Olin sopinut aamutreffit kymmeneksi neukkariin hyvän kollegani Antin kanssa. Antti on IT-osastoltamme, nelikymppinen hieman vatsakas tavallinen suomalainen mies. Silmälasit yli kahden kertoimilla, pikkutarkat ja aina faktoihin pitäytyvät kommentit kahvipöytäkeskusteluissa - jos joku on perusinsinöörin stereotyyppi, niin sitten Antti. Iso hän on myös, poikkeuksellisen iso, sekä lähes kahden metrin pituudeltaan että muutenkin miehisiltä ominaisuuksiltaan.
Tunnen Antin intiimit ominaisuudet hyvin, sillä hän on saanut nauttia läheisyydestäni lähes viikottain monivuotisen työkaveruutemme aikoina edellisessä työpaikassani, josta Antti oli siirtynyt samaan aikaan nykyiseen toimistoomme. Antti on luotettava, aina yhtä innoissaan minusta ja ulkonäöstäni - hän on useasti sanonut ääneen pitävänsä pienistä, hoikista blondeista, "juuri sellaisista kuin minä olen". Pienehköt rintanikaan eivät tunnu häntä haittavaan, sillä Antin mukaan kireä joogan ja lenkkeilyn virittämä vartaloni ja aina litimärkä ja halukas pilluni ovat hänen katsannossaan paljon tärkeämpiä ominaisuuksia. Tiimalasivyötäröni ja piukan peppunikin hän usein mainitsee.
Olin tuskin päässyt neuvotteluhuoneen kynnyksen yli, kun Antti jo pyysi, että riisuisin kaikki vaatteeni puolireiteen ulottuvia sukkiani ja korkokenkiäni lukuunottamatta, ja että kävisin nelinkontin neukkarin pöydälle. Hänellä itsellään oli vielä vaatteet päällä, eikä hän tehnyt elettäkään riisuutuakseen. Yritin hieman kysellä ja vastustella: ”Mitä tämä nyt sitten on, eihän me voida keskellä päivää, vielä neuvotteluhuoneessa.” Antti tunsi kuitenkin minut liian hyvin, tiesi, että en voi vastustaa hänen tuhmia ehdotuksiaan. Luulen, että hän näki heti ehdotuksen tehtyään pienestä punasta poskillani, että minä olisin tälläkin kertaa täysin hänen vietävissään, ja haluaisin olla.
Riisuin vaatteeni vastahakoista vielä esittäen neuvotteluhuoneen sohvalle. Kun olin riisunut kaikki paitsi punaiset stay-uppini ja korkokenkäni, hän antoi minulle mustan liinan, joka minun tulisi laittaa silmilleni niin, että en näkisi mitään. Tämä oli jotain uutta - aikaisemmisssa tapaamisissamme, joita oli monta, hän ei ollut koskaan ennen osoittanut mielenkiintoa tällaisiin leikkeihin. Yritin vielä esittää vastahakoista, mutta Antti tarttui liinaan ja asetteli sitä silmilleni vastustuksestani huolimatta. ”Anna kun minä itse, ei tuosta räpellyksestä mitään tule”, sanoin ja tartuin lopuksi itse liinaan, jota hän tarjoili.
Samalla kun sidoin liinaa silmilleni, huomasin, että hän otti laukustaan järjestelmäkameransa ja purkin liukastusvoidetta. Näin, että laukussa oli muutakin, ainakin yksi suuren näköinen musta dildo.
”Mitä ihmettä sinä nyt oikein aiot, Antti?”, kysyin, mutta ei Antti tähän mitään vastannut, ohjasi minua vain kädestä pitäen kohti pöytää.
Kävin nelinkontin neuvotteluhuoneen pöydälle Antin hieman auttaessa. Huoneessa oli viileää, ihoni oli kananlihalla ja ehkä värisinkin hiukan. Tämä ei näyttänyt kollegaani haittaavan. "Oikein hyvä, pyllistä vähän enemmän selkää notkolle, Paula", kollegani sanoi.
Tunsin kostuvani viileydestä huolimatta, ja kuulin kameran sulkimen räpsäyksen. Kollegani puhelin soi. "Joo, on se täällä. Kuten sovittiin. Ylös vaan, Pekka tuo teidät tänne."
"Kiihottaako?", hän kysyi.
"Aika jännää. Vähän kyllä. Mitä ihmettä sinä touhuat?", vastasin. Tunsin kostuvani koko ajan lisää.
"Koskettele itseäsi, otan muutaman kuvan."
Tämäkin oli jotain ihan uutta, ainakaan kollegani Antti ei ollut aikaisemmin halunnut mitään tällaista. Koskin kevyesti etusormella klitoristani. Vittuni ei paljon liukuvoidetta kaipaisi, olin jo nyt ihan litimärkä. Tunsin häpyhuulteni turpeuden ja kuvittelin, kuinka irstaalta näytinkään siinä nelinkontin, vittuni hieman raollaan ja kosteudesta kiiltelevänä.
"Levitä vähän sitä. Olet näköjään jo ihan märkä." Laskin ylävartaloni pöydän pintaan ja levitin kaksin käsin pilluani ja peppuani Antin katseelle ja kameralle.
"Upeaa, sulla on Suomen irstain vittu, Paula." "Vielä vähän lisää, saatko sen enemmän auki?"
Kamera räpsyi. Säpsähdin, Antti oli ottanut ison mustan tekokyrvän - ja jotain muutakin kai - kassistaan, ja tunsin sen pään pilluni huulilla. Hän kiusoitteli minua. "Laitanko tämän sisään?"
En saanut vastattua kiihotukseltani, hieman outo tilanne jännittikin. "Iiiso muovikulli, mahtuukohan se?" Samalla hän työnsi tekokyrpää hieman eteenpäin ja tunsin pilluni avautuvan, valmiina ottamaan sen vastaan.
"Kyllä se sinne mahtuu, Paulalla on iso vittu", hän sanoi, itsekseen mumisten, ja työnsi kyrpää vielä hieman lisää. Tunsin aukeavani, tekokyrpä oli tosiaan iso, mutta pienestä koostani huolimatta olen aika iso tyttö - ja isompiakin asoita on varmasti ollut sisälläni. Hitaasti ja varmasti iso murikka liukui sisääni, yhä syvemmälle.
"Helposti menee, vaikka tämä onkin jo melkein hevosluokassa", Antti sanoi, matalalla seksikkäällä äänellään.
Antti työnsi dildon niin syvälle kuin se meni ja räpsi lisää kuvia. Hän otti niitä jatkuvalla syötöllä, eri kulmista räpsien. Olin varmaan aikamoinen näky - pieni hoikka blondi peppu pystyssä, karvaisesta litimärästä vitustani törrötti valtava ryhmyinen musta tekokyrpä, niin syvälle tungettuna kuin menee.
Kuulin, että ovi kävi. Ainakin yhdet, ei vaan kahdet tai useammatkin askeleet neukkariin. "No niin, täällähän ollaan jo peliasennossa!" Möreä miehen ääni, ehkä etäisesti tutun kuuloinen, mutta en osannut sitä heti nimetä.
"Mitä minä sanoin... etkä sinä uskonut, että se voisi olla totta!" Toisen äänen tunnistin, se kuului kollegalleni Pekalle.
"Jumalauta... uskomatonta." Kolmas huudahdus tuli jälleen tuntemattomalta, mutta kuului selvästi möreä-äänistä nuoremmalle miehelle.
"Antti, ihan tästä ei ollut ehkä puhetta..." yritin sanoa, mutta Antti keskeytti välittömästi: "Ole hiljaa, lutka. Pidät tästä kuitenkin. Vittusi vuotaa kuin joku Oraksen hana."
Antti oli kyllä oikeassa. Olin litimärkä ja vittuni sykki jo kuin ensimmäinen orgasmi olisi jo tuloillaan. Kuulin miesten kommentit ja raskaat, lähes huohottavat hengitykset, kun Antti liikutteli tekokyrpää pillussani.
"Jumalauta, että voi naisella olla iso ja märkä vittu", joku kommentoi.
"Ette ole nähneet vielä mitään, mihin Paula pystyy”, Antti kommentoi. Selkäpiitäni pitkin nousi kylmiä väreitä... mitähän tässä olisi vielä odotettavissa.
Levitin itseäni edelleen aivan samassa asennossa kuin miesten tullessa - kukaan ei ollut käskenyt muutakaan - kun tunsin miehen sormen peppureiälläni. Siinä oli varmasti liukuvoidetta, sillä mies työnsi sormensa määrätietoisesti syvemmälle, niin syvälle kuin sormea riittää.
"Tyttö taitaa tykätä tästäkin?" tuntematon ääni kysyi.
"No ihan varmasti, laita toinen tai kolmaskin", Antti vastasi, ikään kuin vähemmän kokeneita kumppaneitaan opastaen. "Itse käytin toissa päivänä kaikkia viittä, ja taisi mennä rannetta myöten."
Antin viimeinen kommentti aiheutti pieniä naurahduksia ja useita hämmästyneitä äännähdyksiä kaikkien kolmen muun suusta. "Ei vittu, sähän vielä sanoit että tää on teidän parhaita asiantuntijoita. Ei helvetti mikä huora...", kommentoi vielä minulle tuntematon möreä ääni.
En tiedä oliko Antti ohjeistanut miehiä mielihaluistani, mutta karkean kommentoinnin he kyllä osasivat. Tuntemattoman työntäessä ensin kaksi ja sitten kolme paksua sormeaan peppuuni kuulin useita hämmästyneitä huoritteluja.
"Kyllä tämän huoran perseeseen kyrpä hyvin mahtuu, menisi varmaan parikin", tuntematon kommentoi ... ja minä sain samalla orgasmin, vieläpä melko äänekkään. Varmasti sillä, että Antti työnteli isoa tekokyrpää samalla rajusti vitussani ja sillä, että tuntematon oli saanut kolme tai neljä sormeaan juurta myöten perseeseeni oli tekemistä orgasmini äänekkyyden kanssa - olen huomannut, että saan sitä rajumman orgasmin mitä irstaampi tilanne kokonaisuudessaan on.
Olin vielä orgasmini jälkimainingeissa, kun sormet vedettiin pepustani. Ehkä kuvittelen, mutta olin kuulevinani pienen "plopsahduksen", peppureikäni taisi olla aika pinkeäksi venytetty. Tunsin kahden miehen tarttuvan pepunkannikkoihini ja levittävän niitä reippaalla otteella.
"Tänne näkee aika syvälle, puhdas on hutsun peppu", kuulin jonkun sanovan, luultavasti työkaverini Pekan. Pitkään näkyä ei kuitenkaan ihasteltu, sillä samassa tunsin joitain kylmää ja kovaa peppureiälläni. Mitä se sitten olikaan, se oli aika iso, sillä ponnekkaasta yrittämisesti huolimatta se ei uponnut peppuuni alkua enempää.
"Paula, levitä persettäsi enemmän, muuten tää kaljapullo ei mahdu", kuulin Antin sanovan. Hän oli työntämässä pulloa suoleeni, paksumpi puoli edellä!
"Ei se mene hei", sanoin, mutta yritin kuitenkin rentouttajaa sulkijalihastani ja pyllistin hieman enemmän vastaan. Jos Antti ja minä emme olisi leikkineet samantapaisesti maanantaina, kaksi päivää aikaisemmin, pullo ei varmasti olisi mahtunut.
Tunsin, kuinka olutpullo vähitellen painui syvemmälle suoleeni, epäuskostani ja pienestä kivusta huolimatta. Onneksi peppureikäni oli tässä vaiheessa jo täynnä hieman mansikalta tuoksuvaa liukastusvoidetta, ja onneksi tuntematon möreä-ääninen oli venyttänyt reikäni vastaanottavaiseksi sormillaan.
Kuulin kameran, ja toisenkin kameran räpsyvän. "Nyt näkyy enää vähän kaulaa. Tyttö on täynnä." Kommentoija oli Pekka, hänen äänensä oli lievästi huohottava, mies taisi olla tilanteesta aika innoissaan.
Antti työnteli samalla ryhmyistä mustaa tekokyrpää pitkin vedoin litisevässä vitussani. Olin varmasti aika näky, ja aika täyteläiseltä olonikin tuntui. Kameroiden räpsyessä mietin, että näitä kuvia ei voisi esitellä äidille, saati sitten tulevalle sulhaselle.
Yhtäkkiä Antti vetäisi pullon pois peppureiästäni. "Levitä, tulee hyvä kuva onkalosta!" Peppureikäni tuntui siltä, että sinne voisi ajaa kuorma-autolla, mutta koko ajan märkään vittuun edes takaisin työntyvä muovikulli ei rohkaissut omaan ajatteluun. Niinpä levitin kiltisti persettäni ainakin kahden kameran räpsyessä. Katsojaystävällisesti työnsin jopa molempien käsieni kaksi ensimmäistä sormea sisälle peppuuni ja vedin sitten voimakkaasti käsiäni erilleen. Persereikäni täytti varmasti "onkalon" määritelmän mitat. Muutaman salaman räpsähdyksen jälkeen Antti työnsi kaljapullon uudelleen perseeseeni... ja veti sitten taas kokonaan ulos ... ja uudelleen. Sormiani ei enää tarvittu, reikäni pysyi auki pitämättäkin.
Antti veti muovisen mustan kyrvän hitaasti ulos litisevästä vitustani ja toisti sillä muutaman kerran samaa kuin pullollakin, sisään... sitten kokonaan ulos... ja taas sisään. "Tänne mahtuu vielä paljon isompaakin", hän sanoi, ja levitti vittuani kaksin käsin miesten katseille ja kameroille.
Tunsin, kuinka hän kostutti sormiaan ja hieroi kämmenselkäänsä litimärkää vittuani vasten ja kysyi sitten: "Nyrkissä vai ensin sormet supussa, Paula?"
"Aloita ensin supussa, pliis", vastasin, ja tunsin melkein saman tien, kuinka hän alkoi työntyä kädellään hitaasti kosteutta valuvaan kolooni... sormet, sitten tunsin selvästi hänen rystysensä, ja samalla määrätietoisuudella, pienen kiristävän piukean tunteen jälkeen hänen kätensä oli rannetta myöten vitussani! Tunne oli selvästi edellistä täydempi ja kireämpi, sillä hän oli jättänyt pullon töröttämään pepustani. Siitä tuskin näkyi paljon kaulan päätä enempää, niin syvällä se tuntui olevan.
"No se sujahti helposti. Neidillä on iso vittu!" kuulin jonkun kommentoivat.
"Rouvalla, jos saan huomauttaa", kollegani Pekka sanoi, ja kuulin hänen äänestään että hän todennäköisesti runkkasi samalla, minua katsellessaan. "Rouvan miehellä on joko jättikyrpä tai sitten se on jatkuvassa puutteeessa... Vittu, mä haluaisin panna jo", hän lisäsi.
"Vähän vieraskoreutta, jos saan pyytää", möreä-ääninen mies sanoi, housujen kahinan säestämänä. Hän ei tainnut olla ainut, joka vähensi vaatetusta.
Antti työnteli kättään syvällä vitussani. Kireä tunne oli vähentynyt ja saatoin nauttia siitä ilman mitään sivukipuja - kuin todella iso kyrpä, sellainen, jota ei ole kuin ehkä John Holmesilla aikoinaan. (Hänet olisin halunnut tavata!) Välillä hän veti kätensä lähes kokonaan ulos läpimärästä pillustani, ja survaisi sen sitten taas sisääni, kiihtyvällä tahdilla. Huomasin työntäväni itseäni samassa rytmissä hänen kättään vastaan, itse sitä aluksi edes huomaamattani. "Paula nussii mun nyrkkiä... taitaa tuntua hyvältä niin kuin toissapäivänäkin, vai mitä?" Antti kysyi, ehkä hieman ivalliseen sävyyn. En kyennyt kuin mumisemaan vastaukseksi, sillä tunsin seuraavan orgasmin olevan tuloillaan. Osasyynä muminaani oli varmasti myös se, että joku tarjoili kivikovaa kyrpäänsä huulilleni.
Aukaisin suuni tuntemattomalle kyrvälle ja se syöksähti saman tien kitalakeeni asti. Kuka se olikaan, hän oli hyvin innoissaan, tökki ja tärisi koko mies, lähes kontrolloimattomaan tyyliin. Hän otti hiuksistani kiinni ja työnsi kivikovan lihansa syvemmälle kurkkuuni... jos minulla olisi vahva oksennusrefleksi, olisin luultavasti oksentanut, sillä pitkä mutta melko solakka kyrpä solahti saman tien vähän matkaa kurkkuuni. Mies piti minua hiuksista kiinni ja nussi minua suuhun kuin jotain kuminukkea, hätäisin, mutta pitkin ja määrätietoisin työnnöin. Samaan aikaan Antti nussia minua kädellään, joka tuntui nyt olevan selvästi nyrkissä, ja joku työnteli kaljapulloa pienin nykäyksin perseessäni edestakaisin. Tässä vaiheessa liina vetäistiin silmiltäni.
Räpyttelin hetken aikaa silmiäni, sillä neukkari oli kirkkaasti valaistu. Edessä olevani miehen häpykarvat kutittivat nenääni ja hieman roikkuva alavatsa läiskähti otsaani kevyesti joka töytäisyllä. Tästä oli rakastelu kaukana, tämä oli nussimista kuin parhaassa pornopätkässä, ajattelin... ja tunsin taas orgasmin lähestyvän, joskin aikaisempaa pienemmän sellaisen.
Suutani nussiva mies oli kollegani Pekka, vähän niin kuin epäilinkin. Hänen pitkä mutta solakka kalunsa on vakiovierailija naisellisissa koloissani. Pekan vieressä seiso hieman nuorempi mies, jota en tuntenut, kännykällään koko ajan kuvia räpsien. Yritin hymyillä hänen kameralleen, vaikka Pekan pitkä kyrpä kurkussani sen vaikeaksi tekikin. Antin lisäksi peräpäässä hääräsi, pulloa työnnellen, möreä-ääninen mies, jonka tunnistin vasta nyt: erään yrityksen vanhempi partneri, mies nimeltä Ari, jonka olin kohdannut monta kertaa urani varrella, yleensä pöydän vastapuolella. Hän katsoi minua ilkikurisesti ja survaisi samalla taas olutpullon syvemmälle suoleeni.
"Kuulin huhuja, mutta ihan näin isoksi lutkaksi en olisi sua uskonut, Paula", hän tokaisi. Hän oli riisunut pukunsa housut ja pikkutakin lomasta vilkkui vaikuttavan kokoinen, paksu ja muhkurainen kyrpä - hänen asemaansa ja ikäänsä hyvin sopiva - hyvin jäntevästi ja innokkaasti sieltä pilkistäen.
Ari heitti pikkutakkinsa tuolin selkämykselle ja vetäisi hieman käytössä ryvettyneen olutpullon persereiästäni. "Nyt saat tyttö kyrpää, aikuselta mieheltä", Ari örisi, ja punnersi itsensä polvilleen taakseni.
Antti työnteli edelleen nyrkkiään vittuuni niin, että litinä vain kuului. "Pidä kätesi paikallaan, Antti", Ari komensi ja alkoi sovittaa valtavaa jäpikkäänsä sisääni ... samaan reikään kuin Antin käsi!
"Hei, odota vähän", yritin sanoa, mutta liian myöhään - Ari oli jo onnistunut liuttumaan mörssärinsä terskan sisään vittuuni ja työnsi nyt innokkaasti mittavaa loppuvarttaankin sisälleni. Vaikka vuosien varrella on tullut kokeiltua kaikenlaista, en usko, että olen ollut montaa kertaa yhtä täyteen pingoitettu. Arilla oli miehenkokoinen kyrpä, ja vitussani oli samaan aikaan Antin ison miehen käsi, survottu puoliväliin käsivartta - tai siltä se ainakin tuntui.
Huohotin kontillani enkä tiennyt pitäisikö minun itkeä vai saada orgasmi. Nyrkki ja kyrpä eivät yhdessäkään varsinaisesti sattuneet, mutta aivan äärimmilleen täynnä kyllä olin.
"Ei saatana, näin tiukkaa en ole ennen saanutkaan", Ari huudahti. Taisin tunnistaa hieman sarkasmia hänen äänessään, vitussani oli kuitenkin hänen varsin kookkaan kyrpänsä lisäksi Antin iso käsi, eikä sitä parhaalla tahdollakaan voi kovin pieneksi koloksi kutsua. Toisaalta, tunsin itsekin tiukkuuden - enempää vittuuni ei varmasti olisi mahtunutkaan, vaikka olisi kuinka tunnettu.
"Tulee ihan just, on niin piukkkaa", Ari karjui perään ja alkoi nylkyttää vittuani yhtä tiuhempaa tahtia.
”Älä saatana vielä tule, vedän nyrkkini pois ensin”, Antti huudahti ja yritti vetää kättään pois täyteen ahdetusta vitustani Arin tikatessa vitussani yhä tiuhenevaa tahtia. Tunsin Antin käden vetäytyvän hitaasti pinkeäksi pingotetusta vitustani, aivan kuin Antilla olisi vaikeuksia saada kätensä pois.
”Tiukkaa on, on melkein käsi jumissa vitussa”, Antti kommentoikin kunnes sai nyrkkinsä lupsautettua sisästäni.
Ari nussi vittuani rajusti, äänekkäästi puuskuttaen. Mieheltä ehkä oli jäänyt jokunen juoksulenkki väliin, ajattelin, ja toivoin, että hän ei saisi sydänkohtausta. Arin puuskutus oli höyryveturiluokkaa raskaudessaan.
"Ei vittu, tää on nyt ihan väljä", Ari valitti ja vetäisi ison soironsa vitustani. Samaan hengenvetoon hän työnsi kyrpänsä koko varren mitaltaan olutpullon venyttämään perseeseeni, juurta myöten. "Eikä tätä persettäkään voi tiukaksi sanoa."
"Tunge se tekokyrpä Paulan vittuun, Antti, niin tunnen edes jotakin", Ari komensi. Antti poimi limaisen mustan dildon pöydältä ja survaisi sen aika suoraviivaisesti tyhjäksi käyneeseen vittuuni.
Ari tikkasi persettäni veturin tavoin hieman huolestuttavasti puuskuttaen ja Pekka työnteli pitkää kyrpäänsä suuhuni. Hänen munakarvansa ja alavatsansa osuivat jokaisella kurkkuuni ulottuvalla työnnöllä otsaani, ja hän mumisi samalla jotakin, josta en saanut selvää. Vilkaisin sivusilmällä Anttia ja nuorempaa miestä, jonka nimeä en tiennyt. Antti runkkasi minulle virnistäen mahtavaa kaluaan pöydän päällä huojuvaa kolmikkoa katsellessaan. Nuori mies seisoi hajareisin sohvan edessä sivullamme ja räpsi kännykällään kuvia, välillä kyrpäänsä vasemmalla kädellään runkaten.
Tunsin Arin kiihdyttävän tahtia ja alkavan täristä. Samaa teki Pekka suussani. Hän nussi kurkkuani niin rajusti ja pitkin vedoin, että pelkäsin hänen sohaisevan kalullaan vielä silmääni.
"Ei saatana, nyt nyt", Ari karjui. Tunsin hänen nytkähtelynsä syvällä perseessäni ja sperman sykäykset hänen kyrvästään. Samalla Pekka painoi kyrpänsä syvälle kurkkuuni ja sykki lastiaan suoraan ruokatorveeni, kyrpäänsä pienillä työnnöillä nylkyttäen. Kiitin mielessäni neuvotteluhuoneidemme paksuja ovia... muuten paikalla olisi pian ollut vartijoita ihmettelemässä huoneesta kuuluvia miesten huutoja, ja taisin minäkin jotain ääntä pitää saadessani orgasmin lähes yhtä aikaa miesten lauetessa.
Minulle ei suotu lepotaukoa, vaan Antti veti minut heti reikieni vapauduttua päälleen neuvotteluhuoneen sohvalle. Ohjasin hänen muhkean elimensä sisään vittuuni ja aloitin nautinnollisen ratsastuksen, jota Antti isona vahvana miehenä auttoin. Minun ei tarvinnut tehdä juuri mitään, hän nosteli minua sylissään kyrpänsä vartta pitkin kiihtyvään tahtiin. Puristin Antin kyrpää joka nostolla lantionpohjalihaksillani, sillä en halunnut kuulla lisää valitusta vittuni väljyydestä ja tunnon puutteesta.
"Anna mullekin persettä", Antti komensi. Nostin itseäni hänen sylissään ylöspäin ja ohjasin jättikalun vitustani persereiälleni oikealla kädelläni. Taisin tosiaan olla auki, sillä Antti soljui sisään pyllyreikääni kuin huomaamatta kyrpänsä koosta huolimassa. Hän veti minut ihan itseensä kiinni ja levitti käsillään persettäni, välillä kyrpänsä taaemmasta reiästäni ulos vetäen. Kuulin nuoren miehen kännykän räpsyvän ja soin hänelle pienen sievän hymynkin.
"Tule vaan sinäkin, mielesti tekee kuitenkin", Antti vinkkasi nuorelle miehelle persettäni levittäen. Nuori laittoi kännykkänsä pöydälle ja kävi taakseni hajareisin.
"Hei, pitäisikö minun kääntyä toisin päin tai jotain?", kysyin, ja yritin vähän toppuutella nuorta intoa. Ei mitään reaktiota, nuori mies runkkasi kyrpäänsä ja asetti sen peppureiälleni, jota Antin kyrpä jo souti. "EI se sinne mahdu, laita se vittuuni mieluummin", komensin, mutta tunsin nuoren miehen kyrvän jo tökkivän piukempaa reikääni. Hitaasti nuori mies hivutti kyrpänsä Antin viereen, sormillaan sille tilaa samalla tehden, ja tunsin hänen kovan kalunsa alkavan työntyä sulkijarenkaan sivusta suoleeni.
"Jumalauta te olette kyllä ihan hulluja", puuskahdin, mutta en kuitenkaan tehnyt mitään vastustellakseni miesten työntymistä pyllyreikääni. Nuori mies nykytti kyrpäänsä vähä vähältä syvemmälle ja kohta molemmat kalut olivat juuriaan myöten perseessäni. Juuri suuhuni lauennut Pekka oli ottanut oman kännykkänsä esiin ja kuvasi videota takaviistosta.
"Kaupungin paras ja seksikkäin lutka, eikö vaan", Ari huuteli neuvotteluhuoneen pöydän äärestä, vieläkin äskeisestä ponnistuksestaan silminnähden rasittuneena, mutta tiukkaa tilannetta silmät auki tuijottaen. Tunsi Antin ja nuoren miehen samatahtiset, aluksi varovaiset ja puolimittaiset työnnöt syvälle perseeseeni. Takapääni tuntui olevan yhtä valtavaa reikää enkä enää hymyillyt kameralle, pikemmin irvistin otsa hiessä.
Nuori mies ja Antti kiihdyttivät tahtiaan perseessäni, kun Ari nousi sohvalta ja työnsi juuri pepussani olleen kyrpänsä nenäni eteen. "Hyvä hutsu putsaa, kun kauniisti pyydän", Ari sanoi ja jatkoi virnistäen: "Kauniisti pyydän!"
Otin Arin puolilöysän kalun käteeni ja katsoin sitä. Puhtaalta näyttää, eikä ensinuuhkaisulta haisekaan, ajattelin, ja imaisin sitten nuijan suuhuni. Maiskuttelin kuin Aria kiusatakseni sitä äänekkäästi. "Nami nami, mikä namupala", vitsailin, vaikka miehet perseessäni tökkivät nyt rajua tasatahtia niin, että Arin kalu ei tahtonyt pysyä suussani. Tunnen Arin kalun vähitellen kovettuvan suussani.
"SInähän aikamoinen panomies olet", kehuin hänen mieskuntoaan. Keski-iän jo paljon aikaisemmin ylittänyt Ari hymyili minulle itseensä selvästi tyytyväisenä ja hänen kalunsakin sai uutta pontta.
"Eikä ole edes viagraa mukana", hän kehaisi, rintaansa röyhistäen. "Olet niin saatanan seksikäs lutka, että kyrpäkään ei voi muuta kuin seistä kovana koko ajan", hän jatkoi, minua kehuen. Punastuin vähän, mikä tuntui tilanne huomioiden vähän huvittavalta. Kaksi kyrpää perseessä luulisi antavan teflonia punastumisia vastaan.
Pekka ikuisti tuplapersepanon kokonaisuudessaan kännykälleen. Kun hän näytti sitä minulle jälkikäteen, näytän siinä lähinnä koomiselta kahden ison miehen kyntäessäni persettäni kiihtyvään tahtiin kuin mahtisonnit. Pieni hoikka blondi, joka ynisee, huutaa ja oman orgasminsa lähetessä melkein kirkuu, kun kaksi isoa miestä työntyy tasatahtiin hänen pyllyynsä. Koomiseksi ääntelyn tekee se, että Ari työntelee paksua kaluaan samaan aikaan blondin suuhun, vatsa blondin otsaa vasten läiskyen. Tuhti kyrpä vaimentaa huudot enimmäkseen muminaksi ja toisinaan kuin korinaksi. Sohva tutisee, vaikka onkin vankkaa tekoa. Mylvintää ei sentään kuulu, mutta melkoinen ähinä ja puuskutus kyllä. Meno näyttää melkein väkivaltaiselta, mutta muistan nauttineeni siitä.
Sain orgasmin vain hieman ennen miehiä, jotka laukesivat molemmat sisään perseeseeni lähes samanaikaisesti. Koska molempien kyrvät olivat samassa aukossani, spermaa oli yhtäkkiä ylitsevuotavan paljon. Tämä näkyy Pekan videollakin. Molempien miesten kyrvänvarret muuttuvat spermasta lähes valkoiseksi ja eritettä melkein purskahtaa persereiästäni miesten lauetessa perä perää.
Ari jatkoi suuni nussimista ja puhisi jälleen epäterveellisen voimakkaasti. Suonet hänen otsallaan pullistelivat ja hän veti päätäni molemmilla käsillään joka työnnöllä niin, että sai kyrpänsä mahdollisimman syvälle suuhuni. Jos silmälasit olisivat olleet päässäni, ne olisivat varmasti vääntyneet käyttökelvottomiksi.
"En pysty tässä, käänny toisinpäin", Ari tokaisi ja lähes nosti minut niin, että olin peppu pystyssä sohvan muhkelalla käsinojalla. Ari tuli kyrpä nyt kivikovana taakseni.
"Levitä persettä, haluan sitä lisää", hän lisäsi.
Tarttuin molemmilla käsilläni peppuuni ja levitin, sohvan käsinojalla samalla Aria kohti pyllistäen. Pekka näytti edelleen ottavan kuvia tai videota kännykällään, ja soin hänelle pienen vienon hymyn. Ari työsi kyrpänsä juurta myöten sisääni yhdellä survaisulla.
"Ihana perse... purista kun työnnän sisään", Ari komensi. Levitin persettäni edelleen molemmin käsin ja hän työntyi pitkin vedoin syvälle perseeseeni, veti välillä paksun nuijansa kokonaan ulos reiästä ja työnsi sen taas uudelleen sisään. "Levitä persereikää, kun vedän ulos", hän ohjeisti lisää. Levitin kaksin käsin. Kun Ari työntyi taas suoleeni yritin puristaa kyrpää perseelläni, vähän kuin ulostaisin hänen pötköään ulos piukasta reiästäni.
"Juuri noin, jatka. Ihana lutka!", Ari huudahti. "Ette usko miten Paula osaa lypsää", hän jatkoi.
"Hyviä kuvia, näitä voidaan katsoa joskus vaikka porukalla", touhua koko ajan kuvaava Pekka kommentoi Arin työntyessä yhä uudelleen isoksi levitettyyn persereikääni.
Lopulta Pekka ei enää malttanut kuvata, vaan työnsi uudellelleen kovettuneen kyrpänsä suuhuni. Miehet työntyivät sisääni edestä ja takaa, Pekan pitkä solakka kyrpä joka työnnöllä syvälle kurkkuuni sukeltaen. Olin saanut jo kaksi tärisyttävää orgasmia ja tiesin, että kolmatta tuskin pystyisin enää saamaan. Tyydyin nauttimaan miesten pitkistä rytmikkäistä työnnöstä sisälleni ja tunsin, kuinka he molemmat lopulta tyhjensivät kiveksensä toistamiseen aukkoihini. Jäin makaamaan sohvan käsinojalle kaikkeni antaneena, spermaa aukoistani valuen.
Miehet pukivat lähes hartaan hiljaisuuden vallitessa päälleen, kun olivat ensin antaneet kyrpänsä minulle nuoltavaksi. Kukapa sitä limaista kalua housuihiinsa tunkisi. Siistejä miehiä, minun makuuni.
"Otetaanko loppuviikosta uusiksi?", Antti kysyi vähän virnistäen. Oloni oli niin raukea, että en vaivautunut vastaamaan, ja Antti kyllä arvaisi vastaukseni ilmankin. "Minulla on joukko innokkaita tuttavia, jotka haluaisivat tavata Pillupaulan... ja ottaa kuviakin. Sen jälkeen, kun näytin kuviasi heille, he ovat kärttäneet tapaamista lähes päivittäin."
Nousin sohvalle edelleen voipuneena istumaan. Miehet halasivat ja tekivät lähtöä. Tunsin sperman edelleen valuvan aukoistani ja mietin, miten pukisin omat vaatteeni päälle niitä sotkematta. Ehkä jättäisin pikkuhousut pois, ja sipsuttaisin naistenhuoneeseen jakkuhamettani levittäen pesulle. Toivottavasti en törmäisi kehenkään käytävällä, ajattelin.