälomani kolme viikkoa olin jo viettänyt tiiviisti lasteni kanssa ja Tuomas oli jäänyt vähemmälle huomiolle, joten suostuin.
Lähdimme tiistaina töiden jälkeen kohti mökkiä. Tuomas ei ollut kertonut sen enempää mökistä, muuta kuin sen, missä päin se sijaitsi.
Tulimme venesatamaan ja kannoimme kassit veneeseen. Sitten ajoimme veneellä noin 20 minuutin matkan saareen, jossa mökki oli. Saaressa ei ollut muita mökkejä, eikä ihan lähellä muita saaria.
- Tämähän on rauhallinen paikka
- Niin on. Ei tarvitse välittää muista ihmisistä, Tuomas sanoi hymyillen.
Mökissä oli kuitenkin sähkö ja juokseva vesi. Oli jo ilta, joten Tuomas ryhtyi saunan lämmitykseen ja minä tutustuin saareen. Tuomas kertoi, että saari oli parin hehtaarin kokoinen, joten ei se aivan pieni ollut. Sillä oli laakeat paljaat kalliot, mutta myös suojaavaa puustoa. Onneksi ilma oli silloin hyvä ja lämmin, vakka kesä olikin ollut melko kylmä.

Sitten menimme saunaan. Otimme kunnon löylyt, useammat sellaiset ja menimme uimaan. Saaressa ei tietenkään tarvinnut käyttää uimapukua ja se teki ihanan vapauden tunteen. Tuomakselle se oli vähän vaikeampaa, koska hänestä näki niin selvästi, että hän nautti tilanteesta. Hän juoksi perässäni kalu kovana, jonka huomasin, kun laskeuduin portaita. Uimme melko pitkän aikaa. Se oli sellaista vapautta, jota olin kaivannut. Ei tarvinnut huolehtia mistään, sai vain nauttia olemisesta. Uinnin aikana Tuomaksen kalu oli sentään kutistunut siedettäviin mittoihinsa, kun juoksimme taas iloisesti saunaan. Saunoimme ja uimme monta kertaa. Tuomas pesi minut ja minä hänet. Hänen kalunsa sojotti taas kovana, kun pesin sitä, mutta en antanut sen haitata.
Mökissä söimme iltapalaa ja joimme teetä.
- Kiitos kun toit minut tänne. Tämä on kyllä aivan ihanaa. Ei tarvitse murehtia mistään.
- Niin, kyllä täällä rentoutuu.
- Patisi tuo yksi, joka ei todellakaan näytä rennolta ja vilkaisin hänen college housuihinsa.
- Se vaan osoittaa viihtyvyytensä eri tavalla, kuin me muut.
- Aika hyvin lohkaistu. Sinusta on tullut aika sanaseppo.
Arvatenkin me rakastelimme ihanasti ja kruununa päälle me nukahdimme toistemme syliin.

Heräsin aamulla ensin ja huomasin Tuomaksen kalun taas seisovan. Yritin hivuttautua aamu-uinnille, mutta samassa hän heräsi.
- Aiotko paeta minun sylistäni?
- En, tai siis ajattelin mennä aamu-uinnille.
- Mutta katso nyt minun tilaani.
- Se nyt on aina tuossa tilassa. En näe mitään poikkeavaa.
Tuomas kaappasi minut syleilyynsä. Hän hyväili minua joka puolelta ja antoi suukkoja kaikkiin paikkoihin, kuten olin häntä tse opettanut.
Sitten me rakastelimme ihanasti.
Menimme yhdessä pitkälle aamu-uinnille. Kello ei ollut vielä paljon, koska olimme nukahtaneet ennen kymmentä. Oli kaunis aamu.
Uinnin jälkeen kävimme saunassa pesulla ja kuivasimme.
- Minä en taidakaan pukea vaan olen nakuna, jos ei sinulla ole mitään sitä vastaan.
- Ei tietenkään, hän sanoi innokkaana.
En ollut harrastanut nudismia aikaisemmin, mutta kun tunsin itseni nyt vapaaksi, se vielä korosti tunnetta. Tuomas kuitenkin veti uimasortsit jalkaansa.
Hän tarjosi meille aamupalaa ulkona olevaan pöytään. En ollut kokenut sellaista luksusta pitkään aikaan, jos koskaan. Joimme kahvia ja söimme muhkeat sämpylät, aurinko lämmitti jo ihanasti. En osaa kuvitella mitään parempaa.
Kun olimme nauttineet olostamme aamiaispöydässä, Tuomas vei astiat ja kertoi tiskaavansa myös illan astiat, tunsin olevani kuningatar, ihana mies. Lähdin kuninkaalliselle kierrokselle tutkimaan tiluksia. Kävelin paljailla kallioilla yhtä paljaana kuin ne. Pompin ilosta. Mitä muuta ihminen kaipaa?

Kierroksen jälkeen palasin mökille. Tuomas ehdotti souteluretkeä saaren ympäri. Mietin, voisinko lähteä souturetkelle ilman vaatteita ja päädyn vastaukseen: miksikä ei.
Otin vain pyyhkeen istuimekseni ja lähdimme matkaan. Tuomas oli ottanut myös pyyhkeen ja kassin mukaansa. Minä katselin veneen perästä hänen soutuaan. Lähdimme ensin vähän etäämmälle saaresta, mutta sitten sousimme rannan suuntaisesti. Olin kävellessäni huomannut, että saareen liittyi toinenkin pienempi saari. Kahden saaren välissä oli kaislikko, joten ne olivat kuin samaa saarta. Kävellen ei vain päässyt toiseen.
Nousimme toiseen saareen, jossa oli myös mukavan näköiset kalliot. Tuomas kertoi, miten hän oli lapsena leikkinyt siellä autiota saarta ja lueskellut siellä usein.
- Taisit olla täällä myös ilman housuja?
Tuomas punastui. Arvasin hänen käyneen täällä hyväilemässä itseään.
- Ehkä joskus, hän sanoi häpeillen.
- Älä nyt sitä häpeä, vaan ota housut pois.
Tuomas otti housut pois, enkä ollut yllättynyt, että kalu oli pystyssä.
- Se on aina virkeänä.
- En voi sille mitään, kun sinäkin olet tuolla tavoin.
- Haluaisitko taas? Siitä on runsas kolme tuntia aikaa, kun halusit viimeksi, sanoin nauraen.
- Minä haluaisin, mutta jos sinä et halua, niin ei sitten.
- Miten minä voisin kieltää sinulta sen, paikassa jossa olet ehkä löytänyt oman seksuaalisuutesi. Arvaanko oikein, että olet täällä ensimmäisen kerran hyväillyt itseäsi.
- Mistä sinä voit tietää sen?
- En tiedä, mutta se oli hyvä arvaus.
Otin kiinni hänen kalustaan ja hymyilin hänelle.
- Katsotaan ensin tämä saari. Sen jälkeen saat tehdä minulle mitä haluat.

Kiersimme saaren. Se oli paljon pienemi kuin pääsaari.
- Mikä on sinun mielipaikkasi?
Tuomas näytti paikan. Se oli ison kiven suojassa, josta oli hyvät näkymät merelle, mutta ei mökkisaareen. Arvasin sen olevan paikan, jossa hän oli kauan sitten löytänyt jotakin jännittävää. Levitin pyyhkeeni siihen, kuin antaakseni hänelle luvan.
Tuomas alkoi hyväillä minua samalla ihanalla tavalla, joka oli tullut jo tutuksi. Sitten menimme makuulle. Hän suuteli vatsaani ja reisiäni. Vähitellen hän lähestyi pimpsaani. Hän teki kielellään pitkän ahnaan nuolaisun häpyhuulillani. Kieli päätyi klitorikselleni, jota hän nuoli kiihkeästi. Kuten olin hänelle opettanut, hän vaihtoi pian hyvin kevyelle klitoriksen kutittelulle. Kieli vaivoin koski sitä. Sitä hän jatkoi pitkään ja teki minut aivan kaistapäiseksi. Sitten hän vaihtoi taas kiihkeämpään tapaan ja painoi kielellä voimakkaammin. Juuri näin halusin sen tehtävän. Hän olisi varmasti jatkanut loputtomiin.
- Nyt…on…sinun…vuorosi.
Sitten hän lopetti. Nousin istumaan.
- Miten sinä…haluat sen?
- Tule minun päälleni kyykkyyn. Kasvot merelle päin.
Olimme kerran aikaisemmin tehnyt sen tässä asennossa.
- Miksi se on sinulle mieleinen?
- Näen sinun peppusi hyvin ja saat katsoa maisemaa.
Ohjasin hänen kalunsa valmiina odottavaan pimpsaani. Laskeuduin alas ja tunsin kalun uppoavan sisääni. Se oli kyllä hyvä asento, koska pakarat jännittyivät ja olin myös tiukempi sieltä. Ihailin maisemaa ja annoin Tuomakselle parastani.
Onneksi tein usein kyykkyliikkeitä jumpatessani kotona. Jaksoin hyvin kyykkiä, kun Tuomas vielä auttoi nostelemalla pepustani. Minusta se oli aivan ihanaa ja niin se oli hänestäkin. Luonnon keskellä me rakastelimme kenestäkään välittämättä. Tosin juuri silloin näin purjeveneen, mutta se oli niin kaukana, ettei sieltä voisi nähdä meitä. Tuomas jaksoi pitkään, koska olimme jo aamulla rakastelleet. Minäkin jaksoin, vaikka tein työt. Tunsin rintojeni pomppivan, mutta Tuomas ei niitä valitettavasti nähnyt. Koko tilanne kiihotti minua niin paljon, että tunsin huippuni tulevan.
- Nyt…se tulee…
Tein vielä muutaman voimakkaan liikkeen ja huusin suoraa huutoa, kun se tuli. Siinä samassa rytäkässä kuulin myös Tuomaksen huutavan orgasmissaan. Hän osasi jo varmasti pidätellä sitä tiettyyn hetkeen asti. Sitten hän antoi sen vain tulla.
Olin aivan poikki ja laskeuduin makaamaan rinnat Tuomaksen sääriä vasten.
Hetken kuluttua tunsin hänen kätensä hyväilevän peppuani. Se oli hellää ja rakastavaista.

Sousimme pienen lenkin, ennen kuin palasimme takaisin mökille. Tuomas oli myös soutaessaan alasti. Tuntui niin ihanalle olla vapaa, kuin taivaan lintu. Hymyilin hänelle.
Mökillä lojuimme auringossa, tietenkin alasti, koska olin päättänyt sen olevan päivän teeman. Sitten laitoimme ruokaa, söimme ja saunoimme, niin kuin rakastavaiset mökillä tekevät. Ainakin sen muutaman päivän ajan tuntui, että olimme rakastavaiset.
Nukkumaan mennessä Tuomas halusi vielä rakastella. Niin ihanan päivän päätteeksi minäkin halusin. Sekin oli ihana hellää rakastelu.
Aamulla heräsin ensin. Annoin Tuomaksen vielä nukkua ja menin aamu-uinnille. Se tuntui niin hyvältä, että uin pitkälle. Laituria lähestyessä näin hänen tulevan laiturille. Kalu oli pystyssä, kuten olin jo tottunut.
- Tule veteen, niin se auttaa tuossa pulmassa.
Uimme yhdessä vielä uudestaan pitkälle.
Kun nousimme ylös laiturille, hän halasi minua. Vaikka kalu oli tosiaan mennyt vedessä pienemmäksi, se oli siinä samassa taas pystyssä. En millään tavalla vastustellut, kun hän alkoi hyväillä minua siinä laiturilla ja siinä paikassa hän myös rakasteli minua. Minä olin laiturilla selälläni jalat kohti taivasta. Tuomas otti minut ihanan kokenein ottein. Olin aika ylpeä siitä, miten oli aikaansaanut tällaisen rakastajan.
Rakastelimme siis kahden vuorokauden aikana viisi kertaa. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt sellaista, mutta se tuntui aivan luonnolliselta.
Iltapäivän puolella lähdimme kohti kotia.

Runsas viikko mökkireissun jälkeen Tuomas kävi vielä minun luonani. Sen jälkeen hän lähti opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Oli epävarmaa mitä sen jälkeen tapahtuisi.
Kaikki kuitenkin jatkui kuten ennenkin. Siitä eteenpäin hän kävi luonani viikonloppuisin. Toisinaan se tapahtui yöllä, kun lapset nukkuivat vireisessä huoneessa. Sitä me ei oltu aikaisemmin tehty. Otin riskin, eivätkä lapset onneksi kertaakaan heränneet.
Se jatkui joulukuulle. Tuomas soitti ja kertoi, että hän on löytänyt tyttöystävän ja he olivat tunteneet pari viikkoa. Hän aikoi ehdottaa tytölle rakastelua, mutta kysyi minulta suostumusta. Minua asia hymyilytti, koska en ajatellut koskaan omistavani Tuomasta. Olin suorastaan innostunut asiasta. En sen takia, että pääsisin hänestä eroon, vaan olin todella iloinen hänen puolestaan. Olin iloinen myös omasta puolestani, koska Tuomas oli palauttanut uskoni miehiin.

En tuntenut tekeväni mitään väärää. Päinvastoin, tunsin tehneeni hyvää ja palveluksen nuorelle miehelle. Voin suositella kokeilemaan vastaavaa, jos olette samanlaisessa elämäntilanteessa. Voi tietysti olla vaikeaa löytää tuon ikäistä poikaa, jolla on poikuus tallella. Lisäksi pojan pitäisi olla vielä luonteeltaan oikeanlainen.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 65

Katso kaikki kirjoittajan Mentori novellit.

Samankaltaiset Novellit

Lataa Uudet
Kirjoittaja: Mikkeli |
31.10.2019
3.9
(64)
Kimppakivaa
Äiti
Teinipoika
Minua kiusoiteltiin hieman lisää, kunnes minut käskettiin heidän huoneeseensa makaamaan alasti äitini sängylle.
Lue Novelli
Kirjoittaja: Zalasar |
30.1.2023
4.5
(26)
Teinien Kesken
Interracial
Eka Kerta
Mari kohottautui kasvoiltani, jotka olivat aivan märät hänen valuvasta pillustaan.
Lue Novelli
Kirjoittaja: Tjormas |
10.8.2022
4.1
(50)
Suuri Ikäero
Nuori Nainen
Elinan kovan voihkinnan yli kuului kuinka hänen vittunsa läsähteli kulliani vasten.
Lue Novelli
1 2 3 119
Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2025, All Rights Reserved. 

crossmenu